Ylistimulaatio ja alistimulaatio

Ylistimulaatio on tuttu juttu. Piece of cake (mikä ihmeen kakunpala?). Siihen en suuresti paneudu tässä tekstissä. Vähän silti.

Ylistimulaatio on ylikuormittumista. Tulee liikaa ärsykkeitä, jotka kuormittavat hermostoa, joka romahtaa. Tai no, romahdus on ääritila. Sitä ennen on hermoston ylikuormitustila, joka ilmenee erilaisina stressi-, uupumus-ylikuormitusoireina.

Ylikuormittuminen liittyy herkkyyteen. Herkkyys tarkoittaa sitä, että yksilön hermosto reagoi herkästi ärsykkeisiin, kokee samat ärsykkeet paljon voimakkaampina kuin ei-herkkä ihminen. Ärsykkeet synnyttävät myös tavanomaista suurempia reaktioita. Kuollut kärpänen kadulla voi saada herkän ihmisen pillahtamaan itkuun (ainakin minä aloin itkeä lapsena, kun perhonen jäi auton alle eli törmäsi liikkuvaan autoon).

Ylistimulaatiota esiintyy aina siellä, missä on herkkiä ihmisiä.

Ylistimulaatio liittyy läheisesti introversioon. Introvertit ylikuormittuvat herkästi kaiken maailman ärsykkeistä, varsinkin sosiaalisista, ja heidän täytyy vetäytyä yksinäisyyteen latautumaan. Yksin, hiljaisuudessa ja rauhassa, heidän energiasäiliönsä täyttyvät.


En ollut koskaan, ennen viime viikonloppua, todella tajunnut alistimulaation merkitystä.

Alistimulaatio on tietyssä mielessä päinvastainen ilmiö kuin ylistimulaatio, mutta tarkemmin tarkasteltuna ei ehkä olekaan. Tai riippuu tarkastelukulmasta.

Alistimulaatio on myös stressitila, mutta kokemuksellisesti hyvin erilainen kuin ylistimulaatio, sillä ylistimulaatiossa on jotain liikaa ja yksilöllinen kokemus on "minä murskaudun!!!!!!" jopa pakokauhu, tarve päästä pois. Alistimulaatiossa on jotain liian vähän. En tiedä, miten eri tavoilla ihmiset tähän tilaan reagoivat, minulla seurauksena on inertia.

Olen aina ollut tietoinen ylikuormituksen vaaroista ja siitä, että tarvitsen säännöllisesti yksinoloa latautuakseni ja minun täytyy todella tarkasti varoa, etten tapaa liian usein ja liian paljoa ihmisiä ja täytä elämääni liian hektisillä aikatauluilla.

Kun asiat olisivatkin niin yksinkertaisia. Sillä olen ollut myös tietoinen siitä, että olen hämmentävän paradoksaalinen sekoitus ekstroversiota ja introversiota, ADHD:ta ja aspergeria. Ja viime viikonloppuna ymmärsin syvällisellä tavalla, että alistimulaatio on ehkä yhtä vaarallinen asia kuin ylistimulaatiokin.

Jos olen liian kauan yksin (yli 1 kokonainen vuorokausi), alkaa ilmetä alistimulaatiosta johtuvia oireita.

Nyt ymmärrän ensimmäistä kertaa sen, kun ekstroverteista sanotaan, että he saavat energiaa ihmisistä. Kyllä. Nyt ymmärrän sen. Juuri näin on kohdallani. Kun olen yli 1 vuorokauden yksin (1 kokonainen päivä heräämisestä nukkumaan menoon asti on ihana aika olla yksin, mutta ei sen pidempään), alan tuntea alistimulaation vaikutukset kehossani. Siinä missä ensimmäisen vuorokauden aikana täytyin energiasta ja voimaannuin, alkaa seuraavana päivänä energia taas huveta... Mutta jollakin tapaa kyseessä on erilainen energia. Aivan kuin minussa olisi kaksi säiliötä energiaa. Toinen täyttyy yksinoloenergialla ja toinen ihmisenergialla.

Kun yksinoloenergiatankki tyhjenee, tilaa kutsutaan ylikuormitukseksi. Olen saanut liikaa ulkopuolisia ärsykkeitä ja minun täytyy päästä omaan rauhaan.

Kun ihmisenergiatankki tyhjenee, olen saanut liian vähän ulkopuolelta tulevaa stimulaatiota ja alan vajota kohti inertiaa.

Fysiikassa inertiaa kuvataan näin:

1. An object in motion tends to stay in motion unless stopped or changed
by a force;
2. An object at rest tends to stay at rest unless changed (moved) by a
force.


Eli kappale pyrkii pysymään liikkeessä, jos se on liikkeessä ja pysymään paikoillaan, jos se on paikoillaan. Se ei siis itse kykene muuttamaan olemistapaansa vaan sen ulkopuolelta täytyy tulla jotakin, mikä pakottaa sen liikkeelle/pysähtymään.

Jos olen liikaa yksin, alan jähmettyä. En kykene enää motivoimaan itseäni mihinkään. Kadotan ruokahalun, koska minulla ei ole motivaatiota valmistaa syötävää (edes voileipää). Projektit eivät huvita. Mikään ei huvita. Passivoidun. Jähmetyn.

Jos tämä tila jatkuu liian kauan (kyse on päivistä), se pahenee aina vain. Sisäinen motivaatio kaikkea kohtaan katoaa. Halvaannun. Makaan sohvalla tai sängyllä ja tuijotan seinää. En pysty nousemaan, koska se vaatisi tahdonvoimaa, motivaatiota. Mieleni on halvaantunut. Ruumiini on halvaantunut. Inertia. Minua ei pysty enää liikuttamaan mikään muu kuin jokin ulkopuolelta tuleva. Minut täytyy ravistaa hereille, eloon ja liikkeelle.

Ja niin, saan energiaa ihmisistä, ulkopuolelta tulevista ärsykkeistä, jotka liikuttavat minua, pakottavat liikkeelle, ulos kuoresta elämään.

Ja samalla olen introvertti ja asperger ja herkkä ja kestän ulkopuolelta tulevia ärsykkeitä rajallisessa määrin. Pian on taas vetäydyttävä yksinäisyyteen.

Vuorovesi.

Tasapainotilan löytäminen on vaikeaa, mutta mahdollista. Ulkoisia ärsykkeitä ja yksinoloa.