Naiiviuden perikuva

Alan tajuta elämästä yhden asian, joka jostain syystä on tähän asti pysynyt minulta pimennossa, luoja tietää miksi. Ensimmäistä kertaa elämässäni tajuan NYT, juuri tällä hetkellä (no, viimeiset 24h) että ihmisten kanssa kannattaa olla varovainen.

En tajua, miten ihmeessä voin tajuta sen vasta NYT. Miten ihmeessä sen tajuaminen on voinut viedä näin kauan.

Olen AINA ollut sellainen, että lähden kaikkeen mukaan TÄYSILLÄ ensimmäisestä hetkestä alkaen ja levitän kaikki tunteeni ja sieluni ja joka ikisen murun itsestäni siihen HETI, ei mitään itsesuojeluvaistoa, ja juuri sen takia olen hajottanut itseni niin totaalisesti elämän aikana, kun olen ollut niin naiivi, hyväuskoinen, ylioptimistinen ja suojaton. Ja kun vielä kaiken huipuksi olin ennen niin sairaalloisen epäkypsä ja sosiaalisesti ja emotionaalisesti valovuosien päässä normaaleista sen ikäisistä ihmisistä ja ihastuin aivan JÄRJETTÖMIIN tapauksiin, pahimpiin mahdollisiin tapauksiin, joista normaalijärkinen olisi heti nähnyt, että "PYSY HELVETIN KAUKANA", sellasiin päihdeongelmaisiin, sitoutumiskyvyttömiin, hirveisiin naistenmiehiin tai niin TOTAALISIIN paskaläjiin. Ja sitten olen sellasten kanssa naiivisti laittanut itseni täysillä likoon heti ja siinä sitä ollaan... Niin totaalisen raadeltuna, kun mahdollista.

Varovaisuus. Minulle ihan uusi asia. Miten voi olla ollut näin kauan niin naiivi ja niin hyväuskoinen ja lapsellinen ja superoptimistinen, vaikka on jo sata tuhatta kertaa nähnyt, miten sillä vain saa itsensä raadelluksi.

Tyhmä minä. Typerä heliumpallopää.

En tiedä varovaisuudesta mitään, sitä alan nyt opetella. En tiedä, miten se tehdään, mutta ehkä opin. Täytyy opetella suojelemaan itseään. Tajuta, ettei se ylioptimistinen mieli ole todellisuutta ja todellisuus ei todellakaan mene aina niiden ruusunpunaisten ajatusten mukaisesti - jos on koskaan mennyt. Ei ainakaan miesten kanssa. Ehkä joissain muissa asioissa.

Ihminen siis alkaa nyt pohtia varovaisuutta ja opetella varovaiseksi ja suojelemaan itseään. En vielä tiedä, mitä ihmettä se voi käytännössä olla, mutta vähitellen se selviää.

Ihminen oppii uusia asioita (vaikka joskus hieman hitaasti). Miten HITOSSA olen voinut pysyä näin naiivina NÄIN kauan? Miten? Luulisi, että elämä olisi jo opettanut ajat sitten jotain kyynisyyttä tai varovaisuutta tai JOTAIN mutta ei. Aina yhtä hyväuskoinen ääliö.

Nettitreffisysteemit

Hyi hitto. Piruuttani kävin yhellä sivulla ja alkoi melkein kirjaimellisesti OKSETTAAN en osaa sanoa mikä mutta jotenkin se hirveä etsimisen meininki. YÖK YÖK YÖK. Ei kiitos minulle. Hyi olkoon. Sellaisesta pysyn kaukana. Ohjelmoin itseni elämään siis yksin ja selibaatissa ja keskityn toteuttamaan itseäni projektieni kautta ja saan läheisyyttä kissoista ja vähän Eevistäkin. Minusta tulee siis erakkomummu.

Mitä ihminen tekee vapaudella?

Olen muuttunut. Niiden 8,5 vuoden aikana, joka vietin parisuhteessa. En ole muuttunut vain parisuhteen takia vaan kuluneen ajan myötä. Ihminen muuttuu 8,5 vuoden aikana, kuka vähän ja kuka paljon. Minä olen muuttunut paljon. Olen ensimmäistä kertaa yli 8 vuoteen sinkku ja kohtaan siis pitkästä aikaa monenlaisia puolia itsessäni. Sellaisia puolia, jotka on olleet haudattuina, tukahdutettuina, kätkettyinä, kiellettyinä. Parisuhteessa ei saanut katsella muita. Piti olla uskollinen. Sitoutua. Nyt kun olen taas vapaa, mitä mielessäni liikkuu? Mitä haluan tehdä vapaudellani?

En kaipaa vapautta. Mitä ihminen sillä tekee (riippuu tosin minkälaisesta vapaudesta puhutaan, mutta tässä merkityksessä)? Ihminen kaipaa rakkautta. Olen vapaa siinä merkityksessä, että olen vapaa löytämään rakkauden, kun vuosien ajan olin vankilassa, jossa sitä mahdollisuutta ei ollut.

On parempi olla yksin ja vapaa kohtaamaan rakkauden, jos sellainen eteen tulee, kuin kahlittuna onnettomaan parisuhteeseen, jossa ei ole rakkautta. Silloin on enemmän yksin. Kahlittu rakkaudettomuuteen.

Minua ei kiinnosta yhden yön suhteet. Mitä niillä tekee? Kosketus muuttuu merkitykselliseksi vasta merkityksellisen ihmisen kanssa. Siitä en ole varma, mitä tuo merkityksellisyys voisi olla. Riittääkö, että toisesta välittää ja toisen tuntee jollain tasolla (friends with benefits) vai vieläkin enemmän. Sitäkin mietin, haluaisinko odottaa, että joku on... todella merkityksellinen. Kun joku on niin läheinen ja tärkeä, että siihen luottaa täydellisesti. Vasta täydellisen luottamisen hetkellä.

Ken tietää.

Yöelämä on merkityksetöntä. Ihminen rakastaa tanssimista, mutta muuten yöelämä on kuluttavaa. Valvomista, alkoholia, kaikkea epäterveellistä. Kaikkea sellaista, mikä ei edistä mielen tasapainoa. Eikä varmaan onnellisuuttakaan. Vaikka viime perjantain tanssirupeama tuulettikin aivot tehokkaasti stressihuuruista.

Baarissa ei voi tutustua ihmisiin. Siellä on liikaa meteliä kunnollisten keskustelujen käymiseen. Ja mistä sitä tietää, kenen kanssa alkaa keskustella, kun sisin ei näy ulospäin? Pitäisikö sitä käydä keskustelemassa kaikkien kanssa syvällisiä? Pyh ja pöh. Siellä on vain ihmisten kuoria, joilla en tee mitään.

Siispä ihminen elää elämäänsä ja voi olla ikuisesti yksin, jos niin kuuluu olla. Tai sitten jostain tipahtaa jotain (joku) syliin ja vie mukanaan. Tai mieluummin minä tipahdan jonkun muun syliin. No, joku tipahtaa jonnekin.

Elämä on. Elämä vie. Kuka tietää minne.

Elimistö alkaa palautua normaalitilaan (eroprosessi)

Tajusin tänään, että stressi (eroprosessi yms.) alkaa laueta ja elämä valua kohti normaaliuomiaan, kun tiedostin, miten järjettömän väsynyt olen. Siitä on kohta 3 viikkoa, kun erosin, ja olen sen jälkeen ollut hillittömässä stressitilassa ja käynyt totaalisilla ylikierroksilla, ruoka ei maistu, herkkuja en ole ostanut (normaalisti herkuttelen joka päivä) ja uni ei tule. Mutta tänään, kun tiedostin tolkuttoman väsymykseni, tajusin, että stressi alkaa laueta, koska siinä hirveässä ylikierroksillakäymistilassa väsymystä ei tuntenut. Nyt kun tunnen sen, tiedän, että elimistö alkaa hakeutua takaisin normaalitilaan. Stressi alkaa poistua. Luojan kiitos. Haluan taas nukkua normaalisti ja syödä ja herkutella ja... No, normaalia elämää eikä tätä hulluutta.

Vietin elämästäni 8,5 VUOTTA siinä käsittämättömässä ja onnettomassa ihmissuhteessa, jossa ei ollut rakkaudesta tietoakaan. Siihen oli sairas ja epäkypsä persoonani jumiutunut, mutta ajan myötä ihminen eheytyi ja kasvoi tasapainoiseksi ja kypsäksi olennoksi, joka vihdoin kykeni jatkamaan matkaansa. Ja nyt en IKINÄ enää lähde yhteenkään epätäydelliseen parisuhteeseen. Yhdessä elokuvassa tyttö sanoi pojalle: "I love you so completely". Haluan tuntea niin. Vähempään en tyydy. Koska minun ei tarvitse.

Ja ei riitä, että MINÄ rakastan niin, että voin sanoa "I love you so completely" vaan haluan saman takaisin.

Piste.

Joko se tai olen yksin. Mikä tahansa muu vaihtoehto on paskaa.

Muotoihminen on pykäläihminen

"...tunne-elämältään kuiva pykäläihminen (muoto), joka on kotonaan tässä maailmassa. Hän rakastaa virastoja ja asettaa komiteoita, joille sysää vastuun. Hän kunnioittaa vallanpitäjiä ja koettaa kaikessa olla heille mieliksi. Jos auktoriteetin määräys rikkoo kanssaihmisten oikeutta, hän toteuttaa auktoriteetin tahtoa ja käskee kanssaihmisten vaieta."

"Henkisesti vapaa ihminen ärsyttää pykäläihmistä suunnattomasti."

(Sylvi-Sanni Manninen: Outolintu, erilainen)

Herkät väri-ihmiset muotojen maailmassa

Minulla on tässä nyt kolme kirjaa, joissa käsitellään tätä samaa, minua suuresti kiehtovaa asiaa, ja joka kiteyttää merkittävällä tavalla sen, mikä erottaa maailmassa havaitsemani kaksi ihmislajia toisistaan. Sylvi-Sanni Manninen nimesi nämä kaksi ihmislajia väri-ihmisiksi ja muotoihmisiksi. Iris Johansson (teksti: Sydänmaailman asukkaat) puhui tavallisesta maailmasta, joka on statusmaailma, ja oikeasta maailmasta, jonka ystäväni nimesi sydänmaailmaksi. Johansson ja Manninen puhuvat samasta asiasta. Väri-ihmiset tuntevat toisen maailman, oikean maailman, sydänmaailman. Heillä on sinne yhteys. Muotoihmisillä ei ole, he ovat kiinni ulkoisessa todellisuudessa ja sen muotovaatimuksissa, normeissa ja arvoasetelmissa. Siksi minä kutsun muotoihmisiä norminmukaisiksi.

Manninen kuvaa kirjassaan Outolintu, erilainen, hyvin muotoihmisten ja väri-ihmisten eroa. Hän luettelee väri-ihmisille huonosti sopivia ammattialoja, joista yksi on kirkko/kirkossa työskenteleminen. Syy on tämä:

"Kautta historian eri uskonnot ovat tiivistyneet jäykkien oppirakennelmien ympärille, joista poikkeaminen on voinut olla kohtalokasta yksityiselle jäsenelle. Näyttää siltä, että oppirakennelman onttouden huomaavat ensimmäisinä väri-ihmiset...Kun muotoihmiset ottivat kristinuskon haltuunsa, uskonnon dogmaattisuudesta tuli sen ydin" (Manninen).

Dogmaattisuus. Pykälät, normit, säännöt... Muotoseikkoja, jotka kahlitsevat ihmistä. Pitää pukeutua tietyllä tavalla, ei saa nauraa liian lujaa, ei saa kulkea paljain jaloin työpaikalla...

Iris Johansson kuvaa asiaa näin:

"Useimmat ihmiset olivat tässä rajoittuneessa tilassa koko ajan, mutta oli olemassa myös ihmisiä, jotka elivät oikeassa maailmassa mutta jotka siitä huolimatta olivat kiinnostuneita tavallisesta arvojen maailmasta ja halusivat kuulua siihen. He halusivat sitä, koska sillä oli statusta, se laskettiin ja sitä arvostettiin, siellä sai valtaa ja tuli hyväksytyksi. Minulle oli mahdoton ajatus hylätä oikea maailma ja tukehtua arvoasetelmiin ja eristykseen oikeasta todellisuudesta."

