Ihastuminen väärään ihmiseen

Ihastuin aivan vääränlaiseen ihmiseen. Sitten ihmettelin, miksi minulla on koko ajan niin kauhea olo. Luulin, että kyse on intuitiosta, joka varoittaa minua jostakin toisen suhteen tai menneisyyden triggereistä eli että jokin nykyisessä tilanteessa muistuttaa menneistä traumoista ja pahoista kokemuksista ja aktivoi pelon ja traumat.

Mutta ei. Kyse ei ole oikeastaan kummastakaan. Vaan siitä, että oon koko ajan TIENNYT, ettei mulla ole sen ihmisen kaa mitään tulevaisuutta, että en halua enkä voi olla sellasen ihmisen kanssa, eli ei oo mitään toivoa tai järkeä missään, mutta silti olen onnistunut ihastuun ja pidän tunteilla kiinni vaikka samalla tiedän, että pitää päästää irti ja sit oon sekasin. Ja myös se, että koska ei sovita YHTÄÄN yhteen, se näkyy joka hetki kaikessa meidän välillä ja siinä mitä se tekee jne. ja siitä tulee myös paha olo koko ajan. Kyse on siis järjen äänestä, osin myös vaistoista, jotka repivät irti samalla, kun tunteet pitää kiinni.

Mulle on käynyt kerran aiemminkin näin (oikeasti lukuisia kertoja, mut nuorena en osannut ajatella järjellä, aistin vain tilanteen mahdottomuuden ja epäterveellisyyden, mutta en olisi osannut lähteä). Ihastuin muutama vuosi sitten herra fyysikkoon, joka oli kyllä kunnollinen aikuinen fysiikan lehtori, mutta IHAN vääränlainen mulle, vaikka olikin älykäs ja rakasti filosofiaa, mutta tunneäly ihan olematon, samoin keskustelukyky ja myös itsetiedostus jne. Meillä oli kiihkeä lyhyt romanssi, mutta tiesin, että EI, että mun on lopetettava se ja revin itteni irti.

On helvetin hirveää repiä ittensä pois, jos on voimakkaat ihastumistunteet. Pää on täynnä "entä jos..." ajatelmia, vaikka tietää, ettei missään oo järkeä. Hyi olkoon.

Haluan olla yksin

En halua miehiä elämääni. Tunnen hyvin vahvasti, että on koittanut aika, jolloin elän täysin yksin. Ensimmäistä kertaa koko elämässäni HALUAN olla yksin. Ihan yksin. Olen aina etsinyt rakkautta tai tapaillut tai seurustellut. AINA. Mutta nyt on tullut hetki, jolloin koen, että kaikki se aiheuttaa mulle niin paljon kärsimystä, että pelot, joita oon tuntenut yksin olemista kohtaan, on muuttuneet täysin mitättömiksi sen rinnalla. Olen valmis olemaan yksin. Ihan rauhassa, etsimättä ketään.

En ole KOSKAAN ollut rauhassa, levollisena yksin. Olen kärsinyt viimeiset 20 vuotta poikien takia. Olen ollut KOKO AJAN ihastunut johonkuhun, ja nuorempana kun olin sekasin, ne hyvin usein päätyi katastrofiin ja hajotin itseäni TAI sitten se toinen oli kunnollisempi tapaus ja ihastui muhun, jolloin ahdistuin ja pakenin ja mun oli siitä tosi huono olo. Tai sitten olen seurustellut ja kärsinyt siitä. Tai etsinyt jotain ja stressannut siitä. Aina jotain paskaa.

Mutta nyt. Ihan uskomaton fiilis, kun tajuaa, että HALUAN olla yksin. Niin vapautunut, helpottunut ja hyvä. Ei enää stressiä mistään. Ei ahdistusta, huolta, pelkoja. Voin keskittyä täysin opiskeluihini ja Eeviin. Ja on asia, johon haluan omistaa nyt elämäni. Haluan omistaa elämäni täysin yliluonnollisille asioille, Jumalalle ja intuitiolle ja dalai lama -jutuille (eli dalai lama on mun idoli ja haluan kulkea sitä tietä, kehittyä kohti sellaista ihmistä eli rakkautta). Haluan tutkia niitä asioita. Koen, että mun ateistimiehet on aina estäneet mua jotenkin elämästä täysillä tuollaista elämää, ne on vetäneet mua poispäin siitä mystiikasta. Koen, että mun elämässä on johdatus ja nyt voin vihdoin täydellisesti seurata sitä, antaa sen viedä.

Ihana yksinäisyys. Niin täydellinen. Ei enää stressiä, ei huolia, ei mitään sellaista.

En ymmärrä, miten enää koskaan pystyn edes tutustuun kehenkään, koska mulla tutustumisprosessin ALKAMINEN aloittaa HETI kärsimyksen. Ahdistuksen, stressin ja kaiken paskan. Siis esim. jos joku pyytää kahville, jos suostun meneen, alkaa mun kärsimys. Koska alan pelätä sitä, että joudun satuttaa toista. Joudun sanoon, etten olekaan kiinnostunut tms. Ja sitten oon ihan järkyttävän ahdistunut ja tuskainen KOKO AJAN.

En jaksa enää.

Elämä menossa kokonaan uusiksi?

Heräsin viime yönä 4 jälkeen. Viestiuneen. Saan ajoittain viestiunia. Ne ovat hyvin voimakkaita unia, joiden jälkeen herään. Herään HETI unen jälkeen eli viestin saatuani, ja oloni on herätessä outo ja ravistettu. Merkityksellinen. Nämä unet välittävät minulle aina uutta informaatiota elämästäni, jostakin asiasta ja unen jälkeen suhteeni tuohon asiaan, tai johonkin siihen liittyvään asiaan, muuttuu merkittävästi ja pysyvästi. Silmäni aukeavat. Ymmärrän jotain, mitä en aiemmin ymmärtänyt. Näen asioita, joita en aiemmin nähnyt. Näkökulma muuttuu. Viestiunilla on voimaa muuttaa elämääni ja minua. Ja sen ne aina tekevät.

