Asperger parisuhteessa

En edelleenkään oikein ole varma, mitä haluan parisuhteelta ja potentiaaliselta kumppanilta. Olen seurustellut 3 kertaa ja pisin suhde on ollut 9 vuotta, toiseksi pisin 3 vuotta. Siltikään en oikein tiedä, mitä haluan. Tietämistä vaikeuttaa pari seikkaa.

1) En ole oikeastaan ollut suhteessa, jossa rakastan toista. Olen saattanut olla rakastunut suhteen ihan alussa, mutta se on toki eri asia kuin rakastaminen.

2) Olen suhteen ihan alussa todennäköisesti ihan eri ihminen kuin alkuhuuman laannuttua, mutta koska edellinen kohta 1, en tiedä millainen olisin pidemmässä suhteessa, jos rakastan.

Tämän hetkinen teoriani on se, että kun ihastuu ja rakastuu, menen kemiallisesti täysin sekaisin (kuten ihmiset usein menevät) ja silloin olen hyvin intensiivinen, romanttinen, läheisyydenkipeä, nymfomaaninen ja imelä. MUTTA kun tämä sekava kemiallinen tila laantuu, minusta tulee oma itseni eli käytännössä aspergeriuteni ottaa vallan. Tämä on erinomaisen hankalaa kahdesta syystä:

1. Se, millainen olen alussa, voi antaa erittäin harhaanjohtavan kuvan siitä, millainen olen oikeasti kumppanina pitkällä aikavälillä. Jos vastaan jonkun ihmisen tarpeita ja toiveita alussa, en välttämättä vastaa niitä yhtään myöhemmin.

2. Henkilö, joka sopii alkuhuuman aikaisiin tarpeisiini ja toiveisiini, ei välttämättä sovi yhtään yhteen sen kanssa, mitä tarvitsen ja haluan pitkässä suhteessa omana itsenäni.

Koska en ole nähnyt sitä, millainen olen pitkässä suhteessa, jossa todella rakastan toista alkuhuuman jäkeenkin, en tiedä kyseisestä skenaariosta mitään varmaa. Minulla on vain hypoteeseja ja epäilyjä ja aavistuksia ja arvailuja. Minusta kuitenkin tuntuu aika luultavalta, että pitkässä suhteessa ja alkuhuuman jälkeen olen varsin asperger, mikä ilmenee seuraavilla tavoilla:

Viihdyn erittäin hyvin yksin enkä välttämättä ole kovin seurallinen. Jos en asu toisen kanssa yhdessä, voi hyvin olla, ettei minulla ole tarvetta nähdä välillä esimerkiksi 3 viikkoon. En tiedä miten usein milloinkin haluan nähdä, mutta en halua elämääni suhdetta, joka saa minut tuntemaan, että minulla on velvollisuus nähdä toista ja en voi tuntea, että minulla on oikeus ja vapaus nähdä toista, kun se tuntuu hyvältä, vaan toista on pakko nähdä esimerkiksi joka viikko vähintään kerran halusin tai en, ettei toinen ole onneton.

Jos taas asutaan yhdessä, kestän sitä vain, jos toinenkin osapuoli on hyvin itsenäinen ja yksin viihtyvä ja lähinnä puuhataan omia asioitamme ja haluan luultavasti, että on omat huoneet ja niissä omat sängyt ja nukutaan eri huoneissa. Minusta toisen kanssa nukkuminen lähinnä haittaa nukkumista. Viie parisuhteessa tunsin erittäin suurta aversiota sitä seikkaa kohtaan, että joka ikinen ilta ennen nukkumaanmenoa piti jonkun aikaa halailla ja olla sylikkäin. Aina. En minä jaksa. Haluan nukkua rauhassa. MUTTA toisen luona (eli toisen huoneessa) voi joskus yökyläillä.

Tykkäisin kyllä silti mieluiten asua yhdessä jonkun kanssa. Nyt kun asun lapseni kanssa, oon huomannut, että voin psyykkisesti selvästi paremmin silloin, kun kotona on toinenkin ihminen minun lisäkseni, mutta tykkään siitä, että lapseni kanssa eletään juurikin niin, että se on lähinnä huoneessaan ovi kiinni ja minä puuhaan omia juttujani. Ollaan yhdessä yksin. Silti välillä on vuorovaikutusta ja voi syödä yhdessä vaikka iltapalaa jne.

Saatan olla ajoittain aseksuaalinen. Tämä johtuu siitä, että fyysinen kanssakäyminen ei kuulu minun erityisiin kiinnostuksen kohteisiin vähimmässäkään määrin (paitsi suhteen alussa alkuhuuman aikaan, jolloin se toinen ihminen ON minun ekkoni) ja minulla on niin paljon mielenkiintoista sisältöä ja tekemistä elämässä itsekseni, etten ehdi keskittyä mihinkään fyysisiin kanssakäymisiin. Ja en halua että elämässäni olisi joku suhde, jossa on joku velvollisuus harrastaa fyysistä kanssakäymistä kaiken aikaa. Sellainen on hirvittävää.

Lukuunottamatta yllä olevia seikkoja olen kyllä lämmin ja hellyyttä ilmaiseva ja kosketusta rakastava ihminen.

Mutta siis kuka muu kuin joku toinen asperger voisi soveltua kumppanikseni?

No, hyypiö jonka kanssa nyt tapailen on asperger (ei diagnoosia). Ja mulla on edellä mainittujen asioiden suhteen turvallinen ja hyvä olo eli oon melko varma, että saan noissa suhteissa olla oma itseni ilman ongelmia. Ongelmallista sen sijaan on se, että tämä hyypiö ei vastaa alkuaikojen ja alkuhuuman aikaisia tarpeitani ja koska olen kuitenkin aika lämmin ja tunteellinen ihminen, en ole vielä varma siitä, soveltuuko tämä ihminen sitten taas näihin tarpeisiini missään vaiheessa (hän on varsin klassinen asperger-mies...). Se selvinnee vasta, jos alkuajasta pystytään rämpimään jotenkin elävinä ja yhdessä sinne, missä minäkin muutun enemmän aspergeriksi. Mutta haluaisin yrittää rämpiä sinne ja katsoa.

En yhtään tiedä siis vielä, onko tämä minun juttuni tämän hyypiön kanssa hyvä juttu vai tuhoon tuomittu draamamylly.

Perässä raahattavat miehet

Olen ylpeä itsestäni. Olen jälleen ilmentänyt omaavani oppimiskykyä. En oo oikein tiennyt koskaan, mitä pitäs tehdä, kun tutustuu jonkun mieshenkilön kanssa, ja se tutustuminen muistuttaa lähinnä jatkuvaa, erittäin epämiellyttävää ODOTTAMISTA. Odotan koska se vaivautuu viestittään tai ottaan yhteyttä, odotan koska se vaivautuu vastaan mulle, odotan koska sitä kiinnostaa nähä. Eli käytännössä mä haluaisin olla enemmän yhteydessä kuin se toinen ja nähä jo.

Kutsun näitä nykyään PERÄSSÄ RAAHATTAVIKSI miehiksi. Enkä kaipaa sellaisia elämääni. Kun harrastaa nettitutustumista, näitä kohtaa runsaasti. Ne ovat sellaisia, jotka kyllä saattavat vastata kohteliaisuuttaan, jos kirjoitat niille, mutta ne eivät kysele sinulta mitään, eivät yritä ylläpitää keskustelua eivätkä osoita mitään oma-aloitteisuutta tai aktiivisuutta. Mutta yhtä lailla näitä sikiää live-elämästä.

Olen siis ollut elämässäni hiukan epätietoinen siitä, miten näitten kaa pitäs toimia. Mutta en ole enää. Niitten kanssa toimitaan niin, että ne potkitaan VITTUUN elämästä. Anteeksi kielenkäyttö. Mutta sinne ne kuuluu. Tällaiset perässä raahattavat EIVÄT ole oikeasti kovin kiinnostuneita. Ne voivat olla hiukan kiinnostuneita. Tai ne saattavat olla kiinnostuneita esimerkiksi SEKSISTÄ. Mutta mitään kunnollista kiinnostusta siinä ei heidän puoleltaan ole. TAI toinen vaihtoehto on se, että kyseessä on empatiavajeinen henkilö (hyvin luultavasti sovinistinen, egoistinen testosteronia pullisteleva machoilija), joka kohtelee naisia välinpitämättömästi AINA.

No, joko tyyppi on alikiinnostunut, kiinnostunut vain ajatuksesta, että saa joskus ehkä sinut kellistettyä sänkyynsä tai välinpitämätön ja empatiakyvytön olento, joka tulee IKUISESTI kohtelemaan sinua välinpitämättömästi ja epähuomioonottavasti.

Joten jos alan tutustua jonkun kanssa, ja huomaan ODOTTAVANI kaiken aikaa jotain ja minusta tuntuu, ettei tyyppi taida olla kunnolla kiinnostunut (minua ei kiinnosta ONKO se kunnolla kiinnostunut, minua kiinnostaa se, miltä minusta TUNTUU), kitken sen välittömästi pois elämästäni. BYEBYE.

Kitkin juuri yhden. Alan huomata, että tinder on erittäin oksettava paikka. Minä ainakin törmään siellä lähinnä pelkän seksin perässä juokseviin imbesilleihin. Tätä ne EI sano suoraan, mutta eiköhän se ole aika ilmeistä, kun seuraa niitten toimintaa ja "tutustumista" (kuten että minun pitäisi mennä ekalla tapaamisella hänen luokseen ja kun sanon etten mene, vaan tavataan julkisella paikalla, tyyppi ilmoittaa katsovansa seuraavan mätsin...)

Haluan tavata sellaisen ihmisen, joka on TOSI KIVA. Haluan, että asiat sujuvat alusta asti luontevasti ja kivasti ja on hyvä olla. Haluan tuntea, että toinen on selvästi hyvin kiinnostunut. Kyllä sen nyt helvetti soikoon tuntee ja tietää, jos joku on oikeasti kiinnostunut. Ja vaikkei tuollasessa tinderissä ennen näkemistä voi varsinaisesti olla TOISESTA hirveän kiinnostunut, voi olla kiinnostunut toiseen tutustumisesta.

Olen hirveän ylpeä ja onnellinen, kun huomaan kasvaneeni pisteeseen, jossa haluan vain, että mun on hyvä olla ja kitken helvataan stressiä ja pahaa mieltä aiheuttavat tyypit elämästäni. Mun ei TARVI jaksaa katsella mitään paskaa. No reason. Ei tarvi jaksaa ODOTELLA, että no nyt tuntuu paskalta, mutta EHKÄ joskus tulevaisuudessa tää muuttuu kivaksi ja tuntuu hyvältä. Ei. Sen pitää tuntua NYT kivalta ja hyvältä. NYT. Koska mitään takeita siitä, että asiat joskus oisi paremmin ja tyypin käytös muuttuisi, ei ole. En HALUA elämääni ihmistä, jonka käytöksen pitäisi MUUTTUA, että mun ois hyvä olla. What the fuck? MIKSI tutustuisin ihmiseen, jonka kanssa tutustuminen tuntuu lähinnä paskalta? MIKSI?

En miksikään.

How to find love?

Mitä tulee mieheen tutustumiseen, mulla se menee aika lailla niin päin, että ENSIN pitää herätä halu miestä kohtaan ja SITTEN tutustutaan ja katsotaan oisko siinä muutakin, koska toisinpäin se ei toimi. Luultavasti. Jos ei oo mitään halua ja tutustutaan, niin ei yhteensopiva persoonallisuus, arvot ja muut auta mitään. Mun halu ei aktivoidu persoonan kautta. Sillä syntyy vain kaverisuhteita. Seksuaalinen halu minulla kytkeytyy fyysisiin tekijöihin, tosin vielä sitäkin enemmän sellasiin kuin itsevarmuus, maskuliinisuus ja miten kantaa itsensä ja muuta sellasta, mikä ei suoraan ole ULKONÄKÖÄ tai FYYSISTÄ mutta välittyy kyllä heti rivien välistä habitukseen. Joten mä valitettavasti tiedän aika lailla heti onko ihminen seksuaalisesti puoleensavetävä vai ei ja jos ei, niin se ei sitä luultavasti tule olemaan.

En usko RAKKAUTEEN ensi silmäyksellä todellakaan, mutta jos seksuaalinen kemia toimii ja ihastutaan ja rakastutaan päätä pahkaa, se voi kehittyä rakkaudeksi. Ja rakkaus sitten taas rakentuu tietysti sen persoonan ja arvojen yms. varaan. Sitten ois whole package kasassa.

MUTTA on olemassa mieshenkilöitä, jotka herättää minussa jonkinlaisen kiinnostuksen, jolloin koen, että asiaa pitää tutkia. Että en ole VARMA haluaisinko sitä fyysisesti vai en. Gray area. Hiukan pelkään, et gray area kyllä ei lupaa hyvää. Mutta joka tapauksessa gray area -ihmisistä kannattaa ottaa selvää. Because there maybe some potential.

Sukupuolierot kunniaan!

Nyt sanon suoraan asian, joka on kauan kypsynyt aivoissani. Olen KYLLÄSTYNYT siihen, miten koko ajan vaahdotaan siitä, miten sukupuolet pitäs jotenkin tasapäistää ja kaikesta tehdä androgyyniä ja pikkutytöt kasvatetaan pukeutumaan siniseen ja leikkimään autoilla ja pojat käyttämään pinkkiä ja sukupuolierot jotenkin suunnilleen häivyttää pois.

EI. (ja joo)

On OIKEIN, että maailmaan tehdään tilaa myös erilaisille tavoille olla mies tai nainen. Ehdottomasti. MUTTA paikkansa on myös vahvasti maskuliinisille miehille ja vahvasti feminiinisille naisille. Sellaisiakin on olemassa ja saa olla olemassa. Jotkut naiset ovat hyvin feminiinisiä ja saavat suuria kiksejä erittäin maskuliinisista miehistä, ja siinä, että mies on jotenkin se VAHVEMPI osapuoli, on jotain eläimellisen kiihottavaa ja tyydyttävää hyvin feminiinisen naisen mielestä ja tällainen nainen KAIPAA sellaista "TOSIMIESTÄ" rinnalleen, joka kantaa kauppakassit ja avaa oven ja on MIES suhteessa. Tämä on jumalaisen ihanaa: "An alpha feels 100% manly so he likes to make it known who the man in the relationship is on each date. It comes naturally, by chance. He doesn’t have to say it, but women simply feel that he’s the strongest."

Vihaan sitä, että tollaiset sukupuolten väliset erot yritetään kokonaan kitkeä ja miten miesten ei enää tarvi kantaa sitä kauppakassia tai pitää ikään kuin huolta (fyysisesti heikommasta ja suojelua tarvitsevasta) naisestaan. Minä TARVITSEN MIEHEN ja haluan tuntea, että mies on MIES, ja haluan tuntea, että olen heikompi osapuoli, sellanen söpö tyttö, josta voimakas mies pitää huolta, jos karhu lähestyy.

Myös tällaiselle on paikka maailmassa. Ei KAIKKIEN ja KAIKEN tarvi muuttua sukupuolten välillä supertasapäiseksi ja kaikkia sukupuolten välisiä eroja häivyttää olemattomiin.

Alan vahvan maskuliinisuuden ja vahvan feminiinisyyden äänitorveksi ja puolestapuhujaksi.

Odotan rakkautta

Ei hitto. Kun ihastuin ekaa kertaa vuosiin aikas kunnolla... Ja sit se ihminen on ihan väärä ja mahdoton. Ja joudun poistumaan. Perseestä. Voiko olla monikaan asia enemmän perseestä. Voi varmaan. Kuten jos pommikone jysäyttäisi pommin talooni. Etenkin jos olen sisällä tai Eevi. Mut hitto. Ja nyt minä muistan miltä se tuntuu, kun oikeasti ihastuu ja haluisin........ rakastua ja löytää ihmisen. Ei löytää. Kohdata. Ja tiedän, että TÄLTÄ sen pitää tuntua. Huokaus. Elämä on kyllä monimutkaisin kuviteltavissa oleva asia. Mutta siis joo, en mä halua mitään ihmeellisiä suhdesähläyksiä ja friends with benefits. Haluan rakastua. Halun olla jonkun oma ja se on minun oma.

Ja senkin oon oppinut nyt, että seksi kuuluu mulla parisuhteeseen tai siis en halua sitä muuta kuin sitten, jos koen, että haluan olla sen ihmisen oma. Seksi on mulle sillä tavalla aika merkityksellinen asia. Annan siinä itestäni aika paljon tunnetasolla. Joten tässä jatketaan selibaatissa eloa.

Se ehkä on vaan erona entiseen, että en enää aattele et parisuhde = loppuelämä yhdessä. Parisuhde on sen sijaan kaksi ihmistä, jotka kohtaa ja ihastuu ja rakastuu ja HALUAA olla yhdessä ja sitten ne on niin kauan kuin se toimii. Niin kauan, kuin on rakkautta ja seksi toimii jne. Se voi olla vuoden, kaksi, kymmenen, mistä hitosta minä tiedän. Niin kauan, kuin siinä HALUAA olla. Jos tunteet ja seksi ja kaikki kuolee ja on paha olla, ei tarvi olla. Ei ole mikään pakko. Päinvastoin. Pitää lähteä ja kuuluu lähteä. Parisuhde EI ole mikään vankila.

Orgasmit

utellaan nyt orgasmeista. Ihan vaan siksi, että I CAN ja sattuu huvittaan.

Minusta orgasmi on yliarvostettu asia. Voin toki puhua vain omasta puolestani eli en voi tai halua vähätellä muiden ihmisten kokemuksia. Minä en kuitenkaan pidä sitä erityisen kiinnostavana asiana. Siksi varmaan ei itsensä kanssa leikkiminenkään pahemmin huvita. Se on vaa sellanen fyysinen tuntemus, PUFF, ja that's it. Toki se on luokiteltavissa miellyttäväksi tuntemukseksi, mutta ei se nyt niin suunnattoman mielenkiintoista ole.

Seksissä on hauskaa ihan muut asiat. Eli KIIHOTTUMINEN. Se on se hauskin osuus. Toki sitä itsensä kanssa leikkiessä kiihottuu fyysisesti jollain tavalla, mutta puhun nyt sellasesta valtavasta kiihottumisesta, joka valitettavasti lienee mahdollista vain UUDEN ja JÄNNITTÄVÄN ihmisen kanssa... Se on NIIIIIIIN kivaa. Kun kaikki on JÄNNÄÄ ja superhauskaa ja superkiihottavaa. Sillon, kun meinaa pökertyä siitä, jos toinen vaan hipasee. Eli tämä kestää sen alkuhuuman ajan ja sitten se alkaa valua ankeaksi.

Eli varmaankin myös tästä syystä seksi lakkaa kiinnostamasta pitkässä suhteessa, koska sitten se muuttuu vain tylsäksi YHTEISITSETYYDYTYKSEKSI ja kun itsetyydytys on minusta tylsää, pelkää orgasmin tavoittelua, niin seksi muuttuu tylsäksi.

Tiedä sitten, miten asiaan vaikuttaa se, etten ole vielä rakastanut ketään ja en ole harrastanut siis ilmeisesti RAKASTELEMISTA vaan se on aina perustunut HIMOLLE ja sitten se tyssähtää. En tiiä, mitä sit voi tapahtua, jos kaksi ihmistä rakastaa toisiaan. En tiiä sitäkään, kykenenkö rakastaan ketään. Vielä ei ole sellasta ollut havattavissa. Mut voi olla, et olen ollut liian sekasin itseni (erityisesti se, etten oo kuunnellut itteeni ja tunteitani tarpeeksi) kanssa kyetäkseni sellaseen.
Orgasmi on yliarvostettu asia - sillä viittaan siis siihen, että minusta se EI ole paras osuus seksissä. Se on oikeastaan puoli yhdentekevä osuus. Sinänsä tarpeellinen, että sitten se "paine" lakkaa ja voi rauhottua, muuten minä varmaan en lakkaa ollenkaa halumasta lisää ja teen kaikki hulluiksi :D. Ylipäätään rasittaa se koko typerä orgasmin JAHTAAMINEN seksissä. En esim. kykene nauttiin siitä, jos joku tekee minulle jotain hauskaa suulla tai jollain, koska siitä tulee vaan sellanen olo, et "Ahaa, toi YRITTÄÄ nyt saada mulle orgasmin" eli tunnen, että multa ODOTETAAN nyt jotain ja sitten se menee aivan vituroilleen koko homma.

Plaap. Mutta siksi haluaisin opetella tantraa. Siinä ideana on tehdä MATKASTA päämäärä. Orgasmi EI ole päämäärä, vaan siinä nautitaan läheisyydestä, yhteydestä ja kosketuksista ihan vaan niitten itsensä vuoksi. Ja se korostaa rakkaudellista yhteyttä ihmisten välillä, ettei se oo vaa sellasta hirveetä suorittamista.

Tantraa. Se vois olla mun juttu. Etenkin sit jos suhde kestää pitempään. Erkkikään jaksa sitä tympeää orgasmijahtia: "Jos painan tästä ja tästä napista, ja vedän tuosta vivusta niin saan aikaan toivotun reaktion". TYLSÄÄÄÄÄ. Vihaan suorituskeskeisyyttä.

Mut eipä minua ois huvittanu mikään tantra ainakaan viime suhteessa, koska se rakkaus puuttu ja minua kammotti ne tantraharjoitukset, siis ajatus niistä sillon (niistä oli hiukan puhetta). En HALUNNUT sellasta yhteyttä sen ihmisen kaa... Et tuijotellaan toisiamme ja hengitetään samaan tahtiin (yksi perusharjoitus). Iuh. Ei. En halunnut sitä emotionaalisesti lähelle (HYVÄ perusta suhteelle). Mut ehkä sit jonkun kaa joskus. Kun opin rehellisesti kohtaan tunteeni ja ottaan ne huomioon enkä vaan yritä miellyttää muita ihmisiä.

Kieltäydyn harrastamasta enää orgasmijahtia. Voin tehä niitä toiselle, mut minua ei kiinnosta jahti. Halun keskittyä muihin asioihin.

Loppu.

Liukumäet on vaarallisia

Elän nyt sellaista elämää, että tutustun ihmisiin ja hankin kavereita ja hengaan ja asioita tapahtuu. En mieti sen enempää. Tai sen pitemmälle. Mitään. On nimittäin niin, että harrastettuani viimeiset 12 vuotta seurustelemista, ja oltuani suurimman osan siitä ajasta AHDISTUNUT ja kokenut seurustelemisen epämiellyttäväksi (oletettavasti, koska olin ilmeisesti väärien ihmisten kanssa), olen saanut TARPEEKSENI koko seurustelusta. Olen myös tullut siihen tulokseen, että jos vielä joskus sellaista harjoittaisin, mun pitäisi ensin eheytyä tietyiltä osin (hyväksyä itseni lähinnä ja sellasta) JA jotta en sekaantuisi enää johonkin vääränlaiseen ihmiseen, luulen, että JOS joskus vielä päätyisin monogamiseen parisuhteeseen, jossa ollaan rakastuneita ja blaa blaa blaa, se voi syntyä vain varmaan ystävyyden pohjalta, koska vain jos jonkun tuntee HYVIN ja sitten siitä syntyy jotain itsekseen sitä kautta eli huomaa, ettei halua elää ilman jotain ihmistä, niin siinä on mitään järkeä. Mutta näitä on turha miettiä ja siksi vain hengaan elämässä ja tutustun ihmisiin ja kun pidän jostain ihmisistä, voi olla kavereita.

Hyvin luultavasti kuolen seksin puutteeseen Ei se mitään. Koska en oo vakuuttunut siitä, et haluan sotkea kaveriasioihin sellasta ja EN luojan tähden halua tuntemattomien kanssa MITÄÄN. Luin eilen demiseksuaalisuudesta ja en oo kyl sellanenkaan, mut tuntemattomien kaa en kyllä halua olla missään tekemisissä, HYI. Mun tarvii tietää, et se toinen tykkää musta muutenkin ja arvostaa mua ihmisenä ja tarvii olla jotain luottamusta ja läheisyyttä välissä. Ihan sama. Ehkä sit ootan, et jos joskus SUURI RAKKAUS osuu kohdalle.

Mut aion kyl mönkiä ihmisten kainaloon . Ja pussailla pitää joskus myös jonkun kaa. Jotain hauskaa pitää sentään olla. Paitsi pussailu on vaarallista. Ja vieressä nukkuminen (kiltisti). Se on tien alku. Tai liukumäen. Voi lähteä valuun alas, jos siihen kyytiin istuu. Hmph. Hmph. Voi kärsä.

Täydellinen ehkäisymenetelmä! (Ainakin minulle)

Kuparikierukka. Laitatin sen kaksi vuotta sitten. Päädyin kuparikierukkaan siksi, että en halua missään nimessä hormonaalista ehkäisyä. Olen niin herkkä ja menen helposti epätasapainoon muutenkin, joten en voi sotkea hormonitoimintaani. Ratkaisu osoittautui täydelliseksi. En huomaa kierukan olemassaoloa millään tavalla. Näkymätön ja tuntumaton.

Jostain syystä minun kohdallani kävi niin, että nekin vähäiset kuukautiskivut mitä minulla on ollut, katosivat kierukan laiton jälkeen. Ennen tarvitsin aina yhden kipulääkkeen kuukautisten alkamispäivänä. Kierukan laittamisen jälkeen kivut ovat kadonneet käytännössä kokonaan enkä ole tarvinnut yhtäkään kipulääkettä sen jälkeen.

Jostain syystä myös kuukautisvuoto on vähentynyt kierukan laiton jälkeen. Ennenkin se oli aika vähäistä, mutta nyt vieläkin vähäisempää. Kukautiset kestää nyt noin 3 päivää. Siteitä tarvitsen 1-2 päivänä ja sitten riittää pikkuhousunsuoja lopputiputtelulle.

Kierukan laitto ei sattunut oikeastaan ollenkaan. Otin tuntia ennen asetusta kotona kipulääkkeen varmuuden vuoksi. Kierukan laittaminen tuntui aika samalta kuin papakokeen ottaminen. Ainoa kohta jossa tuntui aidosti epämiellyttävältä oli se, kun lääkäri mittaili kohdun kokoa ja se ei meinannut kai uskoa, että kohtuni on niin pikkuinen ja mittasi siksi aika kauan.

Kierukan laittamisen jälkeen lääkäri sanoi, että kannattaa ottaa kipulääkettä, koska kohtu yrittää aluksi päästä eroon vieraasta kapistuksesta ja supistelee. Supisteli kyllä vähän sen päivän, mutta ei erityisen häiritsevästi. Kipulääkettä en tarvinnut.

Eli TÄYDELLINEN ehkäisykeino. Ei MITÄÄN sivuvaikutuksia (korkeintaan positiivisia). Kierukan olemassa oloa ei huomaa ollenkaan. Ja siellä se saa nyt pötkötellä monta vuotta rauhassa.

Tänään kävin tarkastuksessa, se pitäisi kerran vuodessa tarkastaa, mutta en ole saanut aikaan ennen kuin nyt. Siellä se nököttää ja kaikki on ok.

Kannattaa kokeilla!!

Macan pimeä puoli? (ja hyperlibido)

Nonniin. Vedinpä sitten macaöverit. Olen syönyt macaa 1 tl päivässä, en joka päivä, mutta aika usein, viimeisen kuukauden ajan. Jossain vaiheessa nostin määrän 2 tl. Eilen aamulla oli typerän väsynyt ja inha olo, ja päätin piruuttani vetää macaa oikein kunnolla ja mätin mukiin 3 kukkuraista teelusikallista. Justiinsa joo. Kannattiko? No ei taatusti. Tai no. Olihan SE ihan kivaa, että libido posahti kattoon. Ja se siis tosiaankin posahti. Ja kunnolla. Pienemmillä annoksilla en ole huomannut sanottavasti vaikutusta (macaa pidetään erittäin tehokkaana seksuaalisen halun lisääjänä ja libidon boostaajana), mutta tällä määrällä kyllä sitten senkin edestä. Muuten voisin tietysti ajatella, että jostain syystä muuten vaan sattui juuri tänään olemaan joku merkillinen villiintymispäivä, mutta tässä kello 6 hereillä kököttäessä ja unettomuuden vaivatessa ei enää ole epäilystäkään siitä, etteikö kropassa tapahtuisi nyt jotain perin asiaankuulumatonta.

Known to be an energy booster, increased amounts of maca root actually spells insomnia as it infuses the body with excessive stamina and vigor which the body then doesn't know where and how to channelize. This is often accompanied by profuse sweating, increase in the heartbeat rate, hot flashes, and a feeling of extreme anxiety.
Read more at Buzzle: http://www.buzzle.com/articles/maca-side-effects.html

Nonniin. Tämähän menee hienosti. Huomenna (?) eli tänään tulenkin olemaan sitten TOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOSI virkeä.

Toisaalta oli mielenkiintoista testata ja nähdä, mikä macan voima todella on. Ja että se tosiaan VAIKUTTAA elimistössä.

A stimulant by nature, maca is known to disrupt the sleeping patterns of certain individuals.

Maca saattaa myös vaikuttaa kilpirauhasen toimintaan lisäävästi. Tämä voi olla siis huono asia.

Kilpirauhasen liikatoiminnassa elimistö käy ylikierroksilla. Sydämen syke nopeutuu, on kuumaa ja hikoilluttaa, vatsan toiminta on usein vilkasta ja paino pyrkii laskemaan, vaikka ruokahalu samalla usein on suurentunut. Käsissä voi esiintyä tärinää. Liikatoiminta aiheuttaa lisäksi usein myös unettomuutta ja henkisiä oireita kuten ylivilkkautta, keskittymisongelmia, hermostuneisuutta, ärtyneisyyttä ja itkuherkkyyttä. (Suomen kilpirauhasliitto)

Tuo kuulostaa siltä, millainen minun oloni on juuri nyt.

The pioneering work done by Dr. Chacon suggests that the alkaloids in the maca root stimulate the hypothalamus and pituitary [aivolisäke] to produce more precursor hormones which then impact all of the endocrine glands–the pineal, the adrenals, ovaries, testes, pancreas, and the thyroid gland. So maca appears to be stimulating the body to produce its own hormones more adequately rather than supplying hormones from an outside source. (Maca and Women: Effects on Thyroid, HRT, Menstrual Periods, and Fatigue)

Tässä myös artikkeli macan nurjasta puolesta: Is Maca root really healthy?

Maca stimuloi siis hypotalamuksen ja aivolisäkkeen toimintaa ja sen väitetään vaikuttavan niiden kautta tasapainottavasti hormonitoimintaan. Mutta voiko maca stimuloida niitä liikaa? Tai, jos niiden toimintaa pitäisikin rauhoittaa niin mitäs sitten? Tähän en ole vielä etsinyt vastauksia.

Hypotalamus-aivolisäke-kilpirauhasakseli (HPT) ja hypotalamus-aivolisäke-sukurauhasakseli (HPG) ovat mielialaan liittyviä säätelyjärjestelmiä. Masennuksen patogeneesin kannalta erityisen tärkeä on hypotalamus-aivolisäke-lisämunuaisakseli (HPA-akseli). Uni ja vuorokausirytmi ovat myös usein häiriintyneet masennuksessa, ja niiden vaikutukset HPA-akselin toimintaan ovat merkittäviä (Balbo ym. 2010). (Duodecim)

HPA-akselin (hypotalamus-aivolisäke-lisämunuaiskuori-akseli) liiallinen toiminta on yhteydessä ainakin stressiin ja masennukseen... "HPA-akselin toiminnallisesta herkkyydestä noin 50 %:n arvioidaan olevan geneettisesti määräytynyttä, joskaan tarkkoja geenejä ei toistaiseksi tunneta. Iäkkäillä on muita useammin hyperaktiivinen HPA-akseli ja suurentuneet kortisoliarvot. (Herbert ym. 2006)" (Duodecim)

Täällä on tietoa HPA-akselin toiminnasta ja stressistä: Stress System Malfunction Could Lead to Serious, Life Threatening Disease

One of the major disorders characteristic of an overactive HPA axis is melancholic depression. Chrousos’ research has shown that people with depression have a blunted ability to “counterregulate,” or adapt to the negative feedback of increases in cortisol. The body turns on the “fight or flight” response, but is prevented from turning it off again. This produces constant anxiety and overreaction to stimulation, followed by the paradoxical response called “learned helplessness,” in which victims apparently lose all motivation.

Olisiko yliaktiivinen HPA-akseli jollain tapaa syyllinen siihen, että käyn aina ylikierroksilla ja ylikuormitun kaikesta? Niin tai näin  kaipaan pikemminkin rauhoittavia kuin stimuloivia asioita, Maca ei ehkä ole minun juttuni. Mihin perustuu väite siitä, että maca TASAPAINOTTAA HPA-akselin toimintaa? Tasapainottaako se sitä vai vain stimuloi? Jos asiaa ei ole tutkittu, minun ei parane syödä macaa, ettei se vaan pahenna entisestään hermoston ylikierroksia. Jossakin tutkimuksessa macan oli todettu laskevan kortisolipitoisuutta (eli oletettavasti lievittävän stressiä), mutta toisessa tutkimuksessa tällaista vaikutusta ei havaittu.

Täytyykin alkaa tutkia, miten kortisolitasoa saisi alas.

Mutta tämän liian ison annoksen vaikutus libidoon oli kyllä niin kiinnostava, että taidan silti joskus testata tämän saman uudestaan :D.

Ei kuitenkaan kauhean usein, kiitos. Jos menee yöunet.

Ehkä joskus, jos jaksan, tutkin lisää tästä hypotalamus aivolisäke hommelia.

Koska on oikea aika seksille uudessa suhteessa?

Olen käsitellyt aihetta aiemmin jo tekstissä Hääyöhön odottaminen?

Olen itse tullut siihen tulokseen, etten halua odottaa ihan niin kauan, mutta kuitenkin haluan ensin tutustua, jotta minulle tulee turvallinen olo. Turvallinen olo tulee kahdesta seikasta: siitä, että tiedän toisen kiintyneen minuun kokonaisuutena eikä vain seksuaalisessa mielessä ja siitä, että tuntemisen myötä minun ja toisen välille on muodostunut aitoa läheisyyttä ja toisen kanssa on luonteva ja turvallinen olo – voi olla oma itsensä. Oikean hetken määrittäminen täytyy siis tehdä intuitiolla ja sisäisiä tuntemuksiaan tarkastelemalla.

Hääyöhön odottaminen?

Olisiko ehkä järkevää odottaa hääyöhön/avioliittoon asti seksin aloittamista? Olen viime vuosina miettinyt asiaa ja tullut siihen tulokseen, että siinä saattaa hyvinkin olla järkeä. Seksi saa aikaan kaikenlaisia kemikaalihuuruja ihmisten päässä ja jos seksin aloittaa liian aikaisin, on suuri vaara, että erehtyy lähtemään rakentamaan suhdetta jonkun itselleen vääränlaisen kanssa vain fyysisen vetovoiman, kemikaalihuurujen yms. takia. Jos haluaa hyvän, tasapainoisen parisuhteen loppuelämäksi, on järkevintä tutustua rauhassa ja muodostaa yhteyttä/sidettä toisenlaisilla tavoilla. Koskemistakin on niin paljon muutakin kuin vain suoranaisesti seksiin liittyvää.

Joten on siinä minusta jotain järkeä, että odottaa seksin aloittamista siihen asti, että kokee haluavansa viettää loppuelämänsä toisen kanssa.

Hmmm.

Mutta jaksaako nykyaikana kukaan enää odottaa? Siis jos haluaisin odottaa, jaksaako kukaan odottaa, jos pyydän? Jos ei jaksa, tarviiko minun tinkiä asiasta?

Hmmm.

Tavallaan se olisi tosi selkeää, jos seksi ei kuulu asiaan ennen avioliittoa. Sitä voisi tutustua lukemattomilla muilla tavoilla ensin.

Jos seksi tulee mukaan siirryttäessä tapailemisesta seurusteluun, miten tämä kohta määritellään? Mikä on oikea aika? Tällaisten kysymysten välttämiseksi olisi selkeää odottaa avioliittoon asti.

Call me old fashioned mutta mun mielestä avioliittoon odottamisessa on ihan loogisia ja rationaalisia perusteluja.

Pitää pohtia.


Päivitys 19.10.2013

Luulen, että en halua odottaa ihan niin kauan, mutta kuitenkin haluan ensin tutustua, jotta minulle tulee turvallinen olo. Turvallinen olo tulee kahdesta seikasta: siitä, että tiedän toisen kiintyneen minuun kokonaisuutena eikä vain seksuaalisessa mielessä ja siitä, että tuntemisen myötä minun ja toisen välille on muodostunut aitoa läheisyyttä ja toisen kanssa on luonteva ja turvallinen olo. Oikean hetken määrittäminen täytyy siis tehdä intuitiolla ja sisäisiä tuntemuksiaan tarkastelemalla.