Minun kissaelämäni

Olen lukuisista syistä johtuen omistanut paljon kissoja. Alkuperäinen kissaperheeni oli TÄYDELLINEN ja rakastin niitä NIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIN paljon ja olisin halunnut elää niiden kanssa koko elämäni. Mutta valitettavasti näin ei tapahtunut. Tein sen virheen, että vein kahta niistä (sisarukset, jotka otin ensimmäiseksi ja sitten myöhemmin tuli vielä kolmas) pentuina valjaissa... Toinen RAKASTI ulkona olemista tolkuttomasti (toinen pelkäsi eikä tykännyt yhtään) ja oppi parkumaan ovella. Joten kun muutettiin Pispalaan omakotitaloalueelle tein sen virheen, että päästin kissani ulkoilemaan vapaina... Ja pian katosi ensimmäinen ja parin kuukauden päästä toinen. :( Muuta selitystä en keksi, kuin että joku tappoi ne tai otti ne. Ne eivät liikkuneet kuin ihan lähinaapurien alueilla, joten satuttiin ilmeisesti asumaan huonossa kohdassa. Pian sen jälkeen muutettiin muualle, kerrostaloon ja jäljelle jäänyt kissa ei päässyt enää ulos. En HALUNNUT päästää sitä (en ikinä enää päästä yhtäkään kissaa ulos) + asuimme paikassa, jossa se ei mitenkään ollut muutenkaan järkevää. Mutta jäljelle oli jäänyt juuri se fanaattisin ulkoilija ja se HUUSI ja HUUSI päivät pitkät oven edessä. Muutettiin Kissanmaalle puukerrostaloon, jossa pystyin rakennuksen puolesta päästämään sitä ulos mutta talon toisella puolella oli iso autotie, päästin sitä silti välillä ulos, kun se REPI oven ihan silpuksi muuten. Tilanne oli ihan toivoton. Sitten muutettiin Nokialle kerrostaloon, josta sitä ei pystynyt mitenkään päästämään ulos, ja sitten minä päätin luovuttaa ja etsin sille kodin maalta. Rosa saikin todella hyvän kodin ja vietti elämänsä viimeisen vuoden onnellisena. Se kuoli perinnölliseen sairauteen, joka sillä oli ollut piilevänä, ja josta en ollut tiennyt mitään. Se on joku autoimmuunisairaus, jota esiintyy yleisesti isoissa sisäsiittoisissa kissapopulaatioissa, jollaisesta Rosankin olin hakenut.

Olimme ottaneet 3 kissanpentua sinä kesänä, kun kissani katosivat, paikkaamaan kutistunutta kissaperhettä, mutta nämäkin ovat jatkaneet uusiin koteihin monimutkaisista syistä johtuen. Parisuhteeni oli huono ja muutettiin erilleen pariksi vuodeksi ja sitten taas yhteen ja siinä sotkussa (meille oli tullut vauvakin) kissaluku hupeni yhteen.

Näiden uusien kissojen kanssa huomasin, ettei monta kissaa aina ole hyvä asia. Aina kemiat ei pelaa yhteen. Lilli oli uusista pennuista pienikokoisin ja aroin ja se jäi totaalisesti sisarustensa jalkoihin nokkimisjärjestyksessä. Varsinkin roteva velipoika jyräsi sen TÄYSIN leikeissä ja huomiossa. Asialle ei vaan voinut oikein tehdä mitään kun oli 4 kissaa huomioitavana. Yritin jossain vaiheessa viedä sitä erilliseen huoneeseen leikkimään yms, mutta se oli aika laiha apu, jos se pienen hetken silloin tällöin sai kaipaamaansa ihmishuomiota ja leikkiä. Se pissaili stressin takia milloin mihinkäkin. Näin siitä, että sillä on IHANA luonne ja että jos olisin saanut pitää sen ainoana kissana ja antaa sisarukset pois, siitä sukeutuisi oikea pikku lutunen, sellainen, joka juttelee paljon ja leikkii ja puskee ja on todella seurallinen pikkuvauva. Joten siinä avoeron yhteydessä tein sen ratkaisun, että etsin sille uuden kodin. Halusin, että se pääsee ainoaksi kissaksi jonnekin. Ja se saikin hyvän kodin jossa siitä tuli hyvin onnellinen ja juuri sellainen millainen ajattelin sen olevan, kun se pääsisi pois sisarustensa jaloista.

Avoeron yhteydessä myös ainoa kollipoika päätyi ex-mieheni vanhemmille ja jäi sinne. Yksi seurasi vielä mukana poikaystäväni uuteen asuntoon, mutta kun muutimme yhteen pari vuotta myöhemmin yhteinen lapsemme oli noin 3-vuotias ja kissaparka pelkäsi lasta KUOLLAKSEEN. Siis olisi ollut eläinrääkkäystä pitää kissaa, joten etsin sille uuden kodin. Halusin, että se päätyisi mieluiten eläkeläiskotiin, rauhalliseen kotiin kerrostaloon (ei missään nimessä ulos). Ja juuri sellaiseen kotiin se pääsikin.

Ja niin olivat kaikki menneet. 2,5-vuotta sitten otin 2 pentua, jotka nyt asustavat kanssani. Veljekset Mauri ja Nakke. Tarkoitus oli pitää ne loppuelämänsä, mutta nyt on taas käynyt niin, ettei kissojen kemia ole optimaalinen. Keskenään tulevat kyllä toimeen hyvin ja ovat läheisiä ja nukkuvat yhdessä usein, mutta luonteiltaan ovat niin erilaiset ja tämän Maurin kanssa on vähän sama tilanne kuin Lillin kanssa. Ei kyllä lainkaan yhtä paha, mutta Mauri on paljon rauhallisempi kuin veljensä ja jää totaalisesti jalkoihin leikeissä ja huomiossa. Tämä toinen kun on todellinen vilpertti, TODELLA utelias ja leikkisä ja seurallinen ja velmuilija. Eli jotta Mauri saisi leikkiä, se pitäisi taas viedä eri huoneeseen. Ja se ei pysty muodostamaan nyt ihmisen kanssa niin läheistä suhdetta kuin näen, että se ehkä haluaisi ja voisi. Lisäksi Nakke ei saa Maurista kunnollista leikkiseuraa, koska Mauri on liian rauhallinen.

Joten kun (nykyinen) poikaystäväni puoliksi leikillään kysyi, voiko ottaa Maurin, sanoin että voi. Haluaisin, että Mauri saisi oman ihmisen, ja PAAALJON huomiota ja kodin, jossa se saisi leikkiä rauhassa. Uskon, että siitä tulisi onnellisempi. Nakke ei voi missään nimessä olla ainoa kissa, joten etsin sille leikkikaveria. Etsin sellaista oikein leikkisää ja ulospäinsuuntautunutta touhupakkausta, että sopivat yhteen.

Voi tosin olla, että Mauri vielä tulee takaisin. Seuraamme tilannetta. Jos se tulee takaisin, sitten se jää varmaan pysyvästi tänne, koska sen ei ole niin huono olla, että alkaisin ETSIMÄÄN sille toista kotia, ja koitan ehkä sitten panostaa enemmän siihen, että se saisi huomiota ja leikkiä eli käytännössä siis sulkeudun sen kanssa välillä jonnekin kaksin. Tavallaan haluaisin pitää juuri Maurin, se on IHANA kissa ja jos sen kanssa saisi olla KAKSIN, se veisi varmasti sydämeni kokonaan ja meistä tulisi parhaat kaverit. Nyt näissä olosuhteissa se ei onnistu, kun se jää vain taustalle väkisinkin. Siis se itse on veljensä takia jotenkin vähän vetäytyvä, mitä se ei olisi yksin. :(

Olen huomannut, että kissojen lukumäärä ei ole lainkaan ongelmaton kysymys. Tavallaan 1 kissa olisi paras vaihtoehto, ettei käy niin, että joku arempana tai rauhallisempana jää vauhtiveikkojen jalkoihin. Mutta toisaalta kissat ovat tosi seurallisia ja läheisyydenkipeitä ja leikkisiä ja kaveri tekee hyvää. Pitäisi löytää optimaalinen kokoonpano, mutta se taas ei välttämättä ole aina niin yksinkertaista.

Mutta nyt etsin siis Nakelle leikkikaveria. Saisivat yhdessä torveloida ympäri asuntoa.

Ulos en päästä yhtäkään kissaa KOSKAAN. En edes valjaissa, etteivät opi naukumaan ulos. Lasitettu parveke löytyy. Kesäisin saa siellä touhuta. Taidan kantaa raapimispuun sinne kesällä tai ostan sinne toisen, siis sellanen iso kiipeilypuu, niin ne voi kurkkia ikkunoista samalla kun kiipeilevät.

Tarkoitus on saada aikaan sellainen kissaperhe, jotka saavat viettää luonani loppuelämänsä. Valitettavasti kissaelämä on ollut hieman kaoottista tähän asti :(.

Eevi (tyttäreni) on nyt siis 5,5 vuotias ja alkaa olla siinä iässä, että osaisi varmaan jo ihan hyvin toimia kissojen kanssa, mutta nuo nykyiset kissat on oppineet pelkäämään Eeviä, kun se oli niin pieni kissojen tullessa. Siksi haaveilen myös paksusta aikuisesta kissanrötköstä, joka olisi tooooosi rauhallinen ja vetelä ja ihmisrakas, ja viihtyisi sylissä ja Eevi saisi siitä kaverin. 4 kissaa on kuitenkin ehkä liikaa... Joten katsotaan.

Nyt onneksi näyttää tulevaisuus aika rauhalliselta ja vakaalta. Lapsen takia ei voi enää harrastaa jatkuvaa muuttamista ja parisuhdekin on hyvä.