Miten ADHD näkyy elämässäni?

ADHD? Mitenkö se ilmenee? Miksi haluan lääkkeet? Ihmiset näkevät PAINAJAISIA minun kodistani, kun se on niin sotkuinen... Muut Ihmiset. Oikeasti. Exän äiti näki painajaisia, kun oli käynyt meillä. Ja mun äiti näkee painajaisia että joku on soittanut sossuun ja sieltä tullaan tarkistaan voiko täällä asua lapsi.

Kun yritän epätoivon vimmalla saada opiskeltua, en pysty enää yhtään huolehtiin muista asioista. Kuitenkin pakko yrittää ja sit taas ei riitä aivot opiskeluun ja sit ne ei riitä mihkään ja kaikkialle leviää KAAOS ja epätoivo ja istun paskan ja kaaoksen ja epätoivon keskellä ja tunnen että pää räjähtää ja kaikki leviää. Ja näin sillon ku yritän jo KAIKKENI. Eli enempää ei oo mistä repiä. Ja vika niitti varmaan tää et oon sinkku, kun dopamiinivaje pakottaa kokoajan ettiin jännitystä ja seikkailuja eli romansseja ja ihastumisia ja tuntuu kuin oisin marionetti ja on PAKKO koko ajan ihastua ja sählätä ja kehittää jotain enkä pysty vaan oleen rauhassa yksin ja ilman jatkuvaa säätöä ja viritelmiä. ADHD vie ja minä vikisen. Parisuhde rauhottaa sikana kun jäätävä moraali pakottaa oleen uskollinen enkä voi kokoajan säätää ja viritellä ja vuoristoratamaisuus tasaantuu sen osalta. Monet adhdthan säätää suhteessakin, kun pakko koko ajan kokea se ihastumisen ym jännitys. Oon varmaa osaksi tän takia valinnu jumittaa huonoissa suhteissa, kun parisuhde kuitenki tasottaa nii paljon ja sinkkuna alkaa aina täys ADHD-helvetti ja en halua kohdata sitä painajaista.

Mä en pysty elään tän pää kaa. Ni. Mä en niinku kestä enää. En kestä en kestä en kestä.

Soitin yliopiston terveyshuoltomestaan ja odotan takasin soittoa. Sanon niille, että ADHD dagnoosi tänne ja sassiin ja lääkkeet kiitos. Alan nyt vähentään SSRI:tä ostamani supertarkan vaa'an kanssa pikkuinen murunen kerrallaan ja jos kaikki menis tosi hyvin, saisin sen lääkkeen lopetettua, ettei tarvi kaikkea mahdollista syödä.

Vihaan lääkkeitä enkä haluisi niitä, mutta jossain kohtaa vaan tulee hetki, kun tajuaa, ettei selviä enää. Se hetki on niinkun NYT.

Omien tuntemusten kuuntelu vs. kurinalainen tavoitteiden tavoittelu

En harrasta uuden vuoden lupauksia. En tietääkseni ole koskaan harrastanut. En ymmärrä sellaisia. Tai ymmärrän, mutta omalla kohdallani en. Koska minusta, jos kaipaa jotain elämänmuutosta, se tehdään sillä hetkellä, kun se tuntuu tarpeelliselta ja ajankohtaiselta. Minulle vuoden vaihtuminen ei ole mitenkään erilainen ajankohta kuin jokin toinen. Teen "uuden vuoden lupauksia" kaiken aikaa. Ja yleensä ne eivät pidä. Se, että tänään on uuden elämäni ensimmäinen päivä vain sattuu olemaan 4.1. Pure coincidence.

En myöskään tiedä, kauanko uusi elämäni tulee kestämään. Oikeastaan kuvaankin kyseisellä ilmaisulla vain tällä hetkellä kokemaani vahvaa tarvetta muutokseen siinä, mitä on nyt. Se, mitä tarvitsen nyt tilalle, voi toisena hetkenä vanhentua, ja kaivata taas jotain muuta tilalle. Mutta NYT, tarvitsen muutosta.

Äh, aika loppuu. Have to continue later.


Jatkuu:

Siis, olen elänyt pitkän aikaa liikaa taas tunteella, mikä on seurausta pelosta. Eli pelkään ylikuormittumista, jolloin en uskalla enää alistaa itseäni kurinalaiseen tahto-ohjaukseen, vaan elän kuunnellen hyvin tarkasti tunteitani ja sitä, mikä tuntuu pahalta ja koska ja koittaen näin pysyä in the safe zone.

Mutta sitten se aina tuppaa menemään överiksi. Ja sitten alkaa tulla siitä paha olo, kun elää liikaa tunteella eikä enää saa aikaan mitään itselle tärkeää tässä tapauksessa esim. opiskelut ja liikunta ovat jääneet pois ylikuormittumisen pelossa.

Toisinaan taas vedän liikaa sitten kurinalaiseen järkiohjaukseen, kuten alkusyksystä, kun aloitin liikuntaharrastuksen. Luin netistä, että jos väsyttää, kannattaa silti liikkua ja veljeni, joka on monella tapaa täysi vastakohtani ja elää aina hyvin hallittua ja kurinalaista elämää, sanoi, ettei hänen kuntosalilla käymiseensä vaikuta oikeastaan koskaan tunnetekijät tai väsymys, joten minähän sitten hinasin itseni liikkumaan oli olotila mikä tahansa ja ylikuormituin niin pahasti, ettei mitään rajaa. Mistä sitten iskikin päälle taas aika pahasti se ylikuormittumisen pelko ja paheneva lamaantuminen.

Minulla on kyky aika hyvinkin kontrolloida tunteitani ja käyttäytymistäni, mutta jos ylikuormittuu ja alkaa hajota, on epäviisasta tahdonvoimalla puskea vaan eteenpäin. Ei, silloin täytyy alkaa kuunnella niitä sisäisiä viestejä ja omia tuntemuksia ja hakea oikeaa suuntaa niitten avulla.

Se, minkä koen hirveän vaikeaksi, on jotenkin tasapainottaa nämä kaksi. Hirveän helposti vetää liikaa jompaan kumpaan suuntaan. On jotenkin todella vaikeaa sovittaa yhteen omien tuntemusten kuuntelu ja oman toiminnan ohjaaminen sen perusteella ja sitten toisaalta taas tällainen tunteista täysin riippumaton tavoitteiden tavoittelu ja kurinalainen ponnisteleminen. On hirveän vaikeaa tietää, milloin pitää kuunnella niitä tuntemuksia ja milloin taas ei.

Nyt joka tapauksessa minulle riittä kerta kaikkiaan tämä pelkääminen ja ylikuormittumisen pelkääminen ja tunteella eläminen ja lamaantuminen. Haluan taas opiskella ja rakastan liikkumista, haluan käydä paljon liikkumassa.

Joten alan taas potkia itseäni persuuksiin ja ryhdistäydyn ja haen kurinalaisuutta elämään.

Ja kohta varmaan olen taas ylikuormittunut.

Hevosen paska.

Ellei reishi ja maca mystisellä tavalla korjaa tätä typerää vikaa minusta. Tuskinpa.

How I changed my life (and learned/acquired self-discpline)

Oooh!!! Ihme on tapahtunut!! Olen luultavasti puskenut liikkeelle pienen lumipallon, joka puolestaan puskee liikkeelle loputtoman määrän muita lumipalloja ja lopputuloksena koko elämäni tulee muuttumaan täydellisesti juuri sellaiseksi kuin haluan! Huraa!! Huraa!! Ehkä ei pitäisi vielä hihkua, koska toistaiseksi olen muuttanut "vasta" ruokavalioni ja sekin muuton on ollut voimassa vasta kuukauden, mutta minusta tuntuu suuresti siltä, että jotain ihmeellistä on tapahtumassa. Sillä tähän asti aina kun olen elämässäni yrittänyt muuttaa elämäntapojani, olen jaksanut pitää uutta tottumusta yllä viikon tai kaksi ja sitten repsahtanut entiseen. Aina. Toisin sanoen olen jaksanut pitää kiinni uusista tavoistani vain niin kauan, kun alkuinnostus on ollut voimassa ja motivaatio korkealla. Sitten muutun aina takaisin vanhaksi omaksi itsekseni. Nyt uudet tavat ovat olleet voimassa jo kuukauden eikä mitään loppua näy.

Kaikki alkoi kirjasta nimeltä The Power of Habit. Se jollakin tapaa toi viimeisen puuttuvan palan palapeliin, jota olen yrittänyt rakentaa. Täydensi tietojani ratkaisevalla tavalla. Olen kirjoittanut tänne blogiin jo aikaisemmin tekstejä sellaisista aiheista kuin tunneohjautuvuus ja aivoplastisiteetti ja aivojen uudelleen ohjelmointi. Hiljattain kirjoitin artikkelin myös tästä yllä mainitusta kirjasta. Artikkelin nimi on Aivojen automaattisten ohjelmointien muokkaaminen (tapojen muuttaminen).

Viime kesänä tutustuin aivoplastisiteetin käsitteeseen, kun eräs ystäväni luki kirjan The Woman who Changed Her Brain. Olen kirjoittanut artikkelin Aivojen uudelleenmuokkaaminen, joka käsittelee kyseistä kirjaa. Lyhyesti: sinä pystyt muuttamaan aivojasi. Arrowsmith-Young (edellä mainitun kirjan kirjoittaja) kärsi todella pahoista oppimisvaikeuksista, mutta pystyi korjaamaan aivonsa kehittämällä itselleen kognitiivisia harjoituksia, jotka vahvistivat niitä alueita hänen aivoissaan, jotka eivät toimineet oikein. Käyttämällä sitä aluetta aivoissasi, joka on heikosti kehittynyt, vahvistat sitä.

Minun aivoissani alue, joka ei toimi kuten sen pitäisi, on se, joka vastaa toiminnanohjauksesta. Itsehallinta, itsekuri, itsehillintä, tahdonvoima, ajatusten muuttaminen teoiksi... Mäsänä. Surkea. En hallitse itseäni. Elämäni ei ole sellaista kuin haluan sen olevan, koska typerät aivoni eivät ole yhteistyössä kanssani vaan noudattavat hedonistista mielihyväperiaatetta ja juoksevat välittömän mielihyvän perässä ja ovat toisin sanoen tunneohjautuvat eli toimintaani ohjaavat tunteet. Tämä on se alue, jonka haluan korjata. Alue, jonka haluan treenata huippukuntoon. Haluan saada oman elämäni tietoiseen hallintaani. Haluan itse valita, miten elän enkä olla typerien aivojeni (ja limbisen järjestelmän) sätkynukke.

Miten voin kehittää tuota aluetta aivoissani? Tekemällä juuri sitä, mikä on kaikkein vaikeinta ja mikä ei millään meinaa sujua. Käyttämällä tosiin sanoen niitä yhteyksiä, piuhoja, hermosoluja, what ever, jotka vastaavat toiminnanohjaukseen liittyvistä asioista. Pakottamalla ne töihin. Ruoskimalla itseäni persuuksiin. Ongelma asiassa on tietysti se, että voidaksesi kehittää itsekuria, sinä tarvitset – itsekuria! Tämän tajuttuani meinasin jo lannistua. Miten saan itseni tekemään tarvittavat harjoitukset aivojeni kehittämiseksi, kun ongelma nimenomaan on se, etten saa itseäni koskaan tekemään sitä, mitä haluan?

Vastaus on kutienkin helppo: aloittamalla pienestä. Itsekurin treenaaminen on kuin lihaskunnon treenausta eli et voi nostaa heti elefanttia vaan sinun pitää aloittaa pienillä painoilla. Toisin sanoen valitsen aluksi sellaisia harjoituksia, joista tiedän varmasti selviäväni eli jotka ovat tarpeeksi helppoja, mutta joissa kuitenkin joudun käyttämään vahvistusta kaipaavia ominaisuuksia kuten itsekuria, itsehillintää ja tietoista itsehallintaa. Tällainen alkeistason harjoitus voisi olla vaikkapa se, että pakotan itseni sijaamaan vuoteen joka ikinen aamu. Aluksi vain se. Kehitin aluksi tällaisia pieniä harjoituksia pitkin päivää. Otin siivoamisesta ja liikunnan harjoittamisesta itsekurin kehittämiseen käytettävät osa-alueet. Minun piti lähteä lenkille, vaikka ei yhtään huvittanut tai imuroida, kun ei yhtään huvittanut. Ja nimenomaan silloin kun ei yhtään huvittanut. En lähtenyt lenkille saadakseni liikuntaa tai siivonnut, jotta olisi siistiä, vaan pakottaakseni itseni tekemään jotain, mitä en halua tehdä. Se oli koko pointti. Tehdä asioita, joita en halua tehdä. Samaten aloin tahallani olla tekemättä asioita, joita halusin tehdä. Jos minua huvitti yhtäkkiä katsella elokuva, saatoin tahallani kieltää asian itseltäni. Ihan vain kieltämisen vuoksi. Kaiken tämän oli tarkoitus opettaa aivojani irti hedonismista ja muokata niitä kurinalaisemmiksi, järjellä ohjailtaviksi.

Mutta sitten tuli ero ja elämäni ajautui kaaokseen ja koko hieno projekti keskeytyi.

Mutta now I am back.

Ja kun siis luin The Power of Habit kirjaa, sain siitä todella tärkeää tietoa, joka auttaa minua suuressa aivojen- sekä elämänmuutostyössäni. Tavat. Melkein kaikki elämässämme perustuu opituille tavoille. Toiminnot automatisoituvat. Jos haluamme muuttaa asioita elämässämme, meidän täytyy muuttaa tapojamme (asiasta enemmän tietoa haluavat, lukekoot kyseisen kirjan).

Olen vuosien ajan halunnut muuttaa ruokavaliotani. En ole syönyt, kuten haluaisin syödä. Ja olen jo aika pitkään pohtinut, että miksi teen aina aamuisin voileipiä enkä sitä hiton smoothieta. Aluksi selitin itselleni, että voileivän tekeminen on helpompaa, vaivattomampaa. Mutta sitten aloin miettiä, että en usko. Täytyyhän siinäkin kaivaa esiin se leipä ja sitten juustot sun muut ja väkertää se kasaan. Tuskin oikeasti on kovinkaan paljon isompi homma kaivaa esiin soijajuoma, marjat pakastimesta ja mitä ikinä ja soseuttaa ne ja sitten imeä suuhunsa. Kun luin kirjan The Power of Habit, mieleni kirkastui ja tajusin sen, minkä jo tiesin. Kyse on tavasta. Leivän tekeminen on tapa. Se on puoliksi automatisoitunutta toimintaa, joka tuntuu helpolta ja vaivattomalta, koska se sujuu niin rutiinilla. Smoothien tekeminen ei ole tapa. Sen tekeminen vaatii aivoilta enemmän ponnistelua.

Kirjassa puhutaan myös "keystone habiteista". Kun muuttaa yhden ainoan asian (tavan) elämässään, se käynnistää lumipalloefektin ja vähitellen henkilön koko elämä muuttuu. Minä päätin muuttaa yhden ainoan tavan ja en edes uskonut, että kyseisen tavan voisi olla senlaatuinen "keystone habit", että se käynnistäisi mitään snowball efektejä, mutta niin näyttää käyneen.

Kuukausi sitten päätin muuttaa yhden ainoan tavan. En saa enää koskaan syödä voileipää aamupalaksi. En yrittänyt muuttaa mitään muuta asiaa elämässäni. Vain tämä yksi asia. Ei mitään muuta. Päätin, että teen smoothien tekemisestä aamuisin itselleni uuden tavan. Ja näin olen tehnyt nyt tasan kuukauden ajan.

Hämmästyttävää tässä on se, miten tämän yhden tavan muuttaminen on todellakin alkanut muuttaa elämääni yhä laajenevin renkain. Se on muuttanut koko ruokavalioni ja nyt lisääntynyt elämänhallinta alkaa laajeta jo ruokavalion ulkopuolellekin. Toisessa kirjassa, jota luen, The Willpower Instinct, sanotaan, että itsekurin ja itsehallinnan kehittäminen yhdellä elämänalueella alkaa heijastua kaikille elämän osa-alueille. Tahdonvoima vahvistuu, kun sitä käyttää.

Jotta en söisi aamuisin leipää, en osta leipää, koska jos sitä lojuu täällä, voin sortua. Siksi en kanna sitä sontaa kotiini. Olen jo kauan kauan halunnut syödä kivikautisen ruokavalion mukaan eli jättää vilajtuotteet mahdollisimman kokonaan pois ja ainakin testata gluteenitonta ruokavaliota, jättää maitotuotteet pois ja panostaa hedelmiin, vihanneksiin, siemeniin, pähkinöihin ja lihaan ja sen sellaiseen. Minulla ei ole kuitenkaan ollut mitään toivoa tämän saavuttamisessa. Ennen kuin nyt.

Täysin selittämättömällä tavalla se, että kielsin itseltäni leivän syömisen aamupalaksi, on nyt muuttanut ruokavalioni sellaiseksi, josta olen unelmoinut. En ole kieltänyt itseltäni yhtään mitään (paitsi leivän aamuisin). En ole pakottanut itseäni mihinkään (paitsi siihen aamuleipäasiaan). Minä saisin halutessani hakea pari sämpylää jostain illaksi ja syödä ne. Minä saan juoda maitoa. Mutta jostain syystä lopetin maidon ostamisen samalla kun leivän ostamisen. Käytän vain soijajuomaa. Leipää ei tee enää edes mieli. En tiedä miksi. Syön todella vähän riisiä, pastaa ja perunaa. En aio enkä halua lopettaa niitä kokonaan, koska pidän niistä, mutta pidän niitä ravitsemuksellisesti varsin turhina, jopa haitallisina, joten otan lautaselle vain hyvin vähän kyseistä tärkkelyspitoista ainetta ja enimmäkseen lihaa ja vihanneksia. Olen lisännyt valtavasti vihannesten käyttöä. Ja koska leipä on pudotettu kokonaan pois ja ennen turvauduin siihen melkein joka välissä, olen joutunut nyt kehittämään korvaavia syömisiä. Olenkin päätynyt siihen, että syön 2 lämmintä ruokaa päivässä (olen tottunut yhteen ja syönyt lounaan jälkeen lähinnä leipää...) ja iltaisin hedelmiä ja pähkinöitä ja siemeniä.

No, ruokavalio asioihin vaikuttaa kyllä myös uusi parisuhteeni, koska mieshenkilöni on myös kiinnostunut ravitsemusasioista ja me boostaamme toisiamme asiassa eli vaikutamme motivoivasti toisiimme. Eli ehkä tämä ruokavalionmuutosprosessi ei sujuisi yhtä mallikkaasti, jos olisin yksin. Itse asiassa The Power of Habit -kirjassa onkin omistettu pitkä pätkä sille, että jotta ihminen pystyisi elämänmuutokseen, hän tarvitsee tiimin. Se voi olla vain yksikin ihminen. Joku, joka kulkee rinnalla ja käy samat asiat läpi yhdessä. Sillä on valtava merkitys ja esimerkiksi AA-kerhojen teho perustuu suuressa määrin ryhmävoimaan.

Lisäksi aloin muutama viikko sitten popsia e-epaa kunnon pläjäyksen päivässä ja d-vitamiinia. E-epa on ADHD-lääkkeeni. Tämä ei tietenkään ole tieteellinen tutkimus, mutta minun mieelstäni se vaikuttaa todella selvästi ja vahvasti aivoihini. Vaikutus alkaa tosin vasta muutaman viikon käytön jälkeen. Söin joskus vuosi pari sitten muutaman viikon e-epaa kunnon satsin päivässä ja huomasin samoja efektejä kuin nyt. Aivoni alkavat toimia todella paljon tehokkaammin. Hallitummin. Ne ovat jotenkin paremmassa järjestyksessä. Pystyn siivoamaan ja hallitsemaan asioita. Tuntuu kuin se boostaisi niitä aivoalueita, jotka vastaavat juurikin toiminnanohjauksesta ja tahdonvoimani kasvaa ja pystyn todella paljon paremmin muuttamaan ajatuksiani teoiksi sen sijaan, että ajatukset vain pyörisivät päässäni ja aivoni ohjaisivat kehoani ihan eri suuntaan kuin minne MINÄ haluaisin sen menevän... I have stronger willpower when I eat e-epa. I am more focused. Ihan kuin jonkinlainen sumu olisi hälvennyt päästä.

Aion jatkaa e-epan syöntiä pysyvästi. Sen vaikutus on niin valtava.

Tänään ostin vielä b-vitamiineja kuukauden satsin ja tankkaan niitäkin.

Ostin myös hampunsiemenrouhetta ja pähkinöitä. Nam nam.

Tässä muuten kiva artikkeli siemenistä. 10 terveellisintä siementä.


Ai niin, aloitin pari päivää sitten toisen uuden tavan omaksumisen. Ajattelin, että nyt voisi olla hyvä hetki lisätä haastetta, kun olen jo kuukauden keskittynyt siihen aamuleipäasiaan. Joka ilta ennen nukkumaanmenoa minun pitää siivota päivän aikana syntyneet sotkut – lähinnä kiikuttaa vääriin paikkoihin jääneet tavarat paikoilleen.

Ja vielä muuten kolmas. Minun pitää joka ilta pestä kasvot. Olin tuossa monta vuotta niin paljon meikkaamatta, että lakkasin pesemästä naamaani muuten kuin suihkussa. Nyt kuitenkin meikkaan taas enemmän ja olisi varmaan ihan hyvä opetella taas pesemään useammin.

Eli nämä kolme uutta tapaa yritän nyt iskostaa syvälle takaraivooni.

Ja alan taas panostaa aivojen uudelleen muokkaamiseen itsekuri/tahdonvoimaharjoitusten kautta.

Kerron myöhemmin, miten asiat etenevät.

Aivojen automaattisten ohjelmointien muokkaaminen (tapojen muuttaminen)

Luen NIIIIIIN ihania kirjoja ja ne punoutuvat kiehtovilla tavoilla yhteen ja päähäni alkaa rakentua teorioita ja olen NIIIIIIN lumoutunut neuropsykologiasta ja menen sen kanssa naimisiin. :) Luen siis McGonigalin The Willpower Instinctiä ja Duhiggin The Power of Habittia. Hyllyssä odottaa vielä Barkleyn Executive Functions, joka käsittelee samaa aihetta (tietoinen itsehallinta) edellisten kanssa, mutta kolmannesta näkökulmasta. LOVE IT!!!!

Olen saapunut itseni korjaamisessa, tutkimisessa ja eheyttämisessä pisteeseen, jossa oleellisin edessä oleva asia on tietoisen itsehallinnan kehittäminen.

Self-discipline is a very powerful tool that can be developed for achieving about anything which you can dream.

Itsekuri. Tahdonvoima. Toiminnanohjaus. Itsehillintä.

Self-discipline is the ability to get yourself to take action regardless of your emotional state. –Pavlina (artikkelissa: Self-Discipline)

The Power of Habit käsittelee automaattisia ohjelmointeja, joita päämme on täynnä. Kun jokin tilanne on uusi, meidän pitää opetella toimimaan siinä. Oli kyse millaisesta tilanteesta tahansa. Meidän on täytynyt opetella KAIKKI asiat elämässämme. Olemme oppineet tietynlaisia ruokailutapoja, olemme oppineet, miten uutta vuotta vietetään, olemme oppineet tiskaamaan ja ajamaan pyörällä, olemme oppineet tervehtimään jne. Kun asia tulee eteen ensimmäistä kertaa, aivoissamme ei ole sitä koskevaa valmista ohjelmointia. Jos otamme sademetsästä alkuasukkaan tänne keittiöömme ja laitamme sen pesemään likaisia astioita, tilanne on hänelle uusi. Hän ei tunne tiskiainetta, tiskiharjaa eikä asiaan liittyviä "proseduureja". Kuitenkin, kun henkilö toistaa tämän tapahtuman riittävän monta kertaa, se ohjelmoituu aivoihin. Tällainen toimintojen automatisoituminen ja ohjelmoituminen on hyödyllistä, koska meidän ei tarvitse tällöin pitää joka ikistä osatekijää tietoisesti mielessämme ja erikseen joka kerralla miettiä, miten mikäkin asia tehdään. Asiat automatisoituvat. Se on taloudellista.

Mutta se on myös ongelmallista, koska aikuisiällä aivomme alkavat olla "valmiiksi ohjelmoituja" ja suuri osa KAIKESTA toiminnastamme perustuu opittuihin tapoihin. Juuri näitä ohjelmointeja haluan ruveta kitkemään/muokkaamaan aivoissani saadakseni aivoni paremmin TIETOISEEN hallintaan. Haluan itse päättää, miten toimin.

Olen esimerkiksi pohtinut yhä enemmän sitä, miksi syön aina aamupalaksi leipää. Koska todellisuudessa en halua syödä leipää vaan valita enemmän arvojeni mukaisen aamiaisen eli jotakin terveellisempää. Kuten smoothien. Miksi se sitten on niin hankalaa? Miksi on helpompaa tehdä se typerä voileipä? Todellisuudessa smoothien tekeminen tuskin olisi kovinkaan paljon vaivalloisempaa. Ainakaan sitten, jos sen tekeminen automatisoituisi! Siinäpä se. Voileivän tekeminen ravinnoksi on tapa. Se tuntuu nopealta ja helpolta, kosa sen tekeminen on puoliksi automatisoitunutta toimintaa.

Habit loop: vihje – rutiini – palkkio.

Vihje voi olla vaikkapa aamu. Herään, on aamu, tarvitsen aamupalaa. Tämä on vihje. Palkkio on vatsan täyttyminen ja ravinnon saaminen. Rutiini on voileipä.

Nyt kun olen lukenut Duhiggin kirjaa olen alkanut huomata, miten elämäni on tupaten täynnä vastaavanlaisia tapoja. Ohjelmointeja. En elä arvojeni mukaista elämää, koska minut on aiemmin elämässä opetettu toimimaan jollain toisenlaisilla tavoilla ja valmiita tapoja on vaikea lähteä muuttamaan.

Jotta voisi muuttaa itsensä enemmän ihanneminänsä kaltaiseksi, saavuttaa unelmansa ja elää tietoista, arvojensa mukaista elämää, täytyy puuttua noihin valmiisiin ohjelmointeihin ja muuttaa niitä. Habit looppeja pitää rukata parempaan uskoon. Jotta tämän työn voi aloittaa, ensin on hyvä tulla tietoiseksi siitä, mitä tavat ovat ja mikä tapojen neurologinen perusta on ja sitten alkaa analysoimaan omaa elämäänsä, tutkia, minkälaisia tapoja itselle on aivoihin ohjelmoitunut. SITTEN niitä voi lähteä peukaloimaan.

Peukaloinnissa tarvitaan kuitenkin apuna itsekuria ja tahdonvoimaa (sekä motivaatiota). Näitä käsitellään McGonigalin kirjassa The Willpower Instinct.

Jatkan aiheesta myöhemmin toisessa artikkelissa.

Artikkeleita aiheesta:

The Ingredients of Self-Discipline

Self-Discipline

Toiminnanohjauksen mestariksi!

Luen kahta kirjaa, jotka näennäisesti käsittelevät eri aiheita, mutta itseasiassa ne käsittelevätkin täsmälleen samaa asiaa – toiminnanohjausta! On mielenkiintoista, että nämä kaksi kirjaa alkavat lähes identtisellä sisällöllä, vaikka niiden kirjoittajat eivät tietoisesti käsittele samaa aihetta. Toinen kirja on Russell Barkleyn Executive functions (toiminnanohjaus) ja toinen McGonigalin The willpower instinct (tahdonvoima).

Ainakin omalla kohdallani on todella niin, että juuri tahdonvoima, tietoinen itsehallinta, on ratkaisu toiminnanohjauksen ongelmiin. Saattaa siis hyvinkin olla niin, että nämä kaksi asiaa ovat yksi asia. Toisin sanoen kummassakin kyse on aivojen etuotsalohkojen toiminnasta. Toiminnanohjauksen ongelmissa ihmisellä on jotain vikaa nimenomaan tällä alueella aivoissa. Itsekuri, itsehillintä, tavoitteiden mielessä pitäminen ja toiminta, joka mahdollistaa niiden saavuttamisen. Kun alue ei toimi asianmukaisella tavalla, seurauksena on impulsiivisuutta, hallitsematonta käytöstä, suunnitelmallisuuden puuttumista jne.

Kumpikin kirja alkaa siis täsmälleen samalla tavalla ja jopa käytetyt tapausesimerkit ovat samoja. McGonigal käsittelee kirjan ensimmäisessä luvussa tahdonvoiman evolutiivista alkuperää ja perustelee sen merkityksen ihmisen sosiaalisuudella. Ihmisten on täytynyt tulla toimeen toistensa kanssa pärjätäkseen elämässä. Tarvitaan yhteistyötä ja asioiden jakamista. Tarvitaan kykyä hillitä impulsseja, kykyä hallita tarkkaavaisuutta, tunteita ja käyttäytymistä. Tahdonvoimaa.

Barkley aloittaa oman kirjansa toiminnanohjauksesta samalla aiheella. Ensimmäisessä luvussa käsitellään toiminnanohjauksen evolutiivista alkuperää (miksi toiminnanohjaus on kehittynyt) ja Barkley perustelee sen täsmälleen samalla tavalla kuin McGonigal tahdonvoiman. Ihmisten on täytynyt tulla toimeen toisten ihmisten kanssa. Tarvitaan kykyä hillitä impulsseja ja miettiä tekojensa seurauksia.

Kumpikin, tahdonvoima ja toiminnanohjaus paikallistuvat aivoissa siis etuotsalohkoihin. Sekä Barkely että McGonigal esittelevät saman aivovauriotapauksen esimerkkinä siitä, mitä tapahtuu, kun kyseinen alue aivoissa lakkaa toimimasta asianmukaisella tavalla ja tahdonvoima – toiminnanohjaus – siinä samalla: vuonna 1848 rautatanko lävisti Phineas Gagen kallon juuri etuotsalohkojen kohdalta. Mies ei edes pyörtynyt, mutta hänen persoonallisuutensa muuttui pysyvästi.


Aivojen etuotsalohkojen toiminnan kehittäminen on siis, uskoakseni, ratkaisu toiminnanohjauksen ongelmiin. Pitää kehittää tietoista itsehallintaa. Ja sitä voi kehittää. Kuka tahansa.

Siinä missä Barkleyn kirja käsittelee asiaa ongelmakeskeisestä näkökulmasta, McGonigalin kirja on ratkaisukeskeinen. Pidän jälkimmäisestä enemmän. Se pureutuu suoraan siihen, miten kyseistä aivojen aluetta voi käytännössä kehittää.

Erittäin lyhyesti asian voi tiivistää siten, että mitä enemmän käyttää kolmea tahdonvoiman lajia, "I will", "I won't" ja "I want", sitä paremmin etuotsalohkot alkavat toimia ja itsehallinta lisääntyy (McGonigal). Tahdonvoima on kuin lihas. Se kehittyy harjoittelemalla.

"I will" on sitä, kun pitäisi tehdä jotakin, mutta ei huvita. "I will"-tahdonvoima on sitä, kun tekee jotakin, vaikka ei oikein sillä hetkellä huvittaisi.

"I won't"-tahdonvoima on sitä, kun tekee mieli jotakin, mitä ei pitäisi. Se on kykyä vastustaa houkutusta. Kykyä sanoa ei.

"I want"-tahdonvoima on kyky muistaa, mitä todella haluaa. Ei sitä, mitä haluaa tällä hetkellä (hetken mielihyväasiat) vaan pitkäaikaisia tavotteita, kuten yliopistoon pääseminen, painon pudottaminen jne.

Näitä pitää tietoisesti treenata.


Esitän yhden kirjassa olevan harjoituksen, josta pidin tosi paljon. Meditointiharjoitus. En ole koskaan jaksanut keskittyä meditointiin tai erityisemmin innostunut edes kokeilemaan sitä, mutta McGonigal esittää sen niin houkuttelevana tahdonvoiman harjoituksena, että on kyllä pakko ruveta tekemään. Se menee näin (suomennettu kirjasta):

1. Istu alas ja ole paikoillasi.
Istu mukavasti. On tärkeää, ettet heilu ja kiemurtele, kun meditoit – tässä on kyse fyysisestä itsehallinnasta. Jos sinun tekee mieli rapsuttaa kutisevaa kohtaa, vaihtaa käsien asentoa tai ristiä jalkasi, koita, pystytkö aistimaan halun tehdä niin, mutta olemaan noudattamatta sitä. Tämä opettaa olemaan automaattisesti noudattamatta jokaikistä impulssia, jonka kehosi ja aivosi tuottavat.

2. Kiinnitä huomiosi hengitykseesi.
Sulje silmäsi (ei ole pakko) ja kiinnitä huomiosi hengitykseesi. Sano äänettömästi mielessäsi "hengitä sisään" kun vedät henkeä ja "hengitä ulos" kun hengität ulos. Kun huomaat ajatustesi harhailevan (ja näin tulee tapahtumaan), ohjaa ne takaisin hengitykseen. Tämä harjoitus, jossa ohjaat ajatuksesi aina takaisin hengitykseen uudelleen ja uudelleen, potkaisee etuotsalohkot kunnolla käyntiin ja vaimentaa stressi- ja halukeskukset aivoistasi.

3. Pane merkille, miltä tuntuu hengittää ja miten mielesi harhailee.
Muutaman minuutin kuluttua lakkaa sanomasta mielessäsi "hengitä sisään" ja "hengitä ulos". Yritä sen sijaan keskittyä vain siihen, miltä hengittäminen tuntuu. Tunne, miltä tuntuu, kun vatsasi tai rintasi laajenee, kun vedät henkeä sisään, ja laskevat, kun hengität ulos. Ajatuksesi saattavat harhailla enemmän, kun et toista "hengitä sisään/ulos"-lauseita. Kuten aiemmin, jos huomaat ajatustesi harhailevan, ohjaa huomiosi takaisin hengitykseen. Jos tämä tuntuu vaikealta, voit alkaa udestaan toistaa hiljaa mielessäsi "hengitä sisään/ulos". Tämä osa harjoitusta kehittää itsetietoisuutta itsehallinnan ohella.

Tee aluksi 5 min päivässä. Sitten voit kokeilla 10-15 min pvä. Jos tuntuu rasittavalta, palaa 5 minuuttiin.


McGonigal huomauttaa, että meditoinnin tarkoitus ei ole saada mieltään tyhjäksi ylimääräisistä ajatuksista. Päinvastoin ajatusten harhaileminen ja niiden ohjaaminen yhä uudestaan takaisin hengitykseen on juurikin itsehallinnan vahvistamista. Hän kertoo Andrewsta, joka huomasi, että sama asia, jota hän teki meditoinnin aikana, oli juuri sitä, mitä hänen tuli tehdä myös oikeassa elämässä: kun hän huomasi harhautuvansa tavoitteestaan, hänen piti ohjata itsensä takaisin oikeille raiteille (meditoinnin yhteydessä siis huomion kiinnittäminen takaisin hengitykseen).


Aivoplastisiteettia siis hyödyntämään ja ottamaan aivot haltuun!

