Mistä tarkkaavaisuushäiriössä TODELLA on kysymys

Saatuani asperger-diagnoosin ja jo ennen sitä jokin ADHD:ssa veti minua puoleensa. Siis jokin siinä tuntui minusta minulta, vaikken samaistunutkaan kovin hyvin oirekuvauksiin. En esimerkiksi ole juossut koulussa ympäri luokkahuonetta. Luettuani ADHD-kirjallisuutta en tullut hullua hurskaammaksi. Gift of Adult ADD -kirja oli yksi parhaista. Sitä lukiessani sain paljon maanisia innostuskohtauksia ja inspiraation leimahduksia. Pääsääntöisesti kirjallisuudessa keskitytään kuvaamaan oireita eikä sitä, mikä nuo oireet aiheuttaa. Seurauksia eikä syytä.
Sitten eteeni tuli tohtori Russell Barkleyn luento Youtubessa. Barkley selittää siinä, miten tarkkaavaisuushäiriö on aivan liian ahdas nimitys, sillä kyse on paljon monimutkaisemmasta kokonaisuudesta. Erityisesti minuun kolahti se, kun Barkley sanoi, että ADD:ssa ei ole kysymys siitä, ettei henkilö tietäisi, mitä hänen pitää tehdä ja miten vaan siitä, ettei tuo tieto muutu toiminnaksi. Heti perään satuin lukemaan Pervinin kirjaa The science of personality, jossa oli kohta nimeltä Pathway from Thinking to Action. Siinä käsiteltiin täsmälleen samaa asiaa, josta Barkleykin puhui: ajatusten/tiedon muuttumisesta toiminnaksi.

Juuri TÄMÄ on ADD:n ydin (minun mielestäni). Pathway from thinking to action ei pelaa asianmukaisella tavalla. Ajatukset eivät muutu toiminnaksi. Tieto ei muutu toiminnaksi.

Minun kohdallani palaset loksahtivat paikoilleen. Tämä oli yksi suurimpia tekemiäni oivalluksia, sillä kun ymmärtää ongelman ja syyn, voi vihdoin ruveta kehittämään konkreettisia korjaustoimenpiteitä. Pimeys saa valon ja vasta silloin näkee eteensä.

Koko elämäni on ollut loputonta taistelua juuri tuon nimenomaisen ongelman kanssa. Minä osaan siivota, tiedän miten siivotaan, tiedän mitä pitäisi tehdä – ja silti en pysty siihen. Jatkuvasti taistelen itseni kanssa, ruoskin itseäni eikä mitään silti tapahdu.

Kun ajattelen jotakin asiaa, mikä minun pitäisi tehdä, tuon ajatuksen ja toiminnan välillä on kuilu. Konkreettinen kuilu. Katkos. Nyt kun ymmärrän tämän asian, tiedostan sen perinpohjaisesti, voin ruveta ottamaan sitä hallintaani. Mutta ajatuksen muuttaminen väkisin toiminnaksi tuottaa valtavaa tuskaa. Se edellyttää miltei yli-inhimillistä ponnistelua. Näen, että pyykit on kuivuneet telineessä ja ne pitäisi siirtää kaappiin. Tällainen ajatus käy mielessä. Mutta minun on todella vaikea kohdistaa tarkkaavaisuuttani asiaan eli fokusoitua siihen. Ajatukseni vain hipaisevat tuota pyykkitelinettä ja jatkavat sitten matkaansa muualle, omia polkujaan enkä jaksa taistella vastaan.

Ratkaisu ei ole se, että omistan koko elämäni itseni pakottamiselle. Sille, että näen pyykkitelineen ja pakotan itseni kohdistamaan tarkkaavaisuuteni, fokukseni siihen, tietoisesti pakotan jäseneni liikkumaan telinettä kohti ja aloittamaan työn. En voi elää niin. Koko ajan itseäni tietoisesti pakottaen. Ei sellainen ole elämää. Ja MIKSI, ketä varten, niin tekisin?

Haluaisin siistin kodin, mutta en voi maksaa hintaa, jonka se vaatii.

Luonnollisesti tämä fokusoinnin ongelma koskee kaikkea muutakin kuin siivoamista.

Aiemmassa kirjoituksessani hyperfokuksesta kerroin jo, ettei tarkkavaisuushäiriössä ole kysymys vain keskittymiskyvyn puutteesta:

Kate Kelly ja Peggy Ramundo kirjoittavat kirjassaan, You mean I'm not lazy, stupid or crazy?!, että tarkkaavaisuudessa on kyse paljon muustakin kuin keskittymiskyvystä tai kyvystä keskittyä pitkään yhteen asiaan. Tarkkavaisuuteen liittyvät seuraavat asiat:

1. niiden ärsykkeiden valinta, joihin keskittyy
2. tarkkaavaisuuden ylläpitäminen
3. tarkkaavaisuuden jakaminen olennaisten asioiden kesken
4. tarkkaavaisuuden siirtäminen toiseen kohteeseen

 Tarkkaavaisuuden häiriöt voivat ilmetä millä tahansa näistä alueista.

 Kun saan suurella vaivalla itseni aloittamaan keskittymisen, siirryn yleensä hyperfokustilaan, en aina. Mutta kun saan toiminnan aloitettua, minun on helppo ylläpitää tarkkavaisuutta – se, miten kauan, riippuu kohteesta. Hyperfokus aktivoituu yleensä aina, mutta sellaiset tehtävät, joihin on vaikea keskittyä, mahdollisesti siksi, että ne ovat liian vaikeita, saavutan vain hetkellisen flow-tilan, yleensä noin 1 tunnin mittaisen (se on minun kohdallani siis lyhyt keskittymisjakso). Lähinnä tämä koskee itsenäistä opiskelemista esimerkiksi vieraan kielen opiskelua kotona tai pääsykoekirjan lukemista ja luulen, että syy siihen, miksen kykene saavuttamaan flow:ta on opiskelutaitojeni riittämättömyys. Lukion loppuun asti en koskaan panostanut koulunkäyntiin ja olen alkanut opetella opiskelemista vasta aikuisiällä ja se on näin ollen uusi, vaativa taito. Uskon, että jos tekisin/teen sitä tuntikausia, paljon, vuodesta toiseen, se vähitellen muuttuu myös flow-kokemukseksi.

Pervinin kirjassa sanottiin, että pathway from thinking to actionin häiriöt voivat ilmetä kahdella tavalla. Joko henkilö ei saa itseään tekemään jotain, mitä hänen pitäisi tehdä TAI hän ei pysty lopettamaan jotakin, mitä hän tekee, vaikka hänen pitäisi. Kirjassa ei käsitelty ADHD:ta, mutta kuka tahansa voi todeta, että tarkkaavaisuuden ongelmistahan tässä puhutaan.

Joka ikisellä ihmisellä esiintyy jonkinasteisia ongelmia yllä mainittujen asioiden kanssa. Kaikille on tuttu kokemus se, että pitäisi lukea kokeisiin, mutta tekee ihan muuta tai pitäisi mennä nukkumaan, mutta kun ei malta jättää televisio-ohjelmaa kesken. Ne ovat normaaleja, yleisinhimillisiä kokemuksia, mutta joillakin ihmisillä ne menevät äärimmäisyyksiin siinä määrin, että ne alkavat todella haitata elämässä selviytymistä. Ihmisistä tulee tällöin alisuoriutujia.

Uskon kuitenkin, että nämä ongelmat voi saada hallintaan, kun ne ensin tiedostaa. Kuten jo sanoin, ratkaisu ei ole se, että omistaa koko elämänsä itsensä pakottamiselle. Ei niin voi elää. Pitää oppia tuntemaan itsensä ja omat vahvuutensa ja heikkoutensa ja niiden pohjalta etsiä itselleen toimiva ratkaisu.

Esimerkiksi minun kohdallani ratkaisu on hyperfokuksen vaalimisessa, sillä hyperfokus kumoaa tarkkaavaisuuden kohdistamiseen liittyvät ongelmat: aikaansaamis ja motivaatio-ongelman. Russell Barkley sanoo, että "emotion is an motivational state" eli tunteet kytkeytyvät saumattomasti motivaatioon. Hyperfokustilassa olen motivoitunut, koska olen innoissani asiasta jota teen. Mutta se on aivan erityinen tila, joka pysyy yllä (päiviä, viikkoja...) vain, jos en riko sitä. Jos esimerkiksi minun pitäisi saada käännettyä kirja, en voi tehdä samanaikaisesti muita älyllisiä projekteja. Aivoissani on tällöin koko ajan aktivoituna "kääntämismoodi". Kirjan kääntäminen on prosessi, jolla on alku ja loppu ja minua motivoi kaiken aikaa halu saada se valmiiksi. Jos en riko tätä keskittymistilaa vaan omistaudun täydellisesti vain tälle projektille, se pysyy aktivoituna aivoissani eikä aikaansaamisongelmaa ole. Minä haluan tehdä sitä.

Jos sen sijaan käännän yhtenä iltana kirjaa, seuraavana luen pääsykokeisiin, moodit syttyvät ja sammuvat päässäni ja minun täytyy joka ikinen kerta sytyttää tarvittava moodi uudelleen. Ja se on aina yhtä vaikeaa. Kun moodin sen sijaan jättää päälle, siitä syntyy virtaus. Himo. Intohimo. Halu. Tuli. Palo. Haluan tehdä sitä.

Jossain määrin pystyn itse vaikuttamaan tämän tilan syntymiseen ja tuottaa sen. Myös asioita kohtaan, jotka eivät ole yhtä innostavia kuin kääntäminen. Esimerkiksi pääsykokeisiin lukeminen on aika vaikeaa, siis keskittymismielessä. Se edellyttää ponnistelua eikä varsinaista flow-tilaa synny yhtä helposti. Tällöin joudun käyttämään apukeinoja. Olen esimerkiksi käynyt lukemassa yliopistojen opinto-oppaista tutkintovaatimuksia ja hakenut tällä tavoin muistutusta siitä, miksi haluan yliopistoon, miten tärkeää se on minulle, tai tehnyt eräänlaista mielikuvaharjoittelua ja visualisoinut tavoitettania ja sitä, miksi se on niin tärkeää, miksi en saa epäonnistua (pääsykokeessa) – toisin sanoen motivoin itseäni. Kun saan hyvän motivaation ja vireen päälle, hyperfokus käynnistyy ja minusta tulee aikaansaava.

Hyperfokus.

Se on minun kohdallani avain onnistumiseen.