Kauan sitten oli alkueläin-Mira, joka luuli aina ihastuessaan, että "koska tuo ihminen herättää minussa tällaisia tunteita, se on varmaan minulle oikea ihminen". Silloin antoi ihastumisen tunteille massiivisen painoarvon ja meni myös aika rikki, jos sai pakit tms. Ja koska luotti täysin vain tuollaisiin tunteisiin, sekaantui aivan katastrofaalisiin tyyppeihin...
Sitten Mira kehittyi, kantapään kautta valaistuneena, ja oppi hiukan koordinoimaan järjelläkin ihastumisiaan. Hän oppi, että voi ihastua ihan vääriin tyyppeihin ja opetteli kiertämään tietynlaiset puoleensavetävät olennot kaukaa ja etsi itselleen kunnollisen miehen. Mutta ei huomannut, että vieläkin hyppäsi liian nopeasti tunteiden vietäväksi, vaikka järjellä olikin jo hiukan koordinoinut valintojaan.
Nyt on olemassa uudenlainen Mira, joka nauttii tunteistaan, mutta
ymmärtää niiden olevan vain fyysistä vetovoimaa ja hupsua ihastumista ja
kaikkea merkityksetöntä. Niillä voi leikitellä, mutta niitä ei oteta
vakavasti. Intohimo ja hullaantuminen ei riitä. Mira on viisas. Hän
odottaa. Että tapahtuu jotain aivan uudenlaista ja jännittävää. Joskus.
Mieluiten ei kovin pian, sillä Miralla on nyt hauskaa.
Ihastumisella ei ole juuri minkäänlaista painoarvoa. Se ei kerro juuri mitään mistään. On varsin helppo ihastua, jopa rakastua, tuiki tuntemattomiin tahi melko tuntemattomiin ihmisiin, joista ei tiedä mitään. Ihastuminen ei tarkoita, että toinen on itselle sopiva kumppani. Se ei kerro mitään syvemmästä yhteensopivuudesta.
Hirmuisen helposti sitä ihminen ihastuu, tuntee kenties voimakasta fyysistä vetovoimaa toiseen, hullaantuu ja rakastuu. Mutta tämä on vain kemiaa. Hormoneja, haavekuvia, illuusioita... Kaikenlaista hupsua. Jos sitten erehtyy luulemaan näiden roihuavien tunteiden takia, että "ooh, tämä on varmasti minulle oikea ihminen" havahtuu aika varmasti alkuhuuman jälkeen siihen, ettei oikein sovitakaan yhteen. Jotkut jää siihen sitten sinnittelemään silti.
Kuitenkin olisi hienoa, jos voisi olla tuo roihu ja ihastus ja tunteiden palo JA aito yhteensopivuus, mutta tämä tietysti edellyttää sitä, että tuntee toisen hyvin ennen kuin kuvittelee, että kuulutaan yhteen ja ennen kuin aletaan kehitellä mitään parisuhdekuvioita.
Siksipä on oikein oivallista hankkia itselleen kavereita ja nauttia elämästään, jolloin voi käydä niin, että huomaakin joskus jonkun kaverinsa merkitsevänkin merkillisen paljon ja olevan kaikkea mitä on koskaan toivonut, TAI jostain poksahtaa eteen jotain odottamatonta, kun näiden kaverisuhteiden takia ei tarvitse keskittyä etsimään mitään "oikeaa" ja on tyytyväinen elämäänsä niin kuin se on.
Ihastumisella ei ole juuri minkäänlaista painoarvoa. Se ei kerro juuri mitään mistään. On varsin helppo ihastua, jopa rakastua, tuiki tuntemattomiin tahi melko tuntemattomiin ihmisiin, joista ei tiedä mitään. Ihastuminen ei tarkoita, että toinen on itselle sopiva kumppani. Se ei kerro mitään syvemmästä yhteensopivuudesta.
Hirmuisen helposti sitä ihminen ihastuu, tuntee kenties voimakasta fyysistä vetovoimaa toiseen, hullaantuu ja rakastuu. Mutta tämä on vain kemiaa. Hormoneja, haavekuvia, illuusioita... Kaikenlaista hupsua. Jos sitten erehtyy luulemaan näiden roihuavien tunteiden takia, että "ooh, tämä on varmasti minulle oikea ihminen" havahtuu aika varmasti alkuhuuman jälkeen siihen, ettei oikein sovitakaan yhteen. Jotkut jää siihen sitten sinnittelemään silti.
Kuitenkin olisi hienoa, jos voisi olla tuo roihu ja ihastus ja tunteiden palo JA aito yhteensopivuus, mutta tämä tietysti edellyttää sitä, että tuntee toisen hyvin ennen kuin kuvittelee, että kuulutaan yhteen ja ennen kuin aletaan kehitellä mitään parisuhdekuvioita.
Siksipä on oikein oivallista hankkia itselleen kavereita ja nauttia elämästään, jolloin voi käydä niin, että huomaakin joskus jonkun kaverinsa merkitsevänkin merkillisen paljon ja olevan kaikkea mitä on koskaan toivonut, TAI jostain poksahtaa eteen jotain odottamatonta, kun näiden kaverisuhteiden takia ei tarvitse keskittyä etsimään mitään "oikeaa" ja on tyytyväinen elämäänsä niin kuin se on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti