Todellisen eheytymisen aika on tullut

Kyllä. Olen aika varma. Että vika ei ole exässäni tai meidän edesmenneessä suhteessa vaan minun PÄÄSSÄ. 

 

Luulen olevani täydellinen. Se on se viallinen, pilallinen alter ego osuus minussa. Ja se on syntynyt aikanaan täsmälleen alla mainitussa artikkelissa kuvatulla tavalla:

Thinking you're better than other people is a good way for your ego to defend itself from being damaged. It would sting to consider the possibility that you're not doing well socially because you have weak spots or that you've been going about things the wrong way. It feels better to tell yourself things like:

• "It's not me, it's them."
• "I'm not doing anything wrong. I'm a victim of other people's screwed up value systems."
• "I don't fit in because I'm a misunderstood genius."

Is Thinking You're Better Than Other People Holding You Back Socially?

 

Muistan hyvin, miten ajattelin aina tollasia ajatuksia kouluaikana. Aloin ajatella, että olen muita parempi ja ne ei vaan tajua mua, se oli mun kompensointikeino.

Ja aloin rakentaa sosiaalisesti täydellistä versiota itsestäni. Siksi en myöskään ole ylimielinen tai vaikuta ylpeältä tästä pääviasta huolimatta, koska eihän ylimielinen ihminen ole sosiaalisesti täydellinen. Olen hitaasti ja huolella kerännyt tietoa kaikista niistä ominaisuuksista, jotka ovat sosiaalisesti optimaalisia ja sitten integroinut ne itseeni. Olen työstänyt ja työstänyt, kehittänyt itseäni. Ja pakettiin kuuluu, että olen kiltti ja ystävällinen kaikille.

Mutta tämän takia en pysty sitoutuun ja rakastaan, koska ajattelen, että kukaan ei ole mulle tarpeeksi hyvä. Etsin jotain yli-ihmistä, joka olisi niin täydellinen ja mahtava että kaikki ihailisi minua, koska kertoohan niin täydellisen saaliin nappaaminen, että MINÄ olen siis täydellinen.

Toi on se ongelma.

Mun on tullut aika päästää irti. Alter egosta. Tuosta vammasta. Täydellisesti. Mutta se pelottaa minua.... Pelkään olla keskinkertainen. Normaali. Tai kuka tahansa. Pelkään olla yhtä hyvä kuin kaikki muut. Samanlainen. Samalla tasolla. Ei yhtään parempi.

Olen 20 vuotta ollut joko täydellinen ja kaikkein mahtavin nainen maailmassa. Tai täysin vastenmielinen. Mun pää on ihan sekasin. Todellisin kokemus on arvottomuuden tunne. Ja sitä kompensoin täydellisyyden illuusiolla.

 

Ei enää. On vaan päästettävä irti. Jotenkin.