Yksi Jumala, kolme persoonaa?

Minusta kristinuskon kolminaisuusopissa ei ole mitään kummallista . Minusta se on ihan simppeli juttu.

Jumala on rakkaus. Rakkaus ja Jumala ovat synonyymeja. Rakkaus eli agape. Rakkaus kaikissa muodoissaan. Rakkaus on energiaa, joka värähtelee tietyllä taajuudella. Ja Pyhä henki on rakkauden energiaa meissä ihmisissä. Kun joku täyttyy pyhällä hengellä, tuo ihminen täyttyy rakkauden energialla. Rakkauden parantava energia alkaa vaikuttaa kyseisessä ihmisessä.

Ja Jeesus on Jumala, koska Jeesus oli ihminen, joka oli TÄYNNÄ rakkauden energiaa. Normaalit ihmiset eivät kykene saavuttamaan (yleensä ainakaan) sellaista tilaa, jossa rakkauden energia pääsisi vaikuttamaan niin totaalisesti, vaan kannamme mukanamme kaikenlaisia tuhoisia solumuistoja, traumoja, ohjelmointivirheitä... Kuonaa. Perisynti tarkoittaa juuri sitä. Ihmisten synnynnäistä epätäydellisyyttä. Ja se on OK. Me ollaan epätäydellisiä ja se on OK ja meidän pitäisi hyväksyä se, ja TÄMÄ on kristinuskon yksi keskeinen sanoma. Että Jeesus kuoli ristillä osoitukseksi siitä, että Jumala antaa meille anteeksi sen, että olemme epätäydellisiä. Me saadaan olla.

Oletko introvertti vai ekstrovertti?

Loistoartikkeli siitä, miten selvität, oletko introvertti vai ekstrovertti.

23 Signs You're Secretly An Introvert

Omana itsenään oleminen

Olen nyt siirtynyt kehityksessäni sellaiselle kiehtovalle tasolle, että aion tätä lähtien olla aina OMA ITSENI tutustuessani uuteen kiinnostavaan vastakkaisen sukupuolen edustajaan. Olen siis henkisesti nyt valmis toimimaan näin. Olen vapautunut typeristä ajatuksista, joiden mukaan naisen tulisi olla vaikeasti tavoiteltava. Ehkä joo, jos olet 20-vuotias ja katselet sitoutumiskammoisia, nuoruuttaan eläviä keskenkasvuisia kakaramiehiä. Mutta muutoin se on ihan skeidaa. En enää myöskään enää ala heti kokea, että MINUSSA on jotain vikaa, jos olen erehtynyt aloittamaan tutustumaan johonkin täysin vääränlaiseen ihmiseen, yleensä norminmukaiseen, joka alkaa valittaa minulle siitä, miten ajattelen, millainen olen ja mitä teen/en tee. Silloin totean, että hyi hitto, ja poistun.

Kiinnostavaa seurata, että mitä tapahtuu, kun nyt rohkeasti olen vain alusta asti ihan oma itseni. Käyttäydyn toista kohtaan kuin hän olisi hyvä ystäväni vuosien takaa. Jos hän ei pidä minusta silloin, häntä ei missään tapauksessa oltu tarkoitettu minulle. Eihän hän silloin pidä MINUSTA! Tarkoitus kai kuitenkin on löytää ihminen, joka rakastaa minua juuri sellaisena kuin olen?

Ovatko aspergerit yliempaattisia?

New Theory finds that individuals with Asperger’s Syndrome don’t lack empathy – 

in fact if anything they empathize too much

Kemia ja yhteensopivuus

Löysin eilen huippuhyvän artikkelin kemiasta ja yhteensopivuudesta.

Lue artikkeli: Compatibility and chemistry

Lyhyesti sanottuna molempia tarvitaan onnistuneeseen parisuhteeseen. Jos on paljon kemiaa mutta huono yhteensopivuus, tuloksena on usein katastrofi... On helvetin vaikea lähteä ja jättää ihmistä, jota kohtaan tuntee valtavaa kemiaa, vaikka PÄÄ sanoisi, että yhtälö on huono... Ja sitten jos siihen jää jumittamaan, seurauksena on yleensä riitaisa tai jotenkin muuten onneton ta ainakin hyvin haastava suhde... Vaikka intohimoa riittäisikin ainakin aluksi.

Jos taas on mahtava yhteensopivuus, mutta ei kemiaa... No, siitä saa aikaan tietysti hyvän järkiavioliiton, mutta sängyssä tuskin on koskaan huikaisevan hienoa ja muutenkin tunnetasolla aika latteaa...

