Olen soluyhdyskunta nimeltä Mira

"While the cellular communities appear as single entities to the naked eye – a mouse, a dog, a human – they are, in fact, highly organized associations of millions and trillions of cells."

Minua ei oikeasti ole olemassa. Ainakaan minä en ole tämä keho. Tämä keho on miljoonien, triljoonien solujen muodostama yhdyskunta. Tämän yhdyskunnan nimi on Mira. Sille on myös ilmaantunut merkillinen harhaluulo itsestään yhtenä yksilönä, kokonaisuutena, joka on yksi eikä miljoona, triljoona oliota yhdessä.

Ammoisina aikoina eli vain yksinäisiä soluja eli yksisoluisia eliöitä. Sitten ne alkoivat muodostaa yhdyskuntia, jotka aluksi olivat varsin pieniä. Mutta ajan saatossa yhdyskunnat monimutkastuivat ja solut alkoivat kehittää työnjakoa. Soluyhdyskunnan selviytymiselle on suurta hyötyä siitä, että se kykenee saamaan tietoa ympäristöstään, joten ajan myötä solut erikoistuivat siten, että yhdyskunnalle kehittyi ns. hermosto ja kyky nähdä ja kuulla, vaikka käytännössähän tämä kaikki on vain erilaisia SOLUJA, jotka ovat erikoistuneet ja joiden yhteistoiminta mahdollistaa kaikki nämä asiat.
Kuka minä siis olen? Mira-niminen solujen kaupunki?

Ja sitten tämä yhdyskunta ajelehtii täällä ympäristössä ja kohtaa toisia yhdyskuntia ja sitten nämä soluyhdyskunnat ottavat selvää toisistaan, ojentelevat proverbiaalisia tuntosarviaan: "Hmmm.... Mikäs tämä on? Tämähän on yhdyskunta nimeltä Pentti!"

Ja toisinaan tämä yhdyskunta vastaanottaa solun itsensä ulkopuolelta ja liittää se yhteen omaan soluunsa ja alkaa rakentaa UUTTA yhdyskuntaa, ja kun tämä uusi yhdyskunta on valmistettu sellaiseksi, että se pärjää emoyhdyskunnan ulkopuolella toimintakykyisenä, emoyhdyskunta sylkäisee sen uuden yhdyskunnan pihalle.

Tämä kaikki on pohjattoman kiehtovaa.

Psykologia on kaluttu luu

En mennyt keväällä filosofian pääsykokeisiin (tarkoitus oli tehdä psykologiaa sivuaineena ja vaihtaa se myöhemmin pääaineeksi), koska minulla oli alitajuinen, intuitiivinen ja epämääräinen olo, joka sanoi, että elämäni on aika ottaa uusi suunta, jossa psykologia ei enää ole se, mitä haluan opiskella. Siinä vaiheessa en vielä ymmärtänyt tätä olotilaa sen tarkemmin. Minulla oli vain epämääräinen olo siitä, että jotain on jäänyt taakse ja uusi aika elämässäni on alkamassa. Minun piti pohtia motiivejani eri elämäntavoitteiden suhteen ja kuunnella sisintäni, kunnes vastaukset nousevat pintaan ja selkiytyvät.

Nyt niin on käynyt.

Mietin ehkä kuukausi sitten sitä, että jos luovun psykologiasta, jota olen lukiosta asti kokenut haluavani opiskella, mitä ihmettä sen tilalle voisi tulla. Kiinnostuksen kohteeni ovat aina kuuluneet johonkin seuraavista kategorioista: 1) luonto ja eläimet (ja niiden suojelu) 2) psykologia, ihmismieli, itsetuntemus ja 3) yliluonnollinen, Jumala yms. Jos hylkäisin psykologian, minun pitäisi löytää uusi fokus elämälleni jommasta kummasta jäljelle jäävästä vaihtoehdosta. Erilaiset tekijät saivat aikaan sen, että aloin taas tutkia Jumala-kysymystä, se taas johti minut lukemaan ja ja tutkimaan evoluutioasioita. Ja yhtäkkiä oivalsin, että biologia on vastaus. Sen täytyy olla.

Biologiassa on paljon suuntautumis- ja erikoistumisvaihtoehtoja. Minusta myös tuntuu, että biologian avulla voin ehkä yhdistää eri kategorioihin kuuluvia kiinnostuksen kohteitani. Jos otan psykologian sivuaineeksi (en kyllä usko), voisin ehkä jonain päivänä alkaa tutkia tietoisuutta. Siinä yhdistyisivät KAIKKI kiinnostuksen kohteeni ja biologia ja psykologia tarjoavat täydellisen pohjan kyseisen asian tutkimiselle. Toisaalta psykologiassa minua ehkä eniten kiinnostaisi joka tapauksessa neuropsykologia, ja biologia tarjoaa hyvän pohjan sillekin suunnalle.

Myös evoluutioteoria kuuluu biologiaan. Se kiinnostaa minua todella paljon, ja evoluutiokysymysten tutkimisessa voin yhdistää biologian Jumala-kysymykseen.

Haluaisin myös todella paljon oppia kaiken mahdollisen solusta ja geeneistä yms. Loppujen lopuksi kaikki todellisuudessa perustuu molekyylitason toimintaan, ja jos haluaa OIKEASTI ymmärtää todellisuutta ja sitä, miten eri asiat toimivat, pitää tietää, miten kaikki toimii molekyylitasolla. Joten on mahdollista, että biokemia voisi olla uusi suuri intohimoni. Biokemian avulla voisin perehtyä evoluutiokysymyksiin molekyylitasolla, joka on juuri se taso, jossa kaikki evoluutioteoriaan liittyvät asiat tulee pystyä selittämään, jos haluaa tieteellisesti pystyä perustelemaan sen, toimiiko kyseinen teoria vai ei.

En ole varma, pidänkö kemiasta tai paremminkin kestänkö sitä. Kävin lainaamassa tänään kirjastosta yläasteen ja lukion kemian kirjoja ja alan tutkia niitä. Alkusilmäilyjen jälkeen tunsin sisälläni intohimoa. Haluan tietää, miten kaikki toimii!!! Mutta katsotaan, miltä se kemia maistuu.

Biologiassa on erikoistumisvaihtoehtona myös joku soluihin ja genetiikkaan liittyvä kokonaisuus, joka voisi olla hyvä vaihtoehto, jos kemia menee yli sietokyvyn.

Mutta koen todellakin löytäneeni suuntani!

Hain postista tänään hillittömän painavan ja mammuttimaisen kirjan, Campbellin biologian kirjan, joka on avoimen yliopiston oppikirjana. Aion suorittaa biologian perusopinnot seuraavan vuoden aikana. Käyn tekemässä tentit Turussa, muuten opiskelu hoituu etänä.

Luen myös lukion biologian ja kemian kurssikirjoja (kunnes osaan ne todella hyvin) ja haen ensi keväänä biologiaan ja biokemiaan.

Huraa!!!

Miksi ei enää psykologiaa? Koska koen sen olevan kaluttu luu. En ole aikoihin löytänyt sen piiristä mitään todella uutta ja kiehtovaa. Olen myös kyllästynyt keskittymään itsetutkiskeluun ja oman mielen penkomiseen. Psykologia oli väline, jonka avulla tutustuin itseeni ja korjasin itseäni. Nyt en enää tarvitse sitä. Olen eheytynyt. Riittävästi. Olen myös tullut tietoiseksi siitä, että vaikka minua kiehtoi psykologian opiskelu, en ollut yhtään varma siitä, valmistuisinko psykologian maisterina sellaiseen ammattiin, jota jaksaisin tehdä (kun huomioidaan asperger-rajoitteeni). Keväällä taisin lopullisesti ymmärtää, että sekä opettajan että terapeutin työ on minulle liian sosiaalista ja todennäköisesti ylikuormittuisin ja en pystyisi hoitamaan työtäni. On aika suuntautua johonkin vähemmän sosiaaliseen ulottuvuuteen.

Nyt menen tekemään kasvissosekeittoa ja lukemaan kemiaa.

Uusi suunta: biologia

En keväällä osallistunut filosofian pääsykokeeseen. Syy oli se, että koin olevani murroskohdassa, jossa minun täytyi pohtia, kuka olen nyt ja mitä haluan tulevaisuudeltani sitten, kun olen päivittänyt käsitykseni itsestäni ja elämästäni. Tunsin olevani rajalla, jossa taakse jää vanha elämä ja edessä on jotain uutta.

Nyt tuntuu, että alan siirtyä tuolta rajalta kohti uutta elämääni ja alan hamottaa milalinen se tulee olemaan - tai mitä siltä haluan, millaisia tavoitteita.

Ymmärrän nyt, miksi en halunnut osallistua pääsykokeeseen. Minusta alkoi keväällä tuntua siltä, etten halua opiskella psykologiaa, ettei se enää olekaan se, minne kuulun. Tämä tunne on vahvistunut. Psykologia oli minulle väline, jonka avulla opettelin tuntemaan itseäni ja joka auttoi minua eheytymään. Sen aika on jäädä nyt taakse. Jo jonkin aikaa on tunutunut siltä, ettei sen piiristä löydy enää oikein mitään uutta tutkittavaa. Loppuunkaluttu luu. Lisäksi olen yhä vahvemmin tullut tietoiseksi siitä, että resurssirajoittuneisuuteni liittyy vahvati muihin IHMISIIN, ja jos haluan jaksaa työelämässä, minun on parasta etsiä työ, joka ei ole turhan sosiaalista. En koskaan ajatellut psykologian opiskelua tulevan ammatin kannalta eli onko se, mihin siitä valmistuu, sellaista työtä, joka minulle sopii, se oli vain opiskeluaineena intohimoni. Hiljalleen kuitenkin aloin varmistua siitä, ettei ne AMMATIT, joihin pykologiaa opiskelemalla voi hakeutua, sovi minulle. Psykologia on IHMIStiede. Psykologin työ on läpeensä sosiaalista, samoin opettajan työ.

Ei.

Olen kyllästynyt penkomaan pääkoppaani. Nyt voisi siirtyä jo johonkin muuhun.

Mutta mihin?

Vähän aikaa sitten mietin, että koska eräänlainen "maailman pelastaminen" on aina ollut minulle sydämen asia, ehkä voisin jotenkin omistaa elämäni luonnonsuojelulle tms. Olihan ensimmäinen intohimo (ja asperger ekko) elämässäni luonto ja eläimet sekä niiden suojeleminen.

Minulla on aina ollut 3 kategoriaa, joiden sisällä intohimoni ovat sijainneet. Luonto ja eläimet sekä niiden suojelu; yliluonnolliset asiat ja Jumalakysmys; psykologia ja ihmismieli. Yliluonnollisista asioista ja Jumalasta on vaikea luoda ammattia... Ainakaan sellaista, minkä minä kokisin mielekkääåksi. Jäljelle siis selvästi jää vain luonto ja eläimet (ja suojelu).

Asia kuitenkin siirtyi hetkeksi taka-alalle kun intouduin taas tutkimaan Jumala-asiaa. Olen viime aikoina lukenut taas evoluutiosta, ja minua kiinnostaa tällä hetkellä koittaa selvittää, voitaisiinko kaiken olemassaolevan kehittyminen ja olemassaoleminen selittää ilman asioihin puuttunutta/puuttuvaa älyllistä voimaa. Se on kysymys, joka minua kiinnostaa juuri nyt.

Ja tästä pääsinkin kätevästi yhdistämään biologian JA Jumalan.

Ja nyt olen vakuuttunut siitä, että biologia on se, mihin nyt fokusoidun ja jota haen opiskelemaan. Biologiassa on valtavasti erikoistumisvaihtoehtoja ja löydän sieltä varmasti jotain, minkä koen mielekkääksi. Oli se sitten evoluutiota tai geenejä tai vaikka matojen käyttäytymisen tutkimista. Ja nyt tiedän, että biologia ja luonnontieteet voivat olla minulle samalla keino tutkia Jumala-kysymystä. Nämä kaksi voidaan yhdistää. Poissuljettua ei ole sekään, että jos ottaisin psykologian sivuaineeksi, saisin aikaan ehkä varsin kiinnostavan coctailin, sillä psykologiassa minua kiinnosti ehkä eniten aivojen tutkimus ja tietoisuuden tutkiminen, ja biologia tarjoaa erinomaisia eväitä myös sille saralle.

Joten aloitin lukemaan ensi kevään pääsykokeisiin (lukion 5 kurssia) ja haen avoimeen yliopistoon suorittamaan biologiaa etäopintoina.

Hauskaa, kun on taas tavoite ja suunta.