Asperger, herkkyys ja rajalliset resurssit

Minulla on menossa aika iso elämänmuutos. Millainen, sitä en vielä tarkasti tiedä, mutta kaikesta päätellen näin on. Yksi iso osa tätä muutosta on sen asian lopullinen ja perinpohjainen tiedostaminen, miten rajalliset resurssini ovat. Olematon stressinsietokyky ja ylikuormittuminen pienistäkin asioista ovat luultavasti pahiten invalidisoivat tekijät neurologisessa poikkeavuudessani. Vasta luettuani Paula Tillin kirjan, jossa hän kertoi paljon omasta vähäenergisyydestään ja jaksamisongelmistaan, tajusin lopullisesti sen, että ne ovat minullakin osa Aspergerin oireyhtymää ja asioita, joita en voi muuttaa itsessäni mitenkään vaan jotka minun täytyy opetella ottamaan jatkuvasti huomioon. Tilli kertoi, miten hän ei jaksa siivota. Kuinka kyse ei ole siitä, että ei "huvita" siivota vaan että siivoaminen aivan oikesti vie liikaa energiaa, koska Aspergerin oireyhtymässä toiminnot eivät automatisoidu kuten normaaleilla ihmisillä, jolloin kaikki tekeminen vaatii valtavaa psyykkistä ponnistelua.

Ymmärrän, että myös herkkyys vaikuttaa paljon asiaan. Minä olen herkkä ihminen ja se tarkoittaa, että hermostoni ylikuormittuu hyvin helposti ja nopeasti ympäristön ärsykkeistä ja milloin mistäkin ja silloin ainoa keino, mikä auttaa, on vetäytyminn yksinäisyyteen latautumaan.

Omalla kohdallani ainakin kyse on vakavasti elämää rajoittavasta ja invalidisoivasta ilmiöstä. Joudun ajattelemaan jaksamistani joka ikinen hetki, varomaan ylikuormittumista, mikä käytännössä juurikin sitten rajoittaa elämisen mahdollisuuksia. Elämä on kuin jatkuvaa veitsenterällä tasapainoilua. Vaaditaan valtavan hyvää itsetuntemusta ja kykyä kuunnella itseä, että tämän oppii hallitsemaan.

Esimerkiksi omat epäonnistumiseni työelämässä johtuvat yksinomaan tästä asiasta. Ylikuormittumisesta. Riittämättömistä resursseista.

Olen nyt siis viimein ymmärtänyt tämän asian kaikessa laajuudessaan ja peruuttamattomuudessaan ja ymmärrän, että tämä valtava rajoittuneisuus ON osa minua ja tulee aina olemaan ja paras mitä voin tehdä, elääkseni niin onnellisena ja tasapainoisena kuin mahdollista, on ottaa tämä asia huomioon ja tehdä elämästä niin vähän kuormittavaa kuin mahdollista. Kerron nyt joistain käytännön asioita, joihin tämä vaikuttaa ja joissa alan tehdä muutoksia.

Lemmikkieläimet. Olen nyt vihdoin myöntänyt sen ikään tosiasian, ettei minulla ole resursseja kotieläimiin. Ei ainakaan nyt, kun minulla on lapsi (tai lapsia). Eikä luultavasti olisi, jos osallistuisin työelämään täysipainoisesti. Jos elämässän on jo jotain lasten tai työn kaltaisia energiaimureita, ne hetket, jolloin saan olla rauhassa, tarvitsen ITSELLENI. Kokonaan itselleni. Silloin en halua eli JAKSA huomioida yhtään ketään, koska muiden olentojen huomioiminen vie minulta aina energiaa. Kodin täytyy olla minulle sellainen paikka, jossa minulta ei vaadita yhtään mitään. Vaikka kissat ovat helppohoitoisia eivätkä vaadi suurta huomiota eli voin dissata ne jos siltä tuntuu, eivätkä ne siitä ole moksiskaan, silti ne kuormittavat enkä pysty nauttimaan niiden olemassaolosta. Minulta menee niin paljon jo energiaa kaikkeen muuhun, välttämämättömämpään kuin lemmikkieläimet, jotka eivät ole välttämättömiä, kuten omaan lapseen, parisuhteeseen, projekteihini yms. Joten nyt vihdoin myönnän sen, minkä kauan olen tiennyt. Ei eläimiä. Ei MINKÄÄNLAISIA eläimiä. Ei ainakaan ennen kuin asun ilman lapsia ja elämässäni on tilaa ylimääräiselle elävien olentojen huomioimiselle.

Viherkasvit: En jaksa hoitaa niitä. Minulle on jo miltei mahdoton haaste saada pidettyä kotia jotenkin siistinä (missä en siis edes onnistu) ja en kaipaa mitään ylimääräisiä muistettavia ja hoidettavia asioita, koska ne kuormittavat. Mitä enemmän minun pitää muistaa ja tehdä asioita, sitä enemmän kuormitun.

Rikkinäiset tavarat: Aspergereille tyypilliseen tapaan kannan syvää huolta maailman tilasta, ympäristöasioista, maailman pahuudesta jne. Siksi pyrin kierrättämään kaiken tunnollisesti, ja jos jokin tavara hajoaa, haluan korjauttaa sen. Mutta nyt olen vihdoin havahtunut siihen, että nuo rikkinäiset tavarat lojuvat vuodesta toiseen kaapeissani ja on osoittautunut hyvin pitkälti mahdottomaksi tehtäväksi saada aikaan niiden kunnostamista. Minun on todella vaikea keskittyä yksittäisiin, erillisiin, irrallisiin tehtäviin. Vaatii suurta ponnistelua siirtää tarkkaavaisuus tällaisiin yksittäisiin, kaikesta irrallisiin tehtäviin ja saada ne suoritetuiksi. Joten ne jäävät. Tajuntani virta vie minua, mihin mielii.

Joten nyt olen ymmärtänyt päästää tästäkin irti. Olen nyt kantanut roskiin KAIKKI rikkinäiset tavarat kodistani. Myönnä, että niiden korjauttaminen on minulle mahdotonta tai veisi liikaa resursseja. Roskiin on siis lentänyt parvekepöytä, josta on hajonnut lasilevy (minulla ei ole autoa ja koko älytön projekti, jossa tarvittavan uuden lasilevyn halkaisija pitäisi mitata ja sitten etsiä liike, josta saa uuden lasilevyn, tilata se ja pohtia, miten noudan sen tms on ihan liikaa). Jalkalamppuja, joista jokin kohta on mennyt rikki (yhdestä olisi pitänyt oletettavasti juottaa yksi juttu paikoilleen ja minä en satu omistamaan kolvia, joten menee liian monimutkaiseksi). Kiva punottu olkalaukku, jota käytin kesäisin ja josta purkautui ompeleet kantokahvasta ja materiaalin paksuuden vuoksi normaali neula+lanka yhdistelmä ei tepsi (missä jo siinäkin olisi miltei liikaa tekemistä aivoilleni), joten menee liian hankalaksi. Imuri, jolle tapahtui jotain mysteeristä, ja joka lakkasi imemästä, vaikka kone käy (se ei siis ole TUKOSSA, ainakaan siis se letkuosa, epäilen, että moottoriin mennyt liikaa paskaa kuten kissanhiekkaa).

Ainoa, minkä suhteen en vielä ole luovuttanut, on rikkinäiset talvikenkäni. Niistä on vetoketju rikki ja ne on hyvät kengät. Jotenkin pitäisi saada ne suutariin. Mutta en tiedä, tuleeko tätä koskaan tapahtumaan vai lojuvatko nekin vuosia täällä, ja ensi talvena joudun ostamaan uudet, jos en korjauta niitä.


Resurssini ovat rajalliset ja toisaalta taas monet olettaakseni "normaaleille" ihmisille normaalit asiat vievät minulta kohtuuttoman paljon resursseja. Olen huomannut, että mitä enemmän minulla on yksittäisiä, erillisiä, muistettavia ja tehtäviä asioita, sitä mahdottomammaksi kaikki käy. Kaaos. Jota en kykene hallitsemaan. Prosessoitavia elementtejä pitää olla mahdollisimman vähän.