Unelmien saavuttaminen eli miten opin työskentelemään pitkäjänteisesti asioiden eteen

• Kirjoittamastani facebook-viestistä:
• 
  

1. SITOUTUMINEN

• Muistan aina sen yhden hetken, jolloin mun päässä syttyi lamppu. Olin ollut AINA, koko elämäni, lyhytjänteinen ja impulsiivinen. Sain aina ideoita ja rupesin tekeen niitä suurella innolla ja hetken kuluttua se into loppui ja homma jäikin siihen. AIna toi sama kaava. Innostus, hirveällä tarmolla alotin jotain, sitten innostus loppui ja homma päättyi siihen, AINA. En saanut koskaan mitään valmiiksi. Kaikkialla lojui vain keskeneräisiä asioita ja tuntui mahdottomalta, että koskaan saavuttaisin mun unelmia, koska ne kaikki vaati pitkäjänteistä työskentelyä ja sitoutumista (kirjan kääntäminen, kirjan kirjoittaminen, yliopistoon pääseminen)

  
  

  Ja silloin eräänä päivänä mä TAJUSIN, että on olemassa asioita, jotka mun on PAKKO saada tehtyä tässä elämässä tai muuten tunnen, että mun elämä meni hukkaan tai ohi ja tulen vanhana katkeraksi. Varsinkin, kun se, että ne meni ohi, on MINUSTA kiinni, mun syytä. Tajusin, että on olemassa asioita, jotka HALUAN kokea tän elämän aikana ja ne kaikki oli sellasia, että kyse on AIKAANSAAMISESTA. Vain siitä. Vain siitä, että teen TÖITÄ niiden asioiden eteen. Tajusin, että en voi IKINÄ kääntää kirjaa, jos odotan innostusta ja teen töitä vain kun olen innostunut. Se ei vaan toimi niin. Tajusin, että jotta saa aikaan pitkäjänteisyyttä vaativia asioita, on opeteltava SITOUTUMAAN. SItoutuminen. Eli kun aloittaa sen projektin, siihen sitoutuu, eli tekee, kunnes se on valmis. Ei vaan luovuta.

  
  

  Ja siitä alkaen olen pystynyt pitkäjänteisesti viemään asioita loppuun ja saavuttanut unelmiani.

  Tajusin, että sitoutuminen ja asian vieminen loppuun edellyttää sitä, etten enää seuraa impulssejani. Kun aloitan projektin, en saa aloittaa MITÄÄN muuta projektia ennen kuin se eka projekti on tehty loppuun. Tämä oli ehdoton sääntö, etten alkaisi pomppimaan taas asiasta toiseen ja kaikki jää kesken. Valitsin aina yhden projektin/asian, jonka halusin tehdä ja SITOUDUIN siihen ja en saanut aloittaa MITÄÄN muuta projektia niin kauan kuin se on esken, vaikka mua olisi kuinka paljon yhtäkkiä huvittanut alkaa kirjoittaa vaikka kirjaa tai mitä ikinä, niin ei. Kirjotin aina ylös listaan asioita, jos mun mieleen tuli uusia ideoita tai asioita joita halusin tehdä ja ne toimi PALKINTONA. Näin: "Sitten kun saan tämän projektin loppuun, saan PALKINNOKSI, aloittaa tuon super kiinnostavan uuden asian, jonka aloittamista odotan tuli perseessä".

  Se todella motivoi tekemään sen projektin loppuun! Odotin innolla sitä palkintoa! Uutta projektia. Joka oli super hauskaa kun sen aloitti ja sitten se muuttui työksi, jonka lopussa odotti taas UUSI palkinto (projekti).
• 9:

  Tein tätä' useamman vuoden. Suomensin kaksi kirjaa ja saavutin yhden niistä tavoitteista, jotka kuului listaani "asiat, jotka mun on PAKKO saada kokea / saada aikaan tän elämän aikana". Jäljellä on kirjan kirjoittaminen ja yliopistoon pääseminen.

  tosin en enää tiedä onko mun pakko kirjoittaa kirjaa

  yliopistoon on vaan pakko päästä, se ei jätä rauhaan

2. TARKKAAVAISUUDEN HALLINTA

• 
  

  Tää on vaan niin hankalaa, kun ei SAA tehä kuin sitä yhtä asiaa. Mulla on yksi käsikirjoitus Sylvi-sanni mannisen kirjoittama, sen mielisairaalakokemuksista Yhdysvalloista, se on engannniksi. Voisin kääntää sen ja julkaista ja se ois hauskaa. Mutta. Mun yli prioriteetti on nyt se yliopisto. Mun on pakko saada jo koulutus ja päästä työelämään. Olen kohta vanhus muuten ja en voi vaan aina olla työtön ja lojua tässä välitilassa.

  Joten en voi kääntää sitä. Vähän väliä huomaan pääni alkavan miettiä, että jos mä KUITENKIN voisin kääntää sitä... Mutta sitten saon itselleni: "EI. Jos sen teen, mun opiskelut epäonnistuu. Koska mun fokus irtoaa opiskelusta ja seuraus voi olla todella katastrofaalinen. Siis saatan kadottaa motivaation ja kyvyn opiskella ja mun aivot siirtyy kääntään tai sitten ne alkaa pomppia asiasta toiseen ja projektista toiseen, kun kerran vapautin ne ohjaksista ja lipsahidin kerran niin voin lipsahtaa sitten tuhat kertaa... Ja voi olla, etten saa itseäni keskittyyn ja orientoituun ja motivoituun siihen opiskeluun esimerkiksi 3 kuukauteen tai vuoteen tms....
• 10:10

  
  

  
  

  olen huomannut, että jos katkaisen mun fokuksen johkin asiaan, sitä on tosi vaikea saada takasin. Koenkin, että avain hyperfokuksen hyötykäyttöön on siinä, että 1) se pitää saada kohdistumaan toivottuun asiaan eli pitäisi jotenkin saada itsensä ainakin jossain määrin INNOSTUMAAN asiasta (motivaatio) ja haluamaan tehdä asiaa, tässä voi käyttää esim mielikuvaharjoittelua, ja se voi aktivoitua ihan silläkin, että asiaa alkaa TEKEMÄÄN ja sitten 2) hyperfokus pitää pitää lukittuna siihen asiaan eli sitä ei saisi päästää siirtymään muuhun asiaan... Eli tekee vain sitä yhtä projektia, keskittyy vain siihen yhteen asiaan kerrallaan. Näin ainakin minulla.

Matka ja taistelu jatkuvat

No niin, nyt olen levännyt (liikkumisesta ja jumpassa ravaamisesta) muutaman päivän ja pohtinut asioita. Olen palautunut ylirasituksesta ja ymmärtänyt taas paljon lisää asioita. Yksi keskeinen ongelmatekijä on tällä kertaa hyperfokus. Kun liityin gogohun, liikkumisesta tuli hyperfokukseni eli en pystynyt enää keskittymään oikeastaan muuhun. Halusin vain käydä koko ajan liikkumassa.

Hyperfokuksen takia olen putkiaivo ja kykenen keskittymään hyvin pitkälti vain yhteen asiaan kerrallaan elämässäni. Olen työstänyt tätä ja saanut hieman liikkumavaraa, mutta pääsääntöisesti aivoni toimivat tällä tapaa. Eli on aina YKSI asia, joka valtaa mieleni ja en pysty keskittymään juuri muuhun. Osaan kuitenkin nykyään säädellä itse sitä, MIHIN tämä fokus suuntautuu.

Tässä tapauksessa en vain tiedostanut, että näin oli käynyt, ennen kuin tänä aamuna. Olin jo päättänyt luopua biologian opiskelusta, mutta nousinkin uuteen taistoon ja tajusin, että minun täytyy vaihtaa opiskelu hyperfokukseksi liikunnan sijaan, niin pystyn siihen. Sitä paitsi minusta on lähinnä RENTOUTTAVAA lojua kotona opiskellen. Jumpassa ravaaminen taas on kuormittavaa, koska joudun poistumaan kotoa ja ravaamaan jossain.

En suinkaan luovu liikunnasta silti, se ei vain voi olla keskeinen intohimoni ja hyperfokukseni. Järjestän itselleni muutaman jumppakerran viikkoon ja annan aivojeni orientoitua opiskeluun.

Kaiken aikaa käy yhä selvemmäksi se, että joudun tekemään koko ajan tuplamäärän töitä kaikessa. Jos esimerkiksi opiskelen, joudun varsinaisen opiskelun lisäksi tekemään jatkuvasti hirvittävästi töitä PÄÄNI kanssa, että PYSTYN opiskelemaan. Enkä ikipäivänä pystyisi siihen, jos itsetuntemukseni ei olisi valtava ja ellen olisi ruoskinut itseäni yhä paremmaksi tietoisessa itsehallinnassa. Käyn jatkuvaa taistelua aivojeni kanssa.

Yritän myös taltuttaa perfektionismiani, joka on yksi erittäin suuri tekijä siinä, etten saa usein mitään aikaan tai luovutan asioiden suhteen. Ruoskin itseäni täydellisyyteen ja jos koen, etten pysty siihen, luovutan, koska en jotenkin tajua, että vähempikin RIITTÄÄ. Luulen, että jos en saavuta täydellisyyttä, kaikki on menetetty.

Typerät aivot. Mutta enpäs luovutakaan. Jatkan taistelua. Kohta on mennyt 15 vuotta enkä vieläkään ole yliopistossa typerän pääni ja sen ongelmien takia, mutta puserran sitkeästi eteenpäin, vaikka se olisi hidasta.

Hiljalleen, hyvin hitaasti, opin hallitsemaan aivojani ja tarkkaavaisuuttani yms.

Joten matka jatkuu. Ja taistelu.

Tarkkaavaisuushäiriö: hyperfokus

Havaitsen 2 selvästi erilaista tarkkaavaisuushäiriötyyppiä, ystävälläni on näistä toinen, minulla toinen.

Mulla on SAIRAAN paha tarkkaavaisuushäiriö. Tarkkaavaisuushäiriö EI tarkoita vain sitä, ettei pysty keskittymään mihinkään. Kate Kelly ja Peggy Ramundo kirjoittavat kirjassaan, You mean I'm not lazy, stupid or crazy?!, että tarkkaavaisuudessa on kyse paljon muustakin kuin keskittymiskyvystä tai kyvystä keskittyä pitkään yhteen asiaan. Tarkkavaisuuteen liittyvät seuraavat asiat:

• niiden ärsykkeiden valinta, joihin keskittyy
• tarkkaavaisuuden ylläpitäminen
• tarkkaavaisuuden jakaminen olennaisten asioiden kesken
• tarkkaavaisuuden siirtäminen toiseen kohteeseen

Tarkkaavaisuuden häiriöt voivat ilmetä millä tahansa näistä alueista.

Minulla ongelmana on äärimmäinen hyperfokus. En pysty keskittyyn kuin YHTEEN asiaan elämässäni kerrallaan. Ja tarkoitan sitä miltei kirjaimellisesti. En voi siivota kotona, ellen kohdista mun hyperfokusta siivoamiseen ja keskity elämässäni PELKÄSTÄÄN siihen... Tee siitä intohimoani ja unohda kaikkea muuta. En voi harrasta liikuntaa ellen keskity elämässäni VAIN siihen ja tee siitä ainoaa asiaa, mihin keskityn. Ja koska mulle on tärkeämpää mun älylliset projektit, en siis voi siivota enkä harrastaa liikuntaa vaikka kuinka haluaisin.

Nuorempana, kun en tajunnut tätä asiaa, en saanut MITÄÄN aikaan enkä saavuttanut mitään, koska en tajunnut, että mun täytyy omistautua YHDELLE asialle - sille, minkä suhteen haluan saada aikaan. Heti jos siirrän tarkkaavaisuuteni, en puhu nyt lyhyen aikavälin tarkkavaisuudesta vaan mulla on ikään kuin aivoista aktivoituna aina yksi laajempi kokonaisuus, ja jos vaihdan kiinnostuksen kohdetta, aivoista aktivoituukin TOINEN alue ja se edellinen sammuu.

Eli jos luen pääsykokeisiin, en voi kiinnostua MISTÄÄN muusta. Jos haluan kääntää kirjan, en voi tehdä MITÄÄN muuta.

Voin valita elämässäni YHDEN asian, jota teen. Siis tietysti voin välillä vaihtaa tuota YHTÄ asiaa, mutta mun täytyy jatkuvasti TIETOISESTI hallita tätä ilmiötä, tai elämästä tulee yksi tuhansien aloitettujen ja kesken jääneiden projektien sekamelska, minusta totaalinen alisuoriutuja ja voisin samantien hirttäytyä.

Ystävälläni on varsin päinvastainen tarkkaavaisuushäiriö. Se ei pysty keskittyyn kauan yhteen asiaan vaan sen täytyy koko ajan vaihtaa kohdetta. Multitasking. Tämä on varmaan perinteisempi adhd:n tarkkaavaisuushäiriön muoto.



Jos olisin mies ja syntynyt vaikkapa 1821, niin asiat olisivat toisin. Voisin olla kuten Freud, joka piti koko päivän vastaanottoa ja illat istui työhuoneessa kääntämässä kirjoja ja tekemässä omia kirjoituksiaa. Vaimo hoiti lapset ja teki ruoat, sitä vaan välillä kävi syömässä valmiiksi katetussa pöydässä ja hengasi joskus perheen kanssa. Muuten saattoi omistautua TÄYDELLISESTI niille omille intohimoille.

Minä en PYSTY siivoamaan, jos keskityn älyllisiin projekteihini. En voi valita kuin YHDEN asian, johon keskityn kerrallaan. YKSI. Todella hienoa.

Korostan vielä, että en puhu lyhyen aikavälin tarkkaavaisuudesta. Saatan jonain aamuna väsätä aamupalaa ja intoutua puunamaan keittiötä. Ja olla sitten 3 päivää kokonaan siivoamatta yhtäkään tavaraa. Jotta kotonani olisi SIISTIÄ, joka paikassa, aina, minun pitäisi omistaa koko elämäni VAIN siivoamiselle. Muuta vaihtoehtoa ei ole.

Tai jos haluan harrastaa paljon liikuntaa, minun täytyy omistautua VAIN sille asialle.

Mutta koska minä olen älyllisesti suuntautunut ihminen, haluan kääntää kirjoja, lukea pääsykokeisiin, opiskella... Ja hyperfokukseni on suunnattu sen kaltaisiin asioihin. Joten en voi siivota, paitsi jos joskus sattumalta saan inspiraation, en voi liikkua, paitsi hyötyliikunnan muodossa (en omista mm. autoa siksi, että joutuisin kulkemaan kävellen tai pyörällä) tms. Parasta mitä voin tehdä, esimerkiksi liikunnan suhteen, on ottaa se JOSKUS hetkeksi hyperfokuksen kohteeksi. Esimerkiksi kun filosofian pääsykokeet on suoritettu, voisin omistautua 1-2 viikoksi kuntoilemiselle ennen kuin alan kääntää kirjaa.

Siivoamisen suhteen ei ole oikein mitään tehtävissä. Kun kaaos ylittää kriittisen rajan, enkä kestä enää, raivaan talon siistiksi, ja sitten kaaos alkaa taas degeneroitua.

Mutta hyvää tässä on se, että nyt minä ymmärrän tämän asian, ja pystyn tietoisesti ohjailemaan tarkkaavaisuuttani, pitämään sen suunnattuna YHTEEN asiaan kerrallaan, jotta voin saada AIKAAN jotain, kuten luettua pääsykokeisiin.

Koska minulla on sinkoileva ja hyperlevoton adhd-mieli, meinaan kaiken aikaa aloittaa uusia projekteja ja aloitankin, mutta pidän tavoitteen (tällä hetkellä pääsykoe) koko ajan mielessä ja väännän tarkkaavaisuuteni takaisin oikeaan osoitteeseen tilapäisen harhailun jälkeen. Jatkuvaa taistelua, mutta silti jotenkin mahdollista.

Lyhyen aikavälin tarkkaavaisuus tietysti siirtyy asiasta toiseen päivän mittaan, käyn vessassa, syön, olen lapseni kanssa... Mutta aivoissani on ikään kuin koko ajan aktivoituna YKSI isompi alue, ja tuo alue on se, mikä ohjaa aikaansaamiskykyäni, motivaatiotani, ajankäyttöäni jne. Se on pitkäaikaisempi tarkkaavaisuuden kytkentä, joka on jatuvasti päällä aivoissani, vaikka välillä taustalla, ja se on tila, joka jatkuu päiviä, viikkoja jopa kuukausia. Se, mikä asia on aktivoituna tuolla tavalla aivoissani (hyperfokuksen kohde) hallitsee ajankäyttöäni. Se on asia, johon käytän kaiken liikenevän aikani. Kaikki muu elämässäni on vain oheissälää, sellaista kuten syöminen tai vessassa käynti, asioita jotka TÄYTYY tehdä pysyäkseen kunnossa. Välillä TÄYTYY tavata ihmisiä ja lähteä ulos asunnosta, ettei tule hulluksi. Ja välillä täytyy olla oman lapsensa kanssa, ettei kuole ikävään ja koska lapsi tarvitsee äitiä. Mutta se hyperfokuksen kohde odottaa vaativana taustalla. Ja KAIKEN ajan, jonka voin huoltotoimenpiteiden jälkeen omistaa sille, minä omistan.

Hyperfokus.

YKSI asia, jota voin tehdä elämässäni kerrallaan.

Hyperfokuksen uudelleenkytkentä

Ja nyt minun kirottu hyperfokukseni on imeytynyt tähän blogiin (kuten tekstien syntymistahdista voi havaita). Se ei käy päinsä, koska minun täytyy lukea pääsykokeisiin ja ennen kuin pääsen jatkamaan pääsykokeisiin lukemista, minun täytyy kirjoittaa psykologian essee. Minun täytyy siis kohdistaa hyperfokukseni psykologian tehtävään ja irrottaa se tästä blogista.

Näin ollen tänne laskeutunee hiljaisuus. On pakko laskeutua. Muuten mistään ei tule mitään.

Hyperfokuksen voima

Ruotsalainen asperger-asiantuntija Torbjörn Andersson on puhunut kirjoissaan paljon hyperfokuksesta ja sen voimasta. Hänen mukaansa se on asperger-ihmisten valttikortti, jonka avulla he voivat saavuttaa paljon elämässään, kun he oppivat valjastamaan sen käyttöönsä ja aktivoimaan sen halutessaan. Luin juuri hänen (ilmeisesti) ainoan suomeksi julkaistun teoksensa: Aspergerin oireyhtymä ja samankaltaiset autistiset piirteistöt aikuisiässä : perustieto.

 Olen hiljattain itse todennut, ettäollakseni tehokas ja aikaansaava ihminen, minun pitää hyödyntää hyperfokustani. Vain hyperfokustilassa olen keskittynyt, teen töitä, panostan, saan aikaan. Jos joku asia ei ole hyperfokukseni kohteena, en pysty keskittymään siihen.

Jos yritän tehdä montaa projektia yhtä aikaa, minulla ei ole hyperfokusta mihinkään. Tarkkaavaisuuteni sirpaloituu enkä ole motivoitunut mihinkään. Motivaatio on avaintermi. Hyperfokus ohjaa motivaatiotani. Olen motivoitunut vain hyperfokustilassa. Ja silloin olenkin hypermotivoitunut.


Kun tämän tajusin, kas, johan alkoi sujua. Tajusin, että minun täytyy keskittyä yhteen projektiin kerrallaan, jotta hyperfokus aktivoituu ja pysyy yllä. Tällöin olen motivoitunut ja tehokas. Kun joulu-helmikuussa luin pääsykoekirjaa parhaimmillaan 1 luvun viikossa, niin aktivoituani hyperfokuksen luin koko kirjan viikossa.


Jotta ADHD-mieleni ei pitkästyisi, voin jaksottaa pitkät projektit lyhempiin pätkiin – tarvittaessa. Isommat tavoitteet voi jakaa osatavoitteiksi ja pitää niiden välissä aina tauon – aktivoida vaikkapa jonkin muun asian erityishuomion kohteeksi. Käännän kirjasta esimerkiksi yhden luvun, teen sen jälkeen yhden avoimen psykologian tehtävän ja sitten luen filosofian kirjan 3. kerran läpi. Näin voin työskennellä pitkäjänteisesti hyperfokustilassa, keskittyä rauhassa yhteen asiaan ja viedä sen loppuun sen sijaan, että yrittäisin tehdä noita kaikkia 3 asiaa samanaikaisesti, jolloin pitkän aikavälin hyperfokusta ei synny enkä niin ollen ole motivoitunut mihinkään enkä pysty keskittymään mihinkään.

Torbjörn Andersson on huomannut aivan saman asian elämässään ja kirjoittaa siitä kirjassaan. "Niillä, joilla on Aspergerin oireyhtymä klassisessa muodossaan, on kaikennieleviä erityisiä mielenkiinnon kohteita. Minä puhun sen sijaan usein mieluummin ’hyperfokuksesta’...Minun kokemukseni mukaan yksi perusta hyvälle elämälle aspergerpersoonallisuuden kanssa on oppia valitsemaan, mihin hyperfokuksen tulee suuntautua, ja sitten suunnata se juuri sinne. Käyttäkää hyperfokusta hyväksenne!" (2008, 41).

Miten hyperfokus eroaa flowsta?

Olen pohtinut paljon hyperfokusta ja sitä, miten se eroaa, jos eroaa, flowsta. Flow on termi, jonka kaikki tuntevat..? Flow on virtauskokemus, tila, jossa ihminen uppoaa niin täydellisesti siihen, mitä hän on tekemässä, että aika ja paikka tuntuvat katoavan. Kaikki virtaa. Ihminen ja se mitä hän tekee ovat täydellisessä harmoniassa keskenään. Ihmisen kyvyt ja asian, jota hän tekee, haastavuustaso, vastaavat optimaalisella tavalla toisiaan. Tässä tilassa tekeminen on nautinnollista ja ihminen pikemminkin saa energiaa kuin menettää sitä. Meri Lähteenoksa sanoi, että flow-tilaan liittyy innoittuneisuus, inspiraatio. Ihminen tuntee iloa siitä, mitä hän tekee.

Se on ihana tila. Optimaalinen tila.

Mikä sitten on hyperfokus? Hyperfokuksesta puhutaan sekä ADHD- että aspergerkirjallisuudessa ja se liittyy tarkkaavaisuuteen. Sitä voidaan pitää eräänlaisena tarkkaavaisuuden häiriönä, jos haluaa katsella asioita negatiivisesta vinkkelistä.

Tässä kohtaa tuon esille seuraavan asian: ADD:ssa eli tarkkaavaisuushäiriössä ei ole kyse yksinomaan keskittymiskyvyn puutteesta, kuten ehkä monet luulevat. Kate Kelly ja Peggy Ramundo kirjoittavat kirjassaan, You mean I'm not lazy, stupid or crazy?!, että tarkkaavaisuudessa on kyse paljon muustakin kuin keskittymiskyvystä tai kyvystä keskittyä pitkään yhteen asiaan. Tarkkavaisuuteen liittyvät seuraavat asiat:

1. niiden ärsykkeiden valinta, joihin keskittyy
2. tarkkaavaisuuden ylläpitäminen
3. tarkkaavaisuuden jakaminen olennaisten asioiden kesken
4. tarkkaavaisuuden siirtäminen toiseen kohteeseen

 Tarkkaavaisuuden häiriöt voivat ilmetä millä tahansa näistä alueista.

Hyperfokuksessa on kyse viimeisestä kohdasta: kyvystä irrottaa tarkkaavaisuus siitä, mitä on tekemässä. Hyperfokuksessa henkilön tarkkaavaisuus jumiutuu yhteen asiaan niin totaalisesti, että hän laiminlyö kaikki muut asiat elämässään (Kelly ja Ramundo, 2006).

Omalla kohdallani hyperfokus ja flow kuitenkin sekoittuvat toisiinsa. Jos olen hyperfokuksessa, olen flow-tilassa. Kaikki virtaa, rakastan sitä, mitä teen ja aika ja paikka katoavat. Tämän takia en ole ollut varma, mikä näiden kahden ilmiön välinen ero on. Kun tapasin Meri Lähteenoksan Käsikädessä-lehden haastattelussa asia alkoi saada lisävalaistusta, sillä hyperfokus tuli puheeksi ja kysyin asiasta Meriltä. Hänellä flow ja hyperfokus eivät kulje aina käsi kädessä vaan hän erottaa selvästi kaksi erilaista tilaa, joista toinen on flow ja toinen hyperfokus. Hän pystyy uppoutumaan hyperfokuksella asioihin, jotka ovat tylsiäkin, kun flow-tilaan hän liittää innostuksen ja inspiraation. Hyperfokus taas on hänen mukaansa jonkinlaista "looppaamista". Tuo sana auttoi vihdoin löytämään eroja hyperfokuksen ja flown väliltä. Hyperfokuksessa on todellakin kyse tilasta, joka muistuttaa pakkomiellettä. Siinä tarkkaavaisuus jumittuu johonkin asiaan ja sitä on vaikea irrottaa siitä. Aivot jäävät ikäänkuin kiertämään kehää, looppaamaan paikoillaan. Jälleen kerran, kuten niin usein muulloinkin, tämä neurologiseen poikkeavuuteen liittyvä ominaisuus on yhtä aikaa sekä siunaus että kirous.

Joskus flow-tilan sijaan olen puhtaasti pakkomielteinen. Silloin kun näin käy, kyse on joko deadlinesta – minun täytyy ehtiä tänään tekemään jokin asia valmiiksi – tai ongelmasta, joka minun on pakko ratkaista (koska ongelmien ratkaiseminen on minulle yleensäkin pakkomielle). Joskus kun olen tehnyt esimerkiksi freelance-käännöstöitä ja deadline on painanut päälle, minut on vallannut pakkomielteinen tarmo ja olen saattanut istua 12 tuntia hievahtamatta paikoillani naputtamassa kuolettavan tylsää teknistä käännöstä, hiomassa sen pieniä yksityiskohtia, kykenemättä irtautumaan minut vallanneesta tilasta edes syödäkseni tai käydäkseni vessassa. Tosin sitten, kun rakko on ollut halkeamaisillaan, olen joutunut antamaan periksi ja juossut vessaan ja kiitänyt heti takaisin. Tai nälän käydessä ylivoimaiseksi, olen saattanut hakea leivän, palannut koneelle ja unohtanut leivän ja teen pöydälle ja jumittunut kääntämään tunniksi ennen kuin muistan niiden olemassaolon.

Joskus taas kohtaan ongelman, jonka ratkaisemisesta tulee minulle pakkomielle. Kerran olin lainannut kirjastosta ranskan kielen opiskelurompun ja kun laitoin sen tietokoneeseen, se ei toiminut. Minä en voinut hyväksyä sellaista, kun kerran olin päättänyt sitä käyttää. Tuo kerta oli yksi pahimmista looppauksistani... Jumituin pariksi tunniksi taistelemaan cdrom-levyn kanssa, hain netistä ohjeita naarmuntuneen levyn korjaamiseen kotikonstein ja jynssäsin levyä hammastahnalla ja kerta kaikkiaan olin kykenemätön luovuttamaan. Mutta ei se kirottu apina toiminut ja lopulta oli PAKKO luovuttaa.

