Todellisuustulkinnat eräänlaisina vaihdeltavina televisiokanavina

Poikaystäväni on ateisti. En halua, että eroaisimme niin typerän asian kuin erilaisten maailmankuvien takia tai että niin typerä asia vaikuttaisi haitallisesti väleihimme. Loppujen lopuksihan kyse on vain mielipiteistä, näkemys- ja tulkintaeroista. Me emme tiedä vastausta moniin perimmäisiin kysymyksiin, kuten siihen, onko Jumala olemassa vai ei tai onko meillä jonkinlainen sielu tai ei. Ihmiset muodostavat kuka milläkin perusteilla oman tulkintansa tällaisista asioista. Pohjimmiltani olenkin agnostikko, sillä tiedostan sen, etten tiedä mitään. Kuitenkin kallistun teismiin, sillä pidän Jumalan olemassaoloa todennäköisempänä asiana kuin sitä, ettei Jumalaa ole. Poikaystäväni on onneksi myös älykäs ja tällaiset asiat tiedostava ihminen, mutta toisin kuin minä, hän on ateismiin kallistuva agnostikko.

Jotta parisuhteeni ei kuitenkaan kärsisi näkemyseroistamme, olen saanut tilaisuuden laajentaa kykyäni hyväksyä erilaisia näkemyksiä ja opetella suhtautumaan niihin kunnioittavasti. Parisuhteen takia on tärkeää, että voisimme suhtautua niin kunnioittavasti toistemme näkemyksiin, että voimme keskustella mistä tahansa meille tärkeästä asiasta, myös Jumalaan yms. liittyvistä asioista ilman ongelmia. Tämä edellyttää minusta sitä, että ei ainoastaan pintapuolisesti hyväksy ja yritä kunnioittaa toisen erilaista näkemystä vaan parhaansa mukaan yrittää aidosti ymmärtää, miksi toinen tekee sellaisia tulkintoja kuin tekee ja tämän ymmärryksen kautta saavuttaa aidon ja täydellisen hyväksynnän ja kunnioituksen.

Koska suhteeni on minulle tärkeä, ja koska oma rajoittuneisuuteni vituttaa minua, olen päättänyt laajentaa horisonttiani ja avata itseäni erilaisille tulkinnoille aiempaakin ennakkoluulottomammin.

Poikaystäväni sanoi, että koska hänellä ei ole mitään sisäistä kokemusta tai tunnetta Jumalan olemassaolota (kuten minulla on), eikä hän koe/tunne sisällään yhteyttä mihinkään yliluonnolliseen todellisuuteen (kuten minä), hänelle jäävät vain faktat ja tiede. Eli hän muodostaa käsityksensä hankkimansa tiedon perusteella, puhtaan rationaalisesti. Minulla ja muilla minunkaltaisillani vahvan intuitiivisilla ihmisillä taas asiaan vaikuttavat vahvasti subjektiiviset tunteet ja intuitio rationaalisuuden ohella.

Minusta oli kiinnostavaa eläytyä sellaisen ihmisen asemaan, jolta tämä tunneperäinen kokemus Jumalasta ja muista yliluonnollisista asioista puuttuu. Pystyn todella saavuttamaan hetkellisesti sellaisen kokemuksellisen tilan, jossa tätä Jumala/yliluonnollisuus-kokemusta ei ole, ja miten silloin todellakin on vain TIETO ja faktat ja tiede ja rationaaliet perusteet, joihin nojautua ja joilla on merkitystä.

Miten erilaisia me ihmiset olemmekaan!

Luen juuri Coynen kirjaa Miksi evoluutio on totta. Se on todella hyvä kirja. Kiinnostavasti kirjoitettu ja kattava. Minulla ei ole mitään ongelmaa evoluutioteorian kanssa. En vain usko, että se yksistään riittää.

Kuitenkin on hyvin kiehtova ajatus, että jos Jumalaa/elävää universumia/älykästä suunnittelijaa ei ole, ja on vain... Tarkoituksettomuus. Sieluttomuus. Sattuma. Miten erilainen tulkintamalli kaikelle se onkaan! Pystyn nyt hetkittäin saavuttamaan tilan, jossa katselen maailmaa tästä uudesta näkökulmasta. Voin ikään kuin vaihtaa kanavaa ja katsella asioita Jumala-tarkoitus-jne.-näkökulmasta tai tästä uudesta sattuma-tarkoituksettomuus-näkökulmasta. Se on hyvin kiinnostavaa. Silloin ei olisi johdatusta, ei sen kummempaa tarkoitusta elämällä, ei yhtään mitään muuta kuin ihmislihakasoja pysyttelemässä hengissä...

Uskon älykkääseen suunnitteluun. Mutta pystyn myös katselemaan ja tulkitsemaan todellisuutta siitä näkökulmasta, että ei ole muuta kuin sattuma ja aistein havaittava maailma.

Kuitenkin viimeistään palaan puhtaasta agnostisismista teismin puolelle aina siinä kohtaa, kun muistan oman olemassaoloni. Minäkokemus on mystisin kaikista tietämistäni asioista. Mikä MINÄ olen? Miksi olen vain tässä yhdessä kehossa? Olen sen sisällä. Kuka on se minä, joka on tämän kehon sisällä? Minä. En ole kenenkään muun sisällä. Ja jokaisen ihmisen sisällä on samanlainen arvoituksellinen minä (oletettavasti). Minäkokemus on valtava ihme. Minä. On todella outoa ajatella, että joskus minä en ollut olemassa. Maailma oli tyhjä minusta. Sitten tänne syttyi pieni lamppu pienen ihmisen sisällä ja minä olin täällä tekemässä havaintoja. Minä. Ja jonain päivänä se lamppu sammuu. Vai sammuuko?

Miksi on minäkokemus. Miksei täällä vaella vain jotain liharobotteja? Mikä on tämä subjektiivinen ja outo minuus? Elämän henki sisälläni?

Se on minulle suurin todiste siitä, että henkinen todellisuus on olemassa. Jotain suurempaa kuin vain käsin kosketeltava maailmamme.

Mutta silti en tiedä mitään. Ja on hauskaa vaihdella tulkintatapaa ja katsoa miltä asiat näyttävät siitä toisesta vinkkelistä.

Miksi minä uskon Jumalaan?

Uskoni ON älyllisesti perusteltua. Filosofian pääsykoekirjassa oli joku juttu. Kaivetaanpas. Joku TERMI. Tai teoria.

Teorioiden ja todellisuuden vertaaminen toisiinsa. "Ehdottomien totuuksien etsinnän aika on ohi. Tiedollisen epävarmuuden kanssa on tultava toimeen".

"(Metodologinen) instrumentalismi on tieteenfilosofinen näkemys, jonka mukaan käsitteet ja teoriat ovat hyödyllisiä instrumentteja ja niiden arvoa ihmisille ei mitata sillä, ovatko ne tosia vai epätosia (tai kuvastavatko ne totuutta), vaan sillä kuinka tehokkaasti ne selittävät ja ennustavat ilmiöitä." wikipedia

"Paras teoria jäsentää havainnot paremmin." (Määttä s. 139) "Instrumentalistin kanta avaruuden kaarevuuteen on samanlainen. Ei ole mitään syytä etsiä riippumatonta suoraviivaisuuden kriteeriä. Sellaista ei tarvita, eikä sellista edes ole. Teoriat vain jäsentävät kerätyt havainnot eri tavalla. Suhteellisuusteoria jäsentää havainnot kattavammin ja tehokkaammin, sen selitysvoima on parempi. Tämän vuoksi sitä on pidettävä parempana, ei sen vuoksi, että se olisi todenmukaisempi kuva maailmasta."

Jumala selittää tällä hetkellä kaiken parhaiten. Jumala-teoria ON paras teoria tällä hetkellä. Se jäsentää kerätyt havainnot parhaiten. Se selittää ne kattavimmin ja tehokkaammin. Itse asiassa vaihtoehtoisia teorioita ei oikestaan ole. On vain AUKKOJA.

Tieteen ja empirisimin fanaattisilla kannatajilla on ainoastaan suuri määrä AUKKOJA, joihin heillä ei ole mitään selitystä ja heidän uskontonsa on ODOTTAA jääräpäisesti, USKOA jääräpäisesti ja kärsivällisesti, että tiede ja empiria tulevat aikanaan täyttämään aukot. In the meantime on vain AUKKOJA.

Jumala-teoria selittää KAIKKI aukot. Se siis selittää havainnot kattavammin ja tehokkaammin ja on minusta siksi PALJON parempi teoria ja valinta kuin roikkua kiinni jossain tietede ja empiria ihanteessa.

Mulla ei ole YHTÄÄN syytä, miksi AUKOT olisi parempi asia kuin Jumala. Miksi IHMEESSÄ mieluummin eläisin äärettömän ihmeellisessä todellisuudessa, joka on monelta osin aivan selittämätön ja täynnä ilmiöitä, joiden edessä tiede on ihan avuton, eikä ole mitään takeita, että tiede KOSKAAN tulee näitä aukkoja täyttämään. Evoluutioteorian VAKAVAT puutteet, kuolemanrajakokemukset, tietoisuus, kvanttifysiikka ja havaitsijan ongelma, ihmisten kokemukset uskosta ja Jumalasta, luonnon ja ympäröivän todellisuuden sanoinkuvaamaton ihmeellisyys ja monimutkaisuus, joka muka perustuisi SATTUMALLE tai muulle yhtä AIVOTTOMALLE kasalle yhteensattumia tai luonnonvalinnalle tms aivan älytöntä skeidaa.....

Jumala-teoria ratkaisee JOKAISEN aukon. Se selittää kaiken. Ja vieläpä HELVETIN hyvin. Ihmisten pitäisi lukea amit goswamin god is not dead, koska siinä perustellaan kvanttifysiikan pohjalta Jumalan olemassaoloa ja myös kvanttifysiikka on ajautumassa umpikujiin, joihin Jumala tuo ratkaisun.

Mitä pidemmälle tieteet kehittyvät, sitä lähemmäs Jumalaa ne tulevat. Ne ajautuvat umpikujiin, joihin EI OLE muuta ratkaisua kuin Jumala. Tähän hyvä kirja on Lee Strobelin Case for Creator.

Jumalaa ei koskaan saada mikroskoopin alle. Ihminen EI VOI havainnoida Jumalaa empriisesti. Koskaan. IKINÄ. Ainoa tapa todistaa Jumalan olemassaolo on LOGIIKKA. Se, että KAIKKI olemassaoleva tieto, havainnot tukevat Jumala-teoriaa enemmän kuin mitään muuta teoriaa ja että jumala-teori SELITTÄÄ kaikki aukot ja vieläpä helvetin loogisesti hyvin ja uskottavasti (paitsi jääräpäisille empiristeille). Ehkä voisi sanoa, että Jumala on rationaalinen ei empiirinen vastaus.

Kun tieteet, joka ikinen tiede, kehittyy pisteeseen, jossa edessä on vain aukkoja, joit ei kerta kaikkiaan voida selittää muulla kuin Jumalalla... Mitä se tarkoittaa?

Minusta Jumalan olemassaolo on silloin todistettu. Koska Jumalaa EI VOI havainnoida suoraan ja empiirisesti. On vain aihetodisteita. On palapeli, joka rakentuu Jumalan, puuttuvan palan ympärille, mutta KAIKKI PALAT viittaavat Jumalaan ja tukevat Jumala-teoriaa.

Eli ei. Minulla ei ole YHTÄÄN syytä ajatella, että Jumalaa ei olemassa. Ei ensimmäistäkään. Pidän koko ajatusta järjettömänä. Se on vain nykyajan empirismi-fanaatikoiden pakkomielle. Takertua empiriaan.

Empiria my ass. Olen rationalisti ja idealisti ja intuitivisti ja loogisisti. Mitä tahansa mutta empiria on vain yksi väline, ei mikään helvetin kuningas.
Kaikkien elämässäni keräämien todisteiden, tiedon ja havaintojen alossa Jumala-teoria ON ylivoimaisesti paras teoria, koska se selittää todellisuuden, tehdyt havainnot, tieteelliset aukot (kuten evoluutioteoria, kvanttifysiikka jne) jne.

Ja siihen päälle kun lisätään vielä se, että mitä enemmän olen alkanut uskoa, sitä paremmaksi elämäni muuttuu. Mitä totaalisemmin uskallan heittäytyä siihen uskoon ja antaa sen ohjata elämäni, sitä paremmin kaikki menee. Se on viimeinen, subjektiivinen todiste minulle.

Minulle, kaikkien yllä esiteltyjen rationaalisten perusteluiden lisäksi, Jumala TUNTUU todelliselta saan viestejä, koen sen puhuvan minulle intuition kautta ja tunnen saavani ohjausta, johon luotan joka päivä enemmän.

Miksi en uskoisi Jumalaan?

En ole koskaan löytänyt moiselle järjettömyydelle mitään hyviä perusteluita. Joten Jumala-teoria on minun valintani.

Ihmislajin ylimielisyydestä

Olen käsittänyt, että ateistit ovat valinneet olla uskomatta Jumalaan, koska Jumalasta ei ole olemassa empiirisiä todisteita. Kuitenkaan Jumalan olemassaolottomuudestakaan ei ole empiirisiä todisteita. Tämän vuoksi, ainakin näillä perusteilla valittu, ateistinen kanta on järjetön. Näillä perusteilla pitäisi päätyä agnostisismiin. Agnostisimi onkin varsin kunnioitettava näkökanta, jota myös itse kannatan joskin teismiin kallistuneena agnostikkona. Pohjimmiltani olen kuitenkin sitä mieltä, ettemme voi koskaan tietää mitään varmasti. Erehtymisen mahdollisuus on aina olemassa. Vaikka olen valinnut uskoa Jumalaan, tiedän, että kyse ei ole tiedosta. Olen siis sekä agnostikko että teisti.

Minä henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että todellisuuskäsityksen rajaaminen empiristisin perustein on ahdasmielistä. Jos ajattelemme, että olemassa on vain sitä, minkä voimme nähdä, maistaa ja haistaa, jota voimme tutkia tieteellisillä menetelmillämme ja tehdä siitä konkreettisia havaintoja vähintäänkin jonkinlaisten tutkimusvälineiden avulla (kuten alkeishiukkasista), eikö tämä ole ylimielistä? Eikö ihminen tällöin aseta itsensä maailmankaikkeuden kruunuksi?

Perustelen: Jos oletamme, että ihminen ei ole korkein mahdollinen elämänmuoto, meille pitäisi olla itsestäänselvää, että on asioita, joita emme voi tutkia rajallisen järkemme ja tieteemme keinoin. Kuvittelemmeko tosiaan, että kaikki minä on olemassa, on ihmisjärjen ja havaintokyvyn ulottuvilla? Se on ylimielisyyttä jos mikä. "Minä, ihminen, kykenen järkeni ja tieteeni avulla tutkimaan kaikkea mikä on olemassa".

Jos pohdimme sitä, että ihminen havaitsee todellisuuden oman käsitejärjestelmänsä kautta, oman mielensä ja aistijärjestelmiensä kautta, pääsemme siihen kiehtovaan tosiasiaan, ettei meillä ole eikä koskaan tule olemaan mitään "Jumalan näkökulmaa" todellisuuteen vaan voimme havaita todellisuudesta vain sellaisia asioita, joiden havaitsemiseen meille on suotu aistimisvälineet. Mistä ihmeestä voimme tietää, mitä kaikkea jää tämän rajallisen fyysisen koneistomme havaintokyvyn ulottumattomiin? Emme mistään.

Meillä on ihmisen näkökulma todellisuuteen. Rajallinen. Ja tulkittu.

Ja kuvittelemmekko tosiaan järkemme olevan niin ylivertainen, että vaikka fyysinen olemuksemme jo asettaa rajat sille, mitä voimme havaita, pystyisimme selittämään järkemme avulla ja tieteen avulla kaiken mitä on olemassa?

Voisimmeko olettaa, että on olemassa asioita, jotka

1. jäävät rajallisen fyysisen olemuksemme havaitsemiskykyjen ulottumattomiin 
2. ylittävät järkemme ja käsityskykymme rajat?

Minusta olisi varsin älykästä olettaa näin, sillä muutoin päädymme kantaan, jossa taas kerran, ihminen asetetaan jonnekin jalustalle luomakunnan herraksi; ihmisen ylimielisyyteen lajiaan kohtaan.

Eikö maailmankaikkeudessa todella ole ihmistä suurempia asioita?

Minusta on järkevämpää olettaa, että on kuin olettaa, että ei ole.

Vaikka asiasta ei saada empiiristä ja tieteellisesti todistettavaa tietoa. Ei tietenkään saada, koska meitä korkeammat elämänmuodot helposti ovat

1. sellaisia, ettemme pysty aistijärjestelmillämme niitä havaitsemaan
2. ylittävät järkemme/käsityskykymme rajat

Silti, jos oletetaan, että tällaisia korkeampia elämänmuotoja on olemassa, täällä, joukossamme, lähellä, ei vain kaukaisilla planeetoilla, näiden olentojen olemassaolo vaikuttaa meihin. Siitä syntyy jälkiä. Viitteitä, jonkin muun olemassaolosta.

Jos nyt puhutaan Jumalasta, entä jos Jumala on yksinkertaisesti vain tällainen ihmistä korkeampi elämänmuoto?

Kuka sanoo, ettei tällaisia Jumalia voisi maailmankaikkeuden loputtomuudessa olla useampiakin. Tai tarvitseeko niitä olla. Entä jos Jumala on maailmankaikkeus?

Tässä kohtaa loppuu ihmisen käsityskyky. Emme koskaan saa tietää noin suuria asioita. Ne on meiltä iäksi salattu.

Tietysti on niitä, jotka valitsevat, Wittgensteinin sanoin, vaikenemisen. "Siitä mistä ei voi puhua, on syytä vaieta". Toisin sanoen jäljelle jäävät agnostikot, jotka eivät ota kantaa asioihin, jotka jäävät käsityskykymme ulkopuolelle.

Minä olen sellaiseen kantaan liian utelias. Haluan yrittää saada selvää tuosta ihmisen ylittävästä todellisuudesta kaiken sen, minkä voin. Yritän tutkia niitä jälkiä, jotka korkeammat elämänmuodot jättävät. Ja ei, tällainen tieto ei ole yleensä järin empiiristä tai tieteellisestä todennettavaa. Entä sitten? Ketä kiinnostaa. Ei minua ainakaan. Ehkä en voi todistaa mitään teorioistani kenellekään, mutta tarvitseeko minun edes? Voin kertoa niistä, ja ihmiset voivat kiinnotua niistä tai olla kiinnostumatta. Aivan sama. Jokainen konstruoikooon oman käsityksensä todellisuudesta.

Kuolemanrajakokemukset

Olen siirtynyt agnostikosta teistiksi. Tulen aina keikkumaan noiden kahden välisellä rajalla, sillä viime kädessä en usko, että voimme tietää mitään, mutta tästä huolimatta uskon tietäväni, että Jumala on olemassa.

