Kuolemanrajakokemukset

Olen siirtynyt agnostikosta teistiksi. Tulen aina keikkumaan noiden kahden välisellä rajalla, sillä viime kädessä en usko, että voimme tietää mitään, mutta tästä huolimatta uskon tietäväni, että Jumala on olemassa.

Siirtymiseni sinetöi kirja. Bernard Jacobyn Tie tuolle puolen – Miltä kuoleminen tuntuu on kirja, joka voi mullistaa elämän. Jacoby on tutkinut 30 vuotta kuolemaa ja kuolemanrajakokemuksia. Kuolemanrajakokemukset todistavat miltei tieteellisesti, että Jumala ON todellinen ja että kuoleman jälkeen tietoisuutemme (sielumme) jatkaa elämää.

Bernard Jacoby

Bernard Jacobyn haastattelu niille, jotka haluavat perehtyä tarkemmin kirjan kirjoittajaan.




Kuolemanrajakokemuksia (near-death experiences) tutkitaan nykyään tieteellisesti, ja käynnissä on mm. mielenkiintoinen AWARE-tutkimus, jossa selvitetään ihmismielen, tietoisuuden ja aivojen suhdetta toisiinsa. Sydänpysähdyksen kokeneista potilaista osa kertoo toivuttuaan irtaantuneensa ruumistaan ja kertoo nähneensä ja kuulleensa toimenpidehuoneessa olevia asioita tänä aikana. Tutkimuksessa kätketään toimenpidehuoneeseen merkkejä (esimerkiksi valkoinen paperi, jossa on iso punainen rasti) esimerkiksi korkeiden kaappien päälle, jotta voidaan selvittää, näkevätkö potilaat sydänpysähdyksen aikana nuo merkit (vaikka sen ei fysiologisesti pitäisi olla mahdollista).

Sydänmaailman asukkaat

Olen lukenut äärettömän kiehtovan kirjan, Iris Johanssonin omaelämäkerran, Toinen maailma jonka tunnen - autistin tarina (2008). Iris kasvoi suurperheessä Länsi-Göötanmaalla. Hän oli syntymästään asti syvästi autistinen, "ollessaan kaksitoistavuotias Iris päätti lopulta tulla pois autistisesta, epäkommunikatiivisesta maailmastaan ja ruveta "tavalliseksi". "Iris ei onnistunut tulemaan "tavalliseksi". Mutta hänestä tuli paljon enemmän. Hän on sopeutunut niin hyvin "tavalliseen" elämään, ettei kukaan, joka hänet nykyään tapaa, uskoisi, että hänellä on ollut lapsena noita vaikeita ongelmia."


Kaksi ihmistä, jotka Iris koki lapsuudessaan tärkeiksi, olivat heidän kotonaan asuva, etäinen sukulainen, iäkäs Emma ja lähellä metsässä asuva erakko nimeltä Fil. Heidän kanssaan hän viihtyi ja pääsi aitoon kontaktiin. "He näkivät asiat samalla tavoin kuin minä, me olimme oikeassa maailmassa, ja siksi kykenin kommunikoimaan heidän kanssaan ja olemaan aivan luottavainen heidän seurassaan...Mutta heti kun mukana oli muita ihmisiä, jotka elivät tavallisessa maailmassa, arvojen maailmassa, kouristukset palasivat."

Iris kertoo tavallisesta maailmasta, arvojen maailmasta, ja oikeasta maailmasta, jonka ystäväni nimesi sydänmaailmaksi. Tavallinen maailma, statusmaailma, on täynnä arvoja: joistakin asioista puhuminen on rumaa, ei ole sopivaa kävellä paljain jaloin työpaikalla, pitää pukeutua tietyllä tavalla jne.

"Useimmat ihmiset olivat tässä rajoittuneessa tilassa koko ajan, mutta oli olemassa myös ihmisiä, jotka elivät oikeassa maailmassa mutta jotka siitä huolimatta olivat kiinnostuneita tavallisesta arvojen maailmasta ja halusivat kuulua siihen. He halusivat sitä, koska sillä oli statusta, se laskettiin ja sitä arvostettiin, siellä sai valtaa ja tuli hyväksytyksi. Minulle oli mahdoton ajatus hylätä oikea maailma ja tukehtua arvoasetelmiin ja eristykseen oikeasta todellisuudesta."

Mikä on oikea maalma? Se on maailma, jossa sydän puhuu ja johdattaa. Se on sydämen maailma. Iris tiesi tytön, jolla "oli ihana lauluääni. Tyttö halusi kehittää ääntään, opiskella ja saada ilmaista itseään laulamalla. Aina kun hän puhui laulamisestaan ja toiveistaan, hän oli oikeassa maailmassa. Mutta hänen läheisensä eivät ymmärtäneet hänen haaveitaan vaan kutsuivat niitä "mielikuvituksellisiksi fantasioiksi" ja olivat sitä mieltä, että laulu oli ehkä jotakin, jota hän voisi harrastaa "siinä sivussa". Tärkeintä oli, että hän menisi naimisiin ja hankkisi "kunniallisen ammatin". Lopulta hän itsekin omaksui nämä arvot ja katosi oikeasta maailmasta."

Jo ennen kuin luin tätä, olin tullut siihen tulokseen, että se mikä on autistiselle ihmiselle kaikista tunnusomaisinta (ja kenties myös ADHD-ihmisille?), on heidän syvä tarpeensa elää sisältäpäin. Kuten eräs ystäväni asian ilmaisi: "Meillä on niin vahva sisäinen pakko seurata omaa tietä että muulla ei ole väliä."

Hän kirjoitti myös: "Niille toisille ihmisille on tärkeää ja aitoa se statusmaailma. Se on niille yhtä tärkeä kuin
meille sydänmaailma."

Iris Johansson

Suhteeni Jumalaan

Etsikkoaikani alkoi, kun olin 18 ja suuressa kriisissä. Silloin aloin etsiä Jumalaa. Sukuni on etenkin äidin puolelta varsin kristillistä, mutta olin itse tuntenut lapsesta asti pelkkää vastenmielisyyttä asiaa kohtaan. 18-vuotiaana aloin kuitenkin kaivata Jumalaa.

Jossain vaiheessa yritin puristaa itseni väksini instituutiokristinuskon sisään, mutta se tuntui todella pahalta ja väärältä. Se tuntui siltä, että yritin pakottaa itseni uskomaan muiden ihmisten mielipiteisiin, lakata ajattelemasta itse ja aivopestä itseni. Siihen tilaan jääminen olisi pilannut elämäni. Silloin totesin, että on väärin pelotella ihmisiä helvetillä. Helvetillä pelotteleminen tekee ihmisistä orjia. Totesin, ettei moinen pelotteleminen voi olla lähtöisin Jumalasta. Se on ilmiselvästi peri-inhimillinen kiristämisyritys, ja osa kristinuskon instituutiota. Vapautin itseni tuosta pelosta ja päätin seurata Jumalaa RAKKAUDEN enkä pelon tähden.

Uskon, että Jumala on rakkaus. Jumala = rakkaus. Nuo kaksi sanaa ovat synonyymejä.

Siellä, missä vallitsee rakkaus ja rakkaus ohjaa elämää, on Jumala. Jumala tuli Jeesuksen kautta puhumaan meille, mutta ihmiset ovat satojen ja tuhansien vuosien aikana vääristäneet koko jutun instituutioksi ja tehneet seurakunnasta organisaation – alunperinhän seurakunta tarkoitti yksinkertaisesti Jeesukseen uskovien ihmisten joukkoa, joka tapasi toisiaan säännöllisesti. Mutta ei Jumala tuollaista halunnut ihmisten tekevän. Instituutioita ja organisaatioita. Jumala lähetti Jeesuksen tänne kertomaan rakkaudesta. Ohjaamaan meitä oikealle tielle. Ja kenties kuolemaan syntiemme tähden eli Jeesuksen ristinkuoleman kautta meille annettiin anteeksi se, että olemme syntisiä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, ettei meidän tarvitse pelätä joutuvamme kuolinpäivänämme tuomiolle pahoista teoistamme. Olemme jo saaneet ne anteeksi. Ihminen ei pysty olemaan synnitön ja nuhteeton. Olemme aina mätiä. Silloinkin, kun teemme parhaamme. Sitä tarkoittaa perisynti.

Tärkeintä on elää rakkaudessa. Antaa rakkauden ohjata elämäänsä.

Jeesuksesta kerron vielä sen verran, että monen vuoden ajan Jeesuksen käsite jäi minulle vieraaksi, jopa välttelin sitä. Sitten käteeni osui kirja Tapaus Kristus. Suosittelen sitä. Sen on kirjoittanut Yhdysvaltalainen Yalen yliopistossa lakia ja journalismia opiskellut Lee Strobel. Lee oli alunperin ateisti, mutta kun hänen vaimonsa tuli uskoon, hän huomasi tässä tapahtuvan paljon positiivisia muutoksia ja kiinnostui asiasta. Hän suhtautui Jeesukseen kuitenkin epäilevästi ja lähti selvittämään "tapaus Kristusta" kuin rikosoikeudellista tapausta todistusaineiston pohjalta. Hän kävi tapaamassa evankeelisia, korkeastioppineita asiantuntijoita ja kirja pohjautuu Leen tekemiin haastatteluihin. Kohta kohdalta hän käy läpi tapaus kristuksen ja tutkii, löytyykö Kristuksen olemassaolon puolesta mitään uskottavia todisteita. Ja niin käy, että matkansa päätteeksi, Leelle ei jää muuta vaihtoehtoa kuin – USKOA. Ja täytyy sanoa, että argumentointi oli todella pätevää ja kirjan luettuaan ainoa syy, miksi ei uskoisi Jeesukseen, on se, ettei halua uskoa yliluonnollisiin kertomuksiin. Todisteet Jeesuksen olemassaolon puolesta ovat varsin kiistattomat.

Kristinusko on vääristynyt kaavamiseksi vankilaksi. Kristityt ovat antaneet kahlita itsensä pelolla, mutta minä kieltäydyn pelon kahleista. Uskalsin astua ulos kaavamaisesta instituutiouskosta, sillä pelko on rakkauden vastakohta eikä siis peräisin Jumalasta. Pelko on Saatanasta. Eli rakkauden vastakohta. Hyvän vastakohta. Sen, jota meidän pitää kuunnella, vastakohta. Kun rakkaus ohjaa, tietää, että tie on oikea.

Saatana vaikuttaa kristinuskon sisällä. Mikäpä sen pirullisempaa. Juuri kristisnuskon kaavamaisuus ja institutionaalisuus harhauttavat ihmisiä aidosta rakkaudesta ja jumalyhteydestä. Monet, ehkä suuri osa, kristityistä ovat toki oikealla tiellä ja elävät aidossa jumalyhteydessä, rakkauden tiellä, mutta monet harhautuvat opinkappaleiden ja dogmien sokeiksi seuraajiksi ja kuvittelevat sillä pelastuvansa, vaikka elävää uskoa ei ole. En pidä instituutiouskosta. Olen sanoutunut siitä irti.

Jumalaan ei mikään mahti maailmassa saa minua olemaan uskomatta (pidän sitä ainakin erittäin epätodennäköisenä).

Olen testannut uskoani lukemalla ateismista ja sellaisia kirjoja kuin Jumalharha ja perehtynyt ateistien perusteluihin siitä, miksi Jumalaa  ei ole. Minusta ne ovat kaikki naurettavia ja jopa suoranaista idiotismia. Tästä aiheesta voi lukea enemmän tämän blogin jutusta Against ateism.

Olen agnostikko. Minusta emme voi tietää mitään. Voimme valita, mihin uskomme.

Against ateism

Lueskelin Bagginin ohuen teoksen nimeltä Ateismi - lyhyt johdanto. Se sattui eteeni kirjastossa ja halusin perehtyä kyseisen käsitteen sisältöön. Minä en siis todellakaan ole ateisti enkä toivottavasti koskaan tule olemaan.

Ateisti, lyhyesti sanottuna, ei siis usko Jumalan tai minkään muunkaan yliluonnollisen asian (keijut, aaveet tai vaikkapa telepatia) olemassaoloon. Ateistit ovat naturalisteja eli he uskovat, että on olemassa vain luonnollinen maailma. Ateistit kuitenkin (ainakin pääsääntöisesti) uskovat sellaisten ei-fysikaalisten asioiden olemassaoloon kuin tunteet ja mieli ja ajatukset. (Baggini, 2003.)

Olen joskus myös tutkaillut Dawkinsin teosta Jumalharha. En lukenut sitä tuolloin kokonaan ja haluaisin joskus palata sen pariin.

En lue tuon kaltaisia teoksia siksi, että etsisin yhä omaa maailmankatsomustani tai siksi, että epäilisin omaa maailmankatsomustani. Olen oman tieni valinnut, mutta minulla on avoin ja utelias mieli ja minusta kertoo jonkinlaisesta ajatusrakenteiden vinoutumisesta, jos ei uskalla lukea sellaisista asioista, jotka uhkaavat omia näkemyksiä. Silloin ihminen pelkää kuollakseen, että jokin loisi säröjä hänen uskomustensa tarkasti varjeltuun panssariin. Tai sitten hän on niin dogmaattinen ja suvaitsematon, että suorastaan vihaa eriäviä mielipiteitä ja tuomitsee ne suoralta kädeltä. En ole dogmaattinen eikä minulla ole pelkoja omien uskomusjärjestelmieni suhteen. Minusta on kiehtovaa haastaa omat näkemykseni ja katsoa, pitävätkö ne yhä, jos vähän koettelen niitä.

Hyvin ovat pitäneet.

Jumalharhan ja koko ateismin vika, minun silmissäni, on järjen ja tieteen liiallinen korostaminen. Kun aloin lukea Jumalharhaa, tuli heti ensi sivujen aikana täysin selväksi, mikä on kirjoittajan lähtökohta sille väitteelle, ettei Jumalaa ole ja sitä myöten totesin saman tien, ettei tämä kirjoittaja ainakaan pysty koskaan vakuuttamaan minua Jumalan olemattomuudesta. Dawkinsin maailmankatsomus perustuu siis siihen, että mitään mitä ei voida todistaa tieteellisesti ja empiirisesti todeksi, ei ole olemassa (ainakaan sellaisen olemassaoloon ei kannata uskoa).

Minusta on huono asia, että ihmiset ovat niin fanaattisen kiinni tieteessä, empirismissä ja järjen käytössä. Elämästä katoaa paljon kiehtovia tasoja. Minä olen lapsesta asti aistinut jonkinlaista yhteyttä yliluonnolliseen todellisuuteen. En puhu uskonnosta. Vastustin jyrkästi kristinuskoa koko lapsuuden ja nuoruuden (enkä siis edelleenkään kytke itseäni siihen). Olen vain aina aistinut, että täällä on muutakin kuin vain luonnollinen maailma. Nykyaikana sellaiseen ei kuitenkaan sovi uskoa tai se on lapsellista, tyhmää tai hulluutta.

Mikä ihmeen tiedepakkomielle ihmisillä on? Aivan varmasti on olemassa asioita, jotka ovat ihmisjärjen ulottumattomissa, joita meillä ei ole kykyä ymmärtää, eikä koskaan tule olemaankaan. Näin ollen emme koskaan saa noita asioita pyydystettyä tieteellämme. Tarkoittaako se, ettei noita asioita ole olemassa? Ei. Kuvittelevatko ihmiset, että pystymme selvittämään minkä tahansa asian tieteen avulla? Ettei ole käsityskykymme ylittäviä asioita? Aika ylimielinen ajatus. Ihminen todella kuvittelee olevansa maailmankaikkeuden edistynein luomus.

Minulla on sellainen ajatusleikki, että ihminen ei voi koskaan ymmärtää ihmistä itseään suurempia asioita (ihmistä edistyneempiä elämänmuotoja tai todellisuudentasoja tms.). Mietitäänpä muurahaista. Jos se saisi ihmisen älyn, niin tulisiko se koskaan tajuamaan mitä nuo massiiviset, liikkuvat asiat ovat, jotka tulla tömistelevät aika ajoin heidän tielleen (ihmiset)? Kuinka muurahainen alkaisi tutkia ihmistä tieteellisesti? Miten se pystyisi hahmottamaan niin valtavan olennon kokonaisuutena puhumattakaan tuon massiivisen olennon perinpohjaisesta anatomisesta tuntemisesta, hermoston ja aivojen toiminnasta, sielunelämästä jne. Voisiko muurahaiset saada selvää ihmisten puheesta ja oppia tulkitsemaan ja ymmärtämään ihmisten kieltä?

Pystyisikö muurahainen edes tajuamaan ihmistä eläväksi olennoksi valtavan koko eron takia? Tietysti jos ihminen seisoo paikallaan, muurahaiset voivat kiivetä ihmistä pitkin ja ottaa pieniä koepaloja ja viedä ne tutkittavaksi laboratorioihinsa. Mutta kuinka hyvin voisi ihmisen pikkuvarpaan kynttä pienempi olento koskaan käsittää ihmisen kokonaisuutta ja pyrkimyksiä?

Muurahaisen ja ihmisen välisessä suhteessa on kuitenkin se etu, että kumpikin on samanlainen carbon-based olento. Siis lihaa ja verta ja suolenpätkiä tai jotain sen suuntaista. Mutta entä jos on olemassa muunkinlaisia elämänmuotoja? Jotain mitä emme ikinä voi edes kuvitellakaan rajallisella käsityskyvyllämme?

Eräs ajatusleikki, josta pidän on sellainen, että mitäpä jos me olemme jonkinlaisia soluja jonkin valtavan olennon kehossa? Kaikki meidän pienet toimemme, kuten coca colan juominen ja lattian lakaiseminen ja jopa tieteen edistäminen liittyvätkin tuon jättimäisen olennon elintoimintoihin ja elämänkaaren toteutumiseen! Ja havaitsemamme planeetat ovat esimerkiksi tuon elimistön elimiä.

Mistä hitosta voimme tietää yhtään mitään? Muuta kuin ihmistä pienemmät asiat? Voimme oppia ymmärtämään meitä alempia elämänmuotoja (ehkä) ja omaa elinympäristöämme, mutta on hyvin todennäköistä, että emme koskaan pysty selittämään tyhjentävästi edes ihmistä itseään!

Sitä sietää miettiä, jos ruvetaan lässyttämään siitä, ettei Jumalaa voida todistaa tieteellisesti todeksi. Ei tietenkään voida! Kuvitteleeko ihminen voivansa ymmärtää Jumalan? Tutkivansa Jumalaa? Analysoivansa sitä tieteellisesti, ottavansa siitä koepaloja? Luojan tähden, Jumala ylittää inhimillisen käsityskyvyn tsiljoona kertaisesti. Emme voi edes alkaa ymmärtämään sen kaltaisia asioita näillä surkeilla ihmisen aivoillamme.

Se ei todista, että Jumala on olemassa. Mutta kuvittelevatko ihmiset todella olevansa korkein elämänmuoto? Suurin ja älykkäin olento maailmassa?

Ateistit saavat siihen puolestani uskoa. Minusta ateismi on kuitenkin typerää ja kuvastaa ihmisen ylimielisyyttä tai turhan suurta käsitystä itsestään. Minä en rajoita itseäni tieteen ja ihmisjärjen rajoilla vaan uskon, että on muutakin. Uskon, että voimme havaita vivahteita, vilauksia ja aavistuksia suuremmista voimista ja olennoista ja olemassaolon tasoista, mutta järjellä emme niitä pysty koskaan ymmärtämään eikä niin ole tarkoituskaan. Minusta on upeaa, kun ihminen on yhteydessä noihin vilauksiin ja kajastuksiin ja uskaltaa uskoa niihin! :)

Minä olen alkanut uskoa niihin omassa elämässäni. En ole uskonnollinen enkä kytke itseäni mihinkään uskontoon. Mutta uskon korkeampiin voimiin. Uskon "Jumalaan". Uskon kaikenlaiseen jännittävään.

Ja mitä enemmän uskallan uskoa ja uskallan heittäytyä ei-järjellisten asioiden vietäväksi, sitä parempia asioita on elämässäni alkanut tapahtua. Johdatus.

Elämä on hyvin jännittävää. :)

Mitä on lahjakkuus?

Lahjakkuus ja älykkyys EIVÄT ole synonyymeja!

Tai toisin muotoillen: älykkyyttä on monenlaista.

Yksi yleinen tapa jaotella älykkyyttä on herra Gardnerin moniälykkyysteoria, jossa älykkyys jaetaan 8 osa-alueeseen. Gardner on Yhdysvaltalainen psykologi ja älykkyysosamäärän ja älykkyyden kriitikko (Wikipedia).

Hei härregyyt!!!! Tämähän on kiehtova kuva! Tässä on YHDEKSÄN älykkyyden osa-aluetta!! Ylimääräisenä on "Existential". Pitääkin heti ottaa selvää asiasta. WAU!! Siistiä! repeän liitoksistani.

Eli älykkyyden osa-alueet Gardnerin mukaan suomennettuina ja tarkemmin esiteltyinä, olkaa hyvät:

Eksistentiaalinen (existential): Tämä on tuorein lisäys moniälykkyysmallissa. Se on niin uusi, ettei sitä löydy kovinkaan monista kirjoista eikä esimerkiksi Suomen Wikipediasta. Kyky pohtia aistikokemuksen ulkopuolella olevia ilmiöitä ja kysymyksiä. Henkilöllä on herkkyyttä ja kykyä elämää suurempien, syvien kysymysten pohtimiseen esimerkiksi elämän tarkoituksesta, siitä, miksi olemme täällä, miksi kuolemme, mitä on tietoisuus, miten tulimme tänne. Tätä älykkyyden lajia voidaan kutsua "ajattelun lahjaksi" tai metafyysiseksi älykkyydeksi. (http://www4.uwsp.edu/education/lwilson/learning/ninthintelligence.htm). Tällaisia ihmisiä voivat olla esimerkiksi shamaanit, papit, filosofit tai psykologit.


Kielellinen älykkyys: Kielellisesti älykkäällä on taito tuottaa virheetöntä ja ymmärrettävää kieltä sujuvasti ja monimuotoisesti. Hän osaa ilmaista itseään ja tunteitaan sanoilla, ja hän ymmärtää muiden viesteistä kielellisiä vivahteita. Yleensä kielellisesti älykäs ihminen pitää sanoilla leikkimisestä ja vivahteikkaan kielen tuottamisesta. (Wikipedia)


Matemaattislooginen älykkyys: Matemaattis-looginen älykkyys ei tarkoita pelkkää laskutaitoa, vaan laajemmin kykyä loogiseen ongelman ratkaisuun, esimerkiksi päässälaskutehtäviin. Tällä tavoin lahjakas nauttii yleensä myös johdonmukaisuudesta ja pyrkii hahmottamaan millaisia loogisia rakenteita ja malleja todellisuudessa esiintyy. (Wikipedia)


Musiikillinen älykkyys: älykäs ihminen muistaa helposti melodioita sekä kappaleita. Hän kuulee musiikissa paljon erilaisia vivahteita ja mm. erottaa tarkasti eri instrumenttien stemmat. Hän nauttii musiikista muita enemmän ja pystyy ilmaisemaan musiikilla itseään. Luultavasti hän kiinnittää muiden puheessa huomiota sen musiikillisiin elementteihin, äänen korkeuteen ja rytmiin. Hän saattaa myös opetella puhelinnumeroita sekä sanalistoja rytmittämällä niitä. Musiikin säveltäminen ja esittäminen voidaan paikantaa aivoissa. Esimerkiksi autistiset lapset, jotka eivät pysty kommunikoimaan kielellisesti, voivat taas menestyä musiikkiesityksissä erityisen hyvin. (Wikipedia)


Avaruudellinen ja visuaalinen älykkyys: Tällainen ihminen pystyy hahmottamaan hyvin tiloja, ja hänellä on erittäin hyvä suuntavaisto. Hänen on helppo lukea karttaa, ja hän oppii helposti peruuttamaan peräkärryllistäkin autoa. Hän saattaa ilmaista itseään esimerkiksi piirtämällä tai valokuvaamalla. Visuaalisesti älykäs henkilö hahmottaa esineet eri asennoissa, erottaa värejä ja muotoja, näkee eri osien väliset suhteet ja tajuaa olennaiset piirteet jostakin geometrisesta, figuratiivisesta tai plastisesta rakenteesta. Visuaalinen älykkyys sijaitsee oikeassa aivolohkossa. Oikean aivopuoliskon vaurioissa on voitu tutkia, miten tutunkin hahmon tunnistaminen on osoittautunut mahdottomaksi, vaikka henkilö näkee kohteen tarkkarajaisesti. Henkilön on esimerkiksi ollut lähes mahdotonta piirtää näkemäänsä yksinkertaista kuviota. (Wikipedia)


Liikunnallinen älykkyys: Liikunnallisesti älykäs kykenee hallitsemaan omia asentojaan, liikkeitään ja kehoaan hyvin, nauttii liikkumisesta sekä ilmaisee itseään liikkeen, ryhdin, tanssin ynnä muun avulla. Kyseessä on lahjakkuus, joka liittyy ketteryyteen, tasapainoon ja notkeuteen. Näihin asioihin liikunnallisesti älykäs henkilö kiinnittää huomiota myös muissa ja hän osaa tulkita kehon kieltä. (Wikipedia)


Intrapsyykkinen älykkyys: Intrapsyykkinen älykkyys on kykyä ymmärtää itseään syvällisesti: henkilö pystyy käsittelemään omia heikkouksiaan ja vahvuuksia realistisesti. Mutta tällä tavalla älykäs osaa analysoida myös motiivejaan ja on valmis näkemään vaivaa itsetuntemuksensa kehittämiseksi. Tämän lajin älykkyyttä tarvitaan myös silloin kun yritämme selvittää omia tunteitamme ja ristiriitojamme. Intrapsyykkisesti älykäs henkilö on pohtija, jolle totuus on mukavuutta tärkeämpää. Heikosti intrapersoonalliset ihmiset eivät pysty näkemään itseään yksilönä, vaan ainoastaan osana ympäristöä. (Wikipedia)


Interpersoonallinen älykkyys: Interpsyykkinen älykkyys on kykyä olla toisten kanssa vuorovaikutuksessa. Tätä kutsutaan myös sosiaaliseksi lahjakkuudeksi, taidoksi tulla ihmisten kanssa hyvin toimeen. Interpersoonallisesti lahjakas henkilö kykenee aistimaan toisten ihmisten mielenmuutokset, jännitykset, motivaatiot ja aikomukset. Interpsyykkisesti lahjakas viihtyy usein ryhmissä ja on taitava tekemään yhteistyötä. Hän saa usein myös muutkin viihtymään ja sosiaaliset tilanteet sujumaan. Hänen on helppo eläytyä muiden asemaan ja ymmärtää heitä. Sosiaalinen älykkyys voi monella alalla viedä omistajansa hyvin korkealle yhteiskunnan hierarkiassa. Kyseinen älykkyys sijaitsee aivojemme etulohkossa. Jos alue tuhoutuu tai tuhotaan esimerkiksi lobotomialla, samalla tuhoutuu ihmisen persoonallisuus ja hänen kykynsä olla toisten kanssa vuorovaikutuksessa. (Wikipedia)


Luonnon ymmärtämisen kyky: Kokevat syvää yhteyttä luonnon kanssa, ja ovat usein kiinnostuneita ympäristönsuojelusta ja sen tutkimisesta sekä eri lajien opettelemisesta. Nauttivat usein luonnossa liikkumisesta. Voivat työskennellä esimerkiksi biologeina tai ympäristönsuojelijoina. (http://psychology.about.com/od/educationalpsychology/ss/multiple-intell_9.htm). Jostain muistan myös lukeneeni, että tähän kategoriaan kuuluvat myös kaikenmaailman eläinkuiskaajat.

Juttu positiivisesta disintegraatiosta

Olen suuri Dabrowski fani. Käänsin ja työstin tuon tekstin tosi nopeasti, joten se ei ole ehkä täydellinen ja osin luonnosmainen. Käänsin sen itseasiassa omia tarpeitani varten, minun täytyi suomentaa se, jotta ne asiat kunnolla iskostuisivat tajuntaani, tarvitsen kyseistä informaatiota oman kirjani kirjoittamisessa. Ajattelin sitten lätkäistä sen samalla tänne, koska mielestäni teoria on loistava - ja toistaiseksi Suomessa ilmeisen tuntematon.

Teoria positiivisesta disintegraatiosta (eli henkisestä kasvusta)

Positiivinen disintegraatio on kaksivaiheinen prosessi: 1) alempien psyykkisten rakenteiden ja toimintojen purkaminen ja 2) korkeampien muotojen luominen.

Hajoamisvaiheessa ihminen kärsii. Ulkoisia ja sisäisiä ristiriitoja, jotka synnyttävät voimakkaita negatiivisia tunteita. Tämän voi alunperin laukaista jokin kehityksellinen virstanpylväs, kuten murrosikä, tai jokin kriisi, kuten läheisen ihmisen kuolema. Seurauksena ihminen tulee aiempaa tietosiemmaksi itsestään ja maailmasta. He ahdistuvat yhä enemmän ja enemmän havaitessaan ristiriidan sen välillä, millainen maailman pitäisi olla ja millainen se on. Tätä Dabrowski kutsui ”psykoneuroottiseksi ristiriidaksi”. Kun henkilö tulee tietoiseksi tästä ristiriidasta, negatiiviset kokemukset kohdistetaan aiempaa enemmän sisäänpäin. Tällainen kokemus tuhoaa yksilöllä ennestään olleen psyykkisen järjestyksen, joka ohjasi hänen päivittäistä elämäänsä.

Tavallaan positiivisen integraation ensimmäinen vaihe luo monitulkintaisuuden tilan. Primaarinen integraatio on korkeasti jäsentynyt tila, joka ei edellytä ihmisiltä juurikaan ajattelua. Kun psyykkinen järjestys romahtaa, ihminen ahdistuu ja hänen olonsa voi parantua ainoastaan, jos hän luo uuden järjestyksen. Korkeamman tasoiset psyykkiset järjestykset syntyvät sellaisista voimista kuin itsetietoisuus, itseohjautuvuus ja autonomia, sekä sellaisten arvojen valitsemisesta, joiden mukaan hän tulee elämään. Nämä ja muut niihin liittyvät voimat luovat uuden, korkeatasoisen psyykkisen järjestyksen ja ratkaisevat näin sisäisen ristiriidan sekä aiemmin syntyneen ahdistuksen. Kun yksilö käy läpi prosessin molemmat osat, Dabrowski kutsuu sitä positiiviseksi disintegraatioksi tai globaaliksi disintegraatioksi.”

Dabrowski tunnisti myös kaksi muuta disintegraatiota – negatiivisen ja osittaisen. Negatiivinen disintegraatio toteutuu silloin, jos ihminen käy läpi vain sen romahtamisosan – psyykkisen järjestyksen romahtamisen. Tällöin yksilö jää tavallaan jumiin tuohon hajoamistilaan, kokee kärsimystä ja sisäisiä ristiriitoja ilman, että ratkaisua on näkyvissä, eivätkä he silti pysty palaamaan integraation edelliseenkään vaiheeseen. Krooniset psykoottiset sairaudet ja itsemurhat ovat todennäköisesti negatiivisen disintegraation ilmentymiä. Osittainen disintegraatio ei johda yhtä dramaattisiin lopputuloksiin. Tällöin seuraukset voivat olla monenlaisia: henkilö saattaa palata aiempaan, alemman tason toimintaansa, muodostaa osittaisen uuden, korkean tason psyykkisen rakenteen tai päätyä globaaliin disintegraatioon.

VAIHE YKSI: primaarinen integraatio

• psyykkinen rakenne, jonka tarkoitus on tyydyttää yksilön biologisia vaistoja, viettejä ja tarpeita, joihin lukeutuvat myös sosiaaliset tarpeet.
• Käyttäytyminen yleensä automaattista
• ITSETIEDOSTUS VÄHÄISTÄ
• sisäiset ristiriidat harvinaisia, ristiriidat liittyvät yleensä ulkoiseen maailmaan ja siellä joko turhautumiseen viettien/tarpeiden tyydyttämisessä tai sosiaaliseen hyväksyntään
• kokevat normaaleja elämänkiertoon liittyviä kriisejä ja haasteita, mutta ne eivät muuta heitä
• jotkut ihmiset tällä tasolla ovat erityisen sosiaalisia ja heitä ohjaa ennen kaikkea muiden hyväksyntä
• toinen alaryhmä ovat sosiopaattiset ihmiset. Heitä kiinnostaa vain omien tarpeiden tyydyttäminen ja muiden hyväksikäyttäminen. Rikollisuus.

Henkinen kasvu, persoonallisuuden kehitys edellyttää primaarisen integraation hajoamista.

Taso 2 (unilevel disintegration):

• ensimmäinen merkki siitä, että kehitystä on alkanut tapahtua, hajoamisprosessi käynnistynyt
• jokin ristiriita käynnistää: kehityksellinen virstanpylväs kuten murrosikä, tai jokin kriisi kuten epäonnistuminen koulussa/työssä tms > ristiriita aiheuttaa voimakkaita negatiivisia tunteita kuten turhautumista, epätoivoa ja ahdistusta.
• Negatiiviset tunteet johtavat epävarmuuteen.
• Epäselvyyttä omasta identiteetistä (kuka minä olen) ja mielialojen vaihtelua
• taso 2 on siirtymävaihe integraatiosta disintegraatioon eikä se ole pysyvä: pitkittynyt vaihe 2 johtaa usein joko siihen, että henkilö palaa kehityksellisesti alemmalle tasolle tai psykopatiaan/itsemurhataipumuksiin
• ihmisillä ei ole valmiina keinoja ristiriidan aiheuttamien voimakkaiden tunteiden käsittelemiseen. Jotkut alkavat lääkitä itseään alkoholilla, huumeilla – ääritapauksissa itsemurha
• jotkut alkavat etsiä tehokkaampia keinoja ahdinkonsa käsittelemiseen > he astuvat näin yhä suuremman hajoamisen polulle, menevät kohti suurempaa disintegraatiota, ja mahdollisen kehityksen tielle
• Kriisiä ei voi ratkaista turvautumalla sellaisiin asioihin, jotka yksilö on aiemmassa sosiaalistumisprosessissaan oppinut. Kun ihminen yrittää ratkaista ristiriitojaan turvautumalla aiemmin oppimaansa, hän huomaa, ettei mikään keino tunnu oikein auttavan. Sosiaaliset normit ja arvot, joille he ovat altistuneet, kyseenalaistetaan ja lopulta hylätään. Myös sellaiset käyttäytymispiirteet, jotka pohjautuvat biologisiin vietteihin ja tarpeisiin, käydään läpi ja kyseenalaistetaan. Tällöin ahdistus kasvaa.
• Ihmisellä on vain kaksi vaihtoehtoa: palata takaisin aiemmalle kehitystasolle tai siirtyä seuraavalle tasolle – tai kokea kohtalokkaita seurauksia

Taso 3 (multilevel disintegration):

• Dabrowskin mukaan siirtyminen yksitasoisesta vaiheesta monitasoiseen on sekä ratkaiseva persoonallisuuden kehitykselle että odottamaton tapahtuma ihmisen kehityksessä. Toisin sanoen siirtymä ei ole pehmeä. Kyseessä on jättimäinen loikka, jolloin todellisuus aletaan kokea monitasoisesti tavalla, jota ei voida tulkita yksitasoisesta tilasta. ”Miten perhonen on loogisesti sisällytettynä toukkaan?” Perhosen potentiaali on jo olemassa toukassa. Toisin sanoen monitasoisuuden potentiaali on jo alunperin olemassa ihmisessä (kehityspotentiaali), varsinkin yliherkillä ihmisillä ja kolmannen tekijä läsnäollessa.
• Vaiheessa 2 alkanut primaarisen integraation hajoaminen muuttuu spontaaniksi ja tahdosta riippumattomaksi uskomusten, asenteiden ja tunteiden tutkimiseksi, ja ne, jotka todetaan arvottomiksi, torjutaan.
• Monenlaiset negatiiviset tunteet ja itsekriittiset asenteet aloittavat sisäisen psyykkisen todellisuuden rakentamisen lisäten yksilön tietoisuutta itsestään.
• Negatiiviset tunteet palvelevat prosessia ja lisäävät yksilön tietoisuutta itsestään objektina
• yksilön sisällä alkaa herätä ristiriitoja sen suhteen, että se, miten asioiden pitäisi olla ei vastaa sitä, miten ne ovat. Tämä ihanne-todellisuus-ristiriita syvenee, kun yksilö tulee tietoisemmaksi itsestään ja sosiaalisista arvoista
• Monitasoisuuden saavuttaminen johtaa vallankumoukseen siinä, miten yksilö havaitsee itsensä ja maailman.
• Heille ei enää riitä biologisten tarpeiden tyydyttäminen tai sosiaalisten normien automaattinen noudattaminen
• heissä on käynnistynyt prosessi, jossa he siirtyvät viettipohjaisesta ja konformistisuudesta kohti autonomiaa ja aitoutta suhteessaan itseeensä ja muihin. He ovat alkaneet luoda arvohierarkiaa ja käyttää sitä psyykkisten tilojensa, käyttäytymisensä ja muihin ihmisiin suhtautumsiensa ohjaamiseen.

Taso 4 (organized multilevel disintegration)

• tämän tason pääpiirre on se, että yksilö ohjaa tietoisesti kehitystään: ihmisistä tulee itserakentuvia.
• Tasolla 4 nousee esiin sellaisia kehityksellisiä dynamismeja kuin autonomia, aitous, itsekasvatus ja autopsykoterapia (autopsychotherapy) ja kolmas tekijä. Kolmannen tekijä ohjaamina yksilöt valitsevat korkeamman tason arvoja ja hylkäävät alemmat. Liskäsi ihmisille kehittyy tässä vaiheessa voimakas vastuuntunto itseä ja muita kohtaan.
• Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden taju ja empaattinen suhtautuminen toisiin ihmisiin leimaavat sosiaalista kanssakäymistä
• Taso 4 merkitsee sekundaarisen integraation alkua, kun ihmisestä on tullut itseään kasvattava ja korjaava henkilö. Hän tulee tietoiseksi alueista, joissa oppimista tarvitaan ja etsii siihen tarvittavaa tietoa. Kriisien sattuessa hän pystyy itse auttamaan itseään, jolloin hänestä kirjaimellisesti tulee oma terapeuttinsa.
• Arvojen hierarkia on selvästi muodostunut ja ohjaa käyttäytymistä

Taso 5: sekundaarinen integraatio

• ihmiskehityksen huipulla yksilö on saavuttanut persoonallisuuden. Ihminen kokee harmoniaa ja elää sovussa itsensä kanssa. He elävät elämäänsä toteuttaen henkilökohtaista ihannettaan, jolloin heidän itse rakentamansa arvojen hierarkia ohjaa heidän käyttäytymistään. Käytännöllisesti katsottuna minkäänlaisia ristiriitoja ei esiinny, sillä alemman tason motivaatiot on tuhottu ja korvattu empatian, autonomia ja autenttisuuden korkeammilla arvoilla.

Kolmas tekijä

• Voima, jonka ansiosta ihmisistä tulee sisältäohjautuvampia ja sellaisia, että he hallitsevat elämäänsä sisäisen äänensä ja arvojensa kautta.
• Kun kolma tekijä on aktivoitu, yksilö ei ole enää biologisten tarpeiden ja sosiaalisten sovinnaistapojen armoilla

Kirjasta: Dabrowskis's Theory of Positive Disintegration 2008, kirjoittanut Mendaglio, suomentanut minä

Tulossa:

Tulen rustaamaan tänne 2 tai 3 tekstiä, kun tämä aikaulottuvuus venyisi sen verran. Nämä tekstit tulevat olemaan seuraavanlaiset:

1. I am a failure as a mom (God damn you ADHD)

2. jatkan tuota minimalistista agnostisismipostia.

3. Vaahtoan jotain kirjankirjoitusprosessistani.


Nyt valmistaudun ottamaan päivähoidosta saapuvan mahdollisen adhd-geeneillä varustetun adhd-lapsen vastaan. Hullu adhd/asperger-hybridi-äiti ja hänen hypertemperamenttinen lapsensa.

Agnostikko

Olen agnostikko henkeen ja vereen.

Tietoisuuden kehittyminen

PÄIVÄKIRJOISTANI:

4.1.2003 päiväkirjastani löytyy ajatuksia, jotka osoittavat minun ottaneen merkittävän askeleen eteenpäin tielläni:

"...syvin tarpeeni on tulla 100% siksi, kuka olen ja toteuttaa omaa persoonaani täysillä, kaikin mahdollisin tavoin, ja se on mahdollista vasta, kun astun irti joukosta, massasta ja sen pinnallisuudesta ja illuusioista ja asetun täydellisesti omaan maailmaani.

Näin astun erillisyyteen. Hylkään ryhmät. Massan...sen illuusiomaailman, jossa suurin osa tuntuu elävän. Miten...sokeita ihmiset mielestäni ovat. Sokeita, sokeita. Miksi näin kauan olen jakanut tuon illuusion, miksi en ole seurannut sydäntäni?

Koska se on vaikeaa. Pelottavaa. Liikun sen jälkeen poluilla, joita tuo ihmisten valtaosa ei tunne, ymmärrä. Lähden poluille, joissa sanoudun irti kaikesta sovinnaisesta ja yleisesti hyväksytystä, en kuuntele enää muita vaan itseäni...

Ehkä mun on aika myöntää erikoislaatuisuuteni...Miksi yritän ja yritän sopia muiden joukkoon, kun en KOSKAAN ole sinne sopinut tai siellä viihtynyt...Sen on loputtava. En tunne yhteenkuuluvuutta muiden ihmisten kanssa, en ole koskaan tuntenut. Viihdyn yksin, harvojen ja valittujen ympäröimänä. Niin on hyvä. Jätän nuo toisenlaiset olennot elämään elämäänsä...Aivan kuin ne olisivat eri rotua...Eroan valtakulttuurista ja muiden hyväksynnästä. Se on tehtäväni.”

Pähkinöiden katovuosi...

Kävin tänään tutkimassa pähkinätilannetta. Vanhempieni talon lähellä kasvaa tuhoton määrä pähkinäpensaita, mutta ne olivat aivan TYHJIÄ! Arg. Arg. Missä ovat pähkinät? Sain nyhdettyä epätoivoisesti kasaan pari kourallista, sitten marssin suurella mielenkiinnolla avaamaan ja maistelemaan niitä (en ole ennen poiminut niitä). Ja sitten: WHAT? Yksi toisensa jälkeen, kun sain kuoren posautettua rikki pähkinäsaksilla, pähkinät ammottivat tyhjyyttään. Niiden sisällä ei ollut MITÄÄN??? Tämäkin vielä. Ensin nyin niitä tuntitolkulla epätoivon vimmalla ja sitten ne ovat TYHJIÄ? En tiennyt, että on olemassa tyhjiä pähkinöitä. Hmph. No, jostain syystä avasin ensimmäisenä monta tyhjää, mutta sen jälkeen lopuissa oli melkein kaikissa sisällä pikkuinen ja HERKULLINEN pipana. Ne rouskuivat hauskasti suussa. Parhaimmat maistuivat ihan hasselpähkinöiltä (mitä ne siis ovatkin). Täytyy mennä joku päivä etsimään toisesta paikasta, jos siellä vaikka kasvaisikin jotain. Muutakin kuin lehtiä.

Tammenterhot kypsyvät ensi kuussa. Täytyy sitten niitäkin maistella.

Minä, ymmärtämässä oman introversioni

Hah. Löysin päiväkirjoistani tällaisen merkinnän.

”On niinku kax tapaa elää ja käyttää aikaansa, introvertin ja ekstovertin. Sisäänpäinkääntyneen ja ulospäinsuuntautuneen. Sosiaalisen ja epäsosiaalisen. Sosiaalinen ja ulospäinsuuntautunut omaa paljon kavereita. Suhteet ei välttämättä ole erityisen syvällisiä, sillä niiden tärkein anti on seura ja ajankulu – ei toisen perinphjainen tunteminen ja henkinen kasvu. Päivät kuluu kavereiden kanssa hengatessa. Ollaan koko ajan menossa, pidetää lippu korkealla ja eletään.

Introvertti kaipaa omaa rauhaa ja tilaa. Ystäviä on yleensä vain muutama, mutta todella läheinen. Aika kuluu omia puuhaillessa, lukiessa, kirjoitellessa jne. Tai tavataan ystäviä. Tällainen ihminen viettää paljon aikaa yksinään ja siksi ajattelee paljon. Introvertti rakentaakin maailmaansa sisältäpäin. Hänelle elämä on enemmän sisäisiä kuin ulkoisia tapahtumia. Ekstrovrtti taas elää nimenomaan ulkoista elämää.

...Olen kuitenkin tulossa siihen tulokseen, että mun tapani elää on pääasiassa introvertin. Jos vietän hektistä elämää, mulla ei ole aikaa kuunnella itseäni – menetän kosketuksen sisimpääni. Se...ei tunnu hyvältä. Kun tunnen oman läsnäoloni, minuuteni, tunnen parhaiten olevani tasapainossa. Mun pitäis löytää sellainen balanssi, et toiminta ja aktiviteetit ja rauha ja hiljaisuus kohtais mulle ideaalisel tavalla..

Huomaan, että jos tää balanssi heittää kumpaan tahansa suuntaan, niin mä voin TODELLA huonosti.” 

30.6.2001

Sosiaalinen sokeus

Käyn läpi valtavaa päiväkirjapinoani elämäkertaani varten. Olen päässyt vuoteen 1999 eli kahlannut ensimmäisen päiväkirjan läpi. Täytyy todeta, että on hyvä, että käyn ne läpi ja kirjoitan sen kirjan. Pystyn nyt, tänä ihmisenä joka nyt olen, tällä kokemus- ja kehitystasolla ja näillä tiedoilla, ymmärtämään menneisyyttäni uudella tavalla. Tunnen surua. Olen surullinen sen ihmisen puolesta, joka olin. Se ensimmäinen päiväkirja, jonka olen käynyt läpi, kattaa kaikkein pahimman ajanjakson eli yläasteelta lukion loppuun. Sitä oli raskasta lukea. Nyt ymmärrän, ettei minulla ollut MITÄÄN onnistumisen mahdollisuuksia. Sosiaalisesti siis. Olin totaalisen hukassa, umpisokea, pihalla, aivan sekaisin. Räpiköin pilkkopimeässä, sätkin sinne tänne ja kaikki oli KAUHEAA. Olisin tarvinnut apua. Olisin tarvinnut sitä, että joku olisi kertonut, miten kaikki toimii. Miten ihmisten maailma toimii. Että joku olisi kertonut, miten siellä toimitaan. Nyt jouduin räpiköimään siellä yksin ja aivan järkyttävän vaikean kasvuprosessin kautta itse oppimaan ja opettelemaan kaiken sen, mikä täytyy tietää. Ziisus, mikä kamala, kamala tie sitä on ihmisen täytynyt kulkea päästäkseen tähän päivään. Hyi.

:( Raskasta.

Miksi kannattaa ostaa Introversion voima -kirja?

Suuri osa kirjoista, joita esittelen tässä blogissa ja joita vilahtelee teksteissäni, ovat sellaisia, joita aion suomentaa, mikäli minulla on siihen taloudellisia edellytyksiä. Toisin sanoen aloitan aina uuden kirjan kääntämis- ja julkaisuprosessin, kun saan edellisestä/edellisistä rahaa käännösoikeuksien ostamiseen sekä muihin välttämättömiin kustannuksiin. Olen aloittanut jo neuvottelut seuraavan kirjan käännösoikeuksista. :) So support good cause.

10 Asperger-ihmisen piirrettä

Sain vinkin tänään loistavasta artikkelista, ja haluan jakaa sen :)

1) We are deep philosophical thinkers and writers; gifted in the sense of our level of thinking. Perhaps poets, professors, authors, or avid readers of nonfictional genre. I don’t believe you can have Aspergers without being highly-intelligent by mainstream standards. Perhaps that is part of the issue at hand, the extreme intelligence leading to an over-active mind and high anxiety. We see things at multiple levels, including our own place in the world and our own thinking processes. We analyze our existence, the meaning of life, the meaning of everything continually. We are serious and matter-of-fact. Nothing is taken for granted, simplified, or easy. Everything is complex.

Artikkeli löytyy kokonaisuudessaan Everyday Asperger's -blogista:

http://aspergersgirls.wordpress.com/2012/02/10/aspergers-traits-women-females-girls/

Yliherkkyydet ja lahjakkuus

(Lue myös teksti Herkkyys ja neurologinen poikkeavuus)

Neurologisesti poikkeavat ihmiset ovat usein epätavallisen herkkiä. Varsinkin aistiyliherkkyyksistä puhutaan paljon ADHD:n ja autismin yhteydessä, mutta uskon, että he ovat kokonaisvaltaisesti herkkiä, eivät ainoastaan aisteiltaan.

Puolalainen Dabrowski on tutkinut lahjakkaita ihmisiä ja todennut, että he ovat usein yliherkkiä. Hän löysi ja kuvasi viisi yliherkkyyden lajia (overexcitabilities). Nämä ovat: yliherkkä mielikuvitus, älyllinen yliherkkyys, aistiyliherkkyydet, psykomotorinen yliherkkyys sekä emotionaalinen yliherkkyys. Esittelen ne lyhyesti. Seuraava pätkä on kirjasta Misdiagnosis and Dual Diagnoses of Gifted Children and Adults. (Suomennos on vielä aika kökkö ja hiomaton).

Johtavat lahjakkuuden tutkijat ovat hiljattain kiinnittäneet huomiota siihen, että huomattavan älykkäillä lapsilla ja aikuisilla on tavallista todennäköisemmin synnynnäisiä herkkyyksiä, jotka saavat heidät reagoimaan ärsykkeisiin poikkeuksellisen voimakkaasti – tätä Dabrowski tarkoitti puhuessaan yliherkkyyksistä (Bouchet & Falk, 2001; Lind, 2001; Tucker & Hafenstein, 1997). Intohimo ja intensiivisyys tekevät näistä lahjakkaista ihmisistä niin reaktiivisia, että heidän tunteensa, kokemuksensa ja reaktionsa ovat huomattavasti tavallista voimakkaampia. Juuri tällaiset lapset saattavat numeroita opetellessaan huudahdella innostuneesti, ”Wau! Yhdeksän! Miten upea numero. Kaksi on niin tavallinen, mutta yhdeksän!”

Dabrowski sanoi myös, että yliherkkyyksiä voi esiintyä millä tahansa viidestä eri alueesta. Joskus yliherkkyyttä on vain yhdellä alueella. Jotkut tutkijat ovat kuitenkin huomanneet, että lapsilla ja aikuisilla, jotka ovat poikkeuksellisen herkkiä yhdellä alueella, ovat sitä myös joillakin muilla neljästä muusta alueesta. Alla on Lindin (2001) ja Piechowskin (1991) kirjoituksista sovitetut kuvaukset näistä viidestä yliherkkyyden alueesta.

Älyllinen yliherkkyys

Uteliaisuus, keskittyminen, ongelmien ratkaiseminen, teoreettinen ajattelu – nämä ovat kaikki älyllisen yliherkkyyden perustuntomerkkejä. Näillä ihmisillä on uskomattoman aktiivinen mieli, joka haalii lisää tietoa, haluaa ymmärtää, etsii totuutta ja haluaa palavasti ratkaista kohtaamansa ongelmat. Nuorena he ahmivat kirjoja; aikuisina he ovat edelleen innokkaita lukijoita.

He ovat lapsina äärimmäisen uteliaita ja esittävät niin paljon kysymyksiä, että aikuisista tuntuu. He ovat introspektiivisiä ja nauttivat psyykkisistä haasteista, jotka edellyttävät keskittymistä ja ongelmanratkaisukykyä, ja he saattavat aivan tyytyväisinä istua pohtimassa jotakin asiaa pitkiä aikoja kerrallaan. Älyllisesti yliherkät ihmiset keskittyvät usein moraalisiin kysymyksiin sekä oikeudenmukaisuuteen liittyviin . He ovat itsenäisiä ajattelijoita sekä innokkaita tarkkailijoita, jotka saattavat muuttua kärsimättömiksi, jos muut eivät ole yhtä innoissaan jostakin asiasta.

Yliherkkä mielikuvitus

Suunnilleen kolmella neljästä lahjakkaasta lapsesta on ennen kouluikää yksi tai useampia mielikuvitusystäviä, joilla on usein mielikuvituslemmikkieläimiä ja jotka asuvat mielikuvitusplaanetoilla mielikuvitusuniversumeissa (Webb ym., 1982, 2000). Monimutkaiset mielikuvitusteemat, joissa on tavallisesti suurta draamaa, vetävät heitä puoleensa. Kuten eräs äiti sanoi, ”Meillä niinkin yksinkertainen asia kuin suolan ojentaminen muuttuu usein kolminäytöksiseksi näytelmäksi”. Rikas mielikuvitus, fantasialeikit, animistinen ajattelu, haaveileminen, dramaattinen ja vertauskuvien käyttö kiehtovat näitä älykkäitä lapsia. Varhaislapsuudessa he saattavat sekoittaa totta ja fantasiaa ja koulussa heidän mielensä saattaa vaeltaa eräänlaiseen mielikuvitusrikkaaseen luovuuteen, jossa he selvästi visualisoivat tapahtumia.

Aikuiset, joilla on yliherkkä mielikuvitus, ovat usein dramaattisia suhteessaan Aikuiset voivat olla myös haaveilijoita. Heidän vaelteleva mielensä voi olla melkoisen luova yksityiskohtainen , vaikkakin he vaikuttavat ”poissaolevilta”. Opettajat pitivät sarjakuvapiirtäjä Mike Petersiä toivottamana tapauksena, koska opiskelemisen sijaan hän piirsi heistä kaiken aikaa karikatyyreja, taito, jonka ansiosta hän myöhemmin voitti Pulitzer-palkinnon. Yksi opettaja kirjoitti hänen vuosikirjaansa: ”Sinun olisi aika aikuistua, herra Peters! Et voi koko elämääsi piirtää sarjakuvia, kuten varmasti tiedät” (Peters, 2003).

Emotionaalinen yliherkkyys

Tähän alueeseen, johon liittyvät äärimmäiset ja monimutkaiset tunteet, vanhemmat kiinnittävät yleensä ensimmäisenä huomiota lapsissaan (Lind, 2001). Emotionaalisesti yliherkät ihmiset suhtautuvat ja reagoivat ympäristöönsä poikkeuksellisen voimakkaasti. He kiintyvät syvästi ihmisiin, paikkoihin ja asioihin ja heitä syytetään usein ylireagoinnista. Heidän tunteidensa intensiivisyys näkyy heidän myötätunnossaan, empaattisuudessaan sekä herkkyydessään. Eräs äiti kertoi, miten hänen ajaessaan lujaa autollaan, hänen tyttärensä huusi: ”Pysähdy! Hidasta!” Kun hänen äitinsä kysyi miksi, tytär vastasi: ”Hyönteiset murskaantuvat tuulilasiin, ja olen jo nähnyt liian paljon kuolemaa tämän ikäiseksi!” Juuri nämä lapset saattavat ruveta itkemään nähdessään kodittoman ihmisen kadulla. Heillä saattaa olla toistuvia raivokohtauksia (vielä yli kolmevuotiaina), jotka voivat liittyä pelissä häviämiseen, ulkopuolelle jäämisen tunteisiin, siihen, että heidän täytyy aina olla paras joka asiassa tai siihen, etteivät he ole saaneet tahtoaan läpi. Heidän vahvat tunteensa – syvää surua toisten kärsimyksen takia sekä suurta riemua jonkin onnekkaan sattumuksen johdosta – voivat aikuisista vaikuttaa äärimmäisiltä ja hämmentäviltä.

Emotionaalisesti yliherkät aikuiset alkavat usein tehdä töitä sosiaalisten ongelmien ratkaisemiseksi, ja he yrittävät idealistisesti auttaa muita ihmisiä tai luontoa. Heistä saattaa tulla kyynisiä ja vihaisia, kun he huomaavat, etteivät muut jaa heidän idealismiaan ja herkkyyttään.

Psykomotorinen yliherkkyys

Ihmisten, jotka ovat psykomotorisesti yliherkkiä, vaikuttaa olevan poikkeuksellisen herkkä järjestelmä sekä ” (Piechowski, 1991, s. 287). He rakastavat liikkumista sen itsensä takia, he ovat täynnä energiaa, joka ilmenee usein nopeana puheena, innokkuutena, kiihkeänä fyysisenä aktiivisuutena sekä toiminnan tarpeena (Piechowski, 1979, 1991). Paineen alla nämä ihmiset saattavat puhua pakonomaisesti, käyttäytyä impulsiivisesti tai hermostuneesti, järjestellä pakonomaisesti, muuttua varsin kilpailuhenkisiksi tai alkaa jopa käyttäytyä huonosti (Lind, 2001). Vaikka heidän rajaton fyysinen ja verbaalinen intonsa ja aktiivisuutensa tuottaakin heille itselleen suurta iloa, saattavat muut pitää heitä uuvuttavina. Psykomotorisesti yliherkät lapset eivät tunnu olevan koskaan paikoillaan ja he saattavat puhua taukoamatta. Aikuiset ja muut lapset haluaisivat usein pyytää heitä istumaan alas ja olemaan hiljaa!

Psymotorisesti yliherkillä lapsilla on erityisen korkea riski saada tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriön (ADD/ADHD) virhediagnoosi. Monet heistä oppivat hallitsemaan psykomotorista yliherkkyyttään harjoittamalla runsaasti liikuntaa tai piirustelemisen tai neulomisen avulla – toimintoja, jotka ovat yleensä sosiaalisesti hyväksyttyjä – tai he saattavat heilutella jalkojaan

Aistiyliherkkyydet

Aistiyliherkkä lapsi kokee tavallisen arkielämän aistikokemukset – näkö-, haju-, maku-, kosketus- ja kuuloaistimukset – paljon muita ihmisiä voimakkaammin. Lapsi saattaa vastustaa paidoissa olevia lappuja; he eivät voi käyttää sukkia, jotka tuntuvat karkeilta tai joissa on saumoja tai saumojen täytyy olla aivan suorassa. Välkkyvät ja surisevat loisteputkivalot häiritsevät heitä suuresti ja voivat aiheuttaa päänsärkyä. Hajut, kuten hajuvedentuoksu, voivat . He reagoivat voimakkaasti ruoan tietynlaiseen koostumukseen tai tiettyihin makuihin, jopa jo pikkuvauvoina. Luokkahuoneen jatkuva häly uuvuttaa heidät. Aikuisia kokousten tai työpaikan äänet voivat todella häiritä, ja he saattavat tuntea vastenmielisyyttä hajuvesiä ta kohtaan.

Ei ole lainkaan yllättävää, että monet lahjakkaat lapset ja aikuiset, joilla on tämä yliherkkyys, yrittävät vältellä tilanteita, jotka altistavat heidät liian voimakkaille ärsykkeille. Toisaalta heidän poikkeuksellinen herkkyytensä saattaa . He saattavat jopa keskittyä mielihyvää tuottaviin kokemuksiin niin intensiivisesti, että maailma heidän ympärillään lakkaa olemasta.

Alla vielä toiset kuvaukset näistä herkkyyksistä (lähteenä käytetty mm. Sousan teosta How the Gifted Brain learns):

Yliherkkä mielikuvitus
 Tällaisella ihmisellä on erittäin vilkas mielikuvitus. Hän on visuaalinen ajattelija, jonka mielikuvat ovat vahvoja ja tarkkoja. Hän usein rakastaa fantasiaa ja luo myös omia mielikuvitusmaailmojaan ja lapsena hänellä saattaa olla mielikuvitusystäviä. Hänen unensa ovat myös värikylläisiä ja toden tuntuisia. Tällaisten ihmisten voitaisiin siis sanoa olevan kuvittelukyvyltään poikkeuksellisen lahjakkaita. Esimerkki autistisesta naisesta, jolla on tämä herkkyys ja jonka visualisointikyvyt ovat todella ihmeelliset, on Temple Grandin (Grandin 2006).

Älyllinen yliherkkyys
Tällaisilla ihmisillä on aktiivinen mieli ja he ajattelevat paljon. He ovat hyvin uteliaita ja janoavat tietoa. Heidän päänsä on täynnä kysymyksiä, joihin he etsivät vastauksia ja he rakastavat ongelmien ratkaisemista. He lukevat usein paljon kirjoja. Sousan kirjassa sanotaan, että he saattavat olla niin innoissaan jostakin ideasta, että keskeyttävät muita ihmisiä. Nämä ihmiset saattavat olla syvästi huolissaan maailman ja ihmisten hyvinvoinnista ja omistautua näiden asioiden ratkaisemiselle. He pystyvät usein keskittymään pitkiä aikoja älyllisiin projekteihinsa.

Aistiyliherkkyydet
Kun Asperger- ja ADHD-kirjallisuudessa aistiyliherkkyydet kuvataan häiriönäkökulmasta, lahjakkuuskirjallisuudessa tuodaan esille myös asian kääntöpuoli. Koska nämä ihmiset aistivat ympäröivän todellisuuden niin herkästi ja voimakkaasti, he ovat usein hyvin esteettisiä ihmisiä, jotka nauttivat suuresti musiikista, taiteista ja kauneudesta. Auringonlasku saattaa saada heidät kyynelehtimään, samoin kaunis musiikki. Aistielämykset saattavat myös vangita heidän huomionsa niin, että muu maailma katoaa.

Emotionaalinen yliherkkyys
Tämä yliherkkyys näkyy ehkä helpoiten ulospäin, sillä näiden ihmisten tunteet vaihtelevat ääripäästä toiseen ja heidän tunnereaktionsa ovat poikkeuksellisen voimakkaita. Heidän tunne-elämänsä on äärimmäisen syvää ja heitä saatetaan pitää melodramaattisina. Ihmiset, jotka ovat emotionaalisesti äärimmäisen yliherkkiä, saattavat vaikuttaa siltä kuin heillä olisi kaksisuuntainen mielialahäiriö.

He tuntevat usein syvää huolta muista ihmisistä ja maailman tilasta ja he saattavat tuntea syvää yhteyttä eläinten kanssa. Heidän myötätuntoisuutensa saattaa mennä äärimmäisyyksiin niin, että he saattavat jalkakäytävällä varoa tallomasta muurahaisia. Heillä saattaa olla poikkeuksellinen kyky myös aistia toisten ihmisten tunnetiloja.

Psykomotorinen yliherkkyys
Nämä ihmiset ovat hyvin energisiä ja tarvitsevat usein vain vähän unta. He ovat jatkuvassa liikkeessä. He saattavat puhua nopeasti, olla impulsiivisia ja kilpailunhaluisia. Toisinaan heidän aktiivisuutensa käy muiden hermoille. Koulussa he saattavat käydä levottomiksi ja häiritä, mutta he pystyvät keskittymään hyvin asioihin, mikäli ne tarjoavat riittävästi haastetta ja stimulaatiota.

Teoriani on, että neurologisesti poikkeavat ihmiset (Asperger ja ADHD) eivät ole mitenkään erityisesti aistiyliherkkiä vaan YLIPÄÄTÄÄN yliherkkiä ihmisiä. Tällä hetkellä kirjallisuudessa ja tutkimuksissa käsitellään ja tunnistetaan lähinnä aistiyliherkkyys. Kuitenkin rivien välistä luettuna kirjallisuus puhuu hyvin vahvasti näkemykseni puolesta. Temple Grandinin kirjan nimikin jo on Thinking in pictures ja hän on omistanut kokonaisen luvun visuaaliselle lahjakkuudelleen (yliherkkä mielikuvitus). Turha mainitakaan psykomotorisen yliherkkyyden ja ADHD:n yhtäläisyyksistä... Attwoodin kirjassa Aspergerin oireyhtymä lapsuudesta aikuisuuteen (2012) sanotaan, että voimakkaat tunteet ja niiden hallinta ovat Aspergerin oireyhtymän tunnuspiirteitä, mikä viittaa vahvasti emotionaaliseen yliherkkyyteen, ja Kennedyn & Banksin kirjassa The ADHD autism connection kerrotaan, että kaksisuuntainen mielialahäiriö esiintyy hyvin tyypillisesti, lievässä muodossa, yhdessä Aspergerin oireyhtymän kanssa. Voimakkaat tunteet ja niiden hallinnan ongelmat pätevät myös ADHD:hen, kuten voi melkeinpä mistä tahansa aihetta käsittelevästä kirjasta todeta. Ja eiköhän vain Aspergerien voimakkaat kiinnostuksen kohteet jotakin aihetta kohtaan, josta he keräävät mahdollisimman paljon tietoa ja sitten puhua paasaavat oivalluksistaan ja tiedoistaan muille ihmisille, kuulosta aivan älylliseltä yliherkkyydeltä?

Päädyin itse kaiken tämän jäljille, kun tympääntyneenä nykyisen Asperger-kuvan rajallisuuteen ja riittämättömyyteen, jossa ei puhuttu sanakaan emotionaalisesta yliherkkyydestä, jonka oivalsin yhdeksi suurimmista elämää haittaavista/ rikastuttavista tekijöistä itselläni, lähdin penkomaan asiaa googlen avulla. Tuota pikaa olinkin jo lahjakkuutta ja yliherkkyyksiä käsittelevillä sivuilla, jotka saivat minut suorastaan pomppaamaan housuistani, niin hyvin löysin itseni noista yliherkkyyksistä. Erityisesti älyllinen ja emotionaalinen yliherkkyys sekä yliherkkä mielikuvitus ovat minulla vahvoja, mutta myös ne kaksi muuta. Psykomotorisen herkkyyden suhteen olen ymmälläni, sillä vaikka olen hyperaktiivinen siinä mielessä, että olen hyperverbaalinen ja suollan joka ikisen ajatukseni ulos sanoina (puhun tuntikausia joskus yksinäni, tekstaan joka ikisen ajatukseni jollekulle ja puhun taukoamatta, jos joku on läsnä) enkä lainkaan kestä toimettomuutta ja jos minut pakotetaan olemaan paikoillani tekemättä mitään nakerran kynsinauhani verille, vatkaan jalkojani hullun lailla ja kiemurtelen tuolillani kuin käärme, niin minulla ei todellakaan ole paljon fyysistä energiaa enkä tule toimeen vähällä unella.

Koska Asperger- ja ADHD-ihmiset ovat yliherkkiä, he ovat usein hyvin lahjakkaita ihmisiä. Yliherkkyys tarkoittaa sitä, että ihminen aistii ja kokee enemmän kuin muut ihmiset. Hän huomaa asioita, jotka jäävät muilta huomaamatta. Hän pääsee syvemmälle niissä asioissa, joiden suhteen hän on herkkä. Herkkyys on lahja, vaikka se voi tuoda mukanaan myös vaikeuksia.

Jos haluat tutkia asiaa lisää, alla on lueteltu hyviä lähteitä:

Kirjoja:

David. A. Sousa. 2005. How the gifted brain learns. Sage Publications.

Deidre V. Lovecky. 2004. Different minds: gifted children with ADHD, Asperger Syndrome and other learning deficits. Jessica Kingsley Publishers.


James T. Webb, Edward R. Amend, Nadia Webb. 2004. Misdiagnosis and dual diagnosis of gifted children and adults: ADHD, bipolar, OCD, Asperger's, depression, and other disorders. Great potential press, Inc.

Verkkosivuja:

Dabrowski's Overexcitabilities or Supersensitivities in Gifted Children by Carol Bainbridge.

Hoagies’ Gifted: Dabrowski's Theory of Positive Disintegration.

Testaa sukupuolesi

Haa! Ystäväni lähetti minulle tiedon tällaisesta testistä, ja kävin tekemässä sen. Sain tulokseksi androgyyni.  Testi löytyy TÄÄLTÄ. (HUOM! Testi ei näytä enää toimivan). Uskoakseni neurologisesti poikkeavat ihmiset eivät useinkaan ole sukupuolisesti aivan puhtaita miehiä tai naisia vaan nimenomaan androgyynejä tai sukupuolineutraaleja. Joten varsin kiehtova testi! Tosin kannattaa aina suhtautua tällaisiin kriittisesti. Minä ainakin suhtaudun. Mutta ihan hauskaa hupia silti.

Minun tulokseni:

OLET ANDROGYYNI

Sinussa on melko paljon sekä feminiinistä naista että maskuliinista miestä. Olet sukupuolisesti hyvin harmoninen. Mieheytesi ja naiseutesi ovat tasapainossa keskenään, eikä kumpikaan puolesi hallitse persoonaasi toisen kustannuksella.

Olet sukupuolishoppailija! Tiedostat sukupuolijärjestelmän olemassaolon, sukupuoliroolit ja odotukset kriittisestikin. Et juurikaan välitä näihin odotuksiin vastaamisesta, vaan käyttäydyt melko sukupuolivapaasti. . Olet sukupuolen suhteen melko itsevarma. Sinusta on luontevaa toteuttaa itseäsi sekä miehisten että naisellisten puoliesi kautta.

Tulet hyvin toimeen miesten, naisten ja sukupuolineutraalienkin kanssa, koska et itsekään ole niin kaukana näistä muista sukupuoliryhmistä.

Tammenterhot pataan porisemaan

Pähkinät ovat ÄÄRETTÖMÄN erinomaista ravintoa. Monissa kulttuureissa pähkinät ovat toimineet lähes pääasiallisena ravinnonlähteenä joskus aikoinaan. Kuten mahdollisesti jo selitin tässä blogissa aiemmin, ne kuitenkin härskiintyvät nopeasti suuren rasvapitoisuutensa vuoksi. Härskiintymisen hidastamiseksi pähkinät tulisi säilyttää PIMEÄSSÄ ja PAKASTIMESSA. Näin ollen mikäli marssit poimimaan marketin pähkinähyllystä pussin pähkinöitä, laatu on arvattavasti varsin epäilyttävä.

Tästä probleemasta suivaantuneena aloin miettiä vaihtoehtojani (sillä haluan pähkinät erittäin oleelliseksi osaksi ruokavaliotani). Tutkin netistä pähkinöiden kasvupaikkoja ja sadonkorjuuaikoja ja aloin harkita niiden tilaamista suoraan tilalta sadonkorjuuaikaan. Tai kenties oman pienen pähkinäkaupan pystyttämistä nettiin niin, että tilaisin pähkinät aina sadonkorjuuaikaan suoraan pakastimeen ja hävittäisin myymättömät tietyn ajan kuluttua, jolloin voisin olla 100% varma niiden tuoreudesta.

Kyseisiä asioita en kuitenkaan ole saanut aikaan.

Sitten muistin, miten kävimme kerran lapsuudessani keräämässä ukkini kanssa pähkinöitä ihan lähimetsistä. Pähkinöitä! Suomesta! Aloin tutkia asiaa netistä. Asun pähkinäseudulla. Selvisi, että kyseiset Suomessa kasvavat pähkinät ovat hasselpähkinöitä! Mmmmmm..... Tarkempi nimitys on Euroopan pähkinäpensas. Kaupoissa myytävät hasselit ovat yleensä isosta pähkinäpensaasta (nämä hienot informaatiohiukkaset ovat peräisin Wikipediasta). Wikipediassa kerrotaan myös, että nämä nimenomaiset, Suomessakin kasvavat, pähkinät, ovat kivikaudella olleet tanskalaisten tärkeimpiä ravinnonlähteitä. Ja nyt ne makaavat oravien ruokana! (Ainakaan en ole tietoinen pähkinöiden massaintoisesta poimimisesta marjojen ja sienten tapaan). Euroopan pähkinäpensaasta olen kirjoittanutkin tänne jo aiemmin. Tänne: Pähkinäjahtiin!

Mutta Suomessa on muitakin syötäviä pähkinöitä, nimittäin tammenterhoja! Kyllä vaan. Vuosi sitten keräilin huvin vuoksi ystäväni kanssa hevoskastanjoita puistosta, mutta netistä selvitimme niiden olevan ihmisravinnoksi kelpaamattomia. Aloimme sitten tutkia, mitä sanotaan tammenterhoista. Ja kyllä! Ne ovat syötäviä, täyttä ravintoa. Tosin ne pitää esikäsitellä.

Tammenterhot sisältävät runsaasti tanniineja. Wikipediassa sanotaan, että ne ovat flavonoideja, jotka sitovat ja saostavat proteiineja. Ahaa. Niitä kutsutaan myös parkkihapoiksi, ja ne tekevät tammenterhoista karvaan makuisia. Olen kuitenkin lukenut, että runsain määrin nautittuina tammenterhot ovat ihmisen terveydelle jollakin tapaa haitallisia, mikäli tanniineja ei poisteta esikäsittelyllä. Miksi ja miten, sitä en ole vielä saanut selville.

Löysin netistä tiedon, että joku oli kysynyt myrkytystietokeskuksesta ja siellä oli sanottu, että tammenterhoista voi tulla vatsaoireita, jos syö paljon (yli 5 kpl).

Oikein hyvää tietoa tammesta ja sen terhoista löytyy Kyllä äiti tietää -blogista. Sieltä olen poiminut seuraavat esikäsittelyohjeet (joilla tanniinit voidaan poistaa):

Tammenterhot kerätään syksyllä, ensimmäisten yöpakkasten jälkeen. Kuori poistetaan ja yhtä osaa tammenterhoja varten varataan 2 osaa vettä. Terhoja keitetään kunnes veteen ei enää liukene ruskeaa väriä (noin 2 tuntia), vaihda vesi aina välillä. Näin saadaan parkkihappo pois ja terhoista syömäkelpoisia.
Toinen konsti on liottaa terhoja vedessä 2-7 päivää. Maista aina välillä, joko terhosta on kitkeryys pois. Vesi vaihdetaan kolmesti päivässä.

Myös tämä hauska ohje löytyy sieltä. Minä tosin esikäsittelisin nämä terhot ennen paahtamista.

Hiillos tammenterhot
Kuorelliset tammenterhot peitetään nuotion hiillokseen, jätetään muhimaan 15 minuutiksi. Kun kuoret ovat haljenneet ovat terhot kypsiä. Saattaa maistua hieman karvaalle.

Kyseinen blogi on muuten TODELLA loistava. Haluaisin ruveta pihlajanmarjojakin hyödyntämään, ja siellä on niistäkin juttua.

Tammenterhot kypsyvät vasta syys-lokakuussa ja niitä kannattaa lähteä keräämään vasta ensimmäisten yöpakkasten jälkeen (jälkimmäinen tieto edellä mainitusta blogista).

NAM!

Muista jättää ruokaa muillekin!

Introversio

Introvertti ihminen ammentaa energiansa sisältä. Kaikki ulkoinen uuvuttaa häntä. Eritoten muut ihmiset ja sosiaaliset tapahtumat. Laurie Helgoen Introversion voima -kirjan luvussa, Näin selviät juhlista, sanotaan, että juhliminen on toiminto, joka auttaa erottamaan ekstrovertit introverteista. Introvertit ovat yleensä mieluummin kotona hyvän kirjan tai yhden läheisen ystävän kanssa kuin lähtevät johonkin sosiaaliseen ryhmätapahtumaan. Toisinaan introvertista saattaa olla mukava lähteä juhliin, mutta tällöinkin hän eroaa ekstrovertista siinä, että hän väsyy nopeasti ja haluaa aikaisin kotiin.

Small talk ei sovi introverteille. Introverteille keskustelemisessa on kyse ideoista, ideoiden saamisesta ja niiden jakamisesta, syvästä kohtaamisesta. Koska sosiaalisuus ja vuorovaikutus vievät introverteilta energiaa, he eivät voi eivätkä halua tuhlata sitä pinnalliseen kanssakäymiseen tuntemattomien ihmisten kanssa. Helgoen kirjassa sanotaankin hyvin, että ekstrovertti on kuin hotelli, jossa on paljon huoneita ja kapasiteettia majoittaa suuri määrä vieraita (tuttavuuksia). Introvertin kapasiteetti on pieni. Hänen on harkittava ketkä hän päästää elämäänsä, keille antaa kallisarvoista ja hupenevaa energiaansa.

Tässä on kuvaus introvertista juhlissa (Introversion voima -kirjasta):

Olet lähtenyt juhliin ystäväsi painostuksesta. Ystävä, joka sai sinut tulemaan, viettää kanssasi viisi minuuttia ja esittelee sinut muutamille ihmisille. Nyt hän on lähtenyt sosialisoimaan. Et tunne ketään muita ja olet osallistunut smalltalkiin jo sietokykysi verran. On liian aikaista lähteä, joten norkoilet tarjoilupöydän ääressä hetken aikaa, soitat puhelun matkapuhelimellasi, vietät hieman ylimääräistä aikaa kylpyhuoneessa ja, jos mikään muu ei auta, juot runsaasti. Tunnet olevasi ansassa. Sinua ei yhtään kiinnosta ujuttaa itseäsi johonkin banaaliin keskusteluun (paitsi ehkä jos päätit juoda reippaasti); et halua vaikuttaa säälittävältä kulkemalla ystäväsi perässä, ja yksin istuminen näyttäisi todella nololta – eikä missään sitä paitsi ole istumapaikkaa! Energiatasosi on menossa hyvää vauhtia alas, ja haluat vain mennä kotiin, vaihtaa verkkareihin ja laittaa hyvää musiikkia soimaan. Apua!

Kuulostaako tutulta? Minulle kuulostaa :).Minä päädyn aina juomaan, koska humalassa kestän sitä tilannetta ja pystyn jopa saamaan siitä jotain irti.

Introvertti tarvitsee yksin olemista latautuakseen.

Nähtyämme kaiken sen vaivan päästäksemme pois vanhempiemme talosta, itsenäistyäksemme ja perustaaksemme oman elämän, moni meistä huomaa, ettei meillä ole omaa paikkaa. Eräänä päivänä katsomme ympärillemme ja huomaamme, että elämme talossa, jossa on jaettu keittiö, jaettu olohuone, jossa TV pauhaa, jaetut kylpyhuoneet ja jaetut makuuhuoneet. Apua!

Vaikuttaa julmalta aikuisuuden seuraukselta, että jätämme taaksemme käsitteen ”omasta huoneesta” – siitä paikasta, joka edustaa sinua ja vain sinua.

Jos introvertilla on puolisona ekstrovertti, tästä voi seurata mm. sellaisia ongelmia, että ekstrovertti puoliso valittaa, ettei vietetä tarpeeksi aikaa yhdessä, kun introvertti puoliso taas miettii, että "apua, en nytkään saa olla tarpeeksi rauhassa".

Yksin ja rauhassa oleminen on introvertille tärkeää. Yksin introvertti voi keskittyä sisäiseen voiman lähteeseensä ja ammentaa sieltä. Ajatella, pohtia, luoda, lukea.

Introvertti ei tarkoita epäsosiaalista. Introvertille ihmiselle sosiaalisuus vain tarkoittaa eri asiaa kuin ekstrovertille. Meidän länsimaisessa kulttuurissamme vallitsee ekstrovertti ajattelutapa eikä tämän takia introvertin sosiaalisuutta tunnisteta. Ekstrovertit saavat energiaa ihmisistä ja menosta ja meiningistä. Näin ollen he nauttivat rupattelusta ja small talkista ja virkistyvät siitä. He myös vaikuttavat sosiaalisilta, koska he tapaavat mielellään ihmisiä ja heillä on paljon ystäviä. Introvertti ei viihdy ihmisryhmissä. Hän viihtyy yksin tai kahdestaan läheisen ihmisen kanssa. Introvertti voi myös olla yksin kotona ja yhteydessä ihmisiin tietokoneen tai kännykän välityksellä. Myös kirjan lukeminen on omanlaistaan sosiaalisuutta, sillä siinä ihminen kytkeytyy toisen ihmisen hengentuotteeseen. Olen itse erittäin sosiaalinen introvertti. Haluan olla yleensä yksin, mutta tekstailen paljon ystävilleni ja läheisilleni ja ajattelen heitä paljon. Näkeminen vain on uuvuttavaa ja raskasta, joten sitä en voi tehdä kovin paljon. Tämän takia minulla on resursseja vain hyvin rajallisen ihmissuhdemäärän ylläpitoon. Koska kuitenkin olen puhelias ja sosiaalinen, olen merkillisessä ongelmatilanteessa, kun saan helposti ystäviä, mutta en pysty "majoittamaan" heitä elämääni. Heitä on helposti liikaa enkä pysty hoitamaan niin montaa ihmissuhdetta, jolloin ylikuormitun.

Uskoakseni ADHD-piirteeni tekevät minusta sellaisen, että lähestyn ihmisiä helposti, käyn aina ylikierroksilla ja minulla on paljon asiaa ja olen impulsiivinen. Se saanee minut monissa tilanteissa vaikuttamaan ekstrovertilta, mitä en ehdottomasti kuitenkaan ole.

Minusta on myös ollut todella kiehtovaa huomata, että introversio muistuttaa valtavasti Aspergerin oireyhtymää. Helgoen Introversion voiman lisäksi olen lukenut Marti Olsen Laneyn Introvert Advantagen.

Olenkin alkanut pohtia, että voisiko olla niin, että kun autismi esiintyy ikään kuin janalla, jonka toisessa ääripäässä on syvä autismi ja toisessa täysin autismipiirteetön ihminen, niin voisiko se janan pätkä, joka on Aspergerin oireyhtymä ja täysin autismipiirteettömän ihmisen välissä, olla inrtoversioksi kutsuttu persoonallisuustyyppi? Eli kun ihmiselle aletaan lisätä autismin piirteitä, mutta ne eivät ole vielä elämää merkittävästi häiritseviä vaan vain määrittelevät henkilön persoonallisuutta, tätä ihmistyyppiä kutsuttaisiin introvertiksi? Ja kun piirteitä kasaantuu niin paljon, että se alkaa merkittävästi haitata elämää, siirrytään varsinaisen autismihäiriön puolelle ja tällöin henkilö voi saada diagnoosin: Aspergerin oireyhtymä?

Tällöin tietysti ekstrovertti-persoonallisuustyyppi olisi siis autismin vastakohta. Mikä ei ole suinkaan ongelmaton väite.

Toinen mahdollisuus onkin, että ne tekijät ihmisen hermostossa, jotka aikaansaavat introvertin persoonallisuuden, ovat joiltain osin vastaavia kuin ne hermostolliset tekijät, jotka aikaan saavat autismin. Tällöin kyseessä olisi siis kaksi eri asiaa, mutta jotka muistuttavat toisiaan hermostollisten yhteneväisyyksien osalta.

On myös hyvä muistaa, että meissä on kaikissa kumpaakin. Ei ole puhdasta introverttia tai puhdasta ekstroverttia. On vain enemmän toista ja vähemmän toista.

My princess...

Minusta on outoa, kun on Eevin on niin TYTTÖ. Minä en ole koskaan ollut. Olen vasta nyt todella sisäistänyt tämän asian Eevistä, ja alan tukea häntä näissä hänen perifeminiinissä kiinnostuksenkohteissaan. Niinpä ostin hänelle prinsessavaatteet. Mekko tilattiin huutonetistä, Eevi sai valita mieleisensä. Kengät löysin eilen kirpputorilta, ja mekkokin tuli sopivasti eilen postista, joten neiti sonnustautui illalla mamman ja papan luota tullessaan prinsessaksi ja alkoi tanssia. Sitten hänet piti meikata.

En oikein osaa suhtautua tuohon meikkaamisasiaan. Pitäisikö minun antaa hänen meikata jo 4-vuotiaana??? Siis kun hän ITSE sitä erittäin intohimoisesti haluaa. Olen yrittänyt vastustella ja vältellä asiaa, eilen meikattiin, kun hän leikki prinsessaa, mutta tänään aamulla sanoi, että haluaa ripsiväriä, kun oli hoitoon lähdössä... Sanoin, ettei pienet tytöt voi meikata joka päivä, mutta kun pyysi vessassa saada edes poskipunaa, annoin sitten sitä supsutella. Tämä on taas näitä asioita, että minä en oikeastaan tiedä mitään konkreettista tai järkiperäistä SYYTÄ sille, miksei 4-vuotias saisi meikata, jos kerran itse sitä TODELLA haluaa. Olisi se kyllä hassua, jos neiti menee aina hoitoon pyntättynä. :)

Tämä on minulle todella uutta ja merkillistä, kun en itse ole tuollainen supertyttö ollut koskaan. Minä aloin meikata joskus 8. luokalla. Eeville vaaleanpunainen, pinkki, prinsessat ja keijut on TODELLA in.En edes ole satavarma, mistä hän nuo on lempiasioikseen keksinyt, koska Eevi ei käy päiväkodissa vaan perhepäivähoitajalla, ja siellä on vain yksi tyttö Eevin lisäksi, eikä kyseinen tyttö ole mitenkään pinkkiladyprinsessafanaatikko. Aiemmin siellä oli kyllä vuotta vanhempi Milla, joka oli käsittääkseni vähän enemmän "ladymainen", ehkä sieltä tullut jotain vaikutteita. Kai se on sitten poiminut jostain telkkarista, kirjoista, puheista, jostain... Jos sille koittaa hankkia jotain sinistä, kuuluu: "Ei, se on poikien." Vanhemmiltaan eikä isovanhemmiltaan ainakaan ole tällaisia kuullut. Hassua.

Laavuretki

Lähdinpä sitten mieshenkilöni kanssa metsäretkelle. Alunperin meidän piti yöpyä laavussa, mutta johtuen jatkuvasta unenpuutteestani sanoin, että voitaisiin tulla varmaan kotiin yöksi. Pakkasimme silti makuupussit yms. vermeet matkaan. Koska olen äärimmäisen neuroottinen yksilö, minulle pakattiin mukaan myös patja ja tyyny. Siis OIKEA patja. En voi nukkua millään ilmatäytteisillä vekottimilla, koska ne hyllyvät ja tuntuvat omituisilta ja ovat liian pehmeitä. Ja vielä vähemmän voin nukkua kovalla alustalla. Joten niin tyypit marssivat patja kainalossa metsäpolkuja pitkin... :) HAH HAH HAA. Siis ei tällä kertaa, mutta yövyimme laavulla reilu viikko sitten Eevin kanssa, kun halusin viedä Eevin kokeilemaan metsässä nukkumista.

Kävin nyppimässä tyhjäksi erään mustikka-apajan, jonka olin edellisellä kerralla pannut merkille. Siellä oli SUURIA ja mehukkaita mustikoita. Tarkkailin myös potentiaalisia sieniehdokkaita, mutta ei oikein näkynyt. Kyseinen mesta on sen verran suosittu, että siellä ramppaa väkeä kuin pipaniksiä (pipoa), joten kansalaiset ovat varmaan nyhtäneet paikat tyhjiksi. Tosin laavun pihassa on yksi kanttarelliapaja, josta nyhdin muutaman keskenkasvuisen yksilön.

Kyseinen mesta (Pukalan virkistysmetsä) on itseasiassa niin suosittu, että siellä saa olla vähemmän rauhassa kuin kaupungissa. Viime kerralla kun saavuttiin, laavulla oli jo nuotio ja joku perhe tullut sieneen siihen laavun alueelle. Häipyivät onneksi aika pian. Sitten siellä lampsi joku metsästäjä pyssyn kanssa ja olisi pamauttanut sorsia, jos olisi näkynyt. Siinä luonnon rauhaa kerrakseen! Tällä kertaa taas laavun vieressä olevassa saaressa, johon pääsee siltaa pitkin, oli joku seurue, ja pian meidän saavuttuamme paikalle saapui äänekäs tätikasauma, joka onneksi häipyi ensin jonnekin lenkille. Liikaa väkeä minun makuuni. Täytynee vallata joku erämaakolo ensi kerralla.

Matkakaveri

Käristelimme lihaklönttejä nuotiossa. Yritin etsiä suppilovahveroita, joita eräs niistä äänekkäistä naisihmisistä kertoi heidän kohdanneen lenkillään, mutta en kyseistä paikkaa löytänyt. Tulipa liikuttua, kun kiisin metsäpolkua upeissa maisemissa rannan viertä muutaman kilometrin edestakaisin. Koiralla oli niin kiire takaisin laavulle, että heti kun käännyin takaisinpäin, se sinkosi jonnekin, eikä sitä sen jälkeen näkynyt eikä kuulunut ennen kuin pääsin takaisin laavulle. Reilu kaveri...

Illan pimetessä läksimme talsimaan takaisin autolle. The moon was very nice.

Pähkinäjahtiin!

 Asuinpaikkakunnallani kasvaa Euroopanpähkinäpensaita. Niissä kasvaa hasselpähkinöitä. Haluaisin SUURESTI lisätä pähkinät pysyvästi ruokavaliooni, merkittävään asemaan, mutta olen epäluuloinen saatavilla olevaan tarjontaan, sillä pähkinät (jotka ovat suureksi osaksi rasvaa) alkavat härskiintyä pian puusta putoamisensa jälkeen, ja ne ne pitäisi säilyttää pimeässä ja pakastimessa härskiintymisen HIDASTAMISEKSI, mutta tällöinkin esim. saksanpähkinä on noin 6 kk putoamisensa jälkeen aika lailla pilalla. Joten jos menet johkin cittariin ja ostat sieltä pähkinöitä – jotka ovat lojuneet ties miten kauan siinä lämpimässä ja valoisassa – niin kiesus... Ei kiitos.


Mutta mitäpä jos menet itse poimimaan pähkinäsi? :) Takuutuoreita herkkuja. Sitten vaan pakastimeen, josta niitä voi napsia seuraavaan syksyyn.

Jokohan ne olisi kypsiä?

Wikipediatietoutta:

Euroopanpähkinäpensaan pähkinä, "hasselpähkinä", on erittäin ravintorikas, sillä se sisältää noin 60 % rasvaa sekä valkuaisaineita, mineraaleja ja C-vitamiinia. Kaupoissa myytävät hasselpähkinät eivät tosin ylensä ole euroopanpähkinäpensaista vaan sukulaislaji isopähkinäpensaasta (Corylus maxima).

Euroopan pähkinäpensaan pähkinöitä

Pähkinäpensaiden pähkinöitä on käytetty ihmisravinnoksi hyvin kauan, jo varhaisella kivikaudella.^[8] Esimerkiksi Tanskassa se on kuulunut noin 8500 vuotta sitten eläneen kivikautisen väestön tärkeimpiin ravinnonlähteisiin. Viljelyn alkuvaiheista on vähän tietoa, mutta tiettävästi ainakin roomalaiset ovat jo viljelleet pähkinäpensasta.

Pähkinäpensasta on arvostettu myös Pohjois-Euroopassa. Kasvin arvostuksesta ravintona kertoo hyvin se, että ahvenanmaalaiset toimittivat pähkinöitä muun muassa Ruotsin hovin tarpeisiin. Pähkinöiden kerääminen ei myöskään ollut sallittua ilman maanomistajan lupaa.^[5]

Kyllä on arvostus kadonnut tyystin jonnekin... Nykypäivän ihmiset hakee vain makkaraa kaupasta. Ja härskiintyneitä manteleita marketin hyllyltä. Inhaa.

P.S. Löysin netistä tiedon, että kypsyvät vasta syyskuun puolivälin jälkeen... Sitä odotellessa.

Hinnoista ja hinnoittelusta

Minulle tällainen yritystoimintaan ryhtyminen on hivenen paradoksaalinen temppu, sillä vastustan kapitalismia ja kaupallisuutta ja rahankiskontaa ja kaikkea muutakin vastaavaa kaameutta. Käytännössä tämä on näkynyt sitten siten, että olen pyrkinyt alihinnoittelemaan kaiken mitä teen... Tästä taas on seurannut läksytysten ryöppy kaikkialta lähipiiristäni. Osa läksytyksestä on tullut henkilöiltä, joita en kuuntele siitä syystä, että heidän läksytyksensä perustuu joko 1) holhoamiseen tai 2) siihen, että he itse elävät "kuplassa" eli ovat toisin sanoen ihmisiä, jotka eivät elä vahvasti itseään toteuttaen ja persoonallisten arvojen mukaisesti vaan ajattelevat, että raha ja työ ovat kaikki kaikessa jne. jne.

Mutta sitten olen saanut läksytystä myös tahoilta, joita kuuntelen, sillä nämä ovat kaltaisiani oman tiensä kulkijoita, joilla on samanlainen arvomaailma kuin minulla. Minulle on mm. sanottu, että "Laita ensin happinaamari omaan naamaasi ennen kuin alat pelastaa muita". Toinen ystäväni ilmaisi saman asian eri sanoin ja muistutti siitä, että jos haluan auttaa ihmisiä kääntämällä ja julkaisemalla hyödyllisiä tietokirjoja heidän ilokseen, yritykseni tarvitsee RAHAA, koska maailma nyt sattuu tällä hetkellä toimimaan rahan pelisäännöillä sekä kapitalistisen talouden ehdoilla jne jne. Lisäksi mitä enemmän yritykseni tuottaa, sitä enemmän voin 1) käyttää omaa aikaani yritystoimintaan/hyvän tekemiseen, kun ei tarvi hikoilla kakkatöissä ja 2) sitä enemmän minulla on rahaa hyvän tekemiseen.

Eräs ystäväni huomautti myös siitä, että jos jotkut valmistavat tiettyä tuotetta tarkoituksena elättää itsensä sillä, ja sitten markkinoille änkeää joku, joka myy tuotetta totaaliseen alihintaan (esimerkiksi koska tekee asiaa vain harrastuksena), kukaan ei enää halua ostaa tuotetta sillä kalliimmalla hinnalla, ja lopulta tilanne ajautuu siihen, ettei ihmiset pysty elättämään itseään enää kauppaamalla kyseistä tuotetta. Eli näin voidaan viedä leipä ihmisten suusta.

Lopulta olen sitten taipunut toimimaan hieman enemmän vallitsevien sääntöjen mukaisesti. Alunperinhän tarkoitukseni oli myydä kirjoja niin alhaiseen hintaan kuin suinkin mahdollista eli kattaa tuotoilla ainoastaan kulut ja tehdä hommaa vain harrastusmielessä. Ensin siis ajattelin että Introversion voiman hinta tulisi olemaan noin 10€. Ensimmäisten läksytysten jälkeen hilasin hinnan 14,90€. Sitten sain vielä valtavan ryöpytyksen taholta, jota arvostan eniten tässä maailmassa (viisas ja erittäin arvostelukykyinen ystäväni Emilia) sekä taholta, jota myös arvostan suuresti (toinen hyvin valaistunut ystäväni), ja hilasin hinnan lopulta normaalilukemiin.

Tällä hetkellähän siis olen työttömänä, jos ei tätä omaa puuhailuani lasketa. Olen kuitenkin suomentanut reilun vuoden aikana 2 kirjaa, joista toisen myös taittanut, laatinut kannet ja kustantanut eli jota nyt markkinoin eli en sentään vain kaivele napaani sohvalla (vaikka sitäkin harrastan). Monien Asperger- ja ADHD-ihmisten tapaan, en ole pärjännyt työelämässä. Nuppi ei vaan kestä siellä.

Mutta olisihan se hienoa, jos saisi elantonsa tekemällä sitä, mitä osaa, mistä nauttii ja mitä rakastaa. En tiedä, tulenko siihen pääsemään ikinä kustannustoiminnallani, mutta tärkeintä minulle on, että saisin kulut katettua, jotta oisin suomentaa ja julaista LISÄÄ ihania kirjoja. Se on minulla tässä vain pointtina. Varsinaisen toimeentulon voin aivan hyvin hankkia sitten muualta (asia jota kovasti suunnittelen kaiken aikaa).

Siitä pidän huolen, että Ajatushattu Kustannus säilyy yrityksenä, jolla on suuri sydän ja arvot kohdallaan.

(kuva: clipartheaven.com)