Muodonmuutoksen aika

Pohdiskelin päivä tai pari sitten läpikäymiäni muodonmuutoksia sosiaalisen kasvuprosessini yhteydessä jutussa Haavojen vääristämä persoonallisuus. Kirjoitin, etten yhtään tiedä kuka olen ja että persoonallisuuteni on sosiaalinen konstruktio. Mutta nyt ymmärrykseni on mennyt taas eteenpäin. En ole vain konstruktio. Eheytymisen tiellä persoonallisuuteni on jalostunut, kypsynyt, kasvanut ja kehittynyt. Eheytymisen tie on myös rakkauden tie. Sitä kulkiessa rakkauden määrä elämässä kasvaa. Rakkaus itseä kohtaan ja samalla kyky rakastaa muita.

Tiedän, mikä on minulle tärkeintä elämässä: rakkaus. Ja koska Jumala on rakkaus, Jumala on tärkein asia elämässä. Ja se, mikä minulle on tärkeintä elämässä, on kulkea rakkauden tietä niin pitkälle kuin ehdin ennen kuin kuolen. Tavoitteeni on kasvattaa rakkauden määrää elämässäni, kasvattaa kykyäni rakastaa ja tavoitteni on levittää hyviä asioita ja rakkautta ja parantumisen voimaa ympärilleni.

Siinä. Siinä on se, minkä minä koen elämässä tärkeäksi.

Pohdin myös edellä mainitussa aiemmassa kirjoituksessani uuden muodonmuutoksen ajankohtaisuutta. Tunnen vahvasti, että sellaisen aika taitaa olla käsillä. Jo joitain vuosia sitten aloin tuntea, ettei vallitseva identiteettini ja ulkoinen tyylini enää heijastele sisintäni ja hävitin ison osan vaatteistani, mutta en silloin oikein tiennyt, millainen sitten nyt olen - mikä olisi uusi tyylini. Joten olen jo useamman vuoden roikkunut välitilassa. Vanhan ja uuden välissä. Tunnen, että NYT on se hetki käsillä, kun alan ymmärtää, mitä se uusi on.

Mielenkiintoista on sekin, että juuri nyt tyhjennän kotiani materiasta. Sekin enteilee uutta alkua. Uutta, zenmäistä rauhan tilaa.

Tästä se lähtee.... Nahanluonti, metamorfoosi, jotain vanhaa kuivuu ja rapisee pois, jotta uusia asioita voi verso esiin. Cocoon.

On uuden aika.

KonMari - Vapautumisen odotus

Minusta tuntuu vilpittömästi siltä, että alan itkeä, kun saan marituksen tehtyä. Aloin haaveilla tyhjästä (tavarattomasta) kodista jo ennen kuin kuulin KonMarista, ja merkillisellä tavalla KonMari sitten saapui välineeksi haaveeni toteuttamiseen.

Vasta nyt ymmärrän millaisen tavaroiden ylivallan alla olen elänyt koko elämäni. Miten raskaalta tuntuu, kun elinympäristö on aivan täynnä loputonta tavaraa, tavaraa, tavaraa, jota tursuaa joka paikasta. Miten raskas olo sisälläni on ollut aina tämän takia.

Yllättävää, näiden kahden marituspäivän aikana, on ollut huomata, miten kiinni olen ollut omaisuudessani, kuin sen vanki, ajatellut lukemattomista tavaroista, että en voisi luopua niistä milloin mistäkin syystä. Olen ollut takertunut.

Mutta kun todella pohdimme syitä, siihen että emme pysty päästämään irti, niitä on vain kaksi: takertuminen menneisyyteen ja tulevaisuudenpelko. Marie Kondo

Joko sitä luulee, että tavara pitää säilyttää, koska sitä voi tarvita joskus tai sitten vaan pitää kiinni menneistä.

Miten ahdistavilta ovat aina tuntuneetkaan ne lukuisat kirjat ja dvd-elokuvat, joita en ole vielä lukenut tai katsonut, ja jotka ovat uodesta toiseen tuijottaneet minua odottavasti, vaativasti, moittivasti: "Odotan yhä, koska luet minut?" Kun kotona on tällaisia odottavia esineitä, ne luovat jatkuvaa stressiä ja painetta.

Eilen vein kaikki sellaiset kirjat pois. Samoin elokuvat paitsi jätin 5 sellaista, joita en löydy Netflixistä ja vastaavista, mutta sain pitää ne yhdellä ehdolla: katson ne heti, kun seuraavaksi katson elokuvia - ja sitten annan ne pois.

Poissa ovat odotukset ja vaatimukset. Mikä helpotus.

Tästä lähin en enää haali odottavia tavaroita kotiini. Joulun alla näin kaupassa pokkarin, jonka halusin kovasti lukea - siis paloin halusta lukea sen HETI. Ja luinkin. Ja vein sen jo ennen maritusta kierrätykseen, koska en tuntenut tarvetta omistaa sitä. Juuri näin sen pitäisi mennä. Hankkii vain sellaisia kirjoja, jotka haluaa HETI LUKEA. Silloin ne oikeasti lukee heti. Ja sitten voi luopua niistä - jos haluaa.

Elokuvia en halua enää omistaa. Ne ovat aivan turhia. Tai no, joskus haluan nähdä tietyn elokuvan, jota ei löydy internet-paveluista, sellaisen voi tietysti tilata tai ostaa jostain katsottavaksi. Mutta säilyttämään en niitä ala.

Odotan kovasti päivää, kun tämä projekti on tehty. Minulla on sellainen jännä olo, että se tulee muuttamaan koko elämäni. I am so excited.

KonMari - Kirjat

Eilen kävin läpi kirjat. Olen jo poistanut aika paljon kirjoja viimeisen vuoden aikana osana vuosia jatkunutta "opettelen luopumaan" -projektiani. Silti täältä lähti eilen 2 pahvilaatikollista kirjoja yliopiston kirjojen kierrätyhyllyyn ja lisäksi sain joitain kirjoja myytyä Facebookin kirppisryhmissä eilisen aikana, osa on lähdössä tutuilleni. Alla kuvia.

Lähtötilanne

Vasemmalla jäävät, oikealla lähtevät

Kaikki kirjani!

I am happy!!

KonMari on myös henkinen matka

Nyt kun käyn läpi KonMari-hävitystyötä, huomaan, että se on samalla henkinen tutkimusmatka itseen. Kiinnostavaa. Eilen kirjoitin jo siitä, että kun kävin läpi vaatteeni, huomasin, etteivät ne juurikaan tuota minulle iloa. En oo aikoihin ostanut uusia vaatteita. Enkä ole vieläkään tilannut ulkomailta niitä IHANIA keijuhippivaatteita, joista aina unelmoin. Ymmärsin, että olen laiminlyönyt itseäni elämässä esteettisellä tasolla.

KonMari-kirjassa puhutaan siitä, miten tämä romun hävitys ja kodin järjestäminen kuntoon saavat aikaan monenlaisia muutoksia elämässä. En ole vielä lukenut kirjan viimeisiä lukuja, joissa näitä käsitellään tarkemmin, mutta huomaan nyt, että se on totta. Se, että koti on TÄYNNÄ tavaraa, joka tursuaa joka paikasta, todellakin voi vaikuttaa elämään lukemattomilla salakavalilla tavoilla. Minä en luultavasti esim. ole siksi jaksanut välittää koskaan estetiikasta kauheasti omassa elinympäristössäni, koska jos satun siivoamaan kaiken kauniiksi, sitä kestää sen ehkä 2 päivää ja sitten joka paikka on taas kadonnut romun alle. Mutt en ole koskaan tullut ajatelleeksi, että se voi samalla vaikuttaa lonkeronsa syvemmälle ja en ehkä ole jaksanut siksi välittää täysin muustakaan estetiikasta esimerkiksi vaatteissa jne. Ehkä tämä valtava romun määrä ja loputon kaaos on vuosien ajan painanut minua, masentanut, apatisoinut, enkä ole edes huomannut asiaa.

On kiinnostavaa nähdä, mitä kaikkea tämän prosessin aikana tuleekaan vielä eteen. Raportoin tästä matkasta täällä.

Nyt olen huomannut jo myös toisen uuden asian sisälläni. Olen vuosien ajan harjoitellut luopumista. Koskien siis omaisuuttani. Olen luullut kehittyneeni hyväksi luopujaksi. MUTTA. Nyt kun aloitin tän raa'an karsimisen huomaankin yhtäkkiä tuntevani KAUHUA! EN osaa eritellä mitä tunteita tähän kauhunsekaiseen möykkyyn sisältyy, mutta kenties pelkoa... Ahdistusta? Huomaan, että olenkin kiintynyt tavaroihini, omaisuuteeni. Ajatus siitä, että noin vaan hävitän jäljettömiin, ikuisesti pois, suurimman osan siitä, mitä minulla on, tuntuu.... hyytävältä. Miksi? Pelkään ehkä, että kadun myöhemmin? Ehkä kadun, mutta tiedän, että en halua elää enää näin. Romun keskellä. En halua. Ja en pääse vapauteen ilman luopumista.

Konmari - Miten muutan kodistani esteettisen zen-pesäkkeen

Mielenkiintoista tässä on se, että raivaustyön yhteydessä alkaa psyykkisellä tasolla tapahtua jotakin... 

Olen viime viikkojen (tai kuukausien) aikana alkanut haaveilla kodista, jossa ei ole juuri mitään. Olen ymmärtänyt, että SE on se, mitä haluan. Olen siis jo joitain vuosia haaveillut tavarattomuudesta, mutta se on ollut epämääräisempi unelma. Nyt olen alkanut konkreettisesti nähdä mielessäni lopputuloksen, ja tajunnut, miltä kotonani tulee visuaalisesti näyttämään, kun olen valmis.

Ongelma vaan on ollut siinä, että vaikka olen jo useamman vuoden hävittänyt tavaraa, sitä on edelleen jäätävästi. Olen nyt viime viikkojen aikana tajunnut, että vaaditaan paljon radikaalimpia otteita. Ja eräs ystäväni Facebookissa on juuri samaan aikaan hehkuttanut konmaria, ja päätin eilen illalla ostaa kyseisen kirjan, ja ostin sen e-kirjana, jotta pääsen heti hommiin.

"...pelkkään poistamiseen keskittyminen tekee tyytymättömäksi. Miksi? Koska meidän tulisi valita ne tavarat, jotka haluamme pitää, eikä niitä, joista haluamme päästä eroon.

Olin keskittynyt pois heittämiseen, tarpeettomien esineiden hävittämiseen, ja unohtanut tyystin minulle rakkaat tavarat, ne jotka halusin säilyttää. Tämän kokemuksen kautta tein sen johtopäätöksen, että paras tapa päättää, mitä säilyttää ja mistä luopua, on ottaa yksitellen esine käteen ja kysyä: ”Tuottaako tämä iloa?” Jos se tuottaa, pidä se. Jos se ei tuota, heitä se pois. Tämä on paitsi yksinkertaisin myös tarkin mittapuu, jolla karsia tavaroita.

Säilytä vain tavarat, jotka puhuttelevat sinua. Ota sitten rohkea askel ja heitä kaikki muu pois."

Oon tehnyt juuri ton virheen, että olen keskittynyt pois heittämiseen. Nyt on uusi näkökulma raivaustyöhön. Kävin äsken läpi vaatteet (sisältää laukut ja kengät) a san 2 jätesäkillistä hävitettävää tavaraa. Koska mittani on ihan täysi, ne tavarat piti saada HETI myös ulos talosta, en siis voi alkaa myymään niitä. Mun hermosto ei vaan enää KESTÄ tätä helvatin romua ja sotkuista kotia, joten en ehi säätään ja laittaan myyntiin ja odotteleen että joku ostaa jne. Siinä menee IKUISUUS. Joten yksi säkillinen meni roskiin (ne oli rikkinäisiä tai muuten ankeita tavaroita) ja yhden raahasin uffiin. On tosi kiva ilman autoa yrittää raahata tätä romua ulos täältä....

Mielenkiintoista tässä on se, että raivaustyön yhteydessä alkaa psyykkisellä tasolla tapahtua jotakin... Kun kävin nimittäin vaatteet läpi, tajusin, etteivät vaatteeni juurikan tuota ilon ja mielihyvän tunteita. Tästä alkoi kuoriutua esiin salaisia kerroksia mielestäni. Tajusin, että olen hyvin kauan elänyt niin, että en välitä estetiikasta. Olen jotenkin ummistanut silmäni ulkoisilta asioilta, kuten vaatteet ja kodin sisutus ja kaikki materia mitä täällä on. Olen blokannut ne. Keskittynyt sisäisiin asioihin. Ei oo ollut rahaa ostella mitään kaunista, joten on ollut parempi työntää koko asia pois mielestä. Tai sit en vaan oo jaksanut välittää.

Mutta nyt jouduin kohtaan tuon asian, jota oon vältellyt. Vaatteeni tekevät minut surulliseksi. Ne ovat surullisia vaatteita. Haluan iloisia vaatteita. Sellaisia, joista tulee iloinen ja hyvä olo.

Ja tämä pätee koko kotiini. Kaikkialla vallitsee suuri kurjuus ja ankeus. Ei oo ollut voimia miettiä ulkoisia puitteita, kun sisäpuolella tapahtuu niin paljon.

Laadin nyt ostoslistan kaikesta, mitä tarvitsen. Siis kaikista iloisista asioita, jotka tarvitsen. Siitä tulee PITKÄ. Koska olen laiminlyönyt estetiikan niiiiiiin kauan. Koska miten täällä sotkuisessa tavaravuorikodissa edes voisi olla esteettistä? Niin ihan turhaa. Mutta koska tästä tulee nyt tyhjä zen-koti, niin ehkä täällä jopa voisi olla kaunista.

En kuvittele ostavani kaikkea kerralla. Ostan joka kuukausi jotakin. Kokoan asioita esim vuoden ajan. Ja en siis ole täyttämässä kotiani UUDELLA tavaralla :). Ei. Vaan VAIHDAN ne onnettomat, kurjat tavarat uusiin ja iloisiin. Ei niitä tarvi olla PALJON. Esim. minun pyyhkeet tuntuvat surullisilta. Ne tekevät minut onnettomaksi, jos keskustelen niitten kanssa. Haluan iloisia ja onnellisia pyyhkeitä. 2 riittää. Kun saan kaksi kivaa pyyhettä, voin poistaa kurjat pyyhkeet.

Kodistani tulee tyhjä ja iloinen.