Olin hetken pimennossa. Blogini oli. Koska mietin. Ajattelin, että rupeaisin ehkä kirjoitteleen vain päiväkirjaa, mutta siinä on joku ongelma, koska jos en koe, että kirjoitan JOLLEKULLE, en jaksa kirjoittaa. Ja kirjoittaminen on minulle terapeuttista ja tärkeää, joten olen sitten taas täällä. Ja hitsi istun keittiössä ja tuossa vieressä löyhkää ROSKAPUSSI ja en voi kyllä tehdä mitään ellen SIIRRÄ sitä johonkin kauas minusta.
Kas näin.
Ajattelin siirtyä päiväkirjaan siksi, että olisi ehkä hauskaa, jos asiani pysyisivät yksityisinä. Mutta koska en kerran kykene kirjoittamaan muulla tavalla, niin olkoon sitten. Mutta olen tehnyt nyt hieman muutoksia. En kirjoita enää parisuhteestani/-suhteistani ainakaan mitään kovin erityistä. Tai mistään ihmissuhteistani. Ne ovat yksityisasioita. On nimittäin niin, että ihmiselämä on yhtä narratiivia. Me kerromme TARINOITA. Tulkitsemme, sepitämme, selitämme. Se, mitä kerron täällä jostain ihmisestä tai ihmissuhteesta ei ole TOTUUS vaan narratiivi. Satu. Sepitelmä. Tulkinta. Versio. Teoria. Subjektiivinen illuusio. Näkökulma. Ja kuitenkin, jos kerron sen täällä, se muuttuu tavallaan todeksi, mitä se ei ole. Joten parempi, että ne tarinat pysyvät poissa täältä. Ja ylipäätään pitäisi aina kysyä lupa toiselta ihmiseltä siihen, että saako julkaista jotain, mikä kertoo myös hänestä.
Ja muutenkin tulen varmaan aiempaa enemmän suodattamaan asioita.
Mutta tarve kirjoittaa on suuri, ja en tiedä, mihin muualle kirjoittaisin.
Olisin mielellään jatkossakin lukenut sun suhdekiemuroista
VastaaPoista