Siirtymiseni sinetöi kirja. Bernard Jacobyn Tie tuolle puolen – Miltä kuoleminen tuntuu on kirja, joka voi mullistaa elämän. Jacoby on tutkinut 30 vuotta kuolemaa ja kuolemanrajakokemuksia. Kuolemanrajakokemukset todistavat miltei tieteellisesti, että Jumala ON todellinen ja että kuoleman jälkeen tietoisuutemme (sielumme) jatkaa elämää.

Bernard Jacoby

Bernard Jacobyn haastattelu niille, jotka haluavat perehtyä tarkemmin kirjan kirjoittajaan.




Kuolemanrajakokemuksia (near-death experiences) tutkitaan nykyään tieteellisesti, ja käynnissä on mm. mielenkiintoinen AWARE-tutkimus, jossa selvitetään ihmismielen, tietoisuuden ja aivojen suhdetta toisiinsa. Sydänpysähdyksen kokeneista potilaista osa kertoo toivuttuaan irtaantuneensa ruumistaan ja kertoo nähneensä ja kuulleensa toimenpidehuoneessa olevia asioita tänä aikana. Tutkimuksessa kätketään toimenpidehuoneeseen merkkejä (esimerkiksi valkoinen paperi, jossa on iso punainen rasti) esimerkiksi korkeiden kaappien päälle, jotta voidaan selvittää, näkevätkö potilaat sydänpysähdyksen aikana nuo merkit (vaikka sen ei fysiologisesti pitäisi olla mahdollista).

Suhteeni Jumalaan

Etsikkoaikani alkoi, kun olin 18 ja suuressa kriisissä. Silloin aloin etsiä Jumalaa. Sukuni on etenkin äidin puolelta varsin kristillistä, mutta olin itse tuntenut lapsesta asti pelkkää vastenmielisyyttä asiaa kohtaan. 18-vuotiaana aloin kuitenkin kaivata Jumalaa.

Jossain vaiheessa yritin puristaa itseni väksini instituutiokristinuskon sisään, mutta se tuntui todella pahalta ja väärältä. Se tuntui siltä, että yritin pakottaa itseni uskomaan muiden ihmisten mielipiteisiin, lakata ajattelemasta itse ja aivopestä itseni. Siihen tilaan jääminen olisi pilannut elämäni. Silloin totesin, että on väärin pelotella ihmisiä helvetillä. Helvetillä pelotteleminen tekee ihmisistä orjia. Totesin, ettei moinen pelotteleminen voi olla lähtöisin Jumalasta. Se on ilmiselvästi peri-inhimillinen kiristämisyritys, ja osa kristinuskon instituutiota. Vapautin itseni tuosta pelosta ja päätin seurata Jumalaa RAKKAUDEN enkä pelon tähden.

Uskon, että Jumala on rakkaus. Jumala = rakkaus. Nuo kaksi sanaa ovat synonyymejä.

Siellä, missä vallitsee rakkaus ja rakkaus ohjaa elämää, on Jumala. Jumala tuli Jeesuksen kautta puhumaan meille, mutta ihmiset ovat satojen ja tuhansien vuosien aikana vääristäneet koko jutun instituutioksi ja tehneet seurakunnasta organisaation – alunperinhän seurakunta tarkoitti yksinkertaisesti Jeesukseen uskovien ihmisten joukkoa, joka tapasi toisiaan säännöllisesti. Mutta ei Jumala tuollaista halunnut ihmisten tekevän. Instituutioita ja organisaatioita. Jumala lähetti Jeesuksen tänne kertomaan rakkaudesta. Ohjaamaan meitä oikealle tielle. Ja kenties kuolemaan syntiemme tähden eli Jeesuksen ristinkuoleman kautta meille annettiin anteeksi se, että olemme syntisiä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, ettei meidän tarvitse pelätä joutuvamme kuolinpäivänämme tuomiolle pahoista teoistamme. Olemme jo saaneet ne anteeksi. Ihminen ei pysty olemaan synnitön ja nuhteeton. Olemme aina mätiä. Silloinkin, kun teemme parhaamme. Sitä tarkoittaa perisynti.

Tärkeintä on elää rakkaudessa. Antaa rakkauden ohjata elämäänsä.

Jeesuksesta kerron vielä sen verran, että monen vuoden ajan Jeesuksen käsite jäi minulle vieraaksi, jopa välttelin sitä. Sitten käteeni osui kirja Tapaus Kristus. Suosittelen sitä. Sen on kirjoittanut Yhdysvaltalainen Yalen yliopistossa lakia ja journalismia opiskellut Lee Strobel. Lee oli alunperin ateisti, mutta kun hänen vaimonsa tuli uskoon, hän huomasi tässä tapahtuvan paljon positiivisia muutoksia ja kiinnostui asiasta. Hän suhtautui Jeesukseen kuitenkin epäilevästi ja lähti selvittämään "tapaus Kristusta" kuin rikosoikeudellista tapausta todistusaineiston pohjalta. Hän kävi tapaamassa evankeelisia, korkeastioppineita asiantuntijoita ja kirja pohjautuu Leen tekemiin haastatteluihin. Kohta kohdalta hän käy läpi tapaus kristuksen ja tutkii, löytyykö Kristuksen olemassaolon puolesta mitään uskottavia todisteita. Ja niin käy, että matkansa päätteeksi, Leelle ei jää muuta vaihtoehtoa kuin – USKOA. Ja täytyy sanoa, että argumentointi oli todella pätevää ja kirjan luettuaan ainoa syy, miksi ei uskoisi Jeesukseen, on se, ettei halua uskoa yliluonnollisiin kertomuksiin. Todisteet Jeesuksen olemassaolon puolesta ovat varsin kiistattomat.

Kristinusko on vääristynyt kaavamiseksi vankilaksi. Kristityt ovat antaneet kahlita itsensä pelolla, mutta minä kieltäydyn pelon kahleista. Uskalsin astua ulos kaavamaisesta instituutiouskosta, sillä pelko on rakkauden vastakohta eikä siis peräisin Jumalasta. Pelko on Saatanasta. Eli rakkauden vastakohta. Hyvän vastakohta. Sen, jota meidän pitää kuunnella, vastakohta. Kun rakkaus ohjaa, tietää, että tie on oikea.

Saatana vaikuttaa kristinuskon sisällä. Mikäpä sen pirullisempaa. Juuri kristisnuskon kaavamaisuus ja institutionaalisuus harhauttavat ihmisiä aidosta rakkaudesta ja jumalyhteydestä. Monet, ehkä suuri osa, kristityistä ovat toki oikealla tiellä ja elävät aidossa jumalyhteydessä, rakkauden tiellä, mutta monet harhautuvat opinkappaleiden ja dogmien sokeiksi seuraajiksi ja kuvittelevat sillä pelastuvansa, vaikka elävää uskoa ei ole. En pidä instituutiouskosta. Olen sanoutunut siitä irti.

Jumalaan ei mikään mahti maailmassa saa minua olemaan uskomatta (pidän sitä ainakin erittäin epätodennäköisenä).

Olen testannut uskoani lukemalla ateismista ja sellaisia kirjoja kuin Jumalharha ja perehtynyt ateistien perusteluihin siitä, miksi Jumalaa  ei ole. Minusta ne ovat kaikki naurettavia ja jopa suoranaista idiotismia. Tästä aiheesta voi lukea enemmän tämän blogin jutusta Against ateism.

Olen agnostikko. Minusta emme voi tietää mitään. Voimme valita, mihin uskomme.

Agnostikko

Olen agnostikko henkeen ja vereen.