Outolintu, erilainen – Tutkielma yliherkästä väri-ihmisestä muotojen yhteiskunnassa

Loppuunmyynti. 5 € kpl (+ postarit 2 €)

Kirjaa voi tilata lähettämällä sähköpostia osoitteeseen info@ajatushattukustannus.com, jolloin toimitan laskun kirjan mukana, tai ostamalla huutonetistä. Kirjaa on myynnissä myös useissa verkkokaupoissa.

Psykologian tohtori Sylvi-Sanni Manninen kohtasi elämäntyössään uuden ihmistyypin: poikkeuksellisen herkän väri-ihmisen. Manninen kehitti tutkimustyönsä tuloksena psykologisen testin, jonka avulla hän saattoi selvittää, reagoiko tutkittava väriin vai muotoon. Näin Manniselle selvisi, että kysymyksessä on ulottuvuus, jana, missä yksilöt sijaitsevat eri kohdissa, toiset muodon ääripäässä, toiset värin ja jotkut siinä välillä.

Väri-ihmiset ja muotoihmiset eroavat toisistaan selkeimmin siinä, että väri-ihmiset reagoivat ympäristöön hyvin voimakkaasti; heidät erottaa ympäristöstä vain hienon hieno raja. He ovat usein hyvin lahjakkaita, varsinkin taiteellisesti, ja luovat alat ovat heille omiaan.

Kirja herättää myös keskustelua herkkien yksilöiden kohtalosta yhteiskunnan musertavissa rattaissa. Väri-ihmiset tuntevat itsensä usein erilaisiksi. Sisäänpäin kääntyneinä, ujoina, hiljaisina ja omaehtoista vapautta rakastavina heillä on vaikeuksia sopeutua yhteiskuntaan, jossa ihannoidaan suulasta, ulospäinsuuntautnutta yksilöä. Itsemurhat, paniikkihäiriöt ja kiusatuksi tuleminen on tuttua väri-ihmiselle.

Tämän kirjan tarkoitus on auttaa erityisherkkiä väri-ihmisiä ymmärtämään paremmin omaa erikoislaatuaan ja vapauttaa heidät arvostamaan omaa olemustaan.

Sylvi-Sanni Manninen on valinnut kirjan motoksi katkelman tanskalaisen kirjailijan, Jens Peter Jacobsenin, teoksesta Mogens and Other Stories (sitaatin suomentanut Sylvi-Sanni Manninen): ”Tiedätkö, että maailmassa on olemassa salainen veljeskunta...? Täällä on ihmisiä, joille luonto on antanut toisenlaisen luonteenlaadun. Heillä on laajempi sydän ja nopeampi veri. He toivovat ja pyytävät enemmän. Heillä on voimakkaammat halut ja kaipaus, joka on villimpää ja polttavampaa kuin rahvaalla. He ovat lapsia, joiden syntymässä haltiattaret olivat läsnä; heidän silmänsä ovat avoimemmat, heidän aistinsa terävämmät kaikessa tajuamisessa. Elämän ilon ja riemun he juovat sydämensä juurilla, kun toiset tarttuvat niihin vain karkeilla käsillään.”

Introversion voima – miksi sisäinen elämäsi on suurin rikkautesi?

Loppuunmyyty.

Psykologi Laurie Helgoen kirjoittama Introversion voima on voimaannuttava teos ihmisille, jotka ovat koko elämänsä ajan tunteneet olevansa sosiaalisesti jotenkin viallisia, koska small talk ei tahdo heiltä oikein luonnistua, he tuntevat juh

lissa sekä ryhmätilanteissa olonsa lähinnä vaivaantuneiksi ja viihtyvät parhaiten joko yksin kotona tai yhden läheisen ystävän kanssa. Yhä uudelleen he ovat kysyneet itseltään: Mikä minussa on vialla?

Ehkäpä small talk ei luonnistu sinulta, koska etsit asioista syvempiä merkityksiä?

"Se, että olet introvertti...tarkoittaa, että olet suuntautunut ideoiden maailmaan... Se tarkoittaa, että pidät eniten syvistä ihmissuhteista harvojen ihmisten kanssa. Se tarkoittaa myös, että kun keskustelet, haluat mieluummin jakaa ideoita kuin puhua ihmisistä ja heidän tekemisistään... Introvertit saavat energiaa ideoista. Jos puhutaan vain ihmisistä, heidän tekemisistään ja siitä, keitä nämä tuntevat, se on introvertille pelkkää meteliä. Hän yrittää löytää rivien välistä jotakin syvempää merkitystä, mikä ei välttämättä ole helppoa! Ja pian hän alkaa etsiä keinoa lähteä keskustelusta." (ote kirjasta)

Introvertit latautuvat olemalla yksin, ja ihmisten kanssa oleminen uuvuttaa heitä. Tästä seuraa helpsoti paradoksi:

"Janoamme turvallisia, mukavia, läheisiä, small-talk-vapaita kontakteja. Samalla haluamme myös aivan tyhjää aikaa itsellemme, omaa tilaa ja hiljaisuutta...Kuinka ylläpidämme ihmissuhteita – läheisiä ihmissuhteita – ja saamme silti tarpeeksi yksinoloaikaa, jolla pidämme itsemme kunnossa?" (ote kirjasta)

Kirjan tärkein sanoma on se, että kun introvertit oppivat arvostamaan omaa erityislaatuisuuttaan ja uskaltavat kääntyä sisäänpäin, heidän elämästään tulee rikasta ja monipuolista syvästi henkilökohtaisella tavalla.

"Kun itsepäisesti teemme tilaa itsellemme, pohdiskelemme ja teemme asiat meille luonnollisella tavalla, saamme aikaan sellaisia ideoita, luomuksia, ratkaisuja ja puhtaita totuuksia, että ne saavat muut mykistymään."

Introversio on vaalittuna rikkauden lähde. Se on voimaa, joka muuttaa maailmaa.

Voit ostaa Introversion voiman myös mm. seuraavista paikoista (klikkaa logoa):

Tai voit marssia kirjastoon :).

Miten introversio ja ekstroversio määritellään

On sitten hiton hyvä artikkeli introversion ja ekstroversion määrittelemisestä!

Will the real introverts please stand up

Herkät introvertit ja ulkopuolista stimulaatiota kaipaavat ekstrovertit

Introvertit ja ekstrovertit eroavat toisistaan siinä, että introvertit ovat herkkiä – ympäristön ärsykkeet vaikuttavat heihin voimakkaasti ja tämän takia he ylikuormittuvat nopeasti. Introverttien aivokuori on paljon aktiivisempi kuin ekstroverteilla ja tämän takia ympäristön ärsykkeet vaikuttavat heihin paljon nopeammin ja voimakkaammin. He imevät ympäristöstä paljon enemmän informaatiota kuin ekstrovertit ja uupuvat nopeasti, koska heidän täytyy päästä hiljaisuuteen käsittelemään kaikkea vastaanottamaansa tai vain toipumaan kuormituksesta.

Ekstrovertit eivät ole lainkaan yhtä herkkiä ulkoisille ärsykkeille eivätkä he prosessoi informaatiota yhtä paljon. Tämän takia he etsivät ulkopuoleltaan ärsykkeitä (seeking information stimulation) ja ovat näin ollen ulospäinsuuntautuneita.

Introvertit "ottavat sisään" informaatiota ja ärsykkeitä; ekstrovertit "etsivät" ärsykkeitä ja ulkopuolista stimulaatiota.

Introvertti kokee, että ympäristö pommittaa häntä koko ajan informaatiolla ja ärsykkeillä ja hän tarvitsee paljon aikaa tuon informaation käsittelemiseen ja sulattelemiseen.

 Ekstrovertit hakevat jatkuvasti tilanteita, jotka saavat heidät tuntemaan, että he ovat elossa.


Teal, alla olevassa videossa, uskoo, ettei nämä persoonalliset taipumukset ole pysyviä vaan voimme muuttaa niitä ja vahvistaa sitä puolta meissä, joka on heikompi. Ihmisen olemassaolon tarkoitus on olla vuorovaikutuksessa ympäristön ja todellisuuden kanssa (ekstrovertti-piirre) ja käsitellä sisällämme ympäristöstä vastaanottamaamme informaatiota (introvertti-piirre). Näiden kahden aspektin tulisi olla jonkinlaisessa tasapainossa.

"If you are happy being an introvert, stay that way. If you are happy being an extrovert, stay that way. If not you can take steps to find a kind of balance."

Omat kokemukseni puhuvat sen puolesta, että näin todella on, tätä käsittelen seuraavassa kirjoituksessa.


Katsoin youtubesta videon aiheesta, ja se resonoi täysin omien ajatusteni, sekä kaiken lukemani, kanssa. Uskon, että hsp/herkkyys on sama asia kuin introversio. Alustavasti ajattelen näin. HUOM! Kyse on minun mielipiteestäni, ei mistään faktasta.

Tarve jakaa joka ikinen ajatus ja tunne

Viime perjantaina sain tarpeekseni siitä, että haluan koko ajan jakaa joka ikisen ajatukseni ja tunteeni jonkun kanssa. Siitä on todella paljon haittaa ihmissuhteissa. Ystäväni ovat suurimmaksi osaksi hyvin introvertteja ihmisiä, joiden tarve yhteydenpitoon ja jakamiseen on ehkä jopa keskimääräistä pienempi. Näin ollen he eivät ymmärrettävästi jaksa loputonta viestitulvaani ja varsinkaan aina vastata minulle. Aina he eivät jaksa edes lukea kaikkea. Enkä siis lähetä mitään satoja viestejä päivässä, vaan liikaa voi olla ylipäätään tarve olla joka päivä yhteydessä ja se, jos lähetän vaikkapa 3 viestiä päivässä. Joskus jos olen oikein innostunut tai on iso asia, viestejä voi tulla 20-20, koska saatan kirjoittaa pitkiä viestejä, joissa asia jakautuu usean viestin mittaiseksi eli lähetän ikään kuin pieniä kirjeitä. Mutta tavallisesti se pysyy alle kymmenessä. Ja en kirjoita joka ikinen päivä.

Tämä blogi on tietysti yksi osa tätä tarvetta. Tänne voin tulla jakamaan ja pohtimaan ja avautumaan ilman että kuormitan sillä ketään enkä jää odottamaan vastausta ja pety, jos sitä ei tule.

Facebook on vielä yksi väline. Sinnekin voi postailla asioita häiritsemättä ketään erityisesti. Toisaalta sitä kautta voi lähettää tekstiviestejä pidempiä kirjeitä, jos on syvällisempää puitavaa jota ei jaksa naputella.

Vuosien ajan olen ollut pettynyt ystävyyssuhteisiini, koska ne tuntuvat yksipuolisilta. Syy on kuitenkin puhtaasti siinä, että tarve pitää yhteyttä näkemisten välillä on hyvin erilainen. Minulla ei ole ollut ystävää, joka tykkäisi pitää päivittäin yhteyttä. Introvertit kaverini oleilevat mielellään omissa oloissaan. Kun minä taas jaan paljon, syntyy epäsuhtainen tilanne. Ensinnäkin rasitan introvertteja ystäviäni asioillani, kun he haluaisivat oleilla omissa oloissaan. Toiseksi, vaikka olen oppinut olemaan odottamatta vastauksia läheskään aina, niin jos menee päiväkausia niin, että kirjoittelen yksinäni saamatta MINKÄÄNLAISTA vastausta, siitä nyt vaan tulee paha olo. Pettynyt. Hylätty. Paska.

Olen siis ajat sitten oppinut ymmärtämään sen, että pidän liikaa yhteyttä ja rasitan muita ja että olisi kohtuutonta vaatia vielä vastauksiakin viesteihini, joten olen täysin hyväksynyt sen, jos en saa vastausta, jos vaan pohdiskelen jotain ääneen tai en suoranaisesti kysy mitään. Se on ok.

Mutta silti se alkaa tuntua pahalta, kun suhde on yksipuolinen.

Ja sitten alkaa tulla ongelmia. Minulla on aina jotenkin paha ja tyytymätön olo ihmissuhteissani ja toisaalta häiritsen muita liikaa suurella suullani.

Ja KAIKKI tämä ratkeaisi, jos suuri suuni menisi kiinni.

Jos minäkin kertoisin asiat vain itselleni enkä jakaisi niitä, ei syntyisi epäsuhtaista tilannetta. Kumpikin olisi omissa oloissaan ja juteltaisiin vain kun nähtäisiin.

Yritän siis opetella kertomaan asioita vain itselleni. Saan tietysti joka päivä jutella Miikan kanssa eli ei sentään tarvi ihan yksinään olla ajatustensa kanssa.


Mutta ihmissuhdeongelmien lisäksi on toinenkin syy, miksi olen alkanut tarkastella tätä taipumustani kriittisesti. Se, että en ole varma, mistä tämä tarve tulee. Onko se terve vai epäterve?

Aloin siksi kaivella hieman informaatiota aiheesta. Miksi ihmiset jakavat?

Science dailyssa on artikkeli: Why do we share stories, news and information with others?

Tärkeimmäksi koen seuraavan lauseen: "The results demonstrated that students who felt high arousal emotions were much more inclined to share with others."

Tämä tukee näkemyksiäni tarpeeni alkuperästä. Se on ADHD:n seurannainen. Suuri tarve jakaa on äärimmäisen levottoman, yliaktiivisen ja intensiivisen mielen tuote. Olen intensiivisin ihminen, mitä olen koskaan tavannut ja näin on sanonut moni muukin. Tunteeni ovat äärimmäisiä. Teatraalisia. Valtavia. Pakottavia. Olen koko ajan levoton ja innostunut ja minusta joka ikinen asia on valtavan tärkeä ja oikeastaan KAIKKI aamupuuron keittämisestä sukkien pukemiseen saattaa herättää minussa suuria tunteita ja kokemuksen jostakin valtavan tärkeästä, jolloin syntyy tarve JAKAA kyseinen asia.

Tietysti toinen olennainen puoli tätä asiaa on ulospäinsuuntautuneisuus tai sosiaalisuus. Eli halu olla yhteydessä muihin. Halua JAKAA ajatukset ja tunteet sen sijaan, että mielellään vaan oleilisi niiden kanssa yksinään. Olen kirjoittanut artikkelin introversion ja ekstroversion uudelleen määrittelystä ja miksi kyseiset termit ovat liian suppeita. Artikkeli löytyy TÄÄLTÄ

Olen ilmaisullisesti ekstrovertti. Haluan jakaa ajatukset ja tunteet ulospäin. Kaikki muut introversion/ekstroversion osa-alueet kohdallani ovat vahvasti introvertteja.

Olen hyvin sosiaalinen ja avoin ihminen, vaikka olen introvertti. Introversion ja ekstroversion määritelmät sellaisenaan ovat riittämättömät. Ne pitää jakaa pienempiin osa-alueisiin, jotta saadaan tarkka kuva yksilöllisestä profiilista. Vaikka olen avoin ja sosiaalinen ja ilmaisen itseäni ulospäin, viihdyn parhaiten yksin tai yhden ihmisen kanssa. Tämä muodostaa pysyvän ristiriidan, koska tarve olla yhteydessä on suuri, mutta halu olla yksin on myös suuri. Siksi kirjoitan paljon viestejä ja pidän yhteyttä. Tällöin olen yksin mutta yhteydessä.


Mutta olen sitä mieltä, että osa tästä tarpeesta jakaa ja olla yhteydessä on puhtaasti seurausta ADHD:sta ja epätervettä. Eli seurausta jatkuvasta levottomuudesta ja tietysti impulsiivisuudesta. Ylikierroksilla käyvä pää etsii taukoamatta stimulaatiota ja keinoja purkaa itseään.

Olen ollut 4 kokonaista päivää jakamatta asioitani. En ole tekstannut kellekään ja olen ollut poissa facebookista. Aina kun olen tuntenut tarvetta jakaa, olen sanonut itselleni "ei, voit kertoa tämän asian vain itsellesi" ja sitten olen kertonut sen itselleni kuin puhuisin jollekin toiselle.

Ja se on tuntunut oikeastaan hyvältä. Rauhoittanut levottomuutta. Minusta tuntuukin, että jos antaa levottoman mielen hallita, muuttuu käytökseltään levottomaksi ja sitten tosiaan ON levoton koko ajan. Mutta kun sitä alkaa suitsimaan, sisälle tulee paljon rauhallisempi olo.

Nyt en vaan enää tiedä, mikä on normaalia jakamista ja mikä ei. Koska saan kertoa jotain jollekulle ja koska en? Olisiko parempi, etten enää koskaan lähetä tekstiviestejä tai pidä yhteyttä ihmisiin muuten kuin sopiakseni tapaamisista ja jaan asioita vain tapaamisen aikana livenä?

Minusta tuntuu, että minun kohdallani asia voi hyvinkin olla niin. Kuten kaikkien addiktioiden ja hallitsemattoman käytöksen kohdalla, nollatoleranssi on ainoa toimiva vaihtoehto. Jos antaa pikkusormen, lähtee koko käsi.

Mutta entä facebook tai blogi? Pitäisikö minun jakaa enää mitään koskaan? Missä raja menee? Facebook postauksilla ja blogilla en ainakaan rasita ketään, joka ei jaksa juttujani kuunnella. Mutta ylläpidänkö silloin levotonta adhd käytöstä ja addiktioitani?

En vielä tiedä.


Olen tutkimusmatkalla.

Kiinnostava artikkeli: Thank you for not sharing. Käsittelee liiallista avautumista... Vasta nyt, kun luen sitä, tajuan, ettei mulla oo koskaan ollut minkäänlaisia suodattimia. Siis en koskaan ajattele yhtään, mitä sanon. Tai pikemminkin kirjoitan. En ole miettinyt koskaan, miltäse voi esimerkiksi tuntua toisesta, jos ilmoitan äidilleni tai jollekin ystävälle, että "Nyt minä eroan tästä parisuhteesta!!!" tai että "Nyt on ultimaalinen kriisi, minä kuolen, elämästäni ei koskaan enää tule mitään". Vasta hiljattain kaksi ystävääni (siskokset) ilmaisivat minulle, että aina kun kirjoitan, että haluan kuolla tms. ne menee suunnilleen paniikkiin ja ajattelee, että miten ne voisi auttaa minua. En oo tajunnut, että aiheutan hätää. Olen kuulemma äärimmäisen dramaattinen ihminen.

Ylläolevassa artikkelissa erään tällaisen liikaa jakavan henkilön isä purskahtaa itkuun: "When she called her father to apologize for telling him prematurely that she was getting a divorce, he started to cry. "He said, 'I just can't take this anymore. I am getting too old. I am taking blood-pressure medication. I have a nervous breakdown every time I see your name come up on the phone.' "

Minä olen varmaan tuollainen. Olen niin pirun impulsiivinen. Ja intensiivinen. Jos minulla on ultimaalinen kriisi, haluan oikeasti kuolla. Tuntuu, ettei koko elämästä tule mitään koskaan. Ja en halua olla yksin sellaisella hetkellä, joten jaan olotilani. Mutta en jotenkin ole tajunnut, että mun pitäisi ottaa vastuu sanomisistani ja siitä, miten ne vaikuttaa muihin. Mihin tietysti vaikuttaa sekin, ettei muut yleensä kerro, miten puheeni heihin vaikuttavat.

Ääääääääh. Ihmeen asperger adhd sekopää pää.

Pitää opetella AJATTELEMAAN ennen kuin avaa sen suuren suunsa. 

"These days, Ms. Kumar says before speaking she asks herself, "Why am I sharing this with this specific person? What am I looking for here?"

Minulle valtavassa tarpeessa jakaa, ajattelematta, liikaa, kaikki, on kyse impulsiivisuudesta, levottomuudesta, intensiivisyydestä, estottomuudesta ja pakkomielteisyydestä. ADHD ja asperger.

Pitäisi tosiaan tilata se kirja Impulsivity-compulsivity. Impulsiivisuus ja pakkomielteisyys ovat yhteydessä samaan aivoalueeseen. Vaurio tässä nimenomaisessa osassa aivoja voi aiheuttaa pakko-oireusuutta ja impulsiivista häiriökäyttäytymistä. (Aihetta käsittelevä artikkeli: Understanding the Differences Between Impulsivity and Compulsivity)

Minulla on siinä kohtaa aivoja kyllä himputinmoinen vaurio.

Onneksi aivoja pystyy muuttamaan. Olen edennyt jo melko pitkälle aivojen uudelleenohjelmointityösäni ja tuntuu hyvältä nähdä, että edistymistä tapahtuu kaiken aikaa.


Jatkamme siis suuren suun suitsimista.

Erillisyys ja oma tila parisuhteessa

Sen perusteella mitä tiedän oman kokemukseni ja kuulemani perusteella, yhdessä asuvien pariskuntien elämä muuttuu varsin pian nysväämiseksi. Tällä tarkoitan sitä, että pariskunta, joka haluaa viettää aikaa yhdessä, nysvää television edessä suurimman osan illoistaan ja kenties ajastaan. Kun asutaan yhdessä, elokuien ja sarjojen toljottamisesta tulee pian se tapa, jolla ollaan yhdessä. Mitä muuta sitä nyt sitten tekisi yhdessä kaiken aikaa? Voi tietysti käydä kävelyllä tai pelata lautapelejä tai tehdä ruokaa ja syödä yhdessä. Mutta sitten taas nysvätään. Käsittääkseni suuri osa pariskunnista viettää todella paljon aikaa yhdessä television edessä.

Olen vajonnut tähän kamalaan ansaan, ja rimpuilen siitä irti.

Kun asuin yksin, ja edellisessä suhteessani, jossa elin käytännössä yksin, en katsellut mitään ohjelmia tai elokuvia juuri koskaan. Saatoin katsoa elokuvan kerran kuussa tai en edes silloin. Minulla oli paljon parempaakin tekemistä.

Nyt nysvään miekkoseni kanssa sen typerän toosan edessä ja toljotan ties mitä ihmeen sarjoja. Ja vihaan elämääni ja vihaan vankilaa, joksi parisuhteen tällä hetkellä koen, koska se on riistänyt vapauteni ja kykyni olla erillinen, oma itseni. Ja TELEVISIO on se demooni, johon kaikki paha kulminoituu.

Haluaisin kodin, jossa ei ole televisiota ollenkaan. Sitä en ilmeisesti tule saamaan, koska mieshenkilöni rakastaa televisiotaan.

Olemmekin siirtäneet television olohuoneesta erilliseen huoneeseen ja olen yrittänyt olla toljottamatta sitä Miikan kanssa ja edistynytkin. Mutta ahdistus on ja pysyy. Kaipaan erillisyyttä ja tilaa olla oma itseni.

Parisuhde on minusta sellainen outo juttu, että alussa on rakastunut ja symbioosissa, enemmän tai vähemmän, mutta itse en ainakaan pidä siitä olotilasta kauheasti, koska olen itsenäinen ja yksin viihtyvä ihminen, ja parisuhteen outous, ainakin itselleni, tulee siitä, että jotenkin pitäisi oppia olemaan erillinen ja hakemaan se oma tila ja kyky olla aidosti oma erillinen itsensä samalla kun on läheisessä suhteessa toiseen. Läheisyyden ja erillisyyden yhdistäminen toimivaksi kokonaisuudeksi.

Nysvääminen television edessä, tai missä tahansa yhdessä nysvääminen, edustaa symbioositilaa, jossa halutaan sulautua toiseen ja olla kaiken aikaa toisen kanssa.

En siedä sellaista.

Mutta minua pelottaa repiä itseäni irti erillisyyteen. Siksi luultavasti hain nuorempana etäisiä miehiä. Kun mies pysyi etäällä, en joutunut kohtaamaan tätä ongelmaa. Erillisyyden ongelma ratkesi sillä, mutta silloin olin aina surullinen ja yksinäinen. Läheisyys puuttui. Nyt olenkin ensimmäistä kertaa uskaltautunut läheiseen parisuhteeseen, mutta nyt joudun jotenkin hakemaan ratkaisua erillisyyden ongelmaan.

En missään luojan nimessä halua tollottaa typeriä sarjoja ja elokuvia montaa kertaa viikossa. Se en ole minä. Minulla on parempaakin tekemistä. Teen sitä vain, koska olen jumissa. E ole uskaltautunut irti symbioosista. Varmaankin, koska pelkään, että kelpaanko enää sen jälkeen, jos se toinen vaikka haluaisikin suhteen, jossa nysvätään aina yhdessä. Mutta sittenhän me ei vain sovita toisillemme ja aina on jompikumpi onneton. Nyt se olen minä.

En vain tiedä, miten paljon tarvitsen omaa tilaa ja erillisyyttä. Lähes kaikki asiat, mitä tykkään tehdä, on sellaisia, joita teen yksin ja joita ei edes voi tehdä toisen ihmisen kanssa (kuten opiskelu, kirjojen lukeminen, kääntäminen tai vaikka kirjan kirjoittaminen) tai joita en halua tehdä kenenkään kanssa (kuten jumpassa käyminen tai elokuvien katselu). Minusta on todella hauskaa katsoa joskus yksin joku elokuva. Silloin saa ihan vapaasti valita fiiliksensä mukaisen elokuvan, ei tarvi tippaakaan ottaa jotain muuta ihmistä huomioon valinnan eikä katselun aikana. Saa olla vaan syvällä omassa kuplassaan, rauhassa, nauttia. Pidän siitä. Pidän yksin olemisesta. Eniten maailmassa.

En mitenkään hirveästi kaipaa sosiaalista kanssakäymistä kovin usein. En vielä tiedä, paljonko kaipaisin sitä siinä olotilassa, jossa olisin oma itseni ja saavuttanut sopivan erillisyyteni. Ei oikeastaan hajuakaan. Nyt tuntuu, että voisin mielelläni hengata yksin pari viikkoa ja sitten olla vuorovaikutuksessa kumppanini kanssa ja tehtäisiin jotain yhdessä, mutta tämä voi johtua siitä, että olen nyt niin deprivoitunut, että en kykene kaipaamaan ja haluamaan mitään muuta kuin ERILLISYYTTÄ.

Mittani on tulossa täysin täyteen. Mitä sitten tapahtuu, en tiedä. Mietin usein, että pitäisikö muuttaa omaan asuntoon tai jopa erota, mutta en usko, että ne ovat oikeita ratkaisuja. Ne ovat varmastikin pakokeinoja. Oikea ratkaisu on uskaltaa hakea se oma tila, vaikka toinen olisikin paikalla. Se vaatii paljon, koska se vaatii 1) miellyttämisenhalusta vapautumista ja 2) uskallusta repiä rikki konservatiiviset ja norminmukaiset käsitykset parisuhteesta ja luoda siitä jotain ihan omanlaistaan. Vaikka sitten sitä, että meillä on molemmilla omat huoneet ja nukutaan ehkä välillä eri huoneissa, että saan olla pidempiäkin aikoja välillä omissa oloissani.

Yhdessä kiinnostavassa artikkelissa puettiin kokemukseni sanoiksi:

"Contrary to what some think, Asperger people do indeed get married and have families. However, these living arrangements or the state of the household may be a little different than your neurotypical situation. Due to the Asperger’s intense need for solitude and being left alone for a good portion of the day, Asperger people may not interact with their neurotypical or even fellow Asperger partner in what is normally expected.

For example, one Asperger may say to his/her partner, “I like to have a lot of alone time. So, Just because we’re in the house together, doesn’t mean we have to interact.” There may be arrangements of sleeping in separate beds, eating alone versus together, and in some cases even having 2 completely separate homes or apartments even though they are married."

(http://stuffaspergerpeoplelike.com/tag/aspergers-syndrome/page/3/)


Nyt olen tehnyt sellaisen päätöksen, että en katso yhtäkään elokuvaa tai ohjelmaa Miikan kanssa 3 kuukauteen. Koska elokuvailta ei enää ole kiva tapahtuma, sellainen special ohjelmanumero, joka tuntuu tosi hauskalta ja rikkoo arjen, vaan oltain ylikulutetulta ja yliarkiselta paskalta. Haluaisin palauttaa teeveen katselun tilaan, jossa satunnaisesti voisi pitää elokuvaillan ja se tuntuisi juhlavalta erityistapahtumalta, jolloin ehkä leivotaan ja sydään jotain tosi hyvää samalla. Tällöin sellainen tulisi järjestää maks keran kuussa, mutta nyt tarvin TODELLA pitkän tauon, että se voisi enää yhtään tuntua muulta kuin nysväämiseltä. En tiiä riittääkö 3 kuukauttakaan. Ehkä pidetään vuoden taukoa ja käydään vaan parin kolmen kuukauden välein elokuvateatterissa. Siellä se sentään on vielä jotenkin tavallisuudesta poikkeavaa.

Ja nyt me tehään niin, että siirretään se typerä televisiohuone alakertaan. Sitten alakerrassa on se (Miikan huone) ja Eevin huone ja yläkerrassa olkkari, keittiö ja makkari. Toivon, että se auttas mua kokemaan tän paikan kodiksi, kun kaikki ne "mun huoneet" on ylhäällä, ihan kuin yläkerta ois mun koti, ja se kamala televisio on viety mahdollisimman kauas minusta ja miikka hengailee sitten vrmaan enimmäkseen alakerrassa kammiossaan, niin jos voisin sitten kokea jotenkin olevani rauhassa täällä yläkerrassa.

Kokeillaan.

Sosiaaliset jyvät ja akanat

Tämä maailma on hyvin kummallinen paikka. Osapuilleen yläasteiässä on eräs seikka pahimmillaan. Sosiaalinen eriarvoisuus. Ihmisten jaotteleminen sosiaalisiin jyviin ja akanoihin. On ne, jotka kuuluvat sosiaalisesti suosittuihin. Sosiaalinen kerma. Johon en todellakaan kuulunut. Kuuluin superakanoihin. Sitten on jonkinlainen keskisarja, sellaisia nörtihtäviä/nörttejä henkilöitä. Ja sitten on sellaisia todella poikkeavia ja erikoisia persoonallisuuksia. Kuten minä.

Kummallisinta tässä kaikessa minusta on se, että se sosiaalinen high class, joka määrittelee sosiaaliset arvot, oikeasti juuri ne ihmiset ovat sisäiseltä ja älylliseltä elämältään kaikkein köyhimpiä. Juuri ne ihmiset, jotka sosiaaliselta statukseltaan ovat hylkiöitä, ovat oikeasti kaikkein kiehtovimpia, älykkäimpiä, luovimpia ja sisäisesti rikkaimpia ihmisiä. Eräs tuttavani, joka on älykäs, kirjoja lukeva ja hieman introvertti ihminen, on joutunut tietoisesti tekeytymään tyhmemmäksi mitä on, tullakseen paremmin hyväksytyksi tuossa sosiaalisten jyvien maailmassa. Siellä kun kirjojen lukemista ei arvosteta ja jos pukeutuu liian tyylikkäästi (hienosti), kuulee vittuilua ja missään nimessä ei saa vaikuttaa liian älykkäältä, syvälliseltä ja lukeneelta. Ei, pitää käyttää lenkkareita ja lippistä (jos sellaiset asusteet sattuvat kuulumaan kyseisessä porukassa suosittuun pukeutumistyyliin) ja kiroilla niin on cool. Luoja. Ja tietysti RYYPÄTÄ. Sehän vasta onkin hohdokasta ja hyvin coolia. Joukosta ei saa poiketa tai heti tuomitaan. Pukeudu kuten muut. Puhu kuten muut. Käyttäydy kuten muut. "Arvostamme vain sellaisia, jotka ovat samanlaisia kuin me olemme". Kuinka kehittynyttä... Henkinen kehitys ameeban tasolla.

Joten miksi ihmeessä juuri se tietty, kohtuullisen aivokuollut, ihmislajike on muka paras (eli SOSIAALISESTI arvostetuin??

Poikaystäväni sanoi, että hänen mielestään se johtuu siitä, että niitä on eniten. Kyllä, kuulostaa järkevältä. Enemmistö jyrää. Enemmistö määrittelee arvot, joilla kaikki tuomitaan. Ja asettaa tietysti itsensä kruunuksi, johon muita verrataan ja todetaan kelvottomiksi.

Ja sitten nämä sisäisesti rikkaimmat yksilöt, ne toisen ihmislajin edustajat, saavat lähes jokainen täyttyä kuka minkäkin asteisista vaurioista, joita sosiaalisena hylkiönä oleminen aiheuttaa. Kiusaamista tai tavalla tai toisella sen kokemista, ettei tule hyväksytyksi, ei riitä, on viallinen. Sosiaalisesti viallinen.

Vaikka oikeasti ei ole sosiaalisesti viallinen, on vain ERILAINEN kuin se sosiaalista valtaa hallussaan pitävä enemmistö.

Pyh, sanon minä. Miten tästä typeryydestä pääsisi eroon, etteivät kaikki kauniit, luovat, nörtihtävät, introvertit ihmiset täyty haavoista?

Pyh, pyh, pyh.

Ekstrovertti lapsi, introvertti äiti

Olen ajat sitten kadottanut yhteyden Eeviin (my daughter). Yhdessäolo on aina hankalaa ja epämukavaa (siis ainakin minun näkökulmastani). Nyt vihdoin ehkä keksin, mistä kiikastaa. En ole "nähnyt" lastani oikein. Olen tulkinnut hänen tarpeensa ja persoonallisuutensa väärin, mikä johtuu siitä, että olen katellut todellisuutta omien introverttien lasieni läpi tajuamatta, että Eevi on SUPER ekstrovertti, jolla ei ainakaan vielä tämän ikäisenä ole MINKÄÄNLAISIA introvertteja tarpeita. Eevi on superaktiivinen, supersosiaalinen, superintensiivinen, super toiminnallinen ja tarvitsee taukoamatta virikkeitä. Se on vaan FAKTA. Tosiasia. Minä olen ollut ääliö, ja suhtautunut Eeviin introverttien lasieni läpi ja kuvitellut, että Eevi tarvitsee rauhallista kotona olemista ja että sen pitäisi oppia leikkimään yksinkin. Siis esimerkiksi päiväkotipäivän jälkeen olen ajatellut, että on hyvä olla vaan kotona ja sisällä ja rentoutua ja huilata (koska niin MINÄ haluaisin tehdä oltuani koko päivän pois kotoa ja ihmisten seurassa). Ei toimi Eevin kanssa. Tajuan sen vasta nyt. Eevi haluaa olla ihmisten kanssa koko ajan. Ihan koko ajan. Se VIHAA yksin olemista ja seuran puutetta. Jos koitan keskittyä itseeni ja lukea kirjaa ja olen vähänkään poissaoleva (edes 3 minuuttia), Eevi kyllä KEKSII itselleen tekemistä, mutta se on aina jotain kaameaa... Kuten sellaista, että se menee kaivelemaan keittiön kaapeista kaikenlaisia aineita ja rupeaa kokkaamaan. Tai sitten se rakentelee majoja paikat täyteen (mikä on kyllä ihan OK), tai lutraa vedellä ja kantaa sitä joka paikkaan. Eevi ei leiki leluilla. Sitä ei voisi vähempää kiinnostaa paikoillaan istuminen ja keskittynyt pikkuesineillä touhuaminen (tai piirtäminen tai palapelit tms). Eevi on toiminnallinen. Se haluaa aina tehdä jotain fyysisesti aktiivista, rakentaa ja kiipeillä, juosta, leikkiä piilosta tai hippaa...

Ja jos Eevi joutuu olemaan itsekseen, se turhautuu ja tulee pahalle tuulelle.

Nyt minä sitten päätin, että OK. Eevi ON hypersosiaalinen, hyperaktiivinen ja stimulaatioaddikti ja minä alan sitten elää sen mukaan ja katson, miten asiat lähtevät sujumaan. Eli Eevi tarvitsee valtavan määrän stimulaatiota. Tekemistä. Virikkeitä. Ohjelmaa. Seuraa. Ihmisiä. Alan siis niitä hänelle järjestää enkä enää yhtään kuvittele, että Eevin tarvii joskus "huilata" kotona rauhassa kuin jokin introvertti konsanaan.

Eli aletaan ravata uimahallissa, hiihtämässä, luistelemassa, pihalla, etsin epätoivoisesti leikkiseuraa ulos ja meille kyläilemään ja käydään kaikissa konserteissa, joita täällä järjestetään ja nukketeattereissa ja kyläillään joka paikassa.... Ja kun ollaan kotona, kehitän jotain askarreltavaa ja aletaan leipoa joka viikko ainakin kerran (Eevi tykkää touhuta käsillä). Päiväkotipäivän jälkeen tehdään aina JOTAIN. Mennään uimahalliin, leivotaan, askarrellaan, kyläillään, ulkoillaan... JOTAIN. Ja viikonloppuisin sama. Ohjelmaa. Tekemistä. Ihmisiä.

Koitan sitten tankata omat introverttitarpeeni aina kun mahdollista, että jaksan touhuta kuin heikkopäinen. Ja usein, kun on touhuttu jotain pari tuntia, Eevi viihtyy hetken yksinkin sen jälkeen.

Nyt otan siis ihan uuden asenteen ja katson, millaiseksi elämä muuttuu. Löydämmekö kadonneen ytheyden ja yhteisen onnellisuuden?

Oletko introvertti vai ekstrovertti?

Loistoartikkeli siitä, miten selvität, oletko introvertti vai ekstrovertti.

23 Signs You're Secretly An Introvert

Kokoontumis- ja vertaistukipaikka erityisherkille ja muille kummallisille

Perustin Facebookkiin ryhmän kaikille itsensä erilaiseksi kokeville merkillisille herkille, luoville, introverteille ja kaikin tavoin neurologisesti poikkeaville. Meitä on loppujen lopuksi niin paljon, ja silt olemme usein ripoteltuina sinne tänne. Olisi hyvä ryhtyä jotenkin verkostoitumaan ja yhdistymään ja luomaan omaa "kansakuntaa" kansakunnan sisään, ettei jäädä valtaväestön jalkoihin.

Erityisherkät ja muut neurologisesti poikkeavat Facebookissa

Introversion ja ekstroversion uudelleen määrittely

No niin, vihdoinkin raapustan tänne tämän tekstin. Tämä on muhinut jo kauan odottamassa putkahtamistaan. Eli määrittelen introversion ja ekstroversion uudelleen, koska nykyinen tapa määritellä kyseisiä ilmiöitä on aivan hanurista ja suoraan sanottuna hyödytön, mitäänsanomaton, hämmentävä ja mutkat oikova. Tosiasiassa ei ole olemassa kahta toisistaan selkeästi erillistä ulottuvuutta, joita voidaan kutsua yksinkertaisesti introversioksi ja ekstroversioksi vaan nämä ovat yläkäsitteitä laajemmalle joukolle ilmiöitä. Toisin sanoen introversio-ekstroversio-ulottuvuus sisältää joukon alakäsitteitä, joiden suhteen yksilö voi olla introvertti tai ekstrovertti ja näin saadaan aikaan ainutlaatuinen kombinaatio. Hyvin harvoin kukaan on jokaisen alaosa-alueen suhteen pelkästään joko introvertti tai ekstrovertti.

Introversio-ekstroversio-ulottuvuuden alakategoriat ovat seuraavat (määrittelen käsitteet tarkemmin alempana):


1. Itsensä ilmaiseminen

• tunteiden ilmaiseminen
• verbaalinen ilmaisu

2. Ulkopuolisen stimulaation tarve

• jännityksen etsijät
• jännityksen välttäjät

3. Sosiaalisuus

• monisosiaalinen
• harvasosiaalinen

4. Suuntautuneisuus (orientaatio)

• ulkopuolinen todellisuus
• sisäinen maailma

1. Itsensä ilmaiseminen

Ihminen voi olla sisäänpäinkääntynyt tai ulospäinkääntynyt suhteessa siihen, miten hän ilmaisee itseään. Lisäksi tässä voidaan mahdollisesti erottaa toisistaan vielä tunteiden ilmaisu ja sanallinen ilmaisu. Ne, jotka ovat tämän osa-alueen suhteen ekstrovertteja, ilmaisevat itseään ulospäin, puhuvat paljon, näyttävät tunteensa avoimesti ja no, ylipäätään ilmaisevat itseään runsaasti. Itse olen tällä alueella totaalinen ekstrovertti.

Tällä alueella introvertit pitävät tunteensa sisällään, eivätkä näytä niitä helposti ulospäin, eivätkä paljoa puhele.

2. Ulkopuolisen stimulaation tarve

Ihmiset eroavat toisistaan sen suhteen, miten paljon he tarvitsevat itsensä ulkopuolelta tulevia ärsykkeitä. (kirjoitan nyt lyhyesti, koska täällä on häiriötekijöitä, tarkennan myöhemmin). Jännityksen etsijät ovat ihmisiä, joiden elimistö ei tuota riittävästi dopamiinia ja he tarvitsevat runsaasti ulkopuolista stimulaatiota, pitävät riskien ottamisesta ja harrastavat esimerkiksi extreme-lajeja tai muuta sykettä nostavaa toimintaa. Jännityksen välttäjillä hermosto on yliherkkä dopamiinille ja he kaipaavat rauhallista elämää, pitävät tutusta ja turvallisesta.

Minä olen jännityksen välttäjä, ja minulle päivän jännittävä dopamiinipiikki tulee jo pelkästä postissa käymisestä. Hermostoni ei todellakaan kestä mitään ylimääräisiä jännitystekijöitä. Esimerkiksi lumilautailu tai laskettelu aiheuttaisi meikäläisen hermostolle vain helvetillistä ylimääräistä ja turhaa stressiä. Ei kiitos.

Jännityksen välttäjät ovat siis ulkopuolisen stimulaation suhteen introvertteja, jännityksen etsijät ekstrovertteja.

3. Sosiaalisuus

Sosiaalisesti ekstrovertit ovat monisosiaalisia. He viihtyvät ihmisjoukoissa, ryhmätilanteissa, heillä on paljon kavereita ja tuttavia ja small talk on heille luontevaa. Sosiaalisesti introvertit viihtyvät yksin tai kaksin läheisen ihmisen kanssa ja heillä on yleensä vain muutama todella tärkeä ihmissuhde – tai vain yksi.

Minä olen harvasosiaalinen.

4. Suuntautuneisuus (orientaatio)

Introvertille on "tunnusomaista suuntautua elämään subjektiivisten mielensisältöjen kautta" ja ekstrovertille "kiinnostuksen kohdistuminen ulkoisiin asioihin" (Helgoe 2012, xviii). Myös Myers-Briggs-tyyppi-indikaattorin (persoonallisuustesti) kehittäjät "lähtevät liikkeelle siitä ajatuksesta, että introvertit keskittyvät mieluiten omaan sisäiseen maailmaansa, kun taas ekstrovertit keskittyvät mieluiten ulkoiseen todellisuuteen" (Helgoe 2013).

Olen suuntautunut ehdottomasti sisäiseen maailmaan.

Kas näin. Eli minä olen totaalisen introvertti kaikkien muiden osa-alueiden suhteen paitsi itsensä ilmaisemisen. Siinä olen totaalisen ekstrovertti. Lisäksi ADHD-elementti tuo jännityksen välttämiseen sellaisen hassun lisävivahteen, että vaikken kestä ulkopuolelta tulevaa ylimääräistä stimulaatiota, en myöskään kestä samanlaisena toistuvia asioita ja rutiineja vaan olen vaihtelunhaluinen ja pidän uusista asioista. Luultavasti siis jännityksen välttäjät/etsijät kohta sisältää vielä jonkinlaisia tarkempia määrittelyjä, joita en vielä osaa tehdä.

AHAA! Jännityksen välttäjät/etsijät kategorian lisäksi on vielä introversio-ekstroversio-ulottuvuuteen kuulumaton elementti nimeltä vaihtelunhalu-samanlaisuuden tarve. Jännityksen välttäjäkin voi olla luonteeltaan vaihtelunhaluinen.

Hämmentävä sekoitus introversiota ja ekstroversiota

Nyt on pakko rustata tänne tästä aiheesta, kun parikin ihmistä sai eilisestä kirjoituksestani "Vaikeasti tavoiteltava nainen MY ASS!!!!" sen käsityksen, että olen todella ekstrovertti (varsin ymmärrettävästi) ja esimerkiksi Asperger-keskustelusivulla facebookissa, jossa jaoin linkin kyseiseen tekstiin, joku ihmetteli, että miten asperger voi olla noin ulospäinsuuntautunut ja olen kääntänyt kirjan "Introversion voima", vaikka olen niin ekstrovertti.

Tosiasiahan on, että koen todellisuudessa olevani introvertti enkä suinkaan ekstrovertti. Mutta samalla tosiasia on, että olen todella hämmentävä sekoitus molempia. Melkein jokaisessa on vähän molempia, mutta mun kohdalla kyse ei ole tällaisesta normaalista "vähän molempia"-ilmiöstä vaan olen molempia TÄYDELLISESTI. Siis olen todella vahvasti introvertti ihminen JA todella poikkeuksellisen ekstrovertti ihminen. Tiedän – se on friikkiä. Minusta ainakin. Mutta minä ymmärrän sen niin, että se valtavan voimakas ekstroversio on yksinkertaisesti minun ADHD:ni. Täsmennän kohta tätä lisää. Kuitenkin se, joka koen todella olevani sielultani, on introvertti ja asperger. Se on todellinen minäni. Se ekstroverttipuoli on vaan sellainen sekopää ADHD-mauste.

Kirjoitan tämän tekstin jälkeen toisen tekstin, jossa määrittelen uudelleen introversion ja ekstroversion käsitteet. Mun on pitänyt kirjoittaa sellainen jo kauan, koska nykyiset määritelmät on aivan suosta.


Minun introversioni

Suomentamani kirja Introversion voima kuvaa minua täydellisesti. Se on kirja minusta. Kuten muistakin introverteista. Olen onnellisin yksin ollessani tai ainakin koen sen luonnollisimmaksi elementikseni. Rakastan olla yksin ja puuhata omia juttujani. Tarvin paljon ihmisvapaata aikaa ollakseni onnellinen ja pysyäkseni tasapainossa. Koen haastavaksi ajatuksen toisen aikuisen kanssa asumisesta valtavan yksinäisyyden tarpeen ja itsenäisyyteni vuoksi. Edesmenneessä suhteessani se toimi, koska toinen oli useammin pois kotoa kuin kotona (mikä sekään ei ollut kiva). Jos minulla olisi joskus hyvä parisuhde, yhdessä asuminen voisi ehkä toimia, jos toiselle on selvää, että tarvin omaa tilaa ja rauhaa ja saan sitä. Myös asumispaikan (asunto, talo) pitäisi olla arkkitehtonisesti sellainen, että siellä on joku huone tai paikka, johon voi vetäytyä niin, ettei kukaan häiritse tippaakaan. Vähän niinkuin lapsuudenkodissa oli oma huone. Introversion voima -kirjassa onkin luku nimeltä "Oma huone", jossa Helgoe harmittelee sitä, kun aikuisena ei enää ole omaa huonetta, tai sillä tavalla ei yleensä ajatella, mutta Helgoe kannustaa, jos mahdollista, järjestämään itselleen sellaisen, jos on introvertti.

Olen myös siten introvertti, mikä on uskoakseni Jungin näkemys introversiosta, että elän enemmän sisäisessä kuin ulkoisessa maailmassa. Olen sisäisen maailman ihminen. Helgoe kirjoittaa Introversion voimassa: "Jung oli ensimmäinen, joka määritteli nämä persoonallisuudenpiirteet (introversion ja ekstroversion)" ja Jung kuvasi niitä näin: Introvertille on "tunnusomaista suuntautua elämään subjektiivisten mielensisältöjen kautta" ja ekstrovertille "kiinnostuksen kohdistuminen ulkoisiin asioihin" (Helgoe 2012, xviii). Myös Myers-Briggs-tyyppi-indikaattorin (persoonallisuustesti) kehittäjät "lähtevät liikkeelle siitä ajatuksesta, että introvertit keskittyvät mieluiten omaan sisäiseen maailmaansa, kun taas ekstrovertit keskittyvät mieluiten ulkoiseen todellisuuteen" (Helgoe 2013).

Olen introvertti myös siinä, että viihdyn kaksin hyvän ystävän tai rakkaan kanssa, en ryhmissä. Ryhmätilanteissa olen todella introvertti. Vetäydyn jonnekin omiin oloihini ja tarkkailen hiljaa, mitä muut puuhaavat ja puhuvat. Kuuntelen mielummin kuin itse puhun. Ryhmätilanteissa olen todella sulkeutunut. Yleensä. Joskus hyvin harvoin, jos puhutaan kiinnostavista aiheista tms. saatan osallistua, mutta ryhmässä keskusteleminen on minusta varsin epämiellyttävää. Poikkeuksen muodostaa myös se, jos ryhmässä aletaan pelata jotain tai ryhmässä tehdään jotain projektia. Näissä tapauksissa muutun ekstrovertiksi ja usein joukon eloisimmaksi ja vilkkaimmaksi. Jälkimmäisessä tapauksessa siksi, että olen johtajaluonne ja tulvin ideoita, joten alan usein automaattisesti vetää projektia ja koordinoida toimintaa.

Olen siis introvertti.


Minun ekstroversioni (eli ADHD:ni)

Olen ekstrovertti tavassani ilmaista itseäni ja sisäistä maailmaani ulospäin. Minulla on pakottava tarve jakaa jokainen ajatukseni ja tunteeni jonkun kanssa. Mutta koska olen introvertti ja viihdyn useimmiten yksin ja omissa oloissani, kaivaten samalla yhteyttä ihmisiin, kirjoitan paljon tekstiviestejä ja no, blogia :). Olen yhdessä yksin. Ja kun kirjoitan, vaikutan todella ekstrovertilta, koska ilmaisutyylini on ekstrovertti.

Koen, että minulla ADHD:n yliaktiivisuus ilmenee verbaalisena tulvimisena ja tämä on pääasiallinen syy "ekstroversiooni". Pää ja mieli tulvivat asioita, jotka väkisin tulevat ulos. Sille ei mahda oikein mitään.

Olen myös kovin läheisyydenkipeä ja rakastan valtavasti koskemista ja koskettelua. Sen tähden hakeudun hyvin hyvin lähelle, silloin kun en halua olla yksin ja jos on joku, jonka lähelle voi mennä :). Tämä ei varmaankaan ole varsinaisesti ekstroversiota, mutta tekee minusta, jos nyt viitataan siis eiliseen kirjoitukseeni vaikeasti tavoiteltavasta naisesta, lähelle tulevan. Siis saatan tulla nopeasti lähelle. Kun olen siinäkin sellainen hassu, että haluan hirveästi läheisyyttä ja sitten toisaalta taas tosi paljon itsenäisyyttä ja omaa tilaa...

Eli en minä varsinaisesti koe olevani ekstrovertti vaan enemmänkin vain yliaktiivinen ADHD-pää, joka rakastaa ihmisiä ja läheisyyttä ja yhteyttä ihmisiin, vaikka sitten oikeasti viihtyykin yleensä parhaiten yksin. Ja en ole ADHD:n takia vaikeasti tavoiteltava nainen vaan tulvin kaikkea. Ja usein varsin estoton.

Se onkin sitten vain niin hassua, kun jos tapailen miehiä, vaikutan hirveän ekstrovertilta, vaikka olen introvertti. Tai olen molempia.



Temperamentit

Tony Dunderfelt on kirjoittanut hyvän kirjan Tunnista temperamenttisi (netissä on kirjaan perustuva testi: Testaa temperamenttisi). Dunderfelt on jaotellut temperamentit neljään. Keltainen, punainen, vihreä ja sininen. Ne sijaitsevat nelikentällä, jossa toinen akseli on introversio-ekstroversio ja toinen ihmiskeskeinen-asiakeskeinen. Jälkimmäinen on itsestäänselvä kohdallani: olen asiakeskeinen. Olen mielummin yksin projektieni kanssa kuin ihmisten kanssa.

Kuvaan nämä neljä temperamenttia lyhyesti.

Punainen (vastannee koleerikkoa): asiakeskeinen, ekstrovertti. Punainen on tulta. Voimakas. Voimakkaat tunteet, jotka räiskyvät ulospäin, joskus liiankin kanssa. Kilpailuhenkinen, määrätietoinen, eteenpäin pyrkivä.

Keltainen (sangviinikko): ihmiskeskeinen, ekstrovertti). Eloisa. Iloinen, ystävällinen, puhelias, luova, mielikuvituksekas ja intuitiivinen.

Sininen (melankolikko): asiakeskeinen, introvertti). Analyyttinen. Tutkiva ja tietoa keräävä. Keskittynyt. Ilmaisutyyli asiallinen ja hillitty. Perfektionisti. Tutkijatyyppi.

Vihreä (flegmaatikko): ihmiskeskeinen, introvertti). Rauhallinen, tasapainoinen, tulee helposti toimeen erilaisten ihmisten kanssa, kiltti ja ystävällinen. Introverttina ei näytä välttämättä tunteitaan ja ajatuksiaan ulospäin, vaan ne pysyvät ehkä piilossa.


Minulle tämä kirja avasi silmät oman omituisen ekstroversio-introversio-coctailini suhteen. Ilmaisutyylini tulee täysin punaisesta ja keltaisesta. Olen 100% punainen ja 100% keltainen. Olen räiskyvä, voimakastunteinen, hupsutteleva, iloinen, pelleilevä, erittäin määrätietoinen, kilpailuhenkinen, puhelias, äänekäs... Minun tunne-elämäni ja ilmaisutyylini tulevat punaisesta ja keltaisesta. Ja keltaisesta tulee myös ideat, luovuus, intuitio ja mielikuvitus. Punaisesta valtava määrätietoisuus ja uhma ja johtajaluonne.

Mutta sininen. Olen myös sitä 100%. Viihdyn parhaiten yksin tutkijankammiossani, jossa keskityn rauhassa asioihin ja pyrin täydellisyyteen projekteissani enkä jaksa ihmisiä. Sisäinen maailmani tulee sinisestä.

Vihreää ei minusta löydy.... Ei tipan tippaa...

Eli tällainen coctail.


Voisimme päättää tämän erään Asperger-keskusteluryhmän henkilön sanoihin, joka luettuaan vaikeasti tavoiteltava nainen -tekstini, totesi todella hyvin:

Olen puhelias, avoin, innostun helposti, teen kaiken täysillä ja koko sydämellä. Viihdyn kuitenkin hyvin yksin.

Tismalleen!!!!!

Introversio vs. ekstroversio

Minä, ymmärtämässä oman introversioni

Hah. Löysin päiväkirjoistani tällaisen merkinnän.

”On niinku kax tapaa elää ja käyttää aikaansa, introvertin ja ekstovertin. Sisäänpäinkääntyneen ja ulospäinsuuntautuneen. Sosiaalisen ja epäsosiaalisen. Sosiaalinen ja ulospäinsuuntautunut omaa paljon kavereita. Suhteet ei välttämättä ole erityisen syvällisiä, sillä niiden tärkein anti on seura ja ajankulu – ei toisen perinphjainen tunteminen ja henkinen kasvu. Päivät kuluu kavereiden kanssa hengatessa. Ollaan koko ajan menossa, pidetää lippu korkealla ja eletään.

Introvertti kaipaa omaa rauhaa ja tilaa. Ystäviä on yleensä vain muutama, mutta todella läheinen. Aika kuluu omia puuhaillessa, lukiessa, kirjoitellessa jne. Tai tavataan ystäviä. Tällainen ihminen viettää paljon aikaa yksinään ja siksi ajattelee paljon. Introvertti rakentaakin maailmaansa sisältäpäin. Hänelle elämä on enemmän sisäisiä kuin ulkoisia tapahtumia. Ekstrovrtti taas elää nimenomaan ulkoista elämää.

...Olen kuitenkin tulossa siihen tulokseen, että mun tapani elää on pääasiassa introvertin. Jos vietän hektistä elämää, mulla ei ole aikaa kuunnella itseäni – menetän kosketuksen sisimpääni. Se...ei tunnu hyvältä. Kun tunnen oman läsnäoloni, minuuteni, tunnen parhaiten olevani tasapainossa. Mun pitäis löytää sellainen balanssi, et toiminta ja aktiviteetit ja rauha ja hiljaisuus kohtais mulle ideaalisel tavalla..

Huomaan, että jos tää balanssi heittää kumpaan tahansa suuntaan, niin mä voin TODELLA huonosti.” 

30.6.2001

Introversio

Introvertti ihminen ammentaa energiansa sisältä. Kaikki ulkoinen uuvuttaa häntä. Eritoten muut ihmiset ja sosiaaliset tapahtumat. Laurie Helgoen Introversion voima -kirjan luvussa, Näin selviät juhlista, sanotaan, että juhliminen on toiminto, joka auttaa erottamaan ekstrovertit introverteista. Introvertit ovat yleensä mieluummin kotona hyvän kirjan tai yhden läheisen ystävän kanssa kuin lähtevät johonkin sosiaaliseen ryhmätapahtumaan. Toisinaan introvertista saattaa olla mukava lähteä juhliin, mutta tällöinkin hän eroaa ekstrovertista siinä, että hän väsyy nopeasti ja haluaa aikaisin kotiin.

Small talk ei sovi introverteille. Introverteille keskustelemisessa on kyse ideoista, ideoiden saamisesta ja niiden jakamisesta, syvästä kohtaamisesta. Koska sosiaalisuus ja vuorovaikutus vievät introverteilta energiaa, he eivät voi eivätkä halua tuhlata sitä pinnalliseen kanssakäymiseen tuntemattomien ihmisten kanssa. Helgoen kirjassa sanotaankin hyvin, että ekstrovertti on kuin hotelli, jossa on paljon huoneita ja kapasiteettia majoittaa suuri määrä vieraita (tuttavuuksia). Introvertin kapasiteetti on pieni. Hänen on harkittava ketkä hän päästää elämäänsä, keille antaa kallisarvoista ja hupenevaa energiaansa.

Tässä on kuvaus introvertista juhlissa (Introversion voima -kirjasta):

Olet lähtenyt juhliin ystäväsi painostuksesta. Ystävä, joka sai sinut tulemaan, viettää kanssasi viisi minuuttia ja esittelee sinut muutamille ihmisille. Nyt hän on lähtenyt sosialisoimaan. Et tunne ketään muita ja olet osallistunut smalltalkiin jo sietokykysi verran. On liian aikaista lähteä, joten norkoilet tarjoilupöydän ääressä hetken aikaa, soitat puhelun matkapuhelimellasi, vietät hieman ylimääräistä aikaa kylpyhuoneessa ja, jos mikään muu ei auta, juot runsaasti. Tunnet olevasi ansassa. Sinua ei yhtään kiinnosta ujuttaa itseäsi johonkin banaaliin keskusteluun (paitsi ehkä jos päätit juoda reippaasti); et halua vaikuttaa säälittävältä kulkemalla ystäväsi perässä, ja yksin istuminen näyttäisi todella nololta – eikä missään sitä paitsi ole istumapaikkaa! Energiatasosi on menossa hyvää vauhtia alas, ja haluat vain mennä kotiin, vaihtaa verkkareihin ja laittaa hyvää musiikkia soimaan. Apua!

Kuulostaako tutulta? Minulle kuulostaa :).Minä päädyn aina juomaan, koska humalassa kestän sitä tilannetta ja pystyn jopa saamaan siitä jotain irti.

Introvertti tarvitsee yksin olemista latautuakseen.

Nähtyämme kaiken sen vaivan päästäksemme pois vanhempiemme talosta, itsenäistyäksemme ja perustaaksemme oman elämän, moni meistä huomaa, ettei meillä ole omaa paikkaa. Eräänä päivänä katsomme ympärillemme ja huomaamme, että elämme talossa, jossa on jaettu keittiö, jaettu olohuone, jossa TV pauhaa, jaetut kylpyhuoneet ja jaetut makuuhuoneet. Apua!

Vaikuttaa julmalta aikuisuuden seuraukselta, että jätämme taaksemme käsitteen ”omasta huoneesta” – siitä paikasta, joka edustaa sinua ja vain sinua.

Jos introvertilla on puolisona ekstrovertti, tästä voi seurata mm. sellaisia ongelmia, että ekstrovertti puoliso valittaa, ettei vietetä tarpeeksi aikaa yhdessä, kun introvertti puoliso taas miettii, että "apua, en nytkään saa olla tarpeeksi rauhassa".

Yksin ja rauhassa oleminen on introvertille tärkeää. Yksin introvertti voi keskittyä sisäiseen voiman lähteeseensä ja ammentaa sieltä. Ajatella, pohtia, luoda, lukea.

Introvertti ei tarkoita epäsosiaalista. Introvertille ihmiselle sosiaalisuus vain tarkoittaa eri asiaa kuin ekstrovertille. Meidän länsimaisessa kulttuurissamme vallitsee ekstrovertti ajattelutapa eikä tämän takia introvertin sosiaalisuutta tunnisteta. Ekstrovertit saavat energiaa ihmisistä ja menosta ja meiningistä. Näin ollen he nauttivat rupattelusta ja small talkista ja virkistyvät siitä. He myös vaikuttavat sosiaalisilta, koska he tapaavat mielellään ihmisiä ja heillä on paljon ystäviä. Introvertti ei viihdy ihmisryhmissä. Hän viihtyy yksin tai kahdestaan läheisen ihmisen kanssa. Introvertti voi myös olla yksin kotona ja yhteydessä ihmisiin tietokoneen tai kännykän välityksellä. Myös kirjan lukeminen on omanlaistaan sosiaalisuutta, sillä siinä ihminen kytkeytyy toisen ihmisen hengentuotteeseen. Olen itse erittäin sosiaalinen introvertti. Haluan olla yleensä yksin, mutta tekstailen paljon ystävilleni ja läheisilleni ja ajattelen heitä paljon. Näkeminen vain on uuvuttavaa ja raskasta, joten sitä en voi tehdä kovin paljon. Tämän takia minulla on resursseja vain hyvin rajallisen ihmissuhdemäärän ylläpitoon. Koska kuitenkin olen puhelias ja sosiaalinen, olen merkillisessä ongelmatilanteessa, kun saan helposti ystäviä, mutta en pysty "majoittamaan" heitä elämääni. Heitä on helposti liikaa enkä pysty hoitamaan niin montaa ihmissuhdetta, jolloin ylikuormitun.

Uskoakseni ADHD-piirteeni tekevät minusta sellaisen, että lähestyn ihmisiä helposti, käyn aina ylikierroksilla ja minulla on paljon asiaa ja olen impulsiivinen. Se saanee minut monissa tilanteissa vaikuttamaan ekstrovertilta, mitä en ehdottomasti kuitenkaan ole.

Minusta on myös ollut todella kiehtovaa huomata, että introversio muistuttaa valtavasti Aspergerin oireyhtymää. Helgoen Introversion voiman lisäksi olen lukenut Marti Olsen Laneyn Introvert Advantagen.

Olenkin alkanut pohtia, että voisiko olla niin, että kun autismi esiintyy ikään kuin janalla, jonka toisessa ääripäässä on syvä autismi ja toisessa täysin autismipiirteetön ihminen, niin voisiko se janan pätkä, joka on Aspergerin oireyhtymä ja täysin autismipiirteettömän ihmisen välissä, olla inrtoversioksi kutsuttu persoonallisuustyyppi? Eli kun ihmiselle aletaan lisätä autismin piirteitä, mutta ne eivät ole vielä elämää merkittävästi häiritseviä vaan vain määrittelevät henkilön persoonallisuutta, tätä ihmistyyppiä kutsuttaisiin introvertiksi? Ja kun piirteitä kasaantuu niin paljon, että se alkaa merkittävästi haitata elämää, siirrytään varsinaisen autismihäiriön puolelle ja tällöin henkilö voi saada diagnoosin: Aspergerin oireyhtymä?

Tällöin tietysti ekstrovertti-persoonallisuustyyppi olisi siis autismin vastakohta. Mikä ei ole suinkaan ongelmaton väite.

Toinen mahdollisuus onkin, että ne tekijät ihmisen hermostossa, jotka aikaansaavat introvertin persoonallisuuden, ovat joiltain osin vastaavia kuin ne hermostolliset tekijät, jotka aikaan saavat autismin. Tällöin kyseessä olisi siis kaksi eri asiaa, mutta jotka muistuttavat toisiaan hermostollisten yhteneväisyyksien osalta.

On myös hyvä muistaa, että meissä on kaikissa kumpaakin. Ei ole puhdasta introverttia tai puhdasta ekstroverttia. On vain enemmän toista ja vähemmän toista.

Introversion voima

Jipii!!!! Eteisessäni on 7 laatikollista kirjoja!! Huraa!!!! Työn hedelmät ovat saapuneet. Perustin siis oman kustantamon keväällä 2011, koska halusin kääntää itse valitsemiani kirjoja suomen kielelle kenenkään estämättä. Valitsin ensimmäiseksi urakaksi Laurie Helgoen Introversion voiman (Introvert Power), koska suomen kielellä ei sillä hetkellä ollut saatavilla vielä yhtäkään introversiota käsittelevää teosta, ja koska pidin itse kirjasta todella paljon.
Kirjan oli alunperin tarkoitus ilmestyä syksyllä 2011, mutta Kehitysvammaliitto (yhteistyössä Autismiliiton kanssa) oli tarttunut ehdotukseeni julkaista Tony Attwoodin upean Aspergerin oireyhtymää käsittelevän teoksen (The Complete Guide to Asperger's Syndrome) suomeksi ja he hyväksyivät minut kirjan kääntäjäksi, ja tämä urakka tuli sitten syksyllä 2011 väliin. Tässä vaiheessa introversiokirja oli kuitenkin jo suomennettu (käänsin sitä kevään ja alkukesän). Kun sain Asperger-kirjan tehtyä helmikuussa 2012, aloin taittaa Introversion voimaa. Sen jälkeen tein kannet.

Ja nyt ne ovat saapuneet painosta!! Ensimmäiset (toivottavasti ei viimeiset) 150 kappaletta.

Avasin yhden laatikoista jännittyneenä, olin varma, että kirjassa olisi jotain vikaa, jotain kaameita virheitä tai jotain KAMMOTTAVAA, mutta ei. Se oli TÄYDELLINEN!!!! Se on HIENO!!!! Olen NIIIIIIN iloinen. No, on siinä pari virhettä, mutta varsin harmittomia sinänsä. Ensinnäkin kirjan sisällä olevien tekstilaatikoiden tausta on liian tumma, sitä pitäisi vaalentaa asteen verran. Tämä ei ole katastrofi, mutta mikäli saan tilata painosta lisää kirjoja, muutan tämän asian.

Tutustu teokseen Amazon.comissa!

Kirjan taitossa ja sisuksessa ei liene muuta vikaa, mutta ihmettelen sitä, että minulle lähetettiin kannesta postitse vedos, jotta voisin tarkistaa tulostuvatko värit oikein jne. ja sitten kuitenkin nämä painosta tulleiden kirjojen kannet ovat selvästi tummemmat kuin saamassani vedoksessa. Lisäksi otsikko on hieman vihertävän keltainen painetuissa kirjoissa, vaikka se vedoksessa ja näytöllä oli ihan keltainen. Hmh. En ole 100% tyytyväinen tähän asianlaitaan, mutta ei se nyt mikään katastrofikaan ole.

Kaiken kaikkiaan kirja on kuitenkin kaunis sisältä ja ulkoa! :) Olen varsin tyytyväinen.

Vaihdoin tosiaan kannen kuvan, eli tein itse uudet kannet, koska en pitänyt alkuperäisistä.

Olen jo lähettänyt tiedusteluja seuraavan kirjan käännösoikeuksista (tulee käsittelemään joko ADHD:n lahjoja tai lahjakkuuden ja Aspergerin oireyhtymän ja ADHD:n yhtäläisyyksiä ja eroja), mutta Ajatushatulla ei ole vielä rahaa niiden ostamiseen. Kassan karttumista odotellessa... Sponsoroikaa Ajatushattua ja ostakaa kirja :).

Ajatushattu Kustannus tulee julkaisemaan etupäässä neurologisia poikkeavuuksia kuten ADHD ja Aspergerin oireyhtymä, lahjakkuutta, luovuutta sekä persoonallisuuden kiehtovia ulottuvuuksia käsitteleviä teoksia. Mahdollisesti myös elämäkertoja (jotain TOSI kiehtovia) ja jonkun verran jotain muuta tietokirjallisuutta (ainakin on yksi TODELLA hyvä kirja lasten päiväunista odottaa suomentamista) sekä kauhu- ja fantasiakirjallisuutta.



Voit tilata Introversion voima -kirjaa minulta suoraan lähettämällä nimesi ja yhteystiedot Ajatushattu Kustannuksen sähköpostiin osoitteeseen info@ajatushattukustannus.com. Laitan laskun tulemaan kirjan mukana. Nyhdän kirjasta 22,90€. Sisältää toimitusmaksun. Jos haluaa tutustua tarkemmin tilaus- ja toimitusehtoihin, ne löytyvät Ajatushattu Kustannuksen blogista. Kirjan sisällön kuvas löytyy TÄÄLTÄ.

Voit ostaa Introversion voiman mm. seuraavista paikoista (klikkaa logoa):

Tai voit marssia kirjastoon :).