Sotkeeko uusi ruokavalio pään?

Kirjoittamani kirje:

Tuntuu, että en ole kunnossa ja että en ole oma itseni enää. Tosi outoja oloja ja tunne-elämä tuntuu kummalliselta, epävakaalta tai hallitsemattomalta tai vieraalta.

Mä oon niin herkkä... Siis mun kemiallinen tasapaino on hauras. Siksi ne e-pillerit oli TOSI huono ja tyhmä ajatus. En missään nimessä voi syödä mitään, mikä vaikuttaa mun kemiaan. Siis hormonitoimintaan niin vahvasti. Ja ravintohan vaikuttaa kemiaan. Hormonitoimintaan ja kaikkeen. Joten mun on yksinkertaisesti PAKKO nyt pakottaa itseni syömään kuten ennen. Ihan pakko. Että näen, mitä tapahtuu. Ja itseasiassa mua rupesi pelottaan sekin, että miksi en PYSTY syömään enää kuten ennen... Se on myös outoa. Ja tuntuu, että sekin on osa tätä koko outoutta. Outoja oireita. Mun koko pää toimii jotenkin oudosti.

Tavallaan haluaisin pitää tän muutoksen. Koska olen energinen ja aikaansaava erilailla kun ennen. Mutta mun pää ei toimi kuten ennen ja en koe enää olevani oma itseni ja koska selvästikin on paljon NEGATIIVISIA muutoksia.

Mulle tulee pelottavasti mieleen se, kun joskus söin ensimmäistä kertaa masennuslääkkeitä. Se lääke ei sopinut mulle YHTÄÄN. OLLENKAAN. Se oudosti poisti masennuksen (letargian, apatian, väsymyksen), mutta tilalle tuli ihmeellinen ylienergisyys joka tuntui tosi luonnottomalta ja myös pahalta, koska olin täynnä outoa luonnotonta energiaa ja menin ja touhusin, vaikka tavallaan psyykkisesti en ois jaksanut, siis mun hermostoa kuormitti mennä ja touhuta sillä tavalla, ja en saanut oikein nukuttua kun oli ylikierroksilla, ja unenpuute vaikuttaa TOSI valtavasti mun aivokemiaan ja psyykeen ja tekee aggressiivisuutta yms. Ja musta alkoi tulla ihan hullu... Siis silmittömän aggressiivinen, epävakaa ja itsetuhoinen. Olin silloin siivoustyössä ja kun siivosin kerrostalon rappua niin jos joku ihminen meni ohi, tunsin silmitöntä vihaa ja aggressiota ja oikeasti halusin hakata sitä ja tappaa sen, kun en KESTÄNYT häiritseviä ihmisiä... Ja mulla alkoi tulla todella pahoja itsemurha-ajatuksia.

Kuitenkaan en pitkään aikaan pystynyt lopettaan sitä lääkettä, koska ajattelin, että jos se kuitenkin auttaa mua.

Mutta sitten yksi päivä vedin ne nopeasti alas vessanpytystä, etten vaan muuta mieltäni ja varmasti lopetan ne. Ja se oli todellakin oikea päätös. Palasin tosi nopeasti ennalleni, mutta valitettavasti masennus tuli myös takasin tosi nopeasti. Masentuneena olen siis täysin letarginen. En pysty saamaan itseäni ollenkaan liikkeelle tai tekemään mitään. Makaan vai sohvalla ja tuijotan seinää, koska MIKÄÄN ei huvita. YHTÄÄN. Tai itseasiassa olen outo ihminen, ja oikeasti mua huvittaisi ja eniten kärsimystä masennuksessa mulle tekee se, että siellä mun sisällä on yhä se kaikesta innostuva ihminen ja HALUAISIN elää ja innostua ja tehdä, mutta mun ruumis on kuollut eikä toimi. Haluaisin vaikka lukea kirjaa, mutta en jaksa. En vaan jaksa. Ei pysty. Jäsenet ei toimi. Mikään ei toimi. Mut on haudattu elävältä. Ja jos tulee nälkä, joudun oikeasti psyykkaan itseäni jopa 1,5h että saan itseni nousemaan sohvalta ja hakemaan sen yhden typerän leivän. Ja jos joka ikinen asia vaatii jopa tunnin psyykkaamisen, että pystyn tekeen sen, niin luonnollisesti sitä ei jaksa ja pysty tekeen oikein mitään.
Mutta jos en tee mitään, se tila pahenee. Viimeksi kun olin pahasti masentunut, silloin olin tuossa tilassa puoli vuotta ennen kuin hain lääkkeet, niin tajusin, etten voi antaa periksi ja revin itseäni pitkille kävelyille. Ne ei parantaneet mua, mutta esti ainakin vajomasta syvemmälle.

Masennus on HIRVEÄÄ.

Painajaista.

Joskus vielä kirjoitan siitä kirjan. Tai tarinan. Tai jotain.

Niin tää olotila, mikä mulla on nyt ollut viime aikoina muistuttaa sitä ekaa masennuslääkettä jotenkin. Siis olen energinen ja pidän siitä. Mutta samalla joku on vialla. Ja sitten en jotenkin pysty "lopettaan sitä lääkettä" eli palaan vanhaan ruokavalioon, koska pelkään, että jos se "lääke" sittenkin auttaa ja en haluaisi luovuttaa.

Mutta nyt on ihan pakko. Mä en ole kunnossa. En tosiaan ole. Mä en voi enää hyvin.

Ja siinä, miten mekein mahdotonta mun on syödä niitä "vääriä" asioita, on myös jotain outoa... Musta tuntuu, että olen jotenkin pakkomielteinen tällä hetkellä.

Joten ostin karjalanpiirakoita ja teen munavoita. Joku hetki. Ja ostin vispipuuroa. ja mulla on ruisleipää. Ja PAKOTAN itseni syömään joka aterialla jotain tollasia. PAKOTAN.
Mun on nyt PAKKO kokeilla esim kuukausi, että mitä tapahtuu, jos alan syödä taas paljon hiilareita ja sellasta. PAKKO. PAKKO. PAKKO.

Jos se ei auta, niin sitten voin yrittää tehdä tän ruokavaliomuutoksen uusiksi. Mutta suoraan sanottuna... Mä luulen, että tää ruokavalio ei sovi mulle. Mä en ole enää terve. Päästäni. Ja fyysisestikin niitä outoja oloja usein. Aivot käyttää glukoosia ja mulla on hyper aktiiviset aivot ja herkkä hermosto ja tarvin varmaan TOSI paljon glukoosia. Joten ehkä se vähähiilarisuus ei ole mulle hyvä.

Mä kokeilen.

Haluan olla taas oma itseni. Voida hyvin. Olla psyykkisesti tasapainossa.