Perässä raahattavat miehet

Olen ylpeä itsestäni. Olen jälleen ilmentänyt omaavani oppimiskykyä. En oo oikein tiennyt koskaan, mitä pitäs tehdä, kun tutustuu jonkun mieshenkilön kanssa, ja se tutustuminen muistuttaa lähinnä jatkuvaa, erittäin epämiellyttävää ODOTTAMISTA. Odotan koska se vaivautuu viestittään tai ottaan yhteyttä, odotan koska se vaivautuu vastaan mulle, odotan koska sitä kiinnostaa nähä. Eli käytännössä mä haluaisin olla enemmän yhteydessä kuin se toinen ja nähä jo.

Kutsun näitä nykyään PERÄSSÄ RAAHATTAVIKSI miehiksi. Enkä kaipaa sellaisia elämääni. Kun harrastaa nettitutustumista, näitä kohtaa runsaasti. Ne ovat sellaisia, jotka kyllä saattavat vastata kohteliaisuuttaan, jos kirjoitat niille, mutta ne eivät kysele sinulta mitään, eivät yritä ylläpitää keskustelua eivätkä osoita mitään oma-aloitteisuutta tai aktiivisuutta. Mutta yhtä lailla näitä sikiää live-elämästä.

Olen siis ollut elämässäni hiukan epätietoinen siitä, miten näitten kaa pitäs toimia. Mutta en ole enää. Niitten kanssa toimitaan niin, että ne potkitaan VITTUUN elämästä. Anteeksi kielenkäyttö. Mutta sinne ne kuuluu. Tällaiset perässä raahattavat EIVÄT ole oikeasti kovin kiinnostuneita. Ne voivat olla hiukan kiinnostuneita. Tai ne saattavat olla kiinnostuneita esimerkiksi SEKSISTÄ. Mutta mitään kunnollista kiinnostusta siinä ei heidän puoleltaan ole. TAI toinen vaihtoehto on se, että kyseessä on empatiavajeinen henkilö (hyvin luultavasti sovinistinen, egoistinen testosteronia pullisteleva machoilija), joka kohtelee naisia välinpitämättömästi AINA.

No, joko tyyppi on alikiinnostunut, kiinnostunut vain ajatuksesta, että saa joskus ehkä sinut kellistettyä sänkyynsä tai välinpitämätön ja empatiakyvytön olento, joka tulee IKUISESTI kohtelemaan sinua välinpitämättömästi ja epähuomioonottavasti.

Joten jos alan tutustua jonkun kanssa, ja huomaan ODOTTAVANI kaiken aikaa jotain ja minusta tuntuu, ettei tyyppi taida olla kunnolla kiinnostunut (minua ei kiinnosta ONKO se kunnolla kiinnostunut, minua kiinnostaa se, miltä minusta TUNTUU), kitken sen välittömästi pois elämästäni. BYEBYE.

Kitkin juuri yhden. Alan huomata, että tinder on erittäin oksettava paikka. Minä ainakin törmään siellä lähinnä pelkän seksin perässä juokseviin imbesilleihin. Tätä ne EI sano suoraan, mutta eiköhän se ole aika ilmeistä, kun seuraa niitten toimintaa ja "tutustumista" (kuten että minun pitäisi mennä ekalla tapaamisella hänen luokseen ja kun sanon etten mene, vaan tavataan julkisella paikalla, tyyppi ilmoittaa katsovansa seuraavan mätsin...)

Haluan tavata sellaisen ihmisen, joka on TOSI KIVA. Haluan, että asiat sujuvat alusta asti luontevasti ja kivasti ja on hyvä olla. Haluan tuntea, että toinen on selvästi hyvin kiinnostunut. Kyllä sen nyt helvetti soikoon tuntee ja tietää, jos joku on oikeasti kiinnostunut. Ja vaikkei tuollasessa tinderissä ennen näkemistä voi varsinaisesti olla TOISESTA hirveän kiinnostunut, voi olla kiinnostunut toiseen tutustumisesta.

Olen hirveän ylpeä ja onnellinen, kun huomaan kasvaneeni pisteeseen, jossa haluan vain, että mun on hyvä olla ja kitken helvataan stressiä ja pahaa mieltä aiheuttavat tyypit elämästäni. Mun ei TARVI jaksaa katsella mitään paskaa. No reason. Ei tarvi jaksaa ODOTELLA, että no nyt tuntuu paskalta, mutta EHKÄ joskus tulevaisuudessa tää muuttuu kivaksi ja tuntuu hyvältä. Ei. Sen pitää tuntua NYT kivalta ja hyvältä. NYT. Koska mitään takeita siitä, että asiat joskus oisi paremmin ja tyypin käytös muuttuisi, ei ole. En HALUA elämääni ihmistä, jonka käytöksen pitäisi MUUTTUA, että mun ois hyvä olla. What the fuck? MIKSI tutustuisin ihmiseen, jonka kanssa tutustuminen tuntuu lähinnä paskalta? MIKSI?

En miksikään.

Jotain hyötyä Tinderistä

Täytyy todeta, että Tinderistä ja vastaavista on ollut itseasiassa paljon hyötyä viime aikoina, mutta aika yllättävällä tavalla. Minulla on aina ollut todella huono kyky valita itselleni sopivanlaisia kumppaneita. Olen tuntenut vetoa aivan vääränlaisiin ihmisiin. Päässäni on siinä kohtaa joku huomattava vika. Kun minun PITÄISI olla kiinnostunut sellaisista hipahtavista maailmanparantajista ja syvällisistä pohdiskelijoista jne. niin ei, kun minun typerä limbinen järjestelmäni on tuntenut vetoa renttuihin (ns. koviksiin, päihdeongelmaisiin tms.) tai hyvin maskuliinisiin miehiin tai jotain muuta typerää. Eli joko ne on olleet varsin norminmukaisia ihmisiä, joilla on köyhä sisäinen maailma, tai sitten sellaisia, joilla on todella paljon ongelmia. Mutta en ole ikinä tuntenut mitään romanttista mielenkiintoa juuri sitä ihmistyyppiä kohtaan, joka on ainoa sopiva. Todella typerää.

No, anyway minä nyt sinkkuna olen käynyt välillä pyörähtämässä Tinderissä tai jossain, pystytän profiilin, tutkin kansalaisia, poistan profiilin vuorokauden sisällä. On kuitenkin tapahtunut jotain kiinnostavaa, sillä noissa paikoissa voi selata suuria määriä ihmisiä läpi ja se on oikeastaan aika opettavaista. Siinä alkaa hahmottaa, millaisia ihmisiä on olemassa. Tinderissä havaitsin, että on olemassa aika selviä kategorioita (olen selannut vain miehiä, joten naisten kategorioista en tiedä): on sellaisia trendikkästi pukeutuvia kakaroita, jotka harrastaa bilettämistä ja kuntosalilla käymistä; on lihaskimppuja, jotka käy hirveästi salilla ja esittelee ylpeinä kroppaansa, mutta nämä eroaa selvästi noista trendi-ipanoista pukeutumisen ja iän osalta ja muutenkin; sitten on suurin osa kansalaisista sellasia taviksia, jotka ei erotu oikein mitenkään, jotka pukeutuu tavallisesti ja näyttää aika värittömiltä; sitten on boheemeja tyyppejä, jotka selkeästi tuntuvat jakautuvan kahteen ryhmään: toisessa on sellaset rokimmat tyypit, joilla on usein pitkä tukka, kuuntelee raskaampaa musiikkia ja no, ylipäätään MUSIIKKI on todella keskeinen asia elämässä; toisessa on sitten näitä hipahtavia hyypiöitä, kuten minä. Ja on tietysti ihmisiä, jotka ei ole oikein mitään näistä, mutta aika selkeästi on havaittavissa tällaisia kategorioita. Ja kai on vielä joku pukumiesten kategoria.

No, se mitä olen oppinut on se, millaisen ihmisen kanssa minun kuuluu elää elämäni. Se on tullut täysin selväksi nyt, kun olen noissa paikoissa piipahdellut. Olen tajunnut, ettei mun oo MITÄÄN järkeä tykätä (sovelluksissa usein kuuluu tykätä toisesta, että voi kommunikoida) tai viestittää minkään muun kategorian ihmiselle, kuin niille hipahtaville. Tunnen FYYSISTÄ vetoa lihaskimppuihin ja johkin komeisiin "normaaleihin" ihmisiin, ehkä johkin noihin muusikkotyyppeihin (niissä on vähän sitä "kovis"asennetta monasti), mutta mun EI oo järkeä kommunikoida niitten kanssa. Ei MITÄÄN järkeä. Mä etsin mun sukulaissielua. Hengenheimolaista. Haluan löytää sellasen kumppaniksi. Joku tyyppi, joka profiilissaan ilmentää vain kiinnostusta salilla käymiseen ja käy töissä ja kattelee elokuvia ja harrastaa moottoripyöriä ja jotain... Ööööö... Ei. Missä on se rikas sisäinen elämä? Ei missään. En tee mitään seksikkäällä miehellä, joka ei ole minun sukulaissielu. Ja mua ei kiinnosta mitkään rokkimiehet ja sen sellaset. En ole erityisen kiinnostunut musiikista ja jos minun mies on fanaattisen omistautunut musiikille ja kitaroinnille tai rummuille ja bändijutuille jne. niin ööööö, en koe, että meillä ois kauheasti yhteistä.

Joten aluksi tykkäilin esim. Tinderissä kaikenlaisista minun mielestä komeista miehistä. Mut siinä niitä ihmisiä selatessa mun ymmärrys alkoi laajentua. Aloin tajuta, että en voi valita ihmisiä, joihin tunnen fyysistä vetovoimaa, koska ne on ihan vääränlaisia. En tosin voi valita niitäkään, joihin en tunne fyysistä vetovoimaa. Eli olen hiukan pattitilanteessa. En kuitenkaan ikinä aio tinkiä enää siitä, että haluan jakaa elämäni hengenheimolaiseni kanssa.

Koin eilen lopullisen valaistumisen, sillä näin suomi 24:ssä TÄYDELLISEN profiilin (mitä tulee ihmisen sisäiseen puoleen). Se ihminen oli vaan niin täysin sisäisesti sellanen, minkälaisen ihmisen kanssa haluan elää. Ja näin siellä siis itseasiassa muutaman todella hyvän profiilin. Jos nyt erehdyn tuollasiin deittipaikkoihin, etsin minunlaisia ihmisiä, ihan vain uteliaisuudesta, koska kuten sanottu, en tunne fyysistä vetovoimaa ja en halua olla niihin yhteydessä romanttisessa mielessä. Mutta tutkin niitä uteliaisuudesta ja koska voisihan sitä alkaa tutustumaan inspiroiviin ja kiinnostaviin ihmisiin muuten vain. Jos siis olisi aikaa. Mitä ei ole. Joten en tutustu. Mutta VOISIN teoriassa tutustua.

Joten Tinder ja vastaavat ovat kirkastaneet minulle sen, millaisen ihmisen kanssa haluan elää (ja millaisia on aivan turha katsella).

Ovi on jätetty auki

Hihihiii.... Olen viimeisen kuukauden ajan pomppinut suomi24:ssä (deittisivustolla) on/off. Eli poistan profiilini vähän väliä ja sitten taas teen uuden. Pääasiallinen syy on se, etten pidä konseptista. Siis aivoihini iskee heti joku typerä addiktio, jos laadin profiilin, kun haluan koko ajan käydä katsomassa olenko saanut viestejä. Jokainenhan tietää, miten kivaa on saada postia. Ne ovat kuin pieniä joululahjoja (saapuneet viestit). Ne stimuloivat jotenkin aivojen mielihyvä- ja palkitsemiskeskusta. Ja muutenkin se jännitys, kun ETSII suurta ihastumisen kohdetta. Mutta yök, en pidä tuosta olotilasta aivoistani. Addiktiosta. En jaksaisi varsinaisesti ETSIÄ ketään. Haluan olla rauhassa ja elellä elämääni.

Joten päätinpä sitten tehdä niin, että laitan kuvattoman ja lähes tyhjän profiilin, jossa on vain eräs sitaatti ja linkki blogiini. Ja se toimii!!! En ole saanut yhtään viestiä!! Huraa! Huraa!

Joo, olen TAAS ihan hullu. :D Kuka muu laatii deittiprofiilin toivoen, että EI saa vastauksia??

Hih.

Toivonhan minä saavani vastauksen. Mieluiten yhden. Juuri oikealta ihmiseltä. Mutta en jaksa kymmeniä turhia viestejä. Enkä sitä ihmisvalintojen meressä kahlaamista. Oikeastaan en kaipaa juuri nyt mitään viestejä. Haluan vain jollain tapaa pitää sitä ovea auki, että Jumala voi halutessaan nakata siitä sisään jotain. Jos se ovi on kiinni, mitää ei VOI ilmestyä sitä kautta.

Joten jätän oven auki ja Jumalan käsiin sen, tuleeko sieltä sisään jotain oleellista vai ei.

Kiitos.

Miten ne voi muistaa?

Aika hassua. Kun laitoin joku aika sitten profiilin suomideittiin, tuli joku ukkeli chatissa juttusille ja sanoi nähneensä kuvani ja juttuni Raymond-lehdessä (ilmestyi alkukeväänä). Tuo juttu löytyy tän tekstin alapuolelta. Nyt laitoin suomi 24 -treffimestaan profiilin ja tuli toinen ukkeli jutulle, että on nähnyt kuvani Raymond-lehdessä. Miten ne voi muistaa???

Tämä tänpäivänen tapaus sanoi lueskelleensa juttua moneen kertaa ja ajatelleensa, että siinäpä lumoava olento :). Hih. Ja mikäs hauskinta, herran kuvat oli aika miellyttäviä. Lävistetty ja kalju rock-henkinen hyyppä. Pakkohan sitä sitten oli lähteä jutulle. Hmh. Ja mun kun piti pysyä kaukana miehistä tammikuuhun asti. Ja laitoin sen profiilin vaan huvin vuoksi en aatellut nyt jaksaa tutustua kehenkään. Mutta eikös sieltä ollut pakko posahtaa satatuhatta viestiä jotka mun piti lukea ja siinä sitä ollaan. Mutta enpä tiedä. Enpä tiedä. Enpä tiedä. Hmh. Plääääääh.

Seuraa vanhemmista naisista

Good God!!! :) :) :) Nyt mulle tuli viesti 23-vuotiaalta tyypiltä, joka etsii seuraa vanhemmista naisista. God. Minäkö olen se VANHEMPI nainen??? Minä? Ziisus. :) Luulin, et olen 20. HAH. Pitänee pyytää kuva. Jos vaikka kävisi kiusaamassa pieniä poikia. :) No ei vaan. Tai... Hmmm. Halipula ois kova. Mut ehkei niin kova. :)