Ahdistunut kiintymyssuhdetyyli

Sain eilen selville, että mulla on ahdistunut kiintymyssuhdetyyli ja SE on syy siihen, miksei miesten kanssa mistään tule mitään ja miksi sotken aina kaiken täysin tapailuvaiheen alussa enkä pääse 1-2 tapaamista pidemmälle.

If you have an anxious attachment style you may find dating and relationships more difficult than others do. Because you need more reassurance and intimacy, you may feel unsatisfied with dating dynamics which encourage a large amount of self-sufficiency and independence.

"They have an inherent fear of rejection and abandonment. Even a slight hint that something is wrong will activate their attachment system, and once activated they are unable to calm down until they get a clear indication from their partner that the relationship is safe."

Jos on tällainen kiintymyssuhdetyyli, tarvii tosi paljon turvallisuutta ja läheisyyttä. Ei todellakaan pysty kestään ja selviään, jos toinen on etäinen tai tilanne epämääräinen.

Tää ei kieltämättä ole välttämättä kovin viehättävä ominaisuus, mutta mä en pysty sitä nyt muuttaan ja oon valmis hyväksyyn sen osana itseäni ja uskon, että olen rakastettava ihminen siitä huolimatta. Tän asian huomioonottaminen toiselta osapuolelta ei lopulta vaadi kovin hirveästi, joten jos joku oikeasti on kiinnostunut ja haluaa tutustua, hän voi ottaa tämän huomioon ja tehdä oloni riittävän turvalliseksi.

Eräässä artikkelissa annettiin ohjeeksi juuri se, mitä olen itsekin alkanut yhä enemmän miettiä ratkaisuksi. Pitää kertoa HETI, kun tapaa jonkun kivan ja ennen kun aloitetaan tapaileen ja tutustuun, että mulla on tää ja mitkä mun tarpeet on ja miten tää vaikuttaa asioihin. "Know what you need from a partner, and express these needs from the beginning."

Erittäin merkityksellinen kohta artikkelissa oli minulle myös se, jossa sanottiin, että älä esitä etäistä tai vaikeasti tavoiteltavaa. "This approach is incompatible with the anxious relationship style. Anxious partners do become strongly attached to their significant others and want to be close to them. Trying to avoid these very real needs causes stress and worry. Instead, show your feelings in secure ways — let your partner clearly know that you want to be able to rely on them and be close to them. If your partner is put off by this then they likely aren’t the partner for you."
Ahdistuneen kiintymyssuhdetyylin omaavat ei pysty olemaan etäisiä ja vaikeasti tavoiteltavia. Meillä on valtava tarve saada läheisyyttä ja turvallisuutta ja jos yrittää vältellä näitä todellisia tarpeita, siitä seuraa vain stressiä ja ahdistusta. Sen sijaan on hyvä kertoa toiselle, mitä tarvitsee, ja että tarvii läheisyyttä ja turvallisuutta. Jos joku ei pidä sinusta sen takia, hän tuskin on sinua varten.

Sitten on vielä se ikävä asia, että ahdistuneen kiintymyssuhdetyylin omaavat vetävät usein välttelevän tyylin omaavia puoleensa ja yhdistelmä on katastrofi.... Tästä on syytä olla tietoinen ja yrittää pysyä kaukana moisista.

Artikkeleita:

https://aloftyexistence.wordpress.com/2012/01/16/dating-survival-tips-anxious-attachment/
http://justmytype.ca/date-someone-anxious-attachment-style/

Epävakaa persoonallisuushäiriö osa 2: naiset, älkää koskaan leikkikö vaikeasti tavoiteltavaa tai ihastuko renttuihin

En usko, että minulla on epävakaata persoonallisuushäiriötä. Siinä on kyse eräänlaisesta "haavoittunut eläin" -syndroomasta, jossa syvät pelot, voimakkaat tunteet ja epävarmuus laukaisevat sekopäistä käytöstä. Minulla on ajoittain taipumusta tällaiseen, mutta vain ajoittain ja varsin spesifeissä tilanteissa, ja näissäkin tilanteisa olen alkanut hahmottaa MIKSI tilttaan täysin ja olen alkanut opetella uusia toimintatapoja. Eli juuri ne tilanteet, joissa olen ihastunut, sisältävät suuria pelkoja - tai ennen oli näin.

Suurin syy tähän oli se, että TÄMÄ TYPERÄ MAAILMA (kulttuuri, media jne.) opettaa etenkin naisille, miten meidän PITÄISI käyttäytyä, jotta miehet kiinnostuvat meistä. Eli lyhyesti: leikkiä vaikeasti tavoiteltavaa. TÄMÄ on sairain, tuhoisin ja kieroutunein opetus, mitä olen koskaan kohdannut. Joten KAIKKI NAISET HUOMATKAA: ÄLKÄÄ LEIKKIKÖ VAIKEASTI TAVOITELTAVIA!!!! Älkää pelatko MITÄÄN pelejä. Olkaa ihan vaan omana itsenänne siinä tutustumistilanteessa.

Mulla siis ne hirveät pelot tuli aina siitä, kun olen luonteeltani hyvin aktiivinen, ulospäinsuuntautunut ja mulle on luontevaa pitää paljon yhteyttä ja viestitellä ja ehdottaa näkemisiä jne. Mutta kulttuuri ja media aivopesivät siihen, että kukaan mies ei KOSKAAN tykkää minusta, jos olen sellainen, ja että mun pitäisi olla jotenkin etäinen ja vaikeasti tavoiteltava. Tästä asetelmasta seurasi se, että yritin koko ajan tukahduttaa omaa persoonaani ja haluani olla yhteydessä jne. Ja aina kun epäonnistuin ja otin yhteyttä, aloin pelätä hirveästi, että tein katastrofaalisen virheen ja se toinen ei enää pidä minusta. Taustalla tässä tietysti oli lisänä minun tuohon aikaan vielä voimakkaat ihmispelot koulukiusaamisesta ym. ikävistä kokemuksista, huono sosiaalinen itsetunto, huono itsetuntemus jne. Joten kaikki tämä yhdistettynä johti sitten siihen, että kun lähetin viestejä, soitin, ehdotin näkemistä, koin, että tein KATASTROFAALISEN virheen ja aloin tuntea epävarmuutta. Ja kun tulen epävarmaksi, tunnen tarvetta saada jotain VAKUUTUKSIA siitä, että kaikki on hyvin, ja sitten alan neuroottisen odotuksen, että koska toinen ottaa yhteyttä ja saan tietää, että kaikki on hyvin. Ja lopulta en ehkä kestä enää vaan otan itse yhteyttä, saadakseni vakuutuksen, mutta se ei toimi, koska otin ITSE YHTEYTTÄ, jolloin koen pahentaneeni tilannetta.

Ja tästä alkoi aina helvetti. Sekosin lopulta ihan totaalisesti.

Ongelmaan on alkanut löytyä, tai on löytynyt, ratkaisu siitä, että en yritä enää olla muuta kuin olen.

Ja siitä etten enää ihastu todella rikkinäisiin, päihdeongelmaisiin, super sitoutumiskammoisiin ja hankaliin tapauksiin.

Kun olen nyt viimeisten 3 vuoden aikana tapaillut miehiä, he ovat olleet kunnollisia, kilttejä ja mukavia ihmisiä, joiden kanssa ei ole ylipäätään tarvinnut tuntea epävarmuutta. Olen oppinut, että voin lähetellä viestejä kun haluan, ja toinen vastaa aika nopeasti jotain. Olen myös saanut positiivista palautetta siitä, että EN leiki mitään VAIKEASTI TAVOITELTAVAA, se on tuntunut olevan miehille HELPOTTAVAA. Minulle on sanottu, että on tosi kivaa, kun minun kanssa kaikki sujuu helposti ja luontevasti (ei kuulosta kovin bpd:ltä). En välitä enää siitä, lähetänkö minä aina ekan viestin. Tai monta viestiä. Sen ei ole väliä. Jos toinen SANOO, ettei se pidä viesteistä, yritän olla lähettämättä, koska kunnioitan ihmisiä ja heidän toiveita, mutta suoraan sanottuna en usko, että suhteesta tulee mitään sellaisen ihmisen kanssa, koska MINÄ tykkään viestitellä ja jutella viestien välityksellä aika paljon ja en pysty olemaan oma itseni, jos joudun tukahduttamaan sitä. Onneksi olen tavannut nyt ihmisiä jotka tykkäävät viestitellä kanssani.

Viimeisimmän poikaystäväni kanssa oli tosi kiva, kun en joutunut OLLENKAAN miettimään, paljonko viestittelen. Sain viestitellä niin paljon kuin huvittaa. Toinen vastasi usein vain "ahaa", mutta sekin on ihan kiva. Ja jos en viestitellyt moneen tuntiin, saattoi sieltä toisesta päästä tulla kysymys, että miksi olen hiljaa. Siitä ihmisestä oli kiva lukea juttujani.

Eli enemmänkin tätä bpd-tyyppistä ongelmaa oli joskus parikymppisenä, kun olin vielä epäkypsä ja pelokas ja keskeneräinen JA ihastuin katastrofaalisiin miehiin, jotka kohtelevat naisia epäkunnioittavasti ja huonosti.

Joskus harvoin saattaa nykyäänkin tulla tilanne, jossa parisuhteessa tai tapailemisessa muutun todella epävarmaksi, mikä laukaisee tuon bpd-tyylisen kohtauksen, mutta hyvin harvoin. Pääsääntöisesti tämä tapahtuu tilanteissa, joissa toisesta ei kuulu mitään, en saa siihen yhteyttä JA on tapahtunut jotain, mikä on tehnyt minut jo epävarmaksi. Silloin yleensä tilttaan ja en saa mielenrauhaa ennen kuin saan toisen kiinni. Mutta tämä on nykyään harvinaista, koska kuten sanottu, tapailen kilttejä ja mukava miehiä, jotka ovat yleensä tavoitettavissa.

Tämän lisäksi en ole bpd-tyylinen ihmissuhteissa. Olen kiltti, ystävällinen ja sellainen, jonka kanssa on helppo tulla toimeen (jos on älykäs ja rationaalinen ja keskustelukykyinen ja -haluinen olento).

Epävakaa persoonallisuushäiriö?

Varaan ajan lääkärille. Olen masentunut. Eroaminen parisuhteestani tarkoittaa, että olen menettänyt kaikki toiveeni normaalista elämästä. Se suhde oli minun yritykseni saada normaali elämä ja se epäonnistui. En pysty olemaan normaali. En enää tiedä yhtään, kuka olen tai voin olla tai millaiset asiat elämässä ovat minulle mahdollisia. Olen täysin hukassa.

Haluan myös selvittää, voiko minulla olla epävakaa persoonallisuushäiriö. Sitä epäiltiin, kun olin noin 18, mutta sen ikäiselle ei haluttu tehdä vielä diagnoosia. Netissäkin sanotaan: "BPD is not normally diagnosed in children or adolescents as symptoms that suggest such a diagnosis may resolve as children get older" (http://www.medicalnewstoday.com/articles/9670.php). Suomeksi siis: Bpd-diagnoosia ei yleensä tehdä lapsille ja nuorille, sillä oireet, jotka viittaavat bpd-diagnoosiin, voivat ratketa lapsen kasvaessa." Monella tapaa se sopisi minuun, ja haluan selvittää, onko minulla se koska jos on, se on luultavasti erittäin suuri tekijä siinä, miksi mistään ei tule mitään.

Epävakaa olen ehdottomasti, mutta se voi johtua myös asperger+adhd-oireistosta.

1. Impairments in self functioning (a or b): (häiriöt minuudessa/minän toiminnassa)

a. Identity: Markedly impoverished, poorly developed, or unstable self-image, often associated with excessive self criticism; chronic feelings of emptiness; dissociative states under stress.
b. Self-direction: Instability in goals, aspirations, values, or career plans

a. Identiteetti: köyhä, huonosti kehittynyt tai epävakaa minäkuva, johon liittyy usein yletöntä itsekriittisyyttä; kroonisia tyhjyyden tnteita; dissosiatiivisia tiloja stressaantuneena.
b. Itseohjautuvuus: tavoitteiden, pyrkimysten, arvojen ja urasuunnitelmien epävakaus

No, tunnen hyvin itseni kyllä, MUTTA minun mielipiteet vaihtuvat taukoamatta, en osaa oikein koskaan sanoa mitä mieltä olen jostain asiasta, tai sitten olen jotain mieltä ja seuraavana päivänä toista mieltä. Olen alkanut kyllästyä tähän ja ikuiseen päättämättömyyteen myös. Jotenkin kaikki vaihtoehdot ja näkökulmat tuntuvat mahdollisilta, ja en pysty valitsemaan tai sitten vaihtelen valintaa.

Mutta kyllä niitä pysyviäkin aspekteja on. Olen aina halunnut yliopistoon ja nyt olen siellä ja aion jotenkin sitkeästi ponnistella sen läpi. Mutta siitä, mitä tekisin työkseni, minulla ei ole mitään käsitystä.

Ja tyhjyyden tunne on vakava ongelma, jota olen paikannut olemalla parisuhteissa, koska kun olen suhteessa, en tunne tuota tyhjyyttä, ja olen ihan tietoisesti pysynyt suhteissa vain siksi, että pelkään kuollakseni yksin olemista ja tuota tyhjyyttä, joka sitten palaa, koska sen kanssa ei voi elää.  Se tekee itsetuhoiseksi.

Ihmissuhteissa olen kykenemätön sitoutumaan. Ja lähtemään. Joten olen vähän väliä eroamassa, ja sitten en kuitenkaan eroa. Teen niin aina ja se on kamalaa kaikille osapuolille. Tai siis tämä koskee parisuhteita. Ystävyyssuhteita ei niinkään ainakaan nyt enää vanhempana. Mutta helposti, JOS tulee ongelmia ja riitaa, ajattelen, että pitäisi poistaa koko ihminen elämästä. Sillä tavalla näen asiat mustavalkoisesti, että joko näen ihmisissä vain hyvää tai jos ne loukkaavat minua, en pysty näkemään enää mitään hyvää, kun tunnen vain kaikkia negatiivisia tunteita ja ne määrittävät kaiken. En osaa yhdistää ihmiseen hyvää ja pahaa.

Mutta en kovin paljon riitele ja loukkaannu asioista. Riippuu tosin ihmisestä.

a. Emotional liability: Unstable emotional experiences and frequent mood changes; emotions that are easily aroused, intense, and/or out of proportion to events and circumstances.

No toi kyllä pitää paikkansa.


Hmmm.

Mutta toisaalta en tiedä, kun vaikka olen monella tapaa epävakaa, en käyttäydy kyllä juuri koskaan niin hullusti kuin mitä olen ymmärtänyt että borderline on. Esim. viimeisin yli 2 vuotta kestänyt parisuhde oli hyvin rauhallinen ja ei riidelty koskaan. Minulla ei ole itsellä tarvetta haastaa riitaa, olen hyvin kiltti ja iloinen ja ystävällinen (mikä ei vastaa epävakaata persoonallisuushäiriötä), mutta jos joku TOINEN aloittaa vihamielisen tai välinpitämättömän käytöksen, tulen todella vihaiseksi. Tosin vihaisenakin yritän aina ensin keskustella rationaalisesti asioista ja selvittää niitä puhumalla.

Enemmänkin minusta satunnaiset kohtaukset, joissa heitän astioita seinään tms. liittyvät aspergerin meltdowneihin eli olen ylikuormittunut ja kapasiteetti aivoissa loppuu täysin, niin sitten lentää. Aika harvinaista kyllä. Ehkä kerran vuodessa kahdessa.

Pahinta on ollut aina se, jos joku, johon olen ihastunut, alkaa kohdella välinpitämättömästi. Silloin olen kyllä oppikirjesimerkki borderlinesta. Muutun aivan hulluksi ja lähetän satamiljoonaa viestiä ja hajotan puhelimia ja sim-kortteja etten voisi lähettää enää mitään jne. Mutta tuskin kyse on borderlinesta silloin, jos tällaista käytöstä on VAIN hyvin spesifeissä tilanteissa. Tällöinkin kyse on minusta enemmän siitä, että olen asperger + adhd ja hsp eli tunteet ovat HYVIN voimakkaita, olen impulsiivinen ja intensiivinen ja taustalla jonkinasteisia traumoja ja vaikeutta luottaa ihmisiin ja siis pelkoja, ja sitten se, että en KESTÄ sitä jos ihmiset käyttäytyy huonosti, koska se on EPÄRATIONAALISTA. Mulle olisi ihan ok, jos joku ei tykkää musta ja SANOO SEN suoraan. Ok. Se on selkeää. Mutta en osaa käsitellä... Outoa käytöstä. En tiedä. Tässä nimenomaisessa asiassa ja kohdassa olen hullu.

En tiedä. En tiedä. Ehkä olen vaan intensiivinen yliherkkä asperger adhd.

Ja ehkä parisuhteissa olen ollut epävakaa, koska olen aidosti kokenut, että minun ei kuulu olla siinä suhteessa, mutta en ole uskaltanut lähteä, koska 1) pelkään tyhjyyttä 2) pelkään että jään yksin 3) pelkään etten pysty sitoutumaan 4) pelkään miljoonia asioita. Ja siitä seuraa sitten se, että sitoudun sitkeästi, vaikka pitäisi lähteä, mutta sitoutumiseni on huonoa koska vähän väliä puhun lähtemisestä vaikken tee sitä.

Olen täysin pihalla. Kuka olen. Mikä minulle on mahdollista. Miten. Koska. Missä. Kenen kanssa. Hä?

Ei HAJUAKAAN. Mistään.

Quitting SSRI

Olisiko tullut aika lopettaa lääkitys?

" It has been suggested that several SSRI medications deplete 40-60% of the serotonin receptors in the brain.  It is also reported that receptors in the liver, kidneys, and colon are also damaged by SSRIs." (Neurotransmitter repletion)

Yle Areenalta tuli eilen dokumentti MOT: Masentavat lääkkeet. Siinä puhutaan masennuslääkkeiden pitkäaiakisen käytön vaaroista. En ole vielä katsonut sitä, mutta aiheen esiin nostaminen jo sai miettimään taas lopettamista.

Kohta olen syönyt Cipralexia 5 vuotta. Olen jo kauan haaveillut lopettamisesta, haluaisin tietää, pärjäisinkö jo ilman, olenko eheytynyt niin, että pärjään ilman lääkkeitä. Lopetuksen ongelmana on vieroitusoireet. Joskus yritin lopettaa ja pilkoin tabletin 4 osaan ja yritin syödä joka päivä vain 3/4 tabletin. Ei auttanut. HIRVEÄT vieroitusoireet. Niin järkyttäviä, hallitsemattomia tunteita, että meinasin yhdessä päivässä antaa kissat pois, irtisanoutua töistä ja erota poikaystävästä... Ei hyvä.

Kuitenkin tuolla epäonnistuneella kerralla huomasin, että kun vieroitusoireet iskivät, kokonaisen lääkkeen ottaminen vei ne muutamassa tunnissa pois. Tästä keksin, että hivutan itseni TODELLA hitaasti eroon niistä lääkkeistä siten, että otan joka toinen päivä kokonaisen ja joka toinen päivä 3/4 tabletin. Jatkan tätä ainakin kuukauden.

En ole varma, miten jatkan tämän ensimmäisen vaiheen jälkeen. Joko otan sitten joka toinen päivä 1/2 tabletin ja joka toinen päivä kokonaisen TAI alan ottaa joka päivä sen 3/4 tabletin. Ehkä jälkimmäinen. Kun onnistun siinä, olen hivuttanut annosta jo pysyvästi vähän alaspäin!!! Ja tämän jälkeen alan hivuttautua kohti puolikasta.

Hidas prosessi.

Aloitan heti. Alan tukea tätä prosessia ostamalla trytofaanivalmistetta ja ahtamalla ruokavalioni täyteen serotoniinipitoisia tuotteita.

"Hyvä esimerkki ravinnon ja aivojen yhteispelistä on hermovälittäjäaine serotoniini. Sen tuotantoa ja erittymistä on mahdollista muuttaa ateriavalinnoilla." (Syö aivosi virkeiksi)

Hyviä artikkeleita:

Phases of SSRI Withdrawal
Neurotransmitter Depletion
Syö aivosi virkeiksi

Kaipaan vakautta

Miesihmiseni on turvallinen. Se edustaa minun vastakohtaani tietyillä elämän ulottuvuuksilla. Se on siisteysfanaatikko. Se ei kestä lainkaan epäsiisteyttä ja sen kotona on toooooosi siistiä. Ja se on tasapainoinen ja vakaa ja huolehtii työ- ja raha-asioista. Ja minulle tulee sellaisesta hyvin turvallinen olo, koska olen itse järkyttävä KAAOS. Kaikki vain leviää ja kaikki on sotkussa ja KAAOKSESSA. En pidä siitä, mutta typerät aivoni vain luovat kaaosta. Kaaosaivot. Olen epävakaa, ailahtelevainen, huono stressinsietokyky, yliherkkä, kaoottinen, uupuva, pyörremyrskyn silmä. Kaipaan mieheni tuomaa vakautta. Tarvitsen sitä elämääni. Tarvitsen jonkun, joka pitää minut turvassa ja tuo elämääni järjestystä ja vakautta. Joka vetää minua siihen suuntaan.

Haluaisin siistin kodin. Haluaisin kivan, valoisan, viihtyisän ja siistin kodin. En usko, että koskaan pystyn siihen yksin. Tarvitsen apua, että se olisi mahdollista.

En halua elää kenenkään rahoilla, mutta en tiedä, pystynkö koskaan käymään normaalisti töissä. En vielä tiedä. Jos pääsen nyt yliopistoon ja joskus valmistun, voin jonain päivänä vielä kokeilla asiaa. En tiedä, miten siinä käy. Mutta tuntuu turvalliselta, jos toinen meistä pystyy huolehtimaan noista asioista ihan varmasti. Silloin tiedän, etten huku. Teen parhaani ja yritän ansaita rahaa parhaan kykyni mukaan. Yritän pysyä pinnalla. Mutta tarvitsen tässäkin apua. Vähintään turvallisuudentunnetta, jonka minulle tuo se, kun toinen pysyy varmasti pinnalla, silloin tiedän, ettei minuakaan jätetä hukkumaan.

Haluan vakautta. Haluan säännöllisyyttä, itsekuria, terveellisiä elämäntapoja, kohtuullisen toimeentulon, siistin kodin... En hyväksy sitä, että mieleni on kaaos ja pyörremyrsky, hallitsematon sekamelska. Vaikka se on. Mutta minä en hyväksy sitä. Koska en halua kaaosta. Haluan vakautta. Haluan turvalliset, vakaat puitteet elämälle. Mutta myös nauttia luovuudestani ja innostuksestani ja hulluudestani. Haluan kaiken. Voinko saada mieleni kesytetyksi? Hallintaan? Tuleeko minusta koskaan muuta kuin tämä loputon sekamelska?

Huokaus.

Onneksi minulla on ihmiseni. Se on ankkuri, joka pitää tämän sekopäisyyden meressä heittelehtivän laivan paikoillaan.

En tiedä.

En tiedä, mitä en tiedä.

Elämäni on ikuista taistelua itseäni vastaan.

Kuka voittaa?

Minä? Vai se toinen, joka en ole minä, mutta on. Otsalohkot vai limbinen järjestelmä? ADHD vai minä?

Väsymys.

Taistelutahto.

En voi luovuttaa.

Epävakautta ja mielialojen heittelyä

Minun piti palata takaisin vanhaan ruokavalioon kokeeksi 2-4 viikoksi, koska minulla on niin outoja mielialojen vaihteluita ja epävakautta, joita ei aiemmin ollut. Saatan siis jonain päivänä kikatella itsekseni kaiken aikaa kuin sekopäinen ja toisena päivänä hautoa itsemurhaa... Tällainen en todellakaan ennen ollut. Ainakaan vuosiin. Mutta... En pysty. Söin aamupalaksi kaurapuuroa mustikoilla ja leivoin Eevin kanssa teeleivän ja söin siitä palan ja minua OKSETTAA. En halua kuvottavia viljoja sisääni. Yööööööööööööööööööööööööööööööööök en. Ja kun asiaa tarkemmin mietin, minusta tuntuu, että ne päivät, kun minulla on itsetuhoinen tai muuten masentunut/ahdistunut ja kamala olotila, seuraavat aina niitä päiviä, jolloin olen sortunut porsastelemaan herkuilla... Viimeksi kun minulla oli "pms"-päivä (jolla nimellä kutsun näitä epämiellyttäviä päiviä), olin edellisenä päivänä ahtanut itseeni valtavan kasan aakkosia. Ja olen eilen ja tänään ollut todella hirveässä kunnossa kaikin tavoin ja toissapäivänä minulla oli ultimaalinen sikailupäivä, ja söin pullia ja lakritsaa ja kaikkea kammottavaa. Eli yksi mahdollisuus on se, että pudotettuani hiilarien ja sokerin määrää ruokavaliossani dramaattisesti entiseen verrattuna, aivoni ja elimistöni ylireagoivat saadessaan yhtäkkiä hirveän sokeri- ja hiilaripläjäyksen. Ja tuloksena on katastrofi.

Jatkan siis taistelua ja ruokavalion hiomista. Pudotan hiilarien määrää entisestään, koska kun laskin kalorilaskurilla (kalorilaskuri.fi) hiilareita oli vieläkin noin 150g pvä, mikä on liikaa, jos syön muuten paleo-tyyppisesti ja rasvaa on kuitenkin ruokavaliossa paljon. Sitten tulee paksuksi. Tavoite saada hiilarit alle 100g pvä. Liityin tänään tuohon palveluun maksulliseksi jäseneksi, koska se on kätevä apuväline, jonka avulla voi tarkasti seurata paljonko päivän aikana saa mitäkin ravintoaineita. Se on oleellinen nyt, kun hion ruokavaliotani, että tiedän oiekasti, mitä olen tekemässä. Minulle tuli esimerkiksi ihan yllätyksenä, että ne pari riisikakkua päivässä nostaa hiilareiden määrää yllättävän paljon... Sain hiilarit hyvälle mallille, kun tiputin laskurilla 2 palaa riisikakkua, yhden hapankorpun ja typerät suklaanpalat pois sen päivän syömisistä.

Ja jos porsastelu tietää totaalista mielialan romahdusta seuraavalle päivälle, niin se ehkä motivoi lopettamaan porsastelun. Porsasteluun taas johtaa useimmiten huonosti nukuttu yö eli väsymys. Joten unesta huolehtiminen on avainasemassa. Pieni herkuttelu toki kuuluu elämään. Yritän ensimmäistä kertaa elämässäni rajoittaa herkuttelun "karkkipäivään", joita voisi olla ehkä 2 viikossa (kun ennen niitä oli ainakin 5), ja silloinkaan ei tarvi porsastella vaan kehittää jotain, mikä ei posauta sokererita ja hiilareita heti kattoon.

Jatkan siis valitsemallani tiellä.

By the way, en oiekastaan noudata paleoruokavaliota, koska siinä myös maitotuotteet jätetään pois. Mutta kuitenkin sen suuntaista. En myöskään karppaa. Vaikka ruokavalioni onkin vähähiilihydraattinen (tai siihen pyrkivä). Ehkä oikea termivalinta on siis yksinkertaisesti vähähiilihydraattinen ruokavalio.