Ihastuminen - kompassi vai ansa?

Ihastuminen on epäilyttävä tunne, sillä se on johdattanut minut aina vääränlaisten ihmisten luo. Toisaalta on mahdollista, että vaikka olen ihastunut aina VÄÄRÄNLAISIIN ihmisiin, ne ovat olleet OIKEITA sillä hetkellä. Eli sellaisia ihmisiä, joilta olen saanut oppia juuri niitä asioita, jotka minun on sillä hetkellä kuulunut oppia päästäkseni eteenpäin itseni kanssa. Niin. Se on mahdollista. Sillä jokaisen merkityksellisen oppimiskokemuksen myötä se MILLAISIIN ihmisiin ihastun, on muuttunut todella paljon. Ehkä se on minun kompassini, mutta sellainen päivittyvä versio, joka hitaasti säätyy kohti oikeaa asentoa. Ehkei pitäisi pelätä niin paljon sitä, että ihastuu vääriin ihmisiin. Kuuluuko suhteen välttämättä kestää koko loppuelämän? Se on kulttuurinen ihanne, kyllä. Ja olisihan se sinällään hienoa, mutta… Jos minä olenkin täällä oppimassa. Säätyykö kompassi lopulta oikeaan asentoon, ja voin jäädä paikoilleni? En voi tietää.

En oikein enää kuvittele tietäväni mitään. Tulevaisuudesta. En koe voivani piirtää valmista kuvaa, jota lähden sitten rakentamaan, sillä opin koko ajan uusia asioita, ja samalla se, kuka olen, muuttuu, ja samoin toiveeni ja näkemykseni tulevaisuudesta. Olen siksi päättänyt alkaa elää päivä kerrallaan. Elämä on rullalla oleva matto, joka kiertyy auki sitä mukaa kuin kävelen, ja näen, mitä sieltä paljastuu.

On paljon mitä EN tiedä, mutta myös jotain mitä tiedän. Tällä hetkellä kompassini on selvästi kiinnostunut puheliaista ja älyllisesti suuntautuneista ihmisistä. Olen oppinut, että en voi olla ihmisen kanssa, joka ei ole TODELLA älykäs JA älyllisesti suuntautunut. Pelkällä älyllä en tee mitään, älyllinen intohimo on ehkä TÄRKEIN asia mitä kaikissa sellaisissa ihmisissä on oltava, joiden kanssa muodostan läheisen suhteen (oli se sitten ystävyyttä tai muuta). Halu tietää ja oppia, kasvaa. Olin nuorena kiinnostunut, tyhmänä, vain ulkonäöstä, mutta olen todellakin oppinut, miten totaalisen turha asia ulkonäkö on. No joo, kyllähän miehen pitää minua miellyttää fyysisesti, muutenhan se on vain kaveruutta ja kaveruutena pysyy, mutta kuitenkin. Mutta siis se, että ulkonäkö EI tee onnelliseksi eikä tyydytä minua henkisellä ja älyllisellä tasolla tippaakaan, ja NE ovat minulle tärkeimmät tasot. Ihmisissä. Ja rakkaudessa. Haluan ihmisen, joka tyydyttää minut täydellisesti henkisesti ja älyllisesti. Kiitos. Olen varmaan sitten jonkinlainen sapioseksuaali. Tai ainakin pitäisi olla. Siis onnellisuudelleni ja hyvinvoinnilleni se olisi varmasti parasta.

http://www.voice.fi/daami/suhteet/sapioseksuaali-kiihottuu-alykkyydesta-tunnistatko-itsesi-kuvauksesta-70100

Mikä on tämän pointti? Pohtiminen. Kirjoittamalla minä pohdin ja työstän asioita, ja nytkin kun kirjoitin tätä, oivalsin jotain. Eli sen, että EHKÄ minun ei pitäisi pelätä ihastumista, vaikka se on joka kerta vienyt väärään paikkaan, mutta MIKÄ on väärä? Jos ajatellaan, että pitää löytää ihminen, jonka kanssa on loppuelämän, niin kyllä, väärä. Mutta entä jos minä olen täällä oppimassa, ja ne ovat olleet OIKEITA sen hetkiselle oppimiselleni? Sillä kiinnostavaa minusta on se, että se, millaisiin ihmisiin ihastun, muuttuu todella paljon kokemusteni myötä. Ehkä se on kompassi, joka ohjaa minua sillä hetkellä oikeaan suuntaan. En tiedä.

Kun sanoin, että elämä on matto, joka kiertyy auki sitä mukaa kuin kävelen, se tarkoittaa sitä, että olen hiljattain syvällisellä tavalla ymmärtänyt, että en VOI elää niin, että piirrän mieleeni valmiin kuvan jostain tulevaisuudesta ja yritän sitten survoa itseni tuohon valmiiseen muottiin. Eli yksi yleisimmistä tällaisista muoteista on se, että ihmiset ajattelevat, että ”etsinpä jonkun jonka kanssa menen naimisiin, ja sitten tulee 2 lasta ja ostetaan talo jne.” Olen yrittänyt survoutua siihen, mutta en enää tiedä… Minulla ei ole mitään sellaisia asioita VASTAAN, mutta jos tämä elämä ei vaan vie minua sinne niin se ei vie. En voi tietää, mitä matosta kiertyy esiin. En tiedä. Ehkä minä vain tapaan erilaisia ihmisiä, joista jokaisen kanssa opin uusia asioita ja sitten jatkan matkaa. Tai sitten, EHKÄ, joskus tapahtuisi sellainen ihme, että tapaan jonkun, joka on niin järisyttävä, etten halua enää jatkaa matkaani muualle. Mutta en ymmärrä, kuka saisi pidettyä mielenkiintoni yllä niin kauan? Mieleni on levoton, utelias ja haluaa oppia ja kokea aina uusia asioita

En tiedä. Se on minun tämän päivän motto. En enää suunnittele elämää pitkälle eteenpäin. Luovun valmiista rakennelmista ja annan elämän toteutua sellaisena kuin se toteutuu. Olen täällä oppimassa. Heittäydyn tuntemattomaan virtaan. En tiedä. Mutta tiedän sen, että haluan elää toteuttaen itseäni. Haluan elää uskollisena itselleni.