 Sydänmaailmassa sydän puhuu ja johdattaa. 

Iris tiesi tytön, jolla "oli ihana lauluääni. Tyttö halusi kehittää ääntään, opiskella ja saada ilmaista itseään laulamalla. Aina kun hän puhui laulamisestaan ja toiveistaan, hän oli oikeassa maailmassa. Mutta hänen läheisensä eivät ymmärtäneet hänen haaveitaan vaan kutsuivat niitä "mielikuvituksellisiksi fantasioiksi" ja olivat sitä mieltä, että laulu oli ehkä jotakin, jota hän voisi harrastaa "siinä sivussa". Tärkeintä oli, että hän menisi naimisiin ja hankkisi "kunniallisen ammatin". Lopulta hän itsekin omaksui nämä arvot ja katosi oikeasta maailmasta."

Väri-ihmiset ovat sydänmaailman asukkaita. Ja juuri tämän vuoksi olen lumoutunut Jungista. Jung on vahvasti väri-ihminen ja kuten minulle, hänelle on aina ollut luontevaa kuunnella sisäistä ääntään ja seurata sydäntään. Hän on yhteydessä sydänmaailmaan, oikeaan maailmaan, ja uskoo siihen, luottaa siihen ja antaa sen johdattaa. Jung katseli vierestä isänsä, papin, kärsimyksiä, kun tämä yritti väkipakolla niellä uskonnolliset dogmit, vaikka jokin hänessä pisti vastaan ja halusi ajatella itse. Jungin isä kuitenkin pelkäsi ajatella itse ja pelkäsi kyseenalaistaa dogmeja ja tämä tuhosi hänet lopulta. Jung kirjoittaa:

Isäkin oli kerran ollut innostunut opiskelija ensimmäistä lukuuottaan aloittamassa kuten minä; maailma oli avautunut hänelle kuten minulle tiedon loputtomat aarteet oli asetettu hänen eteensä kuten nyt minun... Mikä oli saattanut särkeä kaiken, muuttaa kaiken happamaksi ja kitkeräksi? ...Puhe jonka hän piti tuona kesäiltana viinin ääressä, merkitsi viimeistä elävää muistoa ajasta, jona hän oli ollut se joka hänen olisi pitänyt olla. (Jung, s. 112)

Jungin isä katosi oikeasta maailmasta ja sulki itsensä statusmaailmaan, kadotti itsensä, sen, joka hänen olisi kuulunut olla. Jung sen sijaan kokee sisäisen todellisuutensa äänen niin vahvana, ettei hän voi hylätä sitä. Tässä koen olevani hänen kanssaan samanlainen. Sisäinen todellisuus, sydänmaailma on paljon todellisempi, tärkeämpi ja voimakkaampi kuin ulkoinen maailma. Se, mitä sydän sanoo, on tärkeintä. Sydän johdattaa.

Olisin halunnut tuntea Jungin. Meillä olisi ollut paljon puhuttavaa.

C. G. Jung: Unia, ajatuksia, muistikuvia

Luen Jungin elämäkertaa ja olen lumoutunut. Kohtaan sukulaissieluni kirjan sivuilla. Jungin mieli toimii jotenkin hämmästyttävän paljon samaan tapaan kuin omani. Ensimmäiset noin 60 sivua meinasivat nujertaa minut pitkästymisellä, mutta noin sivulta 63 alkaen Jung alkaa kuvata sisäistä elämäänsä ja sen kehityskulkuja minua kiinnostavalla tavalla. Hänen suhteessaan Jumalaan ja siinä, miten hän kohtaa uskonnon ja sen tyhjät rituaalit ja alkaa etsiä vastauksia kysymyksiin Jumalasta ja pahuudesta hyväksymättä valmiita vastauksia, ajatellen itse ja itsenäisesti, muistuttavat suuresti omasta matkastani. Myös Jungin intuitiivisuus on hyvin samanlaista kuin omani. Hänkin kokee vahvana yhteyden yliluonnolliselle tasolle ja saa intuitiivisia viestejä yms. Love it.