Kun yritän epätoivon vimmalla saada opiskeltua, en pysty enää yhtään huolehtiin muista asioista. Kuitenkin pakko yrittää ja sit taas ei riitä aivot opiskeluun ja sit ne ei riitä mihkään ja kaikkialle leviää KAAOS ja epätoivo ja istun paskan ja kaaoksen ja epätoivon keskellä ja tunnen että pää räjähtää ja kaikki leviää. Ja näin sillon ku yritän jo KAIKKENI. Eli enempää ei oo mistä repiä. Ja vika niitti varmaan tää et oon sinkku, kun dopamiinivaje pakottaa kokoajan ettiin jännitystä ja seikkailuja eli romansseja ja ihastumisia ja tuntuu kuin oisin marionetti ja on PAKKO koko ajan ihastua ja sählätä ja kehittää jotain enkä pysty vaan oleen rauhassa yksin ja ilman jatkuvaa säätöä ja viritelmiä. ADHD vie ja minä vikisen. Parisuhde rauhottaa sikana kun jäätävä moraali pakottaa oleen uskollinen enkä voi kokoajan säätää ja viritellä ja vuoristoratamaisuus tasaantuu sen osalta. Monet adhdthan säätää suhteessakin, kun pakko koko ajan kokea se ihastumisen ym jännitys. Oon varmaa osaksi tän takia valinnu jumittaa huonoissa suhteissa, kun parisuhde kuitenki tasottaa nii paljon ja sinkkuna alkaa aina täys ADHD-helvetti ja en halua kohdata sitä painajaista.
Mä en pysty elään tän pää kaa. Ni. Mä en niinku kestä enää. En kestä en kestä en kestä.
Soitin yliopiston terveyshuoltomestaan ja odotan takasin soittoa. Sanon niille, että ADHD dagnoosi tänne ja sassiin ja lääkkeet kiitos. Alan nyt vähentään SSRI:tä ostamani supertarkan vaa'an kanssa pikkuinen murunen kerrallaan ja jos kaikki menis tosi hyvin, saisin sen lääkkeen lopetettua, ettei tarvi kaikkea mahdollista syödä.
Vihaan lääkkeitä enkä haluisi niitä, mutta jossain kohtaa vaan tulee hetki, kun tajuaa, ettei selviä enää. Se hetki on niinkun NYT.
Soitin yliopiston terveyshuoltomestaan ja odotan takasin soittoa. Sanon niille, että ADHD dagnoosi tänne ja sassiin ja lääkkeet kiitos. Alan nyt vähentään SSRI:tä ostamani supertarkan vaa'an kanssa pikkuinen murunen kerrallaan ja jos kaikki menis tosi hyvin, saisin sen lääkkeen lopetettua, ettei tarvi kaikkea mahdollista syödä.
Vihaan lääkkeitä enkä haluisi niitä, mutta jossain kohtaa vaan tulee hetki, kun tajuaa, ettei selviä enää. Se hetki on niinkun NYT.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti