Mitä ihminen tekee vapaudella?

Olen muuttunut. Niiden 8,5 vuoden aikana, joka vietin parisuhteessa. En ole muuttunut vain parisuhteen takia vaan kuluneen ajan myötä. Ihminen muuttuu 8,5 vuoden aikana, kuka vähän ja kuka paljon. Minä olen muuttunut paljon. Olen ensimmäistä kertaa yli 8 vuoteen sinkku ja kohtaan siis pitkästä aikaa monenlaisia puolia itsessäni. Sellaisia puolia, jotka on olleet haudattuina, tukahdutettuina, kätkettyinä, kiellettyinä. Parisuhteessa ei saanut katsella muita. Piti olla uskollinen. Sitoutua. Nyt kun olen taas vapaa, mitä mielessäni liikkuu? Mitä haluan tehdä vapaudellani?

En kaipaa vapautta. Mitä ihminen sillä tekee (riippuu tosin minkälaisesta vapaudesta puhutaan, mutta tässä merkityksessä)? Ihminen kaipaa rakkautta. Olen vapaa siinä merkityksessä, että olen vapaa löytämään rakkauden, kun vuosien ajan olin vankilassa, jossa sitä mahdollisuutta ei ollut.

On parempi olla yksin ja vapaa kohtaamaan rakkauden, jos sellainen eteen tulee, kuin kahlittuna onnettomaan parisuhteeseen, jossa ei ole rakkautta. Silloin on enemmän yksin. Kahlittu rakkaudettomuuteen.

Minua ei kiinnosta yhden yön suhteet. Mitä niillä tekee? Kosketus muuttuu merkitykselliseksi vasta merkityksellisen ihmisen kanssa. Siitä en ole varma, mitä tuo merkityksellisyys voisi olla. Riittääkö, että toisesta välittää ja toisen tuntee jollain tasolla (friends with benefits) vai vieläkin enemmän. Sitäkin mietin, haluaisinko odottaa, että joku on... todella merkityksellinen. Kun joku on niin läheinen ja tärkeä, että siihen luottaa täydellisesti. Vasta täydellisen luottamisen hetkellä.

Ken tietää.

Yöelämä on merkityksetöntä. Ihminen rakastaa tanssimista, mutta muuten yöelämä on kuluttavaa. Valvomista, alkoholia, kaikkea epäterveellistä. Kaikkea sellaista, mikä ei edistä mielen tasapainoa. Eikä varmaan onnellisuuttakaan. Vaikka viime perjantain tanssirupeama tuulettikin aivot tehokkaasti stressihuuruista.

Baarissa ei voi tutustua ihmisiin. Siellä on liikaa meteliä kunnollisten keskustelujen käymiseen. Ja mistä sitä tietää, kenen kanssa alkaa keskustella, kun sisin ei näy ulospäin? Pitäisikö sitä käydä keskustelemassa kaikkien kanssa syvällisiä? Pyh ja pöh. Siellä on vain ihmisten kuoria, joilla en tee mitään.

Siispä ihminen elää elämäänsä ja voi olla ikuisesti yksin, jos niin kuuluu olla. Tai sitten jostain tipahtaa jotain (joku) syliin ja vie mukanaan. Tai mieluummin minä tipahdan jonkun muun syliin. No, joku tipahtaa jonnekin.

Elämä on. Elämä vie. Kuka tietää minne.