Liukumäet on vaarallisia

Elän nyt sellaista elämää, että tutustun ihmisiin ja hankin kavereita ja hengaan ja asioita tapahtuu. En mieti sen enempää. Tai sen pitemmälle. Mitään. On nimittäin niin, että harrastettuani viimeiset 12 vuotta seurustelemista, ja oltuani suurimman osan siitä ajasta AHDISTUNUT ja kokenut seurustelemisen epämiellyttäväksi (oletettavasti, koska olin ilmeisesti väärien ihmisten kanssa), olen saanut TARPEEKSENI koko seurustelusta. Olen myös tullut siihen tulokseen, että jos vielä joskus sellaista harjoittaisin, mun pitäisi ensin eheytyä tietyiltä osin (hyväksyä itseni lähinnä ja sellasta) JA jotta en sekaantuisi enää johonkin vääränlaiseen ihmiseen, luulen, että JOS joskus vielä päätyisin monogamiseen parisuhteeseen, jossa ollaan rakastuneita ja blaa blaa blaa, se voi syntyä vain varmaan ystävyyden pohjalta, koska vain jos jonkun tuntee HYVIN ja sitten siitä syntyy jotain itsekseen sitä kautta eli huomaa, ettei halua elää ilman jotain ihmistä, niin siinä on mitään järkeä. Mutta näitä on turha miettiä ja siksi vain hengaan elämässä ja tutustun ihmisiin ja kun pidän jostain ihmisistä, voi olla kavereita.

Hyvin luultavasti kuolen seksin puutteeseen Ei se mitään. Koska en oo vakuuttunut siitä, et haluan sotkea kaveriasioihin sellasta ja EN luojan tähden halua tuntemattomien kanssa MITÄÄN. Luin eilen demiseksuaalisuudesta ja en oo kyl sellanenkaan, mut tuntemattomien kaa en kyllä halua olla missään tekemisissä, HYI. Mun tarvii tietää, et se toinen tykkää musta muutenkin ja arvostaa mua ihmisenä ja tarvii olla jotain luottamusta ja läheisyyttä välissä. Ihan sama. Ehkä sit ootan, et jos joskus SUURI RAKKAUS osuu kohdalle.

Mut aion kyl mönkiä ihmisten kainaloon . Ja pussailla pitää joskus myös jonkun kaa. Jotain hauskaa pitää sentään olla. Paitsi pussailu on vaarallista. Ja vieressä nukkuminen (kiltisti). Se on tien alku. Tai liukumäen. Voi lähteä valuun alas, jos siihen kyytiin istuu. Hmph. Hmph. Voi kärsä.