Kirottu sukupuolisuus

Oikeastaan olisi parasta, jos minulla ei olisi sukupuolta vaan olisin täysin sukupuoleton ja vailla suvunjatkamiseen liittyviä biologisia kytkentöjä. Tämä johtuu seuraavista syistä:


Yhdessä asuminen

Minua ei ole luotu parisuhteeseen eikä varsinkaan asumaan toisen ihmisen kanssa. Olen onnellisin maailmassa ollessani yksin, keskittyessäni vain ja ainoastaan itseeni ja omiin erityisiin kiinnostuksen kohteisiini.

Koti on minulle latautumispaikka. Se on ainoa paikka maailmassa, jossa en menetä energiaa vaan saan sitä. Koska minulla on olematon stressin sietokyky ja olen jatkuvassa ylikuormitusvaarassa, kodin merkitystä minulle ei voi mitenkään liioitella. Sen avulla pysyn hengissä ja toimintakykyisenä.
Jos kotonani on joku muu ihminen minun lisäkseni, minä en lataudu, sillä muut ihmiset kuluttavat energiaani. Näin ollen koti merkitsee minulle ensisijaisesti paikkaa, jossa saan olla yksin.

Emotionaalisesti äärimmäisen intensiivisenä ihmisenä kaikki ideani ja ajatukseni aiheuttavat rajatonta mielihyvää ja niiden täytyy toteutua. Kompromissit ovat epämiellyttäviä. Kompromissi merkitsee aina täydellisestä kokemuksesta, rajattomasta ilosta, luopumista. Satunnaisissa ihmisten välisissä kohtaamisissa vuorovaikutuksen sujuvuuden tuottama ilo kompensoi kompromissien aiheuttaman menetyksen mutta tilanne muuttuu toiseksi jos puhutaan yhteisasumisesta. Haluan sisustaa kotini täsmälleen niinkuin minä itse haluan, koska koti on ensisijaisesti latautumispaikkani, turvasatamani ja ympäristötekijöillä kuten väreillä on ratkaiseva merkitys hyvinvoinnilleni. Jos asunnossa on vääränlaisia värejä, en ehkä pystykään latautumaan. Lisäksi koti on minun oma paikkani. Se on ainoa paikka maailmassa, joka on minun ikiomani ja haluan tehdä siitä itseni näköisen. Se on minulle tärkeää. Saan suurta iloa ja mielihyvää siitä, kun saan sisustaa kotini mieleisekseni. Sen sijaan jos joku toinen asuu kanssani ja alkaa puuttua sisustamiseen, se ei enää ole minun paikkani. Joku on tunkeutunut silloin reviirilleni.

Lisäksi en myöskään äärimmäisen itsenäisenä ja itseohjautuvana ihmisenä pidä lainkaan siitä, että minun täytyy kysellä joltain toiselta, saanko ottaa kissan tai saanko luopua koirasta tai muutetaanko muualle. Haluan elää joka hetki täsmälleen sen mukaan miltä minusta tuntuu. Minun täytyy elää niin, koska silloin olen hyvin onnellinen. Jos taas en elä niin, ylikuormitun ja kadotan toimintakykyni, ehkä jopa henkeni (tätä käsitellään lisää tekstissä Mukavuusalueella pysymisen tärkeys).

Näin ollen minä en ymmärrä, miksi pitäisi asua toisen ihmisen kanssa. Minusta siinä ei ole mitään positiivista. Olen täydellisen itseohjautuva ja itsenäinen olento ja haluan itse päättää kotini sisustuksesta, elämääni koskevista valinnoista ja sen lisäksi haluan omassa kodissani olla yksin paitsi silloin, kun erikseen kutsun sinne jonkun.

Yhdessä asuminen. Yök.


Rakkauselämä...

...on aina aiheuttanut minulle pelkästään valtavaa päänvaivaa. Ennen nykyistä varsin epämiellyttävää suhdettani elämääni hallitsi pakkomielle löytää rakkaus. Se oli ultimaalinen hyperfokukseni. Kaikki energiani, kaikki ajatuksekseni ja koko elämäni meni siihen. Jos minulla ei ole ketään, pääni täyttää visio/ideaali/ajatus rakkaudesta ja se riivaa minua taukoamatta. Näin siis ainakin ennen nykyistä, jo 8 vuotta kestänyttä, suhdettani.

Kun olen tässä nykyisessä varsin epämiellyttävässä suhteessani, se toimii tulppana, joka poistaa pakkomielteisen tarpeeni rakkauden etsimiseen (kirottu intensiivisyys ja kirottu hyperfokus). Minun ei tarvitse etsiä ketään. Kaipaan taustalla rakkautta ja olen tyytymätön suhteeseeni, mutta hyperfokukseni on vapaa suuntautumaan kehittäviin asioihin kuten kääntämiseen. Energiani on vapaana.

Jos lähtisin nykyisestä suhteestani... Mitä jos mun hyperfokukseni imeytyisi taas rakkauden etsintään ja sitten kaikki on pilalla. Ja entä jos en löydä rakkautta ja sitten koko loppuelämäni on sen intensiviistä ja pakkomielteistä etsimistä ja siinä meni hienot projektit ja kaikki mitä minulla olisi voinut olla älyllisellä puolella. KAIKKI.

Ja entä jos löydän rakkauden? Entä jos siitä rakkauden kohteesta tulee hyperfokukseni ja siinä meni sitten TAAS projektit ja kaikki hieno.

Kun olen tässä paskassa suhteessa, hyperfokukseni on vapaa ja voin suuntautua kaikkiin kiehtoviin projekteihin.

Joten niin tai näin, rakkauselämä on aina vain jonkinlainen typerä häiriötekijä elämässäni. Olisin todella onnellinen, jos saisin vain keskittyä projekteihini (ekkoihin eli erityisiin kiinnostuksen kohteisiin) ja asua yksin omassa kodissani (lapseni saa toki asua siellä kanssani) ja päättää yksin kaikista asioistani ja tavata halutessani ihania ystäviäni typerien biologisten tarpeiden häiritsemättä minua. Hmph.

Kirottu sukupuolisuus. Olen sitä mieltä.