Jostain syystä sain näin heti eron jälkeen tutustua kumpaankin vaihtoehtoon. Tapasin herra Kemian, jonka kanssa oli kemiaa sitten niin paljon, etten ole ennen moista kokenut. Yhteensopivuus kuitenkin aivan surkea. Tiedostin tämän herkkävaistoisena ihmisenä ja vetäydyin hommasta, mutta en ole vieläkään päässyt irti, koska vaikka pää sanoo EI, tunteet sanovat kyllä. Mutta ehkä tässä ajan kanssa ne tunteetkin vaikenevat.

Ja sitten heti perään tapasin herra Yhteensopivan. En ole KOSKAAN tullut niin hyvin juttuun miehen kanssa, kaikki on tosi helppoa ja kivaa, ja tullaan hyvin toimeen. Mutta ei yhtään kemiaa. Zero. No, kun päätin kokeilla pussailua sen kanssa, se oli kivaa. Eli ehkä jokin mahdollisuus kemiaan olisi EHKÄ olemassa, mutta tämä herra huomaa, etten ole ihastunut ja kaipaisi hullaantumista alusta asti, ja hän ei ehkä sitten halua jatkaa. Mikä on suuri harmi, koska meillä olisi ollut hauskaa yhdessä.

Tunne-elämälläni on jotain minua vastaan, kun se yrittää liimata minua ihan sopimattomiin ihmisiin... Ja sitten kun on joku kiva ja oikeasti hyvä niin ei.

Hitsin vitsi.

Mutta tässä alkaa tosi hyvin hahmottua itselle käsitys siitä, millaisen miehen tarvitsee. Ehkä joku päivä vielä onnistaa!

Ovi on jätetty auki

Hihihiii.... Olen viimeisen kuukauden ajan pomppinut suomi24:ssä (deittisivustolla) on/off. Eli poistan profiilini vähän väliä ja sitten taas teen uuden. Pääasiallinen syy on se, etten pidä konseptista. Siis aivoihini iskee heti joku typerä addiktio, jos laadin profiilin, kun haluan koko ajan käydä katsomassa olenko saanut viestejä. Jokainenhan tietää, miten kivaa on saada postia. Ne ovat kuin pieniä joululahjoja (saapuneet viestit). Ne stimuloivat jotenkin aivojen mielihyvä- ja palkitsemiskeskusta. Ja muutenkin se jännitys, kun ETSII suurta ihastumisen kohdetta. Mutta yök, en pidä tuosta olotilasta aivoistani. Addiktiosta. En jaksaisi varsinaisesti ETSIÄ ketään. Haluan olla rauhassa ja elellä elämääni.

Joten päätinpä sitten tehdä niin, että laitan kuvattoman ja lähes tyhjän profiilin, jossa on vain eräs sitaatti ja linkki blogiini. Ja se toimii!!! En ole saanut yhtään viestiä!! Huraa! Huraa!

Joo, olen TAAS ihan hullu. :D Kuka muu laatii deittiprofiilin toivoen, että EI saa vastauksia??

Hih.

Toivonhan minä saavani vastauksen. Mieluiten yhden. Juuri oikealta ihmiseltä. Mutta en jaksa kymmeniä turhia viestejä. Enkä sitä ihmisvalintojen meressä kahlaamista. Oikeastaan en kaipaa juuri nyt mitään viestejä. Haluan vain jollain tapaa pitää sitä ovea auki, että Jumala voi halutessaan nakata siitä sisään jotain. Jos se ovi on kiinni, mitää ei VOI ilmestyä sitä kautta.

Joten jätän oven auki ja Jumalan käsiin sen, tuleeko sieltä sisään jotain oleellista vai ei.

Kiitos.

Kokoontumis- ja vertaistukipaikka erityisherkille ja muille kummallisille

Perustin Facebookkiin ryhmän kaikille itsensä erilaiseksi kokeville merkillisille herkille, luoville, introverteille ja kaikin tavoin neurologisesti poikkeaville. Meitä on loppujen lopuksi niin paljon, ja silt olemme usein ripoteltuina sinne tänne. Olisi hyvä ryhtyä jotenkin verkostoitumaan ja yhdistymään ja luomaan omaa "kansakuntaa" kansakunnan sisään, ettei jäädä valtaväestön jalkoihin.

Erityisherkät ja muut neurologisesti poikkeavat Facebookissa

Normit nurin!

"Normit pitävät yllä valtasuhteita. Ne antavat enemmän tilaa, mahdollisuuksia, rahaa, näkyvyyttä ja rauhaa niille, jotka sopeutuvat normeihin, kuin niille, jotka eivät pysty täyttämään niiden vaatimuksia."

"Normikriittisyys purkaa valtarakenteita, kyseenalaistaa asioita ja antaa mahdollisuuden todelliselle yhdenvertaisuudelle."

Normit nurin -sivusto 

Normeista

Ote Facebook-viestistäni:
• 
  
• Viestiketju aloitettu tänään
• 

  11:03 AP

  Mira Karppelin

  Jotenkin typerä se norminmukaisten ihmisten maailma, kun sinne ei KELPAA liian omituiset ihmiset. Eli liian ei-norminmukaiset ihmiset. Ihmisiä arvotetaan normien perusteella. Sekin, kun sanoin, että tykkään konemusiikista ja heavymetallista, sanoit, että kunhan et kerro sitä kenellekään jonka tunnet. Tosi typerää. Millaiset ihmiset arvottaa muita MUSIIKKIMAUN perusteella? Mitä ihmeen merkitystä on sillä, mitä ihminen kuuntelee. Aika pinnallista.

  Norminmukaiset ihmiset on hyvin usein pinnallisia, suvaitsemattomia ja ahdasmielisiä, koska niille on tärkeää status ja maine ja oikeanlainen pukeutumistyyli ja oikeanlaiset elämäntavat ja plaa plaa plaa.

  Loppujen lopuksi kaikki kulminoituu siihen HÄPEÄN tunteeseen. Norminmukaiset ihmiset pelkäävät kuollakseen kasvojensa menettämistä ja niille on valtavan tärkeää se, mitä muut niistä ajattelevat. Muiden miellyttäminen. Normit on niitä ohjenuoria, joiden avulla määritetään se, miten muita miellytetään ja annetaan (muille noita normeja seuraaville) optimaalinen kuva itsestä. Ja normien rikkomisesta seuraa häpeän tunne.

  Joillekin ihmisille normit on vaan VALTAVAN tärkeitä. Koska sosiaalinen status on jopa elämän tärkein asia.

  Häpeä. Normien rikkominen > häpeä. Typerää. Ei ihmistä ole luotu häpeämään itseään. Tärkeintä elämässä on olla OMA ITSENSÄ. Ei itseään tarvitse hävetä. Eikä itseään tarvi rajoittaa ja sulkea normeihin vaan ihmisen tulee uskaltaa olla oma itsensä ja elää itseään kuunnellen ja toteuttaen. Tuntematta häpeää ja miellyttämättä muita. Mutta moraali on tärkeä asia. Se ja kultainen sääntö eli kohtele muita kuten haluaisit itseäsi kohdeltavan. Se ei ole muiden miellyttämistä typerien normien kautta vaan moraalisuutta, hyväsydämisyyttä, Jumalan äänen seuraamista ja rakkautta (sen kaikissa muodoissaan).

  En tajua normi-ihmisiä. Tai tajuan. Mutta mun mielestä se on surullista. Sellainen elämä on niin kaukana siitä, mikä elämässä on OIKEASTI hyvää ja mistä elämässä on OIKEASTI kysymys.

  Normit kytkeytyvät pelkoihin, eivät rakkauteen.

Paska apatiapöpö

Typerää. Olen ollut viikon kipeänä. Se ei ilmene muunlaisina fyysisinä oireina kuin paska-apatiana. Hirveä väsymys ja velttous ja kyvyttömyys ja voimattomuus, kun elimistön resurssit menee paskapöpön kanssa taisteluun. Ja vähän tukkoinen nokka. Ja eilen illalla tuli kurkku kipeäksi. Äärettömän ankeaa. Kun mikään ei huvita ja mitään ei jaksa. Vain suuri Apatia.

Olen vetelehtinyt lähinnä facebookissa kaiken aikaa. Voisiko olla aivokuolleempaa elämää. Tai tein minä pari käännöstyötäkin ja tienasin hieman ylimääräistä tammikuulle.

Nyt alan tehdä töitä sängyssä maaten. Eli kirjoittaa psykologian esseetä. Ja blogia. Ja jotain. Ja jotain. Ja jotain. Ja etsin huutonetistä leluja Eeville.

Illalla on Speed Date -tapahtuma. Se on hassua. Se on sellainen tapahtuma, joita näkee elokuvissa. Naiset istuvat pöytien ääressä ja miehet kiertävät. Jokainen mies viettää 7 min jokaisen nainen luona. Mun kaveri on halunnut mennä ja pyysi seuraksi. Ja miksikäs ei. Sehän on todella hassua ja mielenkiintoista.

Tapailen kylläkin erästä näyttelijäherraa. Mutta ainahan sitä yksillä speed deiteillä voi käydä :). Ja sen jlkeen varmaan tanssimaan. Riippuen paskapöpöstä. Eli voinnista. Mutta Isla pettyy, jos ei pääse tanssimaan. (Eli ystäväni).

Apatiapöpö.

Minä TODELLAKIN olen asperger

nyt iski masennus... Tai ei. Suru. Joku. Olen tähän asti epäillyt, että onko mulla nyt OIKEASTI mitään aspergeria, ja miettinyt, että ehkä olen vaan sellanen luova, herkkä ja erikoinen taiteilijaluonne. Mutta. Nyt olen saanut varmistuksen. Olin ala-asteella musiikkiluokalla, ja olen tässä hiljattain kerännyt entisiä luokkakavereitani facebookista ystävikseni ja kurkkinut niiden profiileja ja tajuan, että suuri osa niistä on ei-niin-norminmukaisia herkkiä, luovia ihmisiä, sellasia, joiden kanssa NYT, kun olen eheytynyt, tulisin varmaan tosi hyvin juttuun, mutta silloin kouluaikana olin sosiaalisesti ja emotionaalisesti ÄÄRIMMÄISEN jälkeenjäänyt ja poikkeava ja mua kiusattiin/syrjittiin/jäin ulkopuolelle (näiden samojen ihmisten toimesta). He olivat SOSIAALISESTI ihan normaaleja. Minä en.

Ja nyt suuri osa niistä on muusikoita, taitelijoita jne. Menestyvät elämässä sekä työn että perheasioiden ja ihmissuhteiden suhteen.

Minä olen erilainen.

Minä OLEN asperger.

Tosin nyt kun alan olla "parantunut" alan muistuttaa "vain" tuollaista luovaa, herkkää henkilöä enkä eroa sellaisista enää kovin paljon.

Asperger ei ehkä enää olekaan ajankohtainen diagnoosi minulle, siis en enää tavallaan ole asperger, vaikka eihän se katoa, mutta se on se, mikä selittää minulle lapsuuteni ja nuoruuteni. Se selittää menneisyyteni.

Nyt se on vain värinä persoonassa. Vahvana värinä. Mutta ei enää radikaalisti poikkea introversiosta, herkkyydestä, luovuudesta yms. ominaisuuksista, joita on ei-aspergereilla.

Joten tuli suru omaa menneisyyttä kohtaan. Ja nykyisyyttä. Kun kaikki on ollut niin VITUN vaikeaa ja kaikki on mennyt päin HELVETTIÄ ja edelleen olen ihan alisuoriutuja joka vitun osa-alueella. Vaikka nyt kun alan olla ehjä, tästä ehkä vielä noustaan...

Elaine Aron: Erityisherkkä ihminen

Aronin herkkyyskirja on nyt ilmestynyt suomeksi! Klikkaa tästä!

Erityisherkällä ihmisellä on rikas sisäinen maailma ja voimakas eläytymiskyky, mutta hän saa helposti liiallisen latauksen ympäristöstään, hälystä ja kiireestä sekä muista ihmisistä.

Tutkittuaan ujoina pidettyjä ihmisiä, jotka reagoivat tavallista herkemmin ulkoisiin ärsykkeisiin, psykoterapeutti Elaine Aron nimesi erityisherkän ihmistyypin, highly sensitive person eli HSP. Tutkimustyönsä ja satojen haastattelujen pohjalta Aron osaa neuvoa, kuinka erityisherkät voivat paremmin ymmärtää itseään ja kääntää taipumuksensa eduksi. Erityisherkkä ihminen voi oppia kukoistamaan musertavaltakin tuntuvassa maailmassa.

Aron kertoo muun muassa erityisen herkän ihmisen lapsuudesta, sosiaalisista suhteista rakkauselämän haasteista, työelämästä sekä hengellisestä ja taiteellisesta herkkyydestä. Aron antaa ohjeita myös erityisherkän ihmisen työnantajalle tai opettajalle sekä neuvoo terveydenhoitohenkilökuntaa erityisherkän hoitotilanteessa.

”Herkkyydestä pitää oppia kaikki mahdollinen. Se on este tai tekosyy vain, jos sen antaa olla sitä”, Aron kirjoittaa.

Nemo-kustannus, ovh 34€

Herkkyytesi voima -blogi

Herkkyytesi voima on psykologi Heli Heiskasen blogi, joka käsittelee erityistä herkkyyttä (engl. highly sensitive person). Tekstit syntyvät niin ammattilaisena koetusta ja luetusta kuin omistakin elämänkokemuksista herkkänä ihmisenä.
Heli järjestää myös Herkkyytesi voima -koulutuksia Jyväskylässä ja Helsingissä
sekä tilauksesta muillakin paikkakunnilla.

Herkkyytesi voima -blogi