Is Asperger’s syndrome/High-Functioning Autism necessarily a disability?

by Simon Baron-Cohen

http://www.larry-arnold.net/Neurodiversity/Mission/disability.htm

TÄTÄ on hyperfokus

Heräsin aamulla kello 7 (luoja yksin tietää miksi) ja en saanut enää unta, koska olin niin innoissani (elämästä ja sen mahdollisuuksista) ja ponkaisin siis hakemaan tietokoneen sänkyyni vatsani päälle. Ajattelin kirjoittaa otsikot niihin artikkeleihin, jotka aion tänne kirjoittaa lähiaikoina, ja jatkaa nukkumista.

No, kello on nyt 12.30. Olen istunut tekemässä blogiani nyt 5h, en ole syönyt aamiaista, koska olen hyperfokuksessa ja täydellisen keskittynyt, kykenemätön irtoamaan.

TÄTÄ on hyperfokus. Hyperfokus in action.

Mistä tarkkaavaisuushäiriössä TODELLA on kysymys

Saatuani asperger-diagnoosin ja jo ennen sitä jokin ADHD:ssa veti minua puoleensa. Siis jokin siinä tuntui minusta minulta, vaikken samaistunutkaan kovin hyvin oirekuvauksiin. En esimerkiksi ole juossut koulussa ympäri luokkahuonetta. Luettuani ADHD-kirjallisuutta en tullut hullua hurskaammaksi. Gift of Adult ADD -kirja oli yksi parhaista. Sitä lukiessani sain paljon maanisia innostuskohtauksia ja inspiraation leimahduksia. Pääsääntöisesti kirjallisuudessa keskitytään kuvaamaan oireita eikä sitä, mikä nuo oireet aiheuttaa. Seurauksia eikä syytä.
Sitten eteeni tuli tohtori Russell Barkleyn luento Youtubessa. Barkley selittää siinä, miten tarkkaavaisuushäiriö on aivan liian ahdas nimitys, sillä kyse on paljon monimutkaisemmasta kokonaisuudesta. Erityisesti minuun kolahti se, kun Barkley sanoi, että ADD:ssa ei ole kysymys siitä, ettei henkilö tietäisi, mitä hänen pitää tehdä ja miten vaan siitä, ettei tuo tieto muutu toiminnaksi. Heti perään satuin lukemaan Pervinin kirjaa The science of personality, jossa oli kohta nimeltä Pathway from Thinking to Action. Siinä käsiteltiin täsmälleen samaa asiaa, josta Barkleykin puhui: ajatusten/tiedon muuttumisesta toiminnaksi.

Juuri TÄMÄ on ADD:n ydin (minun mielestäni). Pathway from thinking to action ei pelaa asianmukaisella tavalla. Ajatukset eivät muutu toiminnaksi. Tieto ei muutu toiminnaksi.

Minun kohdallani palaset loksahtivat paikoilleen. Tämä oli yksi suurimpia tekemiäni oivalluksia, sillä kun ymmärtää ongelman ja syyn, voi vihdoin ruveta kehittämään konkreettisia korjaustoimenpiteitä. Pimeys saa valon ja vasta silloin näkee eteensä.

Koko elämäni on ollut loputonta taistelua juuri tuon nimenomaisen ongelman kanssa. Minä osaan siivota, tiedän miten siivotaan, tiedän mitä pitäisi tehdä – ja silti en pysty siihen. Jatkuvasti taistelen itseni kanssa, ruoskin itseäni eikä mitään silti tapahdu.

Kun ajattelen jotakin asiaa, mikä minun pitäisi tehdä, tuon ajatuksen ja toiminnan välillä on kuilu. Konkreettinen kuilu. Katkos. Nyt kun ymmärrän tämän asian, tiedostan sen perinpohjaisesti, voin ruveta ottamaan sitä hallintaani. Mutta ajatuksen muuttaminen väkisin toiminnaksi tuottaa valtavaa tuskaa. Se edellyttää miltei yli-inhimillistä ponnistelua. Näen, että pyykit on kuivuneet telineessä ja ne pitäisi siirtää kaappiin. Tällainen ajatus käy mielessä. Mutta minun on todella vaikea kohdistaa tarkkaavaisuuttani asiaan eli fokusoitua siihen. Ajatukseni vain hipaisevat tuota pyykkitelinettä ja jatkavat sitten matkaansa muualle, omia polkujaan enkä jaksa taistella vastaan.

Ratkaisu ei ole se, että omistan koko elämäni itseni pakottamiselle. Sille, että näen pyykkitelineen ja pakotan itseni kohdistamaan tarkkaavaisuuteni, fokukseni siihen, tietoisesti pakotan jäseneni liikkumaan telinettä kohti ja aloittamaan työn. En voi elää niin. Koko ajan itseäni tietoisesti pakottaen. Ei sellainen ole elämää. Ja MIKSI, ketä varten, niin tekisin?

Haluaisin siistin kodin, mutta en voi maksaa hintaa, jonka se vaatii.

Luonnollisesti tämä fokusoinnin ongelma koskee kaikkea muutakin kuin siivoamista.

Aiemmassa kirjoituksessani hyperfokuksesta kerroin jo, ettei tarkkavaisuushäiriössä ole kysymys vain keskittymiskyvyn puutteesta:

Kate Kelly ja Peggy Ramundo kirjoittavat kirjassaan, You mean I'm not lazy, stupid or crazy?!, että tarkkaavaisuudessa on kyse paljon muustakin kuin keskittymiskyvystä tai kyvystä keskittyä pitkään yhteen asiaan. Tarkkavaisuuteen liittyvät seuraavat asiat:

1. niiden ärsykkeiden valinta, joihin keskittyy
2. tarkkaavaisuuden ylläpitäminen
3. tarkkaavaisuuden jakaminen olennaisten asioiden kesken
4. tarkkaavaisuuden siirtäminen toiseen kohteeseen

 Tarkkaavaisuuden häiriöt voivat ilmetä millä tahansa näistä alueista.

 Kun saan suurella vaivalla itseni aloittamaan keskittymisen, siirryn yleensä hyperfokustilaan, en aina. Mutta kun saan toiminnan aloitettua, minun on helppo ylläpitää tarkkavaisuutta – se, miten kauan, riippuu kohteesta. Hyperfokus aktivoituu yleensä aina, mutta sellaiset tehtävät, joihin on vaikea keskittyä, mahdollisesti siksi, että ne ovat liian vaikeita, saavutan vain hetkellisen flow-tilan, yleensä noin 1 tunnin mittaisen (se on minun kohdallani siis lyhyt keskittymisjakso). Lähinnä tämä koskee itsenäistä opiskelemista esimerkiksi vieraan kielen opiskelua kotona tai pääsykoekirjan lukemista ja luulen, että syy siihen, miksen kykene saavuttamaan flow:ta on opiskelutaitojeni riittämättömyys. Lukion loppuun asti en koskaan panostanut koulunkäyntiin ja olen alkanut opetella opiskelemista vasta aikuisiällä ja se on näin ollen uusi, vaativa taito. Uskon, että jos tekisin/teen sitä tuntikausia, paljon, vuodesta toiseen, se vähitellen muuttuu myös flow-kokemukseksi.

Pervinin kirjassa sanottiin, että pathway from thinking to actionin häiriöt voivat ilmetä kahdella tavalla. Joko henkilö ei saa itseään tekemään jotain, mitä hänen pitäisi tehdä TAI hän ei pysty lopettamaan jotakin, mitä hän tekee, vaikka hänen pitäisi. Kirjassa ei käsitelty ADHD:ta, mutta kuka tahansa voi todeta, että tarkkaavaisuuden ongelmistahan tässä puhutaan.

Joka ikisellä ihmisellä esiintyy jonkinasteisia ongelmia yllä mainittujen asioiden kanssa. Kaikille on tuttu kokemus se, että pitäisi lukea kokeisiin, mutta tekee ihan muuta tai pitäisi mennä nukkumaan, mutta kun ei malta jättää televisio-ohjelmaa kesken. Ne ovat normaaleja, yleisinhimillisiä kokemuksia, mutta joillakin ihmisillä ne menevät äärimmäisyyksiin siinä määrin, että ne alkavat todella haitata elämässä selviytymistä. Ihmisistä tulee tällöin alisuoriutujia.

Uskon kuitenkin, että nämä ongelmat voi saada hallintaan, kun ne ensin tiedostaa. Kuten jo sanoin, ratkaisu ei ole se, että omistaa koko elämänsä itsensä pakottamiselle. Ei niin voi elää. Pitää oppia tuntemaan itsensä ja omat vahvuutensa ja heikkoutensa ja niiden pohjalta etsiä itselleen toimiva ratkaisu.

Esimerkiksi minun kohdallani ratkaisu on hyperfokuksen vaalimisessa, sillä hyperfokus kumoaa tarkkaavaisuuden kohdistamiseen liittyvät ongelmat: aikaansaamis ja motivaatio-ongelman. Russell Barkley sanoo, että "emotion is an motivational state" eli tunteet kytkeytyvät saumattomasti motivaatioon. Hyperfokustilassa olen motivoitunut, koska olen innoissani asiasta jota teen. Mutta se on aivan erityinen tila, joka pysyy yllä (päiviä, viikkoja...) vain, jos en riko sitä. Jos esimerkiksi minun pitäisi saada käännettyä kirja, en voi tehdä samanaikaisesti muita älyllisiä projekteja. Aivoissani on tällöin koko ajan aktivoituna "kääntämismoodi". Kirjan kääntäminen on prosessi, jolla on alku ja loppu ja minua motivoi kaiken aikaa halu saada se valmiiksi. Jos en riko tätä keskittymistilaa vaan omistaudun täydellisesti vain tälle projektille, se pysyy aktivoituna aivoissani eikä aikaansaamisongelmaa ole. Minä haluan tehdä sitä.

Jos sen sijaan käännän yhtenä iltana kirjaa, seuraavana luen pääsykokeisiin, moodit syttyvät ja sammuvat päässäni ja minun täytyy joka ikinen kerta sytyttää tarvittava moodi uudelleen. Ja se on aina yhtä vaikeaa. Kun moodin sen sijaan jättää päälle, siitä syntyy virtaus. Himo. Intohimo. Halu. Tuli. Palo. Haluan tehdä sitä.

Jossain määrin pystyn itse vaikuttamaan tämän tilan syntymiseen ja tuottaa sen. Myös asioita kohtaan, jotka eivät ole yhtä innostavia kuin kääntäminen. Esimerkiksi pääsykokeisiin lukeminen on aika vaikeaa, siis keskittymismielessä. Se edellyttää ponnistelua eikä varsinaista flow-tilaa synny yhtä helposti. Tällöin joudun käyttämään apukeinoja. Olen esimerkiksi käynyt lukemassa yliopistojen opinto-oppaista tutkintovaatimuksia ja hakenut tällä tavoin muistutusta siitä, miksi haluan yliopistoon, miten tärkeää se on minulle, tai tehnyt eräänlaista mielikuvaharjoittelua ja visualisoinut tavoitettania ja sitä, miksi se on niin tärkeää, miksi en saa epäonnistua (pääsykokeessa) – toisin sanoen motivoin itseäni. Kun saan hyvän motivaation ja vireen päälle, hyperfokus käynnistyy ja minusta tulee aikaansaava.

Hyperfokus.

Se on minun kohdallani avain onnistumiseen.

Myyttien murtaja

Torbjörn Andersson tuuletti aspergereita koskevia käsityksiä työelämää käsittelevällä luennollaan.


http://www.puoltaja.fi/yleinen/myyttien-murtaja

Uusi termi: norminmukaiset ihmiset

 

Nyt on vihdoinkin löytynyt kerrassaan täydellinen termi niiden "tavallisten" ihmisten määrittelyyn. Monet neurologisesti poikkeavat, itsensä oudoksi tuntevat, introvertit, väri-ihmiset, keitä meitä nyt onkaan, ovat varmaan pohtineet, että millä termillä niitä "normaaleja" ihmisiä pitäisi kutsua, kun tällä hetkellä yleisimmin käytetyt "normaali", "tavallinen" ja "neurologisesti normaali" ovat kaikki (meitä kohtaan) leimaavia ja sisältävät ajatuksen siitä, että me emme ole normaaleja, vaikka meitä on todella paljon.

Ne toiset eivät ole yhtään sen NORMAALIMPIA kuin mekään.

He ovat sen sijaan NORMINMUKAISIA.

Joten tästä eteenpäin voivat kaikki neurologisesti poikkeavat ja itsensä avaruusolennoiksi tuntevat ryhtyä puhumaan norminmukaisista ihmisistä aina puhuessaan niistä "toisista". Ja me olemme sitten ei-norminmukaisia.

Termi ilmaantui todellisuuteen, kun olin asperger-haastattelussa 2 muun asperger-naisen kanssa Käsikädessä-lehteen ja toimittaja kysyi, millä termillä haluaisimme, että hän viittaisi niihin "neurologisesti normaaleihin" ja sitten siinä pähkäilimme ja yksi näistä asperger-naisista sanoi jotakin, josta keksin sanoa "norminmukainen". En itse aluksi hoksannut, miten kerrassaan täydellinen ehdotukseni oli, pidin sitä vain tyhmänä heittona, mutta Lähteenoksan Meri (Tampereen seudun autismi ja aspergerliiton puheenjohtaja) innostui siitä heti ja sanoi ottavansa sen pysyvään käyttöön. Itse tajusin vasta parin päivän viiveellä, että se todella on totaalisen osuva.

Norminmukaiset ihmiset.

Kyllä.

Niitä he ovat.

Ja he paheksuvat meitä, koska me emme ole norminmukaisia. Ja koko elämämme ajan me tunnemme olemme viallisia, vääränlaisia ja virheellisiä, koska emme sovi heidän normeihinsa ja arvoasetelmiinsa ja he tekevät sen erittäin äänekkäästi selväksi.

Ei-norminmukaisten ihmisten on aika astua esiin ja poistaa moinen vääryys maailmasta. Me olemme aivan yhtä oikeanlaisia kuin norminmukaisetkin.

Neurologinen poikkeavuus on haaste sekä lahja

Nimetön henkilö esitti kommentin:

 "It is often recognized that gifted and talented people are energetic, enthusiastic, intensely absorbed in their pursuits, endowed with vivid imagination, sensuality, moral sensitivity, and emotional vulnerability"

Jos kerran olet noin valtavan lahjakas, niin miten ihmeessä selität sen että olet yli kolmikymppisenä tuossa jamassa?

Vastaukseni:

Henkilö anonyymilta on ilmeisesti jäänyt huomaamatta, että tämän blogin kirjoittajalla on aspergerin oireyhtymä sekä adhd eikä nykyinen yhteiskuntajärjestelmä ja esimerkiksi työelämä ota huomioon meidänlaistemme erityispiirteitä. Neurologinen poikkeavuus tuo elämään valtavasti lisähaasteita, vaikka ne voivat samalla olla myös rikkaus. Monet meistä ovat alisuoriutujia kykyihinsä nähden. Enkä sitä paitsi ole missään "jamassa". Aloitan ensi syksynä yliopistossa ja minusta tulee psykologian tohtori aikanaan. Olen vasta pääsemässä vauhtiin. Olen etsinyt itseäni tähän asti, itseäni ja paikkaani maailmassa sekä korjannut itseäni sosiaalisesti vaikean nuoruuden jäljiltä. Mieluummin pääsen viiveellä vauhtiin elämässä ja elän sen jälkeen 100% itseäni toteuttaen ja onnellisena kuin kaahaan lukion jälkeen "jollekin-vain"-uralle jossa vietän loppuelämäni tuntui se hyvältä tai ei. Nyt olen siirtynyt itseni etsimisestä itsen toteuttamiseen ja tästä eteenpäin jokainen tekemäni valinta on tietoinen ja oikea. Elämästäni tulee oikein hyvä. Ei ehkä norminmukaisten ihmisten mittapuulla, mutta minun mittapuullani.

Norminmukaisten ajatuksia työelämästä

"KAIKKI eivät kuitenkaan jää loppuiäkseen noihin kokemuksiin (ulkopuolisuuden kokemukset yms.) märehtimään ja kuvittele niiden vuoksi olevansa jotain aivan erityislaatuista. Suurin osa meistä menee normaaliin työ jne. elämään, ilman että tekee asiat itselleen aivan kohtuuttoman vaikeiksi."

Ilman että tekee asiat itselleen aivan kohtuuttoman vaikeiksi????

TEKEE ITSELLEEN???

Me, joille "normaali" työelämä tuottaa vaikeuksia, olemme ITSE tehneet asiamme itsellemme kohtuuttoman vaikeiksi?

Minä todellakin olen ITSE ihan tahallani tehnyt "normaalissa" työelämässä pärjäämisen itselleni kohtuuttoman vaikeaksi. Tietysti olen. Siitä onkin niin paljon iloa ja hyötyä, että totta kai valitsen niin.

Toisin sanoen norminmukaiset ihmiset ovat sitä mieltä, että kun joku ei pärjää "normaalissa" työelämässä, se on hänen OMA VIKANSA. Hän on siihen yksin syyllinen. Hän on siitä vastuussa. Hänen olisi pitänyt valita toisin. Hänen  olisi pitänyt valita, että hän pärjää. Koska hän päätti, ettei pärjää, hän on tuomittava olento. Jotenkin moraalisesti arveluttava, epäkehno, luuseri.


Onkohan nuo norminmukaiset ihmiset ajatelleet, että EHKÄ tämä "normaali" työelämä ei ota huomioon erilaisten ihmisten erilaisia tarpeita? Tai ylipäätään tämä "normaali" systeemi, yhteiskuntajärjestelmä, opiskelu- ja työjärjestelmä. Voisiko vika olla rakenteissa? Järjestelmissä. Systeemeissä?

Ei tietenkään, koska norminmukaiset ihmiset itse pärjäävät hyvin "normaalissa" työelämässä niin he eivät ymmärrä mitenkään sitä, että se voisi olla jollekin toiselle ihmiselle ylitsepääsemättömän vaikeaa. Ei. Jos joku ei pärjää, se on hänen OMA VALINTANSA. Hän on PÄÄTTÄNYT, ettei pärjää. Vika on ihmisessä. "Sinä olet syyllinen".

Minä en valitettavasti voi sietää norminmukaisten ihmisten ajatusmaailmaa. Sen rajoittunutta, ahdasmielistä tulkintatapaa todellisuudesta.

Ihmiset ovat syypäitä omiin ongelmiinsa. Jos he haluaisivat, he voisivat tuosta noin, napsis, päättää, ettei heillä ole enää ongelmia. He vain HALUAVAT, että heillä on vaikeaa.

Tietysti me haluamme niin, sehän on IHANAA.

On ihanaa, kun elämä on vaikeaa. "Normaali" elämä.


Oletteko te norminmukaiset ihmiset KOSKAAN ajatelleet, että vika on teidän "normaalin" määritelmässänne, järjestelmänne vaatimuksissa, eikä niissä, jotka eivät täytä teidän kriteereitänne?

Suksikaa kuuseen normaalin työelämänne kanssa.

War

(Tämä teksti on kirjoitettu kiihtyneessä mielentilassa ollessani suuttunut norminmukaiselle ihmiselle)

Tämä on meidän sotaa teitä vastaan. Tämä blogi on niille, jotka ovat koko ikänsä kohdanneet tuomitsemista, arvostelua ja kiusaamista. Niille, joille yhteiskuntaan sopeutuminen on tuottanut aina vaikeuksia. Niille, jotka kokevat olevansa sosiaalisesti poikkeavia. Niille, jotka ovat luovia, herkkiä ja älykkäitä. MEILLE.

Aika ajoin ahdasmieliset ihmiset tulevat tänne kitisemään kommenteissaan. Tämä blogi ei ole heitä varten. Silti heiltä ei ole pääsy kielletty tähän paikkaan. Enkä haluaisi sitä kieltää. Mutta he eivät koskaan tule ymmärtämään tätä maailmaa, eivät näitä ajatuksia, eivät tätä elämäntapaa. He ovat niitä toisia.

Ja yhteiskunnassa on mielestäni aika aloittaa SOTA, me vastaan ne. Väkivallaton, ideologinen sota. Sillä tällä hetkellä meidät on poljettu reunoille, meitä ei arvosteta, yhteiskuntaa ei ole rakennettu meidän ominaisuuksiamme huomioiden. Asioiden on aika muuttua.

Mitä enemmän minulle aletaan ulista siitä, mitä suustani päästelen, sitä varmemmin puhun lisää. Sillä joka ikinen tuomitseva kommentti on muistutus siitä, mitä MEIDÄNLAISTEMME elämä on. Juuri sitä. Miten ne toiset eivät ymmärrä, miten he katsovat nenänvarttaan pitkin ja tuomitsevat.

Olen viime aikoina miettinyt aika paljon sitä, että minun mielestäni meidänlaisten, mitä sitten olemmekaan, väri-ihmisiä?, universaali ominaisuus lienee suvaitsevaisuus. Minusta kykymme sietää erilaisuutta, kenties omien kokemuksiemme, kenties lempeytemme, vuoksi, on suurempi. Me ymmärrämme laitapuolen kulkijoita. Mielenterveysongelmaisia. Jopa rikollisia. Me ymmärrämme. He eivät.

Olen kyllästynyt noiden MUIDEN ajatusmaailmaan. Muotoihmisten pakkomielteiseen normielämään.

Norminmukaisiin ihmisiin.

Niihin.

Me olemme epänorminmukaisia, he norminmukaisia.

Siitä on kysymys.

Ja rauha välillämme ei ole mahdollinen juuri siksi, miten he meihin suhtautuvat.

He haluavat tehdä MEISTÄKIN norminmukaisia ja niin kauan kuin emme sitä ole, he kategorisoivat meidät pohjasakaksi, epäonnistujiksi, luusereiksi, joksikin minkä pitää MUUTTUA.

Tämä maailma pitää rakentaa niin, että se kunnioittaa sekä norminmukaisten että epänorminmukaisten tarpeita ja yksilöllisyyttä.

SE on tärkeää.

Loppu.

Linkki

Hanna Jensen: toisenlainen näkemys aspergerista

http://hannajensen.fi/toisenlainen-nakemys-aspergerin-syndroomasta

Outolintu, erilainen

En olekaan täällä vielä esitellyt yhtä merkittävimmistä kohtaamistani kirjoistani. Se on Sylvi-Sanni Mannisen Outolintu, erilainen – tutkimusraportti yliherkästä väri-ihmisestä muotojen yhteiskunnassa. Kirja on valitettavasti ollut vuosien ajan loppuunmyyty ja sitä saa lähinnä kirjastoista (tosin sielläkin alkavat kirjat hajota jo käsiin). Kirjoitin Atena-kustannukselle ja pyysin, että ottaisivat uusintapainoksen, mutta eipä ole kuulunut.

Filosofian tohtori Sylvi-Sanni Manninen teki elämäntyönsä herkkien ihmisten tutkijana ja tukijana. Päivilän sanktuariksi Sylvi-Sanni kutsui Liperissä sijaitsevaa kotitilaansa, jonka hän halusi pyhittää hiljentymiseen ja luonnon kuunteluun. Päivilän sanktuarin säätiö jatkaa Sylvi-Sanni Mannisen elämäntyötä herkkiin ihmisiin liittyvän tiedon ja ymmärryksen lisäämiseksi. (Päivilän sanktuari, vuodatus.net)

Sylvi-Sanni Manninen tajusi "uuden ihmistyypin, erityisen yliherkän ihmislajin, joka on liian usein syyttä suotta musertunut lajitoveriensa kyynärpäihin, peukalon alle tai jalkoihin". Hän nimesi herkät ihmiset väri-ihmisiksi, koska huomasi heidän reagoivan voimakkaasti (mitä herkempiä, sitä voimakkaammin) väreihin, ja vähemmän herkät muotoihmisiksi (he reagoivat enemmän muotoihin kuin väreihin).

 

 

Väri-ihmisen erottaa ympäristöstä vain hienon hieno raja. Hän reagoi voimakkaasti kaikkeen sellaiseenkin, mitä muut tuskin huomaavat. Reaktioherkkyytensä vuoksi häntä kutsutaan myös yliherkäksi. (Päivilän sanktuari, vuodatus.net)

Kaikki väri-ihmiset eivät ole luovia, mutta silloin kun puhutaan synnynnäisestä taiteilijasta, kysymyksessä on väri-ihminen. Toki muotoihmisetkin luovat. He kirjoittavat runoja romaaneista puhumattakaan, maalaavat tauluja ja säveltävät sinfonioita. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että kun luovan toiminnan alalla suunta muuttuu ja rajat rikkoutuvat, taustalla on väri-ihminen. Hänet koetaan usein yhteiskunnan kannalta häiriköksi. … Luova yksilö joutuu kuilun partaalle, jos ympäristö ei tajua hänen näkemystään ja pilkkaa sitä. Hänellä on voimakas sisäinen pakko edetä työssään, mutta toisten ihmisten myönteinen vastakaiku puuttuu ja monta kertaa myös käytännön edellytykset. (Päivilän sanktuari, vuodatus.net)

Moni väri-ihminen on kertonut, miten ensimmäiset ulkomaailmaan kohdistuneet vaikeudet alkoivat siitä, kun luuli kaikkien ihmisten olevan itsensä kaltaisia. Hän oli liian avomielinen ja paljasti sisäiset vammansa väärille henkilöille. Kun toinen osanoton sijasta nauraa hohotti ja käski mennä psykiatrille, vierauden tunne oli selvää. Kuin syvässä vedessä kaikkialla ihmisvilinässä vaeltaa yliherkkiä, joiden äänetön huuto on: ”Tajua minut, hyväksy minut, ota minut syliisi!” (Päivilän sanktuari, vuodatus.net)

Tämä kirja on tehnyt minuun lähtemättömän vaikutuksen. Se oli ensimmäinen kirja, josta löysin jonkinlaisen selityksen erilaisuuden kokemuksilleni. Ikään kuin kirja minusta. Ajatus väri- ja muotoihmisistä ei jätä minua rauhaan ja aivoni pohtivat ja pohtivat, miten nämä kaikki erilaiset ilmiöt (neurologiset poikkeavuudet, herkkyys, väri- ja muotoihmiset, introversio, luovuus, lahjakkuus...) liittyvät toisiinsa, mikä on niiden suhde toisiinsa.

Hmm. Saisinkohan tämän kirjan julkaisuoikeudet hankittua jostain. Tästä tarvittaisiin kyllä uusintapainos

P.S. Olen julkaissut tästä kirjasta toisen painoksen! Lisää tietoa löydät täältä:

Outolintu, erilainen – Tutkielma yliherkästä väri-ihmisestä muotojen yhteiskunnassa