Olen vihdoin paikallistanut ja nimennyt suuren mädännäisyyden pesäkkeen, ja nyt kun pedolla on kasvot, voin alkaa nujertaan sitä. Olen tiennyt, että jotain suurta on yhä korjaamatta psyykessäni, mutta olen nähnyt vain sen erilaisia ilmentymiä, oireita, jolloin niihin ei ole voinut tarttua eikä niitä ole voinut korjata. Vasta nyt, kun ymmärrän, että kyse on perfektionismista ja epätäydellisyyden pelosta, olen löytänyt kaiken pahan alkulähteen ja SYYN; monikasvoisen kärsimyksen yhteisen nimittäjän.
Alan opetella olemaan epätäydellinen.
Pelkästään asian tiedostaminen on jo aloittanut eheytymisprosessin ja alkanut parantaa. Tunnistan sen tietyn tunteen, joka aktivoituu sisälläni, kun alan stressata jostain asiasta ja tavoitella täydellisyyttä, ja pystyn pysähtymään ja hellittämään. Sanon silloin itselleni: "Tee tämä epätäydellisesti, säästä itseäsi" tai "Se ei ole oikeasti noin vakavaa, anna olla, relax".
En ole kestänyt kritiikkiä ja negatiivista palautetta niiden asioiden suhteen, joissa eniten olen yrittänyt saavuttaa kokemusta täydellisyydestä, mutta jo nyt, kun tiedostan kaiken tämän ja opettelen olemaan epätäydellinen (olemaan sitä ilman, että se vaivaisi minua), huomaan, että sekin liittyi vain tähän samaan soppaan. Jos yritän olla täydellinen, en tietenkään kestä sitä, jos kuulen epäonnistuneeni, koska suunnillen henkeni riippuu asiasta. Kaikki on niin mustavalkoista. Joko olen täydellinen tai täysi paska. Ei kai silloin pysty kestämään negatiivista palautetta. Mutta jo nyt tuntuu, että sitten kun hyväksyy oman epätäydellisyyden, negatiivinen palaute on ihan ok.
Tästä alkaa suuri eheytymisprosessi. Olen onnellinen, kun ymmärsin nämä asiat. Ehkä jonain päivänä minulla on resursseja normaalimpaan elämäänkin, kun en koko ajan ylikuormita itseäni stressaamalla kaikesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti