Jotta parisuhteeni ei kuitenkaan kärsisi näkemyseroistamme, olen saanut tilaisuuden laajentaa kykyäni hyväksyä erilaisia näkemyksiä ja opetella suhtautumaan niihin kunnioittavasti. Parisuhteen takia on tärkeää, että voisimme suhtautua niin kunnioittavasti toistemme näkemyksiin, että voimme keskustella mistä tahansa meille tärkeästä asiasta, myös Jumalaan yms. liittyvistä asioista ilman ongelmia. Tämä edellyttää minusta sitä, että ei ainoastaan pintapuolisesti hyväksy ja yritä kunnioittaa toisen erilaista näkemystä vaan parhaansa mukaan yrittää aidosti ymmärtää, miksi toinen tekee sellaisia tulkintoja kuin tekee ja tämän ymmärryksen kautta saavuttaa aidon ja täydellisen hyväksynnän ja kunnioituksen.
Koska suhteeni on minulle tärkeä, ja koska oma rajoittuneisuuteni vituttaa minua, olen päättänyt laajentaa horisonttiani ja avata itseäni erilaisille tulkinnoille aiempaakin ennakkoluulottomammin.
Poikaystäväni sanoi, että koska hänellä ei ole mitään sisäistä kokemusta tai tunnetta Jumalan olemassaolota (kuten minulla on), eikä hän koe/tunne sisällään yhteyttä mihinkään yliluonnolliseen todellisuuteen (kuten minä), hänelle jäävät vain faktat ja tiede. Eli hän muodostaa käsityksensä hankkimansa tiedon perusteella, puhtaan rationaalisesti. Minulla ja muilla minunkaltaisillani vahvan intuitiivisilla ihmisillä taas asiaan vaikuttavat vahvasti subjektiiviset tunteet ja intuitio rationaalisuuden ohella.
Minusta oli kiinnostavaa eläytyä sellaisen ihmisen asemaan, jolta tämä tunneperäinen kokemus Jumalasta ja muista yliluonnollisista asioista puuttuu. Pystyn todella saavuttamaan hetkellisesti sellaisen kokemuksellisen tilan, jossa tätä Jumala/yliluonnollisuus-kokemusta ei ole, ja miten silloin todellakin on vain TIETO ja faktat ja tiede ja rationaaliet perusteet, joihin nojautua ja joilla on merkitystä.
Miten erilaisia me ihmiset olemmekaan!
Kuitenkin on hyvin kiehtova ajatus, että jos Jumalaa/elävää universumia/älykästä suunnittelijaa ei ole, ja on vain... Tarkoituksettomuus. Sieluttomuus. Sattuma. Miten erilainen tulkintamalli kaikelle se onkaan! Pystyn nyt hetkittäin saavuttamaan tilan, jossa katselen maailmaa tästä uudesta näkökulmasta. Voin ikään kuin vaihtaa kanavaa ja katsella asioita Jumala-tarkoitus-jne.-näkökulmasta tai tästä uudesta sattuma-tarkoituksettomuus-näkökulmasta. Se on hyvin kiinnostavaa. Silloin ei olisi johdatusta, ei sen kummempaa tarkoitusta elämällä, ei yhtään mitään muuta kuin ihmislihakasoja pysyttelemässä hengissä...
Uskon älykkääseen suunnitteluun. Mutta pystyn myös katselemaan ja tulkitsemaan todellisuutta siitä näkökulmasta, että ei ole muuta kuin sattuma ja aistein havaittava maailma.
Kuitenkin viimeistään palaan puhtaasta agnostisismista teismin puolelle aina siinä kohtaa, kun muistan oman olemassaoloni. Minäkokemus on mystisin kaikista tietämistäni asioista. Mikä MINÄ olen? Miksi olen vain tässä yhdessä kehossa? Olen sen sisällä. Kuka on se minä, joka on tämän kehon sisällä? Minä. En ole kenenkään muun sisällä. Ja jokaisen ihmisen sisällä on samanlainen arvoituksellinen minä (oletettavasti). Minäkokemus on valtava ihme. Minä. On todella outoa ajatella, että joskus minä en ollut olemassa. Maailma oli tyhjä minusta. Sitten tänne syttyi pieni lamppu pienen ihmisen sisällä ja minä olin täällä tekemässä havaintoja. Minä. Ja jonain päivänä se lamppu sammuu. Vai sammuuko?
Miksi on minäkokemus. Miksei täällä vaella vain jotain liharobotteja? Mikä on tämä subjektiivinen ja outo minuus? Elämän henki sisälläni?
Se on minulle suurin todiste siitä, että henkinen todellisuus on olemassa. Jotain suurempaa kuin vain käsin kosketeltava maailmamme.
Mutta silti en tiedä mitään. Ja on hauskaa vaihdella tulkintatapaa ja katsoa miltä asiat näyttävät siitä toisesta vinkkelistä.
Ja tähän antaa vastauksen nisargadatta. Tosin en usko että olet vielä valmis kuulemaan totuutta absoluutin näkökulmasta
VastaaPoistaTotuus.... En usko, että voimme tavoittaa totuutta. Tai vaikka tavoittaisimme, emme voi olla varmoja, että se, mitä olemme löytäneet, on juuri totuus. :) Mutta pitää käydä katsomasssa, kenestä puhut.
PoistaAaa, se on taas tuota itämaista juttua. Kyllähän minä noista olen lukenut ja nuo tiedän, ja kyllähän minä olen juuri sitä mieltä, että se minäkokemus, minuus, on juuri tuota, se aito osa minua, henki/sielu jne. Mutta en itse ole samaa mieltä noiden buddhalaisten näkemysten kanssa, että meidän pitäisi koko ajan tiedostaa tuo minätunne ja keskittyä siihen ja lillua siinä tms. Se ON minä, se tunne siellä takana, kyllä, mutta nyt juuri minä elän tätä elämää ihmisenä ja tässä lihamajassa, ja tutkin elämää ihmisenä. Se on varsin hauskaa ja kiinnostavaa. En usko, että vain se minäkokemus, minätunne, minuus, on tärkeä nyt kun elämme täällä ihmisinä.
PoistaEnkä pidä tuollaisia asioita TOTUUKSINA, ne ovat näkökulmia, tulkintatapoja.
En usko, että voimme koskaan tietää totuutta. Tai tietää, onko se, mitä olemme löytäneet, todella totuus vai ei.
Ahaa. No eipä ole ihme. Ties vaikka alullepanija olisi se yksi trollaaja, joka blogissani on riehunut. Olen saavuttanut pisteen, jossa en jaksa enää kadottaa mielenrauhaani muiden mielipiteiden ja idiotismin vuoksi, siellähän oksentelevat.
VastaaPoistaTuo linkki ei muuten toimi. Sivu poistettu. :)
VastaaPoistaMinulla on omat haasteeni äitinä, kuten varmaan itse kullakin. Ei tässä maailmassa vain TÄYDELLISILLÄ ihmisillä ole oikeutta äitiyteen. Tiedä sitten, mitä ne täydelliset ihmiset ovat.
Sehän se onkin mielenkiintoista että vain ja ainoastaan ihmisillä on tietynlainen kyky tietoisuuteen (mikä liittyy just tuohon "minä" olemukseen) , jota ei eläimillä ole.. Jos ihminen ois kehittyny eläimistä niin miks ihmisillä sitten on erittäin hieno kyky ajatella ja pohdiskella asioita hyvinkin syvällisesti ja hakea merkitystä asioille ja elämälleen (mitä eläimet ei tee, vaan menee aistiensa ja vaistonsa varassa) :)
VastaaPoistaLuulen, että se johtuu ihmisen kyvystä symbolisen kielen käyttöön. Kielen avulla tulemme tietoisiksi itsestämme ja kaikesta muustakin. Kun voimme nimetä itsemme, huomaamme, että olemme olemassa, tiedostamme itsemme. Ainakin tällä lienee asiassa suuri osuus. Mutta vaikka kieltä ei olisi, olisi sisällämme se merkillinen "lamppu", minä, tietoisuus, vaikkemme olisi siitä samalla tavalla tietoisia.
Poista