Olen huomannut, että olen tullut vähän vihaiseksi ex-mieshenkilölleni. En voimakkaasti, mutta lievästi. Enkä sitä sille ilmaise mitenkään – en muutenkaan kommunikoi sen kanssa nyt mitään paitsi jos on koiraan, raha-asioihin tai Eeviin liittyvää asioiden hoitamista, kun ihminen haluaa kasvaa siitä nyt irti. Mutta tässä joku päivä tajusin, että se tekee edelleen sitä, mitä se on aina tehnyt eli ajattelee vain itseään. Kun se eron jälkeen aneli mua jäämään ja lupasi kuun taivaalta, tajusin vasta vähän myöhemmin (ja juuri siitä tulin vihaiseksi), että jälleen kerran se ajatteli itseään. Kun eroaminen aiheutti sille kipua, se halusi eroon tuosta kivusta ja sen takia halusi luvata minulle ties mitä. Se ei koskaan ole halunnut tehdä asioita minun vuokseni, siksi, että mulla olisi hyvä olo. Ja tuo anelu ja lupailu oli vain sitä samaa paskaa.
Haluan ihmisen, joka kuuntelee toiveitani ja tarpeitani, kun niistä kerron ja yrittää ottaa ne huomioon. Tietysti uhraamatta itseään. Siis oman persoonansa rajoissa. Vastaavasti minä kuuntelen toisen tunteita ja tarpeita ja yritän ottaa ne huomioon. Ja silloin kun tunteet/tarpeet menevät ristiin, täytyy etsiä kompromissia. Mutta ei parisuhde voi toimia ja olla hyvä ellei ihmiset toimi näin. Se on rakkautta, kun haluaa toiselle hyvää, jopa parasta.
Ja nyt pääsen eroon koirastakin! Huraa. Se on majaillut täällä, kun mieshenkilö on asunnottomana (ja en tiedä kauanko on, jos se lähtee vielä matkustelemaankin) ja minä en ole koiraihminen (vaan Suuri Kissaihminen) ja sen ei ole hyvä olla täällä, kun en ehdi, jaksa ei ole resursseja eikä kiinnostusta touhuta sen kanssa ja se kärsii eroahdistuksesta ja haukkuu ja ulvoo yksin ollessaan ja yksi naapuri on tehnyt valituksia ja koittaa saada meille häätöä parhaillaan... Laitoin siis koirasta ilmoituksen, että etsitään tilapäistä kotia (eilen) ja tänään jo löytyi mahtispaikka! Siellä on 2 koirakaveriakin ja käyvät paljon metsässä vapaana juoksentelemassa. Olen iloinen Nemon puolesta. Siitä tulee onnellinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti