Kaikki HYVÄT asiat elämässä on jostan syystä sellaisia, että niihin on vaikea keskittyä, niitä on vaikea aloittaa ja niitä on vaikea saada aikaan. Joten NIIDEN sijaan sitä huomaa tekevänsä koko ajan kaikkea PASKAA. On paljon HELPOMPAA ja tuntuu tällä välittömällä sekunnilla paremmalta tuijottaa typeriä tv-ohjelmia, maata sängyllä ja itkeä, syödä karkkia, pelata tietokonepelejä ja hengata facebookissa. On paljon helpompaa elää impulssien mukaan. Tehdä sitä, mikä juuri nyt huvittaa ja olla tekemättä sitä, mikä ei huvita, kuin PONNISTELLA impulsseja vastaan joka hiivatin sekunti ja joko TIETOISESTI PAKOTTAA itseään tekemään jotain, mitä ei yhtään jaksa/huvita tai pakottaa itsensä olemaan tekemättä jotain, mikä huvittaa.
MUTTA sitten kun antaa periksi taistelussa ja tekee sitä, mikä tuntuu
tässä nimenomaisessa sekunnissa helpoimmalta, onkin koko ajan helvetin
paska olo. Elämästä tulee merkityksetöntä kuraa ja samalla vihaa itseään
ja heikkouttaan. Puhumattakaan kaikista niistä asioista, jotka oikeasti
kuuluisi hoitaa eikä hoida.
JOS kykenisi tekemään sitä, mikä tällä sekunnilla tuntuu helvetin paskalta kuralta, koska on vaikea keskittyä ja ei sitten millään jaksaisi/kykenisi/huvittaisi, tuleekin hyvä olo. Tekee sitä, mitä aidosti haluaa. Saa aikaan. Saavuttaa asioita. Huolehtii terveydestään. Hyvinvointi ja onnellisuus lisääntyy.
MIKSI???? Tästä kaikesta on tehty näin helvetin vaikeaa kysyn vaan.
Ja kun siis jokainen päivä ja jokaisen päivän jokainen sekunti on tuon asian kanssa painimista, koska minun aivoja ei huvita koskaan oikeastaan tehdä mitään ja pitää käydä se hirveä painiottelu aivojensa kanssa, että saa itsensä nukkumaan, hereille, syömään aamupalan, syömään lounaan, syömään JOTAIN, ulos ovesta, tekemään yhtään mitään.
Kirotut aivot. Kirottu ADHD. Kirouksien kirous sanon minä. Mutta minähän en luovuta. Jatkan tätä helvetin tappelua aivojeni kanssa. Jos en pysty voittamaan, en anna niittenkään voittaa liian helpolla. Pistän kampoihin. Saan erävoittoja. Näytän keskaria. Ni.
JOS kykenisi tekemään sitä, mikä tällä sekunnilla tuntuu helvetin paskalta kuralta, koska on vaikea keskittyä ja ei sitten millään jaksaisi/kykenisi/huvittaisi, tuleekin hyvä olo. Tekee sitä, mitä aidosti haluaa. Saa aikaan. Saavuttaa asioita. Huolehtii terveydestään. Hyvinvointi ja onnellisuus lisääntyy.
MIKSI???? Tästä kaikesta on tehty näin helvetin vaikeaa kysyn vaan.
Ja kun siis jokainen päivä ja jokaisen päivän jokainen sekunti on tuon asian kanssa painimista, koska minun aivoja ei huvita koskaan oikeastaan tehdä mitään ja pitää käydä se hirveä painiottelu aivojensa kanssa, että saa itsensä nukkumaan, hereille, syömään aamupalan, syömään lounaan, syömään JOTAIN, ulos ovesta, tekemään yhtään mitään.
Kirotut aivot. Kirottu ADHD. Kirouksien kirous sanon minä. Mutta minähän en luovuta. Jatkan tätä helvetin tappelua aivojeni kanssa. Jos en pysty voittamaan, en anna niittenkään voittaa liian helpolla. Pistän kampoihin. Saan erävoittoja. Näytän keskaria. Ni.
Niin. Luterilainen työmoraali ja etiikka sekä AD(H)D eivät vaan natsaa.
VastaaPoistaTää on kun suoraan mun ajatuksista. Onko sulla diagnoosi? Jos on, niin mitä kautta sait? Itse en ole varsinaista add/adhd-diagnoosia saanut tai hankkinut, mutta oireet tuntuu täsmäävän. Tässä oon vuosien aikaansaamattomuuden tunteiden takia miettinytkin, että jokin keskittymistä parantava lääke olisi oikeasti hyödyksi. Vaikka en mielelläni pillereitä söiskään.
VastaaPoistaSiitä lähtien kun muutin vanhempien luota arjen perusrutiinit ollut yhtä taistelua. En vaan ymmärrä mikä siinä on mulle niin vaikeaa suoriutua normaaleista asioista ja taistella sitä omaa hedonismia vastaan. Itellä pahin ongelma juurikin nukkumaanmenon, ajoissa heräämisen ja ulos lähtemisen suhteen. Ja sitten tietysti (varsinkin) itsenäiset opiskelut. Omat opinnot alkaa olla suhteellisen loppusuoralla ja viimeisen vuoden aikana oon satunnaisten töiden ohella vaan yrittänyt saada opinnäytetyötä valmiiksi. Aihe kiinnosti aluks, mut sit turhaannuin. Koko homma jumii paikallaan eikä tunnu enää yhtään mielekkäältä. Vaatii niin suurta ponnistelua edes avata se word-tiedosto tai kirja ja kirjoittaa jotain tekstiä. Suurimman osan päivistä kun olisi pitänyt työstää sitä, oon vaan antautunut mielitekojen valtaan eli selaillut someja ja uutisia, kattonut netflixiä ja yleisesti ihan kaikkea muuta paitsi sitä. Muutenkin tuntuu etten osaa muodostaa arkeeni rutiineja. Syöminen unohtuu ja kaikki muukin. Onneksi sentään nykyään asun avoliitossa, mikä on huomattavasti helpottanut tilannetta. Mut sillon kun olen yksin tuntuu että elän vaan jotenkin siihen omaan mukavuuden kuplaan kietoutuneena.
Muiden ihmisten läsnäolon lisäksi ainakin itellä vähän auttaa etukäteen suunnittelu. Oon tehnyt ihan karkeita listoja tulevaa päivää varten, mitä pitää tehdä milloinkin. Ja yksinkertaisesti vaan päättänyt kapinoivansa aivoja vastaan noudattamalla sitä. Usein kun pääsee noissa ei-niin-mieluisissa hommissa vauhtiin, tuleekin just se hyvä olo siitä. Ja saattaa jopa kiinnostus herätä ja mielellään jatkaakin hommia. Mut se alottamisen vaikeus.. ikuinen ongelma. Ei oo helppoo meillä keskittymishäiriöisillä. Tsempiä sulle taisteluihin!
Hyvin sanottu tuo "omaan mukavuuden kuplaan kietoutuneena". Mulla kans sama, että jos oon ja asun yksin, lähes halvaannun itseni kanssa sinne mukavuuskuplani sisään. Onneksi asun lapseni kanssa, niin se pakottaa liikkeelle ja ulos kuplasta välillä.
PoistaEn oo hakenut adhd-diagnoosia, koska mulla on Asperger-diagnoosi enkä koe, et ADHD-diagnoosi hyödyttää mitään ellen sitten niitä lääkkeitä haluaisi kokeilla. Mut yritän selvitä ilman.
Tsemppiä sunkin taisteluihin! Tänään oon saanut kapinoitua aivoja vastaan ja tehtyä kouluhommia vihdoinkin...