Tietoisuuden kehittyminen

PÄIVÄKIRJOISTANI:

4.1.2003 päiväkirjastani löytyy ajatuksia, jotka osoittavat minun ottaneen merkittävän askeleen eteenpäin tielläni:

"...syvin tarpeeni on tulla 100% siksi, kuka olen ja toteuttaa omaa persoonaani täysillä, kaikin mahdollisin tavoin, ja se on mahdollista vasta, kun astun irti joukosta, massasta ja sen pinnallisuudesta ja illuusioista ja asetun täydellisesti omaan maailmaani.

Näin astun erillisyyteen. Hylkään ryhmät. Massan...sen illuusiomaailman, jossa suurin osa tuntuu elävän. Miten...sokeita ihmiset mielestäni ovat. Sokeita, sokeita. Miksi näin kauan olen jakanut tuon illuusion, miksi en ole seurannut sydäntäni?

Koska se on vaikeaa. Pelottavaa. Liikun sen jälkeen poluilla, joita tuo ihmisten valtaosa ei tunne, ymmärrä. Lähden poluille, joissa sanoudun irti kaikesta sovinnaisesta ja yleisesti hyväksytystä, en kuuntele enää muita vaan itseäni...

Ehkä mun on aika myöntää erikoislaatuisuuteni...Miksi yritän ja yritän sopia muiden joukkoon, kun en KOSKAAN ole sinne sopinut tai siellä viihtynyt...Sen on loputtava. En tunne yhteenkuuluvuutta muiden ihmisten kanssa, en ole koskaan tuntenut. Viihdyn yksin, harvojen ja valittujen ympäröimänä. Niin on hyvä. Jätän nuo toisenlaiset olennot elämään elämäänsä...Aivan kuin ne olisivat eri rotua...Eroan valtakulttuurista ja muiden hyväksynnästä. Se on tehtäväni.”

Minä, ymmärtämässä oman introversioni

Hah. Löysin päiväkirjoistani tällaisen merkinnän.

”On niinku kax tapaa elää ja käyttää aikaansa, introvertin ja ekstovertin. Sisäänpäinkääntyneen ja ulospäinsuuntautuneen. Sosiaalisen ja epäsosiaalisen. Sosiaalinen ja ulospäinsuuntautunut omaa paljon kavereita. Suhteet ei välttämättä ole erityisen syvällisiä, sillä niiden tärkein anti on seura ja ajankulu – ei toisen perinphjainen tunteminen ja henkinen kasvu. Päivät kuluu kavereiden kanssa hengatessa. Ollaan koko ajan menossa, pidetää lippu korkealla ja eletään.

Introvertti kaipaa omaa rauhaa ja tilaa. Ystäviä on yleensä vain muutama, mutta todella läheinen. Aika kuluu omia puuhaillessa, lukiessa, kirjoitellessa jne. Tai tavataan ystäviä. Tällainen ihminen viettää paljon aikaa yksinään ja siksi ajattelee paljon. Introvertti rakentaakin maailmaansa sisältäpäin. Hänelle elämä on enemmän sisäisiä kuin ulkoisia tapahtumia. Ekstrovrtti taas elää nimenomaan ulkoista elämää.

...Olen kuitenkin tulossa siihen tulokseen, että mun tapani elää on pääasiassa introvertin. Jos vietän hektistä elämää, mulla ei ole aikaa kuunnella itseäni – menetän kosketuksen sisimpääni. Se...ei tunnu hyvältä. Kun tunnen oman läsnäoloni, minuuteni, tunnen parhaiten olevani tasapainossa. Mun pitäis löytää sellainen balanssi, et toiminta ja aktiviteetit ja rauha ja hiljaisuus kohtais mulle ideaalisel tavalla..

Huomaan, että jos tää balanssi heittää kumpaan tahansa suuntaan, niin mä voin TODELLA huonosti.” 

30.6.2001