Kun valitsin tyhjyyden tekemisen sijaan

No niin, nyt se on tehty! Ensimmäinen päivä, kun, sen sijaan, että olisin avannut television (joka meillä on tietokone) tai lukenut kirjaa tms. Eevin ollessa pihalla leikkimässä, päätinkin RENTOUTUA. Asetuin makaamaan sohvalle ja laitoin youtubesta valaiden ääniä soimaan. Vajosinkin siinä pian puoliuneliaaseen tilaan, mutta äänet pitivät hereillä. Lilluin tässä horrosmaisessa tilassa 25 minuuttia ja sitten laitoin äänet pois ja aloin nukkumaan. Nukuin ehkä tunnin.

Nyt on levännyt ja rentoutunut olo! Obviously.

Sen sijaan, että olisin lukenut, säätänyt jotain, kehittänyt virikkeitä, harrastinkin - en mitään!

Ja keksin - heureka, miten mullistava keksintö - että tätähän voi harrastaa vaikka missä. Sitähän voi mennä vaikka kesällä makaamaan metsään ja laittaa silmät kiinni ja olla tekemättä mitään. Tai kai niitä voi aukikin pitää ja katsella vaikka pilviä. Luin joskus jonkun intiaanin elämäkerran, kauan sittne, ja muistan kohdan, jossa se intiaani sanoi, ettei ihmiset enää nykypäivänä ole tekemättä mitään. Se intiaani saattoi vain istuskella puun alla tuntikausia tekemättä yhtään mitään.

Ehkäpä ihmisten olisi hyvä opetella olemaan tekemättä mitään aina välillä. Tosin se ei ole rentouttavaa ja palauttavaa, jos istuu paikoillaan, mutta aivot porisee, murehtii, suunnittelee ja huolehtii. Siksi on hyvä olla jotain, mihin suuntaa keskittymisen ja yrittää tyhjentää mielen. Minä hoen itselleni aina välillä "tyhjä" tai "ei mitään" ja kuvittelen aivoni ja hermoratani tyhjiksi ja lepääviksi ja sitten kuuntelen niitä luonnonääniä.

Rentoutumista opetellessa.

Rentoutuminen osaksi elämää

Olen kesästä asti pohtinut, että pitäisi alkaa opetella tekemään rentoutumisharjoituksia ja meditoimaan. Koska olen aina ylikuormittunut, ylikierroksilla, stressaantunut ja uupunut, olen satavarma, että sitä elimistöni ja aivoni kaipaisivat. Kunnon lepoa. Olen aina kuvitellut rentoutuvani katselemalla teeveetä tms. mutta eihän sellainen oikeasti tyhjennä aivoja ja ole kunnon nollaamista. Elokuvista ja ohjelmista tulee värejä, melua, ärsykkeitä jatkuvalla syötöllä, ja veikkaanpa, että kun ohjelmia myötäelää vahavsti, niin esimerkiksi jännittävissä kohdissa stressihermosto luultavasti aktivoituu. Eli tuskin se on oikeasti kovin rentoututtavaa.

Uskon, että todellinen rentoutuminen pitäisi ottaa päivittäiseksi tavaksi. Eli opetella olemaan tekemättä yhtään mitään, jotta aivoihin ei koko ajan tulvi ärsykkeitä tai aivot eivät koko ajan murehdi jotain tai käsittele jotain jne. Nollaamista. Syvää rentoutumista, jossa hermosto saa huilata.

En vaan vielä ole saanut toteutettua tätä käytännössä, uusien tapojen opettelu on aina hankalaa, mutta nyt koen, että aika on koittanut. Olen kaiken muun kokeillut (liikunta, ruokavalio jne.). Jostain syystä sitä itsestään selvintä en ole vielä kokeillut. Jos on ylikuormittunut, niin kyllähän sitä luulisi nollaamisen olevan paras lääke jaksamisen tehostamiseen.

Eli tätä alan nyt opetella. RENTOUTUMISTA. Käytännössä opettelen harrastamaan lepohetkiä eli asetun sänkyyn makaamaan ja kuuntelen jotain meren kohinaa (rentoutusääniä) tai meditoin. Nollaan päätä. Jos vielä jatkan työkokeilussa, opettelen pitämään sielläkin taukoja, joiden aikana meditoin hetken eli nollaan päätä. Saa nähdä, millainen vaikutus tällaisen elämäntavan omaksumisella mahdollisesti tulee olemaan.

Yöunen merkitys on varmasti myös valtava, että hermosto ja aivot saavat kunnolla levätä ja palautua. Siihen täytyy myös ruveta panostamaan tosissaan.

Ja edes ne kaksi liikunta kertaa, kun saisi sopimaan viikkoon.

Ihminen on biokemiallinen kokonaisuus. Siitä näkökulmasta käsin on syytä lähteä itseään huoltamaan. Koneisto on pidettävä kunnossa, että pysyy pää kunnossa ja on muillekin jotain, mitä antaa.

Reishi ja sikeä uni

Nyt on pakko todeta, että reishi vaikuttaa elimistössäni. Olen käyttänyt sitä päivittäin nyt viikon ajan ja kahtena viime yönä olen nukkunut kuin tukki. Tai oikeastaan toissayönä Eevi herätti 10ltä aamulla ja olin ihan poikki ja olo sellainen, kuin yöunta puuttuisi vielä satoja tunteja, ja kun Eevin isä haki Eevin puoli 1, menin suoraan nukkumaan ja nukuin VIISI TUNTIA! Ja tänä yönä nukuin 12 tuntia. Olen ihan varma, että reishi on asialla, koska elimistöni tuntuu imevän unta kuin sieni, hyvin ahnaasti. Koska reishi on adaptogeeni, arvelen, että se jotenkin on alkanut korjaamaan epätasapainotilaa elimistöstäni, olen ollut ainakin 1,5 vuotta ihan ylikuormittunut ja uupunut, joten ehkä se laittaa nyt aivot ja hermoston lepäämään.

Mielenkiintoista. Täytyy jatkaa käyttöä ja seurata tilannetta.

Kirja syntyy suon läpi rämpimällä

Kyllä sitä täytyy nyt ruveta (taas) kirjoittamaan kirjaa. Moneen kertaan se on aloitettu, kerran kirjoitettu kokonaankin, mutta en pidä siitä versiosta, tarvii tehä ihan uusi. Haastavinta on rönsyilevän ja runsaan materiaalin kokoaminen järkevään muotoon ja yhteen pakettiin. Miten? En tiedä, täytyy vain luottaa siihen, luulen, että jos sukellan kaaokseen, siitä joanin päivänä sukeutuu jotain järkevää, vaikka se tällä hetkellä tuntuu pelkässä mudassa rämpimiseltä. Oletettavasti kannattanee hyödyntää tänne blogiin suoltamaani materiaalia myöskin ja alkaa vaikka siitä. Hukkumisen tunne on valtava, epätoivon määrä suuri ja urakka tuntuu toivottomalta, mutta aletaan rämpiä.

Tyhjyys

Yök. Limainen ja inha olo, kun on syönyt kaikkea epäterveellistä ja hallitsematonta eikä ole harrastanut sanottavasti liikuntaa. Lisäksi en oikein tiedä, miksi elän. Mikä tarkoitus on elämälläni? Minkä tarkoituksen sille valitsisin? Tarvitsen aina jonkin tavoitteen, jota kohti ponnistelen. Tällä hetkellä sellaista ei oikein ole. Tai on. Säästän rotukissaan. Mutta heti jos ajattelen, että entä jos en säästäisikään, sisälle tulee tyhjyys, koska se on AINOA tavoite, mitä nyt keksin. Tyhjyys. Eksistentiaalinen ahdistus.

Olemassaolon merkitys. Ei voi olla vain hengitys. Se ei ole mielekästä.

Tavoitteita. Päämääriä. Intohimoja. Jotain, mihin sitoutua ja mitä kohti ponnistaa.

Kohti kasvissyöntiä

Olen vuosia halunnut ruveta kasvissyöjäksi, mutta kokenut sen mahdottomaksi. Kun muutenkin olen koko ajan ylikuormittunut en ole kyennyt orientoitumaan tähän asiaan. Se vaatii kuitenkin todella paljon uusien asioiden opettelemista ja monista tutuista ja totutuista asioista ja tavoista luopumista. Ei ole ollut resursseja.

Lisäksi pidän todella huonona ehdotuksena sitä, että aloittelevan vegaanin (tai vegetaristin) kannattaa aloittaa siitä, että lähtee korvaamaan tavallisista resepteistä lihan jollain muulla. Minulla juuri tämä on suurin syy kasvissyöntihankkeen tyssäämiseen. Liharuokien muuntaminen kasvisversioiksi EI TOIMI, koska siinä yritetään ikään kuin jäljitellä lihaa jollain kasvistuotteella, kuten soijarouheella tai tofulla, ja kuitenkaan nämä eivät ikipäivänä maistu samalta tai likimainkaan yhtä hyvältä kuin liha. Eli pasta bolognese soijarouheella ei ole lähelläkään sitä makuelämystä, jonka lihaversio tuottaa. Tällainen näkökulma kasvisruokaan on saanut aikaan päässäni vain sen, että minun pitäisi vaihtaa herkulliset liharuokani johonkin kamalaan paskaan, jota en saa alas ja jota en halua syödä. Joten asia on sitten jäänyt siihen.

Nyt kun olen Ps:ssä työkokeilussa, hengaan kaiken aikaa kasvisruoavaliossa tarvittavien ruoka-aineiden keskellä ja tutustunut niihin, joten asia on lähellä koko ajan ja kynnys laskee. Sain myös kirjan Eläinten syömisestä, jota luen parhaillaan (olen kyllä lukenut aiheesta paljon vuosien varrella).

Luulen, että olen löytämässä uudenlaista lähestymistapaa kasvissyöntiin, joka voisi toimia. Ystäväni, joka on vegaani, sanoi, ettei tarvitse puputtaa mitään tofua ja soijatuotteita vaan kasvisruoka voi koostua pavuista, linsseistä ja siemenistä, pähkinöistä (siis se proteiiniosuus). Jos en edes kuvittele, että voisin VAIHTAA liharuoat kasvisversioihin vaan, että opettelen kokonaan uudenlaisen tavan syödä, se voisi onnistua, Eli en odota ruoan maistuvan samalta kuin aiemmat liharuoat vaan että edessä on aivan uusi makujen maailma, jossa teen ruoat pavuista.

Pavut on ihan hyviä, samoin siemenet, linssit ja pähkinät. Oikeastaan herkullisia. Soijarouhe, soijasuikaleet, tofu taas ällöjä. Eivät pahanmakuisia, mutta niitä ei vaan tee mieli syödä. YHTÄÄN.

Olen alkanut pohtia, että jos lähtisin rakentamaan ruokavaliota siltä pohjalta, että mitä ravintoaineita tarvitsen ja kuinka paljon (sekä kaloreita eli energiaa) ja mitä minun pitäisi syödä, jotta nämä tulevat täyteen.

Rakastan pähkinöitä! Nam nam nam. Mutta valitettavasti ne eivät sovi elimistölleni vaan aiheuttavat mahakipua. Kun keväällä "karppasin" pari kuukautta, seurauksena oli hirveä 2 viikkoa kestävä mahakipu, en pystynyt tekemään muuta kuin makaamaan kippurassa (aiempi tekstini: Syvä huokaus ja fyysisten vaivojen kurjuus). Närästyslääke jostain syystä auttoi. Silloin en tiennyt, mikä sen aiheutti, mutta kun mahakipu alkoi, lopetin KAIKKI ruokavaliooni tekemät muutokset, myös pähkinöiden syönnin. Kesällä ostin taas pähkinöitä ja aloin syödä niitä päivittäin. Pian huomasin tuttua polttelua öisin mahan ollessa tyhjä, jota olin havainnut jo keväällä koko karppaamisen ajan. Tajsuin heti, että tuo polttelu enteilee mahakipua, vaikka se keväällä alkoikin pari kuukautta polttelun alkamisen jälkeen. Lopetin pähkinät heti ja polttelu katosi. Nyt kun olen Ps:ssä, en voi välttyä pähkinöiltä. Ne vain jotenkin kulkeutuvat suuhuni. Ja polttelu alkoi taas. Ja vietin yhden viikonlopun jo mahakivussa, jonka jälkeen yritin lopettaa pähkinöiden syönnin, mutta en ole täysin onnistunut.

Aion kokeilla, jos liottaminen auttaa. Pähkinöissä on tanniineja ja fytiinihappoa, jotka tekevät niistä vaikeasti sulavia ja kinkkisiä kapistuksia. Liotus poistaa nämä aineet. Liotuksen jälkeen pähkinät voi kuivata uunissa, jos niiden haluaa säilyvän. Minä liotan niin pienen määrän kerrallaan, etten koe tätä tarpeelliseksi. Olen kuivannut niitä vain tunnin pari 50 asteisessa uunissa ja säilytän sitten jääkaapissa.

Chiasiemenet on syytä myös liottaa esim. noin 10 minuutin ajan ennen käyttöä. Seesamin siemenet taas yön yli ja sen jälkeen ne huuhdellaan. Pellavansiemeniä elimistömme ei pysty käyttämään ellei niitä ensin murskaa. Ne solahtavat vain läpi kuoren kanssa, jos niitä ei murskaa. Siitä en ole varma, pitäisikö tämä valmis pellavansiemenrouhe liottaa ennen käyttöä... Minusta pitäisi. Jos siis aikoo laittaa pellavarouhetta vaikka puuroon, minä laitan puuroveden yön ajaksi kattilaan ja rouheen likoamaan.

Syön joka päivä 2 tl pellavansiemenöljyä saadakseni hyviä rasvoja. Pellavansiemenöljyssä on öljyistä eniten omega 3:sta.

Nyt seuraavaksi opettelen käyttämään papuja ja linssejä ja valmistamaan niistä syötävää.

Macaa, spiruliinaa ja reishiä

Nyt kun kökötän Ps:ssä monta tuntia viikossa kaiken maailman terveys- ja superfoodien keskellä ja tutkin myynnissä olevien tuotteiden ominaisuuksia netistä ollakseni tehokas asiakaspalvelija, sitä jotenkin väkisinkin alkaa itsekin testailemaan kaikenlaisia ravintoaineita ja syömishommeleita.

Olen nyt valinnut käyttöön ja testiin maca-jauheen ja reishi-sienen. Spirulina kuuluisi vielä tähän joukkoon, sitä on pussillinen kaapissa, mutta se on niin kuvottavan makuista, että jos en keksi maagista ruoka-ainetta, johon sekoitettuna se olisi siedettvää, jätän kyllä moisen hirvityksen sitten suosiolla pois. Tai ostan pillerimuodossa.

Maca on minusta hyvää. Olen ilmeisesti ainoa ihminen, joka on tätä mieltä. Ostin karpaloglögiä ja koitin macaa ensimmäisellä kerralla sen kanssa ja TOIMII! Karpaloglögi oli yksinään aika pahaa, mutta maca täydensi maun oikeastaan herkulliseksi. Glögin maku alkui tökkimään, joten muutin reseptiä siten, että kaadan mukin täyteen kiehuvaa vettä ja lorautan tilkan glögi(tiivistettä) joukkoon ja maca sekaan, hieman hunajaa ja mausteista teetä. Juomaa voi kutsua herkulliseksi.

Tilasin tuplauutettua reishiä ja olen sitä nauttinut kahtenä päivänä. Jos laitan sitä sellaisenaan teehen, maku on kitkerä. Hyh. Saa nieltyä, mutta hyh silti. Nyt keksin, että lisään reishin (0,5 tl) maca-coctailiiini, ettei tarvi joka päivä juoda montaa outoa mikstuuraa. Ja sinne se uppoaa ihan hyvin. Pahentaa kyllä muuten ihan herkullisen juoman vähemmän miellyttäväksi, mutta kokonaisuus on kuitenkin juomakelpoinen, joten tällä mennään. Sekoittelen litkua KOKO AJAN juomisen kuluessa, ettei vaan käy niin, että pohjalle saostuu enemmän öklöttäviä asioita ja loppulitku on pahaa.

Harmi vaan, että karpaloglögi loppui!!! Se maksoi 8e pullo ja on liian kallista, joten nyt testaan 1) perusglögitiivistettä ja 2) karpalomehutiivistettä.

Koitin macaa myös kaakaon kanssa ja toimi hyvin! Sitä ei oikeastaan erottanut joukosta.Netissä näkee paljon puhetta siitä, miten maca on pahaa, itse en käsitä, miten se muka pahaa on.

Mitä nämä kummalliset aineet sitten ovat?

Maca (Perun ginseng) on juurikasvi. Näyttää jonkinmoiselta nauriilta. Perun alkuperäiskansat nauttivat macaa mennessään taisteluun, koska se lisäsi suorituskykyä. Taistelun jälkeen macan syöminen oli kiellettyä, kun se teki miehet seksuaalisesti liian villiintyneiksi ja naiset eivät olisi saaneet olla rauhassa.

Puhdistamon sivuilla: "Kun katsoo macan biologisesti aktiivisten ravinteiden luetteloa, ei tule mitenkään yllätyksenä että se on todella tehokas kestävyyskunnon lisääjä. Se todella lisää kestokykyä ja voimaa. Erityisen tiukka pitoisuus on kalsiumin, mangaanin ja jodin osalta. Macassa on kasvislähteeksi huimat 18 aminohappoa, sisältäen mm. kaikki 8 välttämätöntä aminohappoa."

Sekä maca että reishi ovat voimakkaita adaptogeenejä ja tasapainottavat hormonitoimintaa. 

Adaptogeenit parantavat immuunipuolustuksen toimintaa, auttavat kestämään paremmin stressiä ja "Nimi adaptogeeni viittaa myös sopeutumiseen (engl. adapt; sopeutua), ja tarkoittaa sitä että adaptogeeni on ikään kuin ''älykäs'' aine, hakeutuen kehossa juuri sinne missä on jotakin epätasapainoa ja korjaten tilannetta" (Puhdistamo).

Four sigma foods erottaa toisistaan adaptogeenit ja stimulantit. Olen itse oivaltanut tärkeän asian eli vaikka ongelmani on väsymys, minun EI pidä missään nimessä syödä stimulantteja. En tarvitse enemmän energiaa, sitä on kyllä. Ongelmani on yliherkkä hermosto, joka ylikuormittuu kaikesta. Jos syön stimulantteja ja saan enemmän energiaa, kuormitan hermostoani aiempaa enemmän, mikä johtaa pahempaan psyykkiseen hajoamiseen ja sitä myöten uupumukseen. En tarvitse fyysistä energiaa lisää vaan parempaa stressin sietokykyä ja suojelua stressiltä ja kuormittumiselta. Eli adaptogeenejä.

Four sigma foodsin juttu adaptogeenien ja stimulanttien eroista. 

Siksi valitsin reishin. Aion hankkia myös pakuriuutetta. 

Reishi on erityisesti "tarkoitettu" stressin kanssa pärjäämiseen. Se voi tasapainottaa ylikierroksilla käyvää hormonitoimintaa. "Reishi directs people to relax when they are under too much stress, and on the other hand it increases energy for those whose energy levels are low. It produces a calming effect on the mind and nervous system and helps the liver in breaking down stress hormones" (four sigma foods)

Four sigma foodsin pikareishi on HIRVEÄÄ oksetusällötysainetta. Siihen on lisätty lakritsinjuurta ja tähtianista ja en tiedä kumpi näistä sen tekee, vai niiden yhdistelmä, mutta maku on KARMIVA. Siis aivan super järkyttävän hirveä ja meinasin oksentaa. Heitin litkun viemäriin taisteltuani siitä reilut puolet alas. Tilasin sen takia netistä sienikaupasta toista reishivalmistetta, johon ei ole lisätty mitään ylimääräisiä makuaineita. Tämä tuplauute on siis kitkerää ja pahaa, mutta nieltävää.

Tällä hetkellä popsin päivässä 2t macaa (ostan sitä irtotynnyristä Ps:stä) ja 0,5 tl reishiä. En ole havainnut mitään vaikutusta, mutta nämähän eivät ole mitään HUUMEITA vaan ravintoaineita. Ne ovat joka tapauksessa aivan varmasti terveellinen lisä ruokavalioon.

Ulos omasta navasta ja kissahepuli

Kun nyt elän läheisessä pari/avosuhteessa, en ole kotona enää koskaan yksin. Tämä on aiheuttanut sen, etten osaa enää orientoitua niihin harrastuksiini, joilla täytin elämäni ennen, esimerkiksi kääntäminen. Olen ollut varsin hämmentynyt, sillä koen identiteettini olevan pakotettu suureen murrokseen.

Olen aina ollut yksin. Ensin olin kykenemätön seurustelemaan noin 24-vuotiaaksi asti. Sitten elin 9 vuotta suhteessa, jossa ei ollut läheisyyttä ja jossa elin yksinäisempänä kuin sinkkuna olisin elänyt. Mieshenkilöni oli poissa kotoakin suurimman osan ajasta. Minulla on ollut runsaasti aikaa keskittyä itseeni ja päänuppini kaiveluun. Se on ollut hyväkin asia, sillä olen voinut harrastaa tehokkaasti psykologista sekä henkistä kasvua. Kuitenkin on hyvä, jos jossain vaiheessa lakkaa pyörimästä oman napansa ympärillä. Ja juuri tähän olen elämässäni ajautunut. En koskaan enää ole yksin. Luulin, etten kestäisi sellaista, mutta yllätyksekseni se ei olekaan ollut ongelma. Tärkeintä on, että minulla on paljon aikaa levätä rauhassa kotona. Miikan läsnäolo ja jatkuva yhdessäolo ei ole haitannut.

Mutta, mieleni on alkanut ihmetellä, kuka olen? En ole enää se, joka olin ennen, se, joka on aina yksin ja puuhailee keskittyneenä omissa oloissaan jotain. Mitä voisin nyt harrastaa, mistä olla kiinnostunut? Millaisia intohimoja voisin elämääni kehittää? Sellaisia, joissa ei tarvita yksin olemista.

Parin viime viikon aikana vastauksia on alkanut ilmestyä. Olen alkanut hurahtaa kissoihin erittäin intohimoisella tavalla. Kissat ovat aina olleet osa minua, mutta nyt niistä on tulossa EKKO. Intohimo. Asperger-harrastus. Voin harrastaa kissoja olematta yksin. Haluan rotukissan. Haluan säästää rahaa omaan abessinialaiseen. Olen haaveillut ocicatista tai abessinialaisesta jo 7 vuotta ja nyt aion sen toteuttaa. Kaipaan kissaa, jolla on ISO persoonallisuus. Joka on äänekäs ja puuhakas ja mukana menossa ja hyvin älykäs ja utelias ja tekee tuhmuuksia, kuten tiputtelee tavaroita. Ehkä voisin ruveta jopa kasvattajaksi. Tätä aspektia en ole kuitenkaan vielä tutkinut yhtään, ja saa nähdä. Jos näin kävisi, alkaisin kasvattaa, hyvin pienimuotoisesti, tulipunaisia abessinialaisia.

Toinen harrastus/intohimo/ekko, joka on vahvasti alkanut nostaa päätään, on tämä viherryspiiperrys. Ala-asteella harrastin intohimoisesti eläinten- ja luonnonsuojeluhommeleita ja luonnon tutkimista yms. Sitten se on jäänyt taka-alalle muiden intressien pauhatessa etualalla, mutta nyt, kun en enää ole yksin enkä voi muhia omassa navassani, suuntaudun taas ulospäin kohti maailmaa.

Olen työkokeilussa Punnitse ja säästä -kaupassa, ja se tuo lähelleni yhden intohimoistani, ravinnon ja sen merkityksen terveydelle sekä samalla tuon viherpiiperryksen ja olen jälleen alkanut suunnitella kasvissyöntiä.

Olen myös kiinnostunut Afrikasta. Luin kirjan Rakkauteni Afrikka, elämäkerta orponorsuja (ja monenlaisia muitakin otuksia) pelastavasta naisesta. Se oli huippu kiinnostava kirja ja samalla avasi Nigerian luontoa, historiaa ja elämää. Nyt minua kiinnostaa tutkia lisää Afrikasta. Lainasin romaanin, joka kertoo nigeriassa 1800-luvun lopulla elävästä miehestä jossain heimossa ja miten valkoiset uudisasukkaat alkavat ilmestyä Nigeriaan ja miten se vaikuttaa kaikkien elämään. Lainasin myös pari elämäkertaa.

Ja meille tuli tänään bengalin kissa hoitoon kahdeksi viikoksi!! Näin Facebookissa ilmoituksen. Tuolla se nyt murjottaa saunassa ja ärisee kuin viidakkokissa meidän maatiaisille, jos ne menevät liian likelle.

Herkkyys, stressi ja yliaktiivinen mieli

Artikkelista: The hyperactive mind

"There is no scientific theory as of yet to explain why some people’s minds are more prone to become hyperactive...Firstly we should acquaint ourselves with the concept of Highly Sensitive Personality (HSP): Highly Sensitive Personality (HSP) refers to a person having the innate trait of high sensory processing sensitivity… May process sensory data much more deeply and thoroughly due to a biological difference in their nervous systems. (wikipedia). Since an HSP will process information “more deeply”, this means that the information they digest is explored in more detail than by the average human, which means they posses a greater degree of curiosity. This leads them to often over-analyze the information or to “over-think” a specific situation. This over-analysis means they become more mentally invested in that specific subject or situation."

 "By being more sensitive to duality, meaning, by possessing a higher sensitivity to feelings of good and bad, HSPs’ are more stimulated by an experience than other people. Yet, all people posses varying degrees of sensitivity, HSP’s happen to have the highest. We can speculate then, that the reason why some people are more easily bored than others is that they experience heightened emotions more easily since they are more sensitive, and this can create cycle of stimulation seeking to maintain or relive those emotions, and, as stated before, when they can not find that stimulation they become bored and unhappy until they find something else that stimulates them. This gives rise to the hyperactive mind, a mind addicted to mental activity and stimulation."

  "As I will show, a psychopath is characterized by a low level of mental activity, and this is what diminishes their capacity for empathy and remorse, which in turn allows them to be mostly unaffected by stimulation and experiences. To prove this we only need to take a look at most people who are in power such as politicians and executives. These people have the least degree of sensitivity to their thoughts, for the most part. A person with high sensitivity to their thoughts would never get to these positions, because the thought of themselves being in charge of whole armies or of entire companies would be a greater emotional burden on them....So a low level of mental activity is needed in order to be unaffected by all the emotional stimulation and burdens that come with these positions of power, in most cases."

"I have briefly gone into the subject of psychopathy for two reasons, to contrast the other extreme of an HSP, and to show that there are benefits to low levels of mind activity, the benefits being the ability to withstand high stress and be unaffected by external stimulation."

 

Minua kuormittaa:

• kotoa poistuminen / kotoa pois oleminen
• ihmisten kanssa oleminen
• sosiaalinen kanssakäyminen
• tarkkaavaisuuden siirtäminen asiasta toiseen; todella paha esimerkiksi, jos tarvii lähteä viemään Eevi kaverille ja hakea se sieltä parin tunnin päästä. Tuollainen aiheuttaa hirveän kuormituksen,mutta pakkohan sitä on vaan yrittää jaksaa.
• alle 9 tunnin yöuni
• huvipuistoissa, eläintarhoissa tms. oleminen/kierteleminen (en voi käydä kyseisissä paikoissa)
• kuumuus (tulen siitä hyvin aggressiiviseksi)
• KIIRE!!!
• joulukorttien lähetysprosessi (en voi siksi lähettää joulukortteja)
• shoppaileminen ja kaupoissa kiertely
• missään nimessä en voi tehdä sitä toisen ihmisen kanssa!
• shoppailen tämän takia lähes yksinomaan netissä
• aterioiden väliin jääminen / liian pitkä taukoa syömisten välissä
• kun täytyy muistaa irrallisia asioita ja suunnata tarkkaavaisuus ja keskittyä niihin. Eli on todella vaikeaa ja kuormittavaa fokusoida aivonsa pääfokuksen ulkopuolella oleviin asioihin ja siksi niitä yleensä lykkää niin pitkään kuin mahdollista ja olen ymmärtänyt, että minun pitäisi karsia tällaiset asiat elämästäni niin hyvin kuin pystyn ja jäljelle jäisi vain pakolliset. Näitä on mm.
• laskujen maksaminen
• jos pitää soittaa jonnekin, vaikka lääkäriin
• kirjatilausten pakkaaminen ja postittaminen
• tavaroiden kuvaaminen ja lisääminen huutonettiin
• jne.
• ristiriidat ihmisten kanssa, varsinkin jos ne jää ratkaisematta (seurauksena helposti usean päivän toimintakyvyttömyys)
• negatiivinen energia
• deadlinet
• samana päivänä pitäisi tehdä useita eri asioita ja käydä eri paikoissa

Plääääääh.

Hyväksyminen

Olisiko tullut aika vihdoin tehdä sovinto tosiasioiden kanssa ja hyväksyä, että olen tällainen kuin olen? Hyväksyä rajoitukseni. Hyväksyä se, mitä en voi muuttaa.

Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä ne asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa niitä asioita, joita voin, ja viisautta erottaa nämä toisistaan.

 Olen elänyt kuin alaraajahalvaantunut, joka ei suostu hyväksymään tilaansa vaan etsii jatkuvasti tietoa, mystistä parannuskeinoa ja yrittäisi psyykata jalkojaan toimimaan sen sijaan, että eläisi rauhassa asian kanssa ja tekisi elämästään niin hyvän kuin hän pystyy niillä eväillä, mitä hänellä on.

Koin eilen jonkinlaisen valaistumisen asian suhteen. Olen toki tiennyt kauan kauan, että minulla on ongelmia jaksamisen kanssa, mutta eilen tämä asia kirkastui mielessäni jotenkin aivan uudella tavalla. Tajusin, että juuri tämä ON sairauteni. Ja on aina ollut. Kaivoin esiin päiväkirjojani ja selailin niitä, sillä tajusin, että kun nuorena olin aina hirveässä kunnossa psyykkisesti, riekaleina, hajalla, masentunut, syy oli AIN siinä, että olin ylikuormittunut milloin mistäkin syystä. Nuorena en tuntenut tarpeeksi itseäni ja rajojani, eikä ollut vielä diagnoosia, ei mitään, minkä avulla olisin osannut elää tavalla, joka ei tuhoaisi minua. Plus olin vielä niin sekaisin siinä vaiheessa kaikesta, että se tietysti lisäsi kuormitusta.

Mutta tämä on aina ollut se ongelmani. Ja on edelleen. Ja tulee aina olemaan. En pysty muuttamaan sitä.

Joten olen nyt ajatellut, että miltä tuntuisi elää elämää, jossa hyväksyn tämän asian ja elän sen ehdoilla. Jos rakentaisin sellaisen pienen elämän, jossa on mahdollisimman vähän kuormitusta ja jossa keskitän resurssini olennaiseen eli terveenä pysymiseen, perheeseen ja jos nyt jotain työtä pystyisi tekemään. Edes vähän.

Energia, väsymys ja Asperger

Olen surullinen.

Työkokeilu Punnitse ja säästä -kaupassa alkoi keskiviikkona. Minulla on nyt 4 arkipäivänä viikossa 5 tuntia töitä (päivässä) välillä 10-15.

Viihdyn siellä todella hyvin ja toivon kovasti, että saan sieltä myöhemmin töitä.

Mutta.

:(

Energia. Resurssit. TAAS.

Olen työpäivän jälkeen nääntynyt. Äärimmäisen nääntynyt. Minun pitäisi päästä sänkyyn ja saada maata siellä elottomana loppupäivä.

Joo, kun aloittaa työt tauon jälkeen, voi väsyttää, mutta kohdallani ei ole kyse siitä. Koska tiedän kyllä jo liiankin hyvin, että ylikuormitun kaikesta ja jos teen mitä tahansa muuta kuin makaan kotona lepäämässä, minusta tulee ylikuormittunut ja väsynyt zombie. Ja se ei mene ohi, kun työhön tottuu.

Työn ja Eevin kanssa vielä pärjäisi jotenkuten, jos saisin vain lojua illat rauhassa kotona ja jos lojun ja lepään sen ainoan arkipäivän, kun ei ole työvuoroa. Mutta... Sitten en voi käydä jumpassa enkä opiskella biologiaa.

Ja nyt, kun yritän änkeä jumpat ja opiskelut tähän sekaan, tulee niin kaamea stressi, että se on se, mikä tässä hajottaa.

En HALUA olla tällainen. Haluan olla sellainen energinen tehopakkaus, joka touhuaa aamusta iltaan täynnä tarmoa.

Ongelmallisinta tässä ehkä on se, että olen mieleltäni super aktiivinen. Olen aina valtavan innostunut kaikesta ja kiinnostunut monista asioista ja HALUAN tehdä hirveästi asioita, ja sitten tulee aina seinä eteen, kun typerät resurssit ei riitä mihinkään. Paitsi ehkä hengittämiseen.

Niin sitten KYKY ja halu eivät koskaan kohtaa.

Jotta voin käydä töissä (sen ruhtinaallisen 20h viikossa), minun pitäisi luopua kaikesta muusta. Ja en halua. Mutta jos en luovu, hajoan.

Mikä yhtälö.

Löysin tällaisen Asperger-henkilön kirjoituksen netistä:

Anyway, in my life I have pushed myself very hard, because there were always lots of things I wanted to do. But it seemed I never managed to get done even half of what I wanted to. I never managed to get up as early as I’d planned in the mornings, or to do what I’d planned to do during the day. I thought it was because I wasn’t trying hard enough – that I was lazy.  I knew what I wanted to be doing, and it seemed to me it was possible to achieve it (I made neat little timetables of how I wanted to use my time) and yet I never did.

It’s really only in the last year, since I’ve switched to part time at college and have a support worker, that I’ve come to realise that I don’t have the same energy levels as most people, and to accept that I need more rest

Because I am part time now, I am very fortunate that I don’t have to go into college every day, so I can spend the following day resting. And so I can manage my tiredness. I felt horribly guilty about this at first – I would tell my support worker gloomily that I’d wasted a whole day when I should have been studying. But she would tell me that actually it’s good for me to have a day resting, and that this is the reason I am part time, because I don’t have the same energy levels as others, and I need to rest. So I have gradually come to accept this need to rest as part of my life, and I try to make sure I rest so I can manage my fatigue levels.

I do still struggle with all this a bit. There is so much I’d like to do. My brain is very active and full of ideas and curiosity and a desire to learn, and it really feels like a waste of time to spend time doing nothing much. But I know that this fatigue is a real limitation of mine, and I have to accept it and work around it, or I’ll exhaust myself completely and then won’t get anything accomplished at all.

Uskomatonta. Tuo henkilö voisin olla minä. Aivan täydellisesti. (Lue koko juttu: Asperger syndrome and fatigue)

Ja nyt taistelen itseni kanssa. En HALUA luopua itselleni tärkeistä asioista, mutta tiedän, ettei resursseja ole, ja hajotan itseni, jos en usko sitä, mutta en halua uskoa sitä, joten taistelen, vaikka tiedän jo hävinneeni ja pitkitän vain sitä, mikä on väistämätöntä.

Minun on PAKKO levätä kaikki se aika, mikä työstä ja Eevistä jää jäljelle. :(

Those of us on the autism spectrum are  simply are more vulnerable to fatigue because of the huge amount of energy we expend in trying to process the world with oversensitive brains which don’t automatically process and filter.

Toinen ihan mieletön artikkeli samalta sivustolta ja tyypiltä: Managing energy levels with Asperger's.

Kirjoittaja listaa asioita,joiden on huomannut vievän energiaa ja tuovan energiaa. Täytyy sanoa, että ALLEKIRJOITAN!

Energiaa vie, jos:

• tekee paljon eri asioita samana päivänä, jolloin täytyy toistuvasti siirtää tarkkaavaisuus asiasta toiseen (CHECK!!! Tähän olen itsekin kiinnittänyt paljon huomiota ja todennut todella pahaksi energian viejäksi. Oli mahtavaa lukea se toisen kirjoittamana. Minulle on todella kuormittavaa siirtää keskittymistä asiasta toiseen.)
• seurustelee useiden ihmisten kanssa
• on meluisassa ympäristössä
• on ympäristössä, jossa on loisteputkivalot
• on uudessa tilanteessa tai tapaa uusia ihmisiä - uudet asiat vaativat paljon mentaalista prosessointia
• ei nuku tarpeeksi
• syö paljon prosessoituja ruokia
• syö liikaa
• jos on ollut epämiellyttävää kanssakäymistä jonkun kanssa
• väärinkäsitys, jota ei ole selvitetty
• jos elämässä on selvittämätön ongelma, jota joutuu ajattelemaan paljon
• on hämmentynyt jostakin
• on kuumassa ympäristössä

Siis NIIN täyttä asiaa!!!!

Voisi siis olettaa, että nyt kun työ on ihan uusi, se kuormittaa vielä sata kertaa enemmän kuin sitten jatkossa, vaikka se tulee kyllä sittenkin kuormittamaan.

Mutta nuo kaikki kohdat on niin totaalisen totta! En esimerkiksi voi olla Facebookissa ryhmissä, koska niissä tulee AINA kaikkea typerää sanaharkkaa ja väärinkäsityksiä ja kaikkea rasittavaa, ja sellainen vie niin hirveästi energiaa, että minulta menee helposti toimintakyky koko päiväksi. Joten pysyn poissa. Yritän luoda elämääni sosiaalisesti mahdollisimman ristiriidattoman ilmapiirin ja vältän esim pitämästä elämässäni ihmisiä, joiden kanssa ristiriitoja tulee helposti. Energia ei riitä sellaiseen. Ja kun minulta menee siis TOIMINTAKYKY ihan täysin riitojen, ristiriitojen, väärinkäsitysten yms. takia jopa pariksi päiväksi.

Energiaa tuo:

• kun voi keskittyä samaan asiaan pitkän aikaa
• kun viettää aikaa yksin, hiljaisessa ympäristössä, jossa on luonnollinen valaistus
• käy kylvyssä tai uimassa (minä en saa kyllä sellaisesta energiaa)
• käy yksin metsässä kävelyllä
• nukkuu tarpeeksi
• pitää vapaapäivän, jolloin on yksin eikä poistu kotoa
• lukee kirjaa
• piirtää jotain
• puhuu ystävälle, joka ymmärtää
• polttaa tuoksukynttilöitä

En allekirjoita ihan kaikkia, tärkeimmät kyllä ehdottomasti. Mutta tuoksukynttilät, kävelyt metsässä ja uinti eivät tuo minulle energiaa. Ainakaan sitten, jos olen jo todella uupunut, ne vain veisivät energiaa. Tärkeintä on levätä yksin ja rauhassa kotona. Ja nukkua tarpeeksi eli 9-10 h yössä.

For me, a really important thing has been simply recognising that I can’t compare myself with other people. I used to feel constantly inferior, thinking to myself: ‘Why is it that other people have the energy to go to work, hang out with people after work, and then go out in the evening and stay up till 2, and then be able to get up for work the next day? What am I doing wrong?’

Myös tällainen artikkeli: 

Adult aspergers ‘It takes a lot of energy to not be yourself’

Herkutteluaddiktio jatkuu

En ole sitten yhtään vapautunut sen otteesta. Olen edelleen kuin pieni possu. Syömistavoiltani. Tai siis herkuttelutavoiltani. Riippuvuus on todella pahaa laatua enkä kyllä tiedä yhtään, miten pystyisin ikipäivänä siitä vapautumaan. Saan herkuttelusta niin maksimaalista mielihyvää, ettei mitään siihen verrattavaa olekaan, ja jos en herkuttele, päiviin ja elämään jää tyhjä aukko, johon ei ole mitään tilalle. Mielihyväaukko. Yhyy.

Yritän taas vieroitusta. Menossa TOINEN päivä. Justiinsa. Ja mielessäni loistaa leipomo, joka sijaitsee Eevin eskarin vieressä... Menen nyt hakemaan Eeviä ja aivoni unelmoivat leipomon aarteista. Tosin minulla on melkoisen kova nälkäkin, mikä ei auta asiaa.

En TAJUA, miten pystyisin olemaan herkuttelematta.

Olen nyt useamman kerran langennut addikteille tyypilliseen ansaan: ajattelen, että voin herkutella vain VÄHÄN. Joo. Ensin se onnistuu ja sallin itselleni yhden Pätkiksen päivässä tai YHDEN pullan pari kertaa viikossa. Mutta kun alkaa näyttää vihreää valoa, yhtäkkiä ne pullat ja munkit vyöryvät ovista ja ikkunoista ja siinä ei ole enää mitään järkeä. Haen yhtenä päivänä leipomosta munkin JA pullan ja possutan ne ja toisena päivänä paketin neekerinpusuja jotka kyllä syön lapseni ja mieheni kanssa eli syön KAKSI ja sen lisäksi melkein pussillisen lindtin suklaapalloja. Joka päivä pitää herkutella. Aivoni ovat riivatut. Ajattelen herkuttelemista aamusta asti, mietin, mitä tänään herkuttelisin. Visualisoin ja suunnittelen. 

AAARRRRRGGGGG.

Miksei minulle ole AA-ryhmää.

Miten addiktion voi voittaa yksin?

Yhyy.

Sinänsä herkuttelusta ei ole näkyvää haittaa, koska en liho.

Miksi siis en voisi olla possu?

En tiedä. Koska tuskin se silti on terveellistä.

Ja koska ei ole kivaa olla orja.

Mutta nyt olen edennyt vieroitusohjelmassa päivään numero 2. Paitsi söin eilen muutaman lusikallisen täytekakkua jääkaapista, kun äiti pakkasi isänpäiväkakkua rasiaan. Loput annoin Eeville. Mutta muutamaa lusikallista ei minusta lasketa.

Cipralexin annoskoon puolitusprosessi

Olen etenemässä annoskoon puolitusprosessissa kolmanteen vaiheeseen ensi viikolla. Olen siis syönyt cipralexia 5 vuotta 10 mg päivässä. Aiempien kokemusten perusteella laadin todella hitaan vieroitusohjelman, jonka esitän tässä "kuvina" sanojen lisäksi.

Vaihe 1

Aloitin näin: OOoOOoOOoOOoOOo...

Eli kuukauden ajan otin joka kolmas päivä 3/4 annoksen ja muina päivinä normaalin.


Vaihe 2

OoOoOoOoOoOoO...

Sitten siirryin syömään 3/4-annoksen joka toinen päivä, joka toinen päivä syön kokonaisen (10 mg).
Olen nyt tämän vaiheen loppusuoralla eli ensi viikolla siirryn kolmanteen vaiheeseen:


Vaihe 3

OooOooOooOoo...


Eli otan kokonaisen pillerin enää vain joka kolmas päivä ja kahtena muuna päivänä 3/4-annoksen.


En ole varma, koitanko sen jälkeen siirtyä pelkästään 3/4-annokseen, luultavasti en vaan syön kokonaisen joka neljäs päivä: OoooOoooOoooO... En ole vielä varma.



Kun aikanaan yritin lopettaa/vähentää niin, että siirryin suoraan syömään 3/4-tabletin joka päivä, alkoi kaameat vieroitusoireet vajaan viikon kuluttua. Vieroitusoireet katosivat muutamassa tunnissa, kun söin kokonaisen pillerin, joten tästä päättelin, että onnistuakseni, minun täytyy jatkaa kokonaisen tabletin syömistä vuoropäivinä (tai ainakin joka kolmas päivä tms.)

Tämä on siis toooooosi hidas hivutusprosessi.

Tavoitteena hinata annos puoleen eli 5 mg:aan.

Toistaiseksi ei ole tullut vieroitusoireita, paitsi olen nyt ollut pari viikkoa järjettömän unelias ja väsynyt ja alkaa tutua, että se ehkä johtuu lääkkeen vähentämisestä. Hemoglobiini tällä hetkellä 120. Ei siis kovin korkea mutta ei nyt super matalakaan.


Artikkeli aiheesta: When and how to come off your antidepressants

Koneiston huoltaminen rakkaudellisena toimenpiteenä

Olen oppinut rakastamaan itseäni. Jotenkin hyvin aidosti. Se tulee esille siinä, miten suhtautumiseni itsestä huolehtimiseen on viime aikoina muuttunut. Olen jotenkin syvällisellä tavalla ymmärtänyt, että voidakseni niin hyvin kuin mahdollista, minun täytyy huolehtia koneistostani. Haluan harrastaa liikuntaa voidakseni niin hyvin kuin mahdollista. Tässä on tapahtunut jokin syvällinen asenne muutos, koska totta kai olen halunnut ennenkin harrastaa liikuntaa, koska olen tiennyt, että se tekee hyvää ja sitä pitäisi harrastaa, mutta nykyään siinä on jotain erilaista. Koska rakastan itseäni, rakastan kehoani ja haluan pitää siitä mahdollisimman hyvää huolta voidakseni mahdollisimman hyvin. Halu liikkua kumpuaa rakkaudesta. Se on aitoa halua, ei ulkokohtaista suorittamista.

Ja samalla tavalla olen vihdoin ymmärtänyt, että ravinto on toinen tärkeä asia, jolla huollan koneistoani. Siis ymmärtänyt jotenkin erilaisella tavalla kuin ennen.

Ja nyt saapui viimeinen askel tässä sarjassa: uni. Unen rakastaminen. Uni on myös äärettömän tärkeä asia itsestä huolehtimisen ketjussa. Olen aina iltaisin tullut surulliseksi, kun päivä loppuu ja alkanut jotenkin kapinoimaan, jopa suuttunut: "En HALUA mennä nukkumaan!!!! Haluan ELÄÄ!!!" Mutta nyt sisälläni on liikahtanut ja ymmärrän, että jos rakastan itseäni, haluan tehdä itselleni hyvää, ja uni hoitaa minua. Se on kaunis ja hyvä asia. Eilen illalla, tapeltuani taas pari viikkoa univelan kanssa, tajusin, että uni ei ole vihollinen, opettelen rakastamaan unta. Opettelen tuntemaan iloa siitä, kun ilta saapuu ja saan mennä nukkumaan ja hoitaa sillä tavalla itseäni.

Uni, ravinto, liikunta.

Koneiston huoltaminen. Koneiston pitäminen optimaalisessa vireessä. On todella hauskaa pitää huolta itsestään ja hoitaa tomumajaansa.

Kun rakastaa itseään, halu pitää huolta itsestä on lempeää, rakkaudellista halua. Aitoa ja vilpitöntä. Motivaatio nousee rakkaudesta.

Minulla tähän pisteeseen on suorastaan pakottanut äitiys. Rakkaus lapseen on niin valtava, että toisen puolesta on valmis tekemään mitä tahansa. Haluan pitää itsestäni niin hyvää huolta kuin mahdollista voidakseni pitää lapsestani niin hyvää huolta kuin mahdollista. Kaikki kietoutuu toisiinsa. On pidettävä huolta itsestään ja rakastettava itseään voidakseen säteillä rakkautta myös ympärilleen.

Ja tietysti haluan olla maksimaalisen onnellinen!!

Työkokeilu

Huraa!!!! Aloitan työkokeilun Punnitse ja säästä -kaupassa ensi kuussa! Huraa!!! Ja saan sieltä mahdollisesti töitä sen jälkeen, jos kaikki sujuu hyvin. Huraa!!!! Kaikista paikoista halusin ENITEN töihin juuri sinne!!! (tai Ruohonjuureen) Huraa!!!

Ainoa työpaikka, missä olen tykännyt olla, oli Filmtown, ja PS:ssä on varmaan aika samanlaista. Jos kaikki sujuu mallikkaasti voin olla siellä, kunnes pääsen yliopistoon ja valmistun! Huraa!!!

Unelmien saavuttaminen eli miten opin työskentelemään pitkäjänteisesti asioiden eteen

• Kirjoittamastani facebook-viestistä:
• 
  

1. SITOUTUMINEN

• Muistan aina sen yhden hetken, jolloin mun päässä syttyi lamppu. Olin ollut AINA, koko elämäni, lyhytjänteinen ja impulsiivinen. Sain aina ideoita ja rupesin tekeen niitä suurella innolla ja hetken kuluttua se into loppui ja homma jäikin siihen. AIna toi sama kaava. Innostus, hirveällä tarmolla alotin jotain, sitten innostus loppui ja homma päättyi siihen, AINA. En saanut koskaan mitään valmiiksi. Kaikkialla lojui vain keskeneräisiä asioita ja tuntui mahdottomalta, että koskaan saavuttaisin mun unelmia, koska ne kaikki vaati pitkäjänteistä työskentelyä ja sitoutumista (kirjan kääntäminen, kirjan kirjoittaminen, yliopistoon pääseminen)

  
  

  Ja silloin eräänä päivänä mä TAJUSIN, että on olemassa asioita, jotka mun on PAKKO saada tehtyä tässä elämässä tai muuten tunnen, että mun elämä meni hukkaan tai ohi ja tulen vanhana katkeraksi. Varsinkin, kun se, että ne meni ohi, on MINUSTA kiinni, mun syytä. Tajusin, että on olemassa asioita, jotka HALUAN kokea tän elämän aikana ja ne kaikki oli sellasia, että kyse on AIKAANSAAMISESTA. Vain siitä. Vain siitä, että teen TÖITÄ niiden asioiden eteen. Tajusin, että en voi IKINÄ kääntää kirjaa, jos odotan innostusta ja teen töitä vain kun olen innostunut. Se ei vaan toimi niin. Tajusin, että jotta saa aikaan pitkäjänteisyyttä vaativia asioita, on opeteltava SITOUTUMAAN. SItoutuminen. Eli kun aloittaa sen projektin, siihen sitoutuu, eli tekee, kunnes se on valmis. Ei vaan luovuta.

  
  

  Ja siitä alkaen olen pystynyt pitkäjänteisesti viemään asioita loppuun ja saavuttanut unelmiani.

  Tajusin, että sitoutuminen ja asian vieminen loppuun edellyttää sitä, etten enää seuraa impulssejani. Kun aloitan projektin, en saa aloittaa MITÄÄN muuta projektia ennen kuin se eka projekti on tehty loppuun. Tämä oli ehdoton sääntö, etten alkaisi pomppimaan taas asiasta toiseen ja kaikki jää kesken. Valitsin aina yhden projektin/asian, jonka halusin tehdä ja SITOUDUIN siihen ja en saanut aloittaa MITÄÄN muuta projektia niin kauan kuin se on esken, vaikka mua olisi kuinka paljon yhtäkkiä huvittanut alkaa kirjoittaa vaikka kirjaa tai mitä ikinä, niin ei. Kirjotin aina ylös listaan asioita, jos mun mieleen tuli uusia ideoita tai asioita joita halusin tehdä ja ne toimi PALKINTONA. Näin: "Sitten kun saan tämän projektin loppuun, saan PALKINNOKSI, aloittaa tuon super kiinnostavan uuden asian, jonka aloittamista odotan tuli perseessä".

  Se todella motivoi tekemään sen projektin loppuun! Odotin innolla sitä palkintoa! Uutta projektia. Joka oli super hauskaa kun sen aloitti ja sitten se muuttui työksi, jonka lopussa odotti taas UUSI palkinto (projekti).
• 9:

  Tein tätä' useamman vuoden. Suomensin kaksi kirjaa ja saavutin yhden niistä tavoitteista, jotka kuului listaani "asiat, jotka mun on PAKKO saada kokea / saada aikaan tän elämän aikana". Jäljellä on kirjan kirjoittaminen ja yliopistoon pääseminen.

  tosin en enää tiedä onko mun pakko kirjoittaa kirjaa

  yliopistoon on vaan pakko päästä, se ei jätä rauhaan

2. TARKKAAVAISUUDEN HALLINTA

• 
  

  Tää on vaan niin hankalaa, kun ei SAA tehä kuin sitä yhtä asiaa. Mulla on yksi käsikirjoitus Sylvi-sanni mannisen kirjoittama, sen mielisairaalakokemuksista Yhdysvalloista, se on engannniksi. Voisin kääntää sen ja julkaista ja se ois hauskaa. Mutta. Mun yli prioriteetti on nyt se yliopisto. Mun on pakko saada jo koulutus ja päästä työelämään. Olen kohta vanhus muuten ja en voi vaan aina olla työtön ja lojua tässä välitilassa.

  Joten en voi kääntää sitä. Vähän väliä huomaan pääni alkavan miettiä, että jos mä KUITENKIN voisin kääntää sitä... Mutta sitten saon itselleni: "EI. Jos sen teen, mun opiskelut epäonnistuu. Koska mun fokus irtoaa opiskelusta ja seuraus voi olla todella katastrofaalinen. Siis saatan kadottaa motivaation ja kyvyn opiskella ja mun aivot siirtyy kääntään tai sitten ne alkaa pomppia asiasta toiseen ja projektista toiseen, kun kerran vapautin ne ohjaksista ja lipsahidin kerran niin voin lipsahtaa sitten tuhat kertaa... Ja voi olla, etten saa itseäni keskittyyn ja orientoituun ja motivoituun siihen opiskeluun esimerkiksi 3 kuukauteen tai vuoteen tms....
• 10:10

  
  

  
  

  olen huomannut, että jos katkaisen mun fokuksen johkin asiaan, sitä on tosi vaikea saada takasin. Koenkin, että avain hyperfokuksen hyötykäyttöön on siinä, että 1) se pitää saada kohdistumaan toivottuun asiaan eli pitäisi jotenkin saada itsensä ainakin jossain määrin INNOSTUMAAN asiasta (motivaatio) ja haluamaan tehdä asiaa, tässä voi käyttää esim mielikuvaharjoittelua, ja se voi aktivoitua ihan silläkin, että asiaa alkaa TEKEMÄÄN ja sitten 2) hyperfokus pitää pitää lukittuna siihen asiaan eli sitä ei saisi päästää siirtymään muuhun asiaan... Eli tekee vain sitä yhtä projektia, keskittyy vain siihen yhteen asiaan kerrallaan. Näin ainakin minulla.

Liikunnallisen elämän aloittaminen

Olen yllättynyt. Siitä, miten elimistöni reagoi liikuntaan. Minulla täytyy olla paljon paskempi kunto, kuin olen kuvitellut. Ylikunto käy päälle todella helposti. En ole varma, onko se ihan oikea termi, mutta parempaakaan en tiedä. Heti kun lipsahtaa ahnehtimisen puolelle (jumppaan vähänkään liikaa), iskee hirvittävä energiakato ja väsymys ja mädäntyneisyys, joka kestää monta päivää. Silloin Gogohun liittymisen jläkeen en aluksi tajunnut tätä kuviota ja jatkoin vaan sitkeästi ja silloin se taisi mennä ainakin ihan virallisesti ylikunnoksi, nyt havaitsin oireet heti, kun ne tulivat, ja tiesin, että jaahas, nyt sitten maataan taas velttona ja levätään, kunnes olo muuttuu takaisin energiseksi.

Olin asettanut itselleni säännön, että saan jumpata vain 3 kertaa viikossa ja välissä on aina vähiuntään 1 lepopäivä ja sykehuipputunnit on kiellettyjä. Jotenkin sitten taas villiinnyin ja kävin maanantaina spinningissä, mikä sopii tähä kuntotasoon erinomaisesti, koska siinä pysytään varsin tasaisesti kestävyyskuntosykealueella; torstaina kävin 30 minuutin cxworksissa ja 30 minuutin bodystepissä. Puolen tunnin bodystep sujuu hyvin, laudan pidän alatasolla. Mutta sitten karkasi mopo käsistä. Menin perjantaina bodybalanceen ja ajattelin, että se nyt on niin nynny tunti, että voin ihan hyvin mennä vielä shabamiin (tanssitunti). En tiedä miksi, mutta en voinutkaan. Vaikka meninkin. Bodybalance oi tosi kivaa ja sujui hyvin, mutta talsin sieltä toiseen Gogohun tanssimaan ja tunsin jo pukuhuoneessa, että pitäs lähteä kotiin, väsynyt olo ja energiaa ei tarpeeksi, mutta en uskonut... Tanssitunnilla energia oli ihan nollassa ja en olisi jaksanut yhtään ja halusin vaan häipyä sieltä, mutta en kehdannut.

Ja eilen olin vielä sopinut meneväni omyogakouluun tanssitapahtumaan. Siellä olin liikkeessä eilen pari tuntia.

Ja herranjumala sitä väsymyksen ja energiattomuuden määrää. Tulin eilen kotiin tanssitapahtumasta niiiiiiin väsyneenä, että olo oli kirjaimellisesti aivan eloton. Raahauduin sänkyyn syömään iltapalaa ja nukahdin heti sen jälkeen. Nukuin kuin tukki ja heräsin aamulla väsynenää noin 9 tunnin unien jälkeen. Äsken nukuin 2 tunnin päiväunet.

Ongelma on myös se, että minun on todella vaikea syödä päivän aikana tarpeeksi. Olen vasta havahtunut tähän ongelmaan ja alkanut laskea kaloreita varmistaakseni, että syön tarpeeksi, mutta vaikka YRITÄN syödä tarpeeksi, käy usein köpelosti. Eilen jäi noin 1000 kaloriin, kun aamupala oli myöhäinen yms.

Äh.

Taistelu jatkuu. Nyt lepään, kunnes tunnen energiatason korjautuneen ja yritän sitten, taas kerran, pitää tämän liikkumishimoni aisoissa.

Miten ihmeessä ei muka jaksa mennä BODYBALANCEN jälkeen tanssitunnille?

Ei käsitä.

Tietty voi olla, että jos en olisi torstaina käynyt jumpassa ja jos oisin syönyt paremmin perjantaina, olisin jaksanutkin mennä.

Nyt yritän tunkea kaloreita ja ravintoaineita vatsaani. Näyttää tulevan taas vajaakaloripäivä :(. Nyrkkisäännöksi olen ottanut, että yritän saada aamupalalla kasaan noin 500 kcal, ainakin 400, muuten on mahdotonta syödä enää tarpeeksi sinä päivänä. Tai ei mahdotonta, mutta vaikeaa. Samoin lounas ja päivällinen pitäs olla sitä 400-500 kcal luokkaa. Sitten vielä välipalat. Niinä päivinä, kun en liiku, pitäs syödä noin 1600 kcal ja liikkumispäivinä jotain 2000.

Toinen nyrkkisääntö on se, että yhtään ateriaa ei saisi jäädä väliin.

Plääääääääääääääääääääääääääääääääh.

Vaikeus.

Tentti tulossa

Pläääp. Ensi viikolla on ensimmäinen tentti (avoin yliopisto ja biologia). Toivottavasti kallooni on imeytynyt jotain. Informaatiota. Tuntuu, ettei ole, mutta kai sinne on pakostikin JOTAIN imeytynyt.

Eevi on kiva.

Mitä muuta... Niin, katson Big brotheria. HAHHAHHAHAHAAA. Ja kuuntelen ROBINIA. EN kyllä mitenkään aktiivisesti vaan viime päivinä olen tutkinut, millaista musiikkia sillä on, ja minusta sen biisit on kivoja. Ideana oli siis esitellä sitä Eeville, mutta tykkäsinkin siitä itse. Osaan olla hyvin nolo ihminen :D. Tiedän, kaikesta aspergeriudesta huolimatta, että on noloa katsella bigbrotheria ja kuunnella robinia. Bigbrotheria olen seurannut ehkä kaksi kertaa aikaisemmin. Yleensä kyllästyn jossain kohtaa ja jätän sikseen. Nyt aloin katsella sitä, koska ei ole muutakaan katseltavaa ja välillä on hauskaa katsella JOTAIN. Ja tykkään lähinnä reality teeveestä, koska tutkin millaisia ihmiset on ja miten ne käyttäytyy ja reagoi ja ajattelee ja puhuu ja toimii. Ihmiset on kiinnostavia. Ehkä siksi, että sitä kautta opin paremmin ymmärtämään itseäni ja paikkaani maailmassa.

Elokuvat on liian pitkiä. Tai sellaisia keskittymismöykkyjä. Pitää orientoitua kerralla sellaiseen möykkyyn. Se on jotenkin liian vaativaa nykyään. Ne kerrat kun olen yrittänyt katsoa elokuvaa, keskeytän vähän väliä ja kipitän ympäri taloa ja teen sitä sun tätä ja palaan taas katsomaan ja se on ihan naurettavaa koko touhu, joten en ole jaksanut enää vaivautua.

Etsin töitä. Työkkäriin on aika reilun viikon päästä, jos vaikka saisin duunikortin tai menisin työharjoitteluun työmarkkinatuella jonnekin, missä saisin kassakokemusta.

Biologiasta on eka kurssi kohta siis tentitty ja kyllä sen nyt läpi pitäisi mennä, en nyt voi NIIIIIN huono olla, ettei menisi ja ilmoittauduin seuraavalle kurssille.

Eevi on kiva (edelleen) ja parisuhde hyvä.

Mutta henkilökohtainen vointi koko ajan persiillään. Väsynyt ja energiaton ja näivettynyt apina. Tosin nyt on taas joku tauti. Olen jotenkin kipeä, mutta inhoan tällaista kipeänä olemista, kun ei ole kunnolla kipeä eikä oel kuumetta ja sitten ei tiedä, onko kipeä vai ei. Mutta olo on kaamea.

Jumpassa en ole käynyt kuin 1 kerran viikossa (tämä ja viime viikko). Odotan, että tämä typerä kipeys menee pois ja aloitan sitten kuntoilun uudelleen ja maltillisesti. En kuvittele enää mitään kuntotasoni suhteen. En yritä olla paras ja häikäisevä ja täydellinen. Ajattelen nyt asian niin, että minulla on paska kunto, olen raihnainen mummo, ja menen siellä sen mukaisesti ja toivon, että jonain päivänä kuntoni on kohonnut.

Loppu.

Suuri läpimurto

Olen vihdoin paikallistanut ja nimennyt suuren mädännäisyyden pesäkkeen, ja nyt kun pedolla on kasvot, voin alkaa nujertaan sitä. Olen tiennyt, että jotain suurta on yhä korjaamatta psyykessäni, mutta olen nähnyt vain sen erilaisia ilmentymiä, oireita, jolloin niihin ei ole voinut tarttua eikä niitä ole voinut korjata. Vasta nyt, kun ymmärrän, että kyse on perfektionismista ja epätäydellisyyden pelosta, olen löytänyt kaiken pahan alkulähteen ja SYYN; monikasvoisen kärsimyksen yhteisen nimittäjän.

Alan opetella olemaan epätäydellinen.

Pelkästään asian tiedostaminen on jo aloittanut eheytymisprosessin ja alkanut parantaa. Tunnistan sen tietyn tunteen, joka aktivoituu sisälläni, kun alan stressata jostain asiasta ja tavoitella täydellisyyttä, ja pystyn pysähtymään ja hellittämään. Sanon silloin itselleni: "Tee tämä epätäydellisesti, säästä itseäsi" tai "Se ei ole oikeasti noin vakavaa, anna olla, relax".

En ole kestänyt kritiikkiä ja negatiivista palautetta niiden asioiden suhteen, joissa eniten olen yrittänyt saavuttaa kokemusta täydellisyydestä, mutta jo nyt, kun tiedostan kaiken tämän ja opettelen olemaan epätäydellinen (olemaan sitä ilman, että se vaivaisi minua), huomaan, että sekin liittyi vain tähän samaan soppaan. Jos yritän olla täydellinen, en tietenkään kestä sitä, jos kuulen epäonnistuneeni, koska suunnillen henkeni riippuu asiasta. Kaikki on niin mustavalkoista. Joko olen täydellinen tai täysi paska. Ei kai silloin pysty kestämään negatiivista palautetta. Mutta jo nyt tuntuu, että sitten kun hyväksyy oman epätäydellisyyden, negatiivinen palaute on ihan ok.

Tästä alkaa suuri eheytymisprosessi. Olen onnellinen, kun ymmärsin nämä asiat. Ehkä jonain päivänä minulla on resursseja normaalimpaan elämäänkin, kun en koko ajan ylikuormita itseäni stressaamalla kaikesta.

Perfektionismi ja hallinnan tarve

Hyvä artikkeli perfektionismista:
Imperfect advise to perfectionists

Perfectionism isn’t usually a tamed beast. People who have perfectionist tendencies tend to be that way in other areas of their lives as well. Diet. Exercise. Appearance. Parenting. Work. Plans. The list goes on…

Olen tiennyt, että minulla on perfektionistisia taipumuksia, ja tiennyt, että ne aiheuttavat toisinaan ongelmia (kuten estävät osallistumasta pääsykokeisiin), mutta tajuan vasta nyt, että juuri tämä on sisälläni yhä jäytävä musta mädännäisyyden juuri, joka tuhoaa valtavasti voimavarojani ja mahdollisuuksiani. Vaadin itseltäni koko ajan hirveästi enkä osaa rentoutua. Ei ihme, että kuppi on koko ajan täynnä.


What if…

You relinquish control (just once in a while) and become a passenger instead of always a driver.

The upside is that you may learn to complete a task, make a recipe, plan a vacation (fill in the blank) someone else’s way, not just your way. And you could end up with extra time to use productively in some other manner. Liberating!

Perfektionismiin liittyy pakottava hallinnan tarpeeni. Se on syy siihen, miksi pyrin suunnittelemaan kaiken aina huolellisesti etukäteen. Suunnittelen jokaisen päivän aina etukäteen. Täydellisyys täydellisyys kaikkialla. Kaiken pitäisi olla aina täydellisesti. Täydellinen ulkonäkö, täydellinen ruokavalio, täydellinen liikuntaelämä, täydellinen äitiys, täydellinen tyttöystävyys... Ruoskin itseäni. Vaadin itseltäni järjettömästi. Koko ajan.

Nyt alan opetella tästä eroon. Minun ei tarvitse olla täydellinen. Alan opetella epätäydellisyyttä.

Perfektionismi

Alan vihdoin päästä jyvälle eräästä asiasta. Erittäin suuri syy jatkuvaan ylikuormitukseen on perfektionismini. Vaadin itseltäni todella paljon, ja aina jos tunnen, etten täytä vaatimuksiani ja yllä vaatimalleni tasolle, romahdan, iskee jokin kauhea pelko ja kauhu ja tunne täydellisestä epäonnistumisesta.

Löysin hyvän artikkelin perfektionismin voittamisesta.

"Having a problem with perfectionism is a lot like having a “phobia” of making mistakes or being imperfect"

Todellakin. Minulla on epätäydellisyysfobia. Just precis.

Facing fears in a gradual and consistent manner is the most effective way to overcome phobias, and is called “exposure”. For example, the best way to overcome a dog phobia is to gradually spend time with dogs, to learn that they are not as scary and dangerous as you initially thought. 

Similarly, overcoming your “phobia” of making mistakes or being imperfect involves
doing just that–gradually and purposely making mistakes and coming across as
imperfect. This technique also involves gradually putting yourself into situations that you usually avoid out of a fear that things won’t work out perfectly.

Jos haluaa voittaa pelkonsa, pitää altistaa itsensä sille mitä pelkää.

Minun pitää siis ruveta tekemään itseäni tarkoituksellisesti naurunalaiseksi :D. Hahahhaaa.

Tässä on tuosta artikkelista vinkkejä siihen, millaisilla tavoilla voi harjoitella tämän pelon kohtaamista:

• myöhästy tapaamisesta 15 minuuttia
• käytä vaatetta, jossa on selvä tahra
• anna tarkoituksella epämukavien hiljaisten hetkien laskeutua sinun ja jonkun työkaverin välille lounaalla
• kerro ihmisille, että olet väsynyt (tai jokin muu asia, jota pidät heikkoutena)

HIHHHIHHHIIIII!

Alan harjoitella epätäydellisyyttä.

Minun on pakko opetella rentoutumaan, että saan typerän resurssiongelmani hallintaan.

Miikka sanoi: "Entäs jos olisit täydellisempi silloin, jos et yritä olla täydellinen". Aivan. Varmasti olisinkin. Entäpä jos haluni vapautua perfektionismista on OSA perfektionismia? :D

Kirjoja: 

Some helpful resources for more information on overcoming perfectionism:

When Perfect Isn’t Good Enough: Strategies for Coping with Perfectionism by M. M. 

Antony & R. P. Swinson (New Harbinger Publications)

Never Good Enough: How to Use Perfectionism to Your Advantage without Letting It 

Ruin Your Life by M.R. Basco (Simon & Schuster)

Perfectionism: What’s Bad about Being Too Good? By M. Adderholdt-Elliott, M. Elliott, & 

J. Goldberg (Monarch Books)

Jätän asiat Jumalalle

Viime vuoden kesällä tajusin, etten IKINÄ pysty lähtemään parisuhteestani enkä tekemään myöskään päätöstä jäämisestä. Olin 9 vuoden ajan lähes päivittäin veivannut päässäni edestakaisin samaa virtta: "lähdenkö vai enkö". Lopulta vaan tajusin, että en PYSTY tekemään sitä päätöstä. En vaan PYSTY. En tule ikinä pystymään. Joten sillä hetkellä tajusin, että asia on jätettävä Jumalalle. Jumala saa ratkaista asian.

Viikko siitä ja olin eronnut. Ihmettelen edelleen, miten nopeasti asia hoitui, kun lakkasin itse kantamasta sitä.

Nyt tuntuu samalta, että olen lukiosta asti veivannut päässäni sitä, että mitä tekisin isona ja hakkaan päätäni umpikujaan toisensa jälkeen ja en tajua mistään mitään, ja en vaan TIEDÄ mitä minun pitäisi tehdä. Kaikki vaihtoehdot, joita näen, en kykene tarttumaan niistä mihinkään. Tai kykenen, olen aina halunnut vain ja ainoastaan yliopistoon, mutta vaikka älykkyys riittäisi ja vaikka mieleni on abstrakti ja teoreettinen ja sopisi akateemisiin opintoihin, typerät toiminnanohjauksen ja tarkkaavaisuuden ongelmat ja asperger-ongelmat ovat koko ajan tiellä.

Jos en pyri yliopistoon, tunnen, että luovutan. Ja en pysty luovuttamaan. Ja toisaalta taas, jos luovutan, en YHTÄÄN tajua, mitä sitten opiskelisin tai mistä voisi tulla ammattini. Olen lukemattomia kertoja elämässäni selannut koulutusvaihtoehtoja ja ammattivaihtoehtoja ja ei. Ei ei ei. Vain yliopisto tuntuu oikealta.

AINOA muu vaihtoehto, mikä on tuntunut jo pitkään kivalta, mutta samalla mahdottomalta saavuttaa, on työ jossain myymälässä. Hyllyttäminen ja kassalla istuminen voisi olla hauskaa. Kyllä vain voisi. Ja siinä työajatkin olisi vaihtelevat, mikä on aika tärkeää minulle. Mutta millä sinne myymäläänkin pääsee töihin...

Ja tuntisin silti luovuttaneeni.

MIKSI haluan yliopistoon? Miksi?

Ehkä siksi, että tavallaan KUULUN sinne. Minulla on teoreettinen ja abstrakti mieli ja luen tietokirjallisuutta HUVIKSENI ja tykkään ajatella ja kehitellä teorioita ja olen utelias. Mutta. Ne HELVATUN pääsykokeet. Ja perfektionismini. Ja resurssiongelmat.

En tiedä en tiedä en tiedä.

Mitä tehdä mitä tehdä mitä tehdä.

Joten pitäisi antaa tämäkin asia Jumalan hoidettavaksi. Sanoa: "Heitän hanskat tiskiin, Jumala, kerro sinä, mitä minun on tehtävä. Johdata minut oikealle tielle."

Pää lahoaa.

Maailman paras Eevi

Pakko tähän väliin kirjoittaa Eevistä. Äitiyden näennäisestä mahdottomuudesta huolimatta, Eevin kanssa olen onnistunut hyvin. Eevi täyttää huomenna jo 6 vuotta. Ihailen Eeviä todella paljon. En tiedä, mistä se on mielettömän upean persoonallisuutensa ja luonteensa hankkinut, mutta ihailen häntä valtavasti. Eevillä on todella hyvät sosiaaliset taidot. En tiedä miksi. Olenko tehnyt jotain niin oikein vai voiko se olla jossain määrin synnynnäistä? Vai olenko vain rakastanut niin paljon, että rakkaus on tehnyt tehtävänsä. Myös minun vanhempani ovat Eeville todella läheisiä ja kuin toiset vanhemmat ja heiltä Eevi saa myös valtavasti rakkautta ja kaikenlaista muutakin. Eevi ei arastele ihmisiä vaan tutustuu todella helposti muihin ja ystävystyy helposti. Hän on myös todella empaattinen ja osaa ottaa huomioon tavalla, joka hämmästyttää minua, kun kyseessä on kuitenkin niinkin pieni ihminen. Eilen löydettiin vihdoin naapuririvitaloissa asuva Eevin ikäinen tyttö, josta oltiin kuultu naapureilta, mutta ei oltu etsinnöistä huolimatta onnistuttu bongaamaan sitä mistään - Eeville ei ole muuton jälkeen löytynyt vielä tyttökaveria naapurustosta ja sellaista on kovasti kaivattu - ja menin heti kysymään tytön äidilt, asuvatko he täällä ja menin myöhemmin iltapäivällä Eevin kanssa pimpottelemaan ja pyydettiin Saraa ulos. Kun odottelin Eevin kanssa, että Sara on pukenut, Eevi sanoi: "Mää annan Saran päättää mitä leikitään. Voidaan leikkiä ihan mitä vaan se haluaa."

Eevi haluaa aina kovasti antaa lahjoja ystävilleen, omia tavaroitaan tai tekee piirustuksia. Eevi osaa näyttää välittävänsä ja osaa lohduttaa. Eevillä on tunneälyä. Olen myös opettanut Eevin näyttämään tunteensa ja koskemaan ja esimerkiksi halaamaan kavereita aina erotessa. Tällä hetkellä näyttää siltä, että Eevin elämästä ei tule sosiaalista katastrofia, kuten minun elämästäni aikoinaan.

Eevi on vaan niin mahtava tyyppi ja siitä olen sentään onnellinen, että Eevistä näkee, että se on onnellinen ja rakastettu ja sillä on kaikki tosi hyvin. Eevi on minulle elämän tärkein asia, ja sen takia en ole mennyt töihin, koska tiedän, mitä jaksan ja mitä en. Äitiys vie kaikki voimani ja kaikki aika, mitä siitä tehtävästä jää yli, sen tarvitsen lepäämiseen. Nyt tilanne on tiukentunut entisestään, koska hoidettavana on myös parisuhde. Entinen parisuhteenihan oli aavikko, jossa olin yksin, jolloin suhde ei kauheasti kuormittanut (minua kun siis kuormittaa vuorovaikutus ja ihmisten huomioiminen ja ihmisten kanssa oleminen). Sosiaalinen kuormitustaso elämässä on nykyään siis korkea. Hyvin korkea. Joten resursseja ei vaan ole enää mihinkään muuhun.

Koitan nyt lähteä tästä lahonneen pääni kanssa ostamaan Eeville lahjaa ja leivoksia pientä juhlintaa varten. Oikeasti synttäripäivä on huomenna, mutta Eevin isä hakee Eevin huomenna suoraan eskarista ja he viettävät päivän kaksin, joten me juhlitaan sitten jo tänään. Ja viikonloppuna on sitten oikeat juhlat.

:(

Varasin lääkäriajan. Menen kysymään työkyvyttömyyseläkkeestä. Ja ehkä jos lääkärintodistuksella voisi perua gogon jäsenyyden. Jos resurssit ei riitä siihen, että käyn JUMPASSA muutaman kerran viikossa, ja hajoan jo siitä ihan täysin, niin MITEN kävisin TÖISSÄ??? M-I-T-E-N?

Kun viime syksynä olin viikon päiväkodissa sijaistamassa, ylikuormitus meni niin hirveäksi, että hajosin täysin ja paiskasin vessan oveen jonkun ihmeen metallikapulan, joka upposi siihen ja jäi törröttämään, mistä on kuva muistona. Kesällä ennen muuttoa, kun piti tapetoida ja muuttaa stressi ja kuormitus kävi niin kauheiksi, että tuntui, että paras olisi varmaan mennä mielisairaalaan lepäämään vähäksi aikaa ja kun äiti soitti ja en vastannut ja tekstasin, että en JAKSA puhua kenenkään kanssa, kun ei ole voimia, ja se vaan inisi jotain että pitää puhua jostain ja sitten se alkoi puhelimessa penäämään jotain ja mulla kilahti ihan täysin viimeisetkin herneet päästä ja heittelin kaiken mitä käsiini sain keittiön pöydältä ympäri seiniä. Puolukkahillopurkki ja kolme lautasta taisi lennellä ja hilloa oli ympäri keittiötä ja eteistä.

Sitä ennen ei kyllä muutamaan vuoteen tainnut lentää mitään. Viimeisen vuoden aikana vaan kuormitus ollut kova.

Jos käyttäisin arkipäivät LEPÄÄMISEEN, kun Eevi on eskarissa, ja saisin nukkua päiväunia ja rentoutua yksinäisyydessä, olisi kaikki varmaan ihan ok. Kuormitustaso pysyisi ainakin aisoissa. Mutta on tää ihme elämää, kun mitään ei voi tehdä. En voi pelata tietokonepelejä, en voi katsoa sarjoja, en voi harrastaa liikuntaa, en voi käydä töissä, en voi opiskella...

Jos näin rajoittunut ihminen ei ole invalidi niin en tiedä, mikä sitten on.

Tässä siis aamun jälkeen taas pää hajoillut ihan täysin, kun viime yönä jäi yöunet liian vähiin, ja kaikki kaatuu taas päälle ja juuri nyt en vaan tiedä MITEN minun kuuluisi tätä elämääni elää. Ei ole hajuakaan enää. En tiedä, kuka VOIN olla. Missä tarkalleen kulkevat ne rajat, joita en PYSTY mitenkään ylittämään, ja jotka määrittelevät sen, mitä VOIN olla? On varmaan tullut aika selvittää se. Voi olla, että en ole halunnut oikeasti koskaan myöntää, että olen asperger ja vakavasti rajoittunut, vaan olen halunnut uskoa, että pystyisin olemaan "normaali" ja pystyisin saamaan kaiken sen, mistä haaveilen ja unelmoin, jos vaan yritän. Vähän niinkuin jos olisi sokea, mutta ei vaan suostu hyväksymään sitä, vaan yrittää keksiä keinoa, jolla pystyisi kuitenkin näkemään.

Tämä on vaan niin hankalaa, kun asperger on niin näkymätön ongelma, kun pää vain toimii eri tavalla kuin muilla, ja sitä on hirveän vaikeaa tajuta jotenkin, mitä se oikeasti sitten tarkoittaa. Tajuta, että on invalidi ja rajoitteinen. Vaikka ei haluaisi olla.

Matka ja taistelu jatkuvat

No niin, nyt olen levännyt (liikkumisesta ja jumpassa ravaamisesta) muutaman päivän ja pohtinut asioita. Olen palautunut ylirasituksesta ja ymmärtänyt taas paljon lisää asioita. Yksi keskeinen ongelmatekijä on tällä kertaa hyperfokus. Kun liityin gogohun, liikkumisesta tuli hyperfokukseni eli en pystynyt enää keskittymään oikeastaan muuhun. Halusin vain käydä koko ajan liikkumassa.

Hyperfokuksen takia olen putkiaivo ja kykenen keskittymään hyvin pitkälti vain yhteen asiaan kerrallaan elämässäni. Olen työstänyt tätä ja saanut hieman liikkumavaraa, mutta pääsääntöisesti aivoni toimivat tällä tapaa. Eli on aina YKSI asia, joka valtaa mieleni ja en pysty keskittymään juuri muuhun. Osaan kuitenkin nykyään säädellä itse sitä, MIHIN tämä fokus suuntautuu.

Tässä tapauksessa en vain tiedostanut, että näin oli käynyt, ennen kuin tänä aamuna. Olin jo päättänyt luopua biologian opiskelusta, mutta nousinkin uuteen taistoon ja tajusin, että minun täytyy vaihtaa opiskelu hyperfokukseksi liikunnan sijaan, niin pystyn siihen. Sitä paitsi minusta on lähinnä RENTOUTTAVAA lojua kotona opiskellen. Jumpassa ravaaminen taas on kuormittavaa, koska joudun poistumaan kotoa ja ravaamaan jossain.

En suinkaan luovu liikunnasta silti, se ei vain voi olla keskeinen intohimoni ja hyperfokukseni. Järjestän itselleni muutaman jumppakerran viikkoon ja annan aivojeni orientoitua opiskeluun.

Kaiken aikaa käy yhä selvemmäksi se, että joudun tekemään koko ajan tuplamäärän töitä kaikessa. Jos esimerkiksi opiskelen, joudun varsinaisen opiskelun lisäksi tekemään jatkuvasti hirvittävästi töitä PÄÄNI kanssa, että PYSTYN opiskelemaan. Enkä ikipäivänä pystyisi siihen, jos itsetuntemukseni ei olisi valtava ja ellen olisi ruoskinut itseäni yhä paremmaksi tietoisessa itsehallinnassa. Käyn jatkuvaa taistelua aivojeni kanssa.

