Jätän asiat Jumalalle

Viime vuoden kesällä tajusin, etten IKINÄ pysty lähtemään parisuhteestani enkä tekemään myöskään päätöstä jäämisestä. Olin 9 vuoden ajan lähes päivittäin veivannut päässäni edestakaisin samaa virtta: "lähdenkö vai enkö". Lopulta vaan tajusin, että en PYSTY tekemään sitä päätöstä. En vaan PYSTY. En tule ikinä pystymään. Joten sillä hetkellä tajusin, että asia on jätettävä Jumalalle. Jumala saa ratkaista asian.

Viikko siitä ja olin eronnut. Ihmettelen edelleen, miten nopeasti asia hoitui, kun lakkasin itse kantamasta sitä.

Nyt tuntuu samalta, että olen lukiosta asti veivannut päässäni sitä, että mitä tekisin isona ja hakkaan päätäni umpikujaan toisensa jälkeen ja en tajua mistään mitään, ja en vaan TIEDÄ mitä minun pitäisi tehdä. Kaikki vaihtoehdot, joita näen, en kykene tarttumaan niistä mihinkään. Tai kykenen, olen aina halunnut vain ja ainoastaan yliopistoon, mutta vaikka älykkyys riittäisi ja vaikka mieleni on abstrakti ja teoreettinen ja sopisi akateemisiin opintoihin, typerät toiminnanohjauksen ja tarkkaavaisuuden ongelmat ja asperger-ongelmat ovat koko ajan tiellä.

Jos en pyri yliopistoon, tunnen, että luovutan. Ja en pysty luovuttamaan. Ja toisaalta taas, jos luovutan, en YHTÄÄN tajua, mitä sitten opiskelisin tai mistä voisi tulla ammattini. Olen lukemattomia kertoja elämässäni selannut koulutusvaihtoehtoja ja ammattivaihtoehtoja ja ei. Ei ei ei. Vain yliopisto tuntuu oikealta.

AINOA muu vaihtoehto, mikä on tuntunut jo pitkään kivalta, mutta samalla mahdottomalta saavuttaa, on työ jossain myymälässä. Hyllyttäminen ja kassalla istuminen voisi olla hauskaa. Kyllä vain voisi. Ja siinä työajatkin olisi vaihtelevat, mikä on aika tärkeää minulle. Mutta millä sinne myymäläänkin pääsee töihin...

Ja tuntisin silti luovuttaneeni.

MIKSI haluan yliopistoon? Miksi?

Ehkä siksi, että tavallaan KUULUN sinne. Minulla on teoreettinen ja abstrakti mieli ja luen tietokirjallisuutta HUVIKSENI ja tykkään ajatella ja kehitellä teorioita ja olen utelias. Mutta. Ne HELVATUN pääsykokeet. Ja perfektionismini. Ja resurssiongelmat.

En tiedä en tiedä en tiedä.

Mitä tehdä mitä tehdä mitä tehdä.

Joten pitäisi antaa tämäkin asia Jumalan hoidettavaksi. Sanoa: "Heitän hanskat tiskiin, Jumala, kerro sinä, mitä minun on tehtävä. Johdata minut oikealle tielle."

Pää lahoaa.

Psykologia on kaluttu luu

En mennyt keväällä filosofian pääsykokeisiin (tarkoitus oli tehdä psykologiaa sivuaineena ja vaihtaa se myöhemmin pääaineeksi), koska minulla oli alitajuinen, intuitiivinen ja epämääräinen olo, joka sanoi, että elämäni on aika ottaa uusi suunta, jossa psykologia ei enää ole se, mitä haluan opiskella. Siinä vaiheessa en vielä ymmärtänyt tätä olotilaa sen tarkemmin. Minulla oli vain epämääräinen olo siitä, että jotain on jäänyt taakse ja uusi aika elämässäni on alkamassa. Minun piti pohtia motiivejani eri elämäntavoitteiden suhteen ja kuunnella sisintäni, kunnes vastaukset nousevat pintaan ja selkiytyvät.

Nyt niin on käynyt.

Mietin ehkä kuukausi sitten sitä, että jos luovun psykologiasta, jota olen lukiosta asti kokenut haluavani opiskella, mitä ihmettä sen tilalle voisi tulla. Kiinnostuksen kohteeni ovat aina kuuluneet johonkin seuraavista kategorioista: 1) luonto ja eläimet (ja niiden suojelu) 2) psykologia, ihmismieli, itsetuntemus ja 3) yliluonnollinen, Jumala yms. Jos hylkäisin psykologian, minun pitäisi löytää uusi fokus elämälleni jommasta kummasta jäljelle jäävästä vaihtoehdosta. Erilaiset tekijät saivat aikaan sen, että aloin taas tutkia Jumala-kysymystä, se taas johti minut lukemaan ja ja tutkimaan evoluutioasioita. Ja yhtäkkiä oivalsin, että biologia on vastaus. Sen täytyy olla.

Biologiassa on paljon suuntautumis- ja erikoistumisvaihtoehtoja. Minusta myös tuntuu, että biologian avulla voin ehkä yhdistää eri kategorioihin kuuluvia kiinnostuksen kohteitani. Jos otan psykologian sivuaineeksi (en kyllä usko), voisin ehkä jonain päivänä alkaa tutkia tietoisuutta. Siinä yhdistyisivät KAIKKI kiinnostuksen kohteeni ja biologia ja psykologia tarjoavat täydellisen pohjan kyseisen asian tutkimiselle. Toisaalta psykologiassa minua ehkä eniten kiinnostaisi joka tapauksessa neuropsykologia, ja biologia tarjoaa hyvän pohjan sillekin suunnalle.

Myös evoluutioteoria kuuluu biologiaan. Se kiinnostaa minua todella paljon, ja evoluutiokysymysten tutkimisessa voin yhdistää biologian Jumala-kysymykseen.

Haluaisin myös todella paljon oppia kaiken mahdollisen solusta ja geeneistä yms. Loppujen lopuksi kaikki todellisuudessa perustuu molekyylitason toimintaan, ja jos haluaa OIKEASTI ymmärtää todellisuutta ja sitä, miten eri asiat toimivat, pitää tietää, miten kaikki toimii molekyylitasolla. Joten on mahdollista, että biokemia voisi olla uusi suuri intohimoni. Biokemian avulla voisin perehtyä evoluutiokysymyksiin molekyylitasolla, joka on juuri se taso, jossa kaikki evoluutioteoriaan liittyvät asiat tulee pystyä selittämään, jos haluaa tieteellisesti pystyä perustelemaan sen, toimiiko kyseinen teoria vai ei.

En ole varma, pidänkö kemiasta tai paremminkin kestänkö sitä. Kävin lainaamassa tänään kirjastosta yläasteen ja lukion kemian kirjoja ja alan tutkia niitä. Alkusilmäilyjen jälkeen tunsin sisälläni intohimoa. Haluan tietää, miten kaikki toimii!!! Mutta katsotaan, miltä se kemia maistuu.

Biologiassa on erikoistumisvaihtoehtona myös joku soluihin ja genetiikkaan liittyvä kokonaisuus, joka voisi olla hyvä vaihtoehto, jos kemia menee yli sietokyvyn.

Mutta koen todellakin löytäneeni suuntani!

Hain postista tänään hillittömän painavan ja mammuttimaisen kirjan, Campbellin biologian kirjan, joka on avoimen yliopiston oppikirjana. Aion suorittaa biologian perusopinnot seuraavan vuoden aikana. Käyn tekemässä tentit Turussa, muuten opiskelu hoituu etänä.

Luen myös lukion biologian ja kemian kurssikirjoja (kunnes osaan ne todella hyvin) ja haen ensi keväänä biologiaan ja biokemiaan.

Huraa!!!

Miksi ei enää psykologiaa? Koska koen sen olevan kaluttu luu. En ole aikoihin löytänyt sen piiristä mitään todella uutta ja kiehtovaa. Olen myös kyllästynyt keskittymään itsetutkiskeluun ja oman mielen penkomiseen. Psykologia oli väline, jonka avulla tutustuin itseeni ja korjasin itseäni. Nyt en enää tarvitse sitä. Olen eheytynyt. Riittävästi. Olen myös tullut tietoiseksi siitä, että vaikka minua kiehtoi psykologian opiskelu, en ollut yhtään varma siitä, valmistuisinko psykologian maisterina sellaiseen ammattiin, jota jaksaisin tehdä (kun huomioidaan asperger-rajoitteeni). Keväällä taisin lopullisesti ymmärtää, että sekä opettajan että terapeutin työ on minulle liian sosiaalista ja todennäköisesti ylikuormittuisin ja en pystyisi hoitamaan työtäni. On aika suuntautua johonkin vähemmän sosiaaliseen ulottuvuuteen.

Nyt menen tekemään kasvissosekeittoa ja lukemaan kemiaa.

Uusi suunta: biologia

En keväällä osallistunut filosofian pääsykokeeseen. Syy oli se, että koin olevani murroskohdassa, jossa minun täytyi pohtia, kuka olen nyt ja mitä haluan tulevaisuudeltani sitten, kun olen päivittänyt käsitykseni itsestäni ja elämästäni. Tunsin olevani rajalla, jossa taakse jää vanha elämä ja edessä on jotain uutta.

Nyt tuntuu, että alan siirtyä tuolta rajalta kohti uutta elämääni ja alan hamottaa milalinen se tulee olemaan - tai mitä siltä haluan, millaisia tavoitteita.

Ymmärrän nyt, miksi en halunnut osallistua pääsykokeeseen. Minusta alkoi keväällä tuntua siltä, etten halua opiskella psykologiaa, ettei se enää olekaan se, minne kuulun. Tämä tunne on vahvistunut. Psykologia oli minulle väline, jonka avulla opettelin tuntemaan itseäni ja joka auttoi minua eheytymään. Sen aika on jäädä nyt taakse. Jo jonkin aikaa on tunutunut siltä, ettei sen piiristä löydy enää oikein mitään uutta tutkittavaa. Loppuunkaluttu luu. Lisäksi olen yhä vahvemmin tullut tietoiseksi siitä, että resurssirajoittuneisuuteni liittyy vahvati muihin IHMISIIN, ja jos haluan jaksaa työelämässä, minun on parasta etsiä työ, joka ei ole turhan sosiaalista. En koskaan ajatellut psykologian opiskelua tulevan ammatin kannalta eli onko se, mihin siitä valmistuu, sellaista työtä, joka minulle sopii, se oli vain opiskeluaineena intohimoni. Hiljalleen kuitenkin aloin varmistua siitä, ettei ne AMMATIT, joihin pykologiaa opiskelemalla voi hakeutua, sovi minulle. Psykologia on IHMIStiede. Psykologin työ on läpeensä sosiaalista, samoin opettajan työ.

Ei.

Olen kyllästynyt penkomaan pääkoppaani. Nyt voisi siirtyä jo johonkin muuhun.

Mutta mihin?

Vähän aikaa sitten mietin, että koska eräänlainen "maailman pelastaminen" on aina ollut minulle sydämen asia, ehkä voisin jotenkin omistaa elämäni luonnonsuojelulle tms. Olihan ensimmäinen intohimo (ja asperger ekko) elämässäni luonto ja eläimet sekä niiden suojeleminen.

Minulla on aina ollut 3 kategoriaa, joiden sisällä intohimoni ovat sijainneet. Luonto ja eläimet sekä niiden suojelu; yliluonnolliset asiat ja Jumalakysmys; psykologia ja ihmismieli. Yliluonnollisista asioista ja Jumalasta on vaikea luoda ammattia... Ainakaan sellaista, minkä minä kokisin mielekkääåksi. Jäljelle siis selvästi jää vain luonto ja eläimet (ja suojelu).

Asia kuitenkin siirtyi hetkeksi taka-alalle kun intouduin taas tutkimaan Jumala-asiaa. Olen viime aikoina lukenut taas evoluutiosta, ja minua kiinnostaa tällä hetkellä koittaa selvittää, voitaisiinko kaiken olemassaolevan kehittyminen ja olemassaoleminen selittää ilman asioihin puuttunutta/puuttuvaa älyllistä voimaa. Se on kysymys, joka minua kiinnostaa juuri nyt.

Ja tästä pääsinkin kätevästi yhdistämään biologian JA Jumalan.

Ja nyt olen vakuuttunut siitä, että biologia on se, mihin nyt fokusoidun ja jota haen opiskelemaan. Biologiassa on valtavasti erikoistumisvaihtoehtoja ja löydän sieltä varmasti jotain, minkä koen mielekkääksi. Oli se sitten evoluutiota tai geenejä tai vaikka matojen käyttäytymisen tutkimista. Ja nyt tiedän, että biologia ja luonnontieteet voivat olla minulle samalla keino tutkia Jumala-kysymystä. Nämä kaksi voidaan yhdistää. Poissuljettua ei ole sekään, että jos ottaisin psykologian sivuaineeksi, saisin aikaan ehkä varsin kiinnostavan coctailin, sillä psykologiassa minua kiinnosti ehkä eniten aivojen tutkimus ja tietoisuuden tutkiminen, ja biologia tarjoaa erinomaisia eväitä myös sille saralle.

Joten aloitin lukemaan ensi kevään pääsykokeisiin (lukion 5 kurssia) ja haen avoimeen yliopistoon suorittamaan biologiaa etäopintoina.

Hauskaa, kun on taas tavoite ja suunta.

Pääsykokeisiin valmistautuminen ja Miten rikkinäisistä aivoista tuli ehjät

Ehkä minun ei kuulunut päästä nyt yliopistoon, koska yritin luikerrella "luuserireittiä" eli pääaineeksihan haluan todellisuudessa psykologian, mutta koska pelkään psykologian pääsykoetta (sinne on niin paljon hakijoita), olen yrittänyt kehitellä erilaisia "luuserireittejä", joilla voisin kiertää psykologian pääsykokeen. Luuserireitillä tarkoitan sitä, että en usko itseeni enkä uskalla kohdata haastetta vaan yritän luikerrella tavoitteeseen sivureittiä. Ehkä minun on tarkoitus uskaltaa kohdata tämä haaste ja päästä sisään suoraan psykologiaan. Sillä tänä keväänä, kun luin filosofian pääsykokeeseen, ymmärsin olevani valmis hakemaan vaikka suoraan psykologiaankin, ja sen aion nyt VIHDOIN tehdä (13 vuoden jälkeen).

13 vuoden jälkeen tarkoittaa sitä, että olen  lukiosta asti tiennyt, mitä haluan: opiskella yliopistossa psykologiaa. Silti en ole KOSKAAN osallistunut pääsykokeeseen. Syy tähän on se, että aivoni ovat olleet rikki (ADHD?).

Ensimmäisenä vuonna lukion jälkeen ostin pääsykoekirjat ja luin niitä vähän. Kokeeseen ei ollut järkeä osallistua sillä lukemisella (luin muutaman luvun).

Miksi en lukenut enempää? Syitä on useita.

1. Minulla ei ollut opiskelutaitoja. Minulla ei ollut aiempaa kokemusta paksujen tietokirjojen lukemisesta tai pänttäämisestä.
2. Koska psykologia on niin suosittua ja halusin sinne niin paljon, lamaannuin perfektionismini takia.
3. Todella alikehittyneen toiminnanohjauksen (ADHD) takia en omannut minkäänlaista kykyä pitkäjänteiseen työskentelyyn.

Selitän tarkemmin. Pahimmat ongelmat ovat olleet perfektionismi ja toiminnaohjauksen ongelmat. Koska minulla ei ollut opiskelutaitoja enkä tiennyt, miten paksuja tietokirjoja kannattaa lukea ja koska olin perfektionistinen ja pyrin TÄYDELLISYYTEEN, pänttäsin jokaista sivua tolkuttoman kauan ja etenen hyvin hitaasti. Tämä taas johti siihen, että kun muutaman viikon luettuani olin edennyt vasta hyvin vähän, lannistuin. Ajattelin, etten ikinä pysty opettelemaan KAIKKEA niin täydellisesti.

Lisäksi minulla on ollut todella pahoja ongelmia toiminnanohjauksessa. Olen aina elänyt tunteella ja hyvin impulsiivisesti. Olen aina innostunut jostain asiasta tai harrastuksesta ja alkuinnostuksen jälkeen eli muutaman viikon kuluttua, kyllästynyt ja kun kyllästyn, en pysty enää motivoimaan itseäni. Näin siis ennen. Joten pystyin lukemaan pääsykokeisiin sen muutaman viikon, kun olin innostunut ja koska luin perfektionistisesti päntäten joka lausetta, en edennyt kirjassa kovinkaan pitkälle, mikä entisestään lannisti ja tuhosi loputkin motivaatiosta ja innosta.

Yksinkertaisesti sanottuna en siis PYSTYNYT lukemaan. Joten en voinut hakea yliopistoon. Niinpä elämäni muuttui haahuiluksi. Tein kaikenlaisia epämiellyttäviä töitä, pisimmän pätkän Filmtownissa, koska se on ainoa paikka, jossa viihdyin, ja lopulta kun vuodet vierivät, minun oli lopulta pakko alkaa ajatella muita vaihtoehtoja yliopiston lisäksi, kun pääsykokeisiin lukeminen oli osoittautunut mahdottomaksi. Hain siis ammattikorkeakouluun opiskelemaan sosiaalialaa, koska ajattelin, että ehkä se jotenkin muistuttaisi psykologiaa, mutta ikään kuin psykologiaa käytännössä ja lisäksi minulla on aina ollut voimakas maailmanpelastamisvietti, joten halusin auttaa muita ihmisiä. No, ala ei sopinut minulle YHTÄÄN (asperger). Se oli aivan vika valinta.

Mutta nyt... Olen muuttunut. Olen jotenkin muutaman viime vuoden aikana saanut aivoni korjattua. Aivoni toimivat nyt aivan eri lailla kuin koskaan aikaisemmin. Kykenen pitkäjänteiseen työskentelyyn. Opiskelutaitoni ovat kehittyneet. Kykenen hallitsemaan perfektionismiani.

Kun viime keväänä luin pääsykokeisiin, tajusin, että nyt pystyn siihen. Nyt minä pystyn! Ja tajusin, että olisin voinut hakea psykologiaankin ja päätin, että jos en nyt pääse yliopistoon, haen ensi keväänä psykologiaan. VIHDOIN. 

vuoden 2013 pääsykoekirja

Joten ehkä näin kuului mennä. Luulen, että minulla on hyvät mahdollisuudet päästä ensi keväänä suoraan psykologiaa lukemaan. Siihen pitää lukea tilastomatematiikan kirja. Lainasin sen jo kirjastosta ja olen jo lukenut sitä aika paljon. Tilastomatematiikan lisäksi kokeeseen tulee artikkelikokoelma. Tänä vuonna se käsitti noin 20 artikkelia. Artikkelit julkaistaan vasta huhtikuussa, joten ehdin opetella tilastomatematiikkaa siihen asti. Aion ilmoittautua avoimeen yliopistoon tilastomatematiikan kurssille ja ensi keväänä valmennuskurssille. Minulla on kotona 3 tilastomatematiikan kirjaa, koska olen joinain vuosina ostanut sen vuoden psykologian pääsykoekirjan, luen ne kaikki ja teen kaikki tehtävät. Tulostin myös tämän vuoden lisämateriaalin, jossa on noin 70 sivua vanhoja pääsykoekysymyksiä vastauksineen ja teen ne kaikki.

Ihanaa kun aivoni toimivat!! Nyt pystyn mihin tahansa, kun vain tarpeeksi haluan.

Haen ensi keväänä myös filosofiaan, koska olen jo päntännyt sitä niin runsaasti päähäni, ja voisin hakea myös tilastomatematiikkaan, koska joudun sitä kerran nyt opettelemaan.

Opettelen tilastomatematiikan täydellisesti ja huhtikuussa 2014 minulla on noin kuukausi aikaa opetella artikkelit ulkoa.

Sinänsä aika persiistä, kun aivoni toimivat vasta NYT. Minulla on tietyllä tapaa mennyt yli 10 vuotta hukkaan. Mutta asialle ei mahda mitään. Parempi nyt kuin ei koskaan.

Tässä vielä reseptini pääsykoekirjojen opetteluun (jota minä käytin viime keväänä):

• Luen kirjan ensin kerran läpi. Nopeasti. Juuttumatta yksityskohtiin. Tämä vaihe on minulle tärkeä itseluottamuksen rakentamiselle. Kirjan läpilukeminen antaa kokonaiskuvan kaikesta opeteltavasta tiedosta ja aika paljon jää jo mieleen.
• Käyn kirjan uudestaan läpi. Tällä kertaa kirjoittelen lukiessa muistiinpanoja, sillä kun toistan opeteltavaa asiaa kirjoittamalla, se jää paremmin mieleen. Muistiinpanot menevät siis suoraan roskikseen, en lue niitä jälkeenpäin vaan merkitystä on vain niiden kirjoittamisella. Tälläkin kertaa tärkeä on edetä reipasta vauhtia ja olla jumittumatta yksityikohtiin liian pitkäksi aikaa. Käyn jatkuvaa taistelua omaa epävarmuuttani vastaan. Vaikka tuntuu, ettei mitään jää mieleen ja etten osaa sitä tai tätä, tiedän, että mieleeni jää paljon enemmän kuin luulen ja lisäksi muistutan itselleni, että seuraavalla lukukierroksella sitten.
• Käyn kirjan taas läpi. Jokaisella kierroksella ymmärrys syvenee ja asiat jäävät paremmin mieleen. Lisäksi itseluottamus ja usko itseen kasvaa jokaisen täyden kierroksen myötä. Tällä kierroksella tein jokaisesta luvusta tiivistelmät. Jälleen kerran syynä oli se, että kun kirjoitan opiskeltavat asiat uudestaan avainasioita hakien, ne jäävät paremmin mieleen. Osan tiivistelmistä tein visuaalisina mind mappeina.
• Luin kirjan vielä kerran läpi. Tällä kertaa osasin jo melkein kaiken, joten lukeminen sujui hyvin nopeasti.
• Kertasin kirjan sisällön ääneen selittäen juuri ennen pääsykoetta.

Tämä toimi. Osaan kirjan sisällön edelleenkin ulkoa. Valitettavasti en osannut vastata kokeessa niin, että olisin päässyt läpi.

Nyt aion kokeilla ehkä vähän erilaista tekniikkaa. Ystäväni haki sosiaalityöhön ja luki kirjan tietääkseni vain kerran ja pääsi Kuopioon. Hän sanoi kuitenkin päntänneensä muistiinpanojaan. Luin juuri netistä ohjeita pääsykokeisiin lukemiseen ja siellä sanottiin, että lue kirja ensin läpi ja laadi siitä en jälkeen tiivistelmät ja lue sitten vain tiivistelmiä. Tämä säästäisi aikaa. Taidan tutkia tätä menetelmää ja kokeilla, tuntuuko se hyvältä.

Ensi keväänä uusi yritys!

Mikä pääsykokeessa meni pieleen

Voi v...u.

Nyt ymmärrän, miksi pääsykoe meni päin takapuolta. En tajunnut, että pääsykoekirjan opettelemisen lisäksi minun olisi pitänyt ennen koetta selvittää, miten pääsykoe-esseeseen vastataan. Olen aina vastannut tentteihin, ylioppilaskirjoituksiin ja kokeisiin siten, että istun alas ja suollan tajunnanvirtana ulos kaiken, mitä päähän pälkähtää ja se on toiminut hyvin. Eräs ystäväni haki nyt sosiaalityöhön yliopistoon ja hän puhui pääsykokeiden jälkeen omia vastauksiaan pohtiessaan, että esseessä pitää olla johdanto, käsittelyosa ja johtopäätökset. Olin että WHAT? Nyt sitten äsken menin nettiin tutkimaan, että millaisia esseevastauksia pääsykokeisiin haetaan, ja joo. Johdanto, käsittelyosa, loppupäätelmät. Ystäväni mukaan tästä riippuu jo noin 5 pistettä. Fuck.

Minun PÄÄSSÄNI oli kaikki oikeisiin ja hyviin vastauksiin tarvittava tieto, mutta itse vastaaminen meni päin persiitä.

Pääsykokeet vaatii oikeastaan kahta asiaa: lukemista ja vastaamista. Molemmat täytyy hallita pääsykokeessa, jotta opiskelupaikka irtoaa. (Tiedon portaat)

Ensi keväänä sitten paremmin valmistautuneena...

Damn.