Pääsääntöisesti hyperfokuksessa on kuitenkin kohdallani kyse flow-tilasta eli teen jotain syvän keskittymisen vallassa, unohdan ajan ja paikan ja nautin siitä mitä teen. Myös Torbjörn Andersson, ruotsalainen asperger-asiantuntija, on todennut yhteyden flow-tilan ja hyperfokuksen välillä. Hän kirjoittaa: "Flow on erittäin lähellä tilaa, jossa ollaan uppoutuneena erityiseen mielenkiinnon kohteeseen" (2008, 45). (Niille jotka eivät tiedä, erityiset kiinnostuksen kohteet eli ekkot ovat Asperger-henkilöiden erityisharrastuksia; asioita, jotka ovat AS-henkilön hyperfokuksen kohteena).

Hyperfokus ja flow eroavat kuitenkin siinäkin kohtaa toisistaan, että flow-tila rajoittuu tässä-ja-nyt-hetkeen. Hyperfokus sen sijaan voi olla päällä pitkiäkin aikoja (päiviä, viikkoja, kuukausia). Otetaan nyt esimerkiksi vaikka kirjan kääntäminen. Kun istun koneelle kääntämään, olen flow-tilassa. Mutta niin kauan kuin projekti on kesken, se jää looppaamaan aivoihini eli on eräänlainen pakkomielle, jota en saa mielestäni. En pysty tekemään muuta kuin sitä (ei nyt aivan kirjaimellisesti). Aivoissani on ikään kuin aktivoituna kääntämisalue enkä voi aktivoida samanaikaisesti muita, sen kanssa kilpailevia alueita (kuten pääsykokeisiin lukeminen tai avoimen yliopiston tehtävien tekeminen). Olen kuitenkin huomannut, että voin tehdä yhtä aikaisesti hyperfokuksella muutamaa (ainakin kahta) toisistaan sisällöllisesti selvästi toisistaan eroavaa asiaa, kuten lukea jotakin kirjaa ja tehdä käännösprojektia. Sen sijaan hyperfokus katkeaa, jos yritän lukea useita kirjoja yhtä aikaa tai tehdä useita älyllisiä, kirjoittamista vaativia projekteja yhtä aikaa.



Kiteytys:

Erot

• Flow on virtauskokemus, tila, jossa ihminen uppoaa niin täydellisesti siihen, mitä hän on tekemässä, että aika ja paikka tuntuvat katoavan. Kaikki virtaa. Ihmisen kyvyt ja tehtävän haastavuustaso vastaavat optimaalisella tavalla toisiaan
• Hyperfokus muistuttaa pakkomiellettä, se on tila, jossa jokin asia jää looppaamaan aivoihin tunneiksi, päiviksi, viikoiksi, kuukausiksi, ja henkilön on vaikea keskittyä mihinkään muuhun.
• Flow rajoittuu tässä-ja-nyt-hetkeen. Sillä hetkellä kun teet jotain, kaikki virtaa. Kun lopetat tekemisen, flow-tila päättyy.
• Hyperfokus voi olla päällä jopa kuukausia, myös silloin, kun et työskentele asian parissa (tällöin se ilmenee pakottavana tarpeena päästä tekemään hyperfokuksen kohteena olevaa asiaa).

Yhteistä

• Kun hyperfokuksessa oleva henkilö työskentelee hyperfokuksen kohteena olevan asian parissa, hän on usein flow-tilassa. 

Aspergerista ja lahjakkuudesta Takkirauta-blogissa

Mutta kolikolla on aina myös kääntöpuolensa, ja aspergerista tulee teini-iän jälkeen kirouksesta siunaus. Niinkuin jokainen nörtti tietää, lapsuudessa on parasta se, että se loppuu. Vaikka meille taviksille nuoruus onkin kuin elokuva, jonka voi katsoa vain kerran, asseja voi lohduttaa, että myös nuoruus menee ohi. Ja sen jälkeen, kun aikuistumme, ne ominaisuudet, jotka asseilla ovat vahvoja - valtava kyky uppoutua johonkin tiettyyn alaan, kyky suhtautua asioihin älyllisesti ja viileästi, kyky ajatella poikkeavalla tavalla ja järjestelmällisyys - ovat kullanarvoista tavaraa työelämässä. Kirous muuttuu siunaukseksi - ja moni assi toteaakin, että jos joku syndrooma pitää olla, niin asperger on paras mahdollinen.

Aspergerin erityinen siunaus on siinä, että se ikäänkuin kanavoi kaiken lahjakkuuspotentiaalin yhteen tiettyyn suuntaan ja keskittää kaiken lahjakkuuden aivan uskomattomaan spesialiteettiin. Jos nerokkuus on kuin myrsky, asperger on kuin friikkiaalto - paljon ympäristöään korkeampi ja amplitudiltaan valtava yksittäinen aalto, joka imee liike-energian naapuroivista aalloista!

...

Ja juuri tässä on hirveä tragedia. Niin valtaviin suorituksiin, aivan uskomattomaan lahjakkuuteen ja mielettömiin saavutuksiin kuin asperger mahdollistaakin, se myös johtaa kömpelyyteen ihmissuhteissa, väärinymmärretyksi tulemiseen, sosiaaliseen ostrakismiin, kiusaamiseen tai yksinäisyyteen.

...

Mutta nykyään onneksi tiedämme, mistä on kyse - ja oikealla suhtautumisella sekä oikealla strategialla voimme kohdata tämän ilmiön ja puristaa kirouksesta irti siunauksen. Se, mikä sosiaalisuudessa hävitään, älyllisyydessä voitetaan.


Linkki Takkirauta-blogiin ja artikkeliin: Asiaa, asiattomuuksia ja aspergeria

Mistä tarkkaavaisuushäiriössä TODELLA on kysymys

Saatuani asperger-diagnoosin ja jo ennen sitä jokin ADHD:ssa veti minua puoleensa. Siis jokin siinä tuntui minusta minulta, vaikken samaistunutkaan kovin hyvin oirekuvauksiin. En esimerkiksi ole juossut koulussa ympäri luokkahuonetta. Luettuani ADHD-kirjallisuutta en tullut hullua hurskaammaksi. Gift of Adult ADD -kirja oli yksi parhaista. Sitä lukiessani sain paljon maanisia innostuskohtauksia ja inspiraation leimahduksia. Pääsääntöisesti kirjallisuudessa keskitytään kuvaamaan oireita eikä sitä, mikä nuo oireet aiheuttaa. Seurauksia eikä syytä.
Sitten eteeni tuli tohtori Russell Barkleyn luento Youtubessa. Barkley selittää siinä, miten tarkkaavaisuushäiriö on aivan liian ahdas nimitys, sillä kyse on paljon monimutkaisemmasta kokonaisuudesta. Erityisesti minuun kolahti se, kun Barkley sanoi, että ADD:ssa ei ole kysymys siitä, ettei henkilö tietäisi, mitä hänen pitää tehdä ja miten vaan siitä, ettei tuo tieto muutu toiminnaksi. Heti perään satuin lukemaan Pervinin kirjaa The science of personality, jossa oli kohta nimeltä Pathway from Thinking to Action. Siinä käsiteltiin täsmälleen samaa asiaa, josta Barkleykin puhui: ajatusten/tiedon muuttumisesta toiminnaksi.

Juuri TÄMÄ on ADD:n ydin (minun mielestäni). Pathway from thinking to action ei pelaa asianmukaisella tavalla. Ajatukset eivät muutu toiminnaksi. Tieto ei muutu toiminnaksi.

Minun kohdallani palaset loksahtivat paikoilleen. Tämä oli yksi suurimpia tekemiäni oivalluksia, sillä kun ymmärtää ongelman ja syyn, voi vihdoin ruveta kehittämään konkreettisia korjaustoimenpiteitä. Pimeys saa valon ja vasta silloin näkee eteensä.

Koko elämäni on ollut loputonta taistelua juuri tuon nimenomaisen ongelman kanssa. Minä osaan siivota, tiedän miten siivotaan, tiedän mitä pitäisi tehdä – ja silti en pysty siihen. Jatkuvasti taistelen itseni kanssa, ruoskin itseäni eikä mitään silti tapahdu.

Kun ajattelen jotakin asiaa, mikä minun pitäisi tehdä, tuon ajatuksen ja toiminnan välillä on kuilu. Konkreettinen kuilu. Katkos. Nyt kun ymmärrän tämän asian, tiedostan sen perinpohjaisesti, voin ruveta ottamaan sitä hallintaani. Mutta ajatuksen muuttaminen väkisin toiminnaksi tuottaa valtavaa tuskaa. Se edellyttää miltei yli-inhimillistä ponnistelua. Näen, että pyykit on kuivuneet telineessä ja ne pitäisi siirtää kaappiin. Tällainen ajatus käy mielessä. Mutta minun on todella vaikea kohdistaa tarkkaavaisuuttani asiaan eli fokusoitua siihen. Ajatukseni vain hipaisevat tuota pyykkitelinettä ja jatkavat sitten matkaansa muualle, omia polkujaan enkä jaksa taistella vastaan.

Ratkaisu ei ole se, että omistan koko elämäni itseni pakottamiselle. Sille, että näen pyykkitelineen ja pakotan itseni kohdistamaan tarkkaavaisuuteni, fokukseni siihen, tietoisesti pakotan jäseneni liikkumaan telinettä kohti ja aloittamaan työn. En voi elää niin. Koko ajan itseäni tietoisesti pakottaen. Ei sellainen ole elämää. Ja MIKSI, ketä varten, niin tekisin?

Haluaisin siistin kodin, mutta en voi maksaa hintaa, jonka se vaatii.

Luonnollisesti tämä fokusoinnin ongelma koskee kaikkea muutakin kuin siivoamista.

Aiemmassa kirjoituksessani hyperfokuksesta kerroin jo, ettei tarkkavaisuushäiriössä ole kysymys vain keskittymiskyvyn puutteesta:

Kate Kelly ja Peggy Ramundo kirjoittavat kirjassaan, You mean I'm not lazy, stupid or crazy?!, että tarkkaavaisuudessa on kyse paljon muustakin kuin keskittymiskyvystä tai kyvystä keskittyä pitkään yhteen asiaan. Tarkkavaisuuteen liittyvät seuraavat asiat:

1. niiden ärsykkeiden valinta, joihin keskittyy
2. tarkkaavaisuuden ylläpitäminen
3. tarkkaavaisuuden jakaminen olennaisten asioiden kesken
4. tarkkaavaisuuden siirtäminen toiseen kohteeseen

 Tarkkaavaisuuden häiriöt voivat ilmetä millä tahansa näistä alueista.

 Kun saan suurella vaivalla itseni aloittamaan keskittymisen, siirryn yleensä hyperfokustilaan, en aina. Mutta kun saan toiminnan aloitettua, minun on helppo ylläpitää tarkkavaisuutta – se, miten kauan, riippuu kohteesta. Hyperfokus aktivoituu yleensä aina, mutta sellaiset tehtävät, joihin on vaikea keskittyä, mahdollisesti siksi, että ne ovat liian vaikeita, saavutan vain hetkellisen flow-tilan, yleensä noin 1 tunnin mittaisen (se on minun kohdallani siis lyhyt keskittymisjakso). Lähinnä tämä koskee itsenäistä opiskelemista esimerkiksi vieraan kielen opiskelua kotona tai pääsykoekirjan lukemista ja luulen, että syy siihen, miksen kykene saavuttamaan flow:ta on opiskelutaitojeni riittämättömyys. Lukion loppuun asti en koskaan panostanut koulunkäyntiin ja olen alkanut opetella opiskelemista vasta aikuisiällä ja se on näin ollen uusi, vaativa taito. Uskon, että jos tekisin/teen sitä tuntikausia, paljon, vuodesta toiseen, se vähitellen muuttuu myös flow-kokemukseksi.

Pervinin kirjassa sanottiin, että pathway from thinking to actionin häiriöt voivat ilmetä kahdella tavalla. Joko henkilö ei saa itseään tekemään jotain, mitä hänen pitäisi tehdä TAI hän ei pysty lopettamaan jotakin, mitä hän tekee, vaikka hänen pitäisi. Kirjassa ei käsitelty ADHD:ta, mutta kuka tahansa voi todeta, että tarkkaavaisuuden ongelmistahan tässä puhutaan.

Joka ikisellä ihmisellä esiintyy jonkinasteisia ongelmia yllä mainittujen asioiden kanssa. Kaikille on tuttu kokemus se, että pitäisi lukea kokeisiin, mutta tekee ihan muuta tai pitäisi mennä nukkumaan, mutta kun ei malta jättää televisio-ohjelmaa kesken. Ne ovat normaaleja, yleisinhimillisiä kokemuksia, mutta joillakin ihmisillä ne menevät äärimmäisyyksiin siinä määrin, että ne alkavat todella haitata elämässä selviytymistä. Ihmisistä tulee tällöin alisuoriutujia.

Uskon kuitenkin, että nämä ongelmat voi saada hallintaan, kun ne ensin tiedostaa. Kuten jo sanoin, ratkaisu ei ole se, että omistaa koko elämänsä itsensä pakottamiselle. Ei niin voi elää. Pitää oppia tuntemaan itsensä ja omat vahvuutensa ja heikkoutensa ja niiden pohjalta etsiä itselleen toimiva ratkaisu.

Esimerkiksi minun kohdallani ratkaisu on hyperfokuksen vaalimisessa, sillä hyperfokus kumoaa tarkkaavaisuuden kohdistamiseen liittyvät ongelmat: aikaansaamis ja motivaatio-ongelman. Russell Barkley sanoo, että "emotion is an motivational state" eli tunteet kytkeytyvät saumattomasti motivaatioon. Hyperfokustilassa olen motivoitunut, koska olen innoissani asiasta jota teen. Mutta se on aivan erityinen tila, joka pysyy yllä (päiviä, viikkoja...) vain, jos en riko sitä. Jos esimerkiksi minun pitäisi saada käännettyä kirja, en voi tehdä samanaikaisesti muita älyllisiä projekteja. Aivoissani on tällöin koko ajan aktivoituna "kääntämismoodi". Kirjan kääntäminen on prosessi, jolla on alku ja loppu ja minua motivoi kaiken aikaa halu saada se valmiiksi. Jos en riko tätä keskittymistilaa vaan omistaudun täydellisesti vain tälle projektille, se pysyy aktivoituna aivoissani eikä aikaansaamisongelmaa ole. Minä haluan tehdä sitä.

Jos sen sijaan käännän yhtenä iltana kirjaa, seuraavana luen pääsykokeisiin, moodit syttyvät ja sammuvat päässäni ja minun täytyy joka ikinen kerta sytyttää tarvittava moodi uudelleen. Ja se on aina yhtä vaikeaa. Kun moodin sen sijaan jättää päälle, siitä syntyy virtaus. Himo. Intohimo. Halu. Tuli. Palo. Haluan tehdä sitä.

Jossain määrin pystyn itse vaikuttamaan tämän tilan syntymiseen ja tuottaa sen. Myös asioita kohtaan, jotka eivät ole yhtä innostavia kuin kääntäminen. Esimerkiksi pääsykokeisiin lukeminen on aika vaikeaa, siis keskittymismielessä. Se edellyttää ponnistelua eikä varsinaista flow-tilaa synny yhtä helposti. Tällöin joudun käyttämään apukeinoja. Olen esimerkiksi käynyt lukemassa yliopistojen opinto-oppaista tutkintovaatimuksia ja hakenut tällä tavoin muistutusta siitä, miksi haluan yliopistoon, miten tärkeää se on minulle, tai tehnyt eräänlaista mielikuvaharjoittelua ja visualisoinut tavoitettania ja sitä, miksi se on niin tärkeää, miksi en saa epäonnistua (pääsykokeessa) – toisin sanoen motivoin itseäni. Kun saan hyvän motivaation ja vireen päälle, hyperfokus käynnistyy ja minusta tulee aikaansaava.

Hyperfokus.

Se on minun kohdallani avain onnistumiseen.