Yritän myös taltuttaa perfektionismiani, joka on yksi erittäin suuri tekijä siinä, etten saa usein mitään aikaan tai luovutan asioiden suhteen. Ruoskin itseäni täydellisyyteen ja jos koen, etten pysty siihen, luovutan, koska en jotenkin tajua, että vähempikin RIITTÄÄ. Luulen, että jos en saavuta täydellisyyttä, kaikki on menetetty.

Typerät aivot. Mutta enpäs luovutakaan. Jatkan taistelua. Kohta on mennyt 15 vuotta enkä vieläkään ole yliopistossa typerän pääni ja sen ongelmien takia, mutta puserran sitkeästi eteenpäin, vaikka se olisi hidasta.

Hiljalleen, hyvin hitaasti, opin hallitsemaan aivojani ja tarkkaavaisuuttani yms.

Joten matka jatkuu. Ja taistelu.

Typerä resurssirajoitteisuus

Tyhmänä ajattelin, että jos alan liikkua tosi paljon, lakkaisin olemasta väsynyt. Mutta kun ongelma on siinä, että aina kun poistun kotoa, alan uupua, ja mun on TODELLA tärkeää olla mahdollisimman paljon kotona rauhassa latautumassa. Joten kun liityin gogohun, aloin ravata siellä jumppaamassa enkä levännyt enää tarpeeksi kotona. Ja nyt olen ihan hajoamispisteessä.

VIHAAN elää tällasena vammasena resurssirajoitteisena apinana, joka ei KOSKAAN voi elää sellaista elämää kuin haluaisi, kun aina tulee ne typerät resurssit vastaan ja pitää elää niiden ehdoilla. Aina.

Mitä järkeä on hakea yliopistoon, koska siellä opiskelu on kuormittavaa ja työ, jota sitten tekisin tulevaisuudessa, mikä se sitten olisikaan, olisi ihan varmasti stressaavaa ja liian kuormittavaa. Paras vaan antaa olla ja etsiä joku mahdollisimman epäkuormittava ja kevyt työ, jolla saa elannon. Jos nyt tällä hetkellä pystyn tekemään MITÄÄN työtä. Sen pitäisi olla todella osa-aikaista, jolloin siitä ei tienaa tarpeeksi.

Minunlainen surkea ihmistekele olisi karsiutunut olemassaolon taistelussa aikapäiviä sitten ellei nykyaikainen yhteiskunta pitäisi tällaisiäkin vammaisia hyödyttömiä apinoita elossa. Luonnonvalinta karsisi pikapikaa surkean geeniperimäni pois.

Tästä lähtien pyhitän Eevin eskariajat lepäämiselle ja kotona latautumiselle. Käyn keskiviikkoiltaisin bodyjamissa, kun Eevillä on tanskari. En tiedä ehdinkö sitten paljon enempää käymään tunneilla. Perjantai aamupäivisin on lempituntini (lempiohjaajani Mirkan vetämä Bodyjam), ehkä koitan siellä käydä, muut arkipäiväpäivät pyhitän levolle.

Toivon, että voisin tehdä jotain osa-aikaista työtä, joka ei kuormita liikaa. Ja että LÖYTÄISIN sellaisen työn. En vain täysin tajua, millaisia työvuorot sitten olisi, koska tarvitsen ainakin pari arkiPÄIVÄÄ lepäämiseen ja iltaisin olen Eevin kanssa, joten ehkä joku sellainen, että olisin 2 arkipäivänä päivällä töissä ja 2 arkipäivänä illalla töissä. Mistähän sellaisen räätälöidyn työn saisi.

Järjetön, ikuinen väsymys

Tässä ei ole mitään järkeä, miten sitä voi olla koko ajan ja jatkuvasti ja ikuisesti ylikuormittunut ja uupunut ja väsynyt. Aina ja iankaikkisesti. Yritti asialle tehdä mitä tahansa. Ajattelin, että jos liikunta toisi energiaa, mutta alettuani käydä Gogossa, väsymys on vain pahentunut. Tällä hetkellä väsymys on sitä luokkaa, että järkihän tässä kohta menee, kun on osapuilleen toimintakyvytön kellon ympäri. Helvetin asperger, helvetin yliherkkyys ja helvetin add ja helvetin adhd. Resurssit ei vaan riitä mihinkään. Ei MIHINKÄÄN. Ilmeisesti minun pitäisi maata vain sängyssä latautumassa. Paitsi sitten vasta kalpaten kävisikin, koska sitten tulee masennus. Varmaan sitä pitäisi maata elottomana ja nukkua ja latautua 80 % ajasta, että jaksaisi sitten 20 % ajasta jotenkin seurustella ihmisten kanssa ylläpitääkseen edes jonkinlaisia ihmissuhteita.

Aivan paskaa.

Ja MITEN voisin mennä TÖIHIN, kun resurssit on aivan vitun loppu KOKO AJAN jo nyt.

Ei tässä varmaan ole enää vaihtoehtoja kuin hakea eläkettä. Sitä on jaksettava olla hyvä äiti lapsellensa ja resurssit menee SIIHEN ja mihinkään muuhun ei jää mitään. Kaiken sen ajan, kun Eevi on eskarissa, tarvitsen LEPÄÄMISEEN, että jaksan hoitaa niitä kahta pakollista ihmissuhdettani eli parisuhdetta ja lasta.

Hirteen tässä lähinnä tekisi mieli mennä, kun elämä on täydellinen mahdottomuus.

Ylikunto (typerä termi) eli ylirasitus

Voihan perhonen. Olen luultavasti ajanut elimistöni ylirasitustilaan aloitettuani säännöllisen liikkumisen. Liityin elokuun lopussa vihdoinkin takaisin gogohun, jossa kävin lähes 10 vuotta sitten 3 vuoden ajan. Siitä tosiaan on lähes 10 vuotta... Eevi täyttää nyt 6, joten siitä täytyy olla ehkä 8 vuotta tai 9. En ole siis 8-9 vuoteen liikkunut muuten kuin hyötyliikuntaa eli kävellyt ja pyöräillyt paikasta toiseen. Siinä on kyllä pysynyt peruskunto hyvänä, koska en omista autoa ja joudun siis kulkemaan paljon edellä mainituilla tavoilla ja talvisin olen joutunut raahaamaan Eeviä pitkiäkin matkoja pulkassa kauppakassien kanssa ja selässä painava reppu täynnä kauppatavaroita tai kirjastonkirjoja. Kesäisin olen aina muutaman kerran polkaissut Nokialta Tampereelle eli noin 18 km suuntaansa. En kuitenkaan ole harrastanut varsinaista kuntoliikuntaa, koska ainoa tapa, jolla tykkään liikkua, on käydä ohjatuilla tunneilla, joissa mieluiten on menevää musiikkia (Les Mills). Lenkkeily on kuolettavan tylsää, vaikka olen satunnaisesti raahannut itseni tekemään sitä ja lenkeillyt 5 km lenkin ilman suurempia jaksamisongelmia (siis hölkännyt 5 km putkeen, paitsi kävellyt jyrkimpiä mäkiä ylös). Uimahallin altaan uiminen päästä päähän on todella kamalaa kidutusta.

Silti olen lahjakkaasti uskotellut itselleni olevani edelleen todella hyvässä kunnossa. Ihminen on todella haka huijaamaan itseään.

Kun liityin gogohun, odotin eniten bodysteppiä, joka on ollut lempituntini. Niinpä sitten ääliönä marssin heti liittymispäivänä bodysteppiin, joka on siis rankin tietämäni tunti. Juuri näinhän se kuuluu tehdä... Vajaan 10 vuoden tauon jälkeen aloitetaan bodystepistä... Lisäksi oli sellainen olo, että olen ehkä tulossa kipeäksi. Tajusin sentään jättää step-laudan alatasolle.

Jaksoin kyllä tehdä tunnin suunnilleen ok läpi, mutta olin loppupäivän aivan raato ja aivokuollut ja eloton zombi. Ja seuraavana päivänä se tulollaan ollut flunssa sitten iskikin ja jouduin olemaan vajaan viikon levossa. Pyh.

Tajusin kyllä heti tuon ekan kerran jälkeen, että kuntoni ei riitä sykehuipputunneille. Täytyy aloittaa maltillisemmin. Mutta silti kävin kerran bodycombatissa... Ja taas sama, että sen jälkeen olin aivan yliväsynyt ja aivokuollut ja zombi loppupäivän eli liian rankka tunti. Bodypumpissa en tiennyt yhtään, mitä painoja pitäisi tauon jälkeen laittaa, ja taisin jalkakyykkyihin laittaa liikaa painoja ja taas tein liian rankan tunnin...

Olen ollut nyt viikon ajan järjettömän väsynyt ja koko ajan pieniä flunssamaisia oireita. Käyn esimerkiksi kesken jumpan niistämässä pari kertaa. Sunnuntaina oli ensimmäinen kerta, kun energia ei riittänyt tunnilla (30 min bodystep ja 30 cxworks eli keskivartalotreeni), veto oli ihan poissa ja teki mieli karata kesken tunnin. Keskiviikon tanssitunnilla, bodyjam, jaksoin hyvin ja oli mahtavaa, mutta tänään tyhmänä menin bodyattack-tunnille (taas sykehuipputunti) ja en jaksanut yhtään, kamala olo koko tunnin ajan ja nyt taas loppupäivän ollut ihan hajalla ja ultraväsynyt.

Netistä informaatiota kaiveltuani olen tullut siihen tulokseen, että olen ajanut elimistöni ylirasitustilaan eli yliarvioinut jaksamiseni ja kuntotasoni ja aloittanut liian rajusti. Tässä hyvä artikkeli:

Ylikunto voi vaivata tavallistakin kuntoilijaa

Tänään bodyattack tunnilla lopullisesti meni jakeluun, että pakko vaan myöntää, että kunto on paska, kun ei ole kuntoillut lähes 10 vuoteen, vaikka koko ajan onkin liikkunut. Peruskestävyyskunto on hyvä, kaikki muu paskaa. Lihaskunto ihan surkea. Pah, pah ja pah.

Vatsalihakset on jostain syystä hyvässä kunnossa, muut lihakset aivan surkeat.

Nyt on vaan nöyrryttävä ja laskeuduttava sieltä korkeuksista, joissa kuvittelen olevani superhuippukuntoinen, vaikken tee juuri mitään... Justiinsa.

Nieltävä ylpeys ja alettava kasvattaan sitä kuntoa ihan, jos nyt ei nollasta, niin jostain pohjamudasta, ja alettava käydä bodypumpissa ja laitettava jotkut minimaaliset painot, vaikka se olisi miten noloa.

Sykehuipputunnit on täysin pannassa.

Toisaalta tämä motivoi. Tajuan, että ei se kunto vaan pysy loistavana sillä, että kävelee kirjastoon ja kauppaan. Paljon töitä on tehtävä tämän rapakuntoisen elimistön kanssa, mutta sitä suurempi on syy töitä tehdä!

Aloitan siis alusta ja lähden hiljalleen rakentamaan kehoani parempaan kuntoon.

Bodyjam-tunteja!!! Ne on niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin kivoja!!!! Saa bilettää :). Diskon korvike, kun on jo liian vanha käymään typerissä diskoissa, niin voi bilettää jumpassa.

Nyt huilaan loppuviikon. Käyn korkeintaan jossain bodybalancessa enää tällä viikolla. Tosin olen taatausti ihan romuna pari päivää, kun tein bodyattack-virheen ja rääkkäsin taas elimistöäni liikaa.

Ai niin... Ja pitäisi ruveta laskemaan kaloreita, että en vain syö liian vähän... Sorrun siihen luultavasti helposti jo silloinkin, kun en liiku, ja nyt varsinkin...