Huomionhakuinen persoonallisuushäiriö

Olen vuosien ajan ajoittain pohtinut, onko minulla huomionhakuinen persoonallisuushäiriö ja tavallaan tiennyt, että on, mutta viime aikaiset tapahtumat ovat saaneet minut vihdoin tajuamaan asian koko merkityksen ja persoonallisuuteni häiriintymisen koko todellisuuden. Minulla on huominhakuinen persoonallisuushäiriö. Kun olin 18-vuotias, psykiatrisissa arvioinneissa epäiltiin epävakaata persoonallisuushäiriötä (impulsiivinen alatyyppi), mutta persoonallisuushäiriöiden diagnooseja ei yleensä tehdä niin nuorille, joten se jätettiin vain epäilyksi. Sittemmin olen ajatellut, että ADHD selittää epävakaaseen persoonallisuushäiriöön viittaavat piirteet. Kuitenkin nyt, ymmärrettyäni, että minulla todella on huomionhakuinen persoonallisuushäiriö, ja alettuani lukea siitä tarkemmin, olen yllätyksekseni huomannut, että oikeastaan kaikki ominaisuudet, jotka olen itsessäni luokitellut ADHD-piirteiksi, voivatkin juontua tästä häiriöstä eikä minulla välttämättä siis ole ADHD:ta lainkaan (vaan pelkkä asperger). Lisäksi ne piirteet minussa, jotka tekevät minusta huomattavan ekstrovertin, vaikka muuten olen introvertti, kytkeytyvät mahdollisesti kaikki tähän persoonallisuushäiriöön.

ovat ylitunteellisia ja impulsiivisia, mutta heidän tunteenomainen innostuksensa on tilapäistä ja heidän mielialansa on epävakaa (http://myrskykari.tripod.com/psykiatria/huomionhakuinen.html)

Kuitenkin on huomattava, ettei kyseinen persoonallisuushäiriö ilmene minulla niin vakavana kuin se "kirjallisuudessa" esitetään vaan lievemmässä muodossa ja lisäksi siihen kytkeytyy sellainen erityinen piirre, että se aktivoituu vain miessukupuolen läsnäollessa. Se ei siis ole "päällä" (ainakaan erityisen voimakkaana), jos olen esimerkiksi ystävieni kanssa tai jos paikalla on vain naisia.

Histrionics sexualize everyone and every situation. They constantly act flirtatious, provocative, and seductive (http://samvak.tripod.com/personalitydisorders17.html)

Tiedän täydellisesti, miksi tämä häiriö on kehittynyt ja koska se on saanut alkunsa.

Kun olin ala-asteella, musiikkiluokalla, minusta ei pidetty ja erityisesti luokan pojat eivät pitäneet minusta ollenkaan. He suorastaan inhosivat minua. Kun sitten murrosiässä aloin kiinnostua aiempaa vakavammin pojista, sai persoonallisuushäiriö alkunsa sopeutumiskeinona kiusaamisen jättämiin jälkiin. Vaihdoin koulua seitsemännen luokan jälkeen, koska olin saanut uuden ystävän, joka kävi eri yläasteella kuin minä ja koin koulunvaihdon tarjoavan tilaisuuden uuden elämän aloittamiseen. Täsmälleen tässä kohdassa huomionhakuinen persoonallisuushäiriö tuli osaksi minua. En tiennyt, miten saisin pojat pitämään minusta, joten ainoa asia mitä osasin tehdä oli keskittyä ulkonäköön. Minusta tuli patologinen flirttailija, rakensin sosiaalisen itsetuntoni (suhteessa vastakkaiseen sukupuoleen) täydellisesti ulkonäön, flirttailun ja seksuaalisen puoleensavetävyyden varaan. Rakensin siitä selviytymiskeinon. Siitä tuli sosiaalinen rooli, jonka vedin ylleni (ja teen edelleen niin) aina, kun paikalla oli vastakkaisen sukupuolen edustajia. Siitä tuli alter ego. Persoonallisuuteni jakautui tavallaan kahtia.

“People develop this disorder because they have a need to be appreciated and to feel valued and worthwhile and special,” (Nadine Kaslow)

En ole koskaan (ala-asteen jälkeen) ollut oma itseni vastakkaisen sukupuolen seurassa. Katoan huomionhakuisen persoonallisuushäiriön muodostamaan rooliin. Tuon roolin, häiriön ja valepersoonan alla on pelkäävä minä. Siellä on se tyttö, joka aikoinaan oppi olevansa käsittämättömän ruma (sisältä ja ulkoa) poikien mielestä. Totaalisen kelpaamaton. Tuon emotionaalisen kokemuksen torjuakseen, ihminen (minä) rakensi persoonallisuuteensa häiriön, vääristymän. Suojan.

For these people, self-esteem doesn't come from true feelings of self worth, but rather from the approval from other people (http://thechart.blogs.cnn.com/2012/06/11/what-is-histrionic-personality-disorder/)

Kun hän (minä) oli huomionhakuisen persoonallisuushäiriön sisällä, hän sai huomiota ja tuli tästä huomiosta riippuvaiseksi ja halusi sitä lisää, mikä entisestään vahvisti roolin käyttöä.

Kun menen baariin, huomionhakuinen persoonallisuushäiriö ilmenee minussa täydellisenä ja täysin oppikirjan mukaisena.

He kiinnittävät toisten huomiota pukeutumisella, eloisuudella, dramaattisuudella, flirttailevuudella tai hurmaavuudella. He saattavat olla epäasiallisesti seksuaalisesti vietteleviä ulkoasultaan tai käyttäytymiseltään... Vaikka nämä henkilöt saattavat olla luovia, energisiä ja vaikuttaa avoimilta, usein lähellä olevat ihmiset väsyvät heidän itsekeskeiseen käyttäytymiseensä. https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/Tietopankki/Diagnoosi-tietohaku/F60-69/F60/Pages/F604.aspx

Luojan kiitos tuota itsekeskeistä käyttäytymistä ei esiinny kuin baarissa, jossa häiriö on täydellisimmillään. Siellä minulle ei ole olemassa enää mitään muuta kuin huomion saaminen ja välittömän mielihyvän tavoittelu. Olen pitänyt baarikäytöstäni jonkinlaisena ADHD:n ääri-ilmentymänä, mutta nyt ymmärrän, että kyse on tästä persoonallisuushäiriöstä. Baariympäristö on minun yksityinen teatterini, jonne menen esiintymään. Alter egoni esiinmarssi. Sulaa hulluutta.

Henkilö kokee ihmissuhteensa läheisemmäksi kuin ne todellisuudessa ovat (https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/Tietopankki/Diagnoosi-tietohaku/F60-69/F60/Pages/F604.aspx)

Yllä mainittu pitää myös paikkansa. Koska sosiaalinen itsetuntoni rakentuu täydellisesti saamani huomion varaan, aivoni elävät jatkuvassa harhassa ja liioittelevat omaa sosiaalista merkitystäni. Kuvittelen olevani universumin lumoavin olento. Samalla paradoksaalisesti sisimmässäni koen olevani koko universumin vastenmielisin olento. Juuri tästä sairaalloisesta kahtiajakoisuudesta johtuu minuuden loputon epävakaus, tunne-elämän ailahtelevuus, minäkuvan ja itsetunnon heittely äärilaidasta toiseen. Milloin luulen olevani universumin kiehtovin ja hurmaavin olento ja kaikkien paras ystävä ja milloin taas tunnen syvää epävarmuutta ja itseinhoa ja häpeää.

Tämä persoonallisuushäiriö selittää myös sen, miksi en ole koskaan pystynyt olemaan luontevasti sellaisten vastakkaisen sukupuolen edustajien kanssa, joissa en halua herättää sukupuolista kiinnostusta. Koska en osaa miesssukupuolen aikana olla muuta kuin flirttaileva ja yliseksuaalinen olento, ahdistun, jos olen tekemisissä sellaisten mieshenkilöiden kanssa, joissa en halua herättää "sen suuntaisia" ajatuksia. Tällöin yritän tukahduttaa häiriöni ilmenemistä, mutta ei se mene pois, vain hieman vaimenee. Tilanne on hyvin ahdistava.


Missä minä olen kaiken tämän alla? Miten voin kuoria tämän sairaan ja saastuneen osan persoonallisuudestani pois? En halua sitä enää. En halua olla kaksi, haluan olla yksi. Ei kahtiajakautunutta minuutta. Ei sairautta. Ei ruusunpunaisia laseja, joiden läpi katselen maailmaa ja elän fantasiassa, jossa kaikki ovat lumoutuneita minusta. Ei enää tätä sairautta.

Jotenkin aion eheytyä.

Ei enää tätä.