Hedonismin paradoksi

Yritän kuvailla tätä hedonismin paradoksin kaameutta elämässäni. Se menee näin.

Kaikki HYVÄT asiat elämässä on jostan syystä sellaisia, että niihin on vaikea keskittyä, niitä on vaikea aloittaa ja niitä on vaikea saada aikaan. Joten NIIDEN sijaan sitä huomaa tekevänsä koko ajan kaikkea PASKAA. On paljon HELPOMPAA ja tuntuu tällä välittömällä sekunnilla paremmalta tuijottaa typeriä tv-ohjelmia, maata sängyllä ja itkeä, syödä karkkia, pelata tietokonepelejä ja hengata facebookissa. On paljon helpompaa elää impulssien mukaan. Tehdä sitä, mikä juuri nyt huvittaa ja olla tekemättä sitä, mikä ei huvita, kuin PONNISTELLA impulsseja vastaan joka hiivatin sekunti ja joko TIETOISESTI PAKOTTAA itseään tekemään jotain, mitä ei yhtään jaksa/huvita tai pakottaa itsensä olemaan tekemättä jotain, mikä huvittaa. 

MUTTA sitten kun antaa periksi taistelussa ja tekee sitä, mikä tuntuu tässä nimenomaisessa sekunnissa helpoimmalta, onkin koko ajan helvetin paska olo. Elämästä tulee merkityksetöntä kuraa ja samalla vihaa itseään ja heikkouttaan. Puhumattakaan kaikista niistä asioista, jotka oikeasti kuuluisi hoitaa eikä hoida.

JOS kykenisi tekemään sitä, mikä tällä sekunnilla tuntuu helvetin paskalta kuralta, koska on vaikea keskittyä ja ei sitten millään jaksaisi/kykenisi/huvittaisi, tuleekin hyvä olo. Tekee sitä, mitä aidosti haluaa. Saa aikaan. Saavuttaa asioita. Huolehtii terveydestään. Hyvinvointi ja onnellisuus lisääntyy.
MIKSI???? Tästä kaikesta on tehty näin helvetin vaikeaa kysyn vaan.

Ja kun siis jokainen päivä ja jokaisen päivän jokainen sekunti on tuon asian kanssa painimista, koska minun aivoja ei huvita koskaan oikeastaan tehdä mitään ja pitää käydä se hirveä painiottelu aivojensa kanssa, että saa itsensä nukkumaan, hereille, syömään aamupalan, syömään lounaan, syömään JOTAIN, ulos ovesta, tekemään yhtään mitään.

Kirotut aivot. Kirottu ADHD. Kirouksien kirous sanon minä. Mutta minähän en luovuta. Jatkan tätä helvetin tappelua aivojeni kanssa. Jos en pysty voittamaan, en anna niittenkään voittaa liian helpolla. Pistän kampoihin. Saan erävoittoja. Näytän keskaria. Ni.

Mielihyvä vs. onnellisuus

Yksi mieleenpainuvimmista asioista, jotka olen koskaan kirjasta lukenut, oli se, kun jossain joku joskus sanoi, että mielihyvää ja onnellisuutta ei pidä sekoittaa toisiinsa. Joskus jotkut asiat tuottavat mielihyvää, mutta eivät lisää onnellisuutta pätkän vertaa. Voivatpa oikeastaan vähentää sitä.

Minun kokemukseni on aika lailla sellainen, että kaikki HUVItekeminen, kuten tv-sarjat, huvikirjat, tietokonepelit jne. ovat mielihyvää tuottavia, eskapistisia asioita, jotka eivät tuon primitiivisen mielihyvän lisäksi tuo elämään mitään hyvää. Ne EIVÄT lisää onnellisuutta vaan päinvastoin tuntuvat vievän sitä. Vähän sama kuin karkin syöminen. Se voi tuottaa välitöntä mielihyvää, mutta aiheuttaa samalla usein negatiivista oloa omien arvojen ja pyrkimysten vastaisesta käytöksestä. Oikeastaan kaikki tuollaiset välitöntä mielihyvää tuottavat toiminnot ovat luonteeltaan varsin addiktoivia. Stimuloivat aivojen mielihyväkeskusta. Primitiivistä, jopa tuhoisaa mielihyvää.

Koen, että elämäni on laadukkaampaa ilman moisia. Koen olevani onnellisempi, kun keskityn asioihin, jotka tuottavat aidompaa, syvempää ja laadukkaampaa mielihyvää – ei tuota primitiivistä, addiktiivista, välitöntä mielihyvää vaan sitä, joka kumpuaa omien arvojen ja pyrkimysten mukaan elämisestä, mielenrauhasta jne.

Skeptikko vai henkinen hedonisti?

Miikan mielestä olen vahvasti biasoitunut henkinen hedonisti.

Minusta taas kyse on siitä, etten EHDI ja JAKSA perehtyä joka ikiseen asiaan HELVETIN tarkasti ja penkoa jokaista pohjamutaa ja koska vaikka sen tekisin, en koe, että voisin lopulta tietää, mikä kaikki on kusetusta ja mikä totta ja mikä kenties totta, mikä virhettä erhettä valhetta, joten hyvin usein keräilen tietohiukkasia sieltä täältä ja kursin niistä kokoon jotain, mikä sillä hetkellä vaikuttaa todennäköiseltä.

Minusta tässä maailmassa ei voi luottaa mihinkään (esim. julkaistuihin tutkimustuloksiin, mediaan jne.).

Mutta en jaksa elää niin, etten ota kantaa MIHINKÄÄN, joten otan. Mutta tiedän, että se on vain kanta. Yksi kanta maailman sisältämistä monista vaihtoehdollisista kannoista.

Koska tietoa ei ole ja mihinkään ei voi luottaa, voi oikeastaan uskoa mihin haluaa. Loppujen lopuksi. Koska uskoi mihin vaan, se voi olla paskaa. Niin uskon sitten siihen, mikä vaikuttaa sillä hetkellä TODENNÄKÖISIMMÄLTÄ ja hauskimmalta.

Fysiologinen minä ja henkinen minä

Minulle tuli äsken oivallus. Se ei kyllä kuulosta kummoiselta näin jollekin toiselle lausuttuna.

Minun tekee joka päivä mieli herkkuja. Se on sellainen jäytävä tunne takaraivossa. Tarve. Riippuvuus. Mutta kun sitten vaellan kauppaan, minun ei välttämättä tee mieli mitään, mitä siellä on. Vaellan siellä keksihyllyltä karkkihyllylle ja jätskihyllylle ja leipomohyllylle ja taas takaisin. Aivoni haluavat jotakin, mutta se halu ei konkretisoidu mihinkään todelliseen.

Koska kyse on nimenomaan vain siitä. Halusta. Aivojen mielihyväjärjestelmä. Dopamiini. Aivot ovat oppineet yhdistämään herkut mielihyvään ja ne vaativat sitä lisää. Ne vaativat toistoa."Lisää sitä samaa!" Se on kuin paikoilleen juuttunut levy. Juuri siitä riippuvuuksissa on kyse.

Olen myös viime päivinä tehnyt sellaista, että erotan toisistaan tunteen ja ajatuksen. Saatan ajatella, että haluaisin mennä lenkille, mutta minusta tuntuu siltä, että en halua. Ajatus ja tunne ovat eri asiat. Olen lohkonut niitä erilleen viime päivinä. Teoriassa, mitä paremmin kykenen erottamaan ne toisistaan, sitä paremmin kykenen tulevaisuudessa valitsemaan vapaasti, kumpaa seuraan.

Nyt sitten istuskelen tietokoneella, katselen Orphan Blackia ja aistin sen jäytävän tunteen. "Herkkuja!" Se on alati läsnä. Päivästä toiseen. Aamusta iltaan.

Ja yhtäkkiä tuli sellainen kirkastumisen hetki, kun selvästi NÄIN MINUT erillisenä tästä biologisesta halusta, aivoistani, fysiologiastani.

Jotkut kutsunevat sitä egoksi, minä en, koska se on minusta harhaanjohtavaa. Kyse kun on yksinkertaisesti biologiasta. Aivojen toiminnasta, hemostosta, kemiasta, elimistön toiminnasta jne.

Minä biologisena olentona on "täysin" irrallaan minusta henkisenä olentona.

Ja se pirun biologinen kapistus, jossa olen kiinni, on hyvin alkeellinen, primitiivinen, vajavainen ja haluaa kaikenlaisia vääriä asioita ja pyrkii hyvin pitkälti terrorisoimaan aina oikean minäni tavoitteita.

Niiden kahden välillä on jatkuva taistelu.

 Freudilaisittain kyse lienee idistä ja egosta+super egosta. Id vs. ego


Ja sitten ne ties mitkä buddhalaistyypit taas kutsuu egoksi sitä, mikä freudilla lienee id.


No, minä kutsun niitä biologiseksi minäksi ja henkiseksi minäksi. Minä ajatuksena ja minä vietteinä, tunteina, biologiana.

Minun henkeni räytyy tämän kurjan ruumiin sisällä, joka parhaansa mukaan estää henkeäni olemasta sellainen, kuin se haluaisi olla.

Hmph.

Mutta itseasiassa myös Freudin superegoksi nimeämä osa voi johtaa harhaan. Siellä sijaitsevat ihanteet, jotka voivat olla ulkoapäin omaksuttuja tai itse asennettuja. Ihanteet eivät läheskään aina ole oikeita eli hyviä. Voi esimerkiksi jatkuvasti haaveilla laihuudesta ja stressata asiasta ja olla hyväksymättä itseään. Tämä voi olla hyvä tavoite ja ihanne tai huono. Riippuu ihan tilanteesta ja ihmisestä. Ihanteitakin tulee tarkastella kriittisesti ja kyseenalaistaen.

Mutta superego lienee osa biologista ja fysiologista rakennelmaa. Kysehän on aivoihin tallentuneista ohjelmista. Ohjelmoinnista. Ohjelmoidut asiat voivat olla hyviä, perustua oikeille arvoille, tai vääriä, perustua ihan vaan ympäristön aivopesuun, suodattamattomaan oppimiseen tms.

Hirveää tasapainoilua kaikki.

Egon, minuuden, henkisen minän, pitäisi sitten idin ja superegon seassa etsiä totuutta. Tasapainoa. Itse valittujen, oikeaksi kokemieen arvojen mukaista elämää.

Luovu välittömästä mielihyvästä

Typerä ADHD. Hedonismi. Välitön mielihyvä, joka orjuuttaa.

Yritin hieman etsiä tietoa aiheesta.

Instant gratification trap


40 Years of Stanford Research Found That People With This One Quality Are More Likely to Succeed

"Success usually comes down to choosing the pain of discipline over the ease of distraction. And that’s exactly what delayed gratification is all about."

 How to Avoid the Temptations of Immediate Gratification 

 A recent study by a team of researchers at Washington University in St. Louis found that when people waited for a reward, patient people were seen—through the lens of a functional magnetic resonance imaging (fMRI) machine—imagining the future. In more patient people, the researchers observed increased activity in the region of the brain that helps you think about the future (the anterior prefrontal cortex). The patient individuals, it seems, devoted more energy to imagining receiving their reward later.

Nämä luettuani tulin siihen tulokseen, että omaa kykyään mielihyvän lykkäämiseen voi kehittää seuraavilla tavoilla:

Mielikuvat. Jos todella pysähtyy kuvittelemaan mielessään sen, mitä tulevaisuudessa saavuttaa, jos nyt lykkää nautintoa / kestää hieman kurjuutta, voi sisältään löytää aidon motivaation toimia tavoitteellisesti – eikä impulsiivisesti. Ongelma tässä lähestymistavassa on se, että pitäisi kyetä hetkeksi hiljentymään syvästi tavoitteeseensa (tai ikäviin seurauksiin, joita valinnalla voi olla). Se vaatinee jonkinlaista meditointihetkeä. No, yritetään.

Tahdonvoimaa voi kehittää kuin lihasta. On aloitettava pikkupikkuruisilla harjoituksilla. James Clear on kirjoittanut artikkelin: 3 Surprisingly Simple Things You Can Do Right Now to Build Better Habits. Ensin valitaan tapa, joka on niiiiiiin helppo, että et voi epäonnistua.

Want to build an exercise habit? Your goal is to exercise for 1 minute today.

Want to create a healthy eating habit? Your goal is to eat one healthy meal this week.

Want to start a writing habit? Your goal is to write three sentences today.

Aloita ihan pienestä. Jatka 30 päivän ajan. Todista itsellesi, että pystyt pitämään kiinni jostain pienestä asiasta 30 päivän ajan.


Hmmm.... Jatkan aiheen käsittelyä uuden otsikon alla (käsittelee tapoja (habits).

Hedonistinen ajattelu eli mielihyväkoukussa

Olen erinomaisen tietoinen siitä, että hedostinen ajatusmaailmani on syyllinen suurimpaan osaan niistä ongelmista, jotka ovat raahautuneet mukana vielä aikuisiälle.

Hyvä artikkeli: Hedonistic thinking

Hedonismi tarkoittaa sitä, että tavoittelen jatkuvasti mielihyvää ja välttelen mielipahaa. Hedonistinen henkilö ei kestä pahaa oloa ollenkaan. Hän pyrkii välttelemään sitä kaikin tavoin. Välitön mielihyvä ohjaa elämää.

On hyvä muistaa tärkeä asia, jonka joskus jostain luin, ja jota olen sen jälkeen usein toistellut itselleni: mielihyvä ja onnellisuus ovat eri asioita. Jokin asia voi tuottaa mielihyvää lisäämättä onnellisuutta. Mielihyvää tuottava asia voi jopa vähentää onnellisuutta. Sen sijaan onnellisuuutta voivat lisätä monet sellaiset asiat, jotka eivät tuota välitöntä mielihyvää vaan mielihyvä, hyvä olo, tulee vasta viiveellä palkinnoksi ponnisteluista. Monet välitöntä mielihyvää tuottavat asiat aiheuttavat etenkin hedostinisille ihmisille riippuvuutta. Riippuvuus ei ole onnellisuutta, se on orjana olemista. Välitöntä mielihyvää voi saada tietokonepeleistä, televisio-ohjelmista, herkuista, huumeista... Hedostinen ihminen täyttää elämänsä asioilla, joista hän saa välitöntä mielihyvää, mutta jotka eivät auta pitkän tähtäimen tavoitteiden saavuttamisessa eikä henkilö ohjaa tietoisesti elämäänsä arvojensa ja tavoitteidensa pohjalta vaan elää vain hetkestä toiseen hakien hyvää oloa, hyvää fiilistä.

Osaan nykyään tiedostaa jo hyvin, milloin jokin asia tuottaa mielihyvää, mutta vähentää onnellisuutta ja on todellisten tavotteideni tiellä. Kun syön herkkuja, se tuottaa mielihyvää, mutta on todellisteni arvojeni ja tavoitteideni esteenä eli terveellisten elämäntapojen ja itsestä huolehtimisen. Toisaalta, jos herkuttelee kohtuudella, se voi olla pientä luksusta ja itsensä hemmottelemista terveellä tavalla. Kyllähän ihmisen kuuluu myös nauttia elämästä. Kun pelasin Miikan kanssa playstationilla diablo 3:sta, tajusin nopeasti, että peli aiheutti addiktiota ja tuotti valtavaa mielihyvää, mutta vähensi rajusti onnellisuutta ja tyytyväisyyttä elämään. Peli sai valvomaan liian myöhään, jolloin nukuin liian vähän ja elämänlaatu kärsi väsymyksen seurauksena. Lisäksi käytin paljon aikaa asiaan, joka on aivan merkityksetöntä, ja olisin paljon mieluummin käyttänyt sen ajan ihan muihin asioihin. Hetken aikaa taisteltuani mielihyvä vs. onnellisuus -painissa, lopetin pelaamisen ja päätin, etteivät videopelit enää kuulu elämääni. Minulla on paljon parempaakin käyttöä ajalleni kuin moinen aivoton mielihyvän tahkoaminen masiinasta.

Eräs ystäväni sanoi osuvasti, kun puhuin sokeri/nopeat hiilihydraatit -addiktiostani, että olen mielihyväkoukussa enkä missään sokerikoukussa. Tajusin hänen olevan oikeassa. Olen koukussa herkkuihin, koska saan niistä mielihyvää. Kyse ei ole suoranaisesti sokerista tai nopeista hiilareista. Kyse on siitä, millaiset asiat tuottavat mielihyvää. Eli toisin sanoen sellaiset syötävät asiat, jotka paukuttavat aivojeni mielihyväkeskusta täydellä tykkitulella, saavat minut orjan tavoin vaeltamaan luokseen yhä uudelleen. En kuitenkaan söisi pelkkää sokeria pussista, vaikka mitään muuta herkuksi luokiteltavaa ei olisi tarjolla 10 vuoteen. YÖK. En saa mielihyvää pelkän sokerin puputtamisesta. Kyse ei voi siis olla riippuvuudesta pelkkään substanssiin. Siihen liittyy muutakin. En myöskään saa kovinkaan suuria kiksejä jäätelöstä, ja jos pakastimessani lojuisi litran jäätelöpaketti, se voisi hyvinkin unohtua sinne, vaikka maailman tappiin asti. Jäätelö ei tuota minulle sen suurempaa mielihyvää kuin ruisleipäkään.

Olen mielihyväkoukussa.

Hedostinen ajattelu liittyy hyvin läheisesti tunneohjautuvuuteen, jota olen käsitellyt aiemmin blogissani. Sitä käsittelevät artikkelit löytyvät blogin oikeassa reunassa olevasta aihehakemistosta kohdasta "tunneohjautuvuus". Hedonismi ja tunneohjautuvuus ovat oikeastaan sama asia.

En koe, että tunneohjautuvuus ja siitä seuraava hedostinisuus olisi henkilön oma vika. Oli kyse sitten perimästä ja aivojen rakenteellisesta tai toiminnallisesta ominaispiirteestä tai ympäristötekijöiden vaikutuksesta, henkilö ei lapsuus- ja nuoruusiässä voi juurikaan vaikuttaa asiaan. Minulla kyse on ainakin todella vahvasta valmiista ohjelmoinnista, jonka muuttaminen on pirun vaikeaa.

Tiedostettuani asian ongelmaksi ja alettuani tutustua ilmiöön itsessäni ja elämässäni kehittäen tietoisuuttani ja itsetuntemustani asian suhteen, ensimmäiset askeleet asian muuttamiseksi olen ottanut oikeastaan siten, että olen alkanut sanoa itselleni eri tilanteissa: "Kyse on TUNTEESTA", jolloin ymmärrän, että vaikka minusta tuntuu, että haluan esimerkiksi kaupassa munkin, se ei automaattisesti tarkoita sitä, että minun täytyy tehdä niinkuin minusta tuntuu. Aivojeni on jostain syystä äärimmäisen vaikea käsittää tätä asiaa. Että tunne ei tarkoita sitä, että niin tarvitsee tehdä. Minä voin tulla tunteen ja toiminnan väliin ja valita järjen ja ajattelun avulla, miten toimin.

Olen opetellut tuota varsin yksinkertaisen kuuloista asiaa jo yli vuoden. Hiljalleen se vahvistuu ja alan yhä useammin tiedostaa H-hetkellä, että "hei, tämä on taas se TUNNE, minun ei tarvitse totella sitä".

Tunteiden valta minuun on valtava. En pidä siitä. En hyväksy sitä. Haluan eroon siitä. Haluan hallita ITSE omaa elämääni. Päättää itse asioista. Elää arvojeni ja korkeampien tavoitteideni mukaista elämää.

Hedonismi ja tunneohjautuvuus painutkoon hevontuuttiin.

Olen tehnyt nyt reilun vuoden töitä asian kanssa. Käytän erilaisia harjoituksia, joiden avulla yritän muuttaa aivojani asian suhteen.

• Yksi harjoitus on se, että tiedostan itse tilanteessa, halutessani jotain, että kyse on tunteesta ja että voin päättää toisin, päättää järjen ja ajatusten avulla toimia toisin. Jos esimerkiksi alan nyt pohtia, että haluaisin käydä ostamassa jotain hyvää, vaikka suklaata, kaupasta, voin tiedostaa, "hei, tämä on taas se tunne, minä haluan suklaata", kyse on vain haluamisesta, ja voin päättää vapautua tuosta halusta.
• Kun haluan jotain, kiellä asian tahallani itseltäni tai kun minua huvittaa jokin asia, en tee sitä, vaan jotain ihan muuta. Tämä vahvistaa aivoissani kykyä tietoisesti ohjata toimintaani järjen avulla sen sijaan, että tekisin aina automaattisesti sen, miltä tuntuu.
• Teen tahallani asioita, joita minua ei huvita sillä hetkellä tehdä.
• Teen valtavasti töitä tunteiden hallinnan kanssa pystäkseni käsittelemään negatiivisia tunteita ja selviytymään niistä, jotta kykyni sietää hetkellistä epämukavuutta ja pahaa oloa kasvaa.

Kun toistuvasti teen asioita, joita minua ei sillä hetkellä huvita tehdä, tai olen tahallani tekemättä asioita, joita minua sillä hetkellä huvittaa tehdä, vahvistan aivoissani niitä alueita, jotka vastaavat tietoisesta itsehallinnasta. Päivä päivältä, vuosi vuodelta aivoni toimivat yhä paremmin kyseisten asioiden suhteen ja tietoisesta itsehallinnasta tulee lopulta osa elämää.

Se on hidasta. Mutta luovuttaakaan en voi. En suostu olemaan invalidi. En vain SUOSTU olemaan tällainen, mikä olen. En s-u-o-s-t-u. Olen päättänyt korjata aivoni ja piste.