En oikein käsitä erästä asiaa. Singer kirjoittaa, että meidän tulisi oppia olemaan pelkäämättä tuskaa tai levottomuutta ja suhtautua niihin rauhallisesti. Se, että pelkäämme tuskaa, on ongelma, koska alamme kehittää keinoja, joilla voimme välttää kokemasta tuskaa ja vähitellen elämästämme tulee valtava tuskan välttelylle omistettu rakennelma. Tuskaa ei saisi pitää ongelmana. Voimme kokea tuskaa, mutta voimme katsella tuota tunnekokemusta rauhallisesti. "Viisaat olennot eivät halua jäädä tuskan pelon orjuuttamiksi. He antavat maailman olla sellainen kuin se on sen sijaan, että pelkäisivät sitä...jos elämä tekee jotain sisintäsi häiritsevää, anna sen mennä lävitsesi kuin tuuli sen sijaan, että vetäytyisit pois...Jos haluat olla vapaa, sinun on lakattava taistelemasta näistä inhimillisiä tunteita vastaan." Jos ei pelkää tuskaa, on vapaa. (Asiasta voi lukea tarkemmin Singerin kirjasta Kahleeton sielu) Olen käsitellyt tätä aihetta jo tekstissä: Olen suuri ego-hirviö
Mutta.
Meidät on rakennettu (fyysinen kehomme, joka sisältää myös egon) sellaisiksi, että jos koemme jotain, mikä uhkaa meitä, fyysisesti tai psyykkisesti, tallennamme aivoihimme muistoja tästä kokemuksesta, että osaisimme varoa samaa asiaa keuraavalla kerralla. Usein tämä on hyvinkin järkevää. Jos kuljemme suolla ja kohtaamme krokotiilin, joka nappaa meidät suuhunsa ja yrittää syödä meidät, mutta pelästyy paikalle saapuvaa elefanttilaumaa ja jättää meidät raadeltuna lojumaan, on erittäin hyvä asia oppia pelkäämään krokotiileja ja niiden kitoja. Tuskin on tarkoitus oppia suhtautumaan kaikkeen suurella hyväksyvällä tyyneydellä ja olla oppimatta lainkaan välttelemään tilanteita, jotka vahingoittavat meitä. Vaikka tietysti on ehkä miellyttävämpää tulla pureskelluksi buddhalaisen tyyneyden tilassa kuin pakokauhun vallassa.
Psyykkiset uhat eivät läheskään aina ole sen vähemmän vakavasti otettavia. Jos kumppanimme hakkaa meitä, tuskin on tarkoitus ajatella: "Ooh, miten ihastuttava tilaisuus tämä onkaan opetella suurta tyyneyttä ja tuskan hyväksymistä".
Miten siis sovitetaan toisiinsa jämäkkyys ja omien rajojen tunnistaminen ja niistä huolehtiminen ja toisaalta tämä buddhalainen näkemys antautumisesta ja egosta vapautumisesta?
En voi uskoa, että on tarkoitus oppia elämään niin, ettei koskaan enää ajattele itseään (egoaan) ja on täydellisesti muiden käytettävissä ja täysin rajaton ja vailla minkäänlaista omaa tahtoa... Meidät kuitenkin ON sidottu täällä tähän ruumiiseen ja aivoihin, emme ole aineettomia henkiolentoja ainakaan juuri tällä hetkellä.
Ymmärrän, että suuri osa ehdollistumistamme ja psyykkisistä tuskan välttelypyrkimyksistämme ja peloistamme on turhia, ja niistä on hyvä vapautua. Ymmärrän, että on hyvä oppia suhtautumaan tuskaan niin, että tarvittaessa sitä voi vain katsella reagoimatta tai käynnistämättä pakenemis- ja välttelemismalleja, ja hyväksyy sen ja antaa sen kulkea lävitseen ja vapautuu siitä. Jos olet sopinut ystäväsi kanssa, että menette elokuviin, ja hän ei saavukaan paikalle eikä ole ilmoittanut mitään, joskus jotain tämänkaltaisia asioita on hyvä oppia vain antamaan anteeksi ilman, että reagoi. Mutta jos joku tekee näin TOISTUVASTI, minusta on syytä miettiä, haluaako tällaisen ihmisen kanssa olla tekemisissä? Minulta ainakin vie energiaa yrittää KOKO AJAN suhtautua tyynesti ja anteeksiantavasti sellaiseen ihmiseen, joka käyttäytyy epäkypsästi, epäempaattisesti tms. ja alituiseen aiheuttaa tuskaa teoillaan. En myöskään ymmärrä sitä, että MIKSI minun täytyisi olla tällaisen ihmisen ystävä? Miksi?
Aluksi tämä koko valaistumis- ja egosta vapautumisjuttu vaikutti hyvältä, mutta sitten tajusin, että tämähän on sitä iänikuista buddhalaista juttua, josta ajat sitten, sitä lueskeltuani, tulin siihen tulokseen, etten ole sen kanssa samaa mieltä asioista.
Miten esimerkiksi minun pitäisi toimia tilanteessa, jossa minulle ei riitä alle 9h yöuni, ja jos nukun alle 9h, muutun ärtyneeksi ja alan oireilla psyykkisesti, pahastikin, riippuen siitä, miten paljon alle 9 tunnin yöuni jää. Oletetaan myös, että en kirveelläkään saa itseäni joko sänkyyn tai nukahtamaan ennen kello 22 illalla. Ja oletetaan että saan työn, johon pitäisi herätä kello 05 aamulla. Jos jotenkin onnistuisin nukahtamaan kello 22, saisin 7 tunnin yöunet. Alkaisin oireilla vahvasti psyykkisesti, olisin ärtynyt ihmisten seurassa jne jne.
Minun ei kuitenkaan kuuluisi pelätä tätä tuskaa? Minun ei kuuluisi rajoittaa elämääni siten, että yritän välttää tämän tuskan kokemista? Mitä minun sitten pitäisi tehdä? Hyväksyä kärsimys ja väsymys? Ja mitä se tarkoittaa? Että käytän kaiken aikani sen hokemiseen, että "ei haittaa, että olen väsynyt", vaikka se haittaa, koska en jaksa mitään.
Tai sitten se, että jos keskityn johonkin asiaan, tulen ärtyneeksi, jos minua häiritään. En mahda tälle mitään. Aivoni reagoivat siten. Jos lapseni keskeyttää minun keskittymiseni 10 kertaa minuutissa ja pyytää minua tulemaan tekemään jotain tai katsomaan jotain toiset 10 kertaa minuutissa, vaikka olen väsynyt ja yritän keskittyä ja en JAKSA, ja jokainen päivä on kaiken aikaa sellaista, miten hitossa suhtaudun tällöin buddhalaisella tyyneydellä?
Ymmärrän kertaluontoisista ja nopeasti kohdalle tulevista ja menevistä asioista, että niiden suhteen voi valita, että kokee tuskan ja antaa sen sitten mennä, mutta miten hitossa voi suhtautua välinpitämättömästi tuskaan, joka on jatkuvaa tai kestää tuntikausia joka ikinen päivä? Miten sellaisesta tuskasta voi olla välittämättä?
En ymmärrä monia asioita ja voi olla, että en vain tajua jotain, koska en ole vielä lukenut selitystä mistään kirjasta tai kuullut sitä yhdeltäkään suurelta gurulta, tai sitten buddhalaiset teoriat ovat hyvin pitkälti pelkkää potaskaa.
Ylipäätään se koko touhu, jossa yritetään erottaa ego ja puhdas minuus toisistaan, tuntuu, nyt kun muutaman päivän sitä ole pohtinut ja yrittänyt, todella väkinäiseltä.
Artikkeli internetissä: Reconsidering Ego Death and the False Self:
"I’ve recently been considering these often promoted notions of ego death, the false self, and staying only in the present, while inquiring into my experience on the spiritual path over the last 30 years. I’ve discovered something very different than what these ideas seem to be pointing to.
I long believed these ideas to be true and spent years obsessed and battling with my conditioning. My obsession became a kind of spiritual narcissism as I tried to transcend or eradicate my false self, to stay in the present and hold onto the experience of an open non-dual vastness as the only true reality.
...I believed the spiritual ideology that the painful patterns developed in me through childhood dysfunction and trauma were the ego that must die, and that the self I took myself to be was false. I didn’t notice how this harshness in my relationship with myself created a deep and painful schism within me that would last for years.
...Eventually my attempts to force my spiritual ideas on myself failed. Feeling lost and defeated, I found an exceptional therapist with a spiritual background. But I was suspicious of teachers and authority figures whom, for years, I had blindly followed...
...In the course of psychotherapy I discovered that much of my suffering and confusion is a result of a lack of a necessary self-knowledge that only psychological introspection and investigation make possible. I began to recognize psychology as an essential aspect of spirituality... And I began to witness with compassionate understanding aspects of myself I had previously labeled my ego and believed merely needed to die.
My attention gently began to turn toward actively loving myself unconditionally, no matter what I did, what I said, or how I felt ...It was hard to let go of the anti-ego, self-as-an-illusion teachings I had so long embraced. I now call it my awakening out of non-dual ideology.
...I am saying that deep psychological integration requires deep introspection and self- examination that includes the past as well as the present. When this is bypassed, the result is often an un-integrated or theoretical spirituality.
...Now terms like “ego death”, “dissolving the false self,” and even “living only in the present”, seem naïve to me.
I’ve discovered that it’s healthier and more spiritual to include and love “me” as I am, rather than try to eradicate “me.”"
Joku kommentoi tätä ylläolevaa englanninkielistä tekstiä:
" Your article really resonates with me and confirms some of my doubts about the current fashionable thinking. I would like to rephrase that old adage “We are spiritual beings having a human experience” to :”We are spiritual beings learning how to live as human beings.”
AMEN. “We are spiritual beings having a human experience” to :”We are spiritual beings learning how to live as human beings.” Meidän ei TODELLAKAAN kuulu vapautua egosta. Naurettava koko ajatuskin, kun sitä enemmän miettii. Me OLEMME nyt kiinni tässä kehossa ja näissä aivoissa ja meidän on opeteltava elämään niiden kanssa. Absurdia ajatella, että meidän kuuluisi opetella elämään kuin niitä ei olisi.
Buddhalaisuus suksikoon puolestani suohon. Kiitos aspergerin, olen kykenemätön seuraamaan sokeasti auktoriteetteja ja perehdyn tällaisiin asioihin aina kriittisesti ja luottaen omiin vaistoihini ja intuitiooni.
sunnuntai 22. kesäkuuta 2014
torstai 19. kesäkuuta 2014
Syöminen on rakettitiedettä
Nyt on ihan pakko tuulettaa tästä aiheesta.
Maito estää raudan imeytymistä. Erään lähteen mukaan liha.-aterian kanssa nautittu maito estää jopa 80 % raudasta imeytymästä. Hmph. Entä jos jättäisin maitotuotteet pois. Ne on muutenkin tehotuotettu eläinten kärsimyksellä. Mutta entä kalsium? Ja maitotuotteiden pois jättäminen monimutkaistaa suuresti syömiselämääni, kun ruokahaluni – tai pikemminkin ruoanlaittohaluni – ei ole järin suuri. Nytkin on jo vaikeaa saada syötyä. Ja kun asiasta tehdään muutenkin totaalisen hypermonimutkaista salatiedettä, jossa miljoonat keskenään sotivat eri osatekijät pitäisi sovittaa toisiinsa, onko ihme, jos koko touhu lakkaa huvittamasta?
Hyvä on, voisin korvata maitotuotteita soija-asioilla, ja jonkin verran harrastankin sitä. Mutta on aivan eri asia nauttia marjoja kreikkalaisen jogurtin kanssa kuin soijalitkujogurtin kanssa. Jälkimmäinen on oikeastaan pahaa. Ainakaan se ei motivoi minua syömään. Joten luultavasti jättäisin kyseisen aterian väliin. En myöskään pidä soijajuoman mausta niin, että voisin nauttia sitä sellaisenaan. Onneksi pidän siitä kuitenkin puuron kanssa ja kaikessa, mihin maidonkorvikkeena kaikessa, mihin maitoa vain lisätään ja aina voi juoda vettä. Ehkä siis maitotuotteet voisi karsia minimiin, mutta nauttia sen kreikkalaisen/turkkilaisen jogurtin aamuisin eikä muuten pahemmin koske maitotuotteisiin. En muutenkaan perusta fanaattisuudesta eli en näe syytä ryhtyä 100 % yhtään miksikään ruokavalion suhteen, esimerkiksi 100 % kasvissyöjäksi tai 100 % vegaaniksi tai 100 % raakaravintoihmiseksi tms. Asioita voi yhdistellä ja "tuhmista" ruoka-asioista voi luopua melkein kokonaan. Minä esimerkiksi yritän olla niin paljon kuin mahdollista kasvissyöjä, mutta en jaksa alkaa vieraissa paikoissa hankaloittamaan omaa tai muiden elämää. Lisäksi oikeastaan vastustan tehotuotantoa, ja elämääni helpottaakseni syön kalaa ja riistaa. Ja luomulihaa. Koska tosiasian on, että huonon ruokahaluni takia kuolisin muuten nälkään, koska en sitten söisi enää mitään, kun ruoka ei maistu.
Inhoan ruoanlaittoa. Se ei tee mistään yhtään helpompaa. Ruoan valmistus ei vain huvita. Tippaakaan. Joten syön usein huonosti ja liian vähän. Huonosti tarkoittaa sitä, että räävin suuhuni aamusiin yhden hikisen leivänpalan, jonka jaksan juuri ja juuri valmistaa. Nyt on jostain syystä pitkään ollut sellaista, etten kerta kaikkiaan löydä motivaatiota ruoan valmistukseen. En ole varma, mitä sitten syön, koska en harrasta eineksiäkään. Jotain ilmeisesti syön, koska en ole kuollut.
Ja mitä hankalammaksi teen ruokaelämäni, sitä vähemmän minua huvittaa koko syöminen.
Ruokia ostaessa pitää miettiä sen kahta miljoonaa asiaa. Ekologisuutta, terveellisyyttä (ja senkin suhteen on tuhat eri teoriaa), hintaa... Jos juon teetä tai maitoa aterian kanssa, rauta ei imeydy. Mutta teestä saa antioksidantteja. Koska sitten juon teetä? Minua ei huvita juoda teetä muuten kuin leivän kanssa. Pyh ja pah. Eläimiä tehotuotetaan. Ei pitäisi syödä tehotuotettuja asioita. Ja ylipäätään pitäisi syödä luomua. Pitäisi myös syödä äärettömästi vihanneksia ja hedelmiä. Mutta hedelmät rahdataan tänne hornanperseestä, mikä on epäekologista. Voisin syödä marjoja, mutta niitä pitäisi sitten istua KOKO kesä poimimassa. Ja en kovin paljon pidä hedelmistä. Enkä vihanneksista. Enkä marjoista. En saa niitä alas tiettyä määrää enempää, ja se määrä ei ole huikaiseva. Niiden syöminen etoo. En mahda sille mitään. Tulisi varmaan yrjö, jos yrittäisin pakottaa. Ja en halua elää niin, että joka päivä PAKOTAN itseni syömään jotain, mikä etoo minua. Voin jossain määrin kiertää ongelmaa soseuttamalla hedelmiä ja marjoja smoothieen. Nyt ajattelen soseuttaa päärynöitä ja tehdä ihan vain hedelmäsosetta. Samoin vihanneksia pystyn syömään sosekeittona. Mutta entäs kun kaikki pitäisi mieluiten syödä kypsentämättömänä, ettei ravintoaineet tuhoudu? No, salaatit on aika hyviä. Pystyn syömään salaatteja.
Helvetin ruokaelämä.
Pää hajoaa.
Pitäisi sitä ja tätä ja tuota ja ei saa sitä eikä saa tätä. Aaaargh.
Ja kun on vielä erittäin paska itsekuri. Niin sitten syö aina kaikkea väärää ja sitten sättii itseään. Eikä koskaan saavuta ihannettaan. Tavoitettaan.
Ja loppujen lopuksi tämä kaikki on egon ongelmaa.
Pitäisi vaan asettua sinne henkeen, puhtaaseen minuuteen, ja unohtaa koko ruokaelämä.
Mutta miten? Koska minun täytyy syödä. En ajatellut ruveta niin valaistuneeksi, että kuolen vain pois onnellinen hymy kasvoillani ja sulaudun suureen kosmiseen henkeen, elävään universumiin.
Haluan kokin. Sen minä haluan. Se voisi ostaa kaikki ruokatarvikkeet, päättää, mitä niistä tehdään ja valmistaa ne. Minun ei tarvisi kuin syödä. Ja se olisi eettinen, ekologinen ja ravinto-opista hyvin perillä oleva guru, joka ottaisi kaikki typerät näkökohdat huomioon. Plus rahavarani.
HMPH.
Menen tekemään sitä kirottua kreikkalaista jogurttia ja ängen sinne kirottuja mansikoita ja mustikoita ja kaurahiutaleita ja egoni murjottaa ja haluaa pelata juuri nyt simsiä.
Maito estää raudan imeytymistä. Erään lähteen mukaan liha.-aterian kanssa nautittu maito estää jopa 80 % raudasta imeytymästä. Hmph. Entä jos jättäisin maitotuotteet pois. Ne on muutenkin tehotuotettu eläinten kärsimyksellä. Mutta entä kalsium? Ja maitotuotteiden pois jättäminen monimutkaistaa suuresti syömiselämääni, kun ruokahaluni – tai pikemminkin ruoanlaittohaluni – ei ole järin suuri. Nytkin on jo vaikeaa saada syötyä. Ja kun asiasta tehdään muutenkin totaalisen hypermonimutkaista salatiedettä, jossa miljoonat keskenään sotivat eri osatekijät pitäisi sovittaa toisiinsa, onko ihme, jos koko touhu lakkaa huvittamasta?
Hyvä on, voisin korvata maitotuotteita soija-asioilla, ja jonkin verran harrastankin sitä. Mutta on aivan eri asia nauttia marjoja kreikkalaisen jogurtin kanssa kuin soijalitkujogurtin kanssa. Jälkimmäinen on oikeastaan pahaa. Ainakaan se ei motivoi minua syömään. Joten luultavasti jättäisin kyseisen aterian väliin. En myöskään pidä soijajuoman mausta niin, että voisin nauttia sitä sellaisenaan. Onneksi pidän siitä kuitenkin puuron kanssa ja kaikessa, mihin maidonkorvikkeena kaikessa, mihin maitoa vain lisätään ja aina voi juoda vettä. Ehkä siis maitotuotteet voisi karsia minimiin, mutta nauttia sen kreikkalaisen/turkkilaisen jogurtin aamuisin eikä muuten pahemmin koske maitotuotteisiin. En muutenkaan perusta fanaattisuudesta eli en näe syytä ryhtyä 100 % yhtään miksikään ruokavalion suhteen, esimerkiksi 100 % kasvissyöjäksi tai 100 % vegaaniksi tai 100 % raakaravintoihmiseksi tms. Asioita voi yhdistellä ja "tuhmista" ruoka-asioista voi luopua melkein kokonaan. Minä esimerkiksi yritän olla niin paljon kuin mahdollista kasvissyöjä, mutta en jaksa alkaa vieraissa paikoissa hankaloittamaan omaa tai muiden elämää. Lisäksi oikeastaan vastustan tehotuotantoa, ja elämääni helpottaakseni syön kalaa ja riistaa. Ja luomulihaa. Koska tosiasian on, että huonon ruokahaluni takia kuolisin muuten nälkään, koska en sitten söisi enää mitään, kun ruoka ei maistu.
Inhoan ruoanlaittoa. Se ei tee mistään yhtään helpompaa. Ruoan valmistus ei vain huvita. Tippaakaan. Joten syön usein huonosti ja liian vähän. Huonosti tarkoittaa sitä, että räävin suuhuni aamusiin yhden hikisen leivänpalan, jonka jaksan juuri ja juuri valmistaa. Nyt on jostain syystä pitkään ollut sellaista, etten kerta kaikkiaan löydä motivaatiota ruoan valmistukseen. En ole varma, mitä sitten syön, koska en harrasta eineksiäkään. Jotain ilmeisesti syön, koska en ole kuollut.
Ja mitä hankalammaksi teen ruokaelämäni, sitä vähemmän minua huvittaa koko syöminen.
Ruokia ostaessa pitää miettiä sen kahta miljoonaa asiaa. Ekologisuutta, terveellisyyttä (ja senkin suhteen on tuhat eri teoriaa), hintaa... Jos juon teetä tai maitoa aterian kanssa, rauta ei imeydy. Mutta teestä saa antioksidantteja. Koska sitten juon teetä? Minua ei huvita juoda teetä muuten kuin leivän kanssa. Pyh ja pah. Eläimiä tehotuotetaan. Ei pitäisi syödä tehotuotettuja asioita. Ja ylipäätään pitäisi syödä luomua. Pitäisi myös syödä äärettömästi vihanneksia ja hedelmiä. Mutta hedelmät rahdataan tänne hornanperseestä, mikä on epäekologista. Voisin syödä marjoja, mutta niitä pitäisi sitten istua KOKO kesä poimimassa. Ja en kovin paljon pidä hedelmistä. Enkä vihanneksista. Enkä marjoista. En saa niitä alas tiettyä määrää enempää, ja se määrä ei ole huikaiseva. Niiden syöminen etoo. En mahda sille mitään. Tulisi varmaan yrjö, jos yrittäisin pakottaa. Ja en halua elää niin, että joka päivä PAKOTAN itseni syömään jotain, mikä etoo minua. Voin jossain määrin kiertää ongelmaa soseuttamalla hedelmiä ja marjoja smoothieen. Nyt ajattelen soseuttaa päärynöitä ja tehdä ihan vain hedelmäsosetta. Samoin vihanneksia pystyn syömään sosekeittona. Mutta entäs kun kaikki pitäisi mieluiten syödä kypsentämättömänä, ettei ravintoaineet tuhoudu? No, salaatit on aika hyviä. Pystyn syömään salaatteja.
Helvetin ruokaelämä.
Pää hajoaa.
Pitäisi sitä ja tätä ja tuota ja ei saa sitä eikä saa tätä. Aaaargh.
Ja kun on vielä erittäin paska itsekuri. Niin sitten syö aina kaikkea väärää ja sitten sättii itseään. Eikä koskaan saavuta ihannettaan. Tavoitettaan.
Ja loppujen lopuksi tämä kaikki on egon ongelmaa.
Pitäisi vaan asettua sinne henkeen, puhtaaseen minuuteen, ja unohtaa koko ruokaelämä.
Mutta miten? Koska minun täytyy syödä. En ajatellut ruveta niin valaistuneeksi, että kuolen vain pois onnellinen hymy kasvoillani ja sulaudun suureen kosmiseen henkeen, elävään universumiin.
Haluan kokin. Sen minä haluan. Se voisi ostaa kaikki ruokatarvikkeet, päättää, mitä niistä tehdään ja valmistaa ne. Minun ei tarvisi kuin syödä. Ja se olisi eettinen, ekologinen ja ravinto-opista hyvin perillä oleva guru, joka ottaisi kaikki typerät näkökohdat huomioon. Plus rahavarani.
HMPH.
Menen tekemään sitä kirottua kreikkalaista jogurttia ja ängen sinne kirottuja mansikoita ja mustikoita ja kaurahiutaleita ja egoni murjottaa ja haluaa pelata juuri nyt simsiä.
Yliepäinhimillinen väsymys
Nyt alkaa kyllä väsymys olla sitä luokkaa ja jatkuvaa, että varsin vaikeaa olla valaistunut... Tai pysytellä valaistuneessa olotilassa. Tai voihan sitä lillua sohvalla ja meditoida kellon ympäri. Ainakin teoriassa. Käytännössä ehkä ei. Tarvinnee mennä testaan taas hemoglobiini, se oli jokin aika sitten vain 115, mitä ihmettelen, sillä olin silloin juuri karpannut pari kuukautta eli syönyt tosi paljon lihaa, munia yms. ja olis kyllä luullut, että ne arvot ois ollut kunnossa... Kun menkatkaan ei mulla ole mitenkään runsaat. Testautin omaan piikkiin arvon uusiksi ehkä kuukausi sitten ja se oli 124, mutta olin syönyt rautaa silloin kuukauden, tai testausvaiheessa olin ollut viikon verran syömättä. Eikä 124 ole mitenkään erinomainen. Nyt en ole syönyt rautaa. Jos hemoglobiini on alhaalla, niin sitten on jotain vialla. Mutta mitä? Pitää ehkä pumpata rautavarastot täyteen.
Rauta estää anemian -artikkeli
"Raudan esteeksi elimistössä asettuvat puolestaan tee ja kaakao sekä maidon ja juuston kalsium. Liha-aterian päälle nautittu maitokahvi saattaa estää jopa 80 % raudasta imeytymästä."
Voihan kärsä. Ehkä sillon kun karppasin imin niin paljon maitotuotteita, ettei rauta kuitenkaan imeytynyt, vaikka sitä ravinnossa olikin.
Hmph.
Miksi syöminen on rakettitiedettä.
Miksi minun henkeni on sidottu tähän tomumajaan, josta on vaikea huolehtia?
Rauta estää anemian -artikkeli
"Raudan esteeksi elimistössä asettuvat puolestaan tee ja kaakao sekä maidon ja juuston kalsium. Liha-aterian päälle nautittu maitokahvi saattaa estää jopa 80 % raudasta imeytymästä."
Voihan kärsä. Ehkä sillon kun karppasin imin niin paljon maitotuotteita, ettei rauta kuitenkaan imeytynyt, vaikka sitä ravinnossa olikin.
Hmph.
Miksi syöminen on rakettitiedettä.
Miksi minun henkeni on sidottu tähän tomumajaan, josta on vaikea huolehtia?
Ego ja väsymys
Yksi (biljoonista asioista), jota en ymmärrä, on se, että jos olen väsynyt, mitä sille pitäisi tehdä? Missä väsymys on? Ruumiissa ja egossa. Henkinen minä ei ole väsynyt. Mutta miten voin olla olematta väsynyt, jos olen väsynyt? Tai oikeastaan huomaan jo nyt virheen ajatuksissani. Singer kirjoittaa usein kirjassaan siitä (ja samaa asiaa käsitellään lukuisissa kirjoissa ja teksteissä esim. buddhalaisuudessa), että se, että yritämme vältellä jonkin tunteen kokemista, on nimenomaan ongelma. Valaistunut ihminen ei ole sellainen, ettei se koskaan enää koe väsymystä, surua tms.
Hmmmm.
Mitä sitten pitäisi tehdä? Tiedostaa: olen väsynyt, ja hyväksyä se. Ok. Mitä sen jälkeen?
Ehkä minun sitten kuuluu olla väsynyt, jos olen väsynyt eikä yrittää paeta sitä. Mutta entä jos minun pitäisi tehdä jotain ja en jaksa, koska olen väsynyt? Mitä valaistunut henkilö silloin tekee? Makaa ja tuijottaa kattoa ja lilluu puhtaan kokemisen tilassa tekemättä "mitään"? Mutta jos on aina väsynyt eihän voi elää niin, ettei koskaan tee mitään? Ahaa, mutta jos tämä väsymys on ikään kuin se piikki käsivarressa (teksti: Olen valtavan suuri EGO-hirviö), minun ei pitäisi ainakaan yrittää kaikin tavoin koko ajan varoa asioita, jotka voivat saada tuntemaan sen.
Äh, pitääkö minun vain olla väsynyt ja tekemättä mitään? Pitääkö tehdä asioita, vaikka ei jaksa? Mitä asioita pitää tehdä ja mitä ei? Mistä sen tietää?
En minä tiedä.
Ehkä joskus tiedän.
Hmmmm.
Mitä sitten pitäisi tehdä? Tiedostaa: olen väsynyt, ja hyväksyä se. Ok. Mitä sen jälkeen?
Ehkä minun sitten kuuluu olla väsynyt, jos olen väsynyt eikä yrittää paeta sitä. Mutta entä jos minun pitäisi tehdä jotain ja en jaksa, koska olen väsynyt? Mitä valaistunut henkilö silloin tekee? Makaa ja tuijottaa kattoa ja lilluu puhtaan kokemisen tilassa tekemättä "mitään"? Mutta jos on aina väsynyt eihän voi elää niin, ettei koskaan tee mitään? Ahaa, mutta jos tämä väsymys on ikään kuin se piikki käsivarressa (teksti: Olen valtavan suuri EGO-hirviö), minun ei pitäisi ainakaan yrittää kaikin tavoin koko ajan varoa asioita, jotka voivat saada tuntemaan sen.
Äh, pitääkö minun vain olla väsynyt ja tekemättä mitään? Pitääkö tehdä asioita, vaikka ei jaksa? Mitä asioita pitää tehdä ja mitä ei? Mistä sen tietää?
En minä tiedä.
Ehkä joskus tiedän.
Syökö valaistunut minä epäterveellisesti?
Alan kerätä blogiini kirjoituksia egoni osista sitä mukaa kuin tunnistan niitä. Minä vasta opettelen erottamaan sitä, mikä on egoa, siitä, mikä on puhdasta henkeä. Jo nyt, tehtyäni tätä tutkimusta vasta noin vuorokauden, olen huomannut, että egoni on koko ajan äänessä ja sillä on koko ajan jotain murehdittavaa ja stressattavaa. Ja minä olen luullut olevani kovinkin kehittynyt henkisesti!! Olen aivan naurettava, egoistinen pelle. Kyllä vain. Onneksi osaan nauraa itselleni.
Illalla aloin pohtia, mitä ei-ego syö? Kun stressaan liikkumisesta ja ruokavalioasioista, onko se ego, joka niin tekee? Kyllä vain on. Sillä puhdas minuus ei stressaa ja murehdi. Se vain on. Mutta jos minun pitää vapautua egosta, minun pitäisi lakata stressaamasta ja murehtimasta siitä, paljonko liikun ja miten syön. Mitä sitten tapahtuu? Syökö valaistunut minäni sitten huonosti ja ei harrasta liikuntaa?
Ahaa!!!! Huomaatteko? Kuka kysyy tuollaisia kysymyksiä? Kuka pelkää sitä, mitä voi seurata, jos en vahdi syömisiäni tai liikkumisiani? Kuka pelkää ja mitä?
Ego pelkää!!
Ego pelkää hallinnan menettämistä. Ego pelkää kauneuden menettämistä. Ego pelkää terveyden menettämistä. Ego pelkää!
Joten egosta vapautumien ei tarkoita ainoastaan sitä, että vapautuu ruokavaliosta ja liikkumisesta stressaamisesta vaan se tarkoittaa myös sitä, että päästää irti asioista, joihin yrittää takertua, joita yrittää varmistaa itselleen stressaamisen avulla (kauneus, terveys tms.).
Siksi sanotaan: let go let god.
Kun päästää irti egosta, on alettava luottaa. Mihin? Siihen, että tulee kannetuksi. Siihen, että kaikki tulee olemaan hyvin. On uskallettava antaa elämä Jumalan käsiin. On uskallettava irrottaa hallinnan tarpeesta ja heittäydyttävä.
Se ON pelottavaa!
Ego ei pidä sellaisesta. Ego haluaa hallita. Ego huolehtii, murehtii ja stressaa.
Jossain internet-artikkelissa sanottiin, että ego yrittää miellyttää muita ihmisiä ja ego haluaa yrittää hallita asioita. Egolle hallinnan tunne on tärkeä.
Minulla tulee olemaan todella paljon tekemistä ylipaisuneen, valtavan ja hypermammuttimaisen egoni poistamisessa. Hitaasti aloitan siivousurakan.
Ja minä olen kuvitellut olevani jo henkisesti varsin kehittynyt??? Sallikaa minun nauraa!!! HAHHAHAHHAHAAAAAA. Olen paksuegoinen ameeba.
Illalla aloin pohtia, mitä ei-ego syö? Kun stressaan liikkumisesta ja ruokavalioasioista, onko se ego, joka niin tekee? Kyllä vain on. Sillä puhdas minuus ei stressaa ja murehdi. Se vain on. Mutta jos minun pitää vapautua egosta, minun pitäisi lakata stressaamasta ja murehtimasta siitä, paljonko liikun ja miten syön. Mitä sitten tapahtuu? Syökö valaistunut minäni sitten huonosti ja ei harrasta liikuntaa?
Ahaa!!!! Huomaatteko? Kuka kysyy tuollaisia kysymyksiä? Kuka pelkää sitä, mitä voi seurata, jos en vahdi syömisiäni tai liikkumisiani? Kuka pelkää ja mitä?
Ego pelkää!!
Ego pelkää hallinnan menettämistä. Ego pelkää kauneuden menettämistä. Ego pelkää terveyden menettämistä. Ego pelkää!
Joten egosta vapautumien ei tarkoita ainoastaan sitä, että vapautuu ruokavaliosta ja liikkumisesta stressaamisesta vaan se tarkoittaa myös sitä, että päästää irti asioista, joihin yrittää takertua, joita yrittää varmistaa itselleen stressaamisen avulla (kauneus, terveys tms.).
Siksi sanotaan: let go let god.
Kun päästää irti egosta, on alettava luottaa. Mihin? Siihen, että tulee kannetuksi. Siihen, että kaikki tulee olemaan hyvin. On uskallettava antaa elämä Jumalan käsiin. On uskallettava irrottaa hallinnan tarpeesta ja heittäydyttävä.
Se ON pelottavaa!
Ego ei pidä sellaisesta. Ego haluaa hallita. Ego huolehtii, murehtii ja stressaa.
Jossain internet-artikkelissa sanottiin, että ego yrittää miellyttää muita ihmisiä ja ego haluaa yrittää hallita asioita. Egolle hallinnan tunne on tärkeä.
Minulla tulee olemaan todella paljon tekemistä ylipaisuneen, valtavan ja hypermammuttimaisen egoni poistamisessa. Hitaasti aloitan siivousurakan.
Ja minä olen kuvitellut olevani jo henkisesti varsin kehittynyt??? Sallikaa minun nauraa!!! HAHHAHAHHAHAAAAAA. Olen paksuegoinen ameeba.
Olen valtavan suuri EGO-hirviö
Kaikki on hyvin jännittävää! En todellakaan kuvitellut, että voisin valaistua vielä tämän elämän aikana. Voi olla, etten valaistukaan (vapaudu egosta), mutta olen selvästi siirtynyt lähemmäs kyseistä päämäärää ja valmis etenemään kasvussani. Vielä muutama kuukausi sitten en voinut kuvitellakaan, että pystyisin luopumaan egostani. Tai oikeastaan, vielä muutama viikko sitten. Mutta itseasiassa huomaan nyt useita merkkejä, jotka kertovat siitä, että alitajuisesti muutosprosessi on ollut käynnissä jo aika kauankin. Ja se nimenomaan on jännittävää! Miten tietämättäni olen alkanut luopua egosta jo ennen kuin aloin tehdä sitä tietoisesti.
Se, miksi olen ajautunut identiteettikriisiin, johtuu juuri siitä, kuten nyt ymmärrän, että olen alkanut luopua egosta eikä minulla ole ollut mitään tilalle. Saavuin vaiheeseen, jossa aloin kyseenalaistaa tekemiäni valintoja, tavoitteita, minuuteni osia, koska, tiedostamattani, aloin tajuta, että ne eivät ole todellista minua vaan vääristyneitä egon osia. Egon haluja.
Absurdia on sekin, että kuvittelin jo olevani aika valaistunut ja viisas ja henkisesti kehittynyt olento ja nyt tajuan, että en todellakaan ole ollut vaan lähinnä ameeban tasolla. Täysin egon vallassa, egon orja. Pelkkää egoa egoa egoa.
Pidän artikkelista Enlightenment is a failure. Valaistuminen on egon käsitys häviöstä. Se on hyvin sanottu. Sillä ego haluaa tuntea olevansa erityinen. Ego haluaa mainetta ja kunniaa ja rikkauksia ja kauneutta. Valaistumisessa ihminen luopuu sellaisten asioiden tavoittelusta. Niillä ei ole merkitystä. Valaistunut ihminen ei ajattele olevansa spesiaali. Jumala voi ohjata hänet tekemään työtä, josta ei saa mainetta, ei ehkä edes kiitosta. Egolle se on kamalaa. Ego haluaa olla SUURI.
Mitä on valaistuminen? Tässä hyvä kohta artikkelista. Ylempi (kylmää) kuvaa olotilaa, jossa olen viettänyt viime vuodet. Alempi (lämpimämpää) kuvaa sitä, mitä valaistuminen oikeasti muistuttaa.
Cold
I am experiencing a tremendous spiritual growth. My God given abilities are strengthening rapidly. At this point I am a very Strong Empath. I have other wonderful God given gifts, but the Empath is the strongest. I have known since I was very small that I was special and always had a Guardian Angel with me. I was not taught this by my parents or anyone, I just knew. Of course, at that age I wasn't sure what all this meant. However, I now know what my purpose on this Earth in this lifetime is through Meditation.
Warm
I've been struggling to rise beyond ego, and to have the faith necessary to turn my life over to the Divine energy that is God. It is a constant preoccupation and I am repeatedly filled with a sense of failure and doubt. I know that my ego is wounded much too easily, and that I then act defensively and purely in the service of ego. I think that I also need to learn to be gentler with myself and my human failings. In fact, I believe that my preoccupation with whether I am acting egoistically reflects my egocentricity.
Olen ollut täysi ääliö. Nyt näen, että olen vain valtavan suuri EGO. Ego ohjaa elämääni. Yök.
Mutta olen iloinen siitä, että nyt näen sen. Ja kirja, jota nyt luen (Singerin Kahleeton sielu), on kuin suoraan kirjoitettu minulle, se vastaa kaikkiin kysymyksiin, jotka juuri nyt ovat ajankohtaisia, ja joiden kaikkien olemassaoloa en edes tiedostanut ennen kuin näin akuuteimmat ongelmani kirjassa kuvattuina ja sain myös vastaukset siihen, miten pääsen eteenpäin.
Kirja auttoi minua ymmärtämään, että minä en ole ego. Ego kuuluu ruumisminääni (minun termini, jota käytän puhuessani itselleni). Ego on kiinni kehossani, sen tarpeissa, ehdollistumissa, aivojen virheohjelmoinneissa. Mutta egon takana on puhtaan kokemuksen tila, minä, joka vain on. Se on minun henkeni, sieluni. Se olen minä. Ego on täysin irrallinen tuosta henkisestä minästä. Ja nyt osaan erottaa ne kaksi toisistaan ja osaan mennä tuohon puhtaan kokemuksen tilaan, jossa voin aistia puhtaan minuuteni ja katsella sieltä egon puuhia, ajatuksia ja tunteita ja jossa ymmärrän, ettei niillä ole merkitystä, ei oikeasti.
Mutta olen vielä aivan heikko ja vasta tieni alussa. Minä alan vasta opetella. Nyt olen kuitenkin vain suuri ego-hirviö. Valtava mätäpaise. Ei ihme, ettei minulla koskaan ole energiaa ja olen aina väsynyt. Vaikka olen kuvitellut olevani kovinkin nerokas ongelmieni ratkaisemisessa ja pitkällä kasvussani, näen nyt, että olen pelkkä raakile ja TÄYNNÄ ongelmia, tukkeutunutta energiaa. Keskeneräisiä energiamuodostelmia, kuten Singer nimeää kirjassaan. Sanskritin kielessä niitä kutsutaan samskaroiksi, vaikutelmiksi. Samskarat ovat tukoksia, menneisyydestä peräisin olevia vaikutelmia, jotka hallitsevat elämää.
Kirjan luku Sisäisen piikin poistaminen oli hyvinkin ravistava. Se puhui kuin suoraan minusta. Siinä puhutaan vertauskuvallisesti käsivarressa olevasta piikistä. Sen voi joko ottaa pois tai sitten voi yrittää elää sen kanssa niin, että koko ajan varoo sitä. Singer kirjoittaa, miten henkilö, joka elää piikin kanssa, kehittää mitä mielikuvituksellisimpia ratkaisuja, ettei mikään osuisi piikkiin ja tuottaisi kipua. Nukkuessa hän yrittää pysyä asennossa, jossa piikki ei tuota kipua. "Ehkäpä voisit rakentaa jopa jonkinlaisen telineen, joka toimii suojalaitteena. Jos todella paneudut asiaan ja saat rakennettua toimivan laitteen, arvelet ratkaisseesi ongelman. Sanoisit: ”Nyt voin nukkua. Ja arvaapa mitä? Minua pyydettiin televisio-ohjelmaan kertomaan tapauksestani. Kaikki, joilla on piikkiongelma, voivat saada suojalaitteeni, ja minulle maksetaan jopa tekijänoikeusmaksuja’."
Totuus on, että ongelmaa ei ole ratkaistu. Piikki hallitsee kyseisen henkilön elämää täydellisesti. "Se vaikuttaa kaikkiin päätöksiisi: minne menet, kenen kanssa voit olla, kuka voi olla kanssasi. Se päättää, missä voit työskennellä, millaisessa talossa asua... Piikki kerta kaikkiaan hallitsee elämäsi kaikkia puolia."
Se olen minä. Piikki-ihminen. Sillä mitä muuta minä olenkaan tehnyt viime vuodet kuin rakentanut elämääni piikkini ympärille, luovuttanut kaiken sen hallintaan. Olen asperger ja erityisherkkä ja minulla on adhd-piirteitä. Sen takia olen invalidi. Minulla on resurssirajoitteita. En pysty siihen tähän ja tuohon. Koko elämäni pyörii piikkini ympärillä. Se hallitsee elämääni.
Ja sitten jos keksin ratkaisuja piikin kanssa elämiseen, olen kuin esimerkin henkilö, joka pääsee televisioon. Haluan kertoa kaikille, joilla on piikkiongelma, suojalaitteista, joita olen rakentanut.
Aivojen uudelleenohjelmointi, josta olen ollut niin tohkeissani. Mitä se on? Se on vain egon ympärillä pyörimistä. Egon muokkaamista. Sillä ego on ruumiini minä. Ruumisminä. Voin muokata egoani.
Mutta puhtaan minuuteni kannalta tällä millään ei ole mitään merkitystä. Puhdas minuuteni on ehjä. Valmis. Kaunis. Se vain on. Sitä ei voi muokata tai muuttaa.
Pitää päästä egon taakse.
Minä en ole asperger. Minä en ole erityisherkkä. Ne ovat ruumiini ominaisuuksia. Ne kuuluvat egooni. Minä en ole egoni. Ne eivät siis määritä minua, ne määrittävät vain egoani. Niillä on merkitystä vain egoni kannalta, ei minun puhtaan minuuteni kannalta.
Kun vapautuu egosta, sellaisilla asioilla ei enää ole merkitystä.
Egosta vapautuminen tosin ei ole helppoa. Periaatteessa on, mutta ei silti ole. Sitä, mitä ego on, erittelen seuraavassa kirjoituksessa.
Se, miksi olen ajautunut identiteettikriisiin, johtuu juuri siitä, kuten nyt ymmärrän, että olen alkanut luopua egosta eikä minulla ole ollut mitään tilalle. Saavuin vaiheeseen, jossa aloin kyseenalaistaa tekemiäni valintoja, tavoitteita, minuuteni osia, koska, tiedostamattani, aloin tajuta, että ne eivät ole todellista minua vaan vääristyneitä egon osia. Egon haluja.
Absurdia on sekin, että kuvittelin jo olevani aika valaistunut ja viisas ja henkisesti kehittynyt olento ja nyt tajuan, että en todellakaan ole ollut vaan lähinnä ameeban tasolla. Täysin egon vallassa, egon orja. Pelkkää egoa egoa egoa.
Pidän artikkelista Enlightenment is a failure. Valaistuminen on egon käsitys häviöstä. Se on hyvin sanottu. Sillä ego haluaa tuntea olevansa erityinen. Ego haluaa mainetta ja kunniaa ja rikkauksia ja kauneutta. Valaistumisessa ihminen luopuu sellaisten asioiden tavoittelusta. Niillä ei ole merkitystä. Valaistunut ihminen ei ajattele olevansa spesiaali. Jumala voi ohjata hänet tekemään työtä, josta ei saa mainetta, ei ehkä edes kiitosta. Egolle se on kamalaa. Ego haluaa olla SUURI.
Mitä on valaistuminen? Tässä hyvä kohta artikkelista. Ylempi (kylmää) kuvaa olotilaa, jossa olen viettänyt viime vuodet. Alempi (lämpimämpää) kuvaa sitä, mitä valaistuminen oikeasti muistuttaa.
Cold
I am experiencing a tremendous spiritual growth. My God given abilities are strengthening rapidly. At this point I am a very Strong Empath. I have other wonderful God given gifts, but the Empath is the strongest. I have known since I was very small that I was special and always had a Guardian Angel with me. I was not taught this by my parents or anyone, I just knew. Of course, at that age I wasn't sure what all this meant. However, I now know what my purpose on this Earth in this lifetime is through Meditation.
Warm
I've been struggling to rise beyond ego, and to have the faith necessary to turn my life over to the Divine energy that is God. It is a constant preoccupation and I am repeatedly filled with a sense of failure and doubt. I know that my ego is wounded much too easily, and that I then act defensively and purely in the service of ego. I think that I also need to learn to be gentler with myself and my human failings. In fact, I believe that my preoccupation with whether I am acting egoistically reflects my egocentricity.
Olen ollut täysi ääliö. Nyt näen, että olen vain valtavan suuri EGO. Ego ohjaa elämääni. Yök.
Mutta olen iloinen siitä, että nyt näen sen. Ja kirja, jota nyt luen (Singerin Kahleeton sielu), on kuin suoraan kirjoitettu minulle, se vastaa kaikkiin kysymyksiin, jotka juuri nyt ovat ajankohtaisia, ja joiden kaikkien olemassaoloa en edes tiedostanut ennen kuin näin akuuteimmat ongelmani kirjassa kuvattuina ja sain myös vastaukset siihen, miten pääsen eteenpäin.
Kirja auttoi minua ymmärtämään, että minä en ole ego. Ego kuuluu ruumisminääni (minun termini, jota käytän puhuessani itselleni). Ego on kiinni kehossani, sen tarpeissa, ehdollistumissa, aivojen virheohjelmoinneissa. Mutta egon takana on puhtaan kokemuksen tila, minä, joka vain on. Se on minun henkeni, sieluni. Se olen minä. Ego on täysin irrallinen tuosta henkisestä minästä. Ja nyt osaan erottaa ne kaksi toisistaan ja osaan mennä tuohon puhtaan kokemuksen tilaan, jossa voin aistia puhtaan minuuteni ja katsella sieltä egon puuhia, ajatuksia ja tunteita ja jossa ymmärrän, ettei niillä ole merkitystä, ei oikeasti.
Mutta olen vielä aivan heikko ja vasta tieni alussa. Minä alan vasta opetella. Nyt olen kuitenkin vain suuri ego-hirviö. Valtava mätäpaise. Ei ihme, ettei minulla koskaan ole energiaa ja olen aina väsynyt. Vaikka olen kuvitellut olevani kovinkin nerokas ongelmieni ratkaisemisessa ja pitkällä kasvussani, näen nyt, että olen pelkkä raakile ja TÄYNNÄ ongelmia, tukkeutunutta energiaa. Keskeneräisiä energiamuodostelmia, kuten Singer nimeää kirjassaan. Sanskritin kielessä niitä kutsutaan samskaroiksi, vaikutelmiksi. Samskarat ovat tukoksia, menneisyydestä peräisin olevia vaikutelmia, jotka hallitsevat elämää.
Kirjan luku Sisäisen piikin poistaminen oli hyvinkin ravistava. Se puhui kuin suoraan minusta. Siinä puhutaan vertauskuvallisesti käsivarressa olevasta piikistä. Sen voi joko ottaa pois tai sitten voi yrittää elää sen kanssa niin, että koko ajan varoo sitä. Singer kirjoittaa, miten henkilö, joka elää piikin kanssa, kehittää mitä mielikuvituksellisimpia ratkaisuja, ettei mikään osuisi piikkiin ja tuottaisi kipua. Nukkuessa hän yrittää pysyä asennossa, jossa piikki ei tuota kipua. "Ehkäpä voisit rakentaa jopa jonkinlaisen telineen, joka toimii suojalaitteena. Jos todella paneudut asiaan ja saat rakennettua toimivan laitteen, arvelet ratkaisseesi ongelman. Sanoisit: ”Nyt voin nukkua. Ja arvaapa mitä? Minua pyydettiin televisio-ohjelmaan kertomaan tapauksestani. Kaikki, joilla on piikkiongelma, voivat saada suojalaitteeni, ja minulle maksetaan jopa tekijänoikeusmaksuja’."
Totuus on, että ongelmaa ei ole ratkaistu. Piikki hallitsee kyseisen henkilön elämää täydellisesti. "Se vaikuttaa kaikkiin päätöksiisi: minne menet, kenen kanssa voit olla, kuka voi olla kanssasi. Se päättää, missä voit työskennellä, millaisessa talossa asua... Piikki kerta kaikkiaan hallitsee elämäsi kaikkia puolia."
Se olen minä. Piikki-ihminen. Sillä mitä muuta minä olenkaan tehnyt viime vuodet kuin rakentanut elämääni piikkini ympärille, luovuttanut kaiken sen hallintaan. Olen asperger ja erityisherkkä ja minulla on adhd-piirteitä. Sen takia olen invalidi. Minulla on resurssirajoitteita. En pysty siihen tähän ja tuohon. Koko elämäni pyörii piikkini ympärillä. Se hallitsee elämääni.
Ja sitten jos keksin ratkaisuja piikin kanssa elämiseen, olen kuin esimerkin henkilö, joka pääsee televisioon. Haluan kertoa kaikille, joilla on piikkiongelma, suojalaitteista, joita olen rakentanut.
Aivojen uudelleenohjelmointi, josta olen ollut niin tohkeissani. Mitä se on? Se on vain egon ympärillä pyörimistä. Egon muokkaamista. Sillä ego on ruumiini minä. Ruumisminä. Voin muokata egoani.
Mutta puhtaan minuuteni kannalta tällä millään ei ole mitään merkitystä. Puhdas minuuteni on ehjä. Valmis. Kaunis. Se vain on. Sitä ei voi muokata tai muuttaa.
Pitää päästä egon taakse.
Minä en ole asperger. Minä en ole erityisherkkä. Ne ovat ruumiini ominaisuuksia. Ne kuuluvat egooni. Minä en ole egoni. Ne eivät siis määritä minua, ne määrittävät vain egoani. Niillä on merkitystä vain egoni kannalta, ei minun puhtaan minuuteni kannalta.
Kun vapautuu egosta, sellaisilla asioilla ei enää ole merkitystä.
Egosta vapautuminen tosin ei ole helppoa. Periaatteessa on, mutta ei silti ole. Sitä, mitä ego on, erittelen seuraavassa kirjoituksessa.
keskiviikko 18. kesäkuuta 2014
Letting go of ego
Siinä on uusin tavoitteeni. Tiedostan ja myönnän olevani yhä täysin egon vallassa. Egon orja. En ole antautunut. En ole valaistunut. Alan lukea aiheesta ja tutkia omaa egoani ja sen vaikutusta elämässäni. Opettelen tunnistamaan egoni ja sen, miten se ohjailee minua ja sitten hylkäämään sen.
"The only true spiritual victory is ego death."
(Enlightenment is a failure)
"The only true spiritual victory is ego death."
(Enlightenment is a failure)
Third Essential Life Skill: Let Go, Transcend the Ego - See more at: http://spiritualityhealth.com/blog/eve-hogan/third-essential-life-skill-let-go-transcend-ego#sthash.ZlgjB9YP.dpuf
Third Essential Life Skill: Let Go, Transcend the Ego - See more at: http://spiritualityhealth.com/blog/eve-hogan/third-essential-life-skill-let-go-transcend-ego#sthash.ZlgjB9YP.dpuf
Sisäisen energian vapauttaminen
Olen innoissani! Luen Michael A. Singerin kirjaa Kahleeton sielu, ja se sisältää juuri ne vastaukset, joita juuri nyt tarvitsen päästäkseni eteenpäin henkisessä kasvussani. Huraa!!! On aika kasvaa seuraavalle tasolle!
"Mitä enemmän pysyt avoimena, sitä enemmän energiaa pääsee virtaamaan."
Meidän on mahdollista tuntea iloa, innostusta ja rakkautta koko ajan. Jokainen tietää, miltä tuntuu, kun on todella innostunut jostain asiasta tai rakastunut ja miten energinen olo silloin on. Meidän on mahdollista olla sellaisessa olotilassa koko ajan, jos emme sulkeudu. Lapset ovat vielä avoimia ja energia kulkee heissä vapaana. Ja jokainenhan tietää, että lapset ovat täynnä iloa, innostusta ja rakkautta ja energiaa.
Mitä on sulkeutuminen ja miten pysytään avoimina?
"Sydän sulkeutuu menneisyytesi varastoituneiden, keskeneräisten energiamuodostelmien takia... Elämän eläminen tarkoittaa lävitse kulkevan hetken kokemista, sitten seuraavan hetken kokemista, ja jälleen seuraavan. Lävitsesi tulee ja menee monia erilaisia kokemuksia."
Meillä on kuitenkin menneisyytemme takia painolastia. Jotkut kokemukset eivät virtaakaan lävitsemme vaan takerrumme niihin. Joku sanoo jotakin, mikä alkaa vaivata sinua. Tai näet todella kauniit hiukset jollakulla ja tulet kateelliseksi. "Mitä tapahtuu kokemukselle, joka ei pääse virtaamaan lävitsesi? ...Elämän on nyt kamppailtava tämän tukkeutuneen tapahtuman kanssa huomiostasi... Ajattelet sitä lähes jatkuvasti. Pyrit löytämään tavan käsitellä asiaa mielessäsi... Koska vastustit, se jäi kiinni, ja nyt sinulla on ongelma."
"Kaikki sisäinen meteli on vain yritystäsi käsitellä tukkeutunutta energiaa ja saada se pois tieltäsi."
Myös erityistä nautintoa tuottavat asiat voivat aiheuttaa energian tukkeutumista. "Kun koet jotain ihanaa, kokemus ei pääse läpi, koska tarraudut siihen."
"Kahdenlaiset kokemukset voivat siis tukkia sydämen (energian). Koetat joko työntää energioita pois, koska ne vaivaavat sinua, tai koetat pitää ne lähelläsi, koska pidät niistä. Et anna niiden mennä ohitse kummassakaan tapauksessa ja kulutat arvokasta energiaa, koska tukit virran vastustamalla tai takertumalla."
Mitä voimme tehdä?
Meidän tulee opetella päästämään asiat virtaamaan lävitsemme. Emme tartu niihin. "...sinun tulee vain antaa elämän kokemusten tulla sisään ja mennä lävitsesi...Avaudu, rentouta sydämesi, anna anteeksi, naura, tai tee mitä haluat."
"Aloita katsomalla elämää ja panemalla merkille, että ihmisten ja tilanteiden jatkuva virta osuu sinun herkkiin kohtiisi päivittäin. Kuinka usein huomaat yrittäväsi suojella ja puolustaa heikkoja kohtiasi? ...Vapautuminen on palkkio siitä, että et suojele psyykeäsi. ...Kun olet sitoutunut vapauttamaan itsesi sisäisestä pelokkaasta ihmisestä, huomaat selvän päätöksentekokohdan, jossa kasvusi tapahtuu. Henkisessä kasvussa on kyse kohdasta, jossa tunnet energiasi muuttuvan. Joku esimerkiksi sanoo jotain, ja tunnet sisäisen energiasi muuttuvan jotenkin erikoiseksi. Alat itse asiassa tuntea kiristymistä. Se on vihje, joka kertoo, että on aika kasvaa. Ei ole aika puolustautua sillä et halua sitä osaa itsestäsi, jota pitää puolustaa. Jos et halua sitä, anna sen mennä."
"Lopulta tulet niin tietoiseksi, että osaat pysähtyä silloin, kun huomaat energian muuttuvan kummalliseksi. Pysähdyt, etkä mene energian mukaan. Jos se yleensä saa sinut puhumaan, lopetat puhumisen. Sinä vain lopetat, vaikka keskellä lausetta, sillä tiedät, mitä jatkamisesta seuraa. Sinä hetkenä, kun huomaat sisäisen energiasi menevän epätasapainoon, sinä hetkenä, kun huomaat sydämen jännittyvän ja puolustautuvan, sinä vain lopetat."
Mitä tarkoittaa tuo lopettaminen? Hellittämistä. Et mene energian mukaan. Päästät irti. "Sinulla on kyky olla menemättä mukaan mihinkään näistä ajatuksista... Ajatus tai tunne ilmaantuu, huomaat sen, ja se menee ohitse koska annat sen mennä."
Kyllä. Juuri tätä tarvitsen ja juuri tämän haluan nyt oppia ja olen valmis oppimaan. Huraa! Irrotan. Hyväksyn. Vapaudun.
Meidän on mahdollista tuntea iloa, innostusta ja rakkautta koko ajan. Jokainen tietää, miltä tuntuu, kun on todella innostunut jostain asiasta tai rakastunut ja miten energinen olo silloin on. Meidän on mahdollista olla sellaisessa olotilassa koko ajan, jos emme sulkeudu. Lapset ovat vielä avoimia ja energia kulkee heissä vapaana. Ja jokainenhan tietää, että lapset ovat täynnä iloa, innostusta ja rakkautta ja energiaa.
Mitä on sulkeutuminen ja miten pysytään avoimina?
"Sydän sulkeutuu menneisyytesi varastoituneiden, keskeneräisten energiamuodostelmien takia... Elämän eläminen tarkoittaa lävitse kulkevan hetken kokemista, sitten seuraavan hetken kokemista, ja jälleen seuraavan. Lävitsesi tulee ja menee monia erilaisia kokemuksia."
Meillä on kuitenkin menneisyytemme takia painolastia. Jotkut kokemukset eivät virtaakaan lävitsemme vaan takerrumme niihin. Joku sanoo jotakin, mikä alkaa vaivata sinua. Tai näet todella kauniit hiukset jollakulla ja tulet kateelliseksi. "Mitä tapahtuu kokemukselle, joka ei pääse virtaamaan lävitsesi? ...Elämän on nyt kamppailtava tämän tukkeutuneen tapahtuman kanssa huomiostasi... Ajattelet sitä lähes jatkuvasti. Pyrit löytämään tavan käsitellä asiaa mielessäsi... Koska vastustit, se jäi kiinni, ja nyt sinulla on ongelma."
"Kaikki sisäinen meteli on vain yritystäsi käsitellä tukkeutunutta energiaa ja saada se pois tieltäsi."
Myös erityistä nautintoa tuottavat asiat voivat aiheuttaa energian tukkeutumista. "Kun koet jotain ihanaa, kokemus ei pääse läpi, koska tarraudut siihen."
"Kahdenlaiset kokemukset voivat siis tukkia sydämen (energian). Koetat joko työntää energioita pois, koska ne vaivaavat sinua, tai koetat pitää ne lähelläsi, koska pidät niistä. Et anna niiden mennä ohitse kummassakaan tapauksessa ja kulutat arvokasta energiaa, koska tukit virran vastustamalla tai takertumalla."
Mitä voimme tehdä?
Meidän tulee opetella päästämään asiat virtaamaan lävitsemme. Emme tartu niihin. "...sinun tulee vain antaa elämän kokemusten tulla sisään ja mennä lävitsesi...Avaudu, rentouta sydämesi, anna anteeksi, naura, tai tee mitä haluat."
"Aloita katsomalla elämää ja panemalla merkille, että ihmisten ja tilanteiden jatkuva virta osuu sinun herkkiin kohtiisi päivittäin. Kuinka usein huomaat yrittäväsi suojella ja puolustaa heikkoja kohtiasi? ...Vapautuminen on palkkio siitä, että et suojele psyykeäsi. ...Kun olet sitoutunut vapauttamaan itsesi sisäisestä pelokkaasta ihmisestä, huomaat selvän päätöksentekokohdan, jossa kasvusi tapahtuu. Henkisessä kasvussa on kyse kohdasta, jossa tunnet energiasi muuttuvan. Joku esimerkiksi sanoo jotain, ja tunnet sisäisen energiasi muuttuvan jotenkin erikoiseksi. Alat itse asiassa tuntea kiristymistä. Se on vihje, joka kertoo, että on aika kasvaa. Ei ole aika puolustautua sillä et halua sitä osaa itsestäsi, jota pitää puolustaa. Jos et halua sitä, anna sen mennä."
"Lopulta tulet niin tietoiseksi, että osaat pysähtyä silloin, kun huomaat energian muuttuvan kummalliseksi. Pysähdyt, etkä mene energian mukaan. Jos se yleensä saa sinut puhumaan, lopetat puhumisen. Sinä vain lopetat, vaikka keskellä lausetta, sillä tiedät, mitä jatkamisesta seuraa. Sinä hetkenä, kun huomaat sisäisen energiasi menevän epätasapainoon, sinä hetkenä, kun huomaat sydämen jännittyvän ja puolustautuvan, sinä vain lopetat."
Mitä tarkoittaa tuo lopettaminen? Hellittämistä. Et mene energian mukaan. Päästät irti. "Sinulla on kyky olla menemättä mukaan mihinkään näistä ajatuksista... Ajatus tai tunne ilmaantuu, huomaat sen, ja se menee ohitse koska annat sen mennä."
Kyllä. Juuri tätä tarvitsen ja juuri tämän haluan nyt oppia ja olen valmis oppimaan. Huraa! Irrotan. Hyväksyn. Vapaudun.
Rakkaus on toisen vapauden kunnioittamista
Yksin oleminen on minulle tärkeä asia. Se on tarve ja suurimman onnellisuuteni lähde. Jos joku, esimerkiksi poikaystäväni, yrittäisi estää minua olemasta yksin (koska haluaisi, että vietän aikaa hänen kanssaan), hän ei rakastaisi minua vaan olisi jollain lailla takertunut minuun ja ajattelisi itseään, omia tarpeitaan. Aina kun yrittää rajoittaa toisen vapautta ei rakasta vaan vangitsee ja ajattelee itseään. Silti on tärkeää etsiä kumppani/ystävä, jonka tarpeita ja arvoja oma vapaus ja itsen toteuttaminen ei tallo. Ja myös toisinpäin. Voi olla, että joku ei hyväksyisi yksin olemistani, koska se on ristiriidassa hänen läheisyyden tarpeensa kanssa liian pahasti. Silloin emme sovi yhteen ja tämä tulee myöntää ja etsiä kumppani/ystävä, joka ollessaan oma itsensä, sopii riittävän hyvin tarpeisiimme ja vastaa riittävästi arvojamme.
Jos toisen valinnoista tulee paha mieli, sitä ei saisi kaataa toisen päälle. Eli ei saisi alkaa syyllistämään, koska syyllistäminen on yritys rajoittaa toisen vapautta ja onnellisuutta. Jos ei pidä toisen valinnoista, tavasta viettää aikaa tai toteuttaa itseään ja/tai jos ne jotenkin vahingoittavat omia tarpeita tai arvoja, se on hyvä tuoda esiin, mutta ei syyllistämällä eikä muulla epäkypsällä tavalla eikä pidä jankuttaa ja yrittää muuttaa toista vaan lähteä sitten, jos vaikuttaa siltä, että omat tarpeet eivät suhteessa täyty tai se on liikaa omien arvojen vastainen (suhde tai toisen käytös).
Rakkaus on toisen vapauden kunnioittamista. Se on myös oman vapauden kunnioittamista.
Jos toisen valinnoista tulee paha mieli, sitä ei saisi kaataa toisen päälle. Eli ei saisi alkaa syyllistämään, koska syyllistäminen on yritys rajoittaa toisen vapautta ja onnellisuutta. Jos ei pidä toisen valinnoista, tavasta viettää aikaa tai toteuttaa itseään ja/tai jos ne jotenkin vahingoittavat omia tarpeita tai arvoja, se on hyvä tuoda esiin, mutta ei syyllistämällä eikä muulla epäkypsällä tavalla eikä pidä jankuttaa ja yrittää muuttaa toista vaan lähteä sitten, jos vaikuttaa siltä, että omat tarpeet eivät suhteessa täyty tai se on liikaa omien arvojen vastainen (suhde tai toisen käytös).
Rakkaus on toisen vapauden kunnioittamista. Se on myös oman vapauden kunnioittamista.
tiistai 17. kesäkuuta 2014
Uuden identiteetin rakentaminen
Huoh. Blogi oli hetken piilossa. Koska minä mietin. Mietin. Elämäni on jotenkin kummallisessa vaiheessa ja käyn läpi jotain identiteettikriisiä. Olen kenties luomassa nahkaani ja syntymässä uudelleen. Ja en enää ole varma, miksi pidän blogia. Kuten en ole varma monesta muustakaan asiasta. Että mitkä ne todelliset motiivit ovat ja palvelevatko ne, tietyt asiat, rikkinäisen minuuteni tarkoitusperiä, vai ovatko ne osa ehjää minuuttani. Näitä selvittelen. Sillä olen alkanut syvällisellä tasolla ymmärtää, että monet asiat, joita olen elämässäni tavoitellut, tai joita olen pitänyt tärkeinä, ovatkin "vääriä" eivätkä palvele aitoa, eheää minuuttani vaan ovat ehdollistumien ja virheohjelmointien, haavojen, selviytymiskeinojen yms. tuotosta. Haluan eroon sellaisista. Olen esimerkiksi aina halunnut yliopistoon ja suurimpia syitä asialle on, että koulukiusaamisen takia olen halunnut jotenkin todistaa, että olen älykäs ja hieno ihminen, ja olen ruoskinut itseäni mahdollisimman korkeaan älylliseen asemaan yhteiskunnassa tästä syystä. Jonkinlaista julkisuutta taas olen tavoitellut siitä syystä (julkisuutta älyn tms. kautta), että jokin osa minussa toivoo, että kiusaajani lukisivat lehtihaastattelujani, kirjoittamiani kirjoja tms. ja toteaisivat, että olen sittenkin tosi hyvä tyyppi.
En ole varma, kuka olen, ja mitä haluan, jos kitken tuollaiset väärät motivaatiotekijät. Mitä MINÄ todella itse haluan elämältä? Kuka olen? Mitä haluan opiskella? Mitä tehdä työkseni? Haluanko oikeasti pitää blogia? Haluanko oikeasti kirjoittaa kirjoja? Haluanko oikeasti esiintyä lehtihaastatteluissa?
Kuka minä olen?
Kysyin näitä kysymyksiä itseltäni yhtä suurella intensiteetillä noin 16-vuotiaana. Toki olen pohtinut tuota kysymystä kaiken aikaa, mutta niin, että kyseessä on selkeä identiteettikriisi, valtava tarve selkeyttää itselleen, että KUKA MINÄ OLEN, koska en enää ole varma. Koska se, mitä on ollut, on jollain tapaa romahtanut, ja en tiedä, mitä rakentaisin tilalle.
Hämmennys.
En ole varma, kuka olen, ja mitä haluan, jos kitken tuollaiset väärät motivaatiotekijät. Mitä MINÄ todella itse haluan elämältä? Kuka olen? Mitä haluan opiskella? Mitä tehdä työkseni? Haluanko oikeasti pitää blogia? Haluanko oikeasti kirjoittaa kirjoja? Haluanko oikeasti esiintyä lehtihaastatteluissa?
Kuka minä olen?
Kysyin näitä kysymyksiä itseltäni yhtä suurella intensiteetillä noin 16-vuotiaana. Toki olen pohtinut tuota kysymystä kaiken aikaa, mutta niin, että kyseessä on selkeä identiteettikriisi, valtava tarve selkeyttää itselleen, että KUKA MINÄ OLEN, koska en enää ole varma. Koska se, mitä on ollut, on jollain tapaa romahtanut, ja en tiedä, mitä rakentaisin tilalle.
Hämmennys.
maanantai 9. kesäkuuta 2014
Sosiaaliset jyvät ja akanat
Tämä maailma on hyvin kummallinen paikka. Osapuilleen yläasteiässä on eräs seikka pahimmillaan. Sosiaalinen eriarvoisuus. Ihmisten jaotteleminen sosiaalisiin jyviin ja akanoihin. On ne, jotka kuuluvat sosiaalisesti suosittuihin. Sosiaalinen kerma. Johon en todellakaan kuulunut. Kuuluin superakanoihin. Sitten on jonkinlainen keskisarja, sellaisia nörtihtäviä/nörttejä henkilöitä. Ja sitten on sellaisia todella poikkeavia ja erikoisia persoonallisuuksia. Kuten minä.
Kummallisinta tässä kaikessa minusta on se, että se sosiaalinen high class, joka määrittelee sosiaaliset arvot, oikeasti juuri ne ihmiset ovat sisäiseltä ja älylliseltä elämältään kaikkein köyhimpiä. Juuri ne ihmiset, jotka sosiaaliselta statukseltaan ovat hylkiöitä, ovat oikeasti kaikkein kiehtovimpia, älykkäimpiä, luovimpia ja sisäisesti rikkaimpia ihmisiä. Eräs tuttavani, joka on älykäs, kirjoja lukeva ja hieman introvertti ihminen, on joutunut tietoisesti tekeytymään tyhmemmäksi mitä on, tullakseen paremmin hyväksytyksi tuossa sosiaalisten jyvien maailmassa. Siellä kun kirjojen lukemista ei arvosteta ja jos pukeutuu liian tyylikkäästi (hienosti), kuulee vittuilua ja missään nimessä ei saa vaikuttaa liian älykkäältä, syvälliseltä ja lukeneelta. Ei, pitää käyttää lenkkareita ja lippistä (jos sellaiset asusteet sattuvat kuulumaan kyseisessä porukassa suosittuun pukeutumistyyliin) ja kiroilla niin on cool. Luoja. Ja tietysti RYYPÄTÄ. Sehän vasta onkin hohdokasta ja hyvin coolia. Joukosta ei saa poiketa tai heti tuomitaan. Pukeudu kuten muut. Puhu kuten muut. Käyttäydy kuten muut. "Arvostamme vain sellaisia, jotka ovat samanlaisia kuin me olemme". Kuinka kehittynyttä... Henkinen kehitys ameeban tasolla.
Joten miksi ihmeessä juuri se tietty, kohtuullisen aivokuollut, ihmislajike on muka paras (eli SOSIAALISESTI arvostetuin??
Poikaystäväni sanoi, että hänen mielestään se johtuu siitä, että niitä on eniten. Kyllä, kuulostaa järkevältä. Enemmistö jyrää. Enemmistö määrittelee arvot, joilla kaikki tuomitaan. Ja asettaa tietysti itsensä kruunuksi, johon muita verrataan ja todetaan kelvottomiksi.
Ja sitten nämä sisäisesti rikkaimmat yksilöt, ne toisen ihmislajin edustajat, saavat lähes jokainen täyttyä kuka minkäkin asteisista vaurioista, joita sosiaalisena hylkiönä oleminen aiheuttaa. Kiusaamista tai tavalla tai toisella sen kokemista, ettei tule hyväksytyksi, ei riitä, on viallinen. Sosiaalisesti viallinen.
Vaikka oikeasti ei ole sosiaalisesti viallinen, on vain ERILAINEN kuin se sosiaalista valtaa hallussaan pitävä enemmistö.
Pyh, sanon minä. Miten tästä typeryydestä pääsisi eroon, etteivät kaikki kauniit, luovat, nörtihtävät, introvertit ihmiset täyty haavoista?
Pyh, pyh, pyh.
Kummallisinta tässä kaikessa minusta on se, että se sosiaalinen high class, joka määrittelee sosiaaliset arvot, oikeasti juuri ne ihmiset ovat sisäiseltä ja älylliseltä elämältään kaikkein köyhimpiä. Juuri ne ihmiset, jotka sosiaaliselta statukseltaan ovat hylkiöitä, ovat oikeasti kaikkein kiehtovimpia, älykkäimpiä, luovimpia ja sisäisesti rikkaimpia ihmisiä. Eräs tuttavani, joka on älykäs, kirjoja lukeva ja hieman introvertti ihminen, on joutunut tietoisesti tekeytymään tyhmemmäksi mitä on, tullakseen paremmin hyväksytyksi tuossa sosiaalisten jyvien maailmassa. Siellä kun kirjojen lukemista ei arvosteta ja jos pukeutuu liian tyylikkäästi (hienosti), kuulee vittuilua ja missään nimessä ei saa vaikuttaa liian älykkäältä, syvälliseltä ja lukeneelta. Ei, pitää käyttää lenkkareita ja lippistä (jos sellaiset asusteet sattuvat kuulumaan kyseisessä porukassa suosittuun pukeutumistyyliin) ja kiroilla niin on cool. Luoja. Ja tietysti RYYPÄTÄ. Sehän vasta onkin hohdokasta ja hyvin coolia. Joukosta ei saa poiketa tai heti tuomitaan. Pukeudu kuten muut. Puhu kuten muut. Käyttäydy kuten muut. "Arvostamme vain sellaisia, jotka ovat samanlaisia kuin me olemme". Kuinka kehittynyttä... Henkinen kehitys ameeban tasolla.
Joten miksi ihmeessä juuri se tietty, kohtuullisen aivokuollut, ihmislajike on muka paras (eli SOSIAALISESTI arvostetuin??
Poikaystäväni sanoi, että hänen mielestään se johtuu siitä, että niitä on eniten. Kyllä, kuulostaa järkevältä. Enemmistö jyrää. Enemmistö määrittelee arvot, joilla kaikki tuomitaan. Ja asettaa tietysti itsensä kruunuksi, johon muita verrataan ja todetaan kelvottomiksi.
Ja sitten nämä sisäisesti rikkaimmat yksilöt, ne toisen ihmislajin edustajat, saavat lähes jokainen täyttyä kuka minkäkin asteisista vaurioista, joita sosiaalisena hylkiönä oleminen aiheuttaa. Kiusaamista tai tavalla tai toisella sen kokemista, ettei tule hyväksytyksi, ei riitä, on viallinen. Sosiaalisesti viallinen.
Vaikka oikeasti ei ole sosiaalisesti viallinen, on vain ERILAINEN kuin se sosiaalista valtaa hallussaan pitävä enemmistö.
Pyh, sanon minä. Miten tästä typeryydestä pääsisi eroon, etteivät kaikki kauniit, luovat, nörtihtävät, introvertit ihmiset täyty haavoista?
Pyh, pyh, pyh.
tiistai 3. kesäkuuta 2014
Punaisen/oranssin/keltaisen hävittäminen hiuksista
No niin, nyt tulee harvinainen kauneusasioita koskeva postaus. Minulla on nimittäin meneillään projekti, jonka tavoite on saada hiukset sen värisiksi, mitä ne olisivat luonnostaan. Tosin en ole nähnyt aitoa hiusväriäni noin 20 vuoteen, joten arvailuksi menee, mutta otaksuttavasti se on ainakin lähellä sitä, mitä se oli joskus. Päätin ottaa Eevin (tyttäreni) hiusvärin ohjenuoraksi, koska ei se ainakaan kauas mene. Kaivan ehkä esiin vielä pari vanhaa valokuvaa ja tutkin, mitä niissä näkyy. Lopputuloksen ei tarvitse olla 100 % identtinen oman värini kanssa, kunhan menee niin lähelle, että omaa väriä on sitten luonteva kasvatella sieltä esiin.
Oli oma värini mikä tahansa, sen tiedän, että punaista/oranssia/keltaista pitää taittaa pois ja KUNNOLLA. Oma värini on joku sellainen maantienruskea eli tuhkanruskea. Kuitenkin ihossani on lämmin ja keltainen sävy, joten liian tuhkaiseksi ei hiusväri saane muuttua. Kultaan vivahtava tuhkanruskea voisi olla aika hyvä. Ja mikä vain tuhkanruskea lienee lähellä omaa väriä joka tapauksessa, joten olen tyytyväinen, kunhan pääsen lähelle kyseistä lopputulemaa.
Tässä asiaa ahkerasti tutkittuani olen todennut, että Suomesta ei oikeastaan saa tuhkanruskeita kotivärejä. Naurettavaa. Pitääkö minun alkaa maahantuomaan niitä? Ulkomailta nimittäin löytyy Lorealin Preference-sarjassa True brunettes -alasarja, josta löytyy tuhkanruskeita vaikka muille jakaa. Niitä voi tilata vaikka Amazonin verkkokaupasta: tuhkanruskeat hiusvärit. Tuon Ultra light ash brown -värin voisin laittaa tilaukseen.
Paitsi ne näyttävät olevan jotain vaalentavia värejä ja olen jo blondannut hiukseni ihan nakuiksi. No, ei se mitään, sillä löysin myös yhden Suomessa myytävän värin, joka vaikuttaa tismalleen tarkoituksiini sopivalta: Olian sävy 7.13 Kultainen tummanvaalea tuhka. Just precis! Halusin juurikin vaaleus/tummuusasteen 7 ja kampaamokaupoissa myytävässä Four seasons sarjassa oli sävy 913, jota harkitsin taittosävyksi, mutta se on aivan liian vaalea. Metsästän siis käsiini tuon Olian värin.
Olen värjäillyt hiuksiani heikkopäisenä nyt kohta puoli vuotta. Ne olivat tummanruskeat vuoden verran, mutta sitten tammikuussa vedin värinpoistot ja muutuin keltaoranssiksi :). Johon vetäisin päälle kunnon kuparit. Mutta sitten värjäsin taas tummanruskeaksi ja sitten mustaksi, ja pari päivää mustaksi värjäämisen jälkeen tein taas värinpoiston... Ja olin taas oranssikeltainen. Laitoin siihen tummanvaalean värin ilman lisäsävyjä (pelkkä 7) ja käytin keltaista taittavaa hoitoainetta ja tulos oli tosi kiva. Harmi vaan, että se inhoittava keltainen alkoi puskea heti takaisin pintaan ja kohta olin ällön keltainen. Ensn meinasin alkaa taistella sitä keltaista vastaan ja löysn hopeashampoot netistä, mutta sitten ajattelin, että ehkä helpompi mennä lämpimien sävyjen mukana kun tapella vastaan ja värjäsin vähän tummemmalla punaruskealla... Mutta sekin pian haalistui ja olin ällön punaruskea, siis sävy ei sopinut yhtään.
Koko tämän kaaoksen taustalla on siis laajemminkin elämässäni käynnissä oleva jokin suuri muutos, identiteettikriisi. Haen itseäni. Ja olen jo jonkun aikaa halunnut kasvattaa oman hiusvärin takaisin, mutta en todellakaan jaksa alkaa kasvatella sitä milli kerrallaan ja odotella, joten vaihtoehdot on, että värjään ne oman väriksi ja sitten en enää värjää tai että leikkaan hiukset pois ja sitten sieltä alkaa tulla omaa väriä. Mieluiten siis vaihtoehto yksi.
Kun tein mustaan tukkaan viimeksi värinpoiston, halusin jo lähteä työstämään omaa väriä hiuksiin, mutta lannistuin niiden keltaisten/oranssien sävyjen edessä. Nyt nousen taistoon!
Eli nyt on taas blondattu ja hiukset todella vaaleat (varmaan numero 8, luonnonvaalea), mutta oranssit. Mangopää :). Väri on kuitenkin tasainen ja tosi kiva ja melkein voisin pitää sen :). En vain tunne näyttäni omalta itseltäni yhtään. Olen brunetti. Haluan ruskean tukan. Projekti siis jatkukoon.
Suunnitelma on siis sellainen, että nyt ostan sen taittavan värin, Olian sävyn 713, jossa oleva tuhka taittanee jonkun verran niitä ei-toivottuja sävyjä veks ja sitten ostan hopeashampoota. Näillä eväillä toivon viimein saavani hiukset haluamani värisiksi ja saavuttavani hiusrauhan. Minulle on yhdentekevää, missä kunnossa hiukseni ovat. Ne on joka tapauksessa vielä aika lyhyet ja kasvatusprosessi menossa, joten sitten vaan pilkon latvoja ahkeraan veks ja kasvatan uutta tilalle. Kunhan löydän lopulta tyylin, jossa tunnen viihtyväni ja olevani oma itseni. Mieluiten lakkaan värjäämisen kokonaan ja olen oman väriseni.
Oli oma värini mikä tahansa, sen tiedän, että punaista/oranssia/keltaista pitää taittaa pois ja KUNNOLLA. Oma värini on joku sellainen maantienruskea eli tuhkanruskea. Kuitenkin ihossani on lämmin ja keltainen sävy, joten liian tuhkaiseksi ei hiusväri saane muuttua. Kultaan vivahtava tuhkanruskea voisi olla aika hyvä. Ja mikä vain tuhkanruskea lienee lähellä omaa väriä joka tapauksessa, joten olen tyytyväinen, kunhan pääsen lähelle kyseistä lopputulemaa.
Tässä asiaa ahkerasti tutkittuani olen todennut, että Suomesta ei oikeastaan saa tuhkanruskeita kotivärejä. Naurettavaa. Pitääkö minun alkaa maahantuomaan niitä? Ulkomailta nimittäin löytyy Lorealin Preference-sarjassa True brunettes -alasarja, josta löytyy tuhkanruskeita vaikka muille jakaa. Niitä voi tilata vaikka Amazonin verkkokaupasta: tuhkanruskeat hiusvärit. Tuon Ultra light ash brown -värin voisin laittaa tilaukseen.
Paitsi ne näyttävät olevan jotain vaalentavia värejä ja olen jo blondannut hiukseni ihan nakuiksi. No, ei se mitään, sillä löysin myös yhden Suomessa myytävän värin, joka vaikuttaa tismalleen tarkoituksiini sopivalta: Olian sävy 7.13 Kultainen tummanvaalea tuhka. Just precis! Halusin juurikin vaaleus/tummuusasteen 7 ja kampaamokaupoissa myytävässä Four seasons sarjassa oli sävy 913, jota harkitsin taittosävyksi, mutta se on aivan liian vaalea. Metsästän siis käsiini tuon Olian värin.
Olen värjäillyt hiuksiani heikkopäisenä nyt kohta puoli vuotta. Ne olivat tummanruskeat vuoden verran, mutta sitten tammikuussa vedin värinpoistot ja muutuin keltaoranssiksi :). Johon vetäisin päälle kunnon kuparit. Mutta sitten värjäsin taas tummanruskeaksi ja sitten mustaksi, ja pari päivää mustaksi värjäämisen jälkeen tein taas värinpoiston... Ja olin taas oranssikeltainen. Laitoin siihen tummanvaalean värin ilman lisäsävyjä (pelkkä 7) ja käytin keltaista taittavaa hoitoainetta ja tulos oli tosi kiva. Harmi vaan, että se inhoittava keltainen alkoi puskea heti takaisin pintaan ja kohta olin ällön keltainen. Ensn meinasin alkaa taistella sitä keltaista vastaan ja löysn hopeashampoot netistä, mutta sitten ajattelin, että ehkä helpompi mennä lämpimien sävyjen mukana kun tapella vastaan ja värjäsin vähän tummemmalla punaruskealla... Mutta sekin pian haalistui ja olin ällön punaruskea, siis sävy ei sopinut yhtään.
Koko tämän kaaoksen taustalla on siis laajemminkin elämässäni käynnissä oleva jokin suuri muutos, identiteettikriisi. Haen itseäni. Ja olen jo jonkun aikaa halunnut kasvattaa oman hiusvärin takaisin, mutta en todellakaan jaksa alkaa kasvatella sitä milli kerrallaan ja odotella, joten vaihtoehdot on, että värjään ne oman väriksi ja sitten en enää värjää tai että leikkaan hiukset pois ja sitten sieltä alkaa tulla omaa väriä. Mieluiten siis vaihtoehto yksi.
Kun tein mustaan tukkaan viimeksi värinpoiston, halusin jo lähteä työstämään omaa väriä hiuksiin, mutta lannistuin niiden keltaisten/oranssien sävyjen edessä. Nyt nousen taistoon!
Eli nyt on taas blondattu ja hiukset todella vaaleat (varmaan numero 8, luonnonvaalea), mutta oranssit. Mangopää :). Väri on kuitenkin tasainen ja tosi kiva ja melkein voisin pitää sen :). En vain tunne näyttäni omalta itseltäni yhtään. Olen brunetti. Haluan ruskean tukan. Projekti siis jatkukoon.
Suunnitelma on siis sellainen, että nyt ostan sen taittavan värin, Olian sävyn 713, jossa oleva tuhka taittanee jonkun verran niitä ei-toivottuja sävyjä veks ja sitten ostan hopeashampoota. Näillä eväillä toivon viimein saavani hiukset haluamani värisiksi ja saavuttavani hiusrauhan. Minulle on yhdentekevää, missä kunnossa hiukseni ovat. Ne on joka tapauksessa vielä aika lyhyet ja kasvatusprosessi menossa, joten sitten vaan pilkon latvoja ahkeraan veks ja kasvatan uutta tilalle. Kunhan löydän lopulta tyylin, jossa tunnen viihtyväni ja olevani oma itseni. Mieluiten lakkaan värjäämisen kokonaan ja olen oman väriseni.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)