Tammenterhot pataan porisemaan

Pähkinät ovat ÄÄRETTÖMÄN erinomaista ravintoa. Monissa kulttuureissa pähkinät ovat toimineet lähes pääasiallisena ravinnonlähteenä joskus aikoinaan. Kuten mahdollisesti jo selitin tässä blogissa aiemmin, ne kuitenkin härskiintyvät nopeasti suuren rasvapitoisuutensa vuoksi. Härskiintymisen hidastamiseksi pähkinät tulisi säilyttää PIMEÄSSÄ ja PAKASTIMESSA. Näin ollen mikäli marssit poimimaan marketin pähkinähyllystä pussin pähkinöitä, laatu on arvattavasti varsin epäilyttävä.

Tästä probleemasta suivaantuneena aloin miettiä vaihtoehtojani (sillä haluan pähkinät erittäin oleelliseksi osaksi ruokavaliotani). Tutkin netistä pähkinöiden kasvupaikkoja ja sadonkorjuuaikoja ja aloin harkita niiden tilaamista suoraan tilalta sadonkorjuuaikaan. Tai kenties oman pienen pähkinäkaupan pystyttämistä nettiin niin, että tilaisin pähkinät aina sadonkorjuuaikaan suoraan pakastimeen ja hävittäisin myymättömät tietyn ajan kuluttua, jolloin voisin olla 100% varma niiden tuoreudesta.

Kyseisiä asioita en kuitenkaan ole saanut aikaan.

Sitten muistin, miten kävimme kerran lapsuudessani keräämässä ukkini kanssa pähkinöitä ihan lähimetsistä. Pähkinöitä! Suomesta! Aloin tutkia asiaa netistä. Asun pähkinäseudulla. Selvisi, että kyseiset Suomessa kasvavat pähkinät ovat hasselpähkinöitä! Mmmmmm..... Tarkempi nimitys on Euroopan pähkinäpensas. Kaupoissa myytävät hasselit ovat yleensä isosta pähkinäpensaasta (nämä hienot informaatiohiukkaset ovat peräisin Wikipediasta). Wikipediassa kerrotaan myös, että nämä nimenomaiset, Suomessakin kasvavat, pähkinät, ovat kivikaudella olleet tanskalaisten tärkeimpiä ravinnonlähteitä. Ja nyt ne makaavat oravien ruokana! (Ainakaan en ole tietoinen pähkinöiden massaintoisesta poimimisesta marjojen ja sienten tapaan). Euroopan pähkinäpensaasta olen kirjoittanutkin tänne jo aiemmin. Tänne: Pähkinäjahtiin!

Mutta Suomessa on muitakin syötäviä pähkinöitä, nimittäin tammenterhoja! Kyllä vaan. Vuosi sitten keräilin huvin vuoksi ystäväni kanssa hevoskastanjoita puistosta, mutta netistä selvitimme niiden olevan ihmisravinnoksi kelpaamattomia. Aloimme sitten tutkia, mitä sanotaan tammenterhoista. Ja kyllä! Ne ovat syötäviä, täyttä ravintoa. Tosin ne pitää esikäsitellä.

Tammenterhot sisältävät runsaasti tanniineja. Wikipediassa sanotaan, että ne ovat flavonoideja, jotka sitovat ja saostavat proteiineja. Ahaa. Niitä kutsutaan myös parkkihapoiksi, ja ne tekevät tammenterhoista karvaan makuisia. Olen kuitenkin lukenut, että runsain määrin nautittuina tammenterhot ovat ihmisen terveydelle jollakin tapaa haitallisia, mikäli tanniineja ei poisteta esikäsittelyllä. Miksi ja miten, sitä en ole vielä saanut selville.

Löysin netistä tiedon, että joku oli kysynyt myrkytystietokeskuksesta ja siellä oli sanottu, että tammenterhoista voi tulla vatsaoireita, jos syö paljon (yli 5 kpl).

Oikein hyvää tietoa tammesta ja sen terhoista löytyy Kyllä äiti tietää -blogista. Sieltä olen poiminut seuraavat esikäsittelyohjeet (joilla tanniinit voidaan poistaa):

Tammenterhot kerätään syksyllä, ensimmäisten yöpakkasten jälkeen. Kuori poistetaan ja yhtä osaa tammenterhoja varten varataan 2 osaa vettä. Terhoja keitetään kunnes veteen ei enää liukene ruskeaa väriä (noin 2 tuntia), vaihda vesi aina välillä. Näin saadaan parkkihappo pois ja terhoista syömäkelpoisia.
Toinen konsti on liottaa terhoja vedessä 2-7 päivää. Maista aina välillä, joko terhosta on kitkeryys pois. Vesi vaihdetaan kolmesti päivässä.

Myös tämä hauska ohje löytyy sieltä. Minä tosin esikäsittelisin nämä terhot ennen paahtamista.

Hiillos tammenterhot
Kuorelliset tammenterhot peitetään nuotion hiillokseen, jätetään muhimaan 15 minuutiksi. Kun kuoret ovat haljenneet ovat terhot kypsiä. Saattaa maistua hieman karvaalle.

Kyseinen blogi on muuten TODELLA loistava. Haluaisin ruveta pihlajanmarjojakin hyödyntämään, ja siellä on niistäkin juttua.

Tammenterhot kypsyvät vasta syys-lokakuussa ja niitä kannattaa lähteä keräämään vasta ensimmäisten yöpakkasten jälkeen (jälkimmäinen tieto edellä mainitusta blogista).

NAM!

Muista jättää ruokaa muillekin!