Ihastuminen väärään ihmiseen

Ihastuin aivan vääränlaiseen ihmiseen. Sitten ihmettelin, miksi minulla on koko ajan niin kauhea olo. Luulin, että kyse on intuitiosta, joka varoittaa minua jostakin toisen suhteen tai menneisyyden triggereistä eli että jokin nykyisessä tilanteessa muistuttaa menneistä traumoista ja pahoista kokemuksista ja aktivoi pelon ja traumat.

Mutta ei. Kyse ei ole oikeastaan kummastakaan. Vaan siitä, että oon koko ajan TIENNYT, ettei mulla ole sen ihmisen kaa mitään tulevaisuutta, että en halua enkä voi olla sellasen ihmisen kanssa, eli ei oo mitään toivoa tai järkeä missään, mutta silti olen onnistunut ihastuun ja pidän tunteilla kiinni vaikka samalla tiedän, että pitää päästää irti ja sit oon sekasin. Ja myös se, että koska ei sovita YHTÄÄN yhteen, se näkyy joka hetki kaikessa meidän välillä ja siinä mitä se tekee jne. ja siitä tulee myös paha olo koko ajan. Kyse on siis järjen äänestä, osin myös vaistoista, jotka repivät irti samalla, kun tunteet pitää kiinni.

Mulle on käynyt kerran aiemminkin näin (oikeasti lukuisia kertoja, mut nuorena en osannut ajatella järjellä, aistin vain tilanteen mahdottomuuden ja epäterveellisyyden, mutta en olisi osannut lähteä). Ihastuin muutama vuosi sitten herra fyysikkoon, joka oli kyllä kunnollinen aikuinen fysiikan lehtori, mutta IHAN vääränlainen mulle, vaikka olikin älykäs ja rakasti filosofiaa, mutta tunneäly ihan olematon, samoin keskustelukyky ja myös itsetiedostus jne. Meillä oli kiihkeä lyhyt romanssi, mutta tiesin, että EI, että mun on lopetettava se ja revin itteni irti.

On helvetin hirveää repiä ittensä pois, jos on voimakkaat ihastumistunteet. Pää on täynnä "entä jos..." ajatelmia, vaikka tietää, ettei missään oo järkeä. Hyi olkoon.