Nyt on tullut korkea aika ruveta seuraamaan tarkasti kuukautiskiertoa ja erilaisia mielentiloja ja selvittää, onko niiden välillä selkeä yhteys. On nimittäin alkanut vahvasti vaikuttaa siltä, että on. Olen tänään äärimmäisen ahdistunut. Siis ahdistuksen tunne on lähellä sietämätöntä. Rintaa puristaa ja tuntuu kuin tukehtuisi. Tai tekisi mieli alkaa parkumaan, mutta itku ei tule ulos. Minulla oli täsmälleen samanlainen olotila tasan kuukausi sitten, se alkoi noin 27.12. ja kesti muutaman päivän. Voisiko se johtua ovulaatiosta? Koska se ajoittuu aika hyvin juuri siihen kohtaan.
On muitakin juttuja joiden olen alkanut havaita kiertävän 4 viikon kehässä ja mukailevan kuukautiskierron vaiheita.
Nyt laitan tämän asian tarkkaan syyniin.
Artikkeli: The other time of the month
maanantai 26. tammikuuta 2015
keskiviikko 21. tammikuuta 2015
Peloista vapautuminen ja oman epätäydellisyyden kohtaaminen
Raahasin itseni sitten kuitenkin töihin aamulla. En jaksaisi enempää epäonnistumisen kokemuksia. Jos en kykene tässä elämäntilanteessa käymään töissä, haluan sitten lopettaa sen edes jotenkin kauniisti eli esim tekemällä sovitun työkokeiluajan loppuun. Vaikka hampaat irvessä. En tiedä, kannattaako työllistymsiestä kyseiseen puljuun enää haaveilla, kun synkät ja labiilit puoleni ovat paljastuneet, nöyrästi hyväksyn tämän ja otan vastaan sen, mitä tulee.
Tein tänään pohdintoja.
Minusta tuntuu, että en kestä ollenkaan negatiivisia tunteita. Kyseessä on ehkä siis psykologinen vaurio. Negatiivisia tunteita ei saisi olla. En kestä niitä. En kestä ollenkaan pahaa oloa tai kärsimystä. Toleranssi nolla.
Tämä heijastuu myös siihen, etten kestä negatiivisia tunteita myöskään toisten taholta.
Negatiivisten tunteiden edessä olen avuton kuin pikkulapsi.
Mistä tämä voisi johtua?
POhdin sitä, mistä keskustelin mieshenkilöni kanssa eilen. En osaa nöyrtyä. Jos minua moititaan tai joku suuttuu minulle, vedän defenssit päälle. En kestä minuun kohdistuvia moitteita. Haluan torjua viestin: "Sinussa on jotain vikaa". Vastaanotan kyllä sanoman ja oitan jatkossa huomioida toista paremmin asiassa, joka on tullut esille, mutta tunnetasolla torjun asian täysin.
Uskon tämän kaiken kulminoituvan täydellisyyden tavoitteluuni. Yritän olla täydellinen. En kestä epätäydellisyyttä. Luultavasti en kestä negatiivisia tunteita siksi, että en pysty olemaan täydellinen, jos koen negatiivisia tunteita. Tai ainakin pelkään, että teen jonkun virheen tai käyttäydyn jotenkin epätäydellisesti negatiivisessa tunnetilassa (vaikka väsymys).
Tämä taas on aivan suora defenssi koulukiusaamisajoilta. En suostunut koskaan vastaanottamaan tunnetasolla viestiä: "Sinussa on jotain vikaa". Torjuin sen. Kieltäydyin siitä. Aloin sen sijaan rakentaa illuusiota täydellisyydestä. Pelkään virheitä, epäonnistumista ja epätäydellisyytta, koska pelkään... Torjutuksi tulemista? Pelkään, etten kelpaa. Kaikki nämä vuodet olen paennut emotionaalista kokemusta omasta vakavasta viallisuudestani.
Haluaisin oppia nyt kohtaamaan nämä asiat. Alkaa hyväksyä vikoja, epätäydellisyyttä itsessäni. Nöyrtyä. Lakata pelkäämästä.
Usein mielessäni käy, että jos kiusaaminen vahingoitti psyykeäni näin paljon ja syvästi ja tuhoten niin monia asioita elämästäni aina tähän päivään saakka, miten hirveitä vaurioita onkaan niillä, joita on kiusattu paljon pahemmin? Minun kohdallani kiusaaminen oli vain henkistä eikä edes erityisen aggreessivista, systemaattista tai kiihkeää. Se oli "vain" ympäristön taukomatta tykittämä viesti: "Sinussa on vikaa", "Et kelpaa", "Olet epämiellyttävä". Aivopesua.
Miten ihmeessä ne selviävät, joita on kiusattu paljon rankemmin?
Olen varma myös siitä, että se traumaattinen hetki elämässäni, jolloin kohtasin oman kuolevaisuuteni ja tajusin, että ihan oikeasti voin tuhoutua (meillä kaikillahan on jonkinlainen alitajuinen kokemus siitä, että me emme oikeasti kuole ja olemme suojassa kaikelta pahalta, kunnes tapahtuu jotain kamalaa, mikä särkee tämän illuusion), vaikuttaa hyvin paljon nykyisiin pelkoihini. Pelkään tuhoutumista. Pelkään sitä, että voin tuhoutua. Aivoihini on voinut jäädä vakavakin psykologinen trauma läpikäymästäni kokemuksesta (en ehkä ole kirjoittanut siitä tänne...), sillä en ehkä ole osannut sitä kohdata ja käsitellä täydellisesti. Joten siinä, etten kestä mitään negatiivisia tunteita, voi olla mukana hyvin paljon myös sitä, että pelkään tuhoutumista. Jos minulle tulee paha olo, alan pelätä, että tuhoudun, ellen tee korjausliikettä. Vain, kun voin hyvin, tiedän, että olen turvassa.
Tein tänään pohdintoja.
Minusta tuntuu, että en kestä ollenkaan negatiivisia tunteita. Kyseessä on ehkä siis psykologinen vaurio. Negatiivisia tunteita ei saisi olla. En kestä niitä. En kestä ollenkaan pahaa oloa tai kärsimystä. Toleranssi nolla.
Tämä heijastuu myös siihen, etten kestä negatiivisia tunteita myöskään toisten taholta.
Negatiivisten tunteiden edessä olen avuton kuin pikkulapsi.
Mistä tämä voisi johtua?
POhdin sitä, mistä keskustelin mieshenkilöni kanssa eilen. En osaa nöyrtyä. Jos minua moititaan tai joku suuttuu minulle, vedän defenssit päälle. En kestä minuun kohdistuvia moitteita. Haluan torjua viestin: "Sinussa on jotain vikaa". Vastaanotan kyllä sanoman ja oitan jatkossa huomioida toista paremmin asiassa, joka on tullut esille, mutta tunnetasolla torjun asian täysin.
Uskon tämän kaiken kulminoituvan täydellisyyden tavoitteluuni. Yritän olla täydellinen. En kestä epätäydellisyyttä. Luultavasti en kestä negatiivisia tunteita siksi, että en pysty olemaan täydellinen, jos koen negatiivisia tunteita. Tai ainakin pelkään, että teen jonkun virheen tai käyttäydyn jotenkin epätäydellisesti negatiivisessa tunnetilassa (vaikka väsymys).
Tämä taas on aivan suora defenssi koulukiusaamisajoilta. En suostunut koskaan vastaanottamaan tunnetasolla viestiä: "Sinussa on jotain vikaa". Torjuin sen. Kieltäydyin siitä. Aloin sen sijaan rakentaa illuusiota täydellisyydestä. Pelkään virheitä, epäonnistumista ja epätäydellisyytta, koska pelkään... Torjutuksi tulemista? Pelkään, etten kelpaa. Kaikki nämä vuodet olen paennut emotionaalista kokemusta omasta vakavasta viallisuudestani.
Haluaisin oppia nyt kohtaamaan nämä asiat. Alkaa hyväksyä vikoja, epätäydellisyyttä itsessäni. Nöyrtyä. Lakata pelkäämästä.
Usein mielessäni käy, että jos kiusaaminen vahingoitti psyykeäni näin paljon ja syvästi ja tuhoten niin monia asioita elämästäni aina tähän päivään saakka, miten hirveitä vaurioita onkaan niillä, joita on kiusattu paljon pahemmin? Minun kohdallani kiusaaminen oli vain henkistä eikä edes erityisen aggreessivista, systemaattista tai kiihkeää. Se oli "vain" ympäristön taukomatta tykittämä viesti: "Sinussa on vikaa", "Et kelpaa", "Olet epämiellyttävä". Aivopesua.
Miten ihmeessä ne selviävät, joita on kiusattu paljon rankemmin?
Olen varma myös siitä, että se traumaattinen hetki elämässäni, jolloin kohtasin oman kuolevaisuuteni ja tajusin, että ihan oikeasti voin tuhoutua (meillä kaikillahan on jonkinlainen alitajuinen kokemus siitä, että me emme oikeasti kuole ja olemme suojassa kaikelta pahalta, kunnes tapahtuu jotain kamalaa, mikä särkee tämän illuusion), vaikuttaa hyvin paljon nykyisiin pelkoihini. Pelkään tuhoutumista. Pelkään sitä, että voin tuhoutua. Aivoihini on voinut jäädä vakavakin psykologinen trauma läpikäymästäni kokemuksesta (en ehkä ole kirjoittanut siitä tänne...), sillä en ehkä ole osannut sitä kohdata ja käsitellä täydellisesti. Joten siinä, etten kestä mitään negatiivisia tunteita, voi olla mukana hyvin paljon myös sitä, että pelkään tuhoutumista. Jos minulle tulee paha olo, alan pelätä, että tuhoudun, ellen tee korjausliikettä. Vain, kun voin hyvin, tiedän, että olen turvassa.
tiistai 20. tammikuuta 2015
(Jälleen yksi) täydellinen henkilökohtainen epäonnistuminen
Olen saanut armeliaasti olla pois työelämästä noin 7 vuotta. Ja ollut ensimmäistä kertaa sitten lapsuuden taas aidosti onnellinen. Mutta marraskuussa työnsin jalkani taas työelämän oven väliin ja kas, mielenterveysongelmat alkavat nostaa päätään vuosien poissaolon jälkeen ja onnellisuus hipsinyt kaikkea muuta kuin vähin äänin matkoihinsa.
Hulluinta on se, että pidän tekemästäni työstä todella paljon. Viihdyn todella hyvin ja suorastaan nautin töissä olemisesta. Työajan ulkopuolella ei kuitenkaan enää mistään tule mitään.
Yhä useammin on päiviä, jolloin vain itken. Yhä useammin on päiviä, jolloin saan totaalisia meltdowneja, jolloin kaikki romahtaa ja itken hysteerisenä, heittelen tavaroita seinään, saan hirveitä raivokohtauksia silkasta epätoivosta. Mielen sisäinen maailmani on alkanut hajota. Väistämättä.
Joulukuun loppupuolella tuli sitten ensimmäinen kerta, kun lähetin työnantajalle viestin, jossa ilmoitin, etten tule enää paikalle ja vuodatin kaiken aspergerista ja ties mistä. Sitten lähetin viestin, jossa sanoin, että tulen, kun olen huilannut ja pohditaan jatkoa, jos työvuoroja vaikka vähennetään.
Työnantaja osoittautui hyvin ymmärtäväiseksi ja työvuorojakin vähennettiin. Olen saanut nyt aika lailla itse päättää, koska menen töihin. Minä haluan mennä. Mutta.
Nyt iski sunnuntaina hirveä meltdown ja hajoaminen, koko päivä oli ihan kamala. Ilmoitin, että tulen vasta torstaina. Ehkä keskiviikkona. Viikonloput on täyttä työtä, kun Eevi on kotona ja ei ole omaa aikaa ja vaaditaan jatkuvaa sosiaalista aktiivisuutta, sen jälkeen tarvitsen huilitaukoa. Ajattelin, että huilaan maanantaina ja tiistaina, kun Eevi on eskarissa ja miekkonen töissä ja menen ehkä keskiviikkona iltavuoroon. Maanantain lähinnä nukuin. Tänään nukuin ja opiskelin.
Tänään ajattelin, että olen levännyt riittävästi ja menen keskiviikkona normaalisti päivävuoroon. Ajattelin, että onpa kivaa taas mennä töihin. Mutta nukkumaan mennessä todellisuus taas valkeni minulle. En saa taaskaan nukkua tarpeeksi, jos menen töihin. Yöunet olisi jääneet noin 7 tunnin mittaisiksi ja tarvitsen unta 9-10 h tai alan oireilla psyykkisesti ja en kestä sitä oloa, kun on aivan helvetin väsynyt ja jokainen solu elimistössä huutaa "UNTA!!!!", mutta olet töissä ja ei ole mitään mahdollisuutta päästä nukkumaan ja yrität pysyä hereillä ja kestää. Ja kun se olotila on lähes joka ikinen päivä, kun on töissä. Ja jos sitten otat päiväunet töiden JÄLKEEN, et taatusti taaskaan saa illalla aikaisin unta.
Olen iltaihminen ja minun on hyvin hyvin vaikeaa saada itseäni nukkumaan joskus 9ltä illalla. Vaikka onnistuisin saamaan itseni sänkyyn ajoissa, se ei takaa sitä, että ihminen SAA UNTA ajoissa.
Luulen, että syy kaikkiin työelämässä epäonnistumisiin ja myös masennuskausiini on aamuheräämisissä. Jos en saa tarpeeksi unta, mieleni hajoaa. Ja en pysty nukkumaan tarpeeksi, jos joudun heräämään aamulla aikaisin.
Nyt saisin nukkua jopa 9 asti, koska työvuoro alkaisi 10ltä, mutta Eevi pitää viedä eskariin ensin, ja siksi tarvii herätä puoli 8.
Ja jo se joka iltainen helvetillinen stressi siitä nukkumaan menosta.
Pystyisin menemään tarpeeksi aikaisin nukkumaan vain, jos menen nukkumaan samalla, kun Eevikin. Ja en nuku miekkoseni kanssa samassa sängyssä niinä öinä.
Mutta ei se ole vain se nukkuminenkaan. Kun tein 4 arkipäivänä töitä, minulle ei jäänyt OLLENKAAN aikaa millekään, mikä itselleni on tärkeää. Olin joko kiinni Eevissä tai töissä. Ja parisuhdettakin pitäisi hoitaa. Koko ajan joku haluaa minulta jotain. Viikossa ei välttämättä ole hetkeäkään, jolloin voisi tehdä jotain, mistä itse tykkää. Jouduin lopettaan opiskelut ja jumppaamisen. Ja kavereiden tapaamisen. Mitä elämää sellainen on? Jossa jäljelle ei jää enää mitään, mitä itse rakastaa. Mitään, mistä ammentaa elämänhalua ja elämäniloa ja elämänvoimaa. ON vain taakkoja, velvollisuuksia, kuormia.
Vahvasti introverttina sisäisen elämän ihmisenä tarve omalle ajalle, jolloin voi toteuttaa itseään ja viettää aikaa sisäisessä maailmassaan luovien ja kiehtovien projektien parissa, on elintärkeää. Se on minulle se, mikä tekee elämästä merkityksellistä. Ilman sitä kadotan elämänhaluni.
Haluan olla onnellinen. Haluan toteuttaa itseäni. Mitä järkeä on elää, jos elämä on pelkkää paskaa? Miksi silloin vaivautuisi olemaan olemassa? Tai vielä paremmin: miten silloin jaksaa elää? Mistä ammentaa elämänhalua? Jos kadottaa elämänhalun, mitä sitten? Sitten masentuu. Vajoaa sänkyyn. Kuolee vähintään henkisesti.
En halua sitä enää. Vietin siinä tilassa jo tarpeeksi suuren osan elämästäni. Olen saanut olla onnellinen nyt monta vuotta ja en enää palaa siihen kamalaan masennukseen ja painajaiseen, jossa joskus olin suuren osan ajastani.
Maanantaina on lääkäri. En tiedä ehdotetaanko sieltä terapiaa. Voisihan sitä kokeilla, mutta en tiedä, miten se voisi auttaa. Voisin ihan hyvin käydä töissä, jos kaksi kohtaa täyttyisi: 1) olisin lapseton tai ainakin EN yksinhuoltaja 2) saisin nukkua tarpeeksi eli työajat on sopivat. Niin en tiedä, miten se terapia tuohon auttaa.
Näköpiirissä on jälleen yksi täydellinen henkilökohtainen epäonnistuminen. En onnistunut työelämässä. Taaskaan.
Toisaalta sellainen pieni ilonaihekin on, että tajusin yritykseni jääneen yli 3000 euroa plussalle eli olen tienannut noin 300 e kuukaudessa luovilla projekteillani.
Ehkä jatkan niihin paneutumista. Silloin en ainakaan kuole henkisesti. Mieluummin kuolen sitten fyysisesti, jos joudun katuojaan ilman ruokaa.
Hulluinta on se, että pidän tekemästäni työstä todella paljon. Viihdyn todella hyvin ja suorastaan nautin töissä olemisesta. Työajan ulkopuolella ei kuitenkaan enää mistään tule mitään.
Yhä useammin on päiviä, jolloin vain itken. Yhä useammin on päiviä, jolloin saan totaalisia meltdowneja, jolloin kaikki romahtaa ja itken hysteerisenä, heittelen tavaroita seinään, saan hirveitä raivokohtauksia silkasta epätoivosta. Mielen sisäinen maailmani on alkanut hajota. Väistämättä.
Joulukuun loppupuolella tuli sitten ensimmäinen kerta, kun lähetin työnantajalle viestin, jossa ilmoitin, etten tule enää paikalle ja vuodatin kaiken aspergerista ja ties mistä. Sitten lähetin viestin, jossa sanoin, että tulen, kun olen huilannut ja pohditaan jatkoa, jos työvuoroja vaikka vähennetään.
Työnantaja osoittautui hyvin ymmärtäväiseksi ja työvuorojakin vähennettiin. Olen saanut nyt aika lailla itse päättää, koska menen töihin. Minä haluan mennä. Mutta.
Nyt iski sunnuntaina hirveä meltdown ja hajoaminen, koko päivä oli ihan kamala. Ilmoitin, että tulen vasta torstaina. Ehkä keskiviikkona. Viikonloput on täyttä työtä, kun Eevi on kotona ja ei ole omaa aikaa ja vaaditaan jatkuvaa sosiaalista aktiivisuutta, sen jälkeen tarvitsen huilitaukoa. Ajattelin, että huilaan maanantaina ja tiistaina, kun Eevi on eskarissa ja miekkonen töissä ja menen ehkä keskiviikkona iltavuoroon. Maanantain lähinnä nukuin. Tänään nukuin ja opiskelin.
Tänään ajattelin, että olen levännyt riittävästi ja menen keskiviikkona normaalisti päivävuoroon. Ajattelin, että onpa kivaa taas mennä töihin. Mutta nukkumaan mennessä todellisuus taas valkeni minulle. En saa taaskaan nukkua tarpeeksi, jos menen töihin. Yöunet olisi jääneet noin 7 tunnin mittaisiksi ja tarvitsen unta 9-10 h tai alan oireilla psyykkisesti ja en kestä sitä oloa, kun on aivan helvetin väsynyt ja jokainen solu elimistössä huutaa "UNTA!!!!", mutta olet töissä ja ei ole mitään mahdollisuutta päästä nukkumaan ja yrität pysyä hereillä ja kestää. Ja kun se olotila on lähes joka ikinen päivä, kun on töissä. Ja jos sitten otat päiväunet töiden JÄLKEEN, et taatusti taaskaan saa illalla aikaisin unta.
Olen iltaihminen ja minun on hyvin hyvin vaikeaa saada itseäni nukkumaan joskus 9ltä illalla. Vaikka onnistuisin saamaan itseni sänkyyn ajoissa, se ei takaa sitä, että ihminen SAA UNTA ajoissa.
Luulen, että syy kaikkiin työelämässä epäonnistumisiin ja myös masennuskausiini on aamuheräämisissä. Jos en saa tarpeeksi unta, mieleni hajoaa. Ja en pysty nukkumaan tarpeeksi, jos joudun heräämään aamulla aikaisin.
Nyt saisin nukkua jopa 9 asti, koska työvuoro alkaisi 10ltä, mutta Eevi pitää viedä eskariin ensin, ja siksi tarvii herätä puoli 8.
Ja jo se joka iltainen helvetillinen stressi siitä nukkumaan menosta.
Pystyisin menemään tarpeeksi aikaisin nukkumaan vain, jos menen nukkumaan samalla, kun Eevikin. Ja en nuku miekkoseni kanssa samassa sängyssä niinä öinä.
Mutta ei se ole vain se nukkuminenkaan. Kun tein 4 arkipäivänä töitä, minulle ei jäänyt OLLENKAAN aikaa millekään, mikä itselleni on tärkeää. Olin joko kiinni Eevissä tai töissä. Ja parisuhdettakin pitäisi hoitaa. Koko ajan joku haluaa minulta jotain. Viikossa ei välttämättä ole hetkeäkään, jolloin voisi tehdä jotain, mistä itse tykkää. Jouduin lopettaan opiskelut ja jumppaamisen. Ja kavereiden tapaamisen. Mitä elämää sellainen on? Jossa jäljelle ei jää enää mitään, mitä itse rakastaa. Mitään, mistä ammentaa elämänhalua ja elämäniloa ja elämänvoimaa. ON vain taakkoja, velvollisuuksia, kuormia.
Vahvasti introverttina sisäisen elämän ihmisenä tarve omalle ajalle, jolloin voi toteuttaa itseään ja viettää aikaa sisäisessä maailmassaan luovien ja kiehtovien projektien parissa, on elintärkeää. Se on minulle se, mikä tekee elämästä merkityksellistä. Ilman sitä kadotan elämänhaluni.
Haluan olla onnellinen. Haluan toteuttaa itseäni. Mitä järkeä on elää, jos elämä on pelkkää paskaa? Miksi silloin vaivautuisi olemaan olemassa? Tai vielä paremmin: miten silloin jaksaa elää? Mistä ammentaa elämänhalua? Jos kadottaa elämänhalun, mitä sitten? Sitten masentuu. Vajoaa sänkyyn. Kuolee vähintään henkisesti.
En halua sitä enää. Vietin siinä tilassa jo tarpeeksi suuren osan elämästäni. Olen saanut olla onnellinen nyt monta vuotta ja en enää palaa siihen kamalaan masennukseen ja painajaiseen, jossa joskus olin suuren osan ajastani.
Maanantaina on lääkäri. En tiedä ehdotetaanko sieltä terapiaa. Voisihan sitä kokeilla, mutta en tiedä, miten se voisi auttaa. Voisin ihan hyvin käydä töissä, jos kaksi kohtaa täyttyisi: 1) olisin lapseton tai ainakin EN yksinhuoltaja 2) saisin nukkua tarpeeksi eli työajat on sopivat. Niin en tiedä, miten se terapia tuohon auttaa.
Näköpiirissä on jälleen yksi täydellinen henkilökohtainen epäonnistuminen. En onnistunut työelämässä. Taaskaan.
Toisaalta sellainen pieni ilonaihekin on, että tajusin yritykseni jääneen yli 3000 euroa plussalle eli olen tienannut noin 300 e kuukaudessa luovilla projekteillani.
Ehkä jatkan niihin paneutumista. Silloin en ainakaan kuole henkisesti. Mieluummin kuolen sitten fyysisesti, jos joudun katuojaan ilman ruokaa.
tiistai 13. tammikuuta 2015
Superkaakaojuoma
Yksi tapa, jolla saan macan, reishin ja raakakaakaon elimistööni mahdollisimman kätevästi ja maukkaasti on superkaakaojuoma. Jokainen asiaa testannut tietänee, että jos yrittää tehdä kaakaota raakakaakaojauheesta, tulos on aikas pahanmakuinen ja kitkerä. Maca kuitenkin taittaa raakakaakaon kitkeryyden kivasti pois ja tuloksena on lähes tavallisen kaakaon makuinen juoma. Reishin taas voi sitten vain kätkeä sinne joukkoon. Tosin, jos laitan reishiä eemmän kuin 0,5 tl (uutejauhe, jota käytän), alkaa sen kitkerä maku tulla liikaa läpi.
Juoman teen näin:
Lämmitän kaurajuomaa (maitoa tms.) mikrossa kuumaksi.
Sekaan 2 kukkuraista tl raakakaakaojauhetta, 1 kukkura tl macaa, 0,5 tl reishiä ja 2 tl sokeria.
Maca tuppaa olemaan kokkareista, joten sen voi siivilöidä halutessaan, että saa kököt varmasti pois.
Juoman teen näin:
Lämmitän kaurajuomaa (maitoa tms.) mikrossa kuumaksi.
Sekaan 2 kukkuraista tl raakakaakaojauhetta, 1 kukkura tl macaa, 0,5 tl reishiä ja 2 tl sokeria.
Maca tuppaa olemaan kokkareista, joten sen voi siivilöidä halutessaan, että saa kököt varmasti pois.
sunnuntai 11. tammikuuta 2015
Tuota itse eettisiä munia!
Olen alkanut nyt yhä vakavammin harkita omien kanojen hankkimista. Eettisiä munia kaupasta ei saa. Edes luomumunat eivät sitä ole. Jos hankkisi 2-3 kanaa, saisi pari munaa päivässä. Kanat munivat noin munan päivässä (per kana). Kanan pitämiseen ei tarvita lupaa.
Tässä juttu aiheesta: Kotitarvekanala rakentuu vaikka rivitalon pihaan.
Ja täällä on jotain ohjeita kanalan perustamiseen: Kanalan perustaminen.
Kanojaan voi hankkia esimerkiksi koittamalla hautoa kaupan luomumunia :).
Täälaisen kotitekoisen hautomakoneen ohjeen löysin keskustelupalstalta:
"Kotikonstein saa haudottua. Tarvitaan vain kaksi pesuvatia, hehkulamppu, ja jonkinlainen ritilä. Toisen vadin pohjaan leikataan reikä (n. 15cm halkaisija). Reijättömän vadin pohjalle lasketaan n. 1 cm vettä. Vedenpäälle ritilä, jonka päällä kananmunat haudotaan. (Tarkennus: Munat eivät saa koskettaa vettä.). Vadit laitetaan suuaukot vastakkain ja hehkulamppu laitetaan toisen vadin reikään. Hehkulampun korkeutta säätämällä saadaan säädettyä lämpötila sopivaksi (37.8 astetta).
Haudontakonetta kannattaa pitää päällä vuorokauden ennen kun aloittaa haudonnan. Vuorokauden koekäytön aikana säädetään lämpötila sopivaksi.
Kananmunat voidaan laittaa haudontaritilälle. Munia käännetään 2-3krt/pv. Käännön yhteydessä munat sumutetaan märiksi suihkepullolla. Haudonta kestää 21 vuorokautta. Kolmena viimeisenä vuorokautena munien väliin tulee asettaa kostutettuja superlon paloja, jotta kosteusprosentti nousee.
Tipuja alkaa kuoriutua 21 vuorokauden jälkeen haudonnan aloittamisesta. Haudontaa kannattaa jatkaa aina 24päivälle saakka, jotta hitaimmatkin kehittyjät pääsevät munista ulos :)
Tiput siirretään keinoemon alle (lämpölamppu esim) 24h kuoriutumisen jälkeen."
Tässä juttu aiheesta: Kotitarvekanala rakentuu vaikka rivitalon pihaan.
Ja täällä on jotain ohjeita kanalan perustamiseen: Kanalan perustaminen.
Kanojaan voi hankkia esimerkiksi koittamalla hautoa kaupan luomumunia :).
Täälaisen kotitekoisen hautomakoneen ohjeen löysin keskustelupalstalta:
"Kotikonstein saa haudottua. Tarvitaan vain kaksi pesuvatia, hehkulamppu, ja jonkinlainen ritilä. Toisen vadin pohjaan leikataan reikä (n. 15cm halkaisija). Reijättömän vadin pohjalle lasketaan n. 1 cm vettä. Vedenpäälle ritilä, jonka päällä kananmunat haudotaan. (Tarkennus: Munat eivät saa koskettaa vettä.). Vadit laitetaan suuaukot vastakkain ja hehkulamppu laitetaan toisen vadin reikään. Hehkulampun korkeutta säätämällä saadaan säädettyä lämpötila sopivaksi (37.8 astetta).
Haudontakonetta kannattaa pitää päällä vuorokauden ennen kun aloittaa haudonnan. Vuorokauden koekäytön aikana säädetään lämpötila sopivaksi.
Kananmunat voidaan laittaa haudontaritilälle. Munia käännetään 2-3krt/pv. Käännön yhteydessä munat sumutetaan märiksi suihkepullolla. Haudonta kestää 21 vuorokautta. Kolmena viimeisenä vuorokautena munien väliin tulee asettaa kostutettuja superlon paloja, jotta kosteusprosentti nousee.
Tipuja alkaa kuoriutua 21 vuorokauden jälkeen haudonnan aloittamisesta. Haudontaa kannattaa jatkaa aina 24päivälle saakka, jotta hitaimmatkin kehittyjät pääsevät munista ulos :)
Tiput siirretään keinoemon alle (lämpölamppu esim) 24h kuoriutumisen jälkeen."
Ehta ituhippi
Hennaväri muhii kelmun alla kulhossa ja mungpavut itävät kaapissa siivilässä. Minusta on selkeästi tullut kunnon ituhippi. Illalliseksi nautiskelin lautasellisen täysjyväbasmatiriisiä ja kikherneitä, ruskeita papuja ja sesaminsiemeniä (jotka oli tietysti asianmukaisesti liotettu) ja iltapalaksi itsetehtyjä kaurasämpylöitä ja kamomillateetä. Tarviikin laittaa niitten ohje tänne. Se oli joskus elovena paketin kyljessä. Tosi helppo ja hyvä ohje. Aineet vaan sekasin, kohoaan ja uuniin.
Huomenna mung pavut on itäneet 2 vrk ja saanen alkaa popsimaan.
sunnuntai 4. tammikuuta 2015
Ekologinen hiusten värjääminen
Olen nyt kesästä asti värjnnyt hiuksia vain kasviväreillä. Kun aloitin, minulla oli juuri blondatut hiukset ja kuparinen henna tarttui niihin komeasti. Olinkin koko syksyn porkkanapää. Sitten aloin kaivata tummempaa väriä ja tilasin Lushin Caca brunin. Lushin hennat on TOSI hyviä. Niitä saa täältä: Lush webshop.
Caca brun: Kiiltävään suklaanruskeaan hohtoon, jossa häivähdys punaista
Hiuksista tuli IHANAN väriset. Tumman suklaanruskeat, tosi upea sävy, joka valitettavasti ei kestänyt kuin muutaman pesun ja haalistuili sitten tällaiseksi ruskeaksi vaan. Vaaleahko aika tylsä ruskea (minun mielestäni). Kaipaan oikeastaan sitä porkkanatukkaa, mutta nyt nämä on selvästi tummemmat caca brunin jäljiltä enkä saa enää sen värisiä, mitä ne oli. Yhyyyyyy. Nyt koitankin saada näihin kunnolla punaista. Lushilla ei oikein ole sopivaa väriä. Tai siis pitää ehkä koittaa millaiset näistä tulisi nyt sillä caca rougella (perinteinen, kuparihenna), mutta nyt ensin testaan Santelta jotain punaisia värejä. Tänään käytiin ideaparkissa, mutta en löytänyt sieltä sitä sävyä, jota haluan koittaa (natural red), joten ostin Punnitse ja säästästä sellaisen 5 euron tulipunaisen hennan. En odota siltä suuria, mutta katsotaan nyt.
Minua vaan VITUTTAA pitää niitä päässä sen sata tuhatta tuntia. Lähinnä vihaan sitä typerää kelmua/muovihattua, joka jotenkin puristaa ja tulee päänsärkyä tai muuten jotenkin paska olo. Ja jos vielä pitää pyyhettäkin, niin se pyyhe painaa ja ei pysty yhtään oleen luonnollisesti. Paras ois mennä nukkuun ne paskat päässä, mutta en pysty oikein nukkuun kaikki ne hökötykset päässä ja pyyhe tms. suojana alla. Kerran menin nukkuun värin kanssa, ja nukuin ehkä muutaman tunnin ja menin yöllä peseen pois. Se on tietty yksi vaihtoehto. Tai sit kattoo jonkun kahden tunnin elokuvan ja lukee tunnin ja kattoo toisen elokuvan.... Plääääääh.
Jos haluaa kunnolla väriä, tarvis jaksaa pitää useampia tunteja.
Punanen henna kannattaa valmistaa edellisenä p'äivänä ja jättää muhimaan, jotta ne väriaineet aktivoituu. Indigoa taas ei pidä tehdä etukäteen. Näin olen käsittänyt.
Menen siis keitteleen vettä ja laitan värin muhimaan. Tosin taidan voida laittaa sen nuppiini vasta tiistaina.
Joskus aion testata Caca noirin. "Tumminta persian hennaa, jossa on aavistus länsimaista tuulahdusta. Tummentaa hiukset joko puna- tai sinisävyisen mustaksi."
Siitä ei sit pääse vaan enää vaaleampaan millään muuta kun värinpoistolla.
Se aika vaalea porkkanatukka oli aika kiva. :( Yhyyyyyy
Täältä löytyy tosi hyvä hennaohje ja myös tietoa siitä, miten kasviväreillä saa hiukset mustiksi: Hennaus.
Näkemiin.
Caca brun: Kiiltävään suklaanruskeaan hohtoon, jossa häivähdys punaista
Hiuksista tuli IHANAN väriset. Tumman suklaanruskeat, tosi upea sävy, joka valitettavasti ei kestänyt kuin muutaman pesun ja haalistuili sitten tällaiseksi ruskeaksi vaan. Vaaleahko aika tylsä ruskea (minun mielestäni). Kaipaan oikeastaan sitä porkkanatukkaa, mutta nyt nämä on selvästi tummemmat caca brunin jäljiltä enkä saa enää sen värisiä, mitä ne oli. Yhyyyyyy. Nyt koitankin saada näihin kunnolla punaista. Lushilla ei oikein ole sopivaa väriä. Tai siis pitää ehkä koittaa millaiset näistä tulisi nyt sillä caca rougella (perinteinen, kuparihenna), mutta nyt ensin testaan Santelta jotain punaisia värejä. Tänään käytiin ideaparkissa, mutta en löytänyt sieltä sitä sävyä, jota haluan koittaa (natural red), joten ostin Punnitse ja säästästä sellaisen 5 euron tulipunaisen hennan. En odota siltä suuria, mutta katsotaan nyt.
Minua vaan VITUTTAA pitää niitä päässä sen sata tuhatta tuntia. Lähinnä vihaan sitä typerää kelmua/muovihattua, joka jotenkin puristaa ja tulee päänsärkyä tai muuten jotenkin paska olo. Ja jos vielä pitää pyyhettäkin, niin se pyyhe painaa ja ei pysty yhtään oleen luonnollisesti. Paras ois mennä nukkuun ne paskat päässä, mutta en pysty oikein nukkuun kaikki ne hökötykset päässä ja pyyhe tms. suojana alla. Kerran menin nukkuun värin kanssa, ja nukuin ehkä muutaman tunnin ja menin yöllä peseen pois. Se on tietty yksi vaihtoehto. Tai sit kattoo jonkun kahden tunnin elokuvan ja lukee tunnin ja kattoo toisen elokuvan.... Plääääääh.
Jos haluaa kunnolla väriä, tarvis jaksaa pitää useampia tunteja.
Punanen henna kannattaa valmistaa edellisenä p'äivänä ja jättää muhimaan, jotta ne väriaineet aktivoituu. Indigoa taas ei pidä tehdä etukäteen. Näin olen käsittänyt.
Menen siis keitteleen vettä ja laitan värin muhimaan. Tosin taidan voida laittaa sen nuppiini vasta tiistaina.
Joskus aion testata Caca noirin. "Tumminta persian hennaa, jossa on aavistus länsimaista tuulahdusta. Tummentaa hiukset joko puna- tai sinisävyisen mustaksi."
Siitä ei sit pääse vaan enää vaaleampaan millään muuta kun värinpoistolla.
Se aika vaalea porkkanatukka oli aika kiva. :( Yhyyyyyy
Täältä löytyy tosi hyvä hennaohje ja myös tietoa siitä, miten kasviväreillä saa hiukset mustiksi: Hennaus.
Näkemiin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)