Pikku Mira Dalai Lama

Olen pönttö. Ymmärsin tänään, että ei mun enää tarvi rakentaa itsetuntoani ulkonäön varaan. Kauan, kauan sitten sain sen avulla huomiota ja selviydyn sosiaalisessa maailmassani jotenkin eteenpäin itseni kanssa, mutta asiat ovat jo ihan toisin. Ei se ole enää mikään minun ulkonäkö, jolla saan sosiaalista hyväksyntää, vaan se, mitä olen sisällä. SE on parasta minussa. Se, että olen kiva, ystävällinen, lämmin, empaattinen, viisas, ymmärtäväinen, mukava, rento ja huippu tyyppi.

Minussa on joku sellainen erityisominaisuus, että ihmiset tuntevat seurassani, että he voivat olla omia itsejään. Minun kanssa ei tarvitse esittää tai piilotella omia outouksiaan, en tuomitse vaan hyväksyn ja välitän sellaisena kuin toinen on. Toisaalta välttelen sellaisten ihmisten seuraa, joista vaistoan, että en kestä niiden arvomaailmaa tms. koska jos olisin sellaisten kanssa lähemmissä tekemisissä, tuntisin pakottavaa tarvetta aloittaa kasvatustyön ja silloin tietysti olisin tuomitseva ja ei-hyväksyvä. En hyväksy esim. sitä, jos joku ajattelee koko ajan muista pahaa. Minulle tulee paha olo, jos joku tekee sellaista, ja voin toki yrittää olla hiljaa ja antaa toisen olla sellainen, alikehittynyt, mutta en kyllä mitenkään jaksa sellaisen ihmisen seuraa.

Mutta noin niinkun pääsääntöisesti olen hyvin hyväksyvä ja välittävä ihminen. Ja koitan koko ajan kehittyä siinä yhä paremmaksi - onhan Dalai lama ihanteeni ja esikuvani.

Oli ihan hauska huomata yksi päivä, kun eräs varsin alkoholisoituneen oloinen mies hoiperteli luokseni kaupungilla, miten aidosti tunsin sisälläni, että "hei, tuo ihminen ansaitsee arvokasta kohtelua siinä missä muutkin" ja hymyilin ja olin ystävällinen, ja kun hän kyseli rahaa (50 senttiä) saadakseen oluen viereisestä pubista, jouduin valitettavasti sanomaan, ettei minulle ole kuin seteli, joten en voinut auttaa. Käyttäydyin kiireettömästi ja ystävällisesti ja hymyilin, ja tämä ukkeli tietysti riemastui juttelemaan, ja vaikka tunsin ihmisten katselevan meitä, ajattelin, että tuijottakoot, minä voin ihan hyvin jutella tämän ihmisen kanssa vähän aikaa. Kun sanoin opiskelevani filosofiaa, se intoutui esittelemään tietämystään ja yllätyksekseni se vaikutti lukeneelta mieheltä ja sillä oli ihan fiksuja ajatuksia. Lopulta totesin, että tarvii mennä bussiin, ja se kertoi minulle sähköpostiosoitteensa, jos haluaisin joskus jutella. No, en minä valitettavasti ehdi jutella enkä halua siitä nyt ystävää, mutta oli hauska huomata, että olen taas kehittynyt hiukan eteenpäin.

Ehkä voisin ulkonäköpakkomielteiden sijaan alkaa keskittyä vain olemaan sisältä hyvä ihminen. Rupean pikku Mira-dalai lamaksi, joka vaeltaa kaavussa ja hymyilee ja säteilee rakkausaaltoja ympäristöönsä.