Herkät väri-ihmiset muotojen maailmassa

Minulla on tässä nyt kolme kirjaa, joissa käsitellään tätä samaa, minua suuresti kiehtovaa asiaa, ja joka kiteyttää merkittävällä tavalla sen, mikä erottaa maailmassa havaitsemani kaksi ihmislajia toisistaan. Sylvi-Sanni Manninen nimesi nämä kaksi ihmislajia väri-ihmisiksi ja muotoihmisiksi. Iris Johansson (teksti: Sydänmaailman asukkaat) puhui tavallisesta maailmasta, joka on statusmaailma, ja oikeasta maailmasta, jonka ystäväni nimesi sydänmaailmaksi. Johansson ja Manninen puhuvat samasta asiasta. Väri-ihmiset tuntevat toisen maailman, oikean maailman, sydänmaailman. Heillä on sinne yhteys. Muotoihmisillä ei ole, he ovat kiinni ulkoisessa todellisuudessa ja sen muotovaatimuksissa, normeissa ja arvoasetelmissa. Siksi minä kutsun muotoihmisiä norminmukaisiksi.

Manninen kuvaa kirjassaan Outolintu, erilainen, hyvin muotoihmisten ja väri-ihmisten eroa. Hän luettelee väri-ihmisille huonosti sopivia ammattialoja, joista yksi on kirkko/kirkossa työskenteleminen. Syy on tämä:

"Kautta historian eri uskonnot ovat tiivistyneet jäykkien oppirakennelmien ympärille, joista poikkeaminen on voinut olla kohtalokasta yksityiselle jäsenelle. Näyttää siltä, että oppirakennelman onttouden huomaavat ensimmäisinä väri-ihmiset...Kun muotoihmiset ottivat kristinuskon haltuunsa, uskonnon dogmaattisuudesta tuli sen ydin" (Manninen).

Dogmaattisuus. Pykälät, normit, säännöt... Muotoseikkoja, jotka kahlitsevat ihmistä. Pitää pukeutua tietyllä tavalla, ei saa nauraa liian lujaa, ei saa kulkea paljain jaloin työpaikalla...

Iris Johansson kuvaa asiaa näin:

"Useimmat ihmiset olivat tässä rajoittuneessa tilassa koko ajan, mutta oli olemassa myös ihmisiä, jotka elivät oikeassa maailmassa mutta jotka siitä huolimatta olivat kiinnostuneita tavallisesta arvojen maailmasta ja halusivat kuulua siihen. He halusivat sitä, koska sillä oli statusta, se laskettiin ja sitä arvostettiin, siellä sai valtaa ja tuli hyväksytyksi. Minulle oli mahdoton ajatus hylätä oikea maailma ja tukehtua arvoasetelmiin ja eristykseen oikeasta todellisuudesta."

 Sydänmaailmassa sydän puhuu ja johdattaa. 

Iris tiesi tytön, jolla "oli ihana lauluääni. Tyttö halusi kehittää ääntään, opiskella ja saada ilmaista itseään laulamalla. Aina kun hän puhui laulamisestaan ja toiveistaan, hän oli oikeassa maailmassa. Mutta hänen läheisensä eivät ymmärtäneet hänen haaveitaan vaan kutsuivat niitä "mielikuvituksellisiksi fantasioiksi" ja olivat sitä mieltä, että laulu oli ehkä jotakin, jota hän voisi harrastaa "siinä sivussa". Tärkeintä oli, että hän menisi naimisiin ja hankkisi "kunniallisen ammatin". Lopulta hän itsekin omaksui nämä arvot ja katosi oikeasta maailmasta."

Väri-ihmiset ovat sydänmaailman asukkaita. Ja juuri tämän vuoksi olen lumoutunut Jungista. Jung on vahvasti väri-ihminen ja kuten minulle, hänelle on aina ollut luontevaa kuunnella sisäistä ääntään ja seurata sydäntään. Hän on yhteydessä sydänmaailmaan, oikeaan maailmaan, ja uskoo siihen, luottaa siihen ja antaa sen johdattaa. Jung katseli vierestä isänsä, papin, kärsimyksiä, kun tämä yritti väkipakolla niellä uskonnolliset dogmit, vaikka jokin hänessä pisti vastaan ja halusi ajatella itse. Jungin isä kuitenkin pelkäsi ajatella itse ja pelkäsi kyseenalaistaa dogmeja ja tämä tuhosi hänet lopulta. Jung kirjoittaa:

Isäkin oli kerran ollut innostunut opiskelija ensimmäistä lukuuottaan aloittamassa kuten minä; maailma oli avautunut hänelle kuten minulle tiedon loputtomat aarteet oli asetettu hänen eteensä kuten nyt minun... Mikä oli saattanut särkeä kaiken, muuttaa kaiken happamaksi ja kitkeräksi? ...Puhe jonka hän piti tuona kesäiltana viinin ääressä, merkitsi viimeistä elävää muistoa ajasta, jona hän oli ollut se joka hänen olisi pitänyt olla. (Jung, s. 112)

Jungin isä katosi oikeasta maailmasta ja sulki itsensä statusmaailmaan, kadotti itsensä, sen, joka hänen olisi kuulunut olla. Jung sen sijaan kokee sisäisen todellisuutensa äänen niin vahvana, ettei hän voi hylätä sitä. Tässä koen olevani hänen kanssaan samanlainen. Sisäinen todellisuus, sydänmaailma on paljon todellisempi, tärkeämpi ja voimakkaampi kuin ulkoinen maailma. Se, mitä sydän sanoo, on tärkeintä. Sydän johdattaa.

Olisin halunnut tuntea Jungin. Meillä olisi ollut paljon puhuttavaa.