Yksi (biljoonista asioista), jota en ymmärrä, on se, että jos olen väsynyt, mitä sille pitäisi tehdä? Missä väsymys on? Ruumiissa ja egossa. Henkinen minä ei ole väsynyt. Mutta miten voin olla olematta väsynyt, jos olen väsynyt? Tai oikeastaan huomaan jo nyt virheen ajatuksissani. Singer kirjoittaa usein kirjassaan siitä (ja samaa asiaa käsitellään lukuisissa kirjoissa ja teksteissä esim. buddhalaisuudessa), että se, että yritämme vältellä jonkin tunteen kokemista, on nimenomaan ongelma. Valaistunut ihminen ei ole sellainen, ettei se koskaan enää koe väsymystä, surua tms.
Hmmmm.
Mitä sitten pitäisi tehdä? Tiedostaa: olen väsynyt, ja hyväksyä se. Ok. Mitä sen jälkeen?
Ehkä minun sitten kuuluu olla väsynyt, jos olen väsynyt eikä yrittää paeta sitä. Mutta entä jos minun pitäisi tehdä jotain ja en jaksa, koska olen väsynyt? Mitä valaistunut henkilö silloin tekee? Makaa ja tuijottaa kattoa ja lilluu puhtaan kokemisen tilassa tekemättä "mitään"? Mutta jos on aina väsynyt eihän voi elää niin, ettei koskaan tee mitään? Ahaa, mutta jos tämä väsymys on ikään kuin se piikki käsivarressa (teksti: Olen valtavan suuri EGO-hirviö), minun ei pitäisi ainakaan yrittää kaikin tavoin koko ajan varoa asioita, jotka voivat saada tuntemaan sen.
Äh, pitääkö minun vain olla väsynyt ja tekemättä mitään? Pitääkö tehdä asioita, vaikka ei jaksa? Mitä asioita pitää tehdä ja mitä ei? Mistä sen tietää?
En minä tiedä.
Ehkä joskus tiedän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti