Naiiviuden kumoaminen

Ihminen opettelee täällä nyt uusia asioita. Kirjoitin tänne eilen naiiviudesta ja aihe on työstynyt lisää mielessäni.

Jotenkin sitä on elänyt 32-vuotta (no, 8,5 vuotta siitä parisuhteessa) tajuamatta, että itseään pitää suojella, kun tutustuu uusiin ihmisiin. Ei todellakaan kannata levittää sieluaan, tunteitaan ja kaikkea itsestään heti siihen täysillä ja olla pirun hyväuskoinen ja luulla, että elämä on jotain satua. Täytyy opetella varovaiseksi suojellakseen itseään. Ettei tule raadelluksi. Olen painellut läpi elämän ruusunpunaiset lasit silmillä ja ollut kuin pikkulapsi. Ja vaikka sitä on sen takia tullut raadelluksi lukemattoman monta kertaa ja luulisi, että sitä olisi vähitellen muuttunut jotenkin kyyniseksi tai jotain niin ei. Sama meno vaan jatkuu.

Mutta ei enää.

Ihmisestä tulee varovainen.

Minun pitää antaa itseni (sielu, tunteet, ruumis) toiselle vasta, kun se on osoittanut ansaitsevansa sen. Eli kun se on jossain määrin turvallista. Vasta sitten, kun toisella selvästi alkaa olla tunteita mua kohtaan, voi vähitellen alkaa avautua ja päästää lähelle. Tietysti itsestään pitää antaa jotain jo sitä ennenkin, koska eihän sillä toisella muuten ole mitään mihin ihastua ja mistä lumoutua. Mistä sitä sitten tietää, miten toimia? No, ehkä se selviää.

Mutta herran tähden mikä haaste tästä tulee typerille aivoilleni ja niiden vaurioituneelle impulssien hallinta -keskukselle. Se inhoittava osa aivoissani, jossa sijaitsee impulssien hallinta, itsekuri, itsehillintä jne. on totaalisen mäsänä ja minun pitäisi jotenkin korjata se. Hohhoijaa. Siinä sitä haastetta. Mutta kun tässä parin kuukauden aikana olen sitä alkanut haastaa ja saada aivojani tietoiseen hallintaan, olen yllättynyt siitä, että todella pystyn siihen. Se vaatii helvetillistä ponnistelua, mutta on mahdollista.

Onneksi sain nyt postista tilaamani kirjat, joista saan ehkä eväitä tähän pilallisten aivojen kunnostukseen.