En usko, että minulla on epävakaata persoonallisuushäiriötä. Siinä on kyse eräänlaisesta "haavoittunut eläin" -syndroomasta, jossa syvät pelot, voimakkaat tunteet ja epävarmuus laukaisevat sekopäistä käytöstä. Minulla on ajoittain taipumusta tällaiseen, mutta vain ajoittain ja varsin spesifeissä tilanteissa, ja näissäkin tilanteisa olen alkanut hahmottaa MIKSI tilttaan täysin ja olen alkanut opetella uusia toimintatapoja. Eli juuri ne tilanteet, joissa olen ihastunut, sisältävät suuria pelkoja - tai ennen oli näin.
Suurin syy tähän oli se, että TÄMÄ TYPERÄ MAAILMA (kulttuuri, media jne.) opettaa etenkin naisille, miten meidän PITÄISI käyttäytyä, jotta miehet kiinnostuvat meistä. Eli lyhyesti: leikkiä vaikeasti tavoiteltavaa. TÄMÄ on sairain, tuhoisin ja kieroutunein opetus, mitä olen koskaan kohdannut. Joten KAIKKI NAISET HUOMATKAA: ÄLKÄÄ LEIKKIKÖ VAIKEASTI TAVOITELTAVIA!!!! Älkää pelatko MITÄÄN pelejä. Olkaa ihan vaan omana itsenänne siinä tutustumistilanteessa.
Mulla siis ne hirveät pelot tuli aina siitä, kun olen luonteeltani hyvin aktiivinen, ulospäinsuuntautunut ja mulle on luontevaa pitää paljon yhteyttä ja viestitellä ja ehdottaa näkemisiä jne. Mutta kulttuuri ja media aivopesivät siihen, että kukaan mies ei KOSKAAN tykkää minusta, jos olen sellainen, ja että mun pitäisi olla jotenkin etäinen ja vaikeasti tavoiteltava. Tästä asetelmasta seurasi se, että yritin koko ajan tukahduttaa omaa persoonaani ja haluani olla yhteydessä jne. Ja aina kun epäonnistuin ja otin yhteyttä, aloin pelätä hirveästi, että tein katastrofaalisen virheen ja se toinen ei enää pidä minusta. Taustalla tässä tietysti oli lisänä minun tuohon aikaan vielä voimakkaat ihmispelot koulukiusaamisesta ym. ikävistä kokemuksista, huono sosiaalinen itsetunto, huono itsetuntemus jne. Joten kaikki tämä yhdistettynä johti sitten siihen, että kun lähetin viestejä, soitin, ehdotin näkemistä, koin, että tein KATASTROFAALISEN virheen ja aloin tuntea epävarmuutta. Ja kun tulen epävarmaksi, tunnen tarvetta saada jotain VAKUUTUKSIA siitä, että kaikki on hyvin, ja sitten alan neuroottisen odotuksen, että koska toinen ottaa yhteyttä ja saan tietää, että kaikki on hyvin. Ja lopulta en ehkä kestä enää vaan otan itse yhteyttä, saadakseni vakuutuksen, mutta se ei toimi, koska otin ITSE YHTEYTTÄ, jolloin koen pahentaneeni tilannetta.
Ja tästä alkoi aina helvetti. Sekosin lopulta ihan totaalisesti.
Ongelmaan on alkanut löytyä, tai on löytynyt, ratkaisu siitä, että en yritä enää olla muuta kuin olen.
Ja siitä etten enää ihastu todella rikkinäisiin, päihdeongelmaisiin, super sitoutumiskammoisiin ja hankaliin tapauksiin.
Kun olen nyt viimeisten 3 vuoden aikana tapaillut miehiä, he ovat olleet kunnollisia, kilttejä ja mukavia ihmisiä, joiden kanssa ei ole ylipäätään tarvinnut tuntea epävarmuutta. Olen oppinut, että voin lähetellä viestejä kun haluan, ja toinen vastaa aika nopeasti jotain. Olen myös saanut positiivista palautetta siitä, että EN leiki mitään VAIKEASTI TAVOITELTAVAA, se on tuntunut olevan miehille HELPOTTAVAA. Minulle on sanottu, että on tosi kivaa, kun minun kanssa kaikki sujuu helposti ja luontevasti (ei kuulosta kovin bpd:ltä). En välitä enää siitä, lähetänkö minä aina ekan viestin. Tai monta viestiä. Sen ei ole väliä. Jos toinen SANOO, ettei se pidä viesteistä, yritän olla lähettämättä, koska kunnioitan ihmisiä ja heidän toiveita, mutta suoraan sanottuna en usko, että suhteesta tulee mitään sellaisen ihmisen kanssa, koska MINÄ tykkään viestitellä ja jutella viestien välityksellä aika paljon ja en pysty olemaan oma itseni, jos joudun tukahduttamaan sitä. Onneksi olen tavannut nyt ihmisiä jotka tykkäävät viestitellä kanssani.
Viimeisimmän poikaystäväni kanssa oli tosi kiva, kun en joutunut OLLENKAAN miettimään, paljonko viestittelen. Sain viestitellä niin paljon kuin huvittaa. Toinen vastasi usein vain "ahaa", mutta sekin on ihan kiva. Ja jos en viestitellyt moneen tuntiin, saattoi sieltä toisesta päästä tulla kysymys, että miksi olen hiljaa. Siitä ihmisestä oli kiva lukea juttujani.
Eli enemmänkin tätä bpd-tyyppistä ongelmaa oli joskus parikymppisenä, kun olin vielä epäkypsä ja pelokas ja keskeneräinen JA ihastuin katastrofaalisiin miehiin, jotka kohtelevat naisia epäkunnioittavasti ja huonosti.
Joskus harvoin saattaa nykyäänkin tulla tilanne, jossa parisuhteessa tai tapailemisessa muutun todella epävarmaksi, mikä laukaisee tuon bpd-tyylisen kohtauksen, mutta hyvin harvoin. Pääsääntöisesti tämä tapahtuu tilanteissa, joissa toisesta ei kuulu mitään, en saa siihen yhteyttä JA on tapahtunut jotain, mikä on tehnyt minut jo epävarmaksi. Silloin yleensä tilttaan ja en saa mielenrauhaa ennen kuin saan toisen kiinni. Mutta tämä on nykyään harvinaista, koska kuten sanottu, tapailen kilttejä ja mukava miehiä, jotka ovat yleensä tavoitettavissa.
Tämän lisäksi en ole bpd-tyylinen ihmissuhteissa. Olen kiltti, ystävällinen ja sellainen, jonka kanssa on helppo tulla toimeen (jos on älykäs ja rationaalinen ja keskustelukykyinen ja -haluinen olento).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti