Kun ei koskaan halua tehdä mitään

Olen vuosien vuosien ajan tapellut väsymykseni kanssa. Olen kokeillut ties mitä korjatakseni asian. Turhaan.

Eevi on ollut nyt viikon mökillä ja nämä päivät hiljaisuudessa ovat opettaneet minulle jotakin. Minä en ole väsynyt. Kyse on kemiallisesta epätasapainotilasta. Letargiasta. Motivaation puutteesta. Haluttomuudesta. Laiskuudesta. Se on jotain, mille en voi tehdä mitään, jotian, mikä vain ON minussa, aina, ja se on kirous, painajainen ja helvetti.

Se on ADD.

Kirjoitin pari päivää sitten dopamiinivajeesta. Juuri siitä on kysymys. Hyvin oletettavasti.

Luin eilen Amenin kirjaa Healing ADD. Amen on kuvannut AD(H)D-potilaiden aivoja SPECT-kuvauksella ja huomannut, että AD(H)D:tä on eri tyyppejä. Yhteensä 7 erilaista tyyppiä. Poikkeava aivotoiminta on eri tyypeillä hieman eri alueilla. Normaaleissa aivoissa aktiivisuus jakautuu tasaisesti ympäri aivoja. ADD:ssä aivot ovat lepotilassa melko normaalit, mutta kun henkilö yrittää keskittyä johonkin tehtävään, aivojen etuotsalohkoissa näkyy epätavallista aliaktiivisuutta. Tämä on tavanomaisin AD(H)D-tyyppi.

Amenin klinikan verkkosivuilla voi tehdä testin, jonka avulla voi yrittää selvittää omaa tyyppiä, jos ei pääse kuvauttamaan aivojaan...

Mitä tarkoitan, kun sanon, että ei koskaan halua tehdä mitään? Sitä, että ajatuksissani haluan tehdä monenlaisia asioita, mutta sitten kun oikeasti ajattelen jonkin asian tekemistä (eli ajatus pitäisi muuttaa toiminnaksi), jokainen soluni huutaa: "EN HALUA TEHDÄ MITÄÄN!"

Jokin minussa vetää koko ajan kohti tekemättömyyttä. Jokin hirvittävä haluttomuus, velttous, vetelyys.

Mutta sitten on olemassa sellaista flow-tekemistä, jolloin kaikki vain virtaa, ja silloin minun ei tarvitse yrittää saada itseäni tekemään jotakin vaan kuljen virran mukana. Koko eilinen päivä oli sellainen. Se oli hauskaa.

Joskus aina mietin, että mitä jos irrottaisin hallinnasta ja katsoisin, mitä tapahtuu, jos heittäydyn vain siihen virtaan ja en yritä pakottaa itseäni tekemään koko ajan jotain vaan... Muutun virraksi.

Mutta pelkään, että sitten imeydyn vain jonnekin sänkyyn lopulta ja homehdun sinne.

Löysin artikkelin, jossa käsitellään juuri tätä asiaa: When You Don’t Feel Like Doing Anything.

"Doing nothing is natural. But doing nothing doesn’t mean doing nothing...When I talk about doing nothing, what I truly mean is an inner state. A state of not pushing, not trying, and not forcing. It’s a state of allowing things to be as they are."

Henri kirjoittaa siitä, mitä tapahtuu, jos uskaltaa lopettaa suorittamisen ja heittäytyä virran vietäväksi. Hän kuvailee samoja pelkoja, joita minulla on: "Entä jos sitten en saa koskaan aikaan mitään?" "Entä jos en koskaan saavuta unelmiani?". Henri vastaa: "Eventually it became obvious to me that if I am meant to do something, it will happen."

Henrin sivustolla on ihan hyviä juttuja.

Hmmm... Mutta jos minulla on ADD ja olen siksi tällainen apina, voinko luottaa siihen, että se, minkä on tarkoitus tapahtua, tapahtuu?

En vielä tiedä. En vielä tiedä. En vielä tiedä. Voi hyvin olla, ettei tuo vaihtoehto tule toimimaan.

Siksi yritän tutkia myös keinoja kemiallisen epätasapainon korjaamiseen.

Motivaation puute ja letargia on hyvin yleinen ADD-oire.Olen kuullut käytettävän mm. sellaista termiä kuin "paralysis of will".

ADHD and motivation ja toinen juttu samalla nimellä: ADHD and motivation

Dr. Russell Barkley says that ADHD is more about loss of interest and motivation than attention and concentration. This makes sense, as we know ADHDers can pay attention for hours  on tasks they love.

 Motivation is a characteristic that makes us want to ‘do’ an activity.

Minulla on todella surkea motivaatiotaso. :(

Ja tämä on siis ollut ongelma vähintään 15 vuotta. Lapsena sitä ongelmaa ei ollut, koska elin mielikuvitusmaailmoissani ja minulla oli hauskaa, kun leikin, tutkin minua kiinnostavia asioita ja ei ollut tyhmiä velvollisuuksia, joista huolehtia (en koskaan lukenut kokeisiin tai tehnyt läksyjä).

Ja se on yksinkertaisesti minun ADD:ni. Se ei ole väsymystä vaan motivaation puutetta. Toisaalta en ole varma, onko vika motivaatiossakaan, koska usein HALUAN tosi paljon tehdä jotain, mutta minun kehoni ei halua muuttaa tuota ajatushalua toiminnaksi. Minun kehoni ei halua tehdä mitään, minun mieleni haluaa.

 ...in recent years studies have found evidence that motivation is more about brain chemistry, than will power. It has been found that motivation problems in people with ADHD are due to lower levels of dopamine in their brains. The larger the disruption of the dopamine pathway, the greater the ADHD symptoms and the lower the  levels of motivation. (Sinfield)

Ongelma on erittäin oletettavasti dopamiini. Dopamiinivajeesta kärsivän ihmisen pitäisi rakentaa koko elämänsä tuon ongelman ympärille eli rakentaa elämästään "dopamiinipumppaamo".

Olen tähän astisten tutkimusteni perusteella saanut selville, että seuraavat asiat voivat auttaa lisäämään dopamiinia (tulen etsimään näistä tieteellisiä todisteita myöhemmin):

Meditointi lisää dopamiinin määrää aivoissa.

Liikunta lisää dopamiinin määrää aivoissa.

Terveellinen ruokavalio (vältä sokeria, valkoisia vehnäjauhoja, jne.)

Omega 3 -rasvahapot: Huom! Omega 3 -rasvahappoja on kolmenlaisia: ALA, EPA ja DHA. Aivot tarvitsevat erityisesti DHA:ta ja sitä ei saa kasvikunnasta. Kasvikunnan omega 3:set ovat ALA-muodossa eikä elimistö pysty muuttamaan sitä DHA:ksi. EPA:sta taas elimistö tekee helposti DHA:ta. Olen lukenut tästä muualtakin, mutta aiheesta myös täällä.

C-vitamiini auttaa dopamiini synapseja toimimaan hyvin

Rauta ja B6-vitamiini auttavat elimistöä muuttamaan fenyylianaliinin dopamiiniksi. "The first step on the road from tyrosine to dopamine and norepinephrine requires an enzyme called tyrosine hydroxylase, and this enzyme needs iron in order to do its job.  Iron is also important in regulating dopamine function. "

Sinkki: " It is essentially a natural “dopamine reuptake inhibitor.” Sinkki auttaa synapsista vapautunutta dopamiinia pysymään synapsien välisessä raossa pidempään, jolloin se ehtii olla aktiivisena kauemmin.

Tyrosiini tai fenyylialaniini -ravintolisä. Nämä ovat dopamiinin esiasteita (aminohappoja). Fenyylialaniinista valmistuu elimistössä tyrosiinia. Tyrosiini toimii mm. dopamiinin esiasteena. Näistä lisää esim. täällä.

Näistä kerrotaan monissa lähteissä, yksi on tämä. Saatte etsiä itse lisää lähteitä ja tarkistaa yllä mainittujen ehdotusten pätevyyden :).

Kannattaa myös huolehtia D-vitamiinista! Se vaikuttaa todella paljon serotoniinin tuotantoon. (tutkimus: Vitamin D hormone regulates serotonin synthesis. Part 1: relevance for autism.)

Letargia (my ADD is killing me)

Eevi on mökillä. Koko tämän viikon. Ja kaikki nämä päivät, hiljaisuudessaan, pitkästä aikaa palauttavat mieleeni elämäni suurimman kirouksen. Letargian. Aikani asiaa netistä taas tutkailtuani, ymmärrän, että se johtuu ADD:stä. Minulla on sata varmasti ADD.

Lueskelin netistä mm. täältä ADD-ihmisten kokemuksia aiheesta: Motivational difficulties

Tämä letargisuus on suurin ja tuhoisin neurologisista vaurioistani. Se tuhoaa koko elämäni. Ja on tuhonnut tähän asti. Ja tuhoaa edelleen. Se vaikuttaa kaikkeen koko ajan, mutta selvimmin se tulee esiin näin, kun on monta päivää hyvin hiljaista, ei mitään mihin pitäisi mennä ja mitä pitäisi tehdä. Silloin alan hitaasti kuolla pois.

Kun saan olla yhden päivän yksin, kotona, rauhassa, olen onnellinen ja puuhailen kaikenlaista innostuneesti. Lataudun. Mutta seuraavana päivänä letargia alkaa vallata alaa.

Hyvin nopeasti olen tilassa, jossa makaan halvaantuneena paikoillani, kykenemättä tekemään mitään. Yhtään mitään. Ymmärrän, että olen joutunut tuohon totaalisen halvaantuneeseen, lähes katatoniseen tilaan, olemalla liikaa kotona, alisimulaatio kohmettaa aivoni ja motivaationi, ymmärrän, että asiaa auttaisi, jos lähden kotoa pois, menen jonnekin, tapaan ihmisiä, mutta tässä vaiheessa se on myöhäistä. Sisältäni on kadonnut kaikki motivaatio kaikkea kohtaan. En pysty liikuttamaan raajojani. En pysty syömään, koska olen liian letarginen. En saa liikutettuani ruumistani valmistamaan mitään syötäväksi kelpaavaa, en jaksa keskittyä syömiseen, en jaksa syödä.

Nyt, tässä hiljaisuudessa, kasvotusten letargiani kanssa, ymmärrän myös sen, miten se tuhoaa elämääni silloinkin, kun minulla on ulkoisia aktiviteetteja, jotka pitävät minut väkisin liikkeessä, kuten Eevistä huolehtiminen tai työ. Mutta avainsana on väkisin. Ne pitävät minut väkisin liikkeessä.

Heti jos saan valita, letargia tuhoaa sisältäni kaiken motivaation ja tekee minusta pohjattoman laiskan, toimintakyvyttömän, tuhoutuneen ja hyydyn hiljalleen paikoilleni enkä pysty enää tekemään mitään. En edes katsomaan elokuvaa, koska sekään ei motivoi minua. Mikään ei motivoi,


Some of the primary symptoms of ADD-PI include excessive daydreaming, zoning out, restlessness/fidgeting, and constant fatigue/tired feeling, (The lesser known ADD)

The stimulants provide dopamine to the ADD brain.  The ADD brain then doesn’t have to continuously “jump around” trying to find a thought, idea, or activity that will provide it with the dopamine it needs.  This is how the stimulants calm the ADD brain, as opposed to creating hyperactivity...Those with ADD-PI especially benefit because the stimulants also aid the excessive fatigue most of them struggle with.


Kyse on dopamiinivajeesta. Jos vertaa ADD-oireita tähän listaan dopamiinivajeen oireista, ne täsmäävät lähes 100% (linkki).

• Reduced ability to feel pleasure
• Flat, bored, apathetic and low enthusiasm
• Depressed
• Low drive and motivation
• Difficulty getting through a task even when interesting
• Procrastinator/little urgency
• Difficulty paying attention and concentrating
• Slowed thinking and/or slow to learn new ideas
• Crave uppers (e.g. caffeine/nicotine/diet soft drinks)
• Use these to improve energy/motivation/mood
• Prone to addictions (e.g. alcohol)/addictive personality
• Shy/introvert
• Low libido or impotence
• Mentally fatigued easily and physically fatigued easily
• Sleep too much and trouble getting out of bed
• Put on weight easily
• Family history of alcoholism/ADD/ADHD

Kiinnostavaa, että myös "Lacking the feeling of attachments or love" mainitaan toisessa lähteessä dopamiinivajeen oireeksi.

Tämä samainen lähde mainitsee, että luovuus voisi olla dopamiinivajeen aiheuttaja... 

Creativeness
One of the most unfathomable causes of dopamine deficiency includes the high creativeness. People who are highly creative often suffer from low dopamine levels in their brains. Although they produce high dopamine levels yet they lack dopamine D2 receptors in their thalamus. Because of this particular reason their brains resembles to that of a Schizophrenic. Schizophrenic also suffer from low density of D2 receptors in thalamus. This low level of D2 receptors affects the patient’s ability to filter out information. The low density of D2 receptors causes more information to come from thalamus which enables creative people to see connections that normal people cannot. It may be a gift in problem solving conditions but can be dangerous as the patient can misinterpret intentions of other people. (linkki)

Hitsi, ja siellä sanotaan, että se voi aiheuttaa myös katsekontaktin puutetta. Missä määrin voisi myös aspergerissa olla kyse dopamiinivajeesta...

Kiinnostava artikkeli masennuksesta ja siitä, johtuuko se serotoniini vai dopamiini vajeesta: täällä. "The type of depressive-feeling caused by a lack of dopamine in the brain is a very low energy depression, with a complete lack of motivation, (and feeling depressed). You may feel frustrated that you don't have any energy. "

Oliskohan mitään muuta keinoa korjata dopamiiniongelma kuin lääkitys.

Reishi ja tilapäinen vastareaktio

Minun mielestäni Reishin mahdollisesta tilapäisestä vastareaktiosta puhutaan aika vähän. En ainakaan itse ollut törmännyt missään informaatioon asiasta ennen kuin äsken aloin kaivella jotain tietoa kokemistani negatiivisista vaikutuksista (voimakasta ahdistusta, uni on sikeää ja syvää, mutta nukun 12 tuntia yössä ja jos en saa nukkua tuollaista valtavaa määrää, olen väsynyt ja nuiva olo).

Reishin toivotut vaikutukset:

1. Oireet katoavat.
2. Tunnet itsesi energiseksi.
3. Ruokahalu kasvaa, mutta kehon paino vakiintuu
4. Unesi muuttuu syvemmäksi ja sikeämmäksi. Nukut ehkä vähemmän, mutta heräät virkistyneenä.
5. Tehostaa kaikenlaisen sonnan poistumista elimistöstä.

Kuitenkin, kun reishiä on ottanut muutamia päiviä, voi alkaa havaita päinvastaisia vaikutuksia, kuin toivoi. Kivut ja oireet pahenevat, olet väsyneempi ja olo on nuiva.

Kyse on tilapäisvaikutuksesta, joka menee ohi, ja joka kertoo, että reishi on alkanut vaikuttaa elimistössäsi.

A concept in Chinese medicine: the symptoms will become worse before they become better, because the causes of the diseases are being eliminated. After taking Ganoderma for three days, slight opposition effect reaction may result. It is not side effect. Please continue to use. It is just a result of its efficacy and the reaction will be diffetent for each individual.

Negatiiviset oireet kertovat siitä, että paraneminen on alkanut. Vastareaktiota ei tule kaikille. Se tulee yleensä niille, joilla on eniten parannettavaa elimistössään.

Jatkan siis käyttöä ja tutkin mitä tapahtuu.



Lähteet:

Why I feel worse after taking Ganoderma?

Reaction and temporary reaction of Ganoderma

Kun valitsin tyhjyyden tekemisen sijaan

No niin, nyt se on tehty! Ensimmäinen päivä, kun, sen sijaan, että olisin avannut television (joka meillä on tietokone) tai lukenut kirjaa tms. Eevin ollessa pihalla leikkimässä, päätinkin RENTOUTUA. Asetuin makaamaan sohvalle ja laitoin youtubesta valaiden ääniä soimaan. Vajosinkin siinä pian puoliuneliaaseen tilaan, mutta äänet pitivät hereillä. Lilluin tässä horrosmaisessa tilassa 25 minuuttia ja sitten laitoin äänet pois ja aloin nukkumaan. Nukuin ehkä tunnin.

Nyt on levännyt ja rentoutunut olo! Obviously.

Sen sijaan, että olisin lukenut, säätänyt jotain, kehittänyt virikkeitä, harrastinkin - en mitään!

Ja keksin - heureka, miten mullistava keksintö - että tätähän voi harrastaa vaikka missä. Sitähän voi mennä vaikka kesällä makaamaan metsään ja laittaa silmät kiinni ja olla tekemättä mitään. Tai kai niitä voi aukikin pitää ja katsella vaikka pilviä. Luin joskus jonkun intiaanin elämäkerran, kauan sittne, ja muistan kohdan, jossa se intiaani sanoi, ettei ihmiset enää nykypäivänä ole tekemättä mitään. Se intiaani saattoi vain istuskella puun alla tuntikausia tekemättä yhtään mitään.

Ehkäpä ihmisten olisi hyvä opetella olemaan tekemättä mitään aina välillä. Tosin se ei ole rentouttavaa ja palauttavaa, jos istuu paikoillaan, mutta aivot porisee, murehtii, suunnittelee ja huolehtii. Siksi on hyvä olla jotain, mihin suuntaa keskittymisen ja yrittää tyhjentää mielen. Minä hoen itselleni aina välillä "tyhjä" tai "ei mitään" ja kuvittelen aivoni ja hermoratani tyhjiksi ja lepääviksi ja sitten kuuntelen niitä luonnonääniä.

Rentoutumista opetellessa.

Reishi ja sikeä uni

Nyt on pakko todeta, että reishi vaikuttaa elimistössäni. Olen käyttänyt sitä päivittäin nyt viikon ajan ja kahtena viime yönä olen nukkunut kuin tukki. Tai oikeastaan toissayönä Eevi herätti 10ltä aamulla ja olin ihan poikki ja olo sellainen, kuin yöunta puuttuisi vielä satoja tunteja, ja kun Eevin isä haki Eevin puoli 1, menin suoraan nukkumaan ja nukuin VIISI TUNTIA! Ja tänä yönä nukuin 12 tuntia. Olen ihan varma, että reishi on asialla, koska elimistöni tuntuu imevän unta kuin sieni, hyvin ahnaasti. Koska reishi on adaptogeeni, arvelen, että se jotenkin on alkanut korjaamaan epätasapainotilaa elimistöstäni, olen ollut ainakin 1,5 vuotta ihan ylikuormittunut ja uupunut, joten ehkä se laittaa nyt aivot ja hermoston lepäämään.

Mielenkiintoista. Täytyy jatkaa käyttöä ja seurata tilannetta.

Macaa, spiruliinaa ja reishiä

Nyt kun kökötän Ps:ssä monta tuntia viikossa kaiken maailman terveys- ja superfoodien keskellä ja tutkin myynnissä olevien tuotteiden ominaisuuksia netistä ollakseni tehokas asiakaspalvelija, sitä jotenkin väkisinkin alkaa itsekin testailemaan kaikenlaisia ravintoaineita ja syömishommeleita.

Olen nyt valinnut käyttöön ja testiin maca-jauheen ja reishi-sienen. Spirulina kuuluisi vielä tähän joukkoon, sitä on pussillinen kaapissa, mutta se on niin kuvottavan makuista, että jos en keksi maagista ruoka-ainetta, johon sekoitettuna se olisi siedettvää, jätän kyllä moisen hirvityksen sitten suosiolla pois. Tai ostan pillerimuodossa.

Maca on minusta hyvää. Olen ilmeisesti ainoa ihminen, joka on tätä mieltä. Ostin karpaloglögiä ja koitin macaa ensimmäisellä kerralla sen kanssa ja TOIMII! Karpaloglögi oli yksinään aika pahaa, mutta maca täydensi maun oikeastaan herkulliseksi. Glögin maku alkui tökkimään, joten muutin reseptiä siten, että kaadan mukin täyteen kiehuvaa vettä ja lorautan tilkan glögi(tiivistettä) joukkoon ja maca sekaan, hieman hunajaa ja mausteista teetä. Juomaa voi kutsua herkulliseksi.

Tilasin tuplauutettua reishiä ja olen sitä nauttinut kahtenä päivänä. Jos laitan sitä sellaisenaan teehen, maku on kitkerä. Hyh. Saa nieltyä, mutta hyh silti. Nyt keksin, että lisään reishin (0,5 tl) maca-coctailiiini, ettei tarvi joka päivä juoda montaa outoa mikstuuraa. Ja sinne se uppoaa ihan hyvin. Pahentaa kyllä muuten ihan herkullisen juoman vähemmän miellyttäväksi, mutta kokonaisuus on kuitenkin juomakelpoinen, joten tällä mennään. Sekoittelen litkua KOKO AJAN juomisen kuluessa, ettei vaan käy niin, että pohjalle saostuu enemmän öklöttäviä asioita ja loppulitku on pahaa.

Harmi vaan, että karpaloglögi loppui!!! Se maksoi 8e pullo ja on liian kallista, joten nyt testaan 1) perusglögitiivistettä ja 2) karpalomehutiivistettä.

Koitin macaa myös kaakaon kanssa ja toimi hyvin! Sitä ei oikeastaan erottanut joukosta.Netissä näkee paljon puhetta siitä, miten maca on pahaa, itse en käsitä, miten se muka pahaa on.

Mitä nämä kummalliset aineet sitten ovat?

Maca (Perun ginseng) on juurikasvi. Näyttää jonkinmoiselta nauriilta. Perun alkuperäiskansat nauttivat macaa mennessään taisteluun, koska se lisäsi suorituskykyä. Taistelun jälkeen macan syöminen oli kiellettyä, kun se teki miehet seksuaalisesti liian villiintyneiksi ja naiset eivät olisi saaneet olla rauhassa.

Puhdistamon sivuilla: "Kun katsoo macan biologisesti aktiivisten ravinteiden luetteloa, ei tule mitenkään yllätyksenä että se on todella tehokas kestävyyskunnon lisääjä. Se todella lisää kestokykyä ja voimaa. Erityisen tiukka pitoisuus on kalsiumin, mangaanin ja jodin osalta. Macassa on kasvislähteeksi huimat 18 aminohappoa, sisältäen mm. kaikki 8 välttämätöntä aminohappoa."

Sekä maca että reishi ovat voimakkaita adaptogeenejä ja tasapainottavat hormonitoimintaa. 

Adaptogeenit parantavat immuunipuolustuksen toimintaa, auttavat kestämään paremmin stressiä ja "Nimi adaptogeeni viittaa myös sopeutumiseen (engl. adapt; sopeutua), ja tarkoittaa sitä että adaptogeeni on ikään kuin ''älykäs'' aine, hakeutuen kehossa juuri sinne missä on jotakin epätasapainoa ja korjaten tilannetta" (Puhdistamo).

Four sigma foods erottaa toisistaan adaptogeenit ja stimulantit. Olen itse oivaltanut tärkeän asian eli vaikka ongelmani on väsymys, minun EI pidä missään nimessä syödä stimulantteja. En tarvitse enemmän energiaa, sitä on kyllä. Ongelmani on yliherkkä hermosto, joka ylikuormittuu kaikesta. Jos syön stimulantteja ja saan enemmän energiaa, kuormitan hermostoani aiempaa enemmän, mikä johtaa pahempaan psyykkiseen hajoamiseen ja sitä myöten uupumukseen. En tarvitse fyysistä energiaa lisää vaan parempaa stressin sietokykyä ja suojelua stressiltä ja kuormittumiselta. Eli adaptogeenejä.

Four sigma foodsin juttu adaptogeenien ja stimulanttien eroista. 

Siksi valitsin reishin. Aion hankkia myös pakuriuutetta. 

Reishi on erityisesti "tarkoitettu" stressin kanssa pärjäämiseen. Se voi tasapainottaa ylikierroksilla käyvää hormonitoimintaa. "Reishi directs people to relax when they are under too much stress, and on the other hand it increases energy for those whose energy levels are low. It produces a calming effect on the mind and nervous system and helps the liver in breaking down stress hormones" (four sigma foods)

Four sigma foodsin pikareishi on HIRVEÄÄ oksetusällötysainetta. Siihen on lisätty lakritsinjuurta ja tähtianista ja en tiedä kumpi näistä sen tekee, vai niiden yhdistelmä, mutta maku on KARMIVA. Siis aivan super järkyttävän hirveä ja meinasin oksentaa. Heitin litkun viemäriin taisteltuani siitä reilut puolet alas. Tilasin sen takia netistä sienikaupasta toista reishivalmistetta, johon ei ole lisätty mitään ylimääräisiä makuaineita. Tämä tuplauute on siis kitkerää ja pahaa, mutta nieltävää.

Tällä hetkellä popsin päivässä 2t macaa (ostan sitä irtotynnyristä Ps:stä) ja 0,5 tl reishiä. En ole havainnut mitään vaikutusta, mutta nämähän eivät ole mitään HUUMEITA vaan ravintoaineita. Ne ovat joka tapauksessa aivan varmasti terveellinen lisä ruokavalioon.

Hyväksyminen

Olisiko tullut aika vihdoin tehdä sovinto tosiasioiden kanssa ja hyväksyä, että olen tällainen kuin olen? Hyväksyä rajoitukseni. Hyväksyä se, mitä en voi muuttaa.

Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä ne asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa niitä asioita, joita voin, ja viisautta erottaa nämä toisistaan.

 Olen elänyt kuin alaraajahalvaantunut, joka ei suostu hyväksymään tilaansa vaan etsii jatkuvasti tietoa, mystistä parannuskeinoa ja yrittäisi psyykata jalkojaan toimimaan sen sijaan, että eläisi rauhassa asian kanssa ja tekisi elämästään niin hyvän kuin hän pystyy niillä eväillä, mitä hänellä on.

Koin eilen jonkinlaisen valaistumisen asian suhteen. Olen toki tiennyt kauan kauan, että minulla on ongelmia jaksamisen kanssa, mutta eilen tämä asia kirkastui mielessäni jotenkin aivan uudella tavalla. Tajusin, että juuri tämä ON sairauteni. Ja on aina ollut. Kaivoin esiin päiväkirjojani ja selailin niitä, sillä tajusin, että kun nuorena olin aina hirveässä kunnossa psyykkisesti, riekaleina, hajalla, masentunut, syy oli AIN siinä, että olin ylikuormittunut milloin mistäkin syystä. Nuorena en tuntenut tarpeeksi itseäni ja rajojani, eikä ollut vielä diagnoosia, ei mitään, minkä avulla olisin osannut elää tavalla, joka ei tuhoaisi minua. Plus olin vielä niin sekaisin siinä vaiheessa kaikesta, että se tietysti lisäsi kuormitusta.

Mutta tämä on aina ollut se ongelmani. Ja on edelleen. Ja tulee aina olemaan. En pysty muuttamaan sitä.

Joten olen nyt ajatellut, että miltä tuntuisi elää elämää, jossa hyväksyn tämän asian ja elän sen ehdoilla. Jos rakentaisin sellaisen pienen elämän, jossa on mahdollisimman vähän kuormitusta ja jossa keskitän resurssini olennaiseen eli terveenä pysymiseen, perheeseen ja jos nyt jotain työtä pystyisi tekemään. Edes vähän.

Energia, väsymys ja Asperger

Olen surullinen.

Työkokeilu Punnitse ja säästä -kaupassa alkoi keskiviikkona. Minulla on nyt 4 arkipäivänä viikossa 5 tuntia töitä (päivässä) välillä 10-15.

Viihdyn siellä todella hyvin ja toivon kovasti, että saan sieltä myöhemmin töitä.

Mutta.

:(

Energia. Resurssit. TAAS.

Olen työpäivän jälkeen nääntynyt. Äärimmäisen nääntynyt. Minun pitäisi päästä sänkyyn ja saada maata siellä elottomana loppupäivä.

Joo, kun aloittaa työt tauon jälkeen, voi väsyttää, mutta kohdallani ei ole kyse siitä. Koska tiedän kyllä jo liiankin hyvin, että ylikuormitun kaikesta ja jos teen mitä tahansa muuta kuin makaan kotona lepäämässä, minusta tulee ylikuormittunut ja väsynyt zombie. Ja se ei mene ohi, kun työhön tottuu.

Työn ja Eevin kanssa vielä pärjäisi jotenkuten, jos saisin vain lojua illat rauhassa kotona ja jos lojun ja lepään sen ainoan arkipäivän, kun ei ole työvuoroa. Mutta... Sitten en voi käydä jumpassa enkä opiskella biologiaa.

Ja nyt, kun yritän änkeä jumpat ja opiskelut tähän sekaan, tulee niin kaamea stressi, että se on se, mikä tässä hajottaa.

En HALUA olla tällainen. Haluan olla sellainen energinen tehopakkaus, joka touhuaa aamusta iltaan täynnä tarmoa.

Ongelmallisinta tässä ehkä on se, että olen mieleltäni super aktiivinen. Olen aina valtavan innostunut kaikesta ja kiinnostunut monista asioista ja HALUAN tehdä hirveästi asioita, ja sitten tulee aina seinä eteen, kun typerät resurssit ei riitä mihinkään. Paitsi ehkä hengittämiseen.

Niin sitten KYKY ja halu eivät koskaan kohtaa.

Jotta voin käydä töissä (sen ruhtinaallisen 20h viikossa), minun pitäisi luopua kaikesta muusta. Ja en halua. Mutta jos en luovu, hajoan.

Mikä yhtälö.

Löysin tällaisen Asperger-henkilön kirjoituksen netistä:

Anyway, in my life I have pushed myself very hard, because there were always lots of things I wanted to do. But it seemed I never managed to get done even half of what I wanted to. I never managed to get up as early as I’d planned in the mornings, or to do what I’d planned to do during the day. I thought it was because I wasn’t trying hard enough – that I was lazy.  I knew what I wanted to be doing, and it seemed to me it was possible to achieve it (I made neat little timetables of how I wanted to use my time) and yet I never did.

It’s really only in the last year, since I’ve switched to part time at college and have a support worker, that I’ve come to realise that I don’t have the same energy levels as most people, and to accept that I need more rest

Because I am part time now, I am very fortunate that I don’t have to go into college every day, so I can spend the following day resting. And so I can manage my tiredness. I felt horribly guilty about this at first – I would tell my support worker gloomily that I’d wasted a whole day when I should have been studying. But she would tell me that actually it’s good for me to have a day resting, and that this is the reason I am part time, because I don’t have the same energy levels as others, and I need to rest. So I have gradually come to accept this need to rest as part of my life, and I try to make sure I rest so I can manage my fatigue levels.

I do still struggle with all this a bit. There is so much I’d like to do. My brain is very active and full of ideas and curiosity and a desire to learn, and it really feels like a waste of time to spend time doing nothing much. But I know that this fatigue is a real limitation of mine, and I have to accept it and work around it, or I’ll exhaust myself completely and then won’t get anything accomplished at all.

Uskomatonta. Tuo henkilö voisin olla minä. Aivan täydellisesti. (Lue koko juttu: Asperger syndrome and fatigue)

Ja nyt taistelen itseni kanssa. En HALUA luopua itselleni tärkeistä asioista, mutta tiedän, ettei resursseja ole, ja hajotan itseni, jos en usko sitä, mutta en halua uskoa sitä, joten taistelen, vaikka tiedän jo hävinneeni ja pitkitän vain sitä, mikä on väistämätöntä.

Minun on PAKKO levätä kaikki se aika, mikä työstä ja Eevistä jää jäljelle. :(

Those of us on the autism spectrum are  simply are more vulnerable to fatigue because of the huge amount of energy we expend in trying to process the world with oversensitive brains which don’t automatically process and filter.

Toinen ihan mieletön artikkeli samalta sivustolta ja tyypiltä: Managing energy levels with Asperger's.

Kirjoittaja listaa asioita,joiden on huomannut vievän energiaa ja tuovan energiaa. Täytyy sanoa, että ALLEKIRJOITAN!

Energiaa vie, jos:

• tekee paljon eri asioita samana päivänä, jolloin täytyy toistuvasti siirtää tarkkaavaisuus asiasta toiseen (CHECK!!! Tähän olen itsekin kiinnittänyt paljon huomiota ja todennut todella pahaksi energian viejäksi. Oli mahtavaa lukea se toisen kirjoittamana. Minulle on todella kuormittavaa siirtää keskittymistä asiasta toiseen.)
• seurustelee useiden ihmisten kanssa
• on meluisassa ympäristössä
• on ympäristössä, jossa on loisteputkivalot
• on uudessa tilanteessa tai tapaa uusia ihmisiä - uudet asiat vaativat paljon mentaalista prosessointia
• ei nuku tarpeeksi
• syö paljon prosessoituja ruokia
• syö liikaa
• jos on ollut epämiellyttävää kanssakäymistä jonkun kanssa
• väärinkäsitys, jota ei ole selvitetty
• jos elämässä on selvittämätön ongelma, jota joutuu ajattelemaan paljon
• on hämmentynyt jostakin
• on kuumassa ympäristössä

Siis NIIN täyttä asiaa!!!!

Voisi siis olettaa, että nyt kun työ on ihan uusi, se kuormittaa vielä sata kertaa enemmän kuin sitten jatkossa, vaikka se tulee kyllä sittenkin kuormittamaan.

Mutta nuo kaikki kohdat on niin totaalisen totta! En esimerkiksi voi olla Facebookissa ryhmissä, koska niissä tulee AINA kaikkea typerää sanaharkkaa ja väärinkäsityksiä ja kaikkea rasittavaa, ja sellainen vie niin hirveästi energiaa, että minulta menee helposti toimintakyky koko päiväksi. Joten pysyn poissa. Yritän luoda elämääni sosiaalisesti mahdollisimman ristiriidattoman ilmapiirin ja vältän esim pitämästä elämässäni ihmisiä, joiden kanssa ristiriitoja tulee helposti. Energia ei riitä sellaiseen. Ja kun minulta menee siis TOIMINTAKYKY ihan täysin riitojen, ristiriitojen, väärinkäsitysten yms. takia jopa pariksi päiväksi.

Energiaa tuo:

• kun voi keskittyä samaan asiaan pitkän aikaa
• kun viettää aikaa yksin, hiljaisessa ympäristössä, jossa on luonnollinen valaistus
• käy kylvyssä tai uimassa (minä en saa kyllä sellaisesta energiaa)
• käy yksin metsässä kävelyllä
• nukkuu tarpeeksi
• pitää vapaapäivän, jolloin on yksin eikä poistu kotoa
• lukee kirjaa
• piirtää jotain
• puhuu ystävälle, joka ymmärtää
• polttaa tuoksukynttilöitä

En allekirjoita ihan kaikkia, tärkeimmät kyllä ehdottomasti. Mutta tuoksukynttilät, kävelyt metsässä ja uinti eivät tuo minulle energiaa. Ainakaan sitten, jos olen jo todella uupunut, ne vain veisivät energiaa. Tärkeintä on levätä yksin ja rauhassa kotona. Ja nukkua tarpeeksi eli 9-10 h yössä.

For me, a really important thing has been simply recognising that I can’t compare myself with other people. I used to feel constantly inferior, thinking to myself: ‘Why is it that other people have the energy to go to work, hang out with people after work, and then go out in the evening and stay up till 2, and then be able to get up for work the next day? What am I doing wrong?’

Myös tällainen artikkeli: 

Adult aspergers ‘It takes a lot of energy to not be yourself’

Koneiston huoltaminen rakkaudellisena toimenpiteenä

Olen oppinut rakastamaan itseäni. Jotenkin hyvin aidosti. Se tulee esille siinä, miten suhtautumiseni itsestä huolehtimiseen on viime aikoina muuttunut. Olen jotenkin syvällisellä tavalla ymmärtänyt, että voidakseni niin hyvin kuin mahdollista, minun täytyy huolehtia koneistostani. Haluan harrastaa liikuntaa voidakseni niin hyvin kuin mahdollista. Tässä on tapahtunut jokin syvällinen asenne muutos, koska totta kai olen halunnut ennenkin harrastaa liikuntaa, koska olen tiennyt, että se tekee hyvää ja sitä pitäisi harrastaa, mutta nykyään siinä on jotain erilaista. Koska rakastan itseäni, rakastan kehoani ja haluan pitää siitä mahdollisimman hyvää huolta voidakseni mahdollisimman hyvin. Halu liikkua kumpuaa rakkaudesta. Se on aitoa halua, ei ulkokohtaista suorittamista.

Ja samalla tavalla olen vihdoin ymmärtänyt, että ravinto on toinen tärkeä asia, jolla huollan koneistoani. Siis ymmärtänyt jotenkin erilaisella tavalla kuin ennen.

Ja nyt saapui viimeinen askel tässä sarjassa: uni. Unen rakastaminen. Uni on myös äärettömän tärkeä asia itsestä huolehtimisen ketjussa. Olen aina iltaisin tullut surulliseksi, kun päivä loppuu ja alkanut jotenkin kapinoimaan, jopa suuttunut: "En HALUA mennä nukkumaan!!!! Haluan ELÄÄ!!!" Mutta nyt sisälläni on liikahtanut ja ymmärrän, että jos rakastan itseäni, haluan tehdä itselleni hyvää, ja uni hoitaa minua. Se on kaunis ja hyvä asia. Eilen illalla, tapeltuani taas pari viikkoa univelan kanssa, tajusin, että uni ei ole vihollinen, opettelen rakastamaan unta. Opettelen tuntemaan iloa siitä, kun ilta saapuu ja saan mennä nukkumaan ja hoitaa sillä tavalla itseäni.

Uni, ravinto, liikunta.

Koneiston huoltaminen. Koneiston pitäminen optimaalisessa vireessä. On todella hauskaa pitää huolta itsestään ja hoitaa tomumajaansa.

Kun rakastaa itseään, halu pitää huolta itsestä on lempeää, rakkaudellista halua. Aitoa ja vilpitöntä. Motivaatio nousee rakkaudesta.

Minulla tähän pisteeseen on suorastaan pakottanut äitiys. Rakkaus lapseen on niin valtava, että toisen puolesta on valmis tekemään mitä tahansa. Haluan pitää itsestäni niin hyvää huolta kuin mahdollista voidakseni pitää lapsestani niin hyvää huolta kuin mahdollista. Kaikki kietoutuu toisiinsa. On pidettävä huolta itsestään ja rakastettava itseään voidakseen säteillä rakkautta myös ympärilleen.

Ja tietysti haluan olla maksimaalisen onnellinen!!

Liikunnallisen elämän aloittaminen

Olen yllättynyt. Siitä, miten elimistöni reagoi liikuntaan. Minulla täytyy olla paljon paskempi kunto, kuin olen kuvitellut. Ylikunto käy päälle todella helposti. En ole varma, onko se ihan oikea termi, mutta parempaakaan en tiedä. Heti kun lipsahtaa ahnehtimisen puolelle (jumppaan vähänkään liikaa), iskee hirvittävä energiakato ja väsymys ja mädäntyneisyys, joka kestää monta päivää. Silloin Gogohun liittymisen jläkeen en aluksi tajunnut tätä kuviota ja jatkoin vaan sitkeästi ja silloin se taisi mennä ainakin ihan virallisesti ylikunnoksi, nyt havaitsin oireet heti, kun ne tulivat, ja tiesin, että jaahas, nyt sitten maataan taas velttona ja levätään, kunnes olo muuttuu takaisin energiseksi.

Olin asettanut itselleni säännön, että saan jumpata vain 3 kertaa viikossa ja välissä on aina vähiuntään 1 lepopäivä ja sykehuipputunnit on kiellettyjä. Jotenkin sitten taas villiinnyin ja kävin maanantaina spinningissä, mikä sopii tähä kuntotasoon erinomaisesti, koska siinä pysytään varsin tasaisesti kestävyyskuntosykealueella; torstaina kävin 30 minuutin cxworksissa ja 30 minuutin bodystepissä. Puolen tunnin bodystep sujuu hyvin, laudan pidän alatasolla. Mutta sitten karkasi mopo käsistä. Menin perjantaina bodybalanceen ja ajattelin, että se nyt on niin nynny tunti, että voin ihan hyvin mennä vielä shabamiin (tanssitunti). En tiedä miksi, mutta en voinutkaan. Vaikka meninkin. Bodybalance oi tosi kivaa ja sujui hyvin, mutta talsin sieltä toiseen Gogohun tanssimaan ja tunsin jo pukuhuoneessa, että pitäs lähteä kotiin, väsynyt olo ja energiaa ei tarpeeksi, mutta en uskonut... Tanssitunnilla energia oli ihan nollassa ja en olisi jaksanut yhtään ja halusin vaan häipyä sieltä, mutta en kehdannut.

Ja eilen olin vielä sopinut meneväni omyogakouluun tanssitapahtumaan. Siellä olin liikkeessä eilen pari tuntia.

Ja herranjumala sitä väsymyksen ja energiattomuuden määrää. Tulin eilen kotiin tanssitapahtumasta niiiiiiin väsyneenä, että olo oli kirjaimellisesti aivan eloton. Raahauduin sänkyyn syömään iltapalaa ja nukahdin heti sen jälkeen. Nukuin kuin tukki ja heräsin aamulla väsynenää noin 9 tunnin unien jälkeen. Äsken nukuin 2 tunnin päiväunet.

Ongelma on myös se, että minun on todella vaikea syödä päivän aikana tarpeeksi. Olen vasta havahtunut tähän ongelmaan ja alkanut laskea kaloreita varmistaakseni, että syön tarpeeksi, mutta vaikka YRITÄN syödä tarpeeksi, käy usein köpelosti. Eilen jäi noin 1000 kaloriin, kun aamupala oli myöhäinen yms.

Äh.

Taistelu jatkuu. Nyt lepään, kunnes tunnen energiatason korjautuneen ja yritän sitten, taas kerran, pitää tämän liikkumishimoni aisoissa.

Miten ihmeessä ei muka jaksa mennä BODYBALANCEN jälkeen tanssitunnille?

Ei käsitä.

Tietty voi olla, että jos en olisi torstaina käynyt jumpassa ja jos oisin syönyt paremmin perjantaina, olisin jaksanutkin mennä.

Nyt yritän tunkea kaloreita ja ravintoaineita vatsaani. Näyttää tulevan taas vajaakaloripäivä :(. Nyrkkisäännöksi olen ottanut, että yritän saada aamupalalla kasaan noin 500 kcal, ainakin 400, muuten on mahdotonta syödä enää tarpeeksi sinä päivänä. Tai ei mahdotonta, mutta vaikeaa. Samoin lounas ja päivällinen pitäs olla sitä 400-500 kcal luokkaa. Sitten vielä välipalat. Niinä päivinä, kun en liiku, pitäs syödä noin 1600 kcal ja liikkumispäivinä jotain 2000.

Toinen nyrkkisääntö on se, että yhtään ateriaa ei saisi jäädä väliin.

Plääääääääääääääääääääääääääääääääh.

Vaikeus.

Järjetön, ikuinen väsymys

Tässä ei ole mitään järkeä, miten sitä voi olla koko ajan ja jatkuvasti ja ikuisesti ylikuormittunut ja uupunut ja väsynyt. Aina ja iankaikkisesti. Yritti asialle tehdä mitä tahansa. Ajattelin, että jos liikunta toisi energiaa, mutta alettuani käydä Gogossa, väsymys on vain pahentunut. Tällä hetkellä väsymys on sitä luokkaa, että järkihän tässä kohta menee, kun on osapuilleen toimintakyvytön kellon ympäri. Helvetin asperger, helvetin yliherkkyys ja helvetin add ja helvetin adhd. Resurssit ei vaan riitä mihinkään. Ei MIHINKÄÄN. Ilmeisesti minun pitäisi maata vain sängyssä latautumassa. Paitsi sitten vasta kalpaten kävisikin, koska sitten tulee masennus. Varmaan sitä pitäisi maata elottomana ja nukkua ja latautua 80 % ajasta, että jaksaisi sitten 20 % ajasta jotenkin seurustella ihmisten kanssa ylläpitääkseen edes jonkinlaisia ihmissuhteita.

Aivan paskaa.

Ja MITEN voisin mennä TÖIHIN, kun resurssit on aivan vitun loppu KOKO AJAN jo nyt.

Ei tässä varmaan ole enää vaihtoehtoja kuin hakea eläkettä. Sitä on jaksettava olla hyvä äiti lapsellensa ja resurssit menee SIIHEN ja mihinkään muuhun ei jää mitään. Kaiken sen ajan, kun Eevi on eskarissa, tarvitsen LEPÄÄMISEEN, että jaksan hoitaa niitä kahta pakollista ihmissuhdettani eli parisuhdetta ja lasta.

Hirteen tässä lähinnä tekisi mieli mennä, kun elämä on täydellinen mahdottomuus.

Uupumus

Minua vaivaa järjetön uupumus. Liikunta ei ole auttanut väsymykseen, päinvastoin olen tällä hetkellä väsyneempi kuin pystyn muistamaan olleeni aikoihin. Ymmärrän nyt syyn siihen. Minua syö stressi kaikesta siitä, mitä yritän ehtiä tekemään. Kun alotin liikunnan, tuli lisää ajankäytöllisiä haasteita.

On aika karsia rankalla kädellä. Priorisoida.

Haluan liikkua niin paljon kuin mahdollista. Tarvitsen aikaa myös levolle eli rentoutumiseen ja päiväunille. En myöskään halua luovuttaa, ainakaan vielä, biologian opiskelun suhteen.

Karsin kaiken muun. Kaiken ylimääräisen. Ei enää uusia projekteja. Laittaisin yritykseni jäihin eli tauolle, mutta se ei ole kuitenkaan kannattavaa, jo olemassaolevien tuotteiden postittaminen ja tilausten käsittely ei kuitenkaan vie paljon aikaa, mutta en aloita uusia projekteja. Lakkaan tekemästä freelance-käännöstöitä Idiomalle, koska niillä ei kuitenkaan elätä itseään. Haluan sen sijaan jonkin oikean työn.

Haluan siis käyttää aikani (etenkin arkipäivät, kun Eevi on eskarissa) liikkumiseen, päiväuniin, työnhakuun ja kotiaskareisiin. Haen jotain osa-aikaista työtä, josta saisi juuri ja juuri sen mitä tarvitsen.

Opiskelen biologiaa sen mitä ehdin, mutta jos alkaa tuntua, etten ehdi ilman, että asiasta tulee liian suuri stressi, annan olla.

Vaadin itseltäni liikaa. Perfektionistinen suorittaja...

Äitiyden haasteet

Koska ihmiset keksivät harrastaa tällaista: "Sinua muuten haukutaan netissä, käypä kattomassa mitä ne idiootit on sulle keksiny ja kyseenalaistavat sinun kykyä äitiyteen ja pitävät sinua syvästi kehitysvammaisena autistina joka ei saa koskeakaan lapsiin. tuossa linkki keskusteluun, ne ovat sairaita ihmisiä jotka tuolleen sinua haukkuu, hulluja, mielisairaita idiootteja http://www.vauva.fi/keskustelu/4218026/ketju/asperger_naisen_blogi_huh_huh", kirjoitetaanpa sitten vähän äitiydestä. Se onkin hyvin ajankohtainen aihe elämässäni (äitiyden haasteet ja niiden työstäminen), josta voisin kirjoittaa nyt muutenkin.

Ei voitane ajatella, että tässä maailmassa äideiksi soveltuvat vain TÄYDELLISET ihmiset. Minä en tiedä, millaisia täydelliset ihmiset ovat. Toisaalta tiedän, että persoonallisuudeltaan tietyntyyppiset ihmiset ovat varmasti erinomaisia äitejä monella tavalla, tunnen itse muutaman tällaisen ihmisen: energisiä, ulospäinsuuntautuneita, rakastavia mutta jämäköitä, runsaasti sosiaalista energiaa ja hyväntuulisuutta ja kärsivällisyyttä, kyky rakastaa ja kyky asettaa rajoja, kyky rutiineihin ja säännönmukaisuuteen... Tällaisia ihmisiä on, mutta heitä on vain murto-osa ihmismassasta. Täällä on myös hyvin paljon sellaisia ihmisiä, jotka ovat enemmän tai vähemmän herkkiä tai introvertteja, enemmän luovia ja boheemeja kuin säännönmukaisesti ja strukturoidusti toimivia, joilla on ainakin ajoittain  taipumusta väsymykseen ja jaksamisongelmiin, jotka ovat liian kilttejä ja tottuneet miellyttämään muita ja joille jämäkkyys on haaste...

Meitä on erilaisia. Ei voida ajatella, että vain tietyntyyppiset ihmiset soveltuvat äideiksi. Äitiyttä on monenlaista, sillä ihmisiä on paljon erilaisia.

Minulle äitiys tuo monenlaisia haasteita. Oikeastaan ensimmäiset 3-4 vuotta ainakin meni todella hyvin ilman kovin suuria ongelmia. Tai ensimmäisen vuoden aikana valtava elämänmuutos aiheutti paljon stressiä ja sopeutumispaineita ja siten valtavan kriisin, mutta onneksi vanhempani olivat koko ajan tukena ja apuna, ja pystyin pitämään Eevistä "täydellistä" huolta ja aina kun tuntui, etten pysy kasassa, he hakivat Eevin hoitoon hetkeksi ja sain huilata ja sitten taas jaksoi. Eevin isästä ei ollut koskaan minkäänlaista apua eli olin yksinhuoltaja alusta asti, vaikka asuinkin Eevin isän kanssa. Sainkin miehestäni tarpeekseni ja kun Eevi oli puolivuotias, otin avoeron miehestäni ja muutin vauvan kanssa omaan asuntoon. Tämä tietysti vielä lisäsi elämäntilanteen kuormitusta entisestään. Siinä oli siis puolen vuoden pituinen psyykkisesti hyvin raskas jakso, joka loppui, kun Eevi täyttyi 1-vuotta. Vaikka olin sen ajan todella huonossa kunnossa (kyse oli vain valtavan stressin aiheuttamasta tilasta, ei esimerkiksi masennuksesta), jaksoin vauvan kanssa riittävän hyvin ja vanhempani olivat todella paljon apuna ja tukena, joten Eevin elämä oli todella hyvää.

Koen onnistuneeni tavoitteessani ei siinä, että Eevin elämä oli ensimmäisten vuosien ajan todella hyvää ja onnellista ja täynnä rakkautta.  Olen todella tyytyväinen Eevin elämän ensimmäisiin vuosiin ja olen onnellinen, että hän on saanut psyykkisesti hyvän pohjan elämälleen ensimmäisitä vuosistaan.

Kuitenkin nyt on jonkin aikaa ollut haastavampaa ja ensimmäistä kertaa en ole varma, olenko pystynyt yltämään täydellisyyttä tavoitteleviin tavoitteisiini Eevin suhteen. Tämä perfektionismi on osa minua näköjään elämän joka osa-alueella. Tavoittelen aina täydellisyyttä, ja jos en pysty saavuttamaan sitä, ahdistun.

En ole varma, milloin tarkalleen asiat alkoivat äitiyden suhteen muuttua haastavammiksi, mutta ainakin kulunut vuosi on ollut vaikea. Toisaalta, mitä voimmekaan muuta odottaa, kun erosin vuosi sitten 9 vuoden pituisesta suhteesta ja olin luonnollisesti koko syksyn todella stressaantunut ja sekaisin ja sitten tapasin nykyisen kihlattuni ja uusi suhde on tietysti taas uusi iso elämänmuutos, joka vie resursseja, ja nyt muutimme yhteen. Vuosi on ollut täynnä muutoksia ja stressiä, joka tietysti heijastuu jaksamiseeni ja sitä kautta äitiyteen. Tämä kuormittuminen näkyy ehkä eniten ärtyneisyytenä, joka vaivaa etenkin iltaisin (kun alan olla väsynyt). En itse kestä ollenkaan sitä, jos olen ärtynyt, koska Eevi ei ansaitse sitä (tiuskimista tai huutamista) eikä Eevi ole ärtymykseni syy, mutta sitä on pirun vaikeaa olla olematta ärtynyt, jos on. Se ei ole asia, jota voi valita. Käytän kaikki resurssini iltaisin siihen, että en ILMAISI ärtymystäni (väsymystäni ärtymyksenä), ponnistelen sen eteen todella paljon, mutta silti se tihkuu läpi eli kun on vaan niin pirun väsynyt ja toinen vaatii taukoamatta huomiota ("äiti katso" "äiti tule tänne" "äiti tuo se ja se tavara" jne) ja kun haluaisi vaan lojua rauhassa ja levätä ja se ei ole mahdollista, niin sitten sitä vastailee turhan pahantuulisella äänellä, vaikka miten ei haluaisi. Ja sitten aina välillä kärähtää niin, että huutaa, vaikka ei haluaisi. Ja se on kamalaa, koska rakastaa toista eikä toinen ansaitse sitä. Tämä on kai tämä suurin ongelma tällä hetkellä. Eevi on vielä yliherkkä ja ottaa huutamisen raskaasti. Ja sitten minä aina päivän päätteeksi tunnen hirveää syyllisyyttä ja vihaan itseäni.

Olen jutellut Eevin kanssa näistä asioista ja sanonut, että äidillä on sellainen sairaus, että äidin hermostossa on vikaa ja kun äidin hermosto on väsynyt, äiti saattaa huutaa ja se ei ole Eevin vika. Äiti on vaan väsynyt. Mutta ei se tietysti kauheasti auta, koska lapsen emotionaalinen kokemus on aina kurja, jos äiti tiuskii tai huutaa.

Päiväkotiaikaan oli tosi kamalaa, kun Eevi oli aamut ja päivät päiväkodissa ja oltiin yhdessä vain iltaisin eli juuri se aika, jolloin olen väsynyt ja ärtynyt... Tuntui, että olen AINA ärtynyt, kun olen Eevin kanssa. Nyt kesälomalla on se kivaa, että ollaan yhdessä koko päivä ja aamulla ja päivällä on ihan mukavaa.

Juuri tämän takia en ole voinut mennä töihin viime vuosina. Tiedän, että en jaksa hoitaa työtä JA lasta. Jos olisin töissä, tulisin niin uupuneeksi, että en jaksaisi olla iltaisin ja viikonloppuisin Eevin kanssa ja olisin todella ärtynyt ja pahantuulinen, jos en saa levätä tarpeeksi. Olen tehnyt tämän valinnan voidakseni pitää Eevistä hyvää huolta.

Tämä väsymyksen lisäksi haastavaa tällä hetkellä on myös se, että olen on/off ihminen, ja kun Eevi oli pieni, omistauduin sille täydellisesti, koska tiesin, että Eevi tarvitsee minua. Mutta jossain kohtaa, aika hiljattain (Eevi on nyt melkein 6), aloin ajatella, että Eevi on niin iso, että se voisi leikkiä itsekseen ja touhuta omiaan ja minä voin tehdä omia asioitani. Siis että minun ei enää tarvitsisi niin VIIHDYTTÄÄ sitä, hoitaisin ruokailut ja nukkumaanmenot ja vien tietysti retkeilemään ja kyläilemään tms. mutta että minun ei tarvitse olla mikään taukomaton seremoniamestari.  Mutta ongelma on siinä, että Eevi EI leiki itsekseen. Se ei leiki. En tiedä, aloinko liian aikaisin ajatella, että se osaisi leikkiä yksin leluillaan, vai eikö Eevi vain kertakaikkiaan viihdy yksin, koska se on niin hypersosiaalinen (mitä se on). No, juuri viime viikolla pohdin ja pohdin ja pohdin tätä ongelmaa, ja tulin siihen tulokseen kaiken pohdinnan ja juteltuani äitini kanssa jne. että Eevi EI osaa viihdyttää itse itseään oli syy mikä tahansa ja minun täytyy nyt aktivoida aivoistani uudelleen se asetus, että Eevi on vielä niin pieni, että se tarvitsee minua ja että minulla on omaa aikaa VAIN kun Eevi nukkuu tai on hoidossa ja muun ajan olen täysin omistautunut sille. Näin on pakko tehdä, koska olen nyt reilun vuoden kokeillut toista vaihtoehtoa ja se EI toimi. Eevi EI leiki yksinään, se saattaa ajoittain intoutua rakentamaan majaa, mutta enimmäkseen se vain pyörii ympäriinsä turhautuneena ja pitkästyneenä ja ajaa sekä minut että itsensä hulluksi. Tai sitten se ravaa pimpottelemassa naapurien ovikelloja ja koittaa päästä kylään jonnekin kavereilleen. Yksin se ei osaa olla.

Ryhdyn siis Eevin täysipäiväiseksi kaveriksi toistaiseksi. Mitään muuta vaihtoehtoa en näe. Eevi tarvitsee KOKO AJAN seuraa. Se on hypersosiaalinen ja hyperaktiivinen. Hyvä puoli asiassa on se, että se tutustuu muihin ihmisiin täysin vaivattomasti ja estottomasti. Eevi rakastaa ihmisiä. Se menee juttelemaan kenelle tahansa ja ystävystyy hetkessä kenen lapsen kanssa tahansa. Muutimme tähän asuntoon 2 viikkoa sitten ja Eevi on tutustunut jo kaikkiin rivitalojemme lapsiin ja kutsuttanut itseään heille kylään. Valitettavasti tässä asuu vain poikia ja 2 heistä on Eeviä nuorempia ja 2 taas niin raisuja ja leikkivät usein isompien poikien kanssa, ettei hyvää kaverisuhdetta kyllä kenenkään näiden kanssa pääse syntymään. Jostain tarvisi löytää lähistöltä tyttökavereita.

Eevi oli viikonlopun mökillä vanhempieni kanssa ja tulee tänään. Odotan mielenkiinnolla, miten "uusi elämämme" lähtee sujumaan eli kun nyt ryhdistäydyn (eli yritän taas luoda enemmän struktuuria tähän levinneeseen ja boheemiin elämäämme, minä kun EN ole strukturoitu vaan kaoottinen persoonallisuus kaiken säännönmukaisesti toistuvan suhteen) ja asennoiduin pitkästä aikaa taas niin, että Eevi tarvitsee minua KOKO AJAN viihdyttämiseen, tekemisen keksimiseen jne jne.

Ja toivottavasti tässä hiljalleen elämä alkaa asettua taas uomiinsa suurten muutosten jälkeen ja sitä myöten väsymys ja uupumus helpottaa ja sitä myöten iltojen ärtyneisyyskin.

Huomasin yhtenä päivänä viime viikolla, että kun nukuin päiväunet, jaksoin todella hyvin loppupäivän. Se voisi olla ratkaisu iltaärtymykseen ja auttaa jaksamaan loppupäivän Eevin kanssa. Ongelma vain siinä, että eevi ei nuku päiväunia joten miten minä nukun? Ehkä tarvii laittaa se huilaamaan joka päivä vaikka 2lta huoneeseensa ja katsomaan vaikka filmiä, ja koitan torkkua tunnin ajan.

Äitiys on haaste. Mutta luultavasti se on sitä aika usein ihan kaikille.

Yliepäinhimillinen väsymys

Nyt alkaa kyllä väsymys olla sitä luokkaa ja jatkuvaa, että varsin vaikeaa olla valaistunut... Tai pysytellä valaistuneessa olotilassa. Tai voihan sitä lillua sohvalla ja meditoida kellon ympäri. Ainakin teoriassa. Käytännössä ehkä ei. Tarvinnee mennä testaan taas hemoglobiini, se oli jokin aika sitten vain 115, mitä ihmettelen, sillä olin silloin juuri karpannut pari kuukautta eli syönyt tosi paljon lihaa, munia yms. ja olis kyllä luullut, että ne arvot ois ollut kunnossa... Kun menkatkaan ei mulla ole mitenkään runsaat. Testautin omaan piikkiin arvon uusiksi ehkä kuukausi sitten ja se oli 124, mutta olin syönyt rautaa silloin kuukauden, tai testausvaiheessa olin ollut viikon verran syömättä. Eikä 124 ole mitenkään erinomainen. Nyt en ole syönyt rautaa. Jos hemoglobiini on alhaalla, niin sitten on jotain vialla. Mutta mitä? Pitää ehkä pumpata rautavarastot täyteen.

Rauta estää anemian -artikkeli

"Raudan esteeksi elimistössä asettuvat puolestaan tee ja kaakao sekä maidon ja juuston kalsium.  Liha-aterian päälle nautittu maitokahvi saattaa estää jopa 80 % raudasta imeytymästä."

Voihan kärsä. Ehkä sillon kun karppasin imin niin paljon maitotuotteita, ettei rauta kuitenkaan imeytynyt, vaikka sitä ravinnossa olikin.

Hmph.

Miksi syöminen on rakettitiedettä.

Miksi minun henkeni on sidottu tähän tomumajaan, josta on vaikea huolehtia?

Ego ja väsymys

Yksi (biljoonista asioista), jota en ymmärrä, on se, että jos olen väsynyt, mitä sille pitäisi tehdä? Missä väsymys on? Ruumiissa ja egossa. Henkinen minä ei ole väsynyt. Mutta miten voin olla olematta väsynyt, jos olen väsynyt? Tai oikeastaan huomaan jo nyt virheen ajatuksissani. Singer kirjoittaa usein kirjassaan siitä (ja samaa asiaa käsitellään lukuisissa kirjoissa ja teksteissä esim. buddhalaisuudessa), että se, että yritämme vältellä jonkin tunteen kokemista, on nimenomaan ongelma. Valaistunut ihminen ei ole sellainen, ettei se koskaan enää koe väsymystä, surua tms.

Hmmmm.

Mitä sitten pitäisi tehdä? Tiedostaa: olen väsynyt, ja hyväksyä se. Ok. Mitä sen jälkeen?

Ehkä minun sitten kuuluu olla väsynyt, jos olen väsynyt eikä yrittää paeta sitä. Mutta entä jos minun pitäisi tehdä jotain ja en jaksa, koska olen väsynyt? Mitä valaistunut henkilö silloin tekee? Makaa ja tuijottaa kattoa ja lilluu puhtaan kokemisen tilassa tekemättä "mitään"? Mutta jos on aina väsynyt eihän voi elää niin, ettei koskaan tee mitään? Ahaa, mutta jos tämä väsymys on ikään kuin se piikki käsivarressa (teksti: Olen valtavan suuri EGO-hirviö), minun ei pitäisi ainakaan yrittää kaikin tavoin koko ajan varoa asioita, jotka voivat saada tuntemaan sen.

Äh, pitääkö minun vain olla väsynyt ja tekemättä mitään? Pitääkö tehdä asioita, vaikka ei jaksa? Mitä asioita pitää tehdä ja mitä ei? Mistä sen tietää?

En minä tiedä.

Ehkä joskus tiedän.

Ylikuormitustila

Ja tässä sitä ollaan. Jälleen kerran. Minuun kohdistuvat vaatimukset (joista monet tosin omaa aikaansaannostani) ylittävät kapasiteettini. Joten jälleen kerran joudun karsimaan. Lähettelemään epätoivoisia kirjeitä tuntemattomille ihmisille :). Olen joutunut elämässäni lukuisia kertoja ottamaan yhteyttä työnantajaani tms. ja selittämään, etten kertakaikkiaan vain PYSTY johonkin. Ennen Asperger-diagnoosia tämä oli hieman hankalampaa, kun ei ollut mitään, mihin vedota.

Olen ollut nyt vuosia jatkuvasti sidottu pitkäaikaisiin projekteihin. Vaikka olen ne itse itselleni järjestänyt ja niiden tekemisestä myös nauttinut, ne luovat pitkäkestoisen jännitystilan ja aiheuttavat kaiken aikaa pientä stressiä. Olen kuin astia, johon niistä tihkuu stressiä kaiken aikaa, vaikkei se minään yksittäisenä hetkenä olekaan kovin suuri määrä. Yleensä ainakaan. Mutta nyt en kerta kaikkiaan enää jaksa tätä jatkuvaa, loputonta, pysyvää, taukoamattonta jännitettä, jonka tällaiset projektit aiheuttavat. Koska tämä jännite on ollut päällä nyt siis useamman vuoden yhteen mittaan. Ei hetkenkään taukoa. Ensin suomensin Attwoodin Aspergerin oireyhtymä lapsuudesta aikuisuuteen -kirjan (puolen vuoden urakka), sitten käänsin, taitoin jne. Introversion voiman. Sitten ostin heti seuraavan kirjan käännösoikeudet suuren innostuksen vallassa ja aloin kääntää kyseistä kirjaa, mutta projekti keskeytyi, kun tein sopimuksen Outolintu, erilaisen uuden painoksen julkaisemisesta ja olen työstänyt sitä viime syksystä asti (hitaasti eron ja muuttuneen elämäntilanteen mukanaan tuomien paineiden takia). Nyt se on valmis, mutta pitäisi palata jatkamaan sitä kesken jäänyttä projektia.

Ja jo ennen noita kaikkia kirjaprojekteja aloitin psykologian opiskelut avoimessa yliopistossa ja hölmönä ilmoittauduin aluksi tekemään koko perusopintopaketin putkeen (ja maksoin tästä sievoisen summan), ja taistelin koko sen noin 1,5 vuotta tämän "projektin" parissa, se oli sitä aikaa, kun olin vihdoin, ensimmäistä kertaa elämässäni, oppinut PITKÄJÄNTEISYYDEN salaisuuden ja kykenin sitoutumaan asioihin pitkällä aikavälillä ja viemään ne loppuun. En tietenkään saanut kaikkea tehtyä, koska... No, koska olen minä ja aivoni ovat mitä ovat ja kurinalaisuuden opettelu on valtava, pitkällinen projekti. Mutta olin sidottu tähän asiaan 1,5 vuoden ajan.

Tällaisissa pitkissä projekteissa on se ikävä puoli, että silloinkin kun ei tee mitään asian eteen, se painaa takaraivossa. Stressiä tihkuu jostain koko ajan. Se syö ihmistä.

Ja nyt minun on pakko saada levätä. Pakko saada olla vapaa. Pakko. Ihan pakko.

Joten vihdoin nöyrryin, annoin periksi (olen pohtinut tämän asian tekemistä jo puolisen vuotta ainakin) ja jälleen kerran joudun luovuttamaan. Elämässäni on liikaa luovuttamisen kokemuksia. Mutta toisaalta, yhdessäkään niistä tilanteista en olisi voinut valita toisin, koska olisin tuhoutunut, jos niin olisin tehnyt. Kun resurssit loppuvat, ne loppuvat, ja on hyvä osata myöntää, mihin pystyy ja mihin ei. On tärkeää huolehtia itsestään. Jo siksikin, että jaksaisi huolehtia muista (erityisesti lapsistaan).

Kirjoitin siis sähköpostin tämän keskenjääneen kirjaprojektin Yhdysvaltalaiselle kustantamolle (joka omistaa käännösoikeudet) ja ehdotin, että muuttaisimme tekemäämme sopimusta. Nykyisessä sanotaan, että minun pitäisi julkaista kirja 1,5 vuoden kuluessa sopimuksen tekemisestä. Eli kesäkuussa. Maksoin heille sopimuksen tekohetkellä puolet ennakosta (käännösoikeuksien hinnasta).

Ehdotin heille, että teemme uuden sopimuksen, jossa ei ole aikarajaa. Saan tehdä homman loppuun sitten, kun minusta tuntuu sopivalta. Vaikka 10 vuoden kuluttua. Ja maksan loppusumman vasta sitten. MUTTA mikäli tänä aikana joku muu kustantamo Suomesta ilmaisee haluavansa ostaa käännösoikeudet, he saavat myydä ne ja halutessaan pitää jo maksamani summan.

Mielestäni fair deal.

Nyt en vain pysty. En pysty en pysty en pysty. Toisaalta en haluaisi luovuttaa kokonaan. Ihan vain siksi, että olen luovuttanut elämässäni jo liikaa resurssien rajallisuuden takia.

Jonain päivänä minua varmasti alkaa huvittaa tehdä kyseinen homma loppuun. Mutta nyt tarvitsen vapautta. Vapauden.

On yksi toinenkin iso, valtava, kamala asia, joka on syönyt minua kauan. Tapetit. Asun kaupungin vuokra-asunnossa ja kissani repivät tapetteja pentuina, samoin Eevi, kun se oli muutettaessa vielä pieni ja matki kai kissoja. Minulla on täällä joku kamala paperi, jossa lukee asunnon korjaushinnasto. Yhden huoneen tapetointi on melkein 400 €. GOD! Koska en todellakaan voi maksaa kyseistä summaa, päätin, että hoidatan homman itse. Joten olen vuoden ajan repinyt täältä tapettia. Ja se on taas yksi pitkä projekti, joka syö minua koko ajan. Plus se syö minua myös silloin, kun teen sitä. Se on tappavan yksitoikkoista hommaa, johon en PYSTY keskittymään kuin lyhyitä aikoja kerrallaan. Se tekee minut hulluksi. Hate it. Revin siis melkein vuoden ajan Eevin huoneesta. Tai siis oikeastaan oli yksi aika lyhyt rupeama, kun tappelin sen kanssa ja sitten se jäi lojumaan, kunnes nyt taas aktivoiduin, koska haluan muuttaa, ja nyt olen viikossa repinyt melkein loppuun koko asunnon.

Mutta. Voimavarat on nyt loppu. Ne vain ovat. Joten nyt nöyrryn, taas, ja soitan huomenna huoltomiehelle. Se on sellainen ystävällinen ja kiltti ukkeli. Ja höpisen jotain ja toivon, TODELLA toivon, että se sanoo jotakin, joka johtaa siihen, ettei minun tarvitse tehdä tällä enää mitään. Itse tapetointiosuuteen, jota en hallitse, tänne on kyllä tulossa ihmisiä auttamaan – tapettibileet. Mutta sekin kuormittaa. Ja seinät pitäisi tasoittaa ennen sitä. Ja repiä paskatapetti loppuun.

Nyt on loppu. Resurssit. Täysin. Ei kykene. Ei jaksa. Alan itkeä. Ehkä alan itkeä, kun soitan talonmiehelle. Se on ihan mahdollista. Olen tehnyt sellaista. Kerran tein siivoustyötä, ja yksi kohde oli sellainen, että se piti mennä siivoamaan kello 6 aamulla. En voi tehdä aamutöitä. Tarvitsen yöunta 9-10h ja jos minun täytyy herätä ennen 6:tta, minun täytyisi nukahtaa, NUKAHTAA, ehkä 8:lta illalla. Aivan absurdi ajatus. Se ei vaan onnistu. Ja illalla nukkumaanmennessä olen mielipuolisen stressaantunut ja paniikissa, koska tiedän, että jos sen ehdi nukkua tarpeeksi, sairastun (psyyke romahtaa), ja sitten en ainakaan nukahda. Joten tilanne eteni pian siihen, että pyörin hereillä koko yön ja lähdin kello 03 siivoamaan, koska pääsisin sen jälkeen nukkumaan. Joten soitin työnantajalleni, itkien ja paniikissa, ja selitin tilanteen. Ja aamukohde otettiin minulta pois ja sain tehdä vain toista kohdettani, johon sai mennä myöhemmin aamulla.

Kun resurssit loppuvat, ne loppuvat. No can do. Tyhjästä ei voi nyhjäistä.

Tai edessä on tuhoutuminen. Täydellinen tuhoutuminen. Kyllä, jopa kuolema, sillä kun psyyke hajoaa, mieli ahjoaa ja ajan myötä edessä on itsetuhoisuus.

Eli ei, se ei ole leikin asia.

Asperger, herkkyys ja rajalliset resurssit

Minulla on menossa aika iso elämänmuutos. Millainen, sitä en vielä tarkasti tiedä, mutta kaikesta päätellen näin on. Yksi iso osa tätä muutosta on sen asian lopullinen ja perinpohjainen tiedostaminen, miten rajalliset resurssini ovat. Olematon stressinsietokyky ja ylikuormittuminen pienistäkin asioista ovat luultavasti pahiten invalidisoivat tekijät neurologisessa poikkeavuudessani. Vasta luettuani Paula Tillin kirjan, jossa hän kertoi paljon omasta vähäenergisyydestään ja jaksamisongelmistaan, tajusin lopullisesti sen, että ne ovat minullakin osa Aspergerin oireyhtymää ja asioita, joita en voi muuttaa itsessäni mitenkään vaan jotka minun täytyy opetella ottamaan jatkuvasti huomioon. Tilli kertoi, miten hän ei jaksa siivota. Kuinka kyse ei ole siitä, että ei "huvita" siivota vaan että siivoaminen aivan oikesti vie liikaa energiaa, koska Aspergerin oireyhtymässä toiminnot eivät automatisoidu kuten normaaleilla ihmisillä, jolloin kaikki tekeminen vaatii valtavaa psyykkistä ponnistelua.

Ymmärrän, että myös herkkyys vaikuttaa paljon asiaan. Minä olen herkkä ihminen ja se tarkoittaa, että hermostoni ylikuormittuu hyvin helposti ja nopeasti ympäristön ärsykkeistä ja milloin mistäkin ja silloin ainoa keino, mikä auttaa, on vetäytyminn yksinäisyyteen latautumaan.

Omalla kohdallani ainakin kyse on vakavasti elämää rajoittavasta ja invalidisoivasta ilmiöstä. Joudun ajattelemaan jaksamistani joka ikinen hetki, varomaan ylikuormittumista, mikä käytännössä juurikin sitten rajoittaa elämisen mahdollisuuksia. Elämä on kuin jatkuvaa veitsenterällä tasapainoilua. Vaaditaan valtavan hyvää itsetuntemusta ja kykyä kuunnella itseä, että tämän oppii hallitsemaan.

Esimerkiksi omat epäonnistumiseni työelämässä johtuvat yksinomaan tästä asiasta. Ylikuormittumisesta. Riittämättömistä resursseista.

Olen nyt siis viimein ymmärtänyt tämän asian kaikessa laajuudessaan ja peruuttamattomuudessaan ja ymmärrän, että tämä valtava rajoittuneisuus ON osa minua ja tulee aina olemaan ja paras mitä voin tehdä, elääkseni niin onnellisena ja tasapainoisena kuin mahdollista, on ottaa tämä asia huomioon ja tehdä elämästä niin vähän kuormittavaa kuin mahdollista. Kerron nyt joistain käytännön asioita, joihin tämä vaikuttaa ja joissa alan tehdä muutoksia.

Lemmikkieläimet. Olen nyt vihdoin myöntänyt sen ikään tosiasian, ettei minulla ole resursseja kotieläimiin. Ei ainakaan nyt, kun minulla on lapsi (tai lapsia). Eikä luultavasti olisi, jos osallistuisin työelämään täysipainoisesti. Jos elämässän on jo jotain lasten tai työn kaltaisia energiaimureita, ne hetket, jolloin saan olla rauhassa, tarvitsen ITSELLENI. Kokonaan itselleni. Silloin en halua eli JAKSA huomioida yhtään ketään, koska muiden olentojen huomioiminen vie minulta aina energiaa. Kodin täytyy olla minulle sellainen paikka, jossa minulta ei vaadita yhtään mitään. Vaikka kissat ovat helppohoitoisia eivätkä vaadi suurta huomiota eli voin dissata ne jos siltä tuntuu, eivätkä ne siitä ole moksiskaan, silti ne kuormittavat enkä pysty nauttimaan niiden olemassaolosta. Minulta menee niin paljon jo energiaa kaikkeen muuhun, välttämämättömämpään kuin lemmikkieläimet, jotka eivät ole välttämättömiä, kuten omaan lapseen, parisuhteeseen, projekteihini yms. Joten nyt vihdoin myönnän sen, minkä kauan olen tiennyt. Ei eläimiä. Ei MINKÄÄNLAISIA eläimiä. Ei ainakaan ennen kuin asun ilman lapsia ja elämässäni on tilaa ylimääräiselle elävien olentojen huomioimiselle.

Viherkasvit: En jaksa hoitaa niitä. Minulle on jo miltei mahdoton haaste saada pidettyä kotia jotenkin siistinä (missä en siis edes onnistu) ja en kaipaa mitään ylimääräisiä muistettavia ja hoidettavia asioita, koska ne kuormittavat. Mitä enemmän minun pitää muistaa ja tehdä asioita, sitä enemmän kuormitun.

Rikkinäiset tavarat: Aspergereille tyypilliseen tapaan kannan syvää huolta maailman tilasta, ympäristöasioista, maailman pahuudesta jne. Siksi pyrin kierrättämään kaiken tunnollisesti, ja jos jokin tavara hajoaa, haluan korjauttaa sen. Mutta nyt olen vihdoin havahtunut siihen, että nuo rikkinäiset tavarat lojuvat vuodesta toiseen kaapeissani ja on osoittautunut hyvin pitkälti mahdottomaksi tehtäväksi saada aikaan niiden kunnostamista. Minun on todella vaikea keskittyä yksittäisiin, erillisiin, irrallisiin tehtäviin. Vaatii suurta ponnistelua siirtää tarkkaavaisuus tällaisiin yksittäisiin, kaikesta irrallisiin tehtäviin ja saada ne suoritetuiksi. Joten ne jäävät. Tajuntani virta vie minua, mihin mielii.

Joten nyt olen ymmärtänyt päästää tästäkin irti. Olen nyt kantanut roskiin KAIKKI rikkinäiset tavarat kodistani. Myönnä, että niiden korjauttaminen on minulle mahdotonta tai veisi liikaa resursseja. Roskiin on siis lentänyt parvekepöytä, josta on hajonnut lasilevy (minulla ei ole autoa ja koko älytön projekti, jossa tarvittavan uuden lasilevyn halkaisija pitäisi mitata ja sitten etsiä liike, josta saa uuden lasilevyn, tilata se ja pohtia, miten noudan sen tms on ihan liikaa). Jalkalamppuja, joista jokin kohta on mennyt rikki (yhdestä olisi pitänyt oletettavasti juottaa yksi juttu paikoilleen ja minä en satu omistamaan kolvia, joten menee liian monimutkaiseksi). Kiva punottu olkalaukku, jota käytin kesäisin ja josta purkautui ompeleet kantokahvasta ja materiaalin paksuuden vuoksi normaali neula+lanka yhdistelmä ei tepsi (missä jo siinäkin olisi miltei liikaa tekemistä aivoilleni), joten menee liian hankalaksi. Imuri, jolle tapahtui jotain mysteeristä, ja joka lakkasi imemästä, vaikka kone käy (se ei siis ole TUKOSSA, ainakaan siis se letkuosa, epäilen, että moottoriin mennyt liikaa paskaa kuten kissanhiekkaa).

Ainoa, minkä suhteen en vielä ole luovuttanut, on rikkinäiset talvikenkäni. Niistä on vetoketju rikki ja ne on hyvät kengät. Jotenkin pitäisi saada ne suutariin. Mutta en tiedä, tuleeko tätä koskaan tapahtumaan vai lojuvatko nekin vuosia täällä, ja ensi talvena joudun ostamaan uudet, jos en korjauta niitä.


Resurssini ovat rajalliset ja toisaalta taas monet olettaakseni "normaaleille" ihmisille normaalit asiat vievät minulta kohtuuttoman paljon resursseja. Olen huomannut, että mitä enemmän minulla on yksittäisiä, erillisiä, muistettavia ja tehtäviä asioita, sitä mahdottomammaksi kaikki käy. Kaaos. Jota en kykene hallitsemaan. Prosessoitavia elementtejä pitää olla mahdollisimman vähän.

Syvä huokaus ja fyysisten vaivojen kurjuus

Eipä ole tullut kirjoiteltua, kun on niin kaamea olotila koko ajan, ettei jaksa innostua mistään eikä silloin synny tekstiäkään. Nytkin suollan tänne vain kaiken kurjuuteni. Elämässäni ei sinällään ole minkäänasteista vikaa, päinvastoin. Minulla on ihana mies ja parisuhde ja kaikki on ihan hyvin, mutta minun elimistössäni on kaikki aivan päin v...a.

Ruokavaliomuutos, jonka tein, teki minulle jotakin. En vain oikein tiedä mitä. Olen kärsinyt 2 viikkoa päivittäin hirveistä mahakivuista. Kipu alkaa aina myöhään iltapäivällä, noin kello 16 tai sen jälkeen, ja jatkuu melkein koko illan kuitenkin aaltoillen jonkin verran. Kipu on siis tosi kovaa eli voin vain maata silmät kiinni. Kipulääkkeet on kyllä auttaneet. Kävin tällä viikolla lääkärissä ja otettiin verikokeita, mutta siellä ei näy mitään eli tulehdusarvot ihan normaalit ja maksa-arvot samoin. Äidilläni oli suunnilleen tämän ikäisenä sappikiviä ja oireili silloin hyvin samantapaisesti, mutta maksa-arvojen pitäisi olla luulatavsti tällöin koholla... Lisäksi lääkäri määräsi mahansuojalääkettä, että kokeillaan auttaako se mitään, jos on vaikka alkava mahahaava tms. Ja kas kummaa... Kivut katosi KOKONAAN sillä. Otin ensimmäisen torstaina alkuillasta jakivut katosi parin tunnin kuluttua eikä ole palanneet. Eli tuskin on sappikivistä kyse.

Olen pähkäillyt ja pähkäillyt, mutta en oikein käsitä, että miten se ruokavalio tämän teki (mitä tämä edes on). Mutta siitä tämä kyllä johtuu. Olen ollut aina terve kuin pukki, sulisto ja maha pelanneet optimaalisesti ja kaikki perfect ja kun muutin ruokavaliota, alkoi tulla kaikenlaisia outoja oireita, joihin en osannut suhtautua ja jo ennen tätä 2 viikon pysyvää kipuilua mahani oireili muutamana yksittäisenä päivänä omituisesti, jolloin menin jo hieman paniikkiin ja ajattelin, etten saa riittävästi kuituja ja kotiin lisätä niitä ostamalla mm. pellavansiemenrouhetta.

Nyt tuntuu, että selitys voisi ehkä olla, että kun kitkin gluteenin pois tai vähensin sitä rajusti, elimistöni, joka aiemmin oli jotenkin turtunut siihen, alkoikin reagoida siihen todella rajusti, ja se on jotenkin syyllinen tähän kaikkeen. Eli koitan ensi viikolla saada itseni keliakia/gluteeniherkkyystutkimuksiin.

Ja jotta tämä ei vielä olisi tarpeeksi, jouduin aloittamaan ne kirotut e-pillerit, koska vahinkoraskauksia ei juuri nyt kaivata enkä oikein ole keksinyt muutakaan ratkaisua, ja toissapäivänä alkoi sitten se HELVETILLINEN väsymys, jota ne tekivät silloinkin, kun marraskuussa koitin viikon ajan niitä popsia. Olen syönyt niitä nyt viikon. Yritän tässä sitten sitkeästi kestää ja katsella, josko se menisi jossain vaiheessa ohi. Ja sitten kun sietokyky ylittyy, pyydän eri merkkiä tai asennan sen himputin kierukan.

Joten ei mahdu aivoihin tällä hetkellä juuri muuta kuin fyysisiä vaivoja. Hmph.

Toukokuussa pitäisi lähteä 5 päiväksi Italiaan Garda-järvelle ja tätä väsymystä en raahaa sinne mukana, joten lopetan pillerit 2 viikkoa ennen matkaa, jos vielä väsyttää.

En ole jakautumassa

No niin, en ole meedio enkä hullu. Mahassani ei erittäin oletettavasti asu ketään ylimääräistä henkilöä, mutta en myöskään ole kuvitellut varsinaisesti mitään vaan tehnyt virhetulkintoja. Toisin sanoen minulla on outoa, epämääräistä ja lievää pahoinvointia joka päivä, olen koko ajan nälkäinen, minulla on outoja mielialan vaihteluja ja minua itkettää ilman syytä (ja yhtenä päivänä kikattelin kaiken aikaa ilman syytä) ja olen järjettömän väsynyt yms. Koska kaikki nämä oireet alkoivat aika samanaikaisesti ja vieläpä sopivasti niihin aikoihin, kun olisin voinut tulla raskaaksi, ei mikään ihme, että olin vakuuttunut siitä, että olen alkanut jakautua. Etenkin se pahoinvointi johti harhateille.

Asioita pohdittuani ja tutkittuani olen tullut siihen tulokseen, että pahoinvointi johtuu todennäköisesti hypoglykemiasta eli alhaisesta verensokerista. Muutin ruokavaliotani noin 24.12.2013 ja on hyvin mahdollista, että syön liian vähän. Eräs ystäväni kävi juuri kylässä, ja hän sanoi, että hänellä pahoinvointia aiheuttaa ainoastaan raskaus ja se, jos ruokavaliossa on liian vähän kaloreita. Hän sanoi, että vaikka yhtenä päivänä söisi tosi hyvin, mutta kokonaisuutena ruokavalio sisältää liian vähän kaloreita, hänellä on pahoinvointia.

Jätin siis leivän kokonaan pois ruokavaliosta jouluna. Päätin opetella uuden tavan ja ruveta leivän sijaan tekemään aamuisin smoothieita. Väsään joka aamu rahkasta, siemenistä ja marjoista ja soijajuomasta smoothien ja imeskelen sitä 2 lasia. Usein en syö muuta aamulla. Sitten syön kunnon lounaan, mutta sen jälkeen voi olla, etten syö enää paljon mitään loppupäivänä, koska leipä on viety pois ja en ole oikein osannut korvata sitä millään. Olen imeskellyt (järsinyt) hapankorppuja, joita löysin kaapista. Mutta on kyllä ihan mahdollista, että syön aivan liian vähän ja kokonaisuutena kalorimäärä jää ihan liian vähäiseksi, ja sen takia olen koko ajan nälkäinen ja pahoinvointi johtuu alhaisesta verensokerista (sitä nimittäin esiintyy aina oikeastaan vain silloin, kun olen nälkäinen).

Mielialaoireet taas johtuvat alkaneesta masennuksesta, joka sattumalta alkoi oireilla samaan aikaan.

Väsymys taas voi joutua kummasta vain yllä mainituista asioista tai ehkä molemmista.

Nyt siis täytyy korjata ruokavaliota. Täytyy ruveta tekemään lämpimiä ruokia ahkerammin ja puputtaa ne 2 lämmintä ateriaa päivässä ja ostan hedelmiä ja pähkinöitä yms. iltapalaksi. Ja voihan sitä tehdä vaikka smoothieita pitkin päivää leivän korvikkeena. Tuskin se on vaarallista. Tai sen vaarallisempaa kuin leipä.

Mitä tulee masennusoireisiin, soitan lääkärista ajan ja menen kysymään, josko minun kannattaisi tilapäisesti nostaa lääkeannosta (syön jo valmiiksi serotoniinintakaisinotonestäjää) ja pyydän unilääkkeitä.

Mutta en ole siis jakautumassa. Ihan hyvä niin.

Melatoniini, my savior

Ei ole ollut aikaa juuri lukea kiinnostavia kirjoja ja vaahdota pää savuten erityisistä kiinnostuksen kohteista, kun Eevi oli kesälomalla päikystä ja en Eevin aikana voi keskittyä Suuriin Intohimoihin, ne kun vievät niin mennessään. Ja toisaalta taas edessä on velvollisuuksiin keskittymistä: psykologian esseitä, kirjan taittoa, kääntämistä. Yleensä tänne alkaa syntyä tekstiä silloin, kun minulla on aikaa lukea itse valitsemiani kirjoja, jotka saavat minut innostumaan.

Tänään menen ostamaan apteekista melatoniinia. Siitä tulee pelastajani. Testasin sitä, otin äidiltäni pari pilleriä itselleni ja kun illalla laittaa sellasen suuhun ja asettuu petiin, kohta on jo unessa! Minun on pakko saada itseni nukahtamaan ajoissa, että jaksan nousta aamuisin puoli 8 (kun vien Eevin päikkyyn) niin, ettei tarvisi enää nukkua sen jälkeen lisäunia vaan saisi päivän tehokkaaseen käyttöön.

Tänään taas mennyt päivä hukkaan. Nukuttaa ja en pysty kuin makaamaan ja tuijotan seiniä. En viitsi nukkua, että nukahdan illalla. Eilen menin sänkyyn jo 22, mutta en saanut kirveelläkään unta. Kun olisi ollut melatoniinia, olisi tästä päivästä tullut aivan toisenlainen. Kävin sentään aamulla 5 km juoksulenkillä ja luin esseen kirjotusohjeita. Jos huomenna pääsisi esseen kimppuun.

Huom! Melatoniini on hormoni, jota elimistö tuottaa luontaisesti, ja jos elimistöön alkaa pumpata ylimääräistä melatoniinia, elimistö saattaa alkaa vähentää omaa melatoniinin tuotantoa...

So proceed with caution.

Itse koitan ottaa mahdollisimman harvoin ja vain, jos en muuten saa unta.