Aivojen tietoinen hallinta

Tämä vaikuttaa tilaamistani kirjoista lupaavimmalta (kuva vasemmalla), sillä siinä käsitellään tahdonvoimaa, joka juurikin on se alue, jonka haluan kehittää huippukuntoon. Kirjan takakannessa mainitaan pari kirjaa, jotka voisivat myös kiinnostaa... Schwartzin You are not your brain ja Colvinin Talent is overrated: what really separates world-class performers from everybody else.

Impulsiivisuuskirja (Stop me because I can't stop myself) , jonka tilasin, keskittyy pääasiassa impulsiivisuussairauksiin, kuten kleptomania ja pakonomainen uhkapelaaminen, joten suuri osa kirjasta ei kosketa minua. Mutta koska impulsiivisuus/pakkomielteisyys on asia, jota yritän saada tietoiseen hallintaan, kirjassa luultavasti on ainakin jotain kiinnostavaa tietoa esimerkiksi impulsiivisuuden neurologisesta perustasta ja nykyisistä hoitomuodoista.

Russellin kirja toiminnanohjauksesta voi olla hyvä. Luin ensimmäisen luvun ja se pitkästytti minut hengiltä, koska siinä käsiteltiin yksityiskohtaisesti toiminnanohjauksen käsitteistön, määrittelyn ja teorioiden nykytilanteen surkeutta. Seuraavassa luvussa päästään asiaan, joten ehkä se kehittyy.

Tilasin nämä:

Tulispa ne pian. Ja sitten on pakko tilata vielä tämä ensi kuussa:

Herkullisia kirjoja....

Tilaan tämän kirjan:

Executive Functions: What They Are, How They Work, and Why They Evolved

Ja sitten tilaan jonkun tällaisen:

Vaurioituneiden aivojen korjaaminen

Sekavaa. Kaikki on sekavaa. Mikä lienee odotettavissa, jos ei nuku moneen päivään. Tai siis olen nukkunut vähän, ehkä 4 h yössä. Sellainen pyörremyrsky päässä, ettei ihminen voi nukkua. Hain ensiavusta unilääkkeitä 3 kpl, luojan kiitos, mikä ihana olo, kun tietää, että tänään saa nukkua – vihdoin. Ja huomenna. Ja ylihuomenna. Sitten ehkä jo saan taas muutenkin unta. Jos en saa, ei se mitään, sillä minulle riittää ehkä puolikas pilleri per ilta, ja ne riittävät sitten melkein viikoksi. Sitten ne saavatkin jo loppua.

Mistä tämä kaaos tulee? Se tulee siitä, kun ihminen on eronnut 8,5 vuotta kestäneestä suhteesta. Kai sitä vähemmästäkin menee aivot sekaisin. Tosin en tiedä, mikä tässä sekaisuudessa tulee vain unen puutteesta ja mikä muusta.

Unta, unta... Sitä minulle kiitos.

Sitten vasta alkaa taas tajuta tätä maailmaa ja itseään ja näkee selvemmin eikä ole vain yksinkertaisesti HULLU.

Kaikki on outoa. Ja minua pelottaa. Minua pelottaa itseni ja tulevaisuus.

Syy siihen, miksi vietin niin kauan melko epätyydyttävässä ihmissuhteessa on pelko. Pelkäsin toisen tuskaa, jota jättäminen aiheuttaa, sen kohtaamista ja aiheuttamista. Ja pelkään itseäni. Olen paennut omaa mieltäni ja sen hulluja syövereitä. Vaikka suhde ei ollut erityisen optimaalinen, se piti minut suunnilleen tasapainoisena. Olen pelännyt kohdata maailmaa yksin, koska joudun kohdakkain hullun mieleni kanssa. Mutta uskon, että tuon suhteen tarkoitus oli eheyttää minua. Olen sen aikana saanut kasvaa ja kypsyä, aikuistua, löytää itseni. Ehkä minulla on nyt resursseja hullun mieleni kohtaamiseen ja järjestämiseen. On tullut aika ottaa siitä selvää.

Mitä tarkoitan hullulla mielellä? Aivovauriota. Olen 100 % varma siitä, että aivoissani on pahemmanlaatuinen vaurio. Ehkä sen nimi on ADHD. Ken tietää. Mutta se vaurio on sellainen, että se tekee minusta riivatun tunnehullun sekopään. Olen täynnä pakkomielteitä ja impulsiivisuutta ja tunteiden vuoristorataa. Jostain syystä se kaikki pysyi aisoissa, kun olin parisuhteessa ja olen pelännyt lähteä siitä, koska sitten joudun kohtaamaan taas tämän epävakaan mieleni.

Olenko nyt tarpeeksi kypsä korjaamaan mieleni?

Aivoplastisiteetti. Omia aivojaan voi muuttaa. Olen lukenut Barbara Arrowsmith-Youngin kirjan The woman who changed her brain. Arrowsmith-Young kärsi todella pahoista oppimisvaikeuksista, mutta hän kehitti itselleen kognitiivisia harjoituksia, joiden avulla hän pystyi korjaamaan vaurioituneet alueet aivoistaan. Omia aivojaan voi työstää siten, että käyttää heikkoja alueita. Pakottaa ne vahvistumaan. Muodostaa uusia yhteyksiä ja kytkentöjä, kunnes aivot muovautuvat uuteen uskoon.

Minusta on todella mielenkiintoista, kun luin jokin aika sitten netistä, että impulsiivisuus ja pakkomielteisyys ovat yhteydessä samaan aivoalueeseen. Vaurio tässä nimenomaisessa osassa aivoja voi aiheuttaa pakko-oireusuutta ja impulsiivista häiriökäyttäytymistä. Juuri se kohta aivoissani on totaalisen paskana. Typerät aivot. Ylipäätään minusta oli kiinnostavaa saada selville, että impulsiivisuus ja pakkomielteisyys ovat todella lähellä toisiaan. Onhan kummassakin kyse siitä, että ei pysty hallitsemaan omaa käyttäytymistään. Kummassakin on kyse siitä, että tuntee pakottavaa tarvetta tehdä jotain.

She notes that impulsivity is a primary feature of many disorders including addiction, ADHD, obsessive compulsive disorder and gambling. Identifying the brain region and mechanism that controls impulsivity is a critical step in the diagnosis and treatment of these conditions. (internet-artikkeli: Area Of Brain Responsible For Controlling Impulses Discovered)

Tässä esimerkiksi yksi kiinnostava artikkeli: Understanding the Differences Between Impulsivity and Compulsivity

Etuotsalohkoissani on pahemmanlaatuinen vaurio. Kiitos vaan.

Minulla on joko epävakaa persoonallisuushäiriö tai sitten kyse on ADHD:n Aspergerin ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön vaikutuksista aivoissani.

En hyväksy.

Kirottu pää.

Aion pistää sen hallintaan. Omistan siis tästä eteenpäin elämäni pääni järjestämiselle. Kognitiivisia harjoituksia surkastuneiden aivo-osien kunnostamiseksi. Mitä tämä tarkoittaa käytännössä?


Aivovaurion korjaustoimenpiteet käytännössä:

Ongelmana on siis impulsiivinen ja pakkomielteinen käytös, totaalinen rutiinikyvyttömyys ja tunneohjautuvuus. Kaikki siis johtuvat sen saman alueen vauriosta ja avainsana on nimenomaan TUNTEET sekä kykenemättömyys oman itsen hallintaan. Voisimmeko kutsua tätä myös toiminnanohjauksen ongelmaksi? Luultavasti.

Tätä vaurioitunutta aluetta alan korjata yksinkertaisesti vahvistamalla sitä, mikä ei toimi. Eli tunneohjautuvuuden tuhoaminen on main goal. Pakotan itseäni toimimaan vastoin tunteitani, suorittamaan rutiiniluontoisia askareita ja tekemään asioita, jotka EIVÄT huvita. Näin aivoni alkavat saada uudenlaista stimulaatiota ja kokemuksia itsehallinnasta.

Itsehallinta. Siinä on päämääräni. Haluan hallita aivojani, en halua, että ne hallitsevat minua.

Kirotut aivot.

Olen jo aloittanut tämän työskentelyn kuukausi tai kaksi sitten ja se edistyikin hyvin. Eroprosessi sai aikaan kaaoksen ja romahtamisen takaisin totaaliseen tunnehulluuteen, mutta nyt palataan takaisin raiteille. Aivojen muokkaus jatkuu.

Käytännössä siis pakotan itseäni esimerkiksi:

• urheilemaan
• siivoamaan
• petaamaan sängyn joka aamu

Sängyn petaaminen on erityisluontoinen harjoitus, jonka tarkoituksena on opettaa aivojani toistamaan tietty rutiini joka ikinen päivä.

Urheileminen ja siivoaminen ovat taas sellaisia harjoituksia, joissa pakotan itseäni toimimaan, vaikka ei yhtään TUNNU siltä. Näin aivoihin alkaa muodostua uusia kytkentöjä ihan uusille alueille – sellaisille, jotka vastaavat itsehallinnasta.

Alan myös harjoitella mielitekojen vastustamista. Kun haluan jotain, ihan tahallani kiellän sen itseltäni. Näin aivoni saavat harjoitusta luopumisessa ja irti päästämisessä. Ne oppivat vähitellen, ettei aina ole pakko saada sitä mitä haluaa.

En hyväksy tällaisia aivoja ja aion korjata ne. Piste.

Vaikka onkin hienoa olla tällainen superluova ja omaperäinen ja tunteita täynnä ja kiinnostava ja kaikkea niin siitä joutuu myös maksamaan helvetin kovan hinnan. En tiedä haluaisinko silti olla "tavallinen" ihminen. Tuskin.

Mutta vaikka äärettömän pitkä ja nyt päättynyt parisuhteeni ei ollut lainkaan optimaalinen, se oli minulle elintärkeä. En tiedä, olisinko hengissä ilman sitä. Ainakaan en tiedä, missä olisin ja kuinka sekaisin. Se tarjosi minulle turvapaikan, jossa aivoni saivat levätä ja korjata itseään. Mieleni sai aloittaa eheytymisen. Nyt sitä korjaustyötä pitää jatkaa yksin.

Ehkä minusta vielä joskus tulee kelvollinen ihminen tähän maailmaan.

Toiminnanohjauksen kehittäminen

Hyviä uutisia!!! Tahdonvoima on kuin lihas, jota voi vahvistaa! Jos tahdonvoima on heikko, se väsähtää helposti. Harjoittelemalla se kuiienkin vahvistuu!

Tahdonvoimalla tarkoitamme tässä itsehallintaa/itsehillintää/kykyä itsesäätelyyn eli henkilön kykyä tietoisesti hallita tunteitaan, ajatuksiaan ja tekojaan.

Tietysti, arvoista ADD/ADHD- ja asperger-kansalaiset, tämä kytkeytyy täydellisesti yhteen toiminnanohjauksen kanssa. Voivatko neurologisesti poikkeavat, joilla tunnetusti on ongelmia toiminnanohjauksessa, myös vahvistaa tätä kallisarvoista lihasta? Sanoisin, omakohtaisen kokemukseni perusteella, kyllä.

Toiminnanohjaus ja itsehallinta kehittyvät aina, kun niitä käytetään. Voit aloittaa pienistä asioista ja lihaksen vahvistuessa, pystyt siirtymään suurempiin asioihin.

What is something you can start doing today to put more self-regulation into your life? You can create more structure. Whether you decide that you will pre-pack your lunch so you don’t have something unhealthy at the local café. Or whether you schedule out exercise time for the remainder of the week. Or whether you clean your room. Or whether you decide to pay attention to posture. Or decide that you will open your email only every three hours – 9am, noon, 3pm, 6pm, 9pm – for no more than a half hour each time. Structure something concrete into your life. That’s the best way to develop self-regulation. Structure something simple into your life so it doesn’t turn everything in your life upside down but so that it does create some structure.

Lähde:

Create new habits: Self-regulation