Tällä kertaa uni itsessään ei ole merkityksellinen. Usein kyse ei olekaan unen tapahtumista vaan jostain salaperäisestä, mikä välittyy unen kautta. Tässä unessa oli kissani, jonka hiljattain annoin pois. Nainen, joka sen otti, tuli kylään luokseni, ja hänellä oli mukanaan sekä minun ex-kissani ja oma kissansa. Tajusin, miten ikävöin kissaani (en hereillä ollessani ole tuntenut lainkaan ikävää, surua tai mitään muutakaan) ja unessa mietin, haluaisinko sen takaisin. Saisinko sen takaisin? Mutta samalla mietin, että ehkä se on nyt onnellisempi. Se todella piti uudesta kissakaveristaan. Uni taisi päättyä siihen, että tulin siihen tulokseen kuitenkin, että jääköön sinne missä on.

Tämä uni sai minut ymmärtämään, että ikävöin kissaani. Enhän antanut sitä pois siksi, ettenkö pitäisi siitä, vaan koska olen liian kuormittunut. Herättyäni pohdin hetken, hakisinko sen takaisin, voisinko hakea. Sitten tajusin tuon, mitä jo kirjoitin. Että annoin sen pois, koska olen kuormittunut. Ja ymmärsin, että ratkaisu oli oikea.

Mutta jotenkin tämä uni ja sen herättämät ajatukset johdattivat minut ymmärtämään, että olen liian uupunut. Liian kuormittunut. Koko ajan.

Ja TÄMÄ lopulta johdatti minut suuriin oivalluksiin, joiden seurauksena koko elämäni voi muuttua perustavanlaatuisella tavalla. Ei oikeastaan ulkoinen elämäni, vaan tavoitteet, joita olen asettanut itselleni koskien jopa koko elämääni. Elämänsuunnitelmani. Haaveeni. Tavoitteeni. Pyrkimykseni. Ajankäyttöni. Jne.

Olen lukiosta asti rakastanut psykologiaa ja kokenut, että kuulun yliopistoon ja lukemaan psykologiaa. Se on yksi niistä asioista, jotka haluan saavuttaa tässä elämässä: päästä yliopistoon ja valmistua psykologian maisteriksi. EHKÄ väitellä tohtoriksi asti.

Lukion jälkeen en pystynyt saavuttamaan tätä tavoitetta, koska olin emotionaalinen sekasotku. hajalla. Epäkypsä. En vielä valmis. Kykenemätön lukemaan pääsykokeisiin. Kykenemätön pitkäjänteiseen työskentelyyn.

Monta vuotta meni siinä, kun tein kaikenlaisia "hanttihommia", joilla tienasin elantoni. Sitten opiskelin sosiaalialaa, koska ajattelin, että ehkä se jotenkin vastaisi psykologiaa, mutta käytännön muodossa (pääsin kiertämään pääsykokeen, joka oli kompastuskiveni, koska en pystynyt lukemaan siihen [ADHD?]. Alavalinta oli järkyttävän väärä. Opinnot jäi kesken.

Sitten olin äitinä monta vuotta (ja olen edelleen).

Viime vuonna hain ensimmäistä kertaa yliopistoon niin, että osallistuin pääsykokeeseen. Pystyin VIHDOIN lukemaan siihen. Jäin 4. varasijalle. Tänä vuonna uusi yritys.


MUTTA. Tänään ensimmäistä kertaa kyseenalaistin tämän tavoitteeni. Minulla ei ole hajuakaan siitä, pystynkö tekemään niitä TÖITÄ, joihin kyseinen koulutus valmistaa. Opettajan työ, psykologin työ... Paljon paineita. Sosiaalista kuormitusta. En mitenkään voi tietää, kestäisinkö. Tutkijan työ taas sisältää omat ongelmansa.

Vuosien vuosien ajan kuvittelin, etten koskaan löydä rakkautta. Aspergerin takia vaikutti siltä, että jään yksin. Aluksi olin sosiaalisesti ja emotionaalisesti liian jälkeenjäänyt, kypsyin niiltä osin myöhään seurustelukypsäksi (yli 20-vuotiaana). Sitten taas olin liian rikkinäinen. Ja huonossa parisuhteessa. Joten ajattelin aina, valmistelin itseäni siihen, että jos jään yksin (tai huonoon suhteeseen, jossa olin yksin), tarvitsen jotain, millä täytän elämäni. Jotain, mikä korvaa rakkauden. Ja täytin elämäni projekteillani ja psykologiahaaveillani.

Mutta nyt olen löytänyt sen, mitä aina eniten kaipasin. Rakkauden. Oikean ihmisen. Oikean suhteen.

Ja nyt minun ei tarvitse enää hukuttaa itseäni omiin kiinnostuksen kohteisiini. Hakea täyttymystä ja merkitystä elämälle opiskelusta, urasta tms.

Koska resurssini ovat rajalliset, joudun valitsemaan. En saa kaikkea. Tulen koko ajan yhä tietoisemmaksi rajallisista resursseistani. Ja ymmärrän, miten tärkeää minun on koko ajan tiedostaa resurssieni rajallisuus, heikko stressinsietokykyni, ja huomioida ne koko ajan ja kaikessa. Näin opin lopulta elämään itselleni optimaalisimmalla tavalla.

Haluan, että energiani on rakkaideni käytössä. Lapseni. Ja nyt myös mieheni. Ja myöhemmin yhteisten lapsemme. Tarvitsen resurssini heille. Ihmissuhteisiini. Haluan antaa ne heille.

Se tarkoittaa sitä, että minun täytyy luopua lähes kaikesta muusta.

Olen monta vuotta miettinyt, että tykkäisin aika varmasti työskennellä kaupassa. Varsinkin täyttää hyllyjä. Se olisi IHANAA. Tänään kävin S-marketissa ja valitsin hiusväriä. Hiusvärit olivat hyllyssä AIVAN sekaisin. Siis ihan sikin sokin kuin niitä ei olisi kuukauteen järjestelty. Syvennyin järjestelemään niitä varmaan vartiksi. Nautin siitä. Ja minua ei yhtään kiinnostanut ihmetteleekö joku. Siinähän ihmettelee.

Luulen, että resurssini riittäisivät osa-aikaiseen työskentelyyn kaupassa. Tai sitten voisin pohtia, mikä muu työ voisi olla sellainen, että voisin aloittaa sen jo pian ja se ei kuormittaisi liikaa. Johon voisin opetella vaikka oppisopimuksella.

Tärkeintä olisi ehkä miettiä työtä kuormituksen kannalta.

Sillä vaikka olisin älykäs ja luova ja monella tapaa kyvykäs, alan VIHDOIN myöntää kolikon toisen puolen. Rajallisuuteni. "Sairauteni". Olen invalidi. Siitä ei yksinkertaisesti pääse mihinkään. Kapasiteettini on olemattoman pieni. Ylikuormitun kaikesta. Resursseja on todella vähän.

Paula Tillin kirja Toisin oli minulle suunnattoman tärkeä juuri siinä, että se sai minut lopullisesti ymmärtämään, että Aspergerin oireyhtymän takia asia on niin. Olin toki jotenkin tiennyt, että jaksamisongelmani ja ylikuormittumiseni liittyvät aspergeriin, mutta vasta kun Tilli selosti tarkasti omista jaksamisongelmistaan, ymmärsin asian täydellisesti. Ymmärsin, miten tärkeää minun on koko ajan tiedostaa ja ottaa huomioon tämä rajoitteeni.

Voisin sitten ehkä jaksamiseni mukaan joskus omalla ajallani kääntää ja julkaista kirjoja. Silloin kun on aikaa ja se tuntuu hyvältä. Ja opiskella psykologiaa avoimessa ja ehkä joskus, vaikka kun lapset ovat lentäneet pesästä, hakea yliopistoon. Koska siinä ei ole koskaan ollut tärkeää ammatin hankkiminen vaan yksinkertaisesti vain näyttää itselle, että pystyn siihen. Tai saada se kokemus. Haluan vain kokea sen asian tässä elämässä. Ihan sama vaikka olisin silloin 50.

On aika miettiä kaikkea uusiksi.

Aika alkaa hyväksyä se, että minä OLEN invalidi. Ja jos vaikuttaa todella pahalta, hakea eläkettä. Mutta se on edessä vasta sitten, jos yritän ja hajoan ja luovutan. Nyt minä vielä yritän.

Selvästi seinähullu

(Tämä teksti on jatkoa jännitysnäytelmään nimeltä Meedio vai hullu)

Olen tullut siihen tulokseen, että olen täysin hullu. Menkat alkoi sitten maanantai-tiistaiyönä kunnolla ja tänään ovat loppumassa (minulla ihan normaalia, että vuotoa tulee kunnolla vain pari päivää ja sitten alkaa hiipua). Päätin eilen, että en ole raskaana ja olen kuvitellut kaiken. MUTTA myöhään illalla havaitsin mielestäni taas sitä lievää pahoinvointia, mutta selitin itselleni, että "ääliö, sä kuvittelet", mutta tänä aamuna sitä tuntui taas. Olen siis HULLU. Se pahoinvointi on luonteeltaan selvää raskauspahoinvointia eikä voi selittyä millään muulla, joten joko olen raskaana tai hullu. Eli hullu.

Sen lisäksi mielialani eivät ole vähääkään normaalit. Olen ollut nyt 3 päivää TODELLA depressiivinen ja itkuinen. Siis TODELLA. Aivan totaalisen epänormaali mielentila.

Olen hullu, hullu, hullu. Seinähullu.

Soitin äitiysneuvolaan ja sain lähetteen verikokeisiin. Kysyin koska kannattaa mennä, jos kiinnittyminen tapahtui sunnuntaina, ja sanoi, että jos jaksan odottaa, niin ensi viikon lopulla. Varasin sen sitten ensi viikon torstaiksi. Sitten katsotaan, miten hullu olen. Seinähullu.

Hmph. Nyt leikin sitten siihen asti hullua. Koska en nyt usko, että olen raskaana ja en halua olla, mutta aivoni eivät nyt usko, että en ole. Pyh.

Meedio vai hullu (tai kenties molemmat?)

Alan nyt sitten vatvoa täällä tätä suurta jännitysmysteeriotani, kun en viitsi viikkotolkulla piinata läheisiäni jatkuvalla arpomisellani... Eli käynnissä on jännitysnäytelmä nimeltä Raskaana, vai ei. Jos olen, olen meedio. Jos en ole, olen vain sekopää. Tosin tämä ei ehkä ole kaunis puheenaihe täällä. No, koitan olla kuvailematta kaameita yksityiskohtia.

Kertomus alkaa siitä mysteerisestä aamuhetkestä, joka oli joko ke 1.1. tai pe 3.1 ja jolloin herättyäni tunsin ohimenevän hetken ajan selvää kuvotusta. Ja sen jälkeen jokaisena aamuna. Kansalainen ei mitenkään ymmärrä, miten hän olisi voinut kuvitella asian. Eikä sen kaltaiselle tuntemukselle ole kyllä olemassa muuta selitystä kuin raskausasiat.

Normaalisti kiertoni 28.pvä (jolloin menkojen VIIMEISTÄÄN olisi pitänyt alkaa) olisi ollut ma 6.1. MUTTA aloitin e-pillerit viime menkojen alkamispäivänä ja söin niitä viikon (lopetin ne, koska herkkänä ihmisenä en halua sotkea hermostoni kemiallista tasapainoa ja pillerit pelottivat minua, tuntuivat aiheuttavan mm. masennusoireita ja pelkäsin, että ne laukaisevat masennuksen). Lopetin ne sunnuntaina 15.12. Lopettamisen takia tuli vielä tyhjennysvuotoa muutama päivä.

Asioita tutkittuani olen tullut siihen tulokseen, että pillerit ovat siirtäneet ovulaatiota ja samalla seuraavien menkojen alkamisajankohtaa. Ovulaatio tapahtuu pillerien lopettamisen jälkeen ehkä parin viikon kuluttua. Olettaisin, että pilleriepisodi siirsi menkojen alkamisajankohtaa noin viikolla. Laskeskelin, että viimeistään eilen olisi pitänyt kuukautisten alkaa.

Pahoinvointia on ollut joka päivä ja en käsitä, miten voisin kuvitella sen. Viime yönä tapahtui jotain outoa. Olin todella omituisessa mielentilassa ja itkin monta tuntia, koska tunsin, että sisälläni on joku. Ihan kuin se olisi kommunikoinut minulle jotenkin. Tai aistin sen olemassalon jotenkin. Tuntui todella erilaiselta kuin normaalisti ja koin, että jotain tapahtui ja tulin ihan varmaksi raskaudesta.

Mutta tein testin (neljännen) ja se oli negatiivinen. Ostin vieläpä herkimmän mitä löytyi. Ja sitten tänään alkoi "menkat". Jos niitä menkoiksi voi kutsua. Nyt tulee se ei-kaunis kohta... :) Koitan kiertää sen. Eli siis ei näitä kyllä menkoiksi voi kutsua. Yksi punainen viiva ilmaantunut koko päivänä.

Joten teoriani tällä hetkellä on se, että viime yönä tapahtui kiinnittyminen. Munasolu siis kiinnittyy kohtuun. Se tapahtuu noin 6-12 päivää hedelmöittymisestä ja voi aiheuttaa verenvuotoa ja mahakramppeja, eli samantapaista kipua kuin menkoissa. Kiinnittymisvuoto vain on niukempaa, siinä yleensä ei ole niitä kaiken maailman könttejä ja ne mahakivut on lievempiä. Kaikki täsmää. Yleensä joudun aina ottamaan särkylääkkeen kuukautisten alkamispäivänä, mutta tänään mahassa olevat tuntemukset ovat olleet erilaisia. Jopa miellyttäviä. Lievää kuukautismaista kipua, mutta jotenkin pehmeää, ei lainkaan epämiellyttävää. Ja no, tuskin sitä viirua voi MENKOIKSI kutsua.

JOS kiinnittyminen tapahtui vasta yöllä, testit ei vielä näytä plussaa vaan vasta noin viikon kuluttua.

Ja silloin 1.1 tai 3.1 oli suunnilleen tapahtunut hedelmöittyminen ja jostain syystä huomasin heti, että jotain on tapahtunut, jo niin varhaisessa vaiheessa. Kiinnittyminen olisi viime yönä tapahtunut juuri aikataulussa.

Piinaavaa.

Joten tässä siis tutkin, miten nämä "menkat" edistyvät. Löysin hyvän artikkelin, jossa kuvataan, miten pystyy erottamaan kiinnittysmivuodon menkoista. How to Recognize Implantation Bleeding.

Eli joko olen "meedio" ja todella aistin asioita ja olen raskaana tai sitten olen vain sekopää. On vaan niin varma olo kuin vain voi olla. Ja en siis välttämättä HALUAISI olla raskaana juuri nyt, vaikka ei se nyt ehkä katastrofikaan ole. Tai riippuu oikeastaan toisen osapuolen mielipiteistä. Ihan suunniteltu asiahan kun tämä ei ollut vaan hiukan eräänlainen accident. Tosin olen sellaisen ihmisen kanssa, että minua ei haittaisi kauheasti, jos tällainen accident on tapahtunut, vaikka tietysti kivempi olisi, jos maha-asukas tulisi vasta sitten, kun sitä on erityisesti suunniteltu tai toivottu etukäteen ja kaikki osapuolet varmasti ovat siihen valmiita.

En ole aikoihin päivittänyt situationia, ja olen tavannut erityisen ihmisen :). Viime yönä oli kyllä oikein pillitysyö (kiitos hormonien) ja pillitin sitäkin (asianomaisen läsnäollessa), että kun olen luullut, etten löydä rakkautta ja saa koskaan olla toisen ihmisen kanssa aidosti onnellinen, mutta Jumala onkin nyt ilmeisesti päättänyt antaa tämän asian minulle. Ja se on asia, jota olen eniten koko elämäni aikana halunnut kokea ja löytää. Tuntuu, että sitten minulla on ihan kaikki. On ihminen, jota rakastaa ja on Eevi. Ja se on ihan totta, ettei elämässä millään muulla ole mitään väliä kuin rakkaudella.

Se minun ihmiseni on... Everything I have ever wanted or needed. Vihdoinkin joku kohtelee hyvin ja rakastaa ja on... Kiltti ja hellä ja sellainen, jota voin arvostaa ja on yhteisiä arvoja ja kiinnostuksenkohteita ja paljon tekemistä yhdessä ja... No, SOVITAAN YHTEEN :). <3

Blogissa käytetystä kielestä

Tämä blogi tulee pysymään pääasiassa suomenkielisenä, vaikka mahdollisesti kirjoitan joitain tekstejä englanniksi. Suomenkielisyys on tietoinen valinta. Englanninkielellä on jo saatavana loputtomasti tietoa eri muodoissa (blogit, kirjallisuus jne.) ja koen erityiseksi asiakseni tuoda tietoa suomenkielisille lukijoille (mitä varten olen perustanut myös oman minikustantamoni). Koen Suomen omaksi kohderyhmäkseni. Tietyllä tapaa suoritan mielenkiintoista koetta ja tutkin, pystynkö vaikuttamaan suomalaisten ihmisten tietoisuuden tasoon (tämä blogi on vain yksi vaikutuskanava), muuttamaan täällä vallitsevia käsityksiä eri asioista. Tämä ei ole mikään tietoinen tavoite vaan jonkinlainen kutsumus, intuitiivista johdatusta. Elän pohjavirtojen kuljettamana, alitajunnasta kumpuavan voiman ohjaamana. Elän todeksi sitä, minkä koen sisälläni oikeaksi ja tärkeäksi.

Mikä on alitajunta? Kvanttifysiikkaan perustuva selitysmalli

Amit Goswami esittää kirjassaan God is not dead äärettömän kiinnostavia ajatuksia alitajunnasta ja tietoisuudesta. Goswamin kvanttifysiikkaan perustuva teoria selittää meille, mikä on alitajunta, mistä syntyy subjekti-objekti (minä-maailma) kokemus eli minäkokemus, mitä on luovuus. Tämän tekstin pohjaksi voi halutessaan lukea aikaisemman kirjoitukseni Tietoisuus luo materiaalisen todellisuuden, jossa esittelen kvanttifysiikan perusteita Goswamin kirjan pohjalta ja joka voi auttaa hahmottamaan sitä, mistä tässä puhutaan.

Alitajunta

Meillä kaikilla on alitajunta, jota Freud kutsui tiedostamattomaksi. Lisäksi meillä on tietoisuus.

Goswamin mukaan alitajunnassa tapahtuu prosessointia, mutta ei kvanttiaaltojen romahdusta (kuten sanoin, lukekaa se edeltävä kirjoitus, jos haluatte ymmärtää tästä jotakin). Toisin sanoen alitajunta on supertajunta, jumalatajunta, kvanttitajunta... Siellä olemme yhteydessä universumiin, muihin ihmisiin, Jumalaan ja kaikkeen mitä on olemassa. Jung kutsui sitä kollektiiviseksi alitajunnaksi. Siellä me kaikki olemme yhtä. Siellä "possibility objects interact with other possibility objects" toisin sanoen alitajunnassa olemme yhteydessä mahdollisuuksien kvanttiaaltoihin, uimme mahdollisuusaaltojen valtameressä, olemme yhteydessä kaikkeen, kaikkiin olemassa oleviin mahdollisuuksiin.

Tiedostamaton ja tietoisuus ovat tässä kohtaa hieman ongelmallisia termejä, sillä alitajunta on tietoisuutta, mutta ei sellaista tietoisuutta, josta olemme tietoisia... Englanninkielessä tarjolla on paremmat termivaihtoehdot eli on consciousness ja awareness. Alitajunnan suhteen: "no awareness". Eli meidän egomme ei ole tietoinen alitajunnasta, vaikka kyse on omanlaisestaan (kosmisesta) tietoisuudesta (meneekö tarpeeksi hankalaksi?).

Mutta sillä hetkellä kun tapahtuu romahdus ja mahdollisuusaallot jähmettyvät hiukkasmuotoon ja todellisuus aktualisoituu eteemme, saa ilmenemismuodon, tapahtuu valinta, sillä hetkellä syntyy tietoisuus eli se tietoisuus, jolla tarkoitetaan tätä meidän arkitajuntaa. Himputin termit.

 Alitajunta, kosminen tietoisuus, tekee valinnan, valitsee yhden mahdollisuuksien aalloista, ja kun valinta on tehty ja aallot kiteytyvät hiukkasiksi ja todellisuus rakentuu silmiemme eteen sekä me itse rakennumme olemassa oleviksi, sillä hetkellä syntyy minäkokemus, arkitajunta ja kaikki se, mikä on konkreettisesti olemassa.

Minäkokemus

Minäkokemus on illuusio. Minä-muu maailma -vastakkainasettelu ei ole todellinen. Mutta se on väistämätön seuraus romahduksesta (hetkestä, jolloin valinta tapahtuu ja aallot ottavat hiukkasmuodon), sillä romahduksen hetkellä syntyy sekä subjekti, se, joka havaitsee, että objekti, se joka havaitaan.

Sitä en tiedä, että miksi näin on. Miksi tarvitaan subjekti ja objekti. Miksi tämä kaikki rakentuu tänne. Miksi kosminen tietoisuus valitsee tämän tuolin, tämän pöydän, tämän maailman, nämä ihmiset.

Luovuus

Tärkein todiste alitajuisesta työskentelystä, joka istuu täydellisesti kvanttifysiiseen selitysmalliin, on luovuus. Luova prosessi muodostuu 4 vaiheesta (Wallas, 1926): valmistelut, alitajuinen prosessointi, oivallus ja toteutus. Ensimmäinen ja viimeinen ovat ihan selviä. Valmisteluun sisältyy lukemista ja perehtymistä siihen, mitä aiheesta jo tiedetään. Toteutusvaiheessa tai tuottamisvaiheessa uusi idea saa jonkinlaisen konkreettisen muodon.

Sen sijaan kaksi keskimmäistä vaihetta ovat hyvin kiinnostavia. Alitajuisen prosessin aikana mahdollisuuksien aalto leviää eli asia työstyy kosmisessa kvanttitodellisuudessa, mahdollisuusaaltojen valtameressä. Oivalluksen (insight) hetkellä tapahtuu valinta eli aalto romahtaa, ottaa hiukkasmuodon ja ilmaantuu arkitajuntaan (egon tietoisuuteen) eli tulemme tietoisiksi tästä suuresta oivalluksesta.

Sukellus hulluuteen

Tästä päivästä lähtien alan kirjoittaa tätä blogia täydellisen "hulluuden" vallassa. Kyse ei ole hulluudesta, mutta moni varmasti haluaa sitä sellaisena pitää. Alan kirjoittaa vastaanottamani kvanttienergian vallassa, mitä pidän itse todenmukaisempana ilmaisuna. Syy tähän päätökseen löytyy tekstistä Tajunta räjähti. Jos olen ennen ollutkin agnostikko, niin enää en ole. Tai olen aina lievästi, sillä pohjimmiltani olen ikuisesti sitä mieltä, ettemme voi varmasti tietää mitään, mutta nyt tämä "hulluus" alkaa muuttua niin todeksi kuin totta voi mikään olla, että annetaan palaa. Alan elää täysillä todeksi sitä, mihin uskon, minkä koen todeksi. Niin hullulta kuin se sitten saattaisikin vaikuttaa. Ja hullulta se vaikuttaa vain siksi, etteivät ihmiset yleensä uskalla heittäytyä tällaisten virtausten vietäväksi ainakaan julkisesti. Juuri tällaisen nössyttelyn on aika maailmassa loppua.

Kirjoitin aiemmin:

En tiedä, kuinka moni käsittää, miten valtava asia tämä on. Olen sanonut, että Jumala on energiaa ja kun puhutaan, että usko siirtää vuoria, sillä tarkoitetaanjuuri tätä. Kvanttifysiikkaa. Ajatusten voimalla voi periaatteessa tehdä mitä tahansa. Siirtää vaikka sitten sen vuoren. Jeesus todella käveli veden päällä ja muutti veden viiniksi. Kvanttifysiikkaa. Kaikki on totta. Haa! Olen aina tiennyt sen. Olen aina kokenut, että minulla on jokin yhteys yliluonnolliseen todellisuuteen ja nyt ymmärrän mitä se tarkoittaa. Energiaa. Kvanttienergiaa. Ilmeisesti aistin tavallista herkemmin tämän energian, vastaanotan sitä tavallista tietoisemmalla tasolla, "kuulen" mitä sillä on asiaa. Tämä kytkeytyy myös siihen, mitä ystäväni kanssa olen puhunut. Hän on sanonut, että hänen tietoisen mielensä ja alitajuntansa välillä ei ole yhtä vahvaa muuria kuin ihmisillä yleensä. Juuri näin minäkin koen. Intuitio. Alitajunnasta vyöryää paljon tietoa, viestejä, intuitiivista tietoa, jonka vastaanotamme tavallista tietoisemmalla tasolla. Sieltä alitajunnasta vyöryää kvanttienergiaviestejä ympäröivästä todellisuudesta, Jumalan puhetta, tietoa ihmisistä, asioista...

Tämä on se hulluus.

Jeesus oli todellinen. En ole kristitty. Poimin eri uskonnoista ja todellisuuden erilaisista aineksista palasia, jotka koen todeksi. Minulla ei ole mitään syytä ajatella, ettei Jeesus ollut olemassa sekä sitä, mitä hän ilmoitti olevansa. Ihmiset eivät aina huomaa vastustavansa asioita yleisen mielipiteen vuoksi. Kristinuskoa pidetään todella tympivänä asiana, jota halutaan vältellä. Siksi roskiin heitetään kaikki, mikä siihen liittyy miettimättä, voisiko kaiken sen kuran alla olla jotain arvokasta. Sanat Jeesus ja Jumala ovat krsitinuskon vaikutuksesta saastuneet ja tahriintuneet ihmisten mielissä, ne herättävät inhoa, vastustusta, torjuntaa. Koska olen asperger, olen immuuni tällaisille vaikutuksille. Muodostan itse omat mielipiteeni. Minä kyllä myös olen tuntenut noita tunteita, mieleni on oppinut liittämään ne kristinuskoon ja noihin sanoihin, mutta kykenen ylittämään nuo tunteet, astumaan niiden yläpuolelle ja tarkastelemaan, mitä kuran alle mahtaa kätkeytyä.

Jumala on energiaa. Jeesus on ihminen, jonka kautta Jumala halusi viestittää meille jotain tärkeää. Minusta kenenkään ei pidä muodostaa mielipidettä Jeesuksesta ennen kuin on hankkinut aiheesta riittävästi tietoa. Minä luin kirjan Tapaus Kristus, ja se riitti minulle. Minulla ei ole mitään syytä olla uskomatta Jeesukseen, koska uskon Jumalaan ja minulle Jeesus oli yksinkertaisesti Jumalan keino olla yhteydessä meihin.

Kvanttifysiikka selittää Jeesuksen tekemät ihmeet.

Jumala on kvanttienergiaa.

Sielumme ovat kvanttienergiaa.

Olen kirjoittanut tännekin siitä, että Jumala on elämänmuoto, joka yrittää kommunikoida meille. Olen puhunut sisäisestä äänestä, jota meidän tulisi kuunnella. Intuitiota. Se on Jumalan puhetta. Kvanttienergiaa. Todellisuuden kuisketta. Se on meidän kaikkien sisällä, jokainen voi kuulla sen. Antaa sen johdattaa. Jos siihen uskaltaa luottaa. Minä luotan. Ja elämässäni tapahtuu ihmeellisiä asioita. Ei ehkä ulkoisesti ihmeellisiä, mutta sisälläni, vuorovaikutussuhteissani... Minulla on 2 ystävää, jotka ovat laillani tosi vahvasti yhteydessä tähän kvanttienergiaan ja pystymme puhumaan näistä asioista täysin avoimesti ja polkumme täydentävät toisiaan. Kaikki tuntuu niin ihmeelliseltä. Saamme viestejä. Johdatusta. Todellisuudessa, elämässämme, on niin paljon enemmän kuin mitä voisi luulla.

Toinen näistä ystävistäni, Emilia, on puhunut jo jonkun aikaa kutsumuksestaan. Hän on aina kokenut, että hänen täytyy mennä lääkikseen. Täytyy. On vain pakko. Mutta hän ei ymmärtänyt miksi. Ennen kuin hiljattain. Hänen tehtävänsä on mennä rakentamaan siltaa. Länsimainen lääketiede on ihan uskomatonta paskaa. Se kaipaa valtavaa muutosta. Tämä ystäväni on puhunut jotain siitä, miten kaikki sairaudet ovat alkuperältään psyykkisiä, energiasta, E=mc²:sta ja kvanttifysiikasta, jostain teoriasta, jota hän on kehitellyt, ja minkä vuoksi hänen pitää mennä lääkikseen. Koska minä en harrasta niiden alojen kirjallisuutta (lääketiede, fysiikka jne.) en ole saanut oikein kiinni siitä, mitä hän puhuu.

Mutta nyt... Kävin vanhempieni luona ja olohuoneen pöydällä oli kirja. Äiti oli saanut sen lahjaksi joltain työkaveriltaan. Tartuin siihen ja silmäiltyäni hyvin nopeasti kansia ja sisällysluetteloa TIESIN, että tässä se on. Kaikki mistä Emilia on puhunut. Minun kuului ottaa se kirja, joten lainasin sen. Aloin lukea sitä, ja siinä se oli, kaikki. Emilian teoria. Mietin Emilialle, että miksi se kirja tuli minulle. Jumala haluaa, että minä luen ne asiat, jotta ymmärrän Emilian tehtävää ja ajatuksia, ja enemmänkin, sillä minun kuului lukea se kirja, se on kvanttienergian lähettämä viesti. Jumalan puhetta. Minun kuului imeä se tieto siitä kirjasta itseeni. Se vahvisti entisestään käsityksiäni todellisuuden luonteesta, Jumalasta, energiasta... Se kaikki on TOTTA.

Nyt minun täytyy kertoa tämä kaikki sille toiselle ystävälleni.

Ja koko maailmalle. Ihmisten kuuluu tietää. Heidän ei ole pakko tietää, mutta heillä pitää olla edes mahdollisuus tietää.

Tämä kirja on Alexander Loydin Paranemisen avain. Se on mieletön kirja. Yksi parhaista, joita olen koskaan lukenut. Teen siitä oman artikkelin.

Tähän päättyy tämä hulluusteksti tältä erää.

Tajunta räjähti!

E=mc²

E tarkoittaa energiaa ja mc² kaikkea muuta. Toisin sanoen kaikki on energiaa. Kaikki.

Kvanttifysiikka.

USA:n puolustusministeriö on tehnyt mm. seuraavanlaisia kokeita. Koehenkilön kitalaesta otettiin koeputkeen soluja ja koeputki kiinnitettiin valheenpaljastimeen. Koehenkilö vietiin toiselle puolen rakennusta ja kiinnitettiin valheenpaljastimeen. Koehenkilölle näytettiin televisio-ohjelmia. Rauhallisia, väkivaltaisia jne. Sen henkilön solut reagoivat kaikkiin ohjelmiin samalla lailla kuin se henkilö, "...henkilön solut rekisteröivät täsmälleen saman aktiviteetin täsmälleen samalla hetkellä kuin henkilökin". Tämä toistui, vaikka välimatkaa kasvatettiin 80 km ja solut oli otettu 5 päivää sitten.

Toisessa kokeessa, Einstein-Podolsky-Rosen-kokeessa, kaksi toisilleen ennalta tuntematonta ihmistä esiteltiin toisilleen ja he saivat tutustua pintapuolisesti. Sitten heidät laitettiin Faradayn häkkeihin 15m päähän toisistaan. Faradayn häkki estää tavallisen energia kulkemisen häkin seinien läpi, mutta ei kvanttienergiaa. Toisen koehenkilön silmään suunnattiin valo kynälampusta. "Kynälampun suuntaaminen silmään tällä tavoin aiheuttaa merkittäviä muutoksia aivosähkökäyrässä ja näkyvää pupillien supistumista". Samalla hetkellä kun valo suunnattiin toisen koehenkilön silmään, kummankin koehenkilön aivot reagoivat täsmälleen samalla tavalla ja pupillit supistuivat. Tämä toistui vaikka koehenkilöitä vaihdettiin ja välimatkaa pidennettiin.

Toisin sanoen ihmiset ovat yhteydessä toisiinsa kvanttienergian tasolla. Ilmiöt, joita on ennen pidetty paranormaaleina, selittyvät kvanttifysiikalla. Kun joku herää yöllä kello 2.15 ja aistii vahvasti, että hänen lapselleen on tapahtunut jotain ja selviää, että hänen poikansa joutui auto-onnettomuuteen juuri sillä hetkellä, kyse on kvanttifysiikasta. Jotain todella siirtyi toisesta henkilöstä toiseen. Informaatiota. Energiaa.

Yllä mainitunkaltaisessa tilanteessa "alitajuisesti siirtynyt tieto putkahti...tietoiseen mieleen." Toisin sanoen tällaista tietoa siirtyy kaiken aikaa, mutta yleensä se on alitajuista.

"Se, mitä olemme tavanneet kutsua ’mystiikaksi’ onkin useimmiten vain sitä, että joku on oppinut käyttämään hyväkseen kvanttifysiikan luonnonlakeja ja soveltamaan niitä tiettyyn tarkoitukseen. Tai...niin on käynyt sattumalta. On olemassa ihmisiä, jotka osaavat taivuttaa metalliesineitä tai siirtää kappaleita ajatuksen voimalla...Eräs kvanttifysiikan perusteorioista on, että oikean tilaisuuden tullen käytännössä mikään ei ole mahdotonta. Se, mitä olemme pitäneet mystisenä, ei ole lainkaan mystisenä, vaan aivan yksinkertaisesti kvanttifysiikkaa."

En tiedä, kuinka moni käsittää, miten valtava asia tämä on. Olen sanonut, että Jumala on energiaa ja kun puhutaan, että usko siirtää vuoria, sillä tarkoitetaan juuri tätä. Kvanttifysiikkaa. Ajatusten voimalla voi periaatteessa tehdä mitä tahansa. Siirtää vaikka sitten sen vuoren. Jeesus todella käveli veden päällä ja muutti veden viiniksi. Kvanttifysiikkaa. Kaikki on totta. Haa! Olen aina tiennyt sen. Olen aina kokenut, että minulla on jokin yhteys yliluonnolliseen todellisuuteen ja nyt ymmärrän mitä se tarkoittaa. Energiaa. Kvanttienergiaa. Ilmeisesti aistin tavallista herkemmin tämän energian, vastaanotan sitä tavallista tietoisemmalla tasolla, "kuulen" mitä sillä on asiaa. Tämä kytkeytyy myös siihen, mitä ystäväni kanssa olen puhunut. Hän on sanonut, että hänen tietoisen mielensä ja alitajuntansa välillä ei ole yhtä vahvaa muuria kuin ihmisillä yleensä. Juuri näin minäkin koen. Intuitio. Alitajunnasta vyöryää paljon tietoa, viestejä, intuitiivista tietoa, jonka vastaanotamme tavallista tietoisemmalla tasolla. Sieltä alitajunnasta vyöryää kvanttienergiaviestejä ympäröivästä todellisuudesta, Jumalan puhetta, tietoa ihmisistä, asioista...

Wau. Siistiä.

Kvanttifysiikka. I LOVE it.

(Lainaukset ja tieto peräisin Alexander Loydin ja Ben Johnsonin kirjasta Paranemisen avain)

Jumala puhuu meille

Kun tässä elämäni aikana olen pohtinut pitkään ja hartaasti suhdettani Jumalaan, uskontoihin, kristinuskoon ja sen sellaiseen, uskalsin eräänä päivänä ryhtyä uskomaan erääseen asiaan, jonka koin sisälläni oikeaksi.

Koska olen syntynyt kristilliseen maahan ja varttunut kristityssä suvussa, on kristinusko luonnollisesti ollut se uskonto, johon olen joutunut eniten ottamaan kantaa ja selvittämään suhteeni siihen. Lapsena ja nuorena inhosin koko kristinuskoa. Mutta sitten keskellä pahimpia kriisejä, noin 16-vuotiaana, aloin etsiä Jumalaa. Tämän jälkeen noin 10 vuoden ajan pohdin pääni puhki kristinuskoa ja suhdettani siihen. Minua vaivasivat monet asiat. Kristityt sanovat, että Raamattu on Jumalan sanaa ja ilmeisesti sitä pitäisi pitää kirjaimellisesti totena. No, tähän en todellakaan pystynyt. Jonkun aikaa mitin, pitääkö minun todella yrittää aivopestä itseni ja muuttua ulkoapäin ohjelmoiduksi robotiksi, joka nielee kaiken, mitä muut ihmiset kristinuskosta, Jumalasta jne. sanovat.

Kun tajusin, etten mitenkään voi tehdä niin, uskalsin uskoa todeksi erään yksinkertaisen asian. Kuka sanoo, että Raamattu on Jumalan sana ja kirjaimellinen totuus? Muut ihmiset. Kuka on kirjoittanut Raamatun? Muut ihmiset. Keitä ovat kristinuskon auktoriteetit, joita koin, että minun pitäisi uskoa? Muita ihmisiä.

Miksi nämä muut ihmiset olisivat minua suurempia asiantuntijoita Jumalan suhteen? Miksi minun pitäisi niellä heidän käsityksensä ja puheensa sellaisinaan, aivopestä itseni?

Ei MISTÄÄN syystä.

Tajusin, että Jumala puhuu suoraan minulle. Jumalahan on minussa, koska minussa on sielu, joka on osa Jumalaa tai jotain sellaista. Minun ei tarvitse tehdä muuta kuin kuunnella sisintäni. Intuitiota. Sisäistä ääntä. Resonoida kaikki sitä vasten. Uskon, että se on Jumalan ääni.

Mutta koska me olemme ihmisiä, myös minä, tuo ääni ei (ainakaan yleensä) erotu puhtaana vaan siihen sekoittuu muita sisäisiä ääniämme, kuten alitajunnasta nousevaa tietoa ja milloin mitäkin inhimillisiä mielenliikkeitä ja kulttuurimme, historiallinen kontekstimme, kaikki vaikuttavat sisäiseen ääneemme tai tulkintoihin, joita teemme niistä. Ja juuri tämän takia, vaikka Raamattu olisi Pyhän hengen innoittamaa tekstiä ja välittäisi rivien välissä jonkinlaista Jumalan sanomaa, se on ihmisten, oman aikansa ja sen ajan kulttuurin tuote. Inhimillinen tekele.

Ja samasta syystä kaikki papit ja pastorit ja piispat ja suuret uskonnolliset auktoriteetit ovat vain ihmisiä, jotka tulkitsevat todellisuutta omien lasiensa läpi eikä ole mitään syytä, miksi minun pitäisi uskoa heitä silloin, kun se, mitä he sanovat, sotii omaa järkeäni, intuitiotani tai mitä tahansa vastaan.

Nuuskin täällä maailmassa omin nokkineni ja muodostan asioista omat käsitykseni. Kaikki muu on aivopesua.

Joten tehkää tekin samoin. Nuuskikaa omin nokkinenne ja koittakaa vapautua ulkopuolelta tulevista rajoitteista ajattelussanne. Tulkaa niistä tietoisiksi, kaatakaa ne, kyseenalaistakaa ne ja hyväksykää ne, jos ne ovat teidän mielestänne hyviä ja paiskatkaa roskiin, jos ne ovat teistä paskoja.

Pappi Antti Kylliäinen on tällainen rohkea ajattelija, joka uskaltaa ajatella itse. Suosittelen kaikille hänen Kaikki pääsevät taivaaseen. Eikä senkään kirjan sisältöä tarvitse niellä pureskelematta. Ei KUULU niellä pureskelematta. Mutta se tarjoaa hyvää materiaalia ajateltavaksi.
kirjaansa

Jumalaa ei tarvi etsiä sen kauempaa kuin itsensä sisältä. Se on loogisin paikka, jossa Jumala voi sijaita.


“There is no truth except the truth that exists within you. Everything else is what someone is telling you.” 
― Neale Donald Walsch, Home with God: In a Life That Never Ends