ADHD ja tunneohjautuvuus

Minulla on uusi hypoteesi AD(H)D:sta. Voisiko olla niin, että ADD/ADHD:ssa olisi pohjimmiltaan kyse tunneohjautuvuudesta?

Olen vuosien aikana moneen otteeseen todennut kiroten, että tunteet hallitsevat elämääni.

Vuonna 2007 kirjoitin ystävälleni aiheesta kirjeen oivallettuani, että yksi tärkeimmistä asioista elämässä on tunteiden hallinta.

Onnellisuuden avain on tunteiden hallinnassa. TUNTEIDEN HALLINTA. Ime tuo lause. Ime. Se on erittäin tärkeää.  

Ihmisessä asuu jokin ruma olento nimeltä TUNNE. Se en ole MINÄ, koska TUNNE ohjaa elämääni, elämäni ei ole sellaista kuin MINÄ haluan. Olen alkanut vihata tunteita. Minä tapan ne. Tai sen olion. No ei. Mutta kuristan sen. Hakkaan sitä. Tungen sen jonnekin pieneksi läjäksi. Astun sen päälle. Hypin siinä. Sanon sille, että "S*****a, pidä naamas kiinni apina ja mene nukkumaan!" 

Ni. V***n tunteet. En ole enää niiden ystävä. Ne on huijanneet minua koko elämäni. ’Uskokaa minua, uskokaa minua. Minä tiedän mikä sinulle on hyväksi. Minä olen oikeassa. Kuuntele minua!’ Paskat. Tunteet on paskaan. Laitan ne henkariin.

...Se on valheellinen. Se mitä se sanoo, on yleensä väärin. Jos sitä tottelee, menettää elämänsä hallinnan ja muuttuu tahdottomaksi, heikoksi orjaksi, joka kärsii. 

Tunteet ovat kaunis asia. Parhaimmillaan. Mutta ne himoitsevat valtaa ja ovat kurittomia ja tuhmia ja tekevät pahaa, jos vain saavat. Tunteet elävät mielihyväperiaatteella. Ne tavoittelevat aina mielihyvää. Ja mukavuutta. Ja helppoa oloa. Helppoutta. Ne vihaavat uurastusta ja vaivannäköä ja välttelevät niitä parhaansa mukaan. Niitä on helppo uskoa ja tehdä niin kuin ne haluavat. "Ah, tämä tuntuu mukavalta, teen näin". "Pitäisi siivota keittiö, mutta en jaksa." "Voisin mennä lenkille, mutta en jaksa."

Ihminen antaa periksi. Tunne saa vallan. Paradoksaalista kyllä tästä seuraa kärsimystä.

Valitettavasti olen nyt, 6 vuotta myöhemmin, aivan samassa pisteessä... En ole edistynyt mihinkään tunteiden hallinnan suhteen. Tai ehkä hieman, koska pystyn nykyään työskentelemään pitkäjänteisesti ja viemään asioita loppuun. Kyllä, jonkinlaista edistymistä on tapahtunut. Mutta silti painin yhä edelleen saman ongelman kanssa.

Typerintä on, että joudun tekemään tämän saman oivalluksen aina uudestaan. Juuri nyt tämä on taas erittäin ajankohtaista. Elämääni ohjaa kaiken aikaa HUVITUS. Joka ikinen sekunti ja joka ikisen päätöksen ja valinnan kohdalla mietin, mikä minua HUVITTAA. Ajattelen, että voisin mennä lenkille, mutta totean, että minua ei HUVITA. Iltaisin mietin nukkumaan menemistä siltä pohjalta, että HUVITTAAKO minua mennä vielä nukkumaan.

Kirottu HUVITUS.

Yritän OPETTAA itselleni, että minä VOIN tehdä päätöksiä muillakin perusteilla kuin HUVITTAMISELLA. Mutta aivoni eivät jostain syystä millään oikein käsitä sitä. Aivoni eivät ymmärrä, että jotain voi tehdä, vaikka ei siltä tuntuisi. Vaikka ei huvita. Tai että jotain voi jättää tekemättä, vaikka se huvittaisi.

Tänään aloin pohtia, että voisiko itseasiassa olla niin, että ADD/ADHD:ssa olisi pohjimmiltaan kyse tunneohjautuvuudesta. Sillä mitä tunneohjautuvuus saa aikaan? Sen, että ihminen elää mielihyväperiaatteella. Tavoittelee välitöntä mielihyvää ja on kykenemätön lykkäämään sitä. Eikö impulsiivisuus kytkeydy hyvin läheisesti tähän? Ja tarkkaavaisuushäiriö. Jos jokin asia ei huvita, siihen ei kykene keskittymään. Mutta kun jokin asia huvittaa, siihen pystyy keskittymään. Tunteet ohjaavat tarkkaavaisuutta.

Russell Barkley sanoi luennollaan (löytyy YouTubesta), että tarkkaavaisuushäiriö on aivan liian suppea nimitys ja kyse on motivaatiohäiriöstä sekä aikomushäiriöstä. Pathway from thinking to action ei toimi. Tieto, ajatukset ja aikeet eivät muutu toiminnaksi. Ihmiseltä puuttuu kyky motivoida itseään. Jotain pitäisi tehdä, mutta ADD/ADHD-henkilö ei kykene motivoimaan itseään tekemään sitä, jos motivaatiota ei ole. Motivaatio joko on tai ei ole, mutta ADD/ADHD-henkilö ei pysty itse motivoimaan itseään tekemään jotain, mikä ei huvita.

Tunteet ja motivaatio ovat hyvin hyvin kiinteästi yhteydessä toisiinsa. Jos henkilö on täysin tunneohjautuva ja tunteidensa armoilla, tunteet ohjaavat hänen motivaatiotaan. Tällöin kyse no motivaatiohäirisötä, eikä henkilö kykene saamaan aikaiseksi tai suorittamaan sellaisia tehtäviä, jotka eivät häntä HUVITA. 

Eikä tieto muutu toiminnaksi, koska vaikka henkilöllä kuinka olisi listasiitä, mitä hänen pitäisi tehdä, hän ei tee niitä asioita, jos häntä ei huvita. Hän toimii aina tunteidensa pohjalta. Hän on motivoitunut siihen, mikä häntä huvittaa.

Tällainen tunneohjautuvuus on valtava kirous. Jumalaton taakka.

Olisi todella mielenkiintoista tietää, millä tapaa ohjautuneita muut ihmiset ovat. Yksi ystäväni on järkiohjautuva. Hän ei todellakaan mieti, mikä häntä huvittaa, vaan hän tekee päätökset sillä perusteella, mikä on järkevää. Kun pystyisikin...

Uskoisin, että monet neurologisesti normaalit ihmiset eli joilla ei ole aspergeria tai ADD/ADHD:ta, ohjautuvat sosiaalisesti. He ovat konformistisia ja heidän toimintansa on usein tiedostamatonta ja sosiaalisten normien ohjailemaa. He hakevat muiden hyväksyntää, haluavat olla samanlaisia kuin muut, pelkäävät kuollakseen sitä häpeän tunnetta, joka seuraa siitä, kun ei täytä kunnon kansalaisen mittoja... Sosialisaatio. Kasvatus ja ympäristön ohjelmointi ohjaavat suurelta osin heidän valintojaan ja tekojaan.

Vasta kun yksilö saavuttaa henkisessä kehityksessä tason, jossa hän alkaa tulla tietoiseksi tästä ulkoapäin tulleesta ohjelmoinnista ja purkaa sitä, uudelleenohjelmoida itse itseään, paljastuu selkeästi, ohjaako häntä... Mikä? Onko, kuten ystäväni, sellainen, että tultuaan tietoiseksi, voi ohjata valintojaan tämän tietoisuuden pohjalta, järjellä. Vai kuten minä, joka ei saa niitä kirottuja tunteita henkariin, vaikka miten yrittäisi.

En aio luovuttaa. Vaikka aika toivoton taistelu tämä on. Kirotut tunteet.