Artikkelista: The hyperactive mind
"There is no scientific theory as of yet to explain why some people’s minds are more prone to become hyperactive...Firstly we should acquaint ourselves with the concept of Highly Sensitive Personality (HSP): Highly Sensitive Personality (HSP) refers to a person having the innate trait of high sensory processing sensitivity… May process sensory data much more deeply and thoroughly due to a biological difference in their nervous systems. (wikipedia). Since an HSP will process information “more deeply”, this means that the information they digest is explored in more detail than by the average human, which means they posses a greater degree of curiosity. This leads them to often over-analyze the information or to “over-think” a specific situation. This over-analysis means they become more mentally invested in that specific subject or situation."
"By being more sensitive to duality, meaning, by possessing a higher sensitivity to feelings of good and bad, HSPs’ are more stimulated by an experience than other people. Yet, all people posses varying degrees of sensitivity, HSP’s happen to have the highest. We can speculate then, that the reason why some people are more easily bored than others is that they experience heightened emotions more easily since they are more sensitive, and this can create cycle of stimulation seeking to maintain or relive those emotions, and, as stated before, when they can not find that stimulation they become bored and unhappy until they find something else that stimulates them. This gives rise to the hyperactive mind, a mind addicted to mental activity and stimulation."
"As I will show, a psychopath is characterized by a low level of mental activity, and this is what diminishes their capacity for empathy and remorse, which in turn allows them to be mostly unaffected by stimulation and experiences. To prove this we only need to take a look at most people who are in power such as politicians and executives. These people have the least degree of sensitivity to their thoughts, for the most part. A person with high sensitivity to their thoughts would never get to these positions, because the thought of themselves being in charge of whole armies or of entire companies would be a greater emotional burden on them....So a low level of mental activity is needed in order to be unaffected by all the emotional stimulation and burdens that come with these positions of power, in most cases."
"I have briefly gone into the subject of psychopathy for two reasons, to contrast the other extreme of an HSP, and to show that there are benefits to low levels of mind activity, the benefits being the ability to withstand high stress and be unaffected by external stimulation."
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ylivilkkaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ylivilkkaus. Näytä kaikki tekstit
tiistai 18. marraskuuta 2014
torstai 29. elokuuta 2013
Hämmentävä sekoitus introversiota ja ekstroversiota
Nyt on pakko rustata tänne tästä aiheesta, kun parikin ihmistä sai eilisestä kirjoituksestani "Vaikeasti tavoiteltava nainen MY ASS!!!!" sen käsityksen, että olen todella ekstrovertti (varsin ymmärrettävästi) ja esimerkiksi Asperger-keskustelusivulla facebookissa, jossa jaoin linkin kyseiseen tekstiin, joku ihmetteli, että miten asperger voi olla noin ulospäinsuuntautunut ja olen kääntänyt kirjan "Introversion voima", vaikka olen niin ekstrovertti.
Tosiasiahan on, että koen todellisuudessa olevani introvertti enkä suinkaan ekstrovertti. Mutta samalla tosiasia on, että olen todella hämmentävä sekoitus molempia. Melkein jokaisessa on vähän molempia, mutta mun kohdalla kyse ei ole tällaisesta normaalista "vähän molempia"-ilmiöstä vaan olen molempia TÄYDELLISESTI. Siis olen todella vahvasti introvertti ihminen JA todella poikkeuksellisen ekstrovertti ihminen. Tiedän – se on friikkiä. Minusta ainakin. Mutta minä ymmärrän sen niin, että se valtavan voimakas ekstroversio on yksinkertaisesti minun ADHD:ni. Täsmennän kohta tätä lisää. Kuitenkin se, joka koen todella olevani sielultani, on introvertti ja asperger. Se on todellinen minäni. Se ekstroverttipuoli on vaan sellainen sekopää ADHD-mauste.
Kirjoitan tämän tekstin jälkeen toisen tekstin, jossa määrittelen uudelleen introversion ja ekstroversion käsitteet. Mun on pitänyt kirjoittaa sellainen jo kauan, koska nykyiset määritelmät on aivan suosta.
Minun introversioni
Suomentamani kirja Introversion voima kuvaa minua täydellisesti. Se on kirja minusta. Kuten muistakin introverteista. Olen onnellisin yksin ollessani tai ainakin koen sen luonnollisimmaksi elementikseni. Rakastan olla yksin ja puuhata omia juttujani. Tarvin paljon ihmisvapaata aikaa ollakseni onnellinen ja pysyäkseni tasapainossa. Koen haastavaksi ajatuksen toisen aikuisen kanssa asumisesta valtavan yksinäisyyden tarpeen ja itsenäisyyteni vuoksi. Edesmenneessä suhteessani se toimi, koska toinen oli useammin pois kotoa kuin kotona (mikä sekään ei ollut kiva). Jos minulla olisi joskus hyvä parisuhde, yhdessä asuminen voisi ehkä toimia, jos toiselle on selvää, että tarvin omaa tilaa ja rauhaa ja saan sitä. Myös asumispaikan (asunto, talo) pitäisi olla arkkitehtonisesti sellainen, että siellä on joku huone tai paikka, johon voi vetäytyä niin, ettei kukaan häiritse tippaakaan. Vähän niinkuin lapsuudenkodissa oli oma huone. Introversion voima -kirjassa onkin luku nimeltä "Oma huone", jossa Helgoe harmittelee sitä, kun aikuisena ei enää ole omaa huonetta, tai sillä tavalla ei yleensä ajatella, mutta Helgoe kannustaa, jos mahdollista, järjestämään itselleen sellaisen, jos on introvertti.
Olen myös siten introvertti, mikä on uskoakseni Jungin näkemys introversiosta, että elän enemmän sisäisessä kuin ulkoisessa maailmassa. Olen sisäisen maailman ihminen. Helgoe kirjoittaa Introversion voimassa: "Jung oli ensimmäinen, joka määritteli nämä persoonallisuudenpiirteet (introversion ja ekstroversion)" ja Jung kuvasi niitä näin: Introvertille on "tunnusomaista suuntautua elämään subjektiivisten mielensisältöjen kautta" ja ekstrovertille "kiinnostuksen kohdistuminen ulkoisiin asioihin" (Helgoe 2012, xviii). Myös Myers-Briggs-tyyppi-indikaattorin (persoonallisuustesti) kehittäjät "lähtevät liikkeelle siitä ajatuksesta, että introvertit keskittyvät mieluiten omaan sisäiseen maailmaansa, kun taas ekstrovertit keskittyvät mieluiten ulkoiseen todellisuuteen" (Helgoe 2013).
Olen introvertti myös siinä, että viihdyn kaksin hyvän ystävän tai rakkaan kanssa, en ryhmissä. Ryhmätilanteissa olen todella introvertti. Vetäydyn jonnekin omiin oloihini ja tarkkailen hiljaa, mitä muut puuhaavat ja puhuvat. Kuuntelen mielummin kuin itse puhun. Ryhmätilanteissa olen todella sulkeutunut. Yleensä. Joskus hyvin harvoin, jos puhutaan kiinnostavista aiheista tms. saatan osallistua, mutta ryhmässä keskusteleminen on minusta varsin epämiellyttävää. Poikkeuksen muodostaa myös se, jos ryhmässä aletaan pelata jotain tai ryhmässä tehdään jotain projektia. Näissä tapauksissa muutun ekstrovertiksi ja usein joukon eloisimmaksi ja vilkkaimmaksi. Jälkimmäisessä tapauksessa siksi, että olen johtajaluonne ja tulvin ideoita, joten alan usein automaattisesti vetää projektia ja koordinoida toimintaa.
Olen siis introvertti.
Minun ekstroversioni (eli ADHD:ni)
Olen ekstrovertti tavassani ilmaista itseäni ja sisäistä maailmaani ulospäin. Minulla on pakottava tarve jakaa jokainen ajatukseni ja tunteeni jonkun kanssa. Mutta koska olen introvertti ja viihdyn useimmiten yksin ja omissa oloissani, kaivaten samalla yhteyttä ihmisiin, kirjoitan paljon tekstiviestejä ja no, blogia :). Olen yhdessä yksin. Ja kun kirjoitan, vaikutan todella ekstrovertilta, koska ilmaisutyylini on ekstrovertti.
Koen, että minulla ADHD:n yliaktiivisuus ilmenee verbaalisena tulvimisena ja tämä on pääasiallinen syy "ekstroversiooni". Pää ja mieli tulvivat asioita, jotka väkisin tulevat ulos. Sille ei mahda oikein mitään.
Olen myös kovin läheisyydenkipeä ja rakastan valtavasti koskemista ja koskettelua. Sen tähden hakeudun hyvin hyvin lähelle, silloin kun en halua olla yksin ja jos on joku, jonka lähelle voi mennä :). Tämä ei varmaankaan ole varsinaisesti ekstroversiota, mutta tekee minusta, jos nyt viitataan siis eiliseen kirjoitukseeni vaikeasti tavoiteltavasta naisesta, lähelle tulevan. Siis saatan tulla nopeasti lähelle. Kun olen siinäkin sellainen hassu, että haluan hirveästi läheisyyttä ja sitten toisaalta taas tosi paljon itsenäisyyttä ja omaa tilaa...
Eli en minä varsinaisesti koe olevani ekstrovertti vaan enemmänkin vain yliaktiivinen ADHD-pää, joka rakastaa ihmisiä ja läheisyyttä ja yhteyttä ihmisiin, vaikka sitten oikeasti viihtyykin yleensä parhaiten yksin. Ja en ole ADHD:n takia vaikeasti tavoiteltava nainen vaan tulvin kaikkea. Ja usein varsin estoton.
Se onkin sitten vain niin hassua, kun jos tapailen miehiä, vaikutan hirveän ekstrovertilta, vaikka olen introvertti. Tai olen molempia.
Temperamentit
Tony Dunderfelt on kirjoittanut hyvän kirjan Tunnista temperamenttisi (netissä on kirjaan perustuva testi: Testaa temperamenttisi). Dunderfelt on jaotellut temperamentit neljään. Keltainen, punainen, vihreä ja sininen. Ne sijaitsevat nelikentällä, jossa toinen akseli on introversio-ekstroversio ja toinen ihmiskeskeinen-asiakeskeinen. Jälkimmäinen on itsestäänselvä kohdallani: olen asiakeskeinen. Olen mielummin yksin projektieni kanssa kuin ihmisten kanssa.
Kuvaan nämä neljä temperamenttia lyhyesti.
Punainen (vastannee koleerikkoa): asiakeskeinen, ekstrovertti. Punainen on tulta. Voimakas. Voimakkaat tunteet, jotka räiskyvät ulospäin, joskus liiankin kanssa. Kilpailuhenkinen, määrätietoinen, eteenpäin pyrkivä.
Keltainen (sangviinikko): ihmiskeskeinen, ekstrovertti). Eloisa. Iloinen, ystävällinen, puhelias, luova, mielikuvituksekas ja intuitiivinen.
Sininen (melankolikko): asiakeskeinen, introvertti). Analyyttinen. Tutkiva ja tietoa keräävä. Keskittynyt. Ilmaisutyyli asiallinen ja hillitty. Perfektionisti. Tutkijatyyppi.
Vihreä (flegmaatikko): ihmiskeskeinen, introvertti). Rauhallinen, tasapainoinen, tulee helposti toimeen erilaisten ihmisten kanssa, kiltti ja ystävällinen. Introverttina ei näytä välttämättä tunteitaan ja ajatuksiaan ulospäin, vaan ne pysyvät ehkä piilossa.
Minulle tämä kirja avasi silmät oman omituisen ekstroversio-introversio-coctailini suhteen. Ilmaisutyylini tulee täysin punaisesta ja keltaisesta. Olen 100% punainen ja 100% keltainen. Olen räiskyvä, voimakastunteinen, hupsutteleva, iloinen, pelleilevä, erittäin määrätietoinen, kilpailuhenkinen, puhelias, äänekäs... Minun tunne-elämäni ja ilmaisutyylini tulevat punaisesta ja keltaisesta. Ja keltaisesta tulee myös ideat, luovuus, intuitio ja mielikuvitus. Punaisesta valtava määrätietoisuus ja uhma ja johtajaluonne.
Mutta sininen. Olen myös sitä 100%. Viihdyn parhaiten yksin tutkijankammiossani, jossa keskityn rauhassa asioihin ja pyrin täydellisyyteen projekteissani enkä jaksa ihmisiä. Sisäinen maailmani tulee sinisestä.
Vihreää ei minusta löydy.... Ei tipan tippaa...
Eli tällainen coctail.
Voisimme päättää tämän erään Asperger-keskusteluryhmän henkilön sanoihin, joka luettuaan vaikeasti tavoiteltava nainen -tekstini, totesi todella hyvin:
Tismalleen!!!!!
Tosiasiahan on, että koen todellisuudessa olevani introvertti enkä suinkaan ekstrovertti. Mutta samalla tosiasia on, että olen todella hämmentävä sekoitus molempia. Melkein jokaisessa on vähän molempia, mutta mun kohdalla kyse ei ole tällaisesta normaalista "vähän molempia"-ilmiöstä vaan olen molempia TÄYDELLISESTI. Siis olen todella vahvasti introvertti ihminen JA todella poikkeuksellisen ekstrovertti ihminen. Tiedän – se on friikkiä. Minusta ainakin. Mutta minä ymmärrän sen niin, että se valtavan voimakas ekstroversio on yksinkertaisesti minun ADHD:ni. Täsmennän kohta tätä lisää. Kuitenkin se, joka koen todella olevani sielultani, on introvertti ja asperger. Se on todellinen minäni. Se ekstroverttipuoli on vaan sellainen sekopää ADHD-mauste.
Kirjoitan tämän tekstin jälkeen toisen tekstin, jossa määrittelen uudelleen introversion ja ekstroversion käsitteet. Mun on pitänyt kirjoittaa sellainen jo kauan, koska nykyiset määritelmät on aivan suosta.
Minun introversioni
Suomentamani kirja Introversion voima kuvaa minua täydellisesti. Se on kirja minusta. Kuten muistakin introverteista. Olen onnellisin yksin ollessani tai ainakin koen sen luonnollisimmaksi elementikseni. Rakastan olla yksin ja puuhata omia juttujani. Tarvin paljon ihmisvapaata aikaa ollakseni onnellinen ja pysyäkseni tasapainossa. Koen haastavaksi ajatuksen toisen aikuisen kanssa asumisesta valtavan yksinäisyyden tarpeen ja itsenäisyyteni vuoksi. Edesmenneessä suhteessani se toimi, koska toinen oli useammin pois kotoa kuin kotona (mikä sekään ei ollut kiva). Jos minulla olisi joskus hyvä parisuhde, yhdessä asuminen voisi ehkä toimia, jos toiselle on selvää, että tarvin omaa tilaa ja rauhaa ja saan sitä. Myös asumispaikan (asunto, talo) pitäisi olla arkkitehtonisesti sellainen, että siellä on joku huone tai paikka, johon voi vetäytyä niin, ettei kukaan häiritse tippaakaan. Vähän niinkuin lapsuudenkodissa oli oma huone. Introversion voima -kirjassa onkin luku nimeltä "Oma huone", jossa Helgoe harmittelee sitä, kun aikuisena ei enää ole omaa huonetta, tai sillä tavalla ei yleensä ajatella, mutta Helgoe kannustaa, jos mahdollista, järjestämään itselleen sellaisen, jos on introvertti.
Olen myös siten introvertti, mikä on uskoakseni Jungin näkemys introversiosta, että elän enemmän sisäisessä kuin ulkoisessa maailmassa. Olen sisäisen maailman ihminen. Helgoe kirjoittaa Introversion voimassa: "Jung oli ensimmäinen, joka määritteli nämä persoonallisuudenpiirteet (introversion ja ekstroversion)" ja Jung kuvasi niitä näin: Introvertille on "tunnusomaista suuntautua elämään subjektiivisten mielensisältöjen kautta" ja ekstrovertille "kiinnostuksen kohdistuminen ulkoisiin asioihin" (Helgoe 2012, xviii). Myös Myers-Briggs-tyyppi-indikaattorin (persoonallisuustesti) kehittäjät "lähtevät liikkeelle siitä ajatuksesta, että introvertit keskittyvät mieluiten omaan sisäiseen maailmaansa, kun taas ekstrovertit keskittyvät mieluiten ulkoiseen todellisuuteen" (Helgoe 2013).
Olen introvertti myös siinä, että viihdyn kaksin hyvän ystävän tai rakkaan kanssa, en ryhmissä. Ryhmätilanteissa olen todella introvertti. Vetäydyn jonnekin omiin oloihini ja tarkkailen hiljaa, mitä muut puuhaavat ja puhuvat. Kuuntelen mielummin kuin itse puhun. Ryhmätilanteissa olen todella sulkeutunut. Yleensä. Joskus hyvin harvoin, jos puhutaan kiinnostavista aiheista tms. saatan osallistua, mutta ryhmässä keskusteleminen on minusta varsin epämiellyttävää. Poikkeuksen muodostaa myös se, jos ryhmässä aletaan pelata jotain tai ryhmässä tehdään jotain projektia. Näissä tapauksissa muutun ekstrovertiksi ja usein joukon eloisimmaksi ja vilkkaimmaksi. Jälkimmäisessä tapauksessa siksi, että olen johtajaluonne ja tulvin ideoita, joten alan usein automaattisesti vetää projektia ja koordinoida toimintaa.
Olen siis introvertti.
Minun ekstroversioni (eli ADHD:ni)
Olen ekstrovertti tavassani ilmaista itseäni ja sisäistä maailmaani ulospäin. Minulla on pakottava tarve jakaa jokainen ajatukseni ja tunteeni jonkun kanssa. Mutta koska olen introvertti ja viihdyn useimmiten yksin ja omissa oloissani, kaivaten samalla yhteyttä ihmisiin, kirjoitan paljon tekstiviestejä ja no, blogia :). Olen yhdessä yksin. Ja kun kirjoitan, vaikutan todella ekstrovertilta, koska ilmaisutyylini on ekstrovertti.
Koen, että minulla ADHD:n yliaktiivisuus ilmenee verbaalisena tulvimisena ja tämä on pääasiallinen syy "ekstroversiooni". Pää ja mieli tulvivat asioita, jotka väkisin tulevat ulos. Sille ei mahda oikein mitään.
Olen myös kovin läheisyydenkipeä ja rakastan valtavasti koskemista ja koskettelua. Sen tähden hakeudun hyvin hyvin lähelle, silloin kun en halua olla yksin ja jos on joku, jonka lähelle voi mennä :). Tämä ei varmaankaan ole varsinaisesti ekstroversiota, mutta tekee minusta, jos nyt viitataan siis eiliseen kirjoitukseeni vaikeasti tavoiteltavasta naisesta, lähelle tulevan. Siis saatan tulla nopeasti lähelle. Kun olen siinäkin sellainen hassu, että haluan hirveästi läheisyyttä ja sitten toisaalta taas tosi paljon itsenäisyyttä ja omaa tilaa...
Eli en minä varsinaisesti koe olevani ekstrovertti vaan enemmänkin vain yliaktiivinen ADHD-pää, joka rakastaa ihmisiä ja läheisyyttä ja yhteyttä ihmisiin, vaikka sitten oikeasti viihtyykin yleensä parhaiten yksin. Ja en ole ADHD:n takia vaikeasti tavoiteltava nainen vaan tulvin kaikkea. Ja usein varsin estoton.
Se onkin sitten vain niin hassua, kun jos tapailen miehiä, vaikutan hirveän ekstrovertilta, vaikka olen introvertti. Tai olen molempia.
Temperamentit
Tony Dunderfelt on kirjoittanut hyvän kirjan Tunnista temperamenttisi (netissä on kirjaan perustuva testi: Testaa temperamenttisi). Dunderfelt on jaotellut temperamentit neljään. Keltainen, punainen, vihreä ja sininen. Ne sijaitsevat nelikentällä, jossa toinen akseli on introversio-ekstroversio ja toinen ihmiskeskeinen-asiakeskeinen. Jälkimmäinen on itsestäänselvä kohdallani: olen asiakeskeinen. Olen mielummin yksin projektieni kanssa kuin ihmisten kanssa.
Kuvaan nämä neljä temperamenttia lyhyesti.
Punainen (vastannee koleerikkoa): asiakeskeinen, ekstrovertti. Punainen on tulta. Voimakas. Voimakkaat tunteet, jotka räiskyvät ulospäin, joskus liiankin kanssa. Kilpailuhenkinen, määrätietoinen, eteenpäin pyrkivä.
Keltainen (sangviinikko): ihmiskeskeinen, ekstrovertti). Eloisa. Iloinen, ystävällinen, puhelias, luova, mielikuvituksekas ja intuitiivinen.
Sininen (melankolikko): asiakeskeinen, introvertti). Analyyttinen. Tutkiva ja tietoa keräävä. Keskittynyt. Ilmaisutyyli asiallinen ja hillitty. Perfektionisti. Tutkijatyyppi.
Vihreä (flegmaatikko): ihmiskeskeinen, introvertti). Rauhallinen, tasapainoinen, tulee helposti toimeen erilaisten ihmisten kanssa, kiltti ja ystävällinen. Introverttina ei näytä välttämättä tunteitaan ja ajatuksiaan ulospäin, vaan ne pysyvät ehkä piilossa.
Minulle tämä kirja avasi silmät oman omituisen ekstroversio-introversio-coctailini suhteen. Ilmaisutyylini tulee täysin punaisesta ja keltaisesta. Olen 100% punainen ja 100% keltainen. Olen räiskyvä, voimakastunteinen, hupsutteleva, iloinen, pelleilevä, erittäin määrätietoinen, kilpailuhenkinen, puhelias, äänekäs... Minun tunne-elämäni ja ilmaisutyylini tulevat punaisesta ja keltaisesta. Ja keltaisesta tulee myös ideat, luovuus, intuitio ja mielikuvitus. Punaisesta valtava määrätietoisuus ja uhma ja johtajaluonne.
Mutta sininen. Olen myös sitä 100%. Viihdyn parhaiten yksin tutkijankammiossani, jossa keskityn rauhassa asioihin ja pyrin täydellisyyteen projekteissani enkä jaksa ihmisiä. Sisäinen maailmani tulee sinisestä.
Vihreää ei minusta löydy.... Ei tipan tippaa...
Eli tällainen coctail.
Voisimme päättää tämän erään Asperger-keskusteluryhmän henkilön sanoihin, joka luettuaan vaikeasti tavoiteltava nainen -tekstini, totesi todella hyvin:
Olen puhelias, avoin, innostun helposti, teen kaiken täysillä ja koko sydämellä. Viihdyn kuitenkin hyvin yksin.
Tismalleen!!!!!
maanantai 4. maaliskuuta 2013
Psykomotorinen herkkyys/intensiivisyys
Tutustuttuani Dabrowskin 5 yliherkkyyden lajiin, minulle jäi epäselväksi, mitä psykomotorisella yliherkkyydellä todella tarkoitetaan. Vaikka luin noiden yliherkkyyksien kuvauksia useista lähteistä, asia ei minulle auennut. Se jäi vaivaamaan minua. Luettuani Burgen kirjasta The Myth of ADD asiaa käsittelevän luvun niin johan selvisi! Ja samalla selvisi, että juuri se on minun ylivoimaisesti voimakkain herkkyyden lajini ja kenties yksi minua parhaiten kuvaavista piirteistä tässä maailmassa. Olen psykomotorisesti niin intensiivinen, etten itse ole koskaan tavannut toista samanlaista.
Jos psykomotorista intensiivisyyttä yrittää pidätellä, se aiheuttaa psyykkisiä ongelmia ja emotionaalista kärsimystä kuten kiihtymystä, aggressioita, ahdistusta ja vihaa (Burge, 83).
Intensiivisesten ihmisten energia tulee ulos usein purkauksina (Burge, 84). Sitä innostuu hillittömästi jostakin asiasta ja on täynnä energiaa. "On hauskempaa siivota viime hetkellä ennen vieraiden tuloa kuin puunata päivittäin, jotta koti olisi aina siisti... Kun odottaa viime minuuteille ennen työn tekemistä, luo kiireen tuntua, mikä tuntuu tekevän työstä nautinnollisempaa sellaisille työntekijöille, jotka työskentelevät puuskissa... ’Nyt tai ei koskaan’ on loistava motivointikeino. Jos työ on isompi, se kannattaa jakaa pienempiin osiin ja pitää niiden välissä tauko. Tämän luonnollisen energian purkautumistavan ymmärtäminen...voi auttaa saavuttamaan melkein mitä tahansa. Jos energiasi toimii parhaiten puuskissa, työskentele puuskissa" (Burge, 84-85).
Tytöillä yliaktiivisuus (psykomotorinen intensiivisyys) ilmenee usein puhumisena (Burge). Se voi tulla näkyviin myös käsien ja jalkojen liikuttelemisena, kynsien pureskeluna ja vilkkaana elehtimisenä puheen lomassa.
Psykomotorinen intensiivisyys ilmenee myös intohimona. Tällöin ihminen ei tavoittele jotakin asiaa intohimoisesti saavuttaakseen mainetta ja kunniaa vaan hän vain yksinkertaisesti tuntee tulista ja palavaa intohimoa ja halua tehdä jotakin. (Burge, 87).
Haa! Vihdoin minä löysin termin kuvaamaan yhtä perustavanlaatuisinta ominaisuuttani. Erittäin kuvaavaa on, että kun aloin lukea kyseistä kirjan lukua, pääsin ensimmäisen kappaleen loppuun asti, kun jo meinasin singota ulos housuistani ja aloin soitella hysteerisenä ystävälleni, koska minun oli pakko heti paikalla päästä kertomaan hänelle, miten kerrassaan täydellistä informaatiota löysin! Ja koska hän ei avstannut puhelimeen, soitin monta kertaa, joka soiton välissä luin vähän lisää ja innostuin lisää ja kun hän ei vastannut, sinkosin tietokoneelle, koska halusin heti paikalla suomentaa kyseisen luvun ja kertoa siitä kaikille ihmisille, joita se voisi vähänkään kiinnostaa ja kertoa siitä tässä blogissa ja nyt tässä hillittömässä hepulikohtauksessa ja innostuksessa on mennyt ehkä 3 tuntia, josta yhden puhuin kyseisen ystäväni kanssa, kun hän soitti minulle. Kyseinen ystävä on siis itse diagnosoimaton ADD ja hänkin halkesi innostuksesta ja haluaa heti tilata saman kirjan.
Jos TÄTÄ on yliaktiivisuus, josta ADHD:ssa on kyse, niin count me in.
En ole toistaiseksi vielä koskaan tavannut ihmistä, jolla olisi yhtä hillitön draivi kuin minulla. Jolla olisi yhtä pakottava tarve tehdä milloin mitäkin. Mikä siis aiheuttaa aina toisinaan myös hankaluuksia. Ehkä.
Huh, huh. Jos vaikka nyt saisin itseni hiukan rauhoittumaan, niin pääsisin lähtemään kirjastoon lainaamaan materiaalia psykologian kurssitehtävää varten.
The ADD Myth on vaarallinen kirja, koska se saa minut aina niin innostuneeksi. Aina kun pääsen yhden sivun eteenpin, olen jo räjähtänyt riemusta ja alan soitella ystävälleni tai sinkoilen pitkin taloa hepulikohtauksessa ja suuressa maanisessa innostuksessa... Ei sovi iltalukemiseksi (jos haluaa nukahtaakin joskus).
Psykomotorinen intensiivisyys aiheuttaa pakottavaa tarvetta tehdä tai sanoa jotakin. "Aivot kehottavat ruumista toimimaan eikä vaihtoehtoa oikeastaan ole... Ainoa vaihtoehto on totella tai kärsiä seurauksista. Termi "psykomotorinen" viittaa ruumiin liikkumiseen ja se viittaa myös psyykkiseen aktiivisuuteen... Liikeaivokuoren vastaanottaman stimulaation määrän vuoksi intensiivinen ihminen tuntee tavanomaista pakottavampaa tarvetta toimintaan. (Burge, 2012)
Jos psykomotorista intensiivisyyttä yrittää pidätellä, se aiheuttaa psyykkisiä ongelmia ja emotionaalista kärsimystä kuten kiihtymystä, aggressioita, ahdistusta ja vihaa (Burge, 83).
Intensiivisesten ihmisten energia tulee ulos usein purkauksina (Burge, 84). Sitä innostuu hillittömästi jostakin asiasta ja on täynnä energiaa. "On hauskempaa siivota viime hetkellä ennen vieraiden tuloa kuin puunata päivittäin, jotta koti olisi aina siisti... Kun odottaa viime minuuteille ennen työn tekemistä, luo kiireen tuntua, mikä tuntuu tekevän työstä nautinnollisempaa sellaisille työntekijöille, jotka työskentelevät puuskissa... ’Nyt tai ei koskaan’ on loistava motivointikeino. Jos työ on isompi, se kannattaa jakaa pienempiin osiin ja pitää niiden välissä tauko. Tämän luonnollisen energian purkautumistavan ymmärtäminen...voi auttaa saavuttamaan melkein mitä tahansa. Jos energiasi toimii parhaiten puuskissa, työskentele puuskissa" (Burge, 84-85).
Tytöillä yliaktiivisuus (psykomotorinen intensiivisyys) ilmenee usein puhumisena (Burge). Se voi tulla näkyviin myös käsien ja jalkojen liikuttelemisena, kynsien pureskeluna ja vilkkaana elehtimisenä puheen lomassa.
Psykomotorinen intensiivisyys ilmenee myös intohimona. Tällöin ihminen ei tavoittele jotakin asiaa intohimoisesti saavuttaakseen mainetta ja kunniaa vaan hän vain yksinkertaisesti tuntee tulista ja palavaa intohimoa ja halua tehdä jotakin. (Burge, 87).
Haa! Vihdoin minä löysin termin kuvaamaan yhtä perustavanlaatuisinta ominaisuuttani. Erittäin kuvaavaa on, että kun aloin lukea kyseistä kirjan lukua, pääsin ensimmäisen kappaleen loppuun asti, kun jo meinasin singota ulos housuistani ja aloin soitella hysteerisenä ystävälleni, koska minun oli pakko heti paikalla päästä kertomaan hänelle, miten kerrassaan täydellistä informaatiota löysin! Ja koska hän ei avstannut puhelimeen, soitin monta kertaa, joka soiton välissä luin vähän lisää ja innostuin lisää ja kun hän ei vastannut, sinkosin tietokoneelle, koska halusin heti paikalla suomentaa kyseisen luvun ja kertoa siitä kaikille ihmisille, joita se voisi vähänkään kiinnostaa ja kertoa siitä tässä blogissa ja nyt tässä hillittömässä hepulikohtauksessa ja innostuksessa on mennyt ehkä 3 tuntia, josta yhden puhuin kyseisen ystäväni kanssa, kun hän soitti minulle. Kyseinen ystävä on siis itse diagnosoimaton ADD ja hänkin halkesi innostuksesta ja haluaa heti tilata saman kirjan.
Jos TÄTÄ on yliaktiivisuus, josta ADHD:ssa on kyse, niin count me in.
En ole toistaiseksi vielä koskaan tavannut ihmistä, jolla olisi yhtä hillitön draivi kuin minulla. Jolla olisi yhtä pakottava tarve tehdä milloin mitäkin. Mikä siis aiheuttaa aina toisinaan myös hankaluuksia. Ehkä.
Huh, huh. Jos vaikka nyt saisin itseni hiukan rauhoittumaan, niin pääsisin lähtemään kirjastoon lainaamaan materiaalia psykologian kurssitehtävää varten.
The ADD Myth on vaarallinen kirja, koska se saa minut aina niin innostuneeksi. Aina kun pääsen yhden sivun eteenpin, olen jo räjähtänyt riemusta ja alan soitella ystävälleni tai sinkoilen pitkin taloa hepulikohtauksessa ja suuressa maanisessa innostuksessa... Ei sovi iltalukemiseksi (jos haluaa nukahtaakin joskus).
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)