En halua miehiä elämääni. Tunnen hyvin vahvasti, että on koittanut aika, jolloin elän täysin yksin. Ensimmäistä kertaa koko elämässäni HALUAN olla yksin. Ihan yksin. Olen aina etsinyt rakkautta tai tapaillut tai seurustellut. AINA. Mutta nyt on tullut hetki, jolloin koen, että kaikki se aiheuttaa mulle niin paljon kärsimystä, että pelot, joita oon tuntenut yksin olemista kohtaan, on muuttuneet täysin mitättömiksi sen rinnalla. Olen valmis olemaan yksin. Ihan rauhassa, etsimättä ketään.
En ole KOSKAAN ollut rauhassa, levollisena yksin. Olen kärsinyt viimeiset 20 vuotta poikien takia. Olen ollut KOKO AJAN ihastunut johonkuhun, ja nuorempana kun olin sekasin, ne hyvin usein päätyi katastrofiin ja hajotin itseäni TAI sitten se toinen oli kunnollisempi tapaus ja ihastui muhun, jolloin ahdistuin ja pakenin ja mun oli siitä tosi huono olo. Tai sitten olen seurustellut ja kärsinyt siitä. Tai etsinyt jotain ja stressannut siitä. Aina jotain paskaa.
Mutta nyt. Ihan uskomaton fiilis, kun tajuaa, että HALUAN olla yksin. Niin vapautunut, helpottunut ja hyvä. Ei enää stressiä mistään. Ei ahdistusta, huolta, pelkoja. Voin keskittyä täysin opiskeluihini ja Eeviin. Ja on asia, johon haluan omistaa nyt elämäni. Haluan omistaa elämäni täysin yliluonnollisille asioille, Jumalalle ja intuitiolle ja dalai lama -jutuille (eli dalai lama on mun idoli ja haluan kulkea sitä tietä, kehittyä kohti sellaista ihmistä eli rakkautta). Haluan tutkia niitä asioita. Koen, että mun ateistimiehet on aina estäneet mua jotenkin elämästä täysillä tuollaista elämää, ne on vetäneet mua poispäin siitä mystiikasta. Koen, että mun elämässä on johdatus ja nyt voin vihdoin täydellisesti seurata sitä, antaa sen viedä.
Ihana yksinäisyys. Niin täydellinen. Ei enää stressiä, ei huolia, ei mitään sellaista.
En ymmärrä, miten enää koskaan pystyn edes tutustuun kehenkään, koska mulla tutustumisprosessin ALKAMINEN aloittaa HETI kärsimyksen. Ahdistuksen, stressin ja kaiken paskan. Siis esim. jos joku pyytää kahville, jos suostun meneen, alkaa mun kärsimys. Koska alan pelätä sitä, että joudun satuttaa toista. Joudun sanoon, etten olekaan kiinnostunut tms. Ja sitten oon ihan järkyttävän ahdistunut ja tuskainen KOKO AJAN.
En jaksa enää.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jumala. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jumala. Näytä kaikki tekstit
torstai 25. helmikuuta 2016
keskiviikko 15. huhtikuuta 2015
Henkilökohtaiset rajat
Elämäni ajankohtainen teema on rajat. Olen rajaongelmainen.
En ole koskaan saanut oikein otetta termistä "läheisriippuvainen". Se on ollut kuin saippuapala ja plopsahdellut otteestani. Kunnes luin seuraavan artikkelin: Olemassa vain muita varten – läheisriippuvainen unohtaa oman elämänsä. Läheisriippuvuutta on kaikissa ihmisissä, se on sitä, kun ei osaa sanoa ei; sitä, kun ei osaa määrittää omia rajojaan ja puolustaa niitä. Pahimmillaan läheisriippuvuus hallitsee ihmisen koko elämää.
Hänen on kuitenkin vaikea vetää rajoja läheisissä ihmissuhteissa ja työelämässä. Hyväksynnän saamisen toivossa hän suostuu tekemään sellaistakin, mistä ei-läheisriippuvat kieltäytyisivät.Minulla noita piirteitä on paljon. Liian paljon. Olen varsin vakavasti rajaongelmainen.
Minulla on ystävältäni lainassa erinomainen (joskin kristillinen) kirja, Boundaries. On helppo ymmärtää, miksi kirjan on kirjoittanut kristitty (erityisesti) kristityille. Kristittyjä opetetaan olemaan uhrautuvaisia. Se on kuitenkin väärä tapa. Uhrautua ei pidä. Meillä tulee olla vahvat ja selkeät rajat itsemme ympärillä.
Jumala haluaa meiltä myötätuntoa, ei uhrautumista, sanotaan Raamatussa (compassion, and not sacrifice). Kyse on uhrautumisesta silloin, jos teemme jotakin toisen mieliksi, mutta sisällä meitä vituttaa tai ahdistaa tai tuntuu pahalta, koska olemme ylittäneet omat rajamme ja teemme jotain, mitä emme oikeasti halua.
Boundaries-kirjassa määritellään 4 erilaista rajaongelmaa. Minulla on niistä 3. Tottelevaiset (compliant) sanovat kyllä asioille, joille heidän pitäisi sanoa ei. Tätä teen todella paljon. Välttelijät (avoidants) sanovat ei asioille, joille pitäisi sanoa kyllä. Usein nämä kaksi kulkevatkin käsi kädessä.
Meidän ympärillämme pitäisi olla vahvat rajat, jotka pitävät pahan ulkopuolella, mutta päästävät hyvän sisään. Ihmiset, jotka eivät osaa sanoa kyllä hyville asioille, jotka heille kuuluisivat, eivät esimerkiksi pyydä apua sitä tarvitessaan. He blokkaavat muiden rakkauden itsensä ulkopuolelle. Minä en esimerkiksi osaa oikein ottaa mitään vastaan.
Tähän ilmiöön liittyy syyllisyys. Mitä olemme velkaa ihmisille, jotka ovat rakastaneet meitä? Monet ratkaisevat tämän ongelman sillä, että he eivät aseta rajoja ihmisille, joilta ovat saaneet jotain ja joita kohtaan he tuntevat olevansa jonkinlaisessa kiitollisuudenvelassa. Syyllisyydentunteet voi välttää, kun ei koskaan sano ei ihmiselle, joka on kohdellut sinua ystävällisesti.
Meistä tuntuu, että koska olemme saaneet jotakin, me jäämme jotain velkaa. Mutta mitään velkaa ei ole olemassa. Rakkaus, rahat tai aika, tms. joita joku on meille antanut, on LAHJA.
Lahja on lahja. Vastineeksi ei tarvi antaa muuta kuin kiitollisuutta. Lahjasta ei jää mitään velkaa.
Pitäisi osata olla vain kiitollinen. Siinä kaikki.
En todellakaan kehtaa kertoa pahimpia asioita, joissa olen sanonut kyllä, kun olisi pitänyt sanoa ei. Olen ollut aikanaan lähes täysin rajaton. Samalla hyvin puolustuskyvytön. Koen, että osa rajaongelmaani on asperger eli se, että en yksinkertaisesti tiedä, miten erilaisissa tilanteissa pitäisi toimia, joten varmuuden vuoksi myötäilen ja saon kaikkeen kyllä. Siis ennen. Joskus. Nuorena. Nuorena aikuisena. No, hyvin pitkään. Oikeastaan nyt vasta alan oppia, että voin ihan ITSE määritellä omat rajani ja päättää, miten haluan, että minua kohdellaan erilaisissa tilanteissa ja miten en halua, että minua kohdellaan, ja että on ihan ok, jos joku pitää minua ääliönä siksi, että asetan rajoja.
Nuorena olin todella epäkunnioitusta herättävä olento. Säälittävä kynnysmatto. Omanarvontunnoton apina. HYVIN säälittävä. Se oli jotenkin todella perseestä, että olin todella kaunis ja hot, ulkoisesti, mutta koska olin totaalisen pihalla (asperger) ja täysin omanarvontunnoton, olin lähinnä säälittävä enkä todellakaan potentiaalista tyttöystävämateriaalia, mutta erittäin haluttu, ja helppo, kohde hyväksikäytölle. Nyt vasta olen löytänyt itsekunnioitukseni ja osaan kantaa itseni arvoni mukaisesti.
Kolmas rajaongelmatyyppi yllätti minut. Yllä mainitut ovat peruskauraa, joista varmaan itsekukin tunnistaa itsensä ja on jossain määrin tietoinen. Kolmas sen sijaan on se, ettei kunnioita toisten rajoja. Nämä ihmiset ovat aggressiivisia tai manipuloivia ja yrittävät saada muut käyttäytymään haluamallaan tavalla.
Quilty. Lapsena ja vielä nuorenakin olin tässä todella paha. Manipuloin ja huusin ja yritin kaikin keinoin saada toisen tekemään, mitä haluan. Onneksi olen paljon kasvanut. Silti olen edelleen syyllinen. Itseasiassa hyvin monet ovat. Kun joku asettaa rajojaan ja sanoo meille ei, se tuntuu helposti kurjalta. Moni suuttuu tai loukkaantuu.
Tästä päästään siihen, miksi en itse osaa monissa tilanteissa vetää rajoja: minun tulee paha mieli, jos teen toiselle pahan mielen. Rajojen asettaminen on joskus hyvin kurjaa puuhaa. Se voi satuttaa muita. Kun joku ei saa, mitä haluaa, se voi satuttaa.
Boundaries kirjassa sanotaan, että ei se haittaa, siitä ei synny oikeasti mitään vahinkoa toiselle.
Tämä on, minulle, tosi rankkaa. En kestä satuttaa ketään. Mutta on tärkeää, että on terveet rajat. Miksikö?
Eli meidän ei pitäisi vaivata päätämme sillä, tekevätkö muut, mitä me haluamme heidän tekevän, vaan tärkeää on ainoastaan se, toimiiko toinen vapaasti. Saako toinen olla vapaa? Kun hyväksymme toisten ihmisten vapauden, emme suutu, tunne syyllisyyttä tai kiellä rakkauttamme, kun he asettavat meille rajoja.
Itse koen tässä hankalaksi ymmärtää sen, että missä menee välinpitämättömyyden ja erillisyyden (detachment) välinen raja. Tästä aiheesta on kirjoittanut myös Karen Casey (Codependence and the Power of Detachment: How to Set Boundaries and Make Your Life Your Own). Karen kirjottaa, että monet asiaan vasta perehtyvät sekoittavat erillisyyden ja välinpitämättömyyden keskenään (kuten minä), ja että joskus välinpitämättömyys on ainoa keino aloittaa erillistymisprosessi. Eli kun ei vielä hahmota niitä omia rajojaan eikä tiedä missä ne menee, ja miten ne asettaisi toisten kanssa, voi olla, että aluksi joutuukin olemaan välinpitämätön muita kohtaan. Eli se pitää ehkä vetää ensin överiksi toiseen suuntaan, kun on niin pitkään vetänyt överiksi toiseen suuntaan. Ja siitä sitten hiljalleen löytyy se keskitie. Karen ainakin kirjoittaa joutuneensa tekemään aluksi niin.
En ole koskaan saanut oikein otetta termistä "läheisriippuvainen". Se on ollut kuin saippuapala ja plopsahdellut otteestani. Kunnes luin seuraavan artikkelin: Olemassa vain muita varten – läheisriippuvainen unohtaa oman elämänsä. Läheisriippuvuutta on kaikissa ihmisissä, se on sitä, kun ei osaa sanoa ei; sitä, kun ei osaa määrittää omia rajojaan ja puolustaa niitä. Pahimmillaan läheisriippuvuus hallitsee ihmisen koko elämää.
Hänen on kuitenkin vaikea vetää rajoja läheisissä ihmissuhteissa ja työelämässä. Hyväksynnän saamisen toivossa hän suostuu tekemään sellaistakin, mistä ei-läheisriippuvat kieltäytyisivät.Minulla noita piirteitä on paljon. Liian paljon. Olen varsin vakavasti rajaongelmainen.
Jumala haluaa meiltä myötätuntoa, ei uhrautumista, sanotaan Raamatussa (compassion, and not sacrifice). Kyse on uhrautumisesta silloin, jos teemme jotakin toisen mieliksi, mutta sisällä meitä vituttaa tai ahdistaa tai tuntuu pahalta, koska olemme ylittäneet omat rajamme ja teemme jotain, mitä emme oikeasti halua.
Boundaries-kirjassa määritellään 4 erilaista rajaongelmaa. Minulla on niistä 3. Tottelevaiset (compliant) sanovat kyllä asioille, joille heidän pitäisi sanoa ei. Tätä teen todella paljon. Välttelijät (avoidants) sanovat ei asioille, joille pitäisi sanoa kyllä. Usein nämä kaksi kulkevatkin käsi kädessä.
Meidän ympärillämme pitäisi olla vahvat rajat, jotka pitävät pahan ulkopuolella, mutta päästävät hyvän sisään. Ihmiset, jotka eivät osaa sanoa kyllä hyville asioille, jotka heille kuuluisivat, eivät esimerkiksi pyydä apua sitä tarvitessaan. He blokkaavat muiden rakkauden itsensä ulkopuolelle. Minä en esimerkiksi osaa oikein ottaa mitään vastaan.
Tähän ilmiöön liittyy syyllisyys. Mitä olemme velkaa ihmisille, jotka ovat rakastaneet meitä? Monet ratkaisevat tämän ongelman sillä, että he eivät aseta rajoja ihmisille, joilta ovat saaneet jotain ja joita kohtaan he tuntevat olevansa jonkinlaisessa kiitollisuudenvelassa. Syyllisyydentunteet voi välttää, kun ei koskaan sano ei ihmiselle, joka on kohdellut sinua ystävällisesti.
Meistä tuntuu, että koska olemme saaneet jotakin, me jäämme jotain velkaa. Mutta mitään velkaa ei ole olemassa. Rakkaus, rahat tai aika, tms. joita joku on meille antanut, on LAHJA.
Lahja on lahja. Vastineeksi ei tarvi antaa muuta kuin kiitollisuutta. Lahjasta ei jää mitään velkaa.
"What do we owe those who are kind to us, who have genuinely cared for us? We owe them thanks. And from our grateful heart, we should go out and help others."Olen tässä toooooooosi huono. Tosi, tosi huono. Tunnen koko ajan jääväni kaikille velkaa jotain ja tunnen hirveää syyllisyyttä, jos minulle ollaan tosi kivoja tai joku antaa minulle jotain ja koen, etten ansaitse sitä.
Pitäisi osata olla vain kiitollinen. Siinä kaikki.
En todellakaan kehtaa kertoa pahimpia asioita, joissa olen sanonut kyllä, kun olisi pitänyt sanoa ei. Olen ollut aikanaan lähes täysin rajaton. Samalla hyvin puolustuskyvytön. Koen, että osa rajaongelmaani on asperger eli se, että en yksinkertaisesti tiedä, miten erilaisissa tilanteissa pitäisi toimia, joten varmuuden vuoksi myötäilen ja saon kaikkeen kyllä. Siis ennen. Joskus. Nuorena. Nuorena aikuisena. No, hyvin pitkään. Oikeastaan nyt vasta alan oppia, että voin ihan ITSE määritellä omat rajani ja päättää, miten haluan, että minua kohdellaan erilaisissa tilanteissa ja miten en halua, että minua kohdellaan, ja että on ihan ok, jos joku pitää minua ääliönä siksi, että asetan rajoja.
Nuorena olin todella epäkunnioitusta herättävä olento. Säälittävä kynnysmatto. Omanarvontunnoton apina. HYVIN säälittävä. Se oli jotenkin todella perseestä, että olin todella kaunis ja hot, ulkoisesti, mutta koska olin totaalisen pihalla (asperger) ja täysin omanarvontunnoton, olin lähinnä säälittävä enkä todellakaan potentiaalista tyttöystävämateriaalia, mutta erittäin haluttu, ja helppo, kohde hyväksikäytölle. Nyt vasta olen löytänyt itsekunnioitukseni ja osaan kantaa itseni arvoni mukaisesti.
Kolmas rajaongelmatyyppi yllätti minut. Yllä mainitut ovat peruskauraa, joista varmaan itsekukin tunnistaa itsensä ja on jossain määrin tietoinen. Kolmas sen sijaan on se, ettei kunnioita toisten rajoja. Nämä ihmiset ovat aggressiivisia tai manipuloivia ja yrittävät saada muut käyttäytymään haluamallaan tavalla.
Quilty. Lapsena ja vielä nuorenakin olin tässä todella paha. Manipuloin ja huusin ja yritin kaikin keinoin saada toisen tekemään, mitä haluan. Onneksi olen paljon kasvanut. Silti olen edelleen syyllinen. Itseasiassa hyvin monet ovat. Kun joku asettaa rajojaan ja sanoo meille ei, se tuntuu helposti kurjalta. Moni suuttuu tai loukkaantuu.
Tästä päästään siihen, miksi en itse osaa monissa tilanteissa vetää rajoja: minun tulee paha mieli, jos teen toiselle pahan mielen. Rajojen asettaminen on joskus hyvin kurjaa puuhaa. Se voi satuttaa muita. Kun joku ei saa, mitä haluaa, se voi satuttaa.
Boundaries kirjassa sanotaan, että ei se haittaa, siitä ei synny oikeasti mitään vahinkoa toiselle.
"Sinun täytyy miettiä sitä, miten rajojesi asettaminen vaikuttaa toiseen ihmiseen ja ottaa hänen tunteensa huomioon, mutta se ei tarkoita, että sinun pitäisi olla asettamatta rajoja siksi, että se loukkaa jotakuta tai saa toisen suuttumaan... Rajojen asettaminen on vaikeaa, koska se edellyttää päätöksen tekoa ja vastaan asettumista, mikä vuorostaan voi aiheuttaa kipua ihmiselle, josta välität."
Ihminen, jolla on terveet rajat, on vapaa. Hänestä tulee itseriittoinen ja erillinen. Diana M. Rodriguezin blogissa on juttu tästä aiheesta: Detachment is not indifference, it is freedom (Erillisyys ei ole välinpitämättömyyttä vaan vapautta).
Meidän tulisi kunnioittaa myös toisten rajoja, ja antaa heidänkin olla vapaita.
"Our real concern with others should not be 'Are they doing what I would do or what I want them to do?' but ' Are they really making a free choice?' When we accept other's freedom, we don't get angry, feel guilty, or withdraw our love when they set boundaries with us." (Boundaries-kirja)
Eli meidän ei pitäisi vaivata päätämme sillä, tekevätkö muut, mitä me haluamme heidän tekevän, vaan tärkeää on ainoastaan se, toimiiko toinen vapaasti. Saako toinen olla vapaa? Kun hyväksymme toisten ihmisten vapauden, emme suutu, tunne syyllisyyttä tai kiellä rakkauttamme, kun he asettavat meille rajoja.
Itse koen tässä hankalaksi ymmärtää sen, että missä menee välinpitämättömyyden ja erillisyyden (detachment) välinen raja. Tästä aiheesta on kirjoittanut myös Karen Casey (Codependence and the Power of Detachment: How to Set Boundaries and Make Your Life Your Own). Karen kirjottaa, että monet asiaan vasta perehtyvät sekoittavat erillisyyden ja välinpitämättömyyden keskenään (kuten minä), ja että joskus välinpitämättömyys on ainoa keino aloittaa erillistymisprosessi. Eli kun ei vielä hahmota niitä omia rajojaan eikä tiedä missä ne menee, ja miten ne asettaisi toisten kanssa, voi olla, että aluksi joutuukin olemaan välinpitämätön muita kohtaan. Eli se pitää ehkä vetää ensin överiksi toiseen suuntaan, kun on niin pitkään vetänyt överiksi toiseen suuntaan. Ja siitä sitten hiljalleen löytyy se keskitie. Karen ainakin kirjoittaa joutuneensa tekemään aluksi niin.
Tämä on aihe, jota minun tarvii vielä tutkia (mikä ihme on välinpitämättömyyttä ja mikä erillisyyttä).
maanantai 29. syyskuuta 2014
Jätän asiat Jumalalle
Viime vuoden kesällä tajusin, etten IKINÄ pysty lähtemään parisuhteestani enkä tekemään myöskään päätöstä jäämisestä. Olin 9 vuoden ajan lähes päivittäin veivannut päässäni edestakaisin samaa virtta: "lähdenkö vai enkö". Lopulta vaan tajusin, että en PYSTY tekemään sitä päätöstä. En vaan PYSTY. En tule ikinä pystymään. Joten sillä hetkellä tajusin, että asia on jätettävä Jumalalle. Jumala saa ratkaista asian.
Viikko siitä ja olin eronnut. Ihmettelen edelleen, miten nopeasti asia hoitui, kun lakkasin itse kantamasta sitä.
Nyt tuntuu samalta, että olen lukiosta asti veivannut päässäni sitä, että mitä tekisin isona ja hakkaan päätäni umpikujaan toisensa jälkeen ja en tajua mistään mitään, ja en vaan TIEDÄ mitä minun pitäisi tehdä. Kaikki vaihtoehdot, joita näen, en kykene tarttumaan niistä mihinkään. Tai kykenen, olen aina halunnut vain ja ainoastaan yliopistoon, mutta vaikka älykkyys riittäisi ja vaikka mieleni on abstrakti ja teoreettinen ja sopisi akateemisiin opintoihin, typerät toiminnanohjauksen ja tarkkaavaisuuden ongelmat ja asperger-ongelmat ovat koko ajan tiellä.
Jos en pyri yliopistoon, tunnen, että luovutan. Ja en pysty luovuttamaan. Ja toisaalta taas, jos luovutan, en YHTÄÄN tajua, mitä sitten opiskelisin tai mistä voisi tulla ammattini. Olen lukemattomia kertoja elämässäni selannut koulutusvaihtoehtoja ja ammattivaihtoehtoja ja ei. Ei ei ei. Vain yliopisto tuntuu oikealta.
AINOA muu vaihtoehto, mikä on tuntunut jo pitkään kivalta, mutta samalla mahdottomalta saavuttaa, on työ jossain myymälässä. Hyllyttäminen ja kassalla istuminen voisi olla hauskaa. Kyllä vain voisi. Ja siinä työajatkin olisi vaihtelevat, mikä on aika tärkeää minulle. Mutta millä sinne myymäläänkin pääsee töihin...
Ja tuntisin silti luovuttaneeni.
MIKSI haluan yliopistoon? Miksi?
Ehkä siksi, että tavallaan KUULUN sinne. Minulla on teoreettinen ja abstrakti mieli ja luen tietokirjallisuutta HUVIKSENI ja tykkään ajatella ja kehitellä teorioita ja olen utelias. Mutta. Ne HELVATUN pääsykokeet. Ja perfektionismini. Ja resurssiongelmat.
En tiedä en tiedä en tiedä.
Mitä tehdä mitä tehdä mitä tehdä.
Joten pitäisi antaa tämäkin asia Jumalan hoidettavaksi. Sanoa: "Heitän hanskat tiskiin, Jumala, kerro sinä, mitä minun on tehtävä. Johdata minut oikealle tielle."
Pää lahoaa.
Viikko siitä ja olin eronnut. Ihmettelen edelleen, miten nopeasti asia hoitui, kun lakkasin itse kantamasta sitä.
Nyt tuntuu samalta, että olen lukiosta asti veivannut päässäni sitä, että mitä tekisin isona ja hakkaan päätäni umpikujaan toisensa jälkeen ja en tajua mistään mitään, ja en vaan TIEDÄ mitä minun pitäisi tehdä. Kaikki vaihtoehdot, joita näen, en kykene tarttumaan niistä mihinkään. Tai kykenen, olen aina halunnut vain ja ainoastaan yliopistoon, mutta vaikka älykkyys riittäisi ja vaikka mieleni on abstrakti ja teoreettinen ja sopisi akateemisiin opintoihin, typerät toiminnanohjauksen ja tarkkaavaisuuden ongelmat ja asperger-ongelmat ovat koko ajan tiellä.
Jos en pyri yliopistoon, tunnen, että luovutan. Ja en pysty luovuttamaan. Ja toisaalta taas, jos luovutan, en YHTÄÄN tajua, mitä sitten opiskelisin tai mistä voisi tulla ammattini. Olen lukemattomia kertoja elämässäni selannut koulutusvaihtoehtoja ja ammattivaihtoehtoja ja ei. Ei ei ei. Vain yliopisto tuntuu oikealta.
AINOA muu vaihtoehto, mikä on tuntunut jo pitkään kivalta, mutta samalla mahdottomalta saavuttaa, on työ jossain myymälässä. Hyllyttäminen ja kassalla istuminen voisi olla hauskaa. Kyllä vain voisi. Ja siinä työajatkin olisi vaihtelevat, mikä on aika tärkeää minulle. Mutta millä sinne myymäläänkin pääsee töihin...
Ja tuntisin silti luovuttaneeni.
MIKSI haluan yliopistoon? Miksi?
Ehkä siksi, että tavallaan KUULUN sinne. Minulla on teoreettinen ja abstrakti mieli ja luen tietokirjallisuutta HUVIKSENI ja tykkään ajatella ja kehitellä teorioita ja olen utelias. Mutta. Ne HELVATUN pääsykokeet. Ja perfektionismini. Ja resurssiongelmat.
En tiedä en tiedä en tiedä.
Mitä tehdä mitä tehdä mitä tehdä.
Joten pitäisi antaa tämäkin asia Jumalan hoidettavaksi. Sanoa: "Heitän hanskat tiskiin, Jumala, kerro sinä, mitä minun on tehtävä. Johdata minut oikealle tielle."
Pää lahoaa.
tiistai 26. elokuuta 2014
Kahvila/tanssipaikka Rauha
Huraa! Minulla on valtavan lystikäs idea! Haluaisin perustaa kahvilan/tanssipaikan! Se olisi ekologinen, kiltti ja lempeä paikka. Siellä voisi tanssia, mutta se ei olisi lainkaan tavallinen disko/baari. Siellä olisi tanssimista varten oma paikka, mutta myös hiljaista ja rauhallista tilaa seurusteluun ja rauhalliseen ajan viettämiseen. Siellä ei myytäisi alkoholia. Ja siellä EI soitettaisi hittimusiikkia. Siellä voisi olla vaikka erilaisia teemailtoja. Usein soitettaisiin psykeä tai muuta kiehtovaa konemusiikkia, mutta siellä voisi olla myös reggaeta tai rokimpaa musiikkia. Tanssia voisi jo 8lta tai 9ltä illalla ja paikka sulkeutuisi 2lta. Erittäin tärkeää kuitenkin olisi pitää tunnelma kotoisana ja lempeänä eli siellä ei olisi tavanomaista yökerhomentaliteettia. Pitää pohtia, miten tähän päästäisiin. Jostain syystä iso merkitys paikan tunnelmalle on minun mielestäni sillä, että ihmiset riisuvat kenkänsä eteiseen... En osaa sanoa miksi. Siellä pitää olla kodinomainen ja rauhallinen tunnelma. Kotoisaa. Tanssia voisi varpasillaan tai sisäkengillä. Ehkä jonkinlaisista tavallisen asuinhuoneiston tiloista voisi saada toimivat, kuten Om Yoga -koululla. Silloin tosin täytyy lopettaa metelöinti aikaisin illalla, mutta toisaalta haittaako sekään.. Jos perjantaisin ja lauantaisin olisi tanssi-ilta, ja siellä voi tanssia koko ILLAN (eikä yötä). Miksi tanssia pitäisi öisin?
Päiväaikaan paikka toimisi kahvilana. Siellä olisi leikkipaikka lapsille, jotta lapsen omaavat aikuiset voisivat tulla pelaamaan pelejä, lukemaan ja seurustelemaan rauhassa samalla, kun lapset leikkivät. Tanssilattialla voisi pitää päivädiskoja lapsille! :) Se olisi hauskaa.
Se voisi olla samalla myös kissakahvila ja siellä voisi hengailla kissoja.
Kahvilassa soitettaisiin hiljaisella äänellä rauhallista musiikkia, joka edistää mielentyyneyttä tai luonnonääniä.
Siellä olisi KIRJOJA. Kirjat olisivat henkistä kasvua ja kaikkea tärkeää edistäviä.
Paikka olisi lähellä Jumalaa. Siellä olisi kaikkialla sitaatteja, jotka edistävät valaistumista ja henkistä kasvua.
Sisustuksessa käytettäisiin mahdollisimman paljon kierrätysmateriaaleja.
Kahvilassa tarjottaisiin smoothieita ja kasvisruokaa ja kaikkea terveellistä ja kiehtovaa, mutta myös herkkuja, joiden valmistuksessa ei ole käytetty valkoisia vehnäjauhoja tai valkoista sokeria tms. Vaikka sellaisiakin herkkuja voi olla, mutta pääpaino toisenlaisissa tuotteissa.
Päiväaikaan paikka toimisi kahvilana. Siellä olisi leikkipaikka lapsille, jotta lapsen omaavat aikuiset voisivat tulla pelaamaan pelejä, lukemaan ja seurustelemaan rauhassa samalla, kun lapset leikkivät. Tanssilattialla voisi pitää päivädiskoja lapsille! :) Se olisi hauskaa.
Se voisi olla samalla myös kissakahvila ja siellä voisi hengailla kissoja.
Kahvilassa soitettaisiin hiljaisella äänellä rauhallista musiikkia, joka edistää mielentyyneyttä tai luonnonääniä.
Siellä olisi KIRJOJA. Kirjat olisivat henkistä kasvua ja kaikkea tärkeää edistäviä.
Paikka olisi lähellä Jumalaa. Siellä olisi kaikkialla sitaatteja, jotka edistävät valaistumista ja henkistä kasvua.
Sisustuksessa käytettäisiin mahdollisimman paljon kierrätysmateriaaleja.
Kahvilassa tarjottaisiin smoothieita ja kasvisruokaa ja kaikkea terveellistä ja kiehtovaa, mutta myös herkkuja, joiden valmistuksessa ei ole käytetty valkoisia vehnäjauhoja tai valkoista sokeria tms. Vaikka sellaisiakin herkkuja voi olla, mutta pääpaino toisenlaisissa tuotteissa.
perjantai 25. heinäkuuta 2014
Kuuluisa ateisti löysi Jumalan
Huraa!! Luen Antony Flewn kirjaa There is a God. Flew on filosofian professori ja (oli) yksi maailman tunnetuimmista ateisteista. Kun Flew kääntyi teistiksi, media kohisi siitä maailmanlaajuisesti. "Famous Atheist Noe Believes in God: One of World's Leading Atheist's Now Believes in God, More or Less, Based on Scientific Evidence" otsikoi Associated Press 9.12.2004.
Filosofina Flew oli sitoutunut seuraamaan periaatetta: "follow the argument wherever it leads". Ja lopulta hän koki todisteiden puhuvan Jumalan olemassaolon puolesta ja seurasi periaatteensa mukaisesti johtolankojen perässä Jumalan luokse.
Flew ei kuitenkaan usko persoonalliseen Jumalaan vaan enemmänkin Einsteinin tavoin jonkinlaiseen ihmisjärjen ylittävään älylliseen voimaan.
Einsteinin sanoin:
"Everyone who is seriously engaged in the pursuit of science becomes convinced that the laws of nature manifest the existence of a spirit vastly superior to that of men, and one in the face of which we with our modest powers must feel humble."
Amen.
The intellectual dignitaries of the world were shocked! What they heard could not be true! On December 9, 2004, the Associated Press broke the news that the legendary British philosopher Antony Flew, who had been leading the cause of atheism for more than half a century, had changed his mind and decided that there must be a God. The stunning news quickly spread over the world. (Artikkeli: Science finds God)Pidän todella paljon Flewn kirjan lauseesta: "...my discovery of the Divine has been a pilgrimage of reason and not of faith." Vihdoinkin joku pukee sanoiksi oman kokemukseni.
Filosofina Flew oli sitoutunut seuraamaan periaatetta: "follow the argument wherever it leads". Ja lopulta hän koki todisteiden puhuvan Jumalan olemassaolon puolesta ja seurasi periaatteensa mukaisesti johtolankojen perässä Jumalan luokse.
Flew ei kuitenkaan usko persoonalliseen Jumalaan vaan enemmänkin Einsteinin tavoin jonkinlaiseen ihmisjärjen ylittävään älylliseen voimaan.
Einsteinin sanoin:
"Everyone who is seriously engaged in the pursuit of science becomes convinced that the laws of nature manifest the existence of a spirit vastly superior to that of men, and one in the face of which we with our modest powers must feel humble."
Amen.
maanantai 14. heinäkuuta 2014
Uusi suunta: biologia
En keväällä osallistunut filosofian pääsykokeeseen. Syy oli se, että koin olevani murroskohdassa, jossa minun täytyi pohtia, kuka olen nyt ja mitä haluan tulevaisuudeltani sitten, kun olen päivittänyt käsitykseni itsestäni ja elämästäni. Tunsin olevani rajalla, jossa taakse jää vanha elämä ja edessä on jotain uutta.
Nyt tuntuu, että alan siirtyä tuolta rajalta kohti uutta elämääni ja alan hamottaa milalinen se tulee olemaan - tai mitä siltä haluan, millaisia tavoitteita.
Ymmärrän nyt, miksi en halunnut osallistua pääsykokeeseen. Minusta alkoi keväällä tuntua siltä, etten halua opiskella psykologiaa, ettei se enää olekaan se, minne kuulun. Tämä tunne on vahvistunut. Psykologia oli minulle väline, jonka avulla opettelin tuntemaan itseäni ja joka auttoi minua eheytymään. Sen aika on jäädä nyt taakse. Jo jonkin aikaa on tunutunut siltä, ettei sen piiristä löydy enää oikein mitään uutta tutkittavaa. Loppuunkaluttu luu. Lisäksi olen yhä vahvemmin tullut tietoiseksi siitä, että resurssirajoittuneisuuteni liittyy vahvati muihin IHMISIIN, ja jos haluan jaksaa työelämässä, minun on parasta etsiä työ, joka ei ole turhan sosiaalista. En koskaan ajatellut psykologian opiskelua tulevan ammatin kannalta eli onko se, mihin siitä valmistuu, sellaista työtä, joka minulle sopii, se oli vain opiskeluaineena intohimoni. Hiljalleen kuitenkin aloin varmistua siitä, ettei ne AMMATIT, joihin pykologiaa opiskelemalla voi hakeutua, sovi minulle. Psykologia on IHMIStiede. Psykologin työ on läpeensä sosiaalista, samoin opettajan työ.
Ei.
Olen kyllästynyt penkomaan pääkoppaani. Nyt voisi siirtyä jo johonkin muuhun.
Mutta mihin?
Vähän aikaa sitten mietin, että koska eräänlainen "maailman pelastaminen" on aina ollut minulle sydämen asia, ehkä voisin jotenkin omistaa elämäni luonnonsuojelulle tms. Olihan ensimmäinen intohimo (ja asperger ekko) elämässäni luonto ja eläimet sekä niiden suojeleminen.
Minulla on aina ollut 3 kategoriaa, joiden sisällä intohimoni ovat sijainneet. Luonto ja eläimet sekä niiden suojelu; yliluonnolliset asiat ja Jumalakysmys; psykologia ja ihmismieli. Yliluonnollisista asioista ja Jumalasta on vaikea luoda ammattia... Ainakaan sellaista, minkä minä kokisin mielekkääåksi. Jäljelle siis selvästi jää vain luonto ja eläimet (ja suojelu).
Asia kuitenkin siirtyi hetkeksi taka-alalle kun intouduin taas tutkimaan Jumala-asiaa. Olen viime aikoina lukenut taas evoluutiosta, ja minua kiinnostaa tällä hetkellä koittaa selvittää, voitaisiinko kaiken olemassaolevan kehittyminen ja olemassaoleminen selittää ilman asioihin puuttunutta/puuttuvaa älyllistä voimaa. Se on kysymys, joka minua kiinnostaa juuri nyt.
Ja tästä pääsinkin kätevästi yhdistämään biologian JA Jumalan.
Ja nyt olen vakuuttunut siitä, että biologia on se, mihin nyt fokusoidun ja jota haen opiskelemaan. Biologiassa on valtavasti erikoistumisvaihtoehtoja ja löydän sieltä varmasti jotain, minkä koen mielekkääksi. Oli se sitten evoluutiota tai geenejä tai vaikka matojen käyttäytymisen tutkimista. Ja nyt tiedän, että biologia ja luonnontieteet voivat olla minulle samalla keino tutkia Jumala-kysymystä. Nämä kaksi voidaan yhdistää. Poissuljettua ei ole sekään, että jos ottaisin psykologian sivuaineeksi, saisin aikaan ehkä varsin kiinnostavan coctailin, sillä psykologiassa minua kiinnosti ehkä eniten aivojen tutkimus ja tietoisuuden tutkiminen, ja biologia tarjoaa erinomaisia eväitä myös sille saralle.
Joten aloitin lukemaan ensi kevään pääsykokeisiin (lukion 5 kurssia) ja haen avoimeen yliopistoon suorittamaan biologiaa etäopintoina.
Hauskaa, kun on taas tavoite ja suunta.
Nyt tuntuu, että alan siirtyä tuolta rajalta kohti uutta elämääni ja alan hamottaa milalinen se tulee olemaan - tai mitä siltä haluan, millaisia tavoitteita.
Ymmärrän nyt, miksi en halunnut osallistua pääsykokeeseen. Minusta alkoi keväällä tuntua siltä, etten halua opiskella psykologiaa, ettei se enää olekaan se, minne kuulun. Tämä tunne on vahvistunut. Psykologia oli minulle väline, jonka avulla opettelin tuntemaan itseäni ja joka auttoi minua eheytymään. Sen aika on jäädä nyt taakse. Jo jonkin aikaa on tunutunut siltä, ettei sen piiristä löydy enää oikein mitään uutta tutkittavaa. Loppuunkaluttu luu. Lisäksi olen yhä vahvemmin tullut tietoiseksi siitä, että resurssirajoittuneisuuteni liittyy vahvati muihin IHMISIIN, ja jos haluan jaksaa työelämässä, minun on parasta etsiä työ, joka ei ole turhan sosiaalista. En koskaan ajatellut psykologian opiskelua tulevan ammatin kannalta eli onko se, mihin siitä valmistuu, sellaista työtä, joka minulle sopii, se oli vain opiskeluaineena intohimoni. Hiljalleen kuitenkin aloin varmistua siitä, ettei ne AMMATIT, joihin pykologiaa opiskelemalla voi hakeutua, sovi minulle. Psykologia on IHMIStiede. Psykologin työ on läpeensä sosiaalista, samoin opettajan työ.
Ei.
Olen kyllästynyt penkomaan pääkoppaani. Nyt voisi siirtyä jo johonkin muuhun.
Mutta mihin?
Vähän aikaa sitten mietin, että koska eräänlainen "maailman pelastaminen" on aina ollut minulle sydämen asia, ehkä voisin jotenkin omistaa elämäni luonnonsuojelulle tms. Olihan ensimmäinen intohimo (ja asperger ekko) elämässäni luonto ja eläimet sekä niiden suojeleminen.
Minulla on aina ollut 3 kategoriaa, joiden sisällä intohimoni ovat sijainneet. Luonto ja eläimet sekä niiden suojelu; yliluonnolliset asiat ja Jumalakysmys; psykologia ja ihmismieli. Yliluonnollisista asioista ja Jumalasta on vaikea luoda ammattia... Ainakaan sellaista, minkä minä kokisin mielekkääåksi. Jäljelle siis selvästi jää vain luonto ja eläimet (ja suojelu).
Asia kuitenkin siirtyi hetkeksi taka-alalle kun intouduin taas tutkimaan Jumala-asiaa. Olen viime aikoina lukenut taas evoluutiosta, ja minua kiinnostaa tällä hetkellä koittaa selvittää, voitaisiinko kaiken olemassaolevan kehittyminen ja olemassaoleminen selittää ilman asioihin puuttunutta/puuttuvaa älyllistä voimaa. Se on kysymys, joka minua kiinnostaa juuri nyt.
Ja tästä pääsinkin kätevästi yhdistämään biologian JA Jumalan.
Ja nyt olen vakuuttunut siitä, että biologia on se, mihin nyt fokusoidun ja jota haen opiskelemaan. Biologiassa on valtavasti erikoistumisvaihtoehtoja ja löydän sieltä varmasti jotain, minkä koen mielekkääksi. Oli se sitten evoluutiota tai geenejä tai vaikka matojen käyttäytymisen tutkimista. Ja nyt tiedän, että biologia ja luonnontieteet voivat olla minulle samalla keino tutkia Jumala-kysymystä. Nämä kaksi voidaan yhdistää. Poissuljettua ei ole sekään, että jos ottaisin psykologian sivuaineeksi, saisin aikaan ehkä varsin kiinnostavan coctailin, sillä psykologiassa minua kiinnosti ehkä eniten aivojen tutkimus ja tietoisuuden tutkiminen, ja biologia tarjoaa erinomaisia eväitä myös sille saralle.
Joten aloitin lukemaan ensi kevään pääsykokeisiin (lukion 5 kurssia) ja haen avoimeen yliopistoon suorittamaan biologiaa etäopintoina.
Hauskaa, kun on taas tavoite ja suunta.
keskiviikko 2. heinäkuuta 2014
Todellisuustulkinnat eräänlaisina vaihdeltavina televisiokanavina
Poikaystäväni on ateisti. En halua, että eroaisimme niin typerän asian kuin erilaisten maailmankuvien takia tai että niin typerä asia vaikuttaisi haitallisesti väleihimme. Loppujen lopuksihan kyse on vain mielipiteistä, näkemys- ja tulkintaeroista. Me emme tiedä vastausta moniin perimmäisiin kysymyksiin, kuten siihen, onko Jumala olemassa vai ei tai onko meillä jonkinlainen sielu tai ei. Ihmiset muodostavat kuka milläkin perusteilla oman tulkintansa tällaisista asioista. Pohjimmiltani olenkin agnostikko, sillä tiedostan sen, etten tiedä mitään. Kuitenkin kallistun teismiin, sillä pidän Jumalan olemassaoloa todennäköisempänä asiana kuin sitä, ettei Jumalaa ole. Poikaystäväni on onneksi myös älykäs ja tällaiset asiat tiedostava ihminen, mutta toisin kuin minä, hän on ateismiin kallistuva agnostikko.
Jotta parisuhteeni ei kuitenkaan kärsisi näkemyseroistamme, olen saanut tilaisuuden laajentaa kykyäni hyväksyä erilaisia näkemyksiä ja opetella suhtautumaan niihin kunnioittavasti. Parisuhteen takia on tärkeää, että voisimme suhtautua niin kunnioittavasti toistemme näkemyksiin, että voimme keskustella mistä tahansa meille tärkeästä asiasta, myös Jumalaan yms. liittyvistä asioista ilman ongelmia. Tämä edellyttää minusta sitä, että ei ainoastaan pintapuolisesti hyväksy ja yritä kunnioittaa toisen erilaista näkemystä vaan parhaansa mukaan yrittää aidosti ymmärtää, miksi toinen tekee sellaisia tulkintoja kuin tekee ja tämän ymmärryksen kautta saavuttaa aidon ja täydellisen hyväksynnän ja kunnioituksen.
Koska suhteeni on minulle tärkeä, ja koska oma rajoittuneisuuteni vituttaa minua, olen päättänyt laajentaa horisonttiani ja avata itseäni erilaisille tulkinnoille aiempaakin ennakkoluulottomammin.
Poikaystäväni sanoi, että koska hänellä ei ole mitään sisäistä kokemusta tai tunnetta Jumalan olemassaolota (kuten minulla on), eikä hän koe/tunne sisällään yhteyttä mihinkään yliluonnolliseen todellisuuteen (kuten minä), hänelle jäävät vain faktat ja tiede. Eli hän muodostaa käsityksensä hankkimansa tiedon perusteella, puhtaan rationaalisesti. Minulla ja muilla minunkaltaisillani vahvan intuitiivisilla ihmisillä taas asiaan vaikuttavat vahvasti subjektiiviset tunteet ja intuitio rationaalisuuden ohella.
Minusta oli kiinnostavaa eläytyä sellaisen ihmisen asemaan, jolta tämä tunneperäinen kokemus Jumalasta ja muista yliluonnollisista asioista puuttuu. Pystyn todella saavuttamaan hetkellisesti sellaisen kokemuksellisen tilan, jossa tätä Jumala/yliluonnollisuus-kokemusta ei ole, ja miten silloin todellakin on vain TIETO ja faktat ja tiede ja rationaaliet perusteet, joihin nojautua ja joilla on merkitystä.
Miten erilaisia me ihmiset olemmekaan!
Luen juuri Coynen kirjaa Miksi evoluutio on totta. Se on todella hyvä kirja. Kiinnostavasti kirjoitettu ja kattava. Minulla ei ole mitään ongelmaa evoluutioteorian kanssa. En vain usko, että se yksistään riittää.
Kuitenkin on hyvin kiehtova ajatus, että jos Jumalaa/elävää universumia/älykästä suunnittelijaa ei ole, ja on vain... Tarkoituksettomuus. Sieluttomuus. Sattuma. Miten erilainen tulkintamalli kaikelle se onkaan! Pystyn nyt hetkittäin saavuttamaan tilan, jossa katselen maailmaa tästä uudesta näkökulmasta. Voin ikään kuin vaihtaa kanavaa ja katsella asioita Jumala-tarkoitus-jne.-näkökulmasta tai tästä uudesta sattuma-tarkoituksettomuus-näkökulmasta. Se on hyvin kiinnostavaa. Silloin ei olisi johdatusta, ei sen kummempaa tarkoitusta elämällä, ei yhtään mitään muuta kuin ihmislihakasoja pysyttelemässä hengissä...
Uskon älykkääseen suunnitteluun. Mutta pystyn myös katselemaan ja tulkitsemaan todellisuutta siitä näkökulmasta, että ei ole muuta kuin sattuma ja aistein havaittava maailma.
Kuitenkin viimeistään palaan puhtaasta agnostisismista teismin puolelle aina siinä kohtaa, kun muistan oman olemassaoloni. Minäkokemus on mystisin kaikista tietämistäni asioista. Mikä MINÄ olen? Miksi olen vain tässä yhdessä kehossa? Olen sen sisällä. Kuka on se minä, joka on tämän kehon sisällä? Minä. En ole kenenkään muun sisällä. Ja jokaisen ihmisen sisällä on samanlainen arvoituksellinen minä (oletettavasti). Minäkokemus on valtava ihme. Minä. On todella outoa ajatella, että joskus minä en ollut olemassa. Maailma oli tyhjä minusta. Sitten tänne syttyi pieni lamppu pienen ihmisen sisällä ja minä olin täällä tekemässä havaintoja. Minä. Ja jonain päivänä se lamppu sammuu. Vai sammuuko?
Miksi on minäkokemus. Miksei täällä vaella vain jotain liharobotteja? Mikä on tämä subjektiivinen ja outo minuus? Elämän henki sisälläni?
Se on minulle suurin todiste siitä, että henkinen todellisuus on olemassa. Jotain suurempaa kuin vain käsin kosketeltava maailmamme.
Mutta silti en tiedä mitään. Ja on hauskaa vaihdella tulkintatapaa ja katsoa miltä asiat näyttävät siitä toisesta vinkkelistä.
Jotta parisuhteeni ei kuitenkaan kärsisi näkemyseroistamme, olen saanut tilaisuuden laajentaa kykyäni hyväksyä erilaisia näkemyksiä ja opetella suhtautumaan niihin kunnioittavasti. Parisuhteen takia on tärkeää, että voisimme suhtautua niin kunnioittavasti toistemme näkemyksiin, että voimme keskustella mistä tahansa meille tärkeästä asiasta, myös Jumalaan yms. liittyvistä asioista ilman ongelmia. Tämä edellyttää minusta sitä, että ei ainoastaan pintapuolisesti hyväksy ja yritä kunnioittaa toisen erilaista näkemystä vaan parhaansa mukaan yrittää aidosti ymmärtää, miksi toinen tekee sellaisia tulkintoja kuin tekee ja tämän ymmärryksen kautta saavuttaa aidon ja täydellisen hyväksynnän ja kunnioituksen.
Koska suhteeni on minulle tärkeä, ja koska oma rajoittuneisuuteni vituttaa minua, olen päättänyt laajentaa horisonttiani ja avata itseäni erilaisille tulkinnoille aiempaakin ennakkoluulottomammin.
Poikaystäväni sanoi, että koska hänellä ei ole mitään sisäistä kokemusta tai tunnetta Jumalan olemassaolota (kuten minulla on), eikä hän koe/tunne sisällään yhteyttä mihinkään yliluonnolliseen todellisuuteen (kuten minä), hänelle jäävät vain faktat ja tiede. Eli hän muodostaa käsityksensä hankkimansa tiedon perusteella, puhtaan rationaalisesti. Minulla ja muilla minunkaltaisillani vahvan intuitiivisilla ihmisillä taas asiaan vaikuttavat vahvasti subjektiiviset tunteet ja intuitio rationaalisuuden ohella.
Minusta oli kiinnostavaa eläytyä sellaisen ihmisen asemaan, jolta tämä tunneperäinen kokemus Jumalasta ja muista yliluonnollisista asioista puuttuu. Pystyn todella saavuttamaan hetkellisesti sellaisen kokemuksellisen tilan, jossa tätä Jumala/yliluonnollisuus-kokemusta ei ole, ja miten silloin todellakin on vain TIETO ja faktat ja tiede ja rationaaliet perusteet, joihin nojautua ja joilla on merkitystä.
Miten erilaisia me ihmiset olemmekaan!
Kuitenkin on hyvin kiehtova ajatus, että jos Jumalaa/elävää universumia/älykästä suunnittelijaa ei ole, ja on vain... Tarkoituksettomuus. Sieluttomuus. Sattuma. Miten erilainen tulkintamalli kaikelle se onkaan! Pystyn nyt hetkittäin saavuttamaan tilan, jossa katselen maailmaa tästä uudesta näkökulmasta. Voin ikään kuin vaihtaa kanavaa ja katsella asioita Jumala-tarkoitus-jne.-näkökulmasta tai tästä uudesta sattuma-tarkoituksettomuus-näkökulmasta. Se on hyvin kiinnostavaa. Silloin ei olisi johdatusta, ei sen kummempaa tarkoitusta elämällä, ei yhtään mitään muuta kuin ihmislihakasoja pysyttelemässä hengissä...
Uskon älykkääseen suunnitteluun. Mutta pystyn myös katselemaan ja tulkitsemaan todellisuutta siitä näkökulmasta, että ei ole muuta kuin sattuma ja aistein havaittava maailma.
Kuitenkin viimeistään palaan puhtaasta agnostisismista teismin puolelle aina siinä kohtaa, kun muistan oman olemassaoloni. Minäkokemus on mystisin kaikista tietämistäni asioista. Mikä MINÄ olen? Miksi olen vain tässä yhdessä kehossa? Olen sen sisällä. Kuka on se minä, joka on tämän kehon sisällä? Minä. En ole kenenkään muun sisällä. Ja jokaisen ihmisen sisällä on samanlainen arvoituksellinen minä (oletettavasti). Minäkokemus on valtava ihme. Minä. On todella outoa ajatella, että joskus minä en ollut olemassa. Maailma oli tyhjä minusta. Sitten tänne syttyi pieni lamppu pienen ihmisen sisällä ja minä olin täällä tekemässä havaintoja. Minä. Ja jonain päivänä se lamppu sammuu. Vai sammuuko?
Miksi on minäkokemus. Miksei täällä vaella vain jotain liharobotteja? Mikä on tämä subjektiivinen ja outo minuus? Elämän henki sisälläni?
Se on minulle suurin todiste siitä, että henkinen todellisuus on olemassa. Jotain suurempaa kuin vain käsin kosketeltava maailmamme.
Mutta silti en tiedä mitään. Ja on hauskaa vaihdella tulkintatapaa ja katsoa miltä asiat näyttävät siitä toisesta vinkkelistä.
keskiviikko 18. kesäkuuta 2014
Sisäisen energian vapauttaminen
Olen innoissani! Luen Michael A. Singerin kirjaa Kahleeton sielu, ja se sisältää juuri ne vastaukset, joita juuri nyt tarvitsen päästäkseni eteenpäin henkisessä kasvussani. Huraa!!! On aika kasvaa seuraavalle tasolle!
"Mitä enemmän pysyt avoimena, sitä enemmän energiaa pääsee virtaamaan."
Meidän on mahdollista tuntea iloa, innostusta ja rakkautta koko ajan. Jokainen tietää, miltä tuntuu, kun on todella innostunut jostain asiasta tai rakastunut ja miten energinen olo silloin on. Meidän on mahdollista olla sellaisessa olotilassa koko ajan, jos emme sulkeudu. Lapset ovat vielä avoimia ja energia kulkee heissä vapaana. Ja jokainenhan tietää, että lapset ovat täynnä iloa, innostusta ja rakkautta ja energiaa.
Mitä on sulkeutuminen ja miten pysytään avoimina?
"Sydän sulkeutuu menneisyytesi varastoituneiden, keskeneräisten energiamuodostelmien takia... Elämän eläminen tarkoittaa lävitse kulkevan hetken kokemista, sitten seuraavan hetken kokemista, ja jälleen seuraavan. Lävitsesi tulee ja menee monia erilaisia kokemuksia."
Meillä on kuitenkin menneisyytemme takia painolastia. Jotkut kokemukset eivät virtaakaan lävitsemme vaan takerrumme niihin. Joku sanoo jotakin, mikä alkaa vaivata sinua. Tai näet todella kauniit hiukset jollakulla ja tulet kateelliseksi. "Mitä tapahtuu kokemukselle, joka ei pääse virtaamaan lävitsesi? ...Elämän on nyt kamppailtava tämän tukkeutuneen tapahtuman kanssa huomiostasi... Ajattelet sitä lähes jatkuvasti. Pyrit löytämään tavan käsitellä asiaa mielessäsi... Koska vastustit, se jäi kiinni, ja nyt sinulla on ongelma."
"Kaikki sisäinen meteli on vain yritystäsi käsitellä tukkeutunutta energiaa ja saada se pois tieltäsi."
Myös erityistä nautintoa tuottavat asiat voivat aiheuttaa energian tukkeutumista. "Kun koet jotain ihanaa, kokemus ei pääse läpi, koska tarraudut siihen."
"Kahdenlaiset kokemukset voivat siis tukkia sydämen (energian). Koetat joko työntää energioita pois, koska ne vaivaavat sinua, tai koetat pitää ne lähelläsi, koska pidät niistä. Et anna niiden mennä ohitse kummassakaan tapauksessa ja kulutat arvokasta energiaa, koska tukit virran vastustamalla tai takertumalla."
Mitä voimme tehdä?
Meidän tulee opetella päästämään asiat virtaamaan lävitsemme. Emme tartu niihin. "...sinun tulee vain antaa elämän kokemusten tulla sisään ja mennä lävitsesi...Avaudu, rentouta sydämesi, anna anteeksi, naura, tai tee mitä haluat."
"Aloita katsomalla elämää ja panemalla merkille, että ihmisten ja tilanteiden jatkuva virta osuu sinun herkkiin kohtiisi päivittäin. Kuinka usein huomaat yrittäväsi suojella ja puolustaa heikkoja kohtiasi? ...Vapautuminen on palkkio siitä, että et suojele psyykeäsi. ...Kun olet sitoutunut vapauttamaan itsesi sisäisestä pelokkaasta ihmisestä, huomaat selvän päätöksentekokohdan, jossa kasvusi tapahtuu. Henkisessä kasvussa on kyse kohdasta, jossa tunnet energiasi muuttuvan. Joku esimerkiksi sanoo jotain, ja tunnet sisäisen energiasi muuttuvan jotenkin erikoiseksi. Alat itse asiassa tuntea kiristymistä. Se on vihje, joka kertoo, että on aika kasvaa. Ei ole aika puolustautua sillä et halua sitä osaa itsestäsi, jota pitää puolustaa. Jos et halua sitä, anna sen mennä."
"Lopulta tulet niin tietoiseksi, että osaat pysähtyä silloin, kun huomaat energian muuttuvan kummalliseksi. Pysähdyt, etkä mene energian mukaan. Jos se yleensä saa sinut puhumaan, lopetat puhumisen. Sinä vain lopetat, vaikka keskellä lausetta, sillä tiedät, mitä jatkamisesta seuraa. Sinä hetkenä, kun huomaat sisäisen energiasi menevän epätasapainoon, sinä hetkenä, kun huomaat sydämen jännittyvän ja puolustautuvan, sinä vain lopetat."
Mitä tarkoittaa tuo lopettaminen? Hellittämistä. Et mene energian mukaan. Päästät irti. "Sinulla on kyky olla menemättä mukaan mihinkään näistä ajatuksista... Ajatus tai tunne ilmaantuu, huomaat sen, ja se menee ohitse koska annat sen mennä."
Kyllä. Juuri tätä tarvitsen ja juuri tämän haluan nyt oppia ja olen valmis oppimaan. Huraa! Irrotan. Hyväksyn. Vapaudun.
Meidän on mahdollista tuntea iloa, innostusta ja rakkautta koko ajan. Jokainen tietää, miltä tuntuu, kun on todella innostunut jostain asiasta tai rakastunut ja miten energinen olo silloin on. Meidän on mahdollista olla sellaisessa olotilassa koko ajan, jos emme sulkeudu. Lapset ovat vielä avoimia ja energia kulkee heissä vapaana. Ja jokainenhan tietää, että lapset ovat täynnä iloa, innostusta ja rakkautta ja energiaa.
Mitä on sulkeutuminen ja miten pysytään avoimina?
"Sydän sulkeutuu menneisyytesi varastoituneiden, keskeneräisten energiamuodostelmien takia... Elämän eläminen tarkoittaa lävitse kulkevan hetken kokemista, sitten seuraavan hetken kokemista, ja jälleen seuraavan. Lävitsesi tulee ja menee monia erilaisia kokemuksia."
Meillä on kuitenkin menneisyytemme takia painolastia. Jotkut kokemukset eivät virtaakaan lävitsemme vaan takerrumme niihin. Joku sanoo jotakin, mikä alkaa vaivata sinua. Tai näet todella kauniit hiukset jollakulla ja tulet kateelliseksi. "Mitä tapahtuu kokemukselle, joka ei pääse virtaamaan lävitsesi? ...Elämän on nyt kamppailtava tämän tukkeutuneen tapahtuman kanssa huomiostasi... Ajattelet sitä lähes jatkuvasti. Pyrit löytämään tavan käsitellä asiaa mielessäsi... Koska vastustit, se jäi kiinni, ja nyt sinulla on ongelma."
"Kaikki sisäinen meteli on vain yritystäsi käsitellä tukkeutunutta energiaa ja saada se pois tieltäsi."
Myös erityistä nautintoa tuottavat asiat voivat aiheuttaa energian tukkeutumista. "Kun koet jotain ihanaa, kokemus ei pääse läpi, koska tarraudut siihen."
"Kahdenlaiset kokemukset voivat siis tukkia sydämen (energian). Koetat joko työntää energioita pois, koska ne vaivaavat sinua, tai koetat pitää ne lähelläsi, koska pidät niistä. Et anna niiden mennä ohitse kummassakaan tapauksessa ja kulutat arvokasta energiaa, koska tukit virran vastustamalla tai takertumalla."
Mitä voimme tehdä?
Meidän tulee opetella päästämään asiat virtaamaan lävitsemme. Emme tartu niihin. "...sinun tulee vain antaa elämän kokemusten tulla sisään ja mennä lävitsesi...Avaudu, rentouta sydämesi, anna anteeksi, naura, tai tee mitä haluat."
"Aloita katsomalla elämää ja panemalla merkille, että ihmisten ja tilanteiden jatkuva virta osuu sinun herkkiin kohtiisi päivittäin. Kuinka usein huomaat yrittäväsi suojella ja puolustaa heikkoja kohtiasi? ...Vapautuminen on palkkio siitä, että et suojele psyykeäsi. ...Kun olet sitoutunut vapauttamaan itsesi sisäisestä pelokkaasta ihmisestä, huomaat selvän päätöksentekokohdan, jossa kasvusi tapahtuu. Henkisessä kasvussa on kyse kohdasta, jossa tunnet energiasi muuttuvan. Joku esimerkiksi sanoo jotain, ja tunnet sisäisen energiasi muuttuvan jotenkin erikoiseksi. Alat itse asiassa tuntea kiristymistä. Se on vihje, joka kertoo, että on aika kasvaa. Ei ole aika puolustautua sillä et halua sitä osaa itsestäsi, jota pitää puolustaa. Jos et halua sitä, anna sen mennä."
"Lopulta tulet niin tietoiseksi, että osaat pysähtyä silloin, kun huomaat energian muuttuvan kummalliseksi. Pysähdyt, etkä mene energian mukaan. Jos se yleensä saa sinut puhumaan, lopetat puhumisen. Sinä vain lopetat, vaikka keskellä lausetta, sillä tiedät, mitä jatkamisesta seuraa. Sinä hetkenä, kun huomaat sisäisen energiasi menevän epätasapainoon, sinä hetkenä, kun huomaat sydämen jännittyvän ja puolustautuvan, sinä vain lopetat."
Mitä tarkoittaa tuo lopettaminen? Hellittämistä. Et mene energian mukaan. Päästät irti. "Sinulla on kyky olla menemättä mukaan mihinkään näistä ajatuksista... Ajatus tai tunne ilmaantuu, huomaat sen, ja se menee ohitse koska annat sen mennä."
Kyllä. Juuri tätä tarvitsen ja juuri tämän haluan nyt oppia ja olen valmis oppimaan. Huraa! Irrotan. Hyväksyn. Vapaudun.
Rakkaus on toisen vapauden kunnioittamista
Yksin oleminen on minulle tärkeä asia. Se on tarve ja suurimman onnellisuuteni lähde. Jos joku, esimerkiksi poikaystäväni, yrittäisi estää minua olemasta yksin (koska haluaisi, että vietän aikaa hänen kanssaan), hän ei rakastaisi minua vaan olisi jollain lailla takertunut minuun ja ajattelisi itseään, omia tarpeitaan. Aina kun yrittää rajoittaa toisen vapautta ei rakasta vaan vangitsee ja ajattelee itseään. Silti on tärkeää etsiä kumppani/ystävä, jonka tarpeita ja arvoja oma vapaus ja itsen toteuttaminen ei tallo. Ja myös toisinpäin. Voi olla, että joku ei hyväksyisi yksin olemistani, koska se on ristiriidassa hänen läheisyyden tarpeensa kanssa liian pahasti. Silloin emme sovi yhteen ja tämä tulee myöntää ja etsiä kumppani/ystävä, joka ollessaan oma itsensä, sopii riittävän hyvin tarpeisiimme ja vastaa riittävästi arvojamme.
Jos toisen valinnoista tulee paha mieli, sitä ei saisi kaataa toisen päälle. Eli ei saisi alkaa syyllistämään, koska syyllistäminen on yritys rajoittaa toisen vapautta ja onnellisuutta. Jos ei pidä toisen valinnoista, tavasta viettää aikaa tai toteuttaa itseään ja/tai jos ne jotenkin vahingoittavat omia tarpeita tai arvoja, se on hyvä tuoda esiin, mutta ei syyllistämällä eikä muulla epäkypsällä tavalla eikä pidä jankuttaa ja yrittää muuttaa toista vaan lähteä sitten, jos vaikuttaa siltä, että omat tarpeet eivät suhteessa täyty tai se on liikaa omien arvojen vastainen (suhde tai toisen käytös).
Rakkaus on toisen vapauden kunnioittamista. Se on myös oman vapauden kunnioittamista.
Jos toisen valinnoista tulee paha mieli, sitä ei saisi kaataa toisen päälle. Eli ei saisi alkaa syyllistämään, koska syyllistäminen on yritys rajoittaa toisen vapautta ja onnellisuutta. Jos ei pidä toisen valinnoista, tavasta viettää aikaa tai toteuttaa itseään ja/tai jos ne jotenkin vahingoittavat omia tarpeita tai arvoja, se on hyvä tuoda esiin, mutta ei syyllistämällä eikä muulla epäkypsällä tavalla eikä pidä jankuttaa ja yrittää muuttaa toista vaan lähteä sitten, jos vaikuttaa siltä, että omat tarpeet eivät suhteessa täyty tai se on liikaa omien arvojen vastainen (suhde tai toisen käytös).
Rakkaus on toisen vapauden kunnioittamista. Se on myös oman vapauden kunnioittamista.
lauantai 28. joulukuuta 2013
Miksi minä uskon Jumalaan?
Uskoni ON älyllisesti perusteltua. Filosofian pääsykoekirjassa oli joku juttu. Kaivetaanpas. Joku TERMI. Tai teoria.
Teorioiden ja todellisuuden vertaaminen toisiinsa. "Ehdottomien totuuksien etsinnän aika on ohi. Tiedollisen epävarmuuden kanssa on tultava toimeen".
"(Metodologinen) instrumentalismi on tieteenfilosofinen näkemys, jonka mukaan käsitteet ja teoriat ovat hyödyllisiä instrumentteja ja niiden arvoa ihmisille ei mitata sillä, ovatko ne tosia vai epätosia (tai kuvastavatko ne totuutta), vaan sillä kuinka tehokkaasti ne selittävät ja ennustavat ilmiöitä." wikipedia
"Paras teoria jäsentää havainnot paremmin." (Määttä s. 139) "Instrumentalistin kanta avaruuden kaarevuuteen on samanlainen. Ei ole mitään syytä etsiä riippumatonta suoraviivaisuuden kriteeriä. Sellaista ei tarvita, eikä sellista edes ole. Teoriat vain jäsentävät kerätyt havainnot eri tavalla. Suhteellisuusteoria jäsentää havainnot kattavammin ja tehokkaammin, sen selitysvoima on parempi. Tämän vuoksi sitä on pidettävä parempana, ei sen vuoksi, että se olisi todenmukaisempi kuva maailmasta."
Jumala selittää tällä hetkellä kaiken parhaiten. Jumala-teoria ON paras teoria tällä hetkellä. Se jäsentää kerätyt havainnot parhaiten. Se selittää ne kattavimmin ja tehokkaammin. Itse asiassa vaihtoehtoisia teorioita ei oikestaan ole. On vain AUKKOJA.
Tieteen ja empirisimin fanaattisilla kannatajilla on ainoastaan suuri määrä AUKKOJA, joihin heillä ei ole mitään selitystä ja heidän uskontonsa on ODOTTAA jääräpäisesti, USKOA jääräpäisesti ja kärsivällisesti, että tiede ja empiria tulevat aikanaan täyttämään aukot. In the meantime on vain AUKKOJA.
Jumala-teoria selittää KAIKKI aukot. Se siis selittää havainnot kattavammin ja tehokkaammin ja on minusta siksi PALJON parempi teoria ja valinta kuin roikkua kiinni jossain tietede ja empiria ihanteessa.
Mulla ei ole YHTÄÄN syytä, miksi AUKOT olisi parempi asia kuin Jumala. Miksi IHMEESSÄ mieluummin eläisin äärettömän ihmeellisessä todellisuudessa, joka on monelta osin aivan selittämätön ja täynnä ilmiöitä, joiden edessä tiede on ihan avuton, eikä ole mitään takeita, että tiede KOSKAAN tulee näitä aukkoja täyttämään. Evoluutioteorian VAKAVAT puutteet, kuolemanrajakokemukset, tietoisuus, kvanttifysiikka ja havaitsijan ongelma, ihmisten kokemukset uskosta ja Jumalasta, luonnon ja ympäröivän todellisuuden sanoinkuvaamaton ihmeellisyys ja monimutkaisuus, joka muka perustuisi SATTUMALLE tai muulle yhtä AIVOTTOMALLE kasalle yhteensattumia tai luonnonvalinnalle tms aivan älytöntä skeidaa.....
Jumala-teoria ratkaisee JOKAISEN aukon. Se selittää kaiken. Ja vieläpä HELVETIN hyvin. Ihmisten pitäisi lukea amit goswamin god is not dead, koska siinä perustellaan kvanttifysiikan pohjalta Jumalan olemassaoloa ja myös kvanttifysiikka on ajautumassa umpikujiin, joihin Jumala tuo ratkaisun.
Mitä pidemmälle tieteet kehittyvät, sitä lähemmäs Jumalaa ne tulevat. Ne ajautuvat umpikujiin, joihin EI OLE muuta ratkaisua kuin Jumala. Tähän hyvä kirja on Lee Strobelin Case for Creator.
Jumalaa ei koskaan saada mikroskoopin alle. Ihminen EI VOI havainnoida Jumalaa empriisesti. Koskaan. IKINÄ. Ainoa tapa todistaa Jumalan olemassaolo on LOGIIKKA. Se, että KAIKKI olemassaoleva tieto, havainnot tukevat Jumala-teoriaa enemmän kuin mitään muuta teoriaa ja että jumala-teori SELITTÄÄ kaikki aukot ja vieläpä helvetin loogisesti hyvin ja uskottavasti (paitsi jääräpäisille empiristeille). Ehkä voisi sanoa, että Jumala on rationaalinen ei empiirinen vastaus.
Kun tieteet, joka ikinen tiede, kehittyy pisteeseen, jossa edessä on vain aukkoja, joit ei kerta kaikkiaan voida selittää muulla kuin Jumalalla... Mitä se tarkoittaa?
Minusta Jumalan olemassaolo on silloin todistettu. Koska Jumalaa EI VOI havainnoida suoraan ja empiirisesti. On vain aihetodisteita. On palapeli, joka rakentuu Jumalan, puuttuvan palan ympärille, mutta KAIKKI PALAT viittaavat Jumalaan ja tukevat Jumala-teoriaa.
Eli ei. Minulla ei ole YHTÄÄN syytä ajatella, että Jumalaa ei olemassa. Ei ensimmäistäkään. Pidän koko ajatusta järjettömänä. Se on vain nykyajan empirismi-fanaatikoiden pakkomielle. Takertua empiriaan.
Empiria my ass. Olen rationalisti ja idealisti ja intuitivisti ja loogisisti. Mitä tahansa mutta empiria on vain yksi väline, ei mikään helvetin kuningas.
Kaikkien elämässäni keräämien todisteiden, tiedon ja havaintojen alossa Jumala-teoria ON ylivoimaisesti paras teoria, koska se selittää todellisuuden, tehdyt havainnot, tieteelliset aukot (kuten evoluutioteoria, kvanttifysiikka jne) jne.
Ja siihen päälle kun lisätään vielä se, että mitä enemmän olen alkanut uskoa, sitä paremmaksi elämäni muuttuu. Mitä totaalisemmin uskallan heittäytyä siihen uskoon ja antaa sen ohjata elämäni, sitä paremmin kaikki menee. Se on viimeinen, subjektiivinen todiste minulle.
Minulle, kaikkien yllä esiteltyjen rationaalisten perusteluiden lisäksi, Jumala TUNTUU todelliselta saan viestejä, koen sen puhuvan minulle intuition kautta ja tunnen saavani ohjausta, johon luotan joka päivä enemmän.
Miksi en uskoisi Jumalaan?
En ole koskaan löytänyt moiselle järjettömyydelle mitään hyviä perusteluita. Joten Jumala-teoria on minun valintani.
Teorioiden ja todellisuuden vertaaminen toisiinsa. "Ehdottomien totuuksien etsinnän aika on ohi. Tiedollisen epävarmuuden kanssa on tultava toimeen".
"(Metodologinen) instrumentalismi on tieteenfilosofinen näkemys, jonka mukaan käsitteet ja teoriat ovat hyödyllisiä instrumentteja ja niiden arvoa ihmisille ei mitata sillä, ovatko ne tosia vai epätosia (tai kuvastavatko ne totuutta), vaan sillä kuinka tehokkaasti ne selittävät ja ennustavat ilmiöitä." wikipedia
"Paras teoria jäsentää havainnot paremmin." (Määttä s. 139) "Instrumentalistin kanta avaruuden kaarevuuteen on samanlainen. Ei ole mitään syytä etsiä riippumatonta suoraviivaisuuden kriteeriä. Sellaista ei tarvita, eikä sellista edes ole. Teoriat vain jäsentävät kerätyt havainnot eri tavalla. Suhteellisuusteoria jäsentää havainnot kattavammin ja tehokkaammin, sen selitysvoima on parempi. Tämän vuoksi sitä on pidettävä parempana, ei sen vuoksi, että se olisi todenmukaisempi kuva maailmasta."
Jumala selittää tällä hetkellä kaiken parhaiten. Jumala-teoria ON paras teoria tällä hetkellä. Se jäsentää kerätyt havainnot parhaiten. Se selittää ne kattavimmin ja tehokkaammin. Itse asiassa vaihtoehtoisia teorioita ei oikestaan ole. On vain AUKKOJA.
Tieteen ja empirisimin fanaattisilla kannatajilla on ainoastaan suuri määrä AUKKOJA, joihin heillä ei ole mitään selitystä ja heidän uskontonsa on ODOTTAA jääräpäisesti, USKOA jääräpäisesti ja kärsivällisesti, että tiede ja empiria tulevat aikanaan täyttämään aukot. In the meantime on vain AUKKOJA.
Jumala-teoria selittää KAIKKI aukot. Se siis selittää havainnot kattavammin ja tehokkaammin ja on minusta siksi PALJON parempi teoria ja valinta kuin roikkua kiinni jossain tietede ja empiria ihanteessa.
Mulla ei ole YHTÄÄN syytä, miksi AUKOT olisi parempi asia kuin Jumala. Miksi IHMEESSÄ mieluummin eläisin äärettömän ihmeellisessä todellisuudessa, joka on monelta osin aivan selittämätön ja täynnä ilmiöitä, joiden edessä tiede on ihan avuton, eikä ole mitään takeita, että tiede KOSKAAN tulee näitä aukkoja täyttämään. Evoluutioteorian VAKAVAT puutteet, kuolemanrajakokemukset, tietoisuus, kvanttifysiikka ja havaitsijan ongelma, ihmisten kokemukset uskosta ja Jumalasta, luonnon ja ympäröivän todellisuuden sanoinkuvaamaton ihmeellisyys ja monimutkaisuus, joka muka perustuisi SATTUMALLE tai muulle yhtä AIVOTTOMALLE kasalle yhteensattumia tai luonnonvalinnalle tms aivan älytöntä skeidaa.....
Jumala-teoria ratkaisee JOKAISEN aukon. Se selittää kaiken. Ja vieläpä HELVETIN hyvin. Ihmisten pitäisi lukea amit goswamin god is not dead, koska siinä perustellaan kvanttifysiikan pohjalta Jumalan olemassaoloa ja myös kvanttifysiikka on ajautumassa umpikujiin, joihin Jumala tuo ratkaisun.
Mitä pidemmälle tieteet kehittyvät, sitä lähemmäs Jumalaa ne tulevat. Ne ajautuvat umpikujiin, joihin EI OLE muuta ratkaisua kuin Jumala. Tähän hyvä kirja on Lee Strobelin Case for Creator.
Jumalaa ei koskaan saada mikroskoopin alle. Ihminen EI VOI havainnoida Jumalaa empriisesti. Koskaan. IKINÄ. Ainoa tapa todistaa Jumalan olemassaolo on LOGIIKKA. Se, että KAIKKI olemassaoleva tieto, havainnot tukevat Jumala-teoriaa enemmän kuin mitään muuta teoriaa ja että jumala-teori SELITTÄÄ kaikki aukot ja vieläpä helvetin loogisesti hyvin ja uskottavasti (paitsi jääräpäisille empiristeille). Ehkä voisi sanoa, että Jumala on rationaalinen ei empiirinen vastaus.
Kun tieteet, joka ikinen tiede, kehittyy pisteeseen, jossa edessä on vain aukkoja, joit ei kerta kaikkiaan voida selittää muulla kuin Jumalalla... Mitä se tarkoittaa?
Minusta Jumalan olemassaolo on silloin todistettu. Koska Jumalaa EI VOI havainnoida suoraan ja empiirisesti. On vain aihetodisteita. On palapeli, joka rakentuu Jumalan, puuttuvan palan ympärille, mutta KAIKKI PALAT viittaavat Jumalaan ja tukevat Jumala-teoriaa.
Eli ei. Minulla ei ole YHTÄÄN syytä ajatella, että Jumalaa ei olemassa. Ei ensimmäistäkään. Pidän koko ajatusta järjettömänä. Se on vain nykyajan empirismi-fanaatikoiden pakkomielle. Takertua empiriaan.
Empiria my ass. Olen rationalisti ja idealisti ja intuitivisti ja loogisisti. Mitä tahansa mutta empiria on vain yksi väline, ei mikään helvetin kuningas.
Kaikkien elämässäni keräämien todisteiden, tiedon ja havaintojen alossa Jumala-teoria ON ylivoimaisesti paras teoria, koska se selittää todellisuuden, tehdyt havainnot, tieteelliset aukot (kuten evoluutioteoria, kvanttifysiikka jne) jne.
Ja siihen päälle kun lisätään vielä se, että mitä enemmän olen alkanut uskoa, sitä paremmaksi elämäni muuttuu. Mitä totaalisemmin uskallan heittäytyä siihen uskoon ja antaa sen ohjata elämäni, sitä paremmin kaikki menee. Se on viimeinen, subjektiivinen todiste minulle.
Minulle, kaikkien yllä esiteltyjen rationaalisten perusteluiden lisäksi, Jumala TUNTUU todelliselta saan viestejä, koen sen puhuvan minulle intuition kautta ja tunnen saavani ohjausta, johon luotan joka päivä enemmän.
Miksi en uskoisi Jumalaan?
En ole koskaan löytänyt moiselle järjettömyydelle mitään hyviä perusteluita. Joten Jumala-teoria on minun valintani.
maanantai 25. marraskuuta 2013
Yksi Jumala, kolme persoonaa?
Minusta kristinuskon kolminaisuusopissa ei ole mitään kummallista . Minusta se on ihan simppeli juttu.
Jumala on rakkaus. Rakkaus ja Jumala ovat synonyymeja. Rakkaus eli agape. Rakkaus kaikissa muodoissaan. Rakkaus on energiaa, joka värähtelee tietyllä taajuudella. Ja Pyhä henki on rakkauden energiaa meissä ihmisissä. Kun joku täyttyy pyhällä hengellä, tuo ihminen täyttyy rakkauden energialla. Rakkauden parantava energia alkaa vaikuttaa kyseisessä ihmisessä.
Ja Jeesus on Jumala, koska Jeesus oli ihminen, joka oli TÄYNNÄ rakkauden energiaa. Normaalit ihmiset eivät kykene saavuttamaan (yleensä ainakaan) sellaista tilaa, jossa rakkauden energia pääsisi vaikuttamaan niin totaalisesti, vaan kannamme mukanamme kaikenlaisia tuhoisia solumuistoja, traumoja, ohjelmointivirheitä... Kuonaa. Perisynti tarkoittaa juuri sitä. Ihmisten synnynnäistä epätäydellisyyttä. Ja se on OK. Me ollaan epätäydellisiä ja se on OK ja meidän pitäisi hyväksyä se, ja TÄMÄ on kristinuskon yksi keskeinen sanoma. Että Jeesus kuoli ristillä osoitukseksi siitä, että Jumala antaa meille anteeksi sen, että olemme epätäydellisiä. Me saadaan olla.
torstai 14. marraskuuta 2013
Ovi on jätetty auki
Hihihiii.... Olen viimeisen kuukauden ajan pomppinut suomi24:ssä (deittisivustolla) on/off. Eli poistan profiilini vähän väliä ja sitten taas teen uuden. Pääasiallinen syy on se, etten pidä konseptista. Siis aivoihini iskee heti joku typerä addiktio, jos laadin profiilin, kun haluan koko ajan käydä katsomassa olenko saanut viestejä. Jokainenhan tietää, miten kivaa on saada postia. Ne ovat kuin pieniä joululahjoja (saapuneet viestit). Ne stimuloivat jotenkin aivojen mielihyvä- ja palkitsemiskeskusta. Ja muutenkin se jännitys, kun ETSII suurta ihastumisen kohdetta. Mutta yök, en pidä tuosta olotilasta aivoistani. Addiktiosta. En jaksaisi varsinaisesti ETSIÄ ketään. Haluan olla rauhassa ja elellä elämääni.
Joten päätinpä sitten tehdä niin, että laitan kuvattoman ja lähes tyhjän profiilin, jossa on vain eräs sitaatti ja linkki blogiini. Ja se toimii!!! En ole saanut yhtään viestiä!! Huraa! Huraa!
Joo, olen TAAS ihan hullu. :D Kuka muu laatii deittiprofiilin toivoen, että EI saa vastauksia??
Hih.
Toivonhan minä saavani vastauksen. Mieluiten yhden. Juuri oikealta ihmiseltä. Mutta en jaksa kymmeniä turhia viestejä. Enkä sitä ihmisvalintojen meressä kahlaamista. Oikeastaan en kaipaa juuri nyt mitään viestejä. Haluan vain jollain tapaa pitää sitä ovea auki, että Jumala voi halutessaan nakata siitä sisään jotain. Jos se ovi on kiinni, mitää ei VOI ilmestyä sitä kautta.
Joten jätän oven auki ja Jumalan käsiin sen, tuleeko sieltä sisään jotain oleellista vai ei.
Kiitos.
Joten päätinpä sitten tehdä niin, että laitan kuvattoman ja lähes tyhjän profiilin, jossa on vain eräs sitaatti ja linkki blogiini. Ja se toimii!!! En ole saanut yhtään viestiä!! Huraa! Huraa!
Joo, olen TAAS ihan hullu. :D Kuka muu laatii deittiprofiilin toivoen, että EI saa vastauksia??
Hih.
Toivonhan minä saavani vastauksen. Mieluiten yhden. Juuri oikealta ihmiseltä. Mutta en jaksa kymmeniä turhia viestejä. Enkä sitä ihmisvalintojen meressä kahlaamista. Oikeastaan en kaipaa juuri nyt mitään viestejä. Haluan vain jollain tapaa pitää sitä ovea auki, että Jumala voi halutessaan nakata siitä sisään jotain. Jos se ovi on kiinni, mitää ei VOI ilmestyä sitä kautta.
Joten jätän oven auki ja Jumalan käsiin sen, tuleeko sieltä sisään jotain oleellista vai ei.
Kiitos.
torstai 26. syyskuuta 2013
Kosketusihminen, kiitos
No voi himputin pimputti. Persoonassani on yksi suuri ongelma joka estää tyydyttävän yksin olemisen. Olen kosketusaddikti. Haluaisin äärettömän paljon fyysistä läheisyyttä sen kaikissa mahdollisissa muodoissa. Ja yksin se ei oikein onnistu. Hittolainen. Nuorempana en tajunnut, että juuri tämän takia kaipasin koko ajan niin vimmatusti parisuhdetta ja miestä. Nyt tajuan. Henkisesti viihtyisin ihan hyvin yksin, mutta se koskeminen!!! Arg.
Se pitkä suhde, jossa olin, oli hyvin hyvin kosketusköyhä. Läheisyys puuttui. Henkinen, emotionaalinen ja sitä myöten kaikki muukin läheisyys. Tarvin suhteen, joka tursuaa läheisyyttä. Hyyyyyyyyyyyyyvin paljon läheisyyttä. Mutta myös omaa tilaa sopivasti. Jonkinmoinen balanssi tarvii löytää niiden välille, kun tarvin molempia paljon.
J.K. Noin kaksi tuntia yllä olevan tekstin kirjoittamisesta kosketusihminen saapui. :) Jumala on kyllä tehokas.
Täytynee jättää tämäkin asia Jumalalle. Se tuntuu olevan minua parempi ratkomaan asioita. Se 8,5-vuotta kestänyt parisuhde, joka minulla oli, koko sen ajan veivasin päässäni eestaas, että lähteäkö vai ei ja en kyennyt päättämään tai toimimaan. Olen niin kiltti, etten kestä satuttaa toista. Sitten lopulta sain tarpeekseni ja tajusin, etten ikinä osaa päättää ja muistin, että hei, tänhän voi jättää Jumalalle. Niin tein ja 2 viikkoa myöhemmin olin eronnut. Siis pikkusen oli tehokasta!!!
Joten jätetään siis tämäkin. Näin: "Arvoisa Jumala. Haluan itselleni kosketusihmisen. Kiitos."
Se pitkä suhde, jossa olin, oli hyvin hyvin kosketusköyhä. Läheisyys puuttui. Henkinen, emotionaalinen ja sitä myöten kaikki muukin läheisyys. Tarvin suhteen, joka tursuaa läheisyyttä. Hyyyyyyyyyyyyyvin paljon läheisyyttä. Mutta myös omaa tilaa sopivasti. Jonkinmoinen balanssi tarvii löytää niiden välille, kun tarvin molempia paljon.
J.K. Noin kaksi tuntia yllä olevan tekstin kirjoittamisesta kosketusihminen saapui. :) Jumala on kyllä tehokas.
sunnuntai 8. syyskuuta 2013
Heliumpallopää
Olen hämmästynyt, sillä olen huomannut, että jotkut ihmiset ovat niin realistisia ja kiinni todellisuudessa, että on aivan kuin heidät olisi asetettu maahan makaamaan ja teipattu siihen kiinni. Minä taas olen kuin heliumpallo. Siis olen todella heikosti kiinni todellisuudessa, tavallaan, mulla on aina pää jossain pilvissä tai vieläkin kauempana muissa galakseissa ja minut kiinnittää maahan (todellisuuteen) vain pieni naru. Iän myötä olen kyllä oppinut tiedostamaan jatkuvasti tuon narun olemassaolon ja tekemään todellisuustestausta ja tavallaan olen siis kyllä ihan kiinni todellisuudessa koko ajan, mutta minulla se ilmenee jotenkin niin, että pääni rakentaa loputtomasti erilaisia skenaarioita asioista ja koska olen superidealisti ja superoptimisti ja teen kaiken koko ajan TÄYSILLÄ ja olen niin vahvasti läsnä jokaisessa hetkessä, käytännössä tartun siihen minun mielestäni PARHAASEEN skenaarioon ja alan elää sitä todeksi, vaikka samalla TIEDOSTAN muiden skenaarioiden olemassaolon ja vierailen niissäkin ja TIEDÄN kyllä, missä maan pinta on.
Nuorempana olin kyllä IHAN hukassa heliumpalloni kanssa.
Nyt alan osata hallita sitä.
Koska olen heliumpallo, olen myös hyvin "yliluonnollinen ihminen". Olen niin heikosti kiinni TÄSSÄ todellisuudessa. Ja koen, että Jung ja Iris Johansson olivat myös heliumpäitä (ainakin joissain suhteissa) ja hekin kokivat nämä yliluonnolliset ja muut asiat sen takia hyvin todellisiksi. Silti TIEDOSTAN koko ajan, että on myös mahdollista, että kuvittelen kaiken (siis kaikki elämässäni olevat yliluonnolliset asiat) ja luon ne vain itse päässäni, mutta toisaalta saan niin paljon ULKOPUOLISTA vahvistusta sille kaikelle, että olen valinnut uskoa että se kaikki on todellista.
tästä en vielä tullut järkiini vaan seuraavana vuonna olin lähdössä yksin 3 viikoksi espanjaan. Kuitenkin kun saavuin sinne, jo bussissa lentokentältä Malagaan, tajusin, että haluan kotiin. Kaikki oli niin vierasta, olin yksin, koin, etten pysty saamaan mistään kiinni, ei ole turvallisuudentankkauskohtaa missään (koska mun koti on mun latausasema). Siellä oli HELVETN kuumaa ja en kestä hellettä. Mun hostellihuone oli hiton kuuma ja en voinut olla sielläkään. Pyörin ympäriinsä ihan sekopäisenä ja sain paniikkikohtauksia ja ryntäsin järjestään lippua kotiin.... Olin siä 3 päivää.
Mutta siinä kyllä tehokkaasti alkoi oppia ottaan huomioon TODELLISUUTTA sen sijaan, että lentäisi vaan pää pilvissä...
Realismi.... Sellanen geeni on kyllä ollut vähissä kun mulle geenejä jaettiin.
Iän myötä kehityn koko ajan ja opin hallitsemaan tätä. Mutta vaikeaa se usein on edelleen.
Elän kai niin vahvasti sisäisessä maailmassa, että yhteys ulkoiseen maailmaan joskus katoaa.
Nuorempana olin kyllä IHAN hukassa heliumpalloni kanssa.
Nyt alan osata hallita sitä.
Todellisuuden, oman mieleni ja yliluonnollisen maailman väliset rajat sekoittuvat toisiinsa. Kuitenkin olen aina ja joka hetki tietoinen myös todellisuudesta. Jos esimerkiksi puhutaan tuosta yliluonnollisesta ja esimerkiksi siitä, miten vahvasti koen Jumalan, kyseisen elämänmuodon läsnänolon, ja miten koen sen "puhuvan" minulle koko ajan ja ohjaavan elämääni, ja koen saavani viestejä jne. niin olen VALINNUT uskoa ne todeksi. Samalla mielessäni ON olemassa skenaario, jossa kyseenalaistan ne ja totean, että ne ovatkin vain mieleni tuotetta ja illuusio, ja aika ajoin puen tämän "todellisuustestaus"-skenaarion ylleni kuin asun ja tutkin sitä, mietin, valitsisinko sen tai pitäisikö valita se, mutta olen kokenut, lukemieni kirjojen ja tekemäni tutkimuksen perusteella, että se kaikki on totta ja valitsen uskoa niin.
Mun on ollut ja osin vieläkin vaikea erottaa mielikuviani todellisuudesta, tajuta missä todellisuus sijaitsee pääni luomien visioiden alla.
Nykyään se on jo paremmin hallussa. Kun olin nuorempi, jouduin melkoisiin vaikeuksiin... Parhaita esimerkkejä on mun ulkomaanmatkustelu. Hohhoijaa. Heliumpallopääni laati ihan uskomattomia seikkailuskenaarioita ja ryntäsi sitten suinpäin toteuttamaan niitä. Varattiin kaverin kanssa lento Prahaan ja paluulento 3 viikon kuluttua Budapestiin ja ei MITÄÄN suunnitelmia sen lisäksi, paitsi Prahasta oltiin varattu eka majapaikka. Mulla ei ollut ees rahaa. Kaveri kävi töissä kesän matkaa varten ja lainasin siltä.
Ystäväni alkoi jotenkin heti ensimmäisinä päivinä väsyä seuraani, oltiin sillon tosi erilaisia kiinnostuksen kohteiden yms. suhteen, mä halusin bailata ja katella miehiä ja kaikkea muuta typerää ja alle viikon kuluttua sovittiin, että jatketaan eri suuntiin. Siellä sit pyörin yksin ilman rahaa ja en tiennyt yhtään mitä tekisin ja meinasin jäädä ekana yönä kadulle, mutta sitten pillitin hostellin aulassa, kun siellä ei ollut tilaa ja ihmiset sääli mua ja alko järjestää mulle yöpaikkaa ja jossain hostellin lähellä oli joku opiskelija-asuntola jossa jonkun pojan huoneessa oli toinen sänky tyhjänä ja menin sinne...
Seuraavana aamuna sain idean lähteä Italiaan... Joten eikun junaan. Venetsiassa totesin, ettei mulla o rahaa yöpyä siä, hintataso oli korkeampi kun tsekissä ja joku hostelli siä oli mutta siellä oli vaan sellasia yhteishuoneita, missä kaikki nukkuu samassa huoneessa ja totesin, ettei pää kestä ja soitin etelä-ranskaan yhelle miehelle, jonka olin tavannut siellä tsekissä ja sanoin, etä tulen sinne...
Joten etelä-ranskaan vielä samana iltana. Hengasin vkolopun sen miehen luona ja se maksoi kaiken (eikä saanut mitään vastineeksi) ja olin NIIN hajalla psyykkisesti ja soitin kotiin ja mun vanhemmat osti mulle maanantaiksi lipun kotiin...
Mun on ollut ja osin vieläkin vaikea erottaa mielikuviani todellisuudesta, tajuta missä todellisuus sijaitsee pääni luomien visioiden alla.
Nykyään se on jo paremmin hallussa. Kun olin nuorempi, jouduin melkoisiin vaikeuksiin... Parhaita esimerkkejä on mun ulkomaanmatkustelu. Hohhoijaa. Heliumpallopääni laati ihan uskomattomia seikkailuskenaarioita ja ryntäsi sitten suinpäin toteuttamaan niitä. Varattiin kaverin kanssa lento Prahaan ja paluulento 3 viikon kuluttua Budapestiin ja ei MITÄÄN suunnitelmia sen lisäksi, paitsi Prahasta oltiin varattu eka majapaikka. Mulla ei ollut ees rahaa. Kaveri kävi töissä kesän matkaa varten ja lainasin siltä.
Ystäväni alkoi jotenkin heti ensimmäisinä päivinä väsyä seuraani, oltiin sillon tosi erilaisia kiinnostuksen kohteiden yms. suhteen, mä halusin bailata ja katella miehiä ja kaikkea muuta typerää ja alle viikon kuluttua sovittiin, että jatketaan eri suuntiin. Siellä sit pyörin yksin ilman rahaa ja en tiennyt yhtään mitä tekisin ja meinasin jäädä ekana yönä kadulle, mutta sitten pillitin hostellin aulassa, kun siellä ei ollut tilaa ja ihmiset sääli mua ja alko järjestää mulle yöpaikkaa ja jossain hostellin lähellä oli joku opiskelija-asuntola jossa jonkun pojan huoneessa oli toinen sänky tyhjänä ja menin sinne...
Seuraavana aamuna sain idean lähteä Italiaan... Joten eikun junaan. Venetsiassa totesin, ettei mulla o rahaa yöpyä siä, hintataso oli korkeampi kun tsekissä ja joku hostelli siä oli mutta siellä oli vaan sellasia yhteishuoneita, missä kaikki nukkuu samassa huoneessa ja totesin, ettei pää kestä ja soitin etelä-ranskaan yhelle miehelle, jonka olin tavannut siellä tsekissä ja sanoin, etä tulen sinne...
Joten etelä-ranskaan vielä samana iltana. Hengasin vkolopun sen miehen luona ja se maksoi kaiken (eikä saanut mitään vastineeksi) ja olin NIIN hajalla psyykkisesti ja soitin kotiin ja mun vanhemmat osti mulle maanantaiksi lipun kotiin...
Mutta siinä kyllä tehokkaasti alkoi oppia ottaan huomioon TODELLISUUTTA sen sijaan, että lentäisi vaan pää pilvissä...
Realismi.... Sellanen geeni on kyllä ollut vähissä kun mulle geenejä jaettiin.
Iän myötä kehityn koko ajan ja opin hallitsemaan tätä. Mutta vaikeaa se usein on edelleen.
Elän kai niin vahvasti sisäisessä maailmassa, että yhteys ulkoiseen maailmaan joskus katoaa.
sunnuntai 1. syyskuuta 2013
C. G. Jung: Unia, ajatuksia, muistikuvia
sunnuntai 30. kesäkuuta 2013
Jumalan olemassa olo on todistettu!
Jumalan olemassa olo on fakta. Sen todistaa evoluutioteoria, koska se ei toimi ja joka ikinen ihminen, joka alkaa todella tutkia elämän syntyä ja lajien kehitystä, joutuu kääntymään teistiksi ellei vain jääräpäisyyttään halua vastustaa Jumalaa.
Kerron miksi (sisältää kaksi vaihetta).
1. Elämän synty.
Kuvitellaanpa alku-Maapallo. Täällä ei ole elämää. On vain alkuaineita ja EHKÄ aminohappoja.
Mistä tulee ensimmäinen solu?
Miettikääpä solua.
Solussa on DNA, joka sisältää kaikki rakennusohjeet ja kaiken informaation, mitä solu tarvitsee toimiakseen. Solussa on mitokondrioita, jotka ovat energian tuotantolaitoksia. Solua ympäröi solukalvo – muutenhan se ei olisi kiinteä ja toimiva systeemi vaan sen sisältö leviäisi joka puolelle. Jne.
Mistä ensimmäinen solu tuli Maapallolle? Mistä elämä toisin sanoen sai alkunsa.
Väittääkö joku OIKEASTI, että yhtenä kauniina hetkenä kaikki nämä solun osaset muodostuivat sattumalta "tyhjästä"? Että sattumalta yhtäkkiä täsmälleen oikeaan aikaan sattui täsmälleen oikeat ainesosaset sijaitsemaan täsmälleen oikeilla paikoilla toisiinsa nähden, oikeassa järjestyksessä ja PIM siihen ilmestyi solu?
Että Maapallolla ajelehtivat aminohapot, rasvahapot (?) ja mitkä lie alkeelliset ainesosaset vain sattuivat sijaitsemaan solunmuotoisessa asetelmassa ja PIM tapahtui maaginen taikatemppu ja maailmaan ilmestyi solu? Ne alkeelliset rakennusosaset vain sattumalta sattuivat sijaitsemaan yhtä aikaa sillä tavalla, että siihen ilmestyi solukalvo ja DNA ja kaikkea muuta vastaavaa?
Ja kyllä, Maapallon ensimmäinen solu oli varmaan jotenkin erilainen kuin tämänpäivän solu, mutta sillä ei ole merkitystä, koska siinä täytyi ehdottomasti olla ainakin solukalvo, muutenhan se ei ole yksikkö vaan läjä levinneitä aineita, ja lisäksi jotakin RNA:ta tms. Niin jo se, että NÄMÄ asiat muodostuisivat yhtäkkiä siten, että sattumalta aminohapot ja rasvahapot nyt sattuivat purjehtimaan täsmälleen oikeille paikoille ja PIM ilmestyi joku alkusolu... Yhtä mahdotonta ja täysin epäloogista ja järjetöntä.
No, mutta ei se ensimmäinen solu edes ole vielä se suurin todiste. Voihan se olla tullut tänne vaikka avaruusolion rään mukana. Mutta jos yritetään selittää lajien kehitystä ilman älykästä suunittelijaa, vastaava ihme kuin solun syntyminen sattumalta "tyhjästä", olisi toistunut Maapallolla lukemattomia kertoja.
2. Lajien kehitys
Evoluutioteoria EI selitä lajien kehitystä. Sitä EI voida selittää millään naturalistisella tavalla.
Evoluutio perustuu muunteluun, muuntelun perinnöllisyyteen ja luonnonvalintaan. Luonnonvalinta on evoluutioprosessi, jossa perinnölliset hyödylliset ominaisuudet runsastuvat ja haitalliset harvinaistuvat populaatiossa eri sukupolvien aikana.
Luonnonvalinnan ansiosta parhaiten ympäristöönsä sopeutuvat yksilöt populaatiossa menestyvät parhaiten ja saavat myös enemmän jälkeläisiä kuin heikommin sopeutuvat. Näin menestyneimmistä yksilöistä tulee lopulta populaation vallitseva tyyppi. Koska geenit määräävät eliöiden ominaisuudet, tämä merkitsee samalla, että sopeutuvimpien yksilöiden geenit yleistyvät populaatiossa. (wikipedia)
Kehitystä ohjaa siis sattuma ja luonnonvalinta.
No, kummankaan avulla ei pystytä selittämään lajien kehitystä. Todistan sen.
Kuvitellaan, että se ensimmäinen solu on tullut tänne vaikkapa sen avaruusolion rään mukana ja siitä on luonnonvalinnan avulla kehittynyt jonkinlaista hyvin alkeellista elämää.
Maapallolla ei vielä ole silmiä. Täällä olevilla alkeellisilla elämänmuodoilla ei vielä ole silmiä ja näkökykyä.
Mistä silmät tulevat?
Sattuma ja luonnonvalinta eivät voi selittää silmän kehittymistä "tyhjästä" planeetalle, jossa ei vielä ole silmiä.
Silmä joko on tai ei ole.
Kukaan tuskin on niin hullu, että uskoo, että yhtäkkiä tapahtui yhdessä alkeellisessa oliossa geenimutaatio ja se syntyi täysin silmättömistä vanhemmista silmällä varustettuna. Että sille vain PUFF muodostui aivoihin tarvittavat näköalueet ja näköhermot ja verkkokalvot jne.
Mikä sitten voisi olla toinen vaihtoehto?
Kehittyikö silmä jonkun mielestä kenties vähitellen? Ja mitenkähän se olisi mahdollista? Tapahtuuko ensin geenimutaatio, jonka seurauksena eräälle oliolle on muodostunut yksi tappisolu (valon aistimiseen erikoistunut solu), joka vain ajelehtii hyödyttömänä sen elimistössä? Tai millimetrin pätkä näköhermoa?
Mikä saisi tällaisen yhden tappisolun tai millimetrin pätkän näköhermoa 1) jatkamaan olemassaoloa seuraavin sukupolviin 2) jatkamaan kehitystä kohti täydellistä silmä- ja näköhermolaitteistoa?
Sattuma? Sattumalta tapahtuu loputtomasti geenimutaatioita tälle samalle oliolle ja sattumalta sille rakentuu sukupolvien sukupolvien kuluessa kaikki näkemiseen tarvittavat varusteet?
Ei ikinä.
No entä luonnonvalinta?
Jos jonkun mutaation kautta tälle yhdelle yksilölle nyt ilmestyi se yksi tappisolu tai millimetrin pätkä näköhermoa, niin nämä ovat täysin turhia ja hyödyttömiä mutaatioita sellaisinaan eikä ole mitään syytä, miksi luonnonvalinta suosisi niitä. Ne eivät auta yksilöä millään tavalla sopeutumaan paremmin ympäristöönsä.
Silmän olisi siis pitänyt kehittyä yhtäkkiä täysin valmiina Maapallolle. Miten se sitten on mahdollista (ilman Luojaa)? Yhtäkkiä vain jonkun olion DNA:han ilmestyi informaatio silmän rakennusohjeista...
‘Have you ever seen a mutation simultaneously affecting two separate components of the body and producing structures that fit one another precisely? … have you ever beheld three, four or five simultaneous mutations with matching structures producing coordinating effects? … These are vital questions that demand an answer. There is no way of getting around them, or evading the issue. Every biologist who wants to know the truth must answer them, or be considered a sectarian and not a scientist. (Did eyes evolve by Darwinian mechanisms?)
Tätä voidaan jatkaa loputtomiin.
Mistä tulivat jalat?
Jalka joko on tai ei ole. Se ei voi kehittyä vähitellen, koska jalan alkeellisista alkumuodoista ei ole mitään hyötyä eivätkä ne edistä yksilön sopeutumista ympäristöön tai tee yksilöstä seksuaalisesta houkuttelevampaa kumppania. Mikä edes voisi olla jalan alkeellinen alkumuoto? Joku hyödytön uloke, joka ilmestyi mutaation kautta alkuolion vatsan alapuolelle? Mitenkähän tämä tynkä jatkoi kehitystä kohti jalaksi, mistä yksilön evolutiivinen prosessi TIESI jatkaa tuon tyngän kehittämistä kulkuvälineeksi? Tynkä sinällään ei edistä yksilön sopeutumista ympäristöönsä eikä ole mitään syytä, miksi yksilöt, joilla tuo tynkä on, menestyisivät muita paremmin, kunnes kaikilla lopulta olisi tuo tynkä, kun se on niin huippukeksintö.
Jalka siis joko on tai ei ole. Siitä ei ole mitään hyötyä ennen kuin se on jalka ja ennen kuin niitä on kaksi tai neljä.
Ja on mahdotonta, että oliolajille ilmestyisi sattumalta "yhdessä yössä" oikea määrä valmiita jalkoja ja tarvittavia hermostollisia kytkentöjä ja alueita eli että yksi kaunis päivä eliön jakautuessa/syntyessä, sillä vain olisi nuo osat valmiina.
Sattuma ja luonnonvalinta eivät voi mitenkään tuottaa alkeellisille ennestään täysin jalattomalle oliolajille jalkoja. Se on mahdotonta.
Lisäksi kun otetaan vielä huomioon kambrikauden lajiräjähdys ja se, etteivät fossiililöydöt tue evoluutioteoriaa, niin täytyy kyllä sanoa, että henkilö, joka kieltäytyy kaikkien näiden todisteiden valossa uskomaan älykkääseen luojaan ja suunnittelijaan, on yksinkertaisesti jääräpäinen ja ei vain halua uskoa, vaikka todellisuus osoittaa kiistattomasti, että näin on.
Tähän kun vielä lisätään se, että tällä hetkellä useilla tieteenaloilla tiedemiehet alkavat tulla eteen sen tosiasian kanssa, että ainoa selitys on älykäs ihmisen ulkopuolinen elämänmuoto, on todisteet Jumalan puolesta massiiviset. (kvanttifysiikka, kosmologia jne.)
Huom! Tämän tekstin pohdinta jatkuu teksteissä:
Artikkeli aiheesta lisää kiinnostuneille:
Did eyes evolve by Darwinian mechanisms?
sunnuntai 23. kesäkuuta 2013
Evolution of horns
I am NOT talking about irreducible complexity (referring to my earlier writing "Scientific Proof for God" although these two arguments are little bit similar or close to each other. I am talking about the fact that natural selection, mutations and chance don't have goals. There is no purpose involved. And therefore there is no way explaining how something totally NEW arises within species. That new thing doesn't have to be especially complex. It just has to be something useful and purposeful and new.
Let's consider horns for example. How did they evolve? If, through some mutation, there is, one day, two little swellings on newborns head, what benefit do they serve? If none, creature with those swellings wouldn't reproduce more than other creatures of that species. And besides of this, what is the chance that those swellings appear exactly on the right spot? Sound quite purposeful.
And what about the fact that there is so many different kinds of horns?
"Yet in Africa there are literally dozens of antelope specieswith an astonishing variety of horns...And many of these antelopes live in the same environment. What, therefore, are the advantages of a Kudu's horns over an eland's horns, or vice-versa?" Valerius Geist
Why there is so many different kinds of horns? A thought comes to my mind: Maybe God created so many kinds of horns just to show us that He exists – that there is no evolution involved there because natural selection has no reason to create so many kinds of, sometimes very bizarre looking, horns.
Also, if horns did evolve through natural selection, there should be transitional fossils. Where are they?
Nah. Evolution theory is rubbish. Evolution does happen – on limited scale. Main work is done by intelligent designer.
Let's consider horns for example. How did they evolve? If, through some mutation, there is, one day, two little swellings on newborns head, what benefit do they serve? If none, creature with those swellings wouldn't reproduce more than other creatures of that species. And besides of this, what is the chance that those swellings appear exactly on the right spot? Sound quite purposeful.And what about the fact that there is so many different kinds of horns?
"Yet in Africa there are literally dozens of antelope specieswith an astonishing variety of horns...And many of these antelopes live in the same environment. What, therefore, are the advantages of a Kudu's horns over an eland's horns, or vice-versa?" Valerius Geist
Why there is so many different kinds of horns? A thought comes to my mind: Maybe God created so many kinds of horns just to show us that He exists – that there is no evolution involved there because natural selection has no reason to create so many kinds of, sometimes very bizarre looking, horns.
Also, if horns did evolve through natural selection, there should be transitional fossils. Where are they?
Nah. Evolution theory is rubbish. Evolution does happen – on limited scale. Main work is done by intelligent designer.
Scientific proof for God
You can't explain the evolution of the species with evolution theory and its mechanisms like natural selection or with mutations. Anyone with normal IQ and basic knowledge of things can figure this out. Let me explain.
One night I suddenly woke up and realized that without intelligent designer you just can't explain, no way, how creature without eyes develop eyes or how creature without legs develop legs and so on. It's just impossible.
With natural selection, mutations and pure chance you can alter the existing qualities of the species, not create something altogether NEW. No one can raise a dog with selective breeding that has horns or wings... Why? Because dogs don't have genes with knowledge about such things. You can make dogs of different sizes, with different colors, curly hair, straight hair etc. But not something totally new.
As Michael Behe, an American biochemist puts it (I read this after my revelation but it conceptualizes nicely my ideas):
Even Darwin himself wrote in his book Origin of the species:
There is no way getting around this.
If there is, let me know what it is.
More on the subject
One night I suddenly woke up and realized that without intelligent designer you just can't explain, no way, how creature without eyes develop eyes or how creature without legs develop legs and so on. It's just impossible.
With natural selection, mutations and pure chance you can alter the existing qualities of the species, not create something altogether NEW. No one can raise a dog with selective breeding that has horns or wings... Why? Because dogs don't have genes with knowledge about such things. You can make dogs of different sizes, with different colors, curly hair, straight hair etc. But not something totally new.
As Michael Behe, an American biochemist puts it (I read this after my revelation but it conceptualizes nicely my ideas):
"Evolution can't produce an irreducibly complex biological machine suddenly, all at once, because it's muct too complicated. The odds against that would be prohibitive. And you can't produce it directly by numerous, successive, slight modifications of a precursor system, because any precursor system would be missing a part and consequently couldn't function. There would be no reason for it to exist. And natural selection chooses systems that are already working."Precisely!
Even Darwin himself wrote in his book Origin of the species:
“If it could be demonstrated that any complex organ existed, which could not possibly have been formed by numerous, successive, slight modifications, my theory would absolutely break down."Consider a creature with no eyes. Without intelligent designer HOW can you explain evolving eyes? Look at the statement above made by Behe. It's impossible that everything needed to receive and process visual information just suddenly appeared in "one night". There is no way a creature can have so many mutations at once which just HAPPEN to match each other in a way that the new creature can suddenly see. Also, it can't develop piece by piece because "any precursor system would be missing a part and consequently couldn't function...And natural selection chooses systems that are already working."
There is no way getting around this.
If there is, let me know what it is.
More on the subject
Voidaanko koiralle jalostaa sarvet?
Evoluutio, mutaatiot ja sattuma eivät VOI tuottaa mitään todella UUTTA. Ne voivat selittää jo olemassaolevien asioiden muuntelua – karvat voivat olla kiharia tai suoria tai koko voi vaihdella tai korvat olla pystyt tai roikkuvat jne, mutta ne eivät selitä kokonaan uusien ominaisuuksien syntymistä, kuten korvien, jalkojen, aivojen tms. ilmaantumista.
Kuka tahansa normaalilla älykkyysosamäärällä varustettu asioista perustiedot omaava henkilö pystyy varmistumaan tästä asiasta.
Pystytäänkö jalostamaan koira, jolla on jokin lajille täysin uusi ominaisuus, kuten sarvet tai siivet?
Ei tietenkään. Ihmiset pitävät tällaista asiaa itsestäänselvänä. Silti ihmiset uskovat, että evoluutio on mutaatioiden, luonnovalinnan ja sattuman avulla luonut silmättömille olioille silmiä, jalattomille jalkoja jne.
Muuntelua voi tapahtua niissä geeneissä, joita oliolla jo on. Täysin uuden ominaisuuden ilmaantuminen on kuitenkin mahdotonta edellä mainituille prosesseille (luonnonvalinta, mutaatiot ja sattuma). Ja kuten edellisessä tekstissäni "Jumalan olemassaolo on todistettu osa 2" kirjoitin molekyylibiologi Behen sanoneen:
Eikä silmät, sarvet tms. voi kehittyä vähitellen, aste asteelta, koska jokin silmien, jalkojen tai sarvien esi-aste ei hyödytä oliota millään tavalla, koska tarvitaan koko kokonaisuus ennen kuin siitä on hyötyä, ja luonnonvalinta valitsee ominaisuuksia, jotka palvelevat lajin selviytymistä ja ympäristöön sopeutumista.
Evoluutioon uskovat henkilöt yrittävät kuvailla esimerkiksi silmien kehittymisen evolutiivisia prosesseja, mutta he aloittavat aina keskeltä – kohdasta, jossa olioille on jo jonkinlainen näköjärjestelmä ja koittavat sitten selittää, miten tästä alkeellisesta näköjärjestelmästä olisi voitu päätyä monimutkaisempaan. Mutta he sopivasti hyppäävät yli siitä kohdasta, että MISTÄ ja MITEN mikään alkeellisinkaan näköjärjestelmä alunperin ilmaantui olemassaolevaksi.
Ne, ketkä haluavat ryhtyä tutkimaan tieteellisesti ja tieteen pohjalta todisteita Jumalan olemassa olosta, hyvä aloituskirja on Lee Strobelin The Case for the Creator, jossa journalisti (kirjan kirjoittaja) käy haastattelemassa eri alojen tohtoritasoisia asiantuntijoita ja pyytää näitä kertomaan, minkälaisia tieteellisiä perusteluja he ovat löytäneet Jumalan olemassaolosta. Mukana on kosmologeja, astronomeja, molekyylibiologi, evoluutiotutkijoita jne.
Kuka tahansa normaalilla älykkyysosamäärällä varustettu asioista perustiedot omaava henkilö pystyy varmistumaan tästä asiasta.
Pystytäänkö jalostamaan koira, jolla on jokin lajille täysin uusi ominaisuus, kuten sarvet tai siivet?
Ei tietenkään. Ihmiset pitävät tällaista asiaa itsestäänselvänä. Silti ihmiset uskovat, että evoluutio on mutaatioiden, luonnovalinnan ja sattuman avulla luonut silmättömille olioille silmiä, jalattomille jalkoja jne.
Muuntelua voi tapahtua niissä geeneissä, joita oliolla jo on. Täysin uuden ominaisuuden ilmaantuminen on kuitenkin mahdotonta edellä mainituille prosesseille (luonnonvalinta, mutaatiot ja sattuma). Ja kuten edellisessä tekstissäni "Jumalan olemassaolo on todistettu osa 2" kirjoitin molekyylibiologi Behen sanoneen:
"Evolution can't produce an irreducibly complex biological machine suddenly, all at once, because it's muct too complicated. The odds against that would be prohibitive. And you can't produce it directly by numerous, successive, slight modifications of a precursor system, because any precursor system would be missing a part and consequently couldn't function. There would be no reason for it to exist. And natural selection chooses systems that are already working."Silmät eivät voi ilmestyä aiemmin silmättömälle oliolle yhtäkkiä. Ei voi syntyä geenimutaatioita yhtä aikaa sopivasti niin, että ne tuottavat sekä tarvittavat aivoalueet, näköhermot ja näköelimet. Paitsi jos älykäs suunnittelija on puuttunut peliin.
Eikä silmät, sarvet tms. voi kehittyä vähitellen, aste asteelta, koska jokin silmien, jalkojen tai sarvien esi-aste ei hyödytä oliota millään tavalla, koska tarvitaan koko kokonaisuus ennen kuin siitä on hyötyä, ja luonnonvalinta valitsee ominaisuuksia, jotka palvelevat lajin selviytymistä ja ympäristöön sopeutumista.
Evoluutioon uskovat henkilöt yrittävät kuvailla esimerkiksi silmien kehittymisen evolutiivisia prosesseja, mutta he aloittavat aina keskeltä – kohdasta, jossa olioille on jo jonkinlainen näköjärjestelmä ja koittavat sitten selittää, miten tästä alkeellisesta näköjärjestelmästä olisi voitu päätyä monimutkaisempaan. Mutta he sopivasti hyppäävät yli siitä kohdasta, että MISTÄ ja MITEN mikään alkeellisinkaan näköjärjestelmä alunperin ilmaantui olemassaolevaksi.
Ne, ketkä haluavat ryhtyä tutkimaan tieteellisesti ja tieteen pohjalta todisteita Jumalan olemassa olosta, hyvä aloituskirja on Lee Strobelin The Case for the Creator, jossa journalisti (kirjan kirjoittaja) käy haastattelemassa eri alojen tohtoritasoisia asiantuntijoita ja pyytää näitä kertomaan, minkälaisia tieteellisiä perusteluja he ovat löytäneet Jumalan olemassaolosta. Mukana on kosmologeja, astronomeja, molekyylibiologi, evoluutiotutkijoita jne.
"My road to atheism was paved by science... but, ironically, so was my later journey to God."
– Lee Strobel
Ryhtykää tutkimaan asioita!
Tänä päivänä ei ole enää mitään syytä olla ateisti, tai edes agnostikko, sillä perusteella, ettei Jumalan olemassaoloa voida todistaa tieteellisesti tai ettei Jumalaan uskominen ole rationaalista tai tieteellisesti perusteltua. Itse kukin voi aloittaa oman tutkimusmatkansa ja lähteä selvittämään Jumalan olemassaolon todennäköisyyttä tieteellisestä näkökulmasta, tieteisiin perehtymällä. Ken tämän matkan on halukas aloittamaan, voi ensiksi lukea tekstini "You got me all wrong eli väärinkäsityksiä Jumalasta" puhdistaakseen aivonsa moskasta. Toisin sanoen aloittaakseen sen ymm'ärtämisen, ettei Jumala ja uskonto ole synonyymeja vaan voi lähteä etsimään Jumalaa sitoutumatta uskontoihin ja valmiisiin käsityksiin. Irrottakaa Jumala kaikista uskonnoista, vaikka näin aluksi, ja lähtekää tutkimusmatkalle avoimin mielin.
Jossain vaiheessa on kuitenkin hyvä tutkia myös uskontoja, sillä uskon, että Jumala on niiden kautta yrittänyt kommunikoida meille. Kaikkeen tulee kuitenkin suhtautua kriittisesti ja uteliaasti. Aivopesuun ei tarvitse alistua.
Tämä blogi sisältää materiaalia ja kirjavinkkejä niille, jotka haluavat ryhtyä tutkimaan asioita.
Jossain vaiheessa on kuitenkin hyvä tutkia myös uskontoja, sillä uskon, että Jumala on niiden kautta yrittänyt kommunikoida meille. Kaikkeen tulee kuitenkin suhtautua kriittisesti ja uteliaasti. Aivopesuun ei tarvitse alistua.
Tämä blogi sisältää materiaalia ja kirjavinkkejä niille, jotka haluavat ryhtyä tutkimaan asioita.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)