On uskomatonta, miten syvästi kiusaaminen vaurioittaa ihmisen persoonallisuutta ja psyykeä. Se jättää ikuiset jäljet ja vaikuttaa henkilön koko myöhempään elämään, sen kaikkiin osa-alueisiin. Koko elämäni on ollut täydellisesti kiusaamiskokemusten jättämien jälkien määrittämää. Se on vaikuttanut kaikkeen ja määrittänyt sen, millaiseksi elämäni on muodostunut. On järkyttävää tajuta, että vielä tänäänkin, melkein 15 vuotta sen jälkeen, kun kiusaamisesta pääsi eroon, se hallitsee koko elämää ja sen jättämät vauriot ja jäljet ovat kiinteä osa persoonallisuutta.
Onko täydellinen eheytyminen edes mahdollista? Voiko syntyneitä vaurioita koskaan kokonaan korjata?
Toisaalta en tiedä, olisiko minulla koskaan ollut muita vaihtoehtoja kuin tulla kiusatuksi aspergerin oireyhtymän takia. Jos olisin ollut kotiopetuksessa ja säästynyt kouluvuosien ajan sosiaalisista kärsimyksiltä, olisin ennemmin tai myöhemmin joutunut astumaan sosiaaliseen todellisuuteen ja opettelemaan, miten siellä toimitaan eikä tämä olisi mitenkään voinut sujua (luulen) ilman kärsimystä, epäonnistumisia ja psyykkistä hajoamista.
Joten sosiaalisen kärsimyksen kautta on tieni määrätty kuljettavaksi, tuskin siitä olisi mitenkään mihinkään päässyt. Toisaalta sosiaalinen kärsimys ja sosiaalisen sopeutumisen vaikeudet ovat syy siihen, että olen kääntynyt sisäänpäin tutkimaan itseäni ja saavuttanut henkisesti sen kehitystason, jolla nyt olen, ja se on asia, josta todella pidän itsessäni. Itsetietoisuuden ja koko ajan suuremmaksi kasvavan tietoisen itsehallinnan avulla pystyn ehkä korjaamaan vaurioituneen minuuteni.
Ehkä elämästä vielä joskus tulee hyvää ja haavat parantuvat ja ihminen oppii toimimaan tässä maailmassa.
En osaa sanoa kumpi oli ensin: sisäänpäinkääntynyt minä vai mm. koulukiusaamisen jälkeinen sisäänpäinkääntynyt minä. Varmaan vähän molempia, mutta se ei ainakaan ole auttanut asiaa, etten ole koskaan saanut ulkopuolelta hyväksyntää. Nykyään ymmärrän, ettei minun tarvitsekaan saada, koska suurin osa ihmisistä ei kuitenkaan ymmärrä. Saan todellisen hyväksynnän heiltä, jotka oikeasti ymmärtävät.
VastaaPoistaPitäisikö syyttää opettajia ja muita aikuisia, jotka eivät nähneet luonnettani? Ehkä sitten kukaan ei olisi sanonut: "älä ole tuollainen" tai "yrittäisit olla niin kuin muutkin", mutta olisiko se ollut parempi olla aktivoimatta introverttiä?
Nyt olen kuitenkin tyytyväinen siihen mitä olen, mutta aika kauan tämä itsensä ymmärtäminen ja hyväksyminen kesti. Haluaisin vielä poistaa itsestäni niitä pahoja ajatuksia ja toimintatapoja, mihin kiusaaminen on minut ehdollistanut.
Uskon, että sinä olet lopulta tyytyväinen itseesi, tapaasi ajatella ja sitä mieltä, ettet voisi olla oikea, täydellinen sinä, ilman aikaisempia kokemuksiasi.
Kyllä mä olen tyytyväinen itseeni ja tavallaan kaikkiin paskoihin kokemuksiinkin, mutta joskus aina miettii, että millasta elämä olisi ollut ja olisi, jos asiat ois mennyt "paremmin" (kivuttomammin). Onhan siitä saanut hyvää, kuten syyn laajentaa tietoisuuttaan ja alkaa ajatella syvällisemmin, mutta joutuu siitä myös maksamaan...
PoistaOppirahat on maksettava tässä elämässä,näin se vaan on.Kantapään kautta oppii,jos ei muuten.Toiset vaan joutuu takomaan päätään seinään,jos eivät suostu ottamaan opikseen elämän koulussa.Nöyryyttä tarvitaan matkalla.Mm.hyväksymään itsensä sellaisena kuin on.
